*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Elokuussa

hei kaikille, täällä ollaan edelleen vaikka hiljaiseloa pitänyt!

täällä ollaan niin aktiivisia kirjoitteleen että juttua tulee niin mahdottomasti, hyvä niin! ja meidän kone on niin hidas ja tökkii että laiskuuttani en ole jaksanut kovin koneella oleskella.

mun laskujen mukaan tällä viikolla ois rv 8 menossa ja keskiviikkona ois eka neuvola ja kiva päästä katsomaan mitä masussa näkyy kun täälläpäin on tapana ultrata melkein joka kerta.

oireita ei muuta edelleen oikeastaan ole kuin väsymys ja välillä masua jomottelee.turvotusta löytyy kyllä kans paljon ja varsinkin iltaisin masu on ihan kiva pallo;)

mies ihan kivasti juttelee raskaudesta ja mietinkin josko hänet ottaisin mukaan keskiviikon neuvola käynnille..saa nyt nähdä, lapsenvahti ongelmia että jos ei muuten onnistu niin mies joutuu jäämään lasten kanssa kotiin. niihin kahteen tarkempaan ultraan tulee kyllä sit mukaan niinkuin ennenkin.

poika tai tyttö oloa en osaa vielä sanoa, en ole oikein ajatellut vielä koko asiaa..

niin ja tervetuloa munkin puolesta kaikille uusille!!!
 
täälläkin tullu hetki vietettyy hiljaiseloa, päivittäin oon käyny lukemassa kuitenkin teidän kirjotuksia! :) tervetuloa uusille ja onneva taas ihanista ultrakuulumisista ja sydänäänistä!

Seulonnoista varmasti meen taas kaikkiin mitkä kävin esikoiseltakin, eli np-ultra ja kai ne jotakin verikokeitakin otti, silloin kaikki oli mitä mainioimmin ja suhdeluvut parhaat mahdolliset :) toisaalta vaikee ees miettii mitä sit jos kaikki ei ookkaan miten pitää ja joku tuossa jo mainitsikin että tietsikathan ne laskee jne että mikä varmuus sitten on.. nooh, eikai siitä tartte vielä ressata :)

Liikkeet tunsin esikoiselta oiskohan ollu rv 16+ kukaan ei kyl sillon uskonu kaikki sano että mahassas on vaan ilmaa :D mut kyllä sen ite tietää mistä ja kuplinta ja hipaisut tulevat :p eli innolla odotetaan täälläkin :) mut kunhan ny ensin pääsis ees sinne ekaan neuvolaa... tuntuu et oon ollu jo miljoona vuotta raskaana enkä oo päässy viel ees sinne asti!

(.) Nonniin kävinpä ostaan ne sea bandit, mut ne kiristää ihan pirusti, vaikka mullon tooosi ohuet ranteet, eikä niistä oo ollu mulle mtn apua :s eli edelleen kärsin ihan saatanallisesta pahastaolosta 24/7!! Kävin tänään puntarissa ja paino on tippunu alle viikossa melkee 4kg :eek: ja oon siis ihan normipainonen.. mut ei oo ihmekää ku ei saa syötyy juuri mtn.. eikä tosiaan oo aamulla ees paha tää olo verrattuna iltaan...
Mulla on tosi alhaset verenpaineet, viime raskauden lopussaki laski jonkun verran mut ei oo kyl mtn tähän verrattuna, toissapäivänä mittasin useamman kerran ja paras mitä sain oli 87/50! Eli ei kovin häävi sekään, koko aika pyörryttää ja väsyttää senkin takia... pitäis koittaa levätä mut aika mahdotonta ton 1 vuotiaan duracelin kanssa jolla on joku ihme syli- ja huutovaihe :DD aargh! ja tosiaan vasta viikon päästä ois eka neuvola.. :/ Millon teillä on tää pahoinvointi yleensä helpottanu??
Juttelin äidilleni näistä kauheista oireista ni hän kerto että hänellä ihan samaa ollu pikkusiskosta ja veljestä, jotka ovat kaksosia rupesin jo miettimään että jos ei siellä ookkaan vaan 1 vaavi :D alkuraskauden ultraan ois kiva päästä mut tällä hetkellä kotihoidontuella ku oon ni ei oo ihan hirveesti ylimäärästä, et jospa sitä jaksais venailla sinne np-ultraan asti!

Sorry mitä avautumista!!! :D

Tsemppii kaikille :flower:

-Heiduli87 ja pikkuinenkakkonen 7+4
 
Nopponen
Täällä yövuorot selätetty ja ilmeisesti ei enää oo uusia tulossa ennen ku sit joskus kun palailen töihin ilman et oon raskaana. Kyllä huomasi et hormoonit vaikuttaa... ei päivällä nukkumisesta tullu juuri mitään joten yöllä sit kamala väsy ja ihan huono-olo kun elimistö väsyy liian vähistä unista. Eli mun kohdallani ei yövuorot passaa alkuunkaan ku hormoonit hyrrää ja muutenkin väsyttää helpommin ja tulee helposti huono-olo. Keskenmeno pelkona myöskin kun vetää elimistön liian tiukille. Jos pomo alkaa vaatia et pitää tehdä öitä niin marssin surutta hakeen saikkua, en uskalla riskeerata yhtään.

Pahoinvointi täällä muilta osin helpottanu, harvakseltaan tulee etomista mutta siinäpä se. Mun kohdallani siis huono-olo ajoittui voimakkaimmin viikoille 7-9, 10. viikolla välillä viel vaivas ja nyt 11. viikolla ei juurikaan enää. (kunhan ei tulis takaisin!!!) Väsymys myös on normaalissa arki-rytmissä hiukan helpottanu (yövuoroja lukuunottamatta!) Nyt alkaa taas esikoisen ajalta muistumaan mieleen et ensimmäinen kolmannes lähenee loppuaan ja samoin viheliäisimmät oireet häviää... Uudet oireet odottaa sit ku vatsa alkaa aiheuttaa kokonsa puolesta vaikeuksia töissä, selkä ja jalka säryt nousseesta painosta ja muuttuneesta painopisteestä. Liitoskivut!!! Voih, onhan tässä vielä vaikka ja mitä, mikä todennäköisesti odottaa lähitulevaisuudessa. Mut onneksi pahoinvointi helpottaa, sekun vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti koko arkeen. Tsemppiä kaikille pahasta oloista kärsiville! Kohta se helpottaa... (ainakin suurimmalla osalla) :)

Me ei osallistuta seulontoihin sen tarkemmin, np- ja rakenne-ultraan tietty ja sen mukaan tietty jatkotutkimuksiin jos tarvetta olis. Täällä ei neuvolassa oo edes kysytty haluaako verkokeisiin, ainoastaa np-ultraa kysyivät. Eli ei oo ollu tavallaan ees vaihtoehtona ollu et osallistuisin tarkempiin tutkimuksiin! :)

Nyt yökkövapaiden viettoon! :)

Nopponen 10+1
 
Viimeksi muokattu:
Heissan!

Liikkeistä: Tytöltä tunsin ekat liikkeet joskus 18 viikolta, tai silloin tajusin mitä se kuplina on. :) Saa nähdä milloin nyt alkaa tuntemaan liikkeet.

Äitiyspakkauksesta: Mielenkiinnolla odotan millainen pakkaus olis tulossa, on se kyllä aina ihanaa päästä hypistelemään niitä pieniä vaatteita.

Oma napa: Kuvotusta ei ole enää laisinkaan, tissit ei ole hirmu arat, muuten kuin nänneistä ja ne etenkin kun ottaa illalla liivit pois ja yöllä jos nukkuu mahallaan. Väsymystä tulee ajoittain mutta ei onneksi hirveästi, aika oireeton olo kyllä on. Huomenna menenkin aamusta labraan veri- ja pissakokeisiin, katsotaan uudestaan pissasta ne valkosolut kun niitä neuvolassa käydessä hieman oli. Kovasti odotan milloin tipahtaa ultra-aika postiluukusta!!! :)

CandleLight ja 10+1
 
Katsastin tänään työväenopiston jumppatarjonnan, ja koitan tässä kovasti kehitellä jumppakipinää syksylle. Tähän asti vapaa-aika on kulunut nukkuen ja möllötellen, jospa sitä saisi edes välillä itsensä liikkeelle, jos tulisi maksettua kurssimaksu. En niinkään usko, että jumppa itsessään painooon vaikuttaisi, mutta olisipa tunti viikossa poissa jääkaapilta! ;D

Alisa kyseli lääkärikäynneistä ja tuntien korvaamisesta. Mulla on liukuva työaika, jonka toteutumisesta pääosin itse vastaan, eli olen käynyt lekurissa työajalla, mutta korvannut tunnit takaisin. Meidän työehtosopimuksen mukaan vain työpaikkalääkärillä/saman kunnan alueella tapahtuvat lääkärikäynnit saa tehdä työajalla :/ Itse asun eri paikkakunnalla,
kun missä työskentelen.

Nallu kertoili odottavansa uutta äitiyspakkausta. Tylsä tuottaa pettymys, mutta uskoakseni me saadaan kaikki vanhanmallinen pakkaus (2012), koska edellisvuoden pakkaukset jaetaan yleensä loppuun vasta joskus kesällä/alkusyksystä. Aikanaan, kun esikoinen syntyi toukokuussa, saatiin silloinkin vielä vanhan mallinen pakkaus ja muistaakseni silloin asiaa jostain kyselin. Itse olen miettinyt ylipäätään pakkauksen ottamista tai ottamatta jättämistä. Sadalla eurolla saisi paljon vaatetta, (varsinkin jos rohkenisi joskus alkaa luottamaan siihen, että tämä on totta ja uskaltaisi hankkia jotain vauvaa varten ja) jos hyödyntäisi tammikuun alennusmyynnit..

HaaveissaPulla ja Pulla - POKS 9!
(kymmenennellä viikolla! kuulostaa paljolta, vaikkei olekaan)
 
  • Tykkää
Reactions: Toivoja74
Nopponen
Käsittääkseni Nallu tarkoittikin juuri 2012 äitiyspakkausta joka julkistetaan vasta nyt elokuussa... Näin ainakin kelan sivuilta ymmärsin... Vuoden 2013 pakkaus tulee vasta julki kun meidän vauvat on ½ vuoden. :) Itsekin vielä epävarma otanko pakkausta, eihän se rahasumma korvaa kaikkee mitä siinä on mut ku tuota vaatetta on jo ennestään (ainakin tytölle) niin tiedä onko ees tarvetta niille kaikille vaatteille mitä siinä on. Esikon kohdalla en käyttäny potkuhousuja juuri yhtään jne. ...?... Noha pitää miettiä. :)
 
"Tämänhetkisen arvion mukaan uuden pakkauksen jakelu aloitetaan aikaisintaan elo-syyskuussa, mutta otattehan huomioon, että kyseessä on vain arvio. Siihen vaikuttaa ratkaisevasti se, minkä verran lapsia syntyy ja äitiysavustuksia haetaan pakkauksena. Entiset pakkaukset jaetaan siis ensin loppuun." Äitiyspakkaus 2012 - Kysy lapsiperheen etuuksista - Suomi24

Eli tuon perusteella mehän saisimme sen pakkauksen, joka julkistetaan reilun viikon päästä.

Täällä pahoinvointi lähes kadonnut, eilen kaverin tupakka sai kyllä juoksemaan sisälle. Turvotus näyttävä iltaisin, väsymys myös. Vielä kaksi päivää ultraan..

Kilu ja Onni-Unelma 8+3
 
Etusivulle sais päivittää mun tietoja, siellä on minttu_89 11.3 ja minttu_87 12.3, oletan, että molemmat on mun, eli siis Minttu_89 -- 1. lapsi -- SEKS sais laittaa päivälle 12.3

Täällä on ensimmäinen neuvola takana, oli pikkunen kasvanut hurjasti. <3

Seulontoihin osallistutaan, ensi viikolla verikokeet ja aikaa odotellaan nt-ultraan. Jos jotain vialla, haluan tietää etukäteen, vaikka mitä luultavimmin ei tulla keskeyttämään raskautta. Rakas lapsi se tulee olemaan erityisyyksineenkin. Pystyy vaan jo itsekin siihen asennoitumaan, jos jotain on vialla.

Meillä mies osallistuu kaikkeen minne vaan mukaan pystyy tulemaan töiden puitteissa. Mulle on hirveän tärkeää, että hän saa olla alusta asti mukana, eikä tunne oloaan ulkopuoliseksi. Muutenkin huomio mut normaaliin ihanaan tapaansa aina ja toivottelee molemmille hyvät yöt ja huomenet ja silittelee vattaa.

Ei olla vielä kerrottu kenellekkään ja niin tekis mieli. Haluais kysellä ystäviltä ja omalta äidiltä jo niin paljon. Mutta odotetaan vielä reilu kuukausi, jos vaan vatsa pysyy piilossa. :) Viiden viikon päästä ollaan reissussa kaksi viikkoa ja sen jälkeen aiotaan kertoa läheisille ja tärkeimmille ystäville. Oon kyllä miettinyt pomolle kertomista siinä vaihees kun vatsa alkaa vähääkään näkyä, oon töissä paikassa jossa väkivallan uhka on suuri ja raskaus helposti provosoi.

Muutoin vointi hyvä, välillä etoo. Rinnat on kyllä tosi kipeät, samoin huimaus on noussut huippuunsa. Aiemminkin jo kovin matalat paineet, niin nyt vielä enemmän.

minttu ja kääpiö 8+6
 
Äitiyspakkauksesta luin vähän aikaa sitten jostain, että nyt kela muuttaa juuri systeemeitään siten, että äitiyspakkaus vaihtuisi uuteen lähempänä vuoden vaihdetta. Siksi edellista pakkausta on tehty erityisen paljon, ja uusi julkaistaan vasta nyt elokuussa ja sitä aletaan sitten jakamaan loppuvuodesta kun edellinen loppuu. Eli meidän pitäisi tosiaan saada se uusi, joka kohta julkaistaan!! :)

Neuvola-aika mullakin varattu ensi viikolle ja samalla sain ultra-ajan syyskuulle! :) Jännää!!!

Muutamalle työkaverille ja sukulaisille kerrottu, mutta muille kertoillaan sitten vasta kun ultra on toivottavasti onnellisesti ohi! Töiden alku torstaina jännittää myös ja jaksaminen siellä, mutta aika hyvin tämä öklötys on pysynyt kurissa kun pysyy vauhdissa, mutta väsyttää kyllä ekstrapaljon koko ajan.

- Nuska -
(joka ei osaa enää sanoa viikkojaan eikä laskettua aikaansa, kun ne vaihtelee niin paljon lähteen mukaan...)
 
Muih!

Tää paha-olo sais jo loppua,tuntuu ettei jaksa mitään...YÖK!!!Käyn joka päivä lukemassa mutta tuo pahoinvointi vie suurmman innon tehdä yhtään mitään..:x

Liikkeistä olette puhelleet,tunsin esikoisesta rv 17 ja odotan todella kovasti sitä tälläkin kertaa,toivottavasti tuntuisi jo aikaisemmin!!:heart: Mulla esikoinen oli oikea pyöriäinen ja liikkeessä todella paljon,ja se oli minusta aivan ihanaa!!!

Seuloista: Aiomme osallistua,np-ultra ja verikoe on 27.8,plaah,tuntuu että sinne on ikuisuus...|O Esikoisestakin osallistuimme ja puhuimme asiasta kovasti silloin,nyt emme muuta kuin varanneet ajan!=) Mies ei pääse ultraan mukaan,se vähän harmittaa jos tulee huonoja uutisia... :|

Kissoista,meillä 3 kissaa,sisäkissoja joilla on sitten 20 neliön ulkoiluhäkki että vähän pääsevät ulkoilemaan!!Minä putsaan laatikot,pesen kädet huolellisesti vain sitten,neuvolassa sanoivat jo esikoisen aikaan että tuskin on mitään vaaraa kun mullakin on kissoja aina ollut ja lapsenakin meidän perheessä on aina ollut kissa.Esikoisen aikaan mies putsasi ( sillä oli korvatulpat nenässä kun oksentaa niin herkästi :D ) ja nyt mä oon vaan jotenkin rutiinilla hoitanu homman...

Hurjasti kiitoksia kaikille jotka lohdutti etten ole yksin ajatusteni kanssa,välillä ahdistaa ja kovaa mutta toivotaan että se tästä helpottaa..

Ihanaa viikkoa kaikille!!!

Taffo82 8+4 ( työnimiä pyöritellään... =) )
 
  • Tykkää
Reactions: heiduli87
Apua miten harvoille jotkut on kertonu. Ja mä aivan liian monelle :( Kaduttaa se kertominen jos tässä nyt käykin jotain huonoa.

Onko joku jo tilannut jotain vauvalehtiä? Äiti haluais tilata mulle mutta sanoin että ei ei ei vielä.. Ajattelin et sit ku on 13+ jotain nii vois tilata jonku lehden ja ostaa sen teddyhaalarin sieltä citymarketista. Kumpi on parempi lehti, vauva vai kaksplus?

Omppulimu ja papunen 9+3
 
Omppulimu Mä suosittelen Vauva-lehteä. Mun mielestä se on parempi ajatellen odotusajan kirjoituksia sekä myös vauvaiän asioita. Mun mielestä paljon kattavampi kuin Kaksplus.

Ite oon kertonut viidelle kaverille raskaudesta. Luotan että he eivät asiaa vielä kerro eteenpäin. Sukulaisille olisi tarkoitus vihjaista sitten nt-ultran jälkeen. Nyt osaa selkeästi ottaa rauhallisemmin tuon julkistamisen kanssa kuin esikoisen aikana :) Silloinkin kovasti piti odottaa nt-ultraan asti ennenkuin kerron äidille mutta kummasti se vaan tuli sanottua jo rv8 paikkeilla :) Tiedän että jos tulee vielä huonosti käymään niin nuo kaverit ovat kyllä tukena ja ei tarvitse mahdollista keskenmenoa sitten selitellä koko suvulle ja kaveripiirille.

Jotenkin ollut nyt paljon rauhallisemmin mielin viime viikkoisen varhaisultran jälkeen. Toki itseni tuntien joku stressi ja pelko pukkaa päälle juuri ennen nt-ultraa.

Onko kukaan poistattanut luomia raskausaikana? Mua on alkanut epäillyttään yksi luomi ja ajattelin huomenna soitella lääkäriaikaa.

Toiveikas84 & papu 7+5
 
Me tosiaan saadaan se uusi äitiyspakkaus, koska se tulee jakoon nyt syksyllä (tai kun edelliset pakkaukset on loppunut). Pakkausta voi hakea aikaisintaan oliko 22+ viikolla, silloin kun neuvolasta saa ne kelan lappuset täytettäväksi. Kela muuttaa pakkauksen jaon systeemiä niin, että uusi pakkaus tulisi tulevaisuudessa jakoon lähempänä vuoden alkua. Siksihän tätä pakkausta ei julkaistu siellä lapsimessuillakaan :) Tämä nykyinen vanha pakkaushan on julkaistu jo 2011 keväällä ja laitettu jakoon kevät-kesä aikana.

Vauvalehdistä Mulle tulee kaksplus ja vauva. Vauva on tullut esikoisen odotusajasta asti ja oon tykännyt sitä edelleen lukea, vaikka tyttö onkin jo 1v 9kk (siis myös ennen tätä raskautta :D). Kaksplus mun piti perua, mutta en tietenkään muistanut ajoissa. Eli muutaman kuukauden verran se saa vielä tulla. Vauvaa suosittelen minäkin :)

Toiveikas En ole poistanut, mutta tuskinpa siitä mitään haittaa raskaudelle on.

Me ollaan kerrottu yhteensä viidelle ihmiselle :D Esikoisen kummeille, miehen vanhemmille ja yhdelle ystävälle. Muut saa tietää sitten kahden viikon päästä kun nt-ultra on ohi..
 
Vauva-lehdestä tykkään kovasti; siellä on juttuja erilaisita odotuksista ja kerrotaan kaikenlaista hyödyllistä. On juttuja yh-odottajista, vaikeista raskauksista, miehen rooleista vauvanhoidossa, jne, jne. Viime perjantaina postiluukustani kolahti ensimmäinen tilattu numero, enkä malttanut sitä käsistäni laskea enennkuin se oli kannesta kanteen tavattu :). Sen sijaan (enää 4 x vuodessa ilmestyvä) "9 kuukautta" -lehti on mielestäni jotenkin puolihuolimattomasti tehty; mihinkään aiheeseen ei kunnolla syvennytä ja aiheetkin ovat täysin yllätyksettömiä (mutta se on tietty vain oma näkemykseni).

Seulonnoista moni on kirjoittanut hyviä pointteja. Aiemmin sanoin, että aion osallistua kaikkiin muihin kuin punktioihin, mutta nyt olen alkanut miettimään kannattaako oikeastaan mihinkään osallistua ettei ahdistuisi liikaa. Seulontatuloksissa on kuitenkin melkoinen virhemarginaali... No, vielä ehtii miettiä...

Äitiyspakkausta odotan kovasti, kyllä me maaliskuulaiset se uusin setti jo saadaan. Kävin pari viikkoa sitten äityspakkauksia esittelevässä pienessä näyttelyssä (Hgissä) ja uusimman pkt:n sisältö vaikutti tosi hienolta. Mulla on tallessa muutama vaate ihkaomasta äityspakkauksestani myös, siis vuodelta -74 :)


- Toivoja ja ihme 8+0 POKS :) !!!
 
Mites muuten kakkosta, komosta jne.. odottavat, mitä meinaatte tehä äitiyspakkauksen kanssa? Ite luulen, että taidan jättää sen välistä ja ottaa homman rahana, vaikka periaatteessahan siinä häviölle jää. Eihän sitä rahaa taida tulla niin paljoa kuin pakkauksen arvo, mutta meillä jäi tytöltä pakkaus aikalailla käyttämättä :ashamed:

Tytöstä tunsin liikkeet rv 16+, joten suht aikaisin. Nytkin elättelen toiveita, että tuntuis aikaisin :)

heiduli no onpas harmi, jos et saanu rannekkeesta mitään apua : /

omppulimu ehdottomasti vauva-lehti :)

Toiveikas kerrohan sitten kuinka sen luomien poiston laita on, munki pitäis poistattaa muutama.

Huomenna olis jo toinen neuvola, mut jotenkin aloin miettiin, että kannattaako mun mennä, ku 3vkoa sitten kävin viimeks. Taidan huomenna soittaa ja kysäistä, että onko ollenkaan järkevää ravata näin tiheesti.

Alisa & Hippu 10+0 RIKS, RAKS JA POKS :D
 
Äitiyspakkaus toiselle lapselle Meillä on esikoisen pakkaus vielä tallessa, osa vaatteista ja kestovaipat tosin on jo menneet enemmän tarvitseville. Mä aionkin nyt katsoa millainen se uusi pakkaus on ja päättää vasta sitten otetaanko. Mun mielestä se on vaan jotenkin niin iso juttu, kun sen pakkauksen hakee postista ja pääsee niitä katsomaan. Toisaalta kun jo paljon on tavaraa niin siitä rahasta vois olla nyt enemmän hyötyä. Saa nähdä :)
 
Vauva ajan lehdistä suosittelen kyllä myös vauva lehteä. Paljon kattavampi odottajalle. kaksplussa tuli jonkin aikaa myös, mutta se on enemmän jotenkin vähän isompien vauvojen /taaperojen vanhemmille. tylsempi myös. Vauva on tullut meille nyt 6v...oho. :D kaksplussa selailen aina neuvolan odotus tilassa. se on riittänyt. =)

äitiyspakkauksen
luultavasti otan, kun ehdin myymään lähes kaiken pois mitä mulla pikku vaatetta oli. mutta jos jostain syystä tulisi 2011 vuoden pakkaus vielä niin en sitä edes halua. meillä kun sellainen on jo ollu :D. mielellään sitten uuden tai otan rahana ja käytetään se tuplarattaisiin. toppapuku meiltä löytyy käyttämättömina ja makuupussi, tälle vauvalle toppapuku vois seuraavana talvena vielä mennä alkutalvesta, joten ihan pakko nyt ei ole ottaa koko pakettia. tykkään hamstrata tuonne kätköihin vauvalle kaikke uusretroa ja niitä on kyllä jo jonkin verran.

voi huokaus: mun vauva täyttää torstaina 1v.... ihan vauva vielä, mutta niin iso :heart: imetän poikaa vielä useamman kerran päivässä ja yöllä olen oikeastaan koko yön tuttina. |O meillä on allerginen poika ja nyt on kokeilussa riisimaito josko se kävisi. ei ainakaan ole vaivoja tullut ja mikä parasta, poika juo sitä. pikku hiljaa lopettelen päivä imetystä pois ja toivon, että ennen vauvan syntymää vois olla edes joku hetki ilman imetystä. ihan vaan itsekkästi omaa jaksamista ajatellen. :p OLIKOS MUITA JOTKA IMETTÄÄ VIELÄ KUOPUSTA? meillä ei poika osaa juoda pullosta niin en aio tietenkään enää sotkea pulloa tähän soppaan. olis tietenkin mukava joskus kun poika nukahtaisi ilman tissiä. ei vaan tämä poika. :LOL: yritetty on useamman kerran. meillä käy vielä niin, että vieroitus ja unikoulut käydään pidemmän kaavan kautta. isommilla pojilla unikoulu ja vierotus on sujunut ilman suurempia ongelmia.

Leo rv 7+
 
Viimeksi muokattu:
äitiyspakkauksesta tänään just mietin että pitäisköhän vaiko ei niin ottaa, ku jäi kans tytöltä aika paljo käyttämättä(tein laatikkoon sillon hienon pedinkin valmiiks, oli reunalakanat ja koristeet ja pelit ja pensselit mut kappas eipä se typykkä nukkunu siinä kertaakaan :D ei sitä malttanu vierestään mihkään laatikkoon laittaa nukkumaan, vaikka varmasti turvallinen paikka isossa maailmassa :) täytyy kattoo jos kokeilee ny uudestaan JOS päädyn pakkaukseen) kuten joku totes ettei se rahasumma tod. oo sen arvonen mitä pakkaus ni on kyllä totta sekin! Ja toisaalta onhan se semmonen juttu mitä oottaa ja pääsee niitä pikkuvaatteita hiplaileen ja tutkiin :p että ehkäpä päädyn sittenkin siihen :LOL:

omppulimuko se kyseli lehdistä.. Niin ite suosittelen kyllä odottajille (varsinkin ensi) niin Vauva-lehteä :) Mulle tuli se varmaan jonkun vuoden verran ja nyt tulee sit kaksplus, saapi nähä tuleeko vielä vauvaki tilattuu vai osteleeko sit irtonumeroita ku on mielenkiintoista :) Itellä vähän tuppaa tässä hässäkässä jäämään nuo lehdet nykyään lukematta:D mut muistan miten sillon ku ekaa ootteli, ni oli kivaa lueskella vanhojaki vauvalehtiä mitä olin kirppikseltä löytäny.. se äippäloma tuntu sillon niin turkasen pitkältä ja meni viel 42viikolle asti synnytyski..
 
Eea
Vauva-lehteä suosittelen minäkin. Tosi hyvä lehti, oon tykänny paljon. :)

Luomia voi poistaa raskausaikana. Puudutukset ei vaikuta vauvaan millään tavalla. Ite oon nyt kolmen viikon sisään käyny 2 poistattamassa kun vaivasivat mieltä.

äitiyspakkausta ei aiota ottaa, vaan käytetään rahat tupliin. Esikoisesta otettiin pakkaus, mutta ne vaatteet jäi melkein kokonaan käyttämättä. Eivät olleet v. 2007 kauheen kivoja.

Kohta pitäis suunnata lasten kanssa neuvolaan. Jänskättää, sillä terveyskeskuksessa on yksi lähisukulainen siivoojana. Toivottavasti ei satu nyt neuvolan puolelle, ettei jäädä kiinni. :) Kerrottu kun ollaan vasta muutamalle ystävälle.

Eea & Pallero 9+3

ai niin... viime yönä näin kamalaa painajaista np-ultrasta. Vauvan mitat vastas tosi pieniä viikkoja ja joku oli muutenkin vialla. :/ Toivottavasti ei oo mikään enneuni.
 
Viimeksi muokattu:
Voi vitsi mikä yö, heräsin monta kertaa haukkomana henkeä, siis silleen että unohin hengittää yöllä. Todella inhottava tunne. Liittyy paniikkihäiriön oireiluun, varmaan nyt johtu tosta ekasta työpäivästä ja siit kun meni niskat ihan jumiin. Mie oon kyl välil niin kypsä, kun ei olis mitään häiriöitä niin olis elämä helpompaa, mutta näillä mennään mitä on annettu.

Äitiyspakkaus Ihana olis ottaaa se mutta ne jäis suurinosa käyttämättä kun on säästetty edellisesten vauvan vaatteet, tai no parhaimmat niistä ja retroja on tullut hamstrattua lisää. Pitää keksiä sillä rahalla jotan järkevää sitten.

9+2
 
Neuvolan alkuraskauden ultra takana ja siellä se pieni "muumi" köllötteli ja sydän pamppaili oikein mukavasti!:heart: Ihanaa!! Ja oli aivan mahtava lääkäri, joka lohdutteli, että kun syke on kerran saatu näkyviin, niin keskenmenon riski on aina vaan pienempi. Mieskin jo kyseli innoissaan, että eikö nyt voisi jo jollekin työkaverille kertoa...=)

NP-ultra-aikakin tuli muutaman viikon päähän ja ensi viikolla pitäisi niissä verikokeissa sitten käydä. Jospa sitten jo hieman uskaltaisi hengittää.

Me päätettiin ottaa äitiyspakkaus ellei se nyt osoittaudu sitten ihan hirveäksi sisällöltään. Tuntuu jotenkin, että se korvaus on kuitenkin aika pieni ja on sitten jotain omaakin pikkuiselle.

Vauva-lehteä tykkään minäkin lueskella, mutta taidan tällä kertaa tyytyä irtonumeroihin ja kirjaston antimiin.

Oma olo jyllää samalla radalla, kuin aikaisemminkin, eli päänsärkyä ja ällötystä edelleen. Hieman masussa tuntunut painoa ja nipistelyä. Väsymys iltaisin aivan levotonta, mutta josko se tästä alkaisi viikko viikolta helpottaa.

Mukavaa päivää kaikille,
Hygge ja murunen 8+4
 
Eea
Neuvolassa käyty. Ei saatu sydänääniä vielä kuulumaan. Saankin ens torstaina mennä uudestaan, ja kokeillaan josko sit kuuluis. Ei oo tosin missään raskaudessa tainnu näin aikaseen kuuluakaan. Kuitenkin iski pieni pelko, et jospa siellä ei enää sydän sykikään.

9+3
 
Vauva-lehteä suosittelen minäkin! Mulle tuli silloin kun esikoista odotin, oli ihan huippu hyvä lehti. Nyt meille tulee Meidän Perhe -lehti ja tykkään kyllä siitäkin. :)

Äitiyspakkauksesta, aion kyllä ottaa pakkauksen. Jotenkin se itsellä ikään kuin kuuluu siihen odotukseen ja vauvan tuloon ja on se niin paljon arvokkaampi kuin se rahasumma.

Sone*: Nuo paniikkikohtaukset on kyllä todella kurjia. Itse sain ensimmäisen silloin kun tyttöä odotin, sain kamalan vatsataudin ja säikähdin että vauvalla on joku hätänä (mummoni oli edellisenä päivänä kertonut kauhujuttuja kuinka se 7. kuukaus on riskialteinta raskaudessa). Tytön ollessa pieni, sain useampia paniikkikohtauksia kun elämä oli aika mullin mallin silloin. Jaksamista, tiedän kuinka kurjaa se on.:hug:

Oma napa: Äsken tuli sitten käytyä labrassa verikoeissa. Hoitaja tökkäsi neulan jotenkin vinoon ja taitaapa sitten olla tulossa kunnon mustelma... Ennen ei ole verikokeen ottamisesta mustelmaa tullut. Näin taas viime yönä niin outoja unia, näin unta että olin Hobitti. Kai sen siitä saa kun luin juuri Hobitti-kirjan ja nyt luen uudellee Taru sormusten herrasta. Olen kyllä muinakin öinä nähnyt aivan outoja unia! Oireita ei oikein ole, muuten kuin, että nännit on todella arat ja niitä jomotuksia ja repäisykipuja on siloin tällöin.

Onko kellään mitään raskaushimoja vielä? Oon huomannu, että itsellä on himo kaikkeen suolaiseen (niin kuin sipsit ym. vaikka pyrin kyllä välttämään niitä). Ja yksi kunnon himo, nimittäin kalakeitto! Hullua on, että en edes tykkää kalasta, ainut mikä menee alas on seiti, mutta nyt on kamala himo lohikeittoon! Viikonloppuna söin juhlissakin sitä useamman lautasellisen.:ashamed:

Oon lähes varma, että jos tuolla vatsassa joku asustelee ja hällä on kaikki hyvin, niin hän on kohdussa tuolla oikealla puolella. Nimittäin kaikki jomotukset ja repäisykivut on lähestulkoon aina oikealla puolella. Saapi nähdä sitten ultrassa, olinko oikeassa vai onko ajatukset päin mäntyä. :D Se ultra-aika ei ole vieläkään tullut... :/

CandleLight ja 10+2
 

Yhteistyössä