Maaliskuun mussukat 2011 *JOULUKUUSSA*

Vaipoista mulla on täysin päinvastainen kokemus kuin Kisakilla ja dindeilla :LOL: Meidän tyttö on kyllä todella siro ollut pienestä asti. Käytin Liberoita teippivaippana ja Pampersiin siirryin kun housuvaipat tuli käyttöön :) Koin Liberot hirmu isoiksi ja jäykiksi. Meilläkin on ajoissa siirrytty aina seuraavaan kokoon, vaipat ei saa olla liian tyköistuvia ja imevät sitten paremmin. Minäkin ostan pari pakettia vasta syntyneille tarkoitettuja vaippoja valmiiksi. Meidän tyttö oli syntyessään alle 3kg (vaikka oli täysiaikainen), joten pienimmät vaipat ja 50cm vaatteet menee ainakin ekan kuukauden.

Nukkuminen tai oikeastaan nukahtaminen on todella vaikeaa! Aamulla pitää sitten herätä tytön kanssa ja kyllä väsyttää...

Peppioliina rv 32+0 POKS!
 
EX4
Säryt niitä on ollut jo 4 krt raskauksissa, alkavat olla tuttuja, mutta yhtä kivuliaita ja ilkeitä ovat. Varsinkin juuri vaikka laittaessa alakaappiin tavaroita ottaa alaselästä joskus myös kävelessä.
Nukkuminen öitä jolloin nukun kuin tukki ja öitä jolloin en nuku lainkaan. Tarpeeksi jos olen touhunut nukahdan heti.
Imetys juu ei onnistu ihan niin vain:mad: Ainakaan siis minulla, esikoisesta tuli ihan riittämiin, kakkoselle ei sitte paljoa tullut, puolet mentiin korvikkeella, kolmannesta maitoa tursusi ja neljännestä tuli sopivasti.
Tutti meillä ainoastaan esikoiselle oltiin tungettu suuhun sairaalassa tutti, vaikka niemnomaan kielsin:mad: Seuraavissa synnytyksissä olen nimenomaan kieltänyt tutin käytön ja ei sen jälkeen ollakkaan laitettu. Meillä esikoinen ja kolmas on syönyt tuttia hetken, mielelläni en niitä käytä.
Uusi vuosi kotona ollaan ja paukutellaan muutamia raketteja:)

Onnellista uutta vuotta 2011

E ja E 31+3
 
Tulin toivottamaan hyvää uutta vuotta kaikille! =)
Kotona ollaan täälläkin ja herkutellaan ja katsellaan raketteja pojan kanssa. Itse ei ammuta raketteja, mutta naapureissa poksuu varmasti ja se riittää meille, kun ei haluta koirasta tehdä "paukkuarkaa" jättämällä se yksin sisälle muualla paukkuessa.. Yhden tällaisen koiran kanssa nähty mitä se on ja ei oo helppoo elämä silloin, kun se arkuus saattaa tulla esiin muissakin samantyyppisissä äänissä (ei siis ole kyse sentään meidän omasta koirasta mutta siskon koira oli tällainen ja siksi läheltä ollaan nähty mitä se on..).

Palailen uuden vuoden puolella kirjoittelemaan kuulumisia ja kommentoimaan juttujanne.

dogitar ja masuasukki 28+4
 
Imetys ei onnistunut esikoisen kohdalla, kun hän tosiaan syntyi pari kk etuajassa, niin ei toi maidontuotanto vaan lähtenyt käyntiin, eikä poika jaksanut kyllä alkuun imeäkään. Toivon, että tällä kertaa voisin imettää edes jonkin verran mut jos ei onnistu niin sit ei, stressiä en siitä ota! :) Pari tuttipulloa oon jo ostanu ja korviketta meinaan myös hommata valmiiksi pari purkkia.
Vaipoista parhaiksi olen havainnut pampersit, joten eiköhän niitä tulla käyttämään myös tämän kakkosen kohdalla.

Just tänään muuten näytin miehelle kaupassa missä on vaipat ja korvikkeet ja mitä pitää ostaa jos en ite pääse mukaan :D Huomasin samalla, että korvikkeiden hinnat on noussut hirveesti tässä 8 vuoden aikana! Semperin korvike maksoi tuolloin 25 cnt/prk kun nyt se oli 41 cnt/prk :O Aikamoinen hinnannousu! Tutteli taisi olla halvinta ja sekin 39 cnt!

Meillä menee uuden vuoden vietto ihan rauhallisissa merkeissä. Poika lähti isälleen, eli ollaan miehen kanssa kahdestaan. Katellaan telkkaria, syödään pizzaa ja ollaan vaan :heart:

Tänään rv 30+0 !!!:heart: taas uutta masukuvaa sen kunniaksi!


OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE MAALISMASUILLE!!:heart:

~ miraci ja pikku-ukko rv 30+0 ~
 
Hei kaikki ja terveisiä lapista!
Oltais oltu uusi vuosikin, mutta meidän koti on myyty sillä aikaa ja tultiin jo pakkailemaan. Ens viikon aikana sitten muutetaan.

Täällä on tapahtunut vaikka ja mitä viikossa, Katsuamskulle ja laillille paljon voimia ja enkeleitä :hug:.

Tuntuu että kaikilla paino hurahtanut pilviin joulun aikana, täälläkin jo mennään kohti 75 kiloa :ashamed:, syönyt olen ja surutta kaikenlaista koko viikon... Mies lohduttelee ettei kuulemma paha paino kun oon niin pitkä mutta ehtiihän sitä lisää tulemaan vielä maaliskuuhun mennessä.

Me vaan ammutaan raketteja nyt illalla lasten kanssa. Oltiin kotona yöllä klo 2, 10 tunnin ajomatkan jälkeen joten veto pois vieläkin.

Onko muilla sellaista toivotonta väsymystä jos vähänkin jotakin touhuaa? Minä olin lapissa iltaisin ihan poikki kun oltiin pulkkamäessä, laskettelurinteessä, vaeltamassa ja moottorikelkkailemassa. Tuntuu niinkun olisin vakavasti sairas kun väsyttää ja voimat ihan loppu.... Ei poikien aikana ollut muistaakseni tälläistä, vai johtuuko tämä vaan korkeammasta iästä??

Onnellista uutta vuotta kaikille teille :heart:

tiinelli ja tyttövauva 28+2
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!!

Myö just ammuttiin pari suhisevaa rakettihässäkkää lasten kans ja loppuilta sitte vaan olla möllötellää =).

Minttis ja pokkula 27+2

Esikoinen nimes masukin uudestaan ja kutsuu sitä pokkulaksi :LOL:
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille :)

Täällä on syöty hyvin ja saunottu. Nyt tytön kans odotellaan, että isi tulis saunasta ja päästäis ampumaan ne parit raketit mitä on kaapissa. Sen jälkeen kai ilta sujuu ihan samalla tavalla kuin muutkin illat :)

dindei: Mua alko kyllästyttää tää olotila jo monta viikkoa sitten :/ Riittäis ihan oikeesti jo, olo käy vaan tukalammaksi päivä päivältä. Siihen kun lisätään kivut, niin kyllä kiitos joku voisi siirtää aikaa pari kuukautta eteenpäin ja antaa vauvan jo tänne.

Vaipoista: Taidan ostaa sen yhden paketin pieniä liberoita tuonne kaappiin odotteleen. Ekat päivät ajattelin mennä kertsien kans ja sit kun on kotiuduttu kunnolla niin vaihtaa noihin kestoihin. Joita onkin kaapissa ihan riittävästi, ei tartte hankkia enää yhtään lisää...

Tuossa äsken kattelin fb:sta yhden kaverin kuulumisia. Heillä la oli 25.12. ja nyt jännäävät kumman vuoden puolella vauveli syntyy. Ainakin vielä oli kotosalla, joten eiköhän tuo uuden vuoden puolelle mene :) Saadaan sit taas seurailla toistemme vauvojen kehitystä ja lapset menee samalle luokalle kouluun. Meidän esikoisilla on tasan 6kk ikäeroa ja näille tulee nyt sit pari kuukautta :)

Mä sain eilen ihan hillittömän ompelukärpäsen pureman. Tyhjensin vaatekaappiani ja huomasin, et siellä on tosi paljon sellasia vaatteita, jotka joutais uusiokäyttöön. Esikoisen nukkevauvalle ajattelin niistä vaatteita värkätä. Mulla on tuossa pöydällä yks ihan kirja, jossa on vaikka millaisia malleja nukelle. Harmittaa vaan, kun tuota kirjaa ei saa mistään kirjakaupasta. Taitaa olla koko painos loppuunmyyty, ostaisin kyllä jos löytäisin.

Nyt sohvalle limulasin kanssa ja neulomaan nukkevauvalle sukkia. Lapaset ja pipon sain jo eilen melkein valmiiksi.

-JennyA & pikkuinen 29+6-
 
Täällä menossa 31+1 ja kovin liikkuvainen on vauveli.. :) Tyttö tulossa, niin osasi lääkäri vahvistaa. Nyt pitäis vielä hoitolaukku ostaa jostakin. Kaikki muut tarvikkeet taitaakin jo olla. Netistäkin kattelin sopivia mut ehkä se olis ens viikolla lähdettävä alennusmyyntejä kiertelemään. :) Oikein onnellista uuttavuotta kaikille!!! <3

vien0-esikoinen-22-EKKS
ja laskettu oli kolmas maaliskuuta
 
Viimeksi muokattu:
tervetuloa vieno!!! vielä ehdit hiukaksi aikaa meidän muiden mahakkaiden seuraksi :)

tiinelli hiphei ja onnea muuttoon!!!! ja väsymyksestä... siis niin ymmärrän olotilaas, mua on alkanu uuvuttaa jo niin, et pelkkä koiran kans lenkille lähtö meinaa olla työn takana... ja jos väkeä on käymässä päivisin niin mä oon seuraavan päivän ihan tattis...
saati sit jos ollaan tien päällä niin seuraava päivä menis ihan unessa.... lie juu tämä ikäkin... ;) ei enää parikymppinen ni johan verottaa hääräilyt.. Toivottavasti jaksat muuttoruljanssin, ja onneks sit jää vielä tätä odotusaikaa että saat lepäilläkin :)

LITTLEDEATH MISSÄS OLET??? mun iski huoli, kun LD on ollu täällä joka päivä.. ja nyt ei sit ole..ettei vaan ole tapahtunu mitää.....

jännä miten läheisiks jotkut täältä tulee, ihan orpo olo heti jos joku vaki-palstalainen ei päivään ole mitään käyny laittaas :D joo, mulla EI ole muuta elämää ku tää :LOL:

raketit ja koira ei tuo meidän karvaläjä välittäny mitään,,,, jo ekat paukut kun lähti naapurustossa niin käytin ulkona, vuosi sitten se oli juuri meille tullut ja niin pieni ettei osannut sillonkaan pelätä, mut ei pelännyt nytkään. Kauhean haukkukonsertin pisti kyllä pystyyn kun oltiin jo nukkumassa... ensin yhdentoista jälkeen kun naapuritaloon tultiin isolla porukalla pihalle, ja sitten puolen yön jälkeen kun nää ihkut naapurit päätti aloittaa kunnon sotatilan... VALTAVIA raketteja, eikä ällin häivääkään päässä et mihin niitä kannattaa suunnata... oisvat menneet viereiselle pellonreunalle ees... no, sit tulikin hiljaista :)

onneks tääkin on vaan kerta vuoteen ;)

mun vihkivaatteet löysin VILA:n nettikaupan... onko kukaan teistä tilannut sieltä koskaan mitään???
No enivei, aivanälyttömän kauniita tunikoita tilasin, edukkaitakin olivat, valkoisia, fuksiaa ja turkoosia... jos niistä sit joku olisi mun hääpäivän asuste... kalliita leninkejä en ees viiti ajatella kun on niin lyhyestä käyttökerrasta kyse.. noita tunikoita vois aatella käyttää jälkeenpäinkin :)
lähtölaskenta hääpäivälle alkaa...:heart: kuukausi ja kaksi viikkoa.... iiiihhahaaannnnaaaaaaaaaaaaaa.... sit kyl kuuntelen J.Karjalaisen kappaletta mä olen sinun...

