mieliala huh huh, joku jopa LYÖ miestään.... ei hormonit päästä helpolla näköjään ketään,mut mahtaisko kuitenkin olla niin et ne kel raivo on päällä,oletteko normaalistikin kärkkäämpiä hermostumaan äänekkäästi??? mies-raukat...
Vaikka tiedän toki et ei mielialan vaihteluille itse mitään voi, mutta kyllä aikuinen pystyy edes jotenkin hillitsemään itseään,oli hormonit koholla tai ei... mä kyllä en mikää hissukka itekään ole, mut jos menee hermo niin itseni kanssa, tai eksän kanssa,ja sitä kyynelehdin tai voimakkain sanankääntein meson, mut ei kyllä miestä kohtaan...
Eksän kanssa kun odotusaika oli mitä oli, niin sille hermosin kyllä, se miten se kohteli mua,purkaantui kamalina kiukkuina.
Nyt kun vierellä on mies joka on aarre,ei mulla ole kertaakaan tullu mieleen ees et HÄNELLE hermostuisin ilman syytä. Saati jos nyrkit alkais heilua niin voi kauheeta..
itsensä hillitseminen meillä entisessä liitossa lapset näki niin liikaa huutoa ja riitaa ja lentäviä astioita(siis eksä yleensä kaiken tuon teki ). joten se mitä lapsetkin ja itse on kokenut, on opettanut itsensä hillitsemistä. Jo ennen eroa koitin olla aina rauhassa mutta eihän se toimi jos kuulee vaan haukkuja ja syytöksiä.
Nykyään jos joku alkaa pännimään tai nää viheliäiset hormonit kiusaa, niin painun ulos... kävelylle tai vaan muuten vaan hengittelemään raitista ilmaa...
Lisäks olen lisänny lasten kanssa olemista, vaikka kuinka hermo olis tiukalla ei lapsi sitä tajua et miksi äiti on vihainen... niiden kanssa kun pelaa tuolla ulkona,mieli on niin erilainen ja kun saa nauraa vatsan pohjasta niiden kanssa niin eipä kiukuta ei
Huomaan eron myös siinä, et jos en oo ehtinyt päivällä lepäämään niin mieli on PALJON kireämpi...
voimia kaikille hermo-piukeena oleville, yrittäkää hillitä itsenne vaikka vaikeaa onkin, kiukku ja raivo ei tee vauvallekaan hyvää :heart:
Vaikka tiedän toki et ei mielialan vaihteluille itse mitään voi, mutta kyllä aikuinen pystyy edes jotenkin hillitsemään itseään,oli hormonit koholla tai ei... mä kyllä en mikää hissukka itekään ole, mut jos menee hermo niin itseni kanssa, tai eksän kanssa,ja sitä kyynelehdin tai voimakkain sanankääntein meson, mut ei kyllä miestä kohtaan...
Eksän kanssa kun odotusaika oli mitä oli, niin sille hermosin kyllä, se miten se kohteli mua,purkaantui kamalina kiukkuina.
Nyt kun vierellä on mies joka on aarre,ei mulla ole kertaakaan tullu mieleen ees et HÄNELLE hermostuisin ilman syytä. Saati jos nyrkit alkais heilua niin voi kauheeta..
itsensä hillitseminen meillä entisessä liitossa lapset näki niin liikaa huutoa ja riitaa ja lentäviä astioita(siis eksä yleensä kaiken tuon teki ). joten se mitä lapsetkin ja itse on kokenut, on opettanut itsensä hillitsemistä. Jo ennen eroa koitin olla aina rauhassa mutta eihän se toimi jos kuulee vaan haukkuja ja syytöksiä.
Nykyään jos joku alkaa pännimään tai nää viheliäiset hormonit kiusaa, niin painun ulos... kävelylle tai vaan muuten vaan hengittelemään raitista ilmaa...
Lisäks olen lisänny lasten kanssa olemista, vaikka kuinka hermo olis tiukalla ei lapsi sitä tajua et miksi äiti on vihainen... niiden kanssa kun pelaa tuolla ulkona,mieli on niin erilainen ja kun saa nauraa vatsan pohjasta niiden kanssa niin eipä kiukuta ei
Huomaan eron myös siinä, et jos en oo ehtinyt päivällä lepäämään niin mieli on PALJON kireämpi...
voimia kaikille hermo-piukeena oleville, yrittäkää hillitä itsenne vaikka vaikeaa onkin, kiukku ja raivo ei tee vauvallekaan hyvää :heart: