*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Tammikuussa

Verensokerit olleet ihan oudot tänään. Tullut lukemia, jotka poikkeavat aika paljon aikaisemmista. Syöminen ollut ihan normaalia. Kaurapuuroaamiaisen jälkeen oli arvo 7.9, vaikka aina aiemmin ollut noin 6 ja mä teen saman mikropuuron 1dl hiutaleista joka aamu.

Ennen päivällistä arvo oli 5.7, kävin syönnin jälkeen käppäilemässä koiran kans puolen tunnin lenkin ja nappaisin sen 1h arvon, jolloin tulos oli muka 4.6!?!? En uskonut vaan toistin mittauksen eri sormesta ja tuli 4.8. Miten muka voi olla alhaisempi kuin ennen ruokailua? Ei mene järkeen, onkohan mittarissa häikkää? Olo on kyllä ollut omituinen ja huono koko päivän, pyörryttää, kuvottaa ja väsyttää. Vaikuttaakohan flunssa? Pitää mittailla huomenna ja katsoa, tuleeko edelleen outoja tuloksia.

Mam kyllä minustakin tuo masun muoto on hivenen muuttunut, ei paljoa mutta hitusen laskeutunut alemmas :). Oma maha tönöttää vielä tosi ylhäällä.

Sairaslomasta olisi kysyttävää: oletteko selkävaivaiset / supisteluista kärsivät hakeneet saikkua työterveydestä vai neuvolalääkäriltä? Hyväksyykö työnantaja ylipäätään neuvolan saikkulappuja?

Tsemppiä kaikille raha- terveys- ja muiden huolien kanssa painiville.

31 + 2
 
Niittyvilla noi sokerit alkaa näillä meidän viikoilla sekoilla kuulemma just. Raskaudessa on sellasia kohtia kuulemma jossa se insuliinitoiminta muuttuu taas, ja tää on sellanen. Ja miulla on tosi usein ruoan jälkeinen arvo vähemmän un paastoarvo. Paastoarvohan johtuu siitä että elimistössä rupee maksa tuottaa sokeria ite, ja meidän rd-naisten elimistö ei saa sitä tavallaan korjattua sillä insuliinilla..? Näin oon käsittäny. Kuulostaa siis ihan tutulta ja kuuluu varmaan sairaudenkuvaan :D

Sone miulla ei oo ollu koko raskauden aikana turvotusta, mutta nyt viime viikosta asti on jalat ja sormet olleet turvoksissa.

Tsemppiä kaikille ja kiitoksia tsemppaamisesta!

Meillä on menny ihan mukavasti, rauhallisesti oon ottanu ja lepäilly vaan. Tuntuu tyhmältä olla aloillaan niin paljon, mutta pikku-Pavea on kiva silitellä, se möyrii niin mukavasti masussa ja potkii kylkiluissa:p

Olette ihania masuilijat:heart: nyt pitää mennä iltapalailemaan, jäätävä nälkä!

Nippa ja Pavel 31+0
 
kaikki hyvin vauvan valtakunnassa :heart: Pehmennyt kohdunsuu, ei muuta. crp koholla vähän. se kontrolloidaan tiistaina. liudan testejä ne otti, ja se kaikkein tärkein joka sitä ennenaikaisuutta mittaa oli negatiivinen. Kohdunkaulaa vielä reilusti jäljellä. Meinasi lääkäri, että niiden supistusten aikana kohdunkannattimet aiheuttaa sitä kramppimaista kipua. vauva siellä pääalaspäin kölli ja mikä mahtavaa, vauva vastaa täysin viikkoja. Ilmeisesti jonkin sortin dietti nyt toimii, joskin se on vähän huonosti pitänyt tässä joulun uuden vuoden aikana...:p. Mut toivotaan että pysyykin. Josko sieltä tulis samoja geenejä omaava kaveri kuin tuo toka poika. Lepoa nyt täytyy ottaa, jottei supistelut lisäänny. sen verran mitä tässä nyt pystyy. Hiukan muuten tuli tuon käynnin jälkeen ilkeitä supisteluja, ilmeisesti siis tuosta sisätutkimuksesta johtuen. automatka oli aika mielenkiintoinen kun ei tienny miten olis istunut supistuksen aikana ja olin vielä yksin liikkeellä. Onneksi ne helpotti jo loppu matkasta. nyt voi vähän huokaista. Crp seurataan sen vuoksi, ettei lähde enempää nousuun. Muiden näytteiden tulokset tulee joskus myöhemmin, soittavat jos niissä häikkää.
Kiva oli muuten siinä käyrillä käydä, nauratti vain kun ei supistuksen supistusta tullut koko aikana. kätilö lohdutti, ettei niitä yleensä tulekaan kun on levossa. Mut jotenki huvittavaa, kun vielä ennen sinne huoneeseen menoa vatta oli ihan pinkeä. =D

Leo
 
Viimeksi muokattu:
niin tosiaan, päänympärys vastas viikkoja 30+4, vattanympärys rv 28+jotain ja reisiluu oli muistaakseni rv 29+4. pääasia, että tuo vattanympärys ei menny yli viikkojen. se meillä ollut yleensä iso siellä viimeisillä viikoilla. painoarvion sanoi, oli 1,3-1,4kg välillä jossain.
 
Sanokaa miulle, mitä mie ompelisin tai askartelisin tai neuloisin tai IHAN MITÄ VAAN TEKISIN?! On NIIIN tylsää ja etsin ohjeita noihin kantoliinoihin, mutta pitää kohta alkaa niitä varmaan myymään pois, jos en hillitse niiden valmistustahtia :LOL:
Jos olisin normaalitilassani, leipoisin jotain ihanaa, mur.

Vali vali ja mussun mussun. Taitaa olla pitkästä aikaa oikeesti hyvä mielentila kun jaksaa etoasioista naputtaa:whistle:
 
Ja Leo, ihanaa että vaavilla on kaikki hienosti. Lähtökuoppiinsahan nää tahtoo vissiin kaivautua, tekee miullakin kipeetä just tonne nivusiin ja koko alapäähän varsinkin jos vauva liikkuu tai ite kumarrun. Joskus viiltävää ja repivää kipua on tuolla takapäässäkin.
 
Nippatäti Oletko jo neulonut vauvalle myssyn ja tossut ja tumput? Joku neulepukukin vois olla ihan kiva, vois tehdä sen verran kasvunvaralla et menee vielä vuoden päästä talvella. Minä kun en oikein neuloo osaa niin minun äiti neulo nuo ja tuli kyllä ihanat, myssyssä lumihiutale koristeena :)

Hienoa Leo että siellä on kaikki kunnossa!

Rena Mukava että pääsit pyöräilemään siellä, minä pyöräilin esikoista odottaessa näille viikoille asti kun kävelemisen jouduin lopettamaan jo puolessa välissä. Mut silloin olikin kesä niin ei tarvinnu pelätä liukkautta.

Mam kyllä minunkin mielestä maha on laskeutunut, lähinnä tuo mahan korkein kohta on alempana kuin aiemmin. Muutenkin tuntuu hurjalta et monella on vauva alkanu jo laskeutua, loppu lähestyy :)

Sone Minullakin iltaa kohti alkaa olla sellanen pinkee olo ja sormet tuntuu tönköiltä vaikkei turvotusta varsinaisesti silmin huomaakaan. Muutenkin on viime aikoina ollu sellanen nakkisormiolo kun mikään tavara ei pysy käsissä!

Minulla ei tosiaan sitä synnytystä sen kummemmin käsitelty, en tiedä olisinko osannu mitään kyselläkään mut oishan se ollu kiva jos ois saanu jutella esim. sen kätilön kans joka hoiti loppusynnytyksen (minulla ehti olla synnytyksen aikana kolme eri kätilöä kun kesti yli vuorokauden)

Särö ja Jalo 32+1
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä kaikille ongelmien kanssa painiville! Sekä isompien, että pienempien!

Joulun aika tuli täälläkin vietettyä flunssassa. Kaikki joulunalusstressit laukes selvästi ja siitä alkoikin sitten aikamoinen flunssa, joka ei ole vieläkään loppunut, mutta töihin paluu varmaan onnistuu kuitenkin maanantaina... Oikein kivaa oli kun olin suunnitellut tekeväni kaikenlaisia rästihommia loman aikana, mutta puolet niistä on kuitenkin jäänyt nyt tekemättä.