Floweri ihan rakastuneena, vaikkakin olo ei niin ballerina olekaan,mut mieli kevyt silti :)
 
Tervetuloa uusille :wave:

Mahan palautuminen: minkä aikaa siinä suunnilleen menee, että maha palautuu siihen lähtö kokoonsa?
Mä tässä pohdin, kun mun vaatteet oli elokuussa isoja ja nyt ei enää ole mahan kohdalta isoja. Ja jos saan painon pidettyä aisoissa koko raskausajan, niin jäin tuossa pohtimaan, että milloin tarviin pienempiä vaatteita. Nää mitä nyt pidän käy varmaan tän 3kk.
Paino on pysynyt nyt lähes samassa ku heinäkuussa.

En tiedä paljon paino saisi mennä alle lähtöpainon. Jos pystyn vesijuoksemaan, niin veikkaan että paino tulee vielä tippumaan aika paljon. Tämän nykyisen olen saanut pidettyä aijoissa ruualla.

sokerit ovat myös pysyneet onneksi vielä aisoissa. 10h arvo oli 4.9
Pitää tänään muistaa mitata ruuan jälkeen.


Ummetus: Iski tänne. Inhottava olo kun mitään ei meinaa tulla ulos. Mies just yksi päivä osti luumuja ja auttoi silloin. Nyt hain eilen itse lisää, kun taas on niin täysinäinen olo. 4pv on neuvola ja silloin suoliston pitää olla tyhjä, että puntari ei turhaan näytä hurjaa lukemaa :saint:

Pikkuinen ei ole taas kauheasti potkinut, mutta aamulla taisi peffa taas kohota mun mahaan, joten potkii varmaan selkään päin.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille :heart:


Silvia ja viliANNA 29+4 :heart:
 
Flower again on varmaan jännää odotella häitä :heart:.
Me puhuttiin miehen kanssa naimisiin menosta ja varmaan kesällä käydään maistraatissa.

Silvia logo mun maha ei ole kokonaan palautunut koskaan. Siis kuukaudessa se pahin pömppis laski mutta mulla on aina ollut sellainen löysä nahka siinä. Ei sitä vaatteet päällä ole huomannut mutta jos esim alusvaatteisillani kumarrun niin koko maha mennyt rutulle.

Ja ummetusta välillä täälläkin... Oli poikienkin aikana ja pahempaa kuin nyt. Nyt en ole joutunut alkaa rautakuurille vielä ollenkaan, se on aina lopettanut mun mahan toiminnan kokonaan...
Hienoa muuten Silvia logo tuo sinun itsekuri painon suhteen! Ei onnistuisi multa ikinä...
Nyt kyllä lupasin itselleni että loppuraskauden syön terveellisesti :whistle:.

Imetyksestä ekaa imetin 4kk ja toista olisin imettänyt vaikka kuinka kauan mutta pojalla oli takaisinvirtaus joten se loppui sitten lääkärin käskystä 6 viikon jälkeen. Kyllä kannattaa muutama korvikepurkki kaapissa olla, minä olin ekan kanssa ainakin ihan pihalla että saako poika tarpeeksi maitoa tissistä. Isänsä sai sitten antaa muutamia kertoja pullosta lisäksi.
Nytkään en aio tosiaankaan stressata imettämisestä pätkääkään, onnistuu jos onnistuu. Mulle se ei ole mikään äitiysmittari mistä sitä vauvaa syöttää.

Onneksi rakettien ampuminen on ohi, voi taas mennä koiran kanssa ulos. se kun pelkää kovasti.

tiinelli ja tyttövauva 28+3
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!

KatsuAmsku toivottavasta kaikki meni ok ja voitte hyvin :hug:

Ummetus Tossa syyskuussa alkoi, mut käytin parin viikon ajan muutaman kerran Duphalacia ja sen jälkeen on toiminut ihan itellään. Suosittelen sitä!

Nukkuminen onnistuu vielä ihan ok. Suonenvetoja on jonkun verran. Närästys on aikas ilkeetä.Toissayönä tuli oksu suuhun kesken unien ja sitä sai sitten kakoa pitkään. Menin sitte takasin nukkumaan ja sitten sama uudestaan :x Otin pari Rennietä ja menin sohvalle puoli-istuvaan asentoon nukkumaan, ku ei kerran nesteet pysyneet alhaalla. Samaa vaivaa oli kans edellisessä raskaudessa.. No tää on vielä pientä, sitten se riemu repee, kun pötsi on jättisuuri ja jalkasäryt alkaa : /

Mahan palautuminen Kesti mulla todella pitkään. Ei se siis palautunut entiseen lainkaan, mutta se mahan koko oli jotain ihan uskomatonta. 3kk synnytyksestä näytin samalta kuin nyt näillä viikoilla :ashamed: Pikkuhiljaa se laski siitä. Aloin jumppaamaan vatsaa pienemmäksi puolisen vuotta synnytyksestä "vatsa litteäksi 15 viikossa"-ohjelmalla. Tuloksena vain 4cm pois. Siihen lopulliseen pömppikseen mimmoseksi se jäi niin kesti päästä n. vuoden :ashamed: Eli tosi nätti tiikeripömppis jäi esikoisesta muistoksi..
Tämän toisen jälkeen oon aatellut aloittaa jonkun zumban tms hikijumpan jos sais ne läskit pois paremmin ja kiinteytys vähän nopsempaa.

Gorthaur ja Hemmo 28 poks!
 
Jaahas, uusi vuosi ja uudet kujeet! Maaliskuisiinkin tosiaan syntynyt jo uusi vauva, toivottavasti siellä voidaan hyvin! :heart:

Meiän koira on kanssa ihan välinpitämätön mitä raketteihin tulee. Ei haitaa ollenkaan. Se on hyvä, miehen sakemanni (on jo kuollut ) oli ihan mahoton pelkuri mitä noihin paukkuihin tulee, mökilläkin kun venetsialaisia vietettiin niin aina lähti uimaan toisen mökin rantaan ja tuli haisevana ja märkänä takaisin, joskus sen toi mökkinaapuri vasta takas :D

Mahan palautuminen on aika yksilöllistä. Mulla on palautunut ihan heti melkeen ihan samoihin mittoihin mitä oli ennen raskauttakin. Pieni semmonen löydä kohta siinä oli ehkä pari viikkoa, kun sekin jo tasoittu. Lihakset ei oo mulla kyllä palautunut koskaan, oon kyllä laiskistunutkin aika pahasti :whistle:

Vaippakokemukset: oon tykännyt liberoista itse. Mut toisaalta mulla ei oo mitään vakimerkkiä, voin ostaa ihan mitä vaan. Harvoin on mikään vaippa vuotanut, ei edes rainbown (oon kyllä kanssa aika usein vaihtamassa ). Ainut mitä en suostu edes kokeileen on xtra.

flower ihmetteli missä on LD. Mä oon ihmetellyt missä mucho on. On jotenkin jäänyt mieleen, ja en oo ainakaan huomannut, jos on lähiaikoina kirjoittanut.

Me lähetään körötteleen isomummille ihan just ja pukki on kuulemma sinne jotain lahjoja jättänyt muksuille. Täytyy jotain kukkasia käydä hakemassa.

Mindi83 27+5
 
No mulla tätä läskiä riittää, valitettavasti.
Mä sain ukon viime kesänä kannustamaan laihdutuksessa ja hän on armoton :saint:
Vahtii nytkin tarkkaan mitä syön ja sen takia mun paino on pysynyt aisoissa. Kyllä mä joskus syöln herkkuja, mutta en todellakaan entiseen malliin. Haaveilen kovasti että joskus vielä olen normaali painoinen.