Jonkin verran täälläkin on supistellut aina kun liikaa on tullut rasitettua itseä (mm. tänään kiertelemällä ikeassa :D) mutta ei ne mitenkään säännöllisiä ole olleet enkä osaa oikein niistä huolestua. Pitänee mainita maanantaina neuvolassa kuitenkin. :) Samoin selkä ja lantio kipeytyvät kun liikaa kävelee, enkä ole mitään kävelylenkkejä voinut enää pitkiin aikoihin tehdä... Mutta nämä oireet saavat kyllä epäilemään, että jaksaako töissä vielä kiipeillä portaita sen kuusi viikkoa mitä olisi vielä äippälomaan jäljellä... Muuten olen kyllä saanut olla siinä onnellisessa osassa, että mitään suuria ongelmia ei raskaudessa ole ollut.

Äitiyspakkauksenkin sain vihdoin perjantaina (kun se hakemus tuli lähetettyä vasta joulukuun puolivälissä) ja rahoista päätöstä odottelen vielä.

On se aika ihmeellistä, että monella teillä alkaa viikot jo kolmosella, mutta perässä täällä sitten tullaan. :)

Ihanaa uutta vuotta kaikille ja toivotaan, että vauvauutisia ei ihan vielä kuulu kenellekään, vaan vauvelit jaksaa vielä hetken kypsyä masuissamme!

Niin ja siis:
Nuska 28+6
 
Viimeksi muokattu:
Sone: turvotusta on nilkoissa iltaisin ihan mielettömästi. Sukan reunan kohdat ihan kipeät ja kuopalla. Sormissa jonkin verran. saas nähdä minkälainen spurtti tulee painoon nyt. selvästi on kyllä viime kerran neuvolasta turvotukset tullu.

Dania: mä olen ite syntynyt rv 38+2 ja mun lapset rv 37+6, 38+2 ja 36+6. Saas nähdä haluaako tämäkin syntyä samoille viikoille. =D mutta usein oon törmännyt näihin, että on vastaavaa suvussa.

Äitiyspäiväraha: mulla tulee ensin sen 3kk palkka ja sitten vasta menee vanhempainpäiväraha vai mikä se nyt oli. Päätöstä ei ole vielä tehty täälläkään, vaikka menee edellisen lapsen mukaan se raha. Ilmeisesti vähän joka paikassa nyt venyy nuo päätökset. johtuiko kenties noista uusista muutoksista. Ei tuossa muuten mitään, mutta pitäis teetättää uudet verokortit niin olis kiva tietää mitä Kela tänä vuonna mulle rahoja makselee. mä tee kortit uusiksi aina netissä.

supisteluja tullut vielä nyt illastakin. ei vissiin yhtään nyt tykännyt tuosta ronkkimisesta. selvää menkkakipua nyt on supistusten aikana. lyhyesti teki kyllä sen tutkimuksen kun epäili, että saattaa sitä supistelua lisätä. mut ei onneksi niitä kramppeja. sen verran kivulias että voisi loppua kokonaan. Synnytys kivut riittää mulle sitten lopussa. Musta on tullut muuten aina vain kipuherkempi mitä enemmän näitä ssynnytyksiä on takana... hyi. =/
 
leo nätti masu siulla :)
mie viel toistan itteeni, mut tosiaan miekin oon kipuherkempi nykyään, ekan synnytyksenkin kestin paremmin kun tokan..

Turvotusta
On siis kamalasti nyt joulun jälkeen, varsinkin naamassa ja sormissa. Jalatkin turpos nyt kun ei oo kerenny käydä säännöllisesti pitkillä lenkeillä, ihan tukit reisiä myöten. Paino oli noussut neuvolassa 700g per viikko. Eli 10kg on tullut nyt! Herkkuja tosiaan ei oo menny kun jouluna yks vajaa konvehtirasia, mut näköjään sitä painoo tulee muutenkin. Eli ei tarvii syyä makeeta ennenkun joskus ;) Hehheh, ihan kun äänikin olis muuttunu kun on niin turvonnu kaula.

valivali :D

Sone ja Paavo rv 31
 
Leo:Nätin muotoinen maha kyllä :) hyvä tuo vauvan painoarvio sitten oli :) Meillä kun tuo vatsaympärys nimenomaa huitelee pilvissä : / viikolla tasan 31 vatsanympärys vastasi 32+4 eli reilun viikon edellä ja kaikkien mittojen keskiarvoksi ultraääni kone laski tuolloin tasan 32+0 eli viikon edellä.. Ei lääkäri tuohon mitään sanonut sen enempää kuin, että potra poika ja koko arvioon viikolla 36.

Sone*:
Täälläkin turvottaa.. |O jalat ja sormet on normaaliin verrattuna aikamoiset.. Mulla on koko 17 kihlasormus mikä on iso mulle normaalisti ja saanut varoa ettei tipu niin nyt se on oikein sopivasti jämähtänyt paikalleen..:LOL: sormuksen jäljet vaan jää mukavasti koristamaan kun ottaa sormuksen pois ja eikä lähde tippumalla niin kuin melkeen normaalisti :)

nippatäti:
Mä en oikein osaa sanoa mitä ompelisit kun itse en omista ompelukonetta enkä osaa kutoa.. :D varmasti muuten tekisin minäkin jotain :)

( . ):Täällä siis turvottaa.. Ei mitenkään ylenpaattisesti, mutta kyllä eron huomaa selvästi : / Vessassa juoksin koko yön ja varmaan johtuu tuosta kun vauvan pää on niin alhaalla ja hiukan supistelikin yöllä. Onko muut huomannut kenen vauva on alhaalla jo niin että rakko ei välttämättä tyhjene kunnolla? Itse huomaan kun käyn vessassa niin tuntuu, että vauvan pää painaa samalla rakkoa kun tyhjenee ja siitä aiheutuu sitten vessa reissu pian uudestaan. :D Ei tänne muuta kuin hyvät pyhät vain kaikille :)


mam ja risbe 32+2
 
Leo81: Olipas mukava kuulla että kaikki hyvin siellä. :)

Turvotusta minulla ei ole ollut lainkaan vielä. Painokin oli noussut vain +100g/vk nyt joulun aikaan, mikä on IHME! Herkutellu nimittäin olen. Mutta kai sitä on sitten joutunut pienentään annoskokoja ku kohtu painaa niin kovasti vatsalaukkua että ei paljoa pysty syömään kerrallansa...Lisäksi juon varmaan 1,5l vettä päivittäin + ruoan kanssa maitoa... Jotenkin janontunne on lisääntynyt sitä mukaa ku raskaus etenee, vaikka sokerit onkin nyt kunnossa. Elimistö vaatii nestettä. Sekin varmaan pitää turvotuksia loitolla...?

Ihania massuja teillä! :heart: Itse oon kans kuvaillut muistoksi massua mut en oo tänne ehtinyt laitella kuvaa, liekkö osaisinkaan... :)

(.)
Täällä sitkutetaan kotona. Vuodot niukentuneet, mutta eivät loppuneet. Vauva kuitenkin liikkuu paljon ja isommin ei kipuja oo, mitä ny vähä nippailee alamahaa ja välillä supistaa... Joten kotiseurannalla jatketaan... Sohvaperunana olo siis jatkuu tiukasti. jokainen päivä osastolta pois on voitto mielenterveydelleni! :) Mutta edelleen siis joka aamu varsinkin tulee valkovuodon seassa sellaista vaaleen punasta, siis verta on hiukkasen seassa... : / Tämähän oli odotettavissa sen istukan paikian vuoksi mut jotenki sitä on silti koko ajan niin paineessa... Pelkää et kohta tulee joku veriryöppy ja sit onkin kiire... :( Mut ei sais aina aatella pahinta, eihän?

Nopponen 32+1
 
Posteljooni: pitää tänään käydä ostamassa. Eilen illalla ompelin vielä pitkän kantoliinan ja sitten ylijäämäkankaasta sellasen kesähuivin poitsulle:D Mies katto vieressä ja pudisteli päätään: Hulluks tullu tuo akka :LOL:

Nopponen, niinpä! Vauva voi hyvin ja kahden viikon päästä sen syntymää ei edes esteltäisi! Kyllä miun mielestä voit nyt jo vähän huokaista helpotuksesta ja ainakin olla itelles armollinen tän loppuajan suhteen. Tee asioita mistä nautit ja voit tehdä :heart:

Särön masu on suloinen!

Mam en miekään nyt ihan oikeesti osaa ommella mitenkään teknisesti hyvin ja kaavat tuottaa varsinki vaikeuksia, mutta kova yritys on! Ehkä sitten kun omat lapset saa lapsia, osaa niiden lapsille tehdä kaikkee hienoo! Niin ja meillähän kanssa vauvan painoarvio on sen reilun viikon edellä, tosin maha oli samassa suhteessa muun koon kanssa. Ja ihana masu siulla!
 
juu kyllä kannattaa alkaa pikku hiljaa teidän alkukuun odottajien jo pestä niitä vaatteita. Nyt näistä supisteluista johtuen aion kattella nyt jo tuohon valmiiksi vähän jotain mitä pestä ensimmäisenä pois. Varmaan ne tärkeimmät mitä aikoo varmasti pitää. =)

Huomasin tuota turvotusta myös polvien päällä asti. ihan valkoiseksi jää kun vähän painaa. Hitto kun pääsis vähän kävelylle pikkuhiljaa, mutta pitää odotella pari päivää jotta edes kokeilee. Eilinen muutama sata metri oli vissiin liikaa. Mut eikä tää tästä kun taas rauhoittuu nuo supistelut.

Mam: meillä on muuten ollut muutkin vielä näillä mun viikoilla vauvat ihan normi kokoa. Tuo isoinkin oli vielä rv 33+ ihan kohtuu kokoinen, mutta sitten lähti kumma pyrähdys. samoin tuo toinen oli tosi pieni ultrissa, yli 1kg pienempi kuin esikoinen, sitten rv 36 oli yhtäkkiä ottanut monta sataa grammaa kiinni ja ekan ja tokan painoero syntyessä oli vain 250g. nyt pitäis saada ittensä siihen malliin, että pääsis vähän liikkeelle, ettei käy samaten. Muutenkin synnytyksestä toipuminen on parempaa kun on oma kunto edes jonkinlaisessa kunnossa.

tuossa oikein havahtui, että eihän tässä ole kahta kk:tta edes maaliskuuhun ja ekat syntyy varmasti helmikuun puolella. Jännittävää. toisaalta vähän haikeaa. tää on meidän viimeinen vauva. =/ jotta saa pysyä siellä masussa vähän aikaa. :heart:

Kutinat alkaa muuten ilmaantua taas, pitää mennä ens viikolla maksa kokeisiin. näillä viikoilla on yleensä alkanutkin kutista, mutta selvä nousu arvoissa on tullut rv 32-35. esikoiselta aikaisemmin rv 32, mutta kutinat alkoikin silloin jo rv 28. Eli mulla tuo hepatogestoosi ollut riesana joka odotus. saa nähdä vältynkö nytkään.

Leo
 
Minkälaisia kuoseja te suositte lasten/vauvan vaatteissa?

Meiltä löytyy paljon uusretroa ja paljon värikästä. Meidän poika tulee olemaan melko ruskea, oranssi, vihreä, keltainen linjalla. Joitain retro juttujakin löytyy, mutta pääasiassa uusretroa, bongattuna erimoisilta kirppareilta. =) Vaaleansininen kuosi on meillä vähissä tällä kertaa, turkoosi varmaan korvaa sen värin lähes kokonaan. suosikki merkkejä, tutta, Lindex, P.o.P, metsola (niitä kun olis varaa ostaa enemmänkin, niin voi että ostaisin kaiken näköistä) =)
 
Viimeksi muokattu:
Mam: tuosta rakon tyhjenemisestä. Mulla ei myöskään rakko tyhjene kunnolla, ja kun tyhjenee niin todella hitaasti. Samalla yleensä kohtu ärsyyntyy ja alkaa supistaa ja se taas hidastaa sitä pissan tuloa. siksi multa otettiin myös se pissa näyte, kun edellisessä odotuksessa oli sitä samaa ja mulle kehittyi oireeton pissatulehdus. Tai oireeton ja oireeton, supisti se, mutta ei tehnyt muita oireita.
 
Rakko ei tyhjene miullakaan kunnolla. Jos ei olis pukamia, niin istuisin pöntöllä kauemmin ja tiristäisin mutta ei saa :/ Supistukset aiheuttaa öisin kans ihan hullua kusi ja/tai ulostuksen tarvetta. Viime yönä luulin että paskon housuun, mutta se olikin supistus :O

Kuoseista, Leo meidän vauvalle on kaikkea mahdollista, vaikka on poika tulossa niin onpa sillä vaaleanpunasiakin vaatteita. Ollaan ilmaseks saatu ja huudettu esi. netistä sellasia paketteja, niin ei oo voinu valita niin tarkkaan. Mutta paljon on myös retroa!

Imetystyynyn tein tuossa. Vanhoista huonoista vanutyynyistä sain täytteetkin siihen. Varmaan nukun sen kanssa myös loppuajan.
 
kaz
Pitkästä aikaa taas kirjoittelen. Lukemassa olen käynyt lähes joka päivä, mutta tietokoneella istuminen on jäänyt tosi vähälle nyt joulun aikaan, että puhelimella luen palstaa, mutta en kuitenkaan jaksa sillä alkaa kirjoittamaan.

Harmillista kuulla, että kovin moni on saanut lepokäskyn tai olla ihan osastolla jo näillä viikkoilla. Oikein paljon tsemppejä teille kaikille :hug:

Rintapumpusta Alkuimetyksessä maidon noustessa erittäin kätevä. Minulla on se medelan käsikäyttöinen mikä oli myös osastolla. Myös saunassa kävin lämmittelemässä, kun meinasi rinnat pakkautua, vaikka sektion jälkeen sitä ei suositeltu. Kätilöltä silloin sairaalassa kysyin, niin sanoi, että siksi ei suositella, kun ennen saunat on olleet vähän mitä on olleet ja nykyään paljon siistimpää. Saunaan mennessä rinnat tosiaan itsestään valui ja maitoa suihkusi. Suosittelen mikäli on mahdollisuus ja rinnat kivikovat.

imetystyyny Esikoista odottaessa tein itse netin ohjeen mukaan ja todella kätevä, kun siinä menee kainalon alta myös se tyyny, niin pahinpien rintaraivareiden aikaan pystyi imettämään myös kainalosta, kun jostain syystä toisella kyljellä tyttö ei halunnut imeä.

Jälkisupistuksista Vaikka tyttö syntyi sektiolla niin niitä tuli ja yleensä veren kanssa. Parin viikon päästä synnytyksestä tuli ihan reilusti verta aina kun imetti vaikka vuoto oli jo muutoin vähentynyt reilusti. Jälkivuoto kesti loppuunsa kuutisen viikkoa.

Pissalla saa tosiaan rampata yhtenään. Varsinkin seistessä kohtu painaa rakkoa kovasti. Yöt selviää onneksi yhdellä käynnillä tällä hetkellä.

Täällä myös tulee ahdistusoloja, että pitää oikein kunnolla vetää henkeä. Yleensä tosin selällään maatessa.

Meillä ei mies myöskään käsitä sitä, että tässä ei hypitä enää entiseen malliin, vaan jaksaa valittaa siivoamisesta yms. Parina päivänä imuroinut ja siivonnut, niin alavatsassa illat sitten menkkamaista särkyä. Eli ei yhtään kivaa.

Sokereiden suhteen ei ole ollut ylityksiä. En ole saanut aterian jälkeistä arvoa edes ylittämään paastoarvon maksimia, että sellaista. Ja tosiaan tunnin arvoa ei tahdo muistaa, kun esikon kanssa tulee aina touhuttua, niin aika kuluu siivillä.

Äitiyspakkaus tuli alkuviikosta ja suurin osa vaatteista pesty ja odottavat silittämistä. Minun mielestä ihan poikavärinen pakkaus, mutta ei haittaa koska poikaa ennustaneet ;)

Ensimmäiset hankinnat tehty myös tulokkaalle. Ostin nimittäin prismasta tumput ja sukat (n 4 euroa). :D Pitäisi hakea yläkerrasta esikon vauvavaatteet ja katsoa myös ne läpi ja järjestellä kaappi valmiiksi. Onneksi kaikki tavarat on valmiina, niin ei tarvitse niistä isommin huolehtia. Ainoa suuri hankinta on uusi sänky tytölle. Nimittäin ei ole mieltä hankkia toista pinnasänkyä.

Mies teki myös ensimmäisen hankinnan tulokkaalle. Nimittäin kävi vaihtamassa auton :D :D Että kyllä ne miehetkin näköjään osallistuu XD En tosin tiedä oliko varsinainen syy tulokas vai oma autokuume. Mutta kyllä meillä oli puhetta että tytön kanssa olisi pärjätty mainiosti myös vanhalla autolla, mutta kahden kanssa helpompi isommalla autolla, kun mahtuu enemmän tavaraa mukaan.

kaz 30+6
 
Leo Lastenvaatteista, mie tykkään retrosta, uusretrosta ja käsintehdyistä varsinkin. Kaikki kirkkaat värit on kyllä in, ihana kun lapset on iloisen värikkäitä :)
Tässä kuvaa mitä oon tällä hetkellä ompelemassa (keskeneräset), tosin vähän ennakkoon, kun nää on taaperolle, vauvalle oon ommellu kyl kaikkee kivaa myös :)
Ja nippatäti, mie oon ihan hulluna noihin taaperohaalareihin, jos mietit et mitä ompelis niin noihin on hyvä hurahtaa ;)




mam juu ei rakko tyhjene ei, joutuu käymään heti perään uudelleen. Oon huomannu että asiaa auttaa se että nousee pöntöltä hetkeks ylös ja laskeutuu takas alas. Öisin kyllä *ituttaa niin paljon tuo rumppaus, väsymys on kova ja tuntuu ettei saa nukutuksi yhtään pitkää pätkää. Eli kerkee kunnolla syvään uneen. Ja se miehen kuorsaus sit siihen päälle...


(.) Kamalat alaselkä ja mahakivut täällä, liitoskipuja vissiin, pitää heittää panadolia huuleen. Tänään meinattiin mennä kattoo leffaan juoppohullun päiväkirja, toivottavasti ei tarvii rampata siel vessas... :D
 
Viimeksi muokattu:
Nippatäti ja muut ompelijat: aloin sitten minäkin miettiä, että kun keväällä toppahaalari alkaa olla lliian lämmin, tarvitaan joku ohuempi ulkohaalari. Päädyin suunnittelemaan sellaista, missä olis päälipuoli jotain tuulikangasta (tai ehkä ohutta vakosamettia?) ja sisälle ohut vuori velourista. Valkoinen vuorikangas olis mulla valmiina, pintaan haluaisin jotain värikästä, ehkä oranssia, keltaista tai limevihreää. Iski himo päästä heti kangaskauppaan :)

Minä myös pesin vauvanvaatteet, kun piti saada jotain omia alusvaatteita pestyks enkä viitsinyt pyörittää konetta puolityhjänä. Onko kukaan muuten vielä pessyt sitä äitiyspakkauksen pyyhettä, josta kela varoitti että reunat voivat värjätä? Olis kiva kuulla kokemuksia että värjäsikö kuinka paljon.

Posteljooni 32+1
 
Viimeksi muokattu:
Sone ihanat, vois joo jotain tuollasia tehdä, ihana 70-lukulaisen oloset nuo lahkeet=)

Posteljooni mie kerkesin sen pestä ja 60 asteessa eikä se värjänny yhtään. Tosin jos olisin tieny varotuksesta, olisin pessy ensin sen yksinään:LOL: Ja hei, totta jotain tollasta pitää kehittää, kevät on kuitenkin pitkä aika ja pitäähän vauvojen silloinkin lämpimiä olla!
 

Yhteistyössä