Siitä olen onnellinen, että neuvolassa ei paasata mun painosta. Ainoa missä olen saanut kuulla saarnaa, on kättärillä lääkärissä ennen joulua. Meinasin sanoa, mutta en viitsinyt, että mitä hyötyä tuosta saarnasta enää on. Raskausviikkoja kun oli silloin jo 28 ja vauva syntyy vaikka olenkin ylipainoinen.
Mulla kun ei entisten kanssa tärpännyt, niin ajattelin että jos tärppää tämän kanssa, niin siinä voi mennä aikaa. Toisin kävi :saint:

Ruuan vähentämisen opin kantapään kautta. Söin yksi aamu kaurapuuroa, josta tykkään paljon. Onnessani olen aina vedellyt sitä ison lautasellisen esim mansikkakeiton kanssa. No ei ollut enää keittoa, vaan tyhjensin sinne päälle bonapurkin sisällön. Tuli syötyä ihan liikaa ja vielä juotua päälle. Ja osa lensi sitten kaaressa ulos :x
Enää ei mahdu kauheasti ruokaa ja tulen pienestäkin annoksesta täyteen. Toisaalta tää on mulle entiselle herkuttelijalle ja syöpölle hyvää harjoitusta.
Ja kunhan saan pidettyä herkut vähissä ja annoskoot pienempinä myös synnytyksen jälkeen, niin painon pudotus on taas helpompaa sitten.

Toivottavasti saan itseni aamupäivisin lenkille vaunujen kanssa. Ja pikkuinen myös suostuisi niissä nukkumaan. Muuten mun lenkkeily jää sitten iltaan kun saan tänne lapsen vahdin. Tosin tarkoitus on, että kävisin aamulla yksin ja illalla koko perhe lenkillä.
Katsotaan sitten toukokuussa onko mikään edes toteutunut :LOL:
Mä olen kumminkin lihonut 20kg :ashamed:

vaipoista: pampersit ja lidlin vaipat ovat samasta tehtaasta.
Eilen katselin liberon vaippoja ja siellä tais olla 3-6kg vaippoja.
Tuleeko sairaalasta vielä joku liberon mainos mukaan? Jos tulee niin mitähän se kassi pitää sisällään?
 
Viimeksi muokattu:
Oikeen hyvää vuotta 2011 kaikille

mahan palautumisesta minulla on samanlainen kokemus kuin Tiinellillä eli vaikka se maha onkin ns. palautunut niin kyllä se nahka on jäänyt löysäksi. Joillainhan sekin palautuu ihan ennalleen mutta tosiaan näin ei ainakaan minulle käynyt vaikka painon pudotinkin synnytyksen jälkeen alle sen normaalin.

ihanaa vaippa keskustelua täällä ollut. ;) Meillä on tullut ns. vakimerkki siitä syystä että olemme todenneet mitkä ovat meille parhaita vaippoja. Jotenkin olo on "orpo" jos mies on ostanut muita vaippoja kuin mihin on totuttu mutta siinä ne menevät missä muutkin. Ainut vaippamerkki mistä en itse ole tykännyt yhtään on muumi-vaipat. Tuntuu että niissä on panostettu enemmän kyllä siihen "logoon" kun itse vaippaan mutta tiedän niitäkin ketkä pitää näitä parhaina vaippoina. Maku ja tottumus kysymys..

(.) Eilen oli sen aikaset selkä alavatsa kivut että hetken jo mietin että joko tämä alkaa syntymään. Kivut kesti monta tuntia eikä voinut istua, maata tms. Ei varsinaisia supistuksia ollut mutta senlainen kestojomotus ja säryt sen aikaiset ettei kyllä paljoa naurattanut. Onneksi sitten loppuivat kun mies hieroi alaselkää ja siitä seurauksena pystyin makaamaan ja ottamaan lepoa. Alkanut miettimään jo että ehkä tuo sittenkin tulee ennen laskettua kunhan vaan pysyisi ainakin sinne rv37 asti. No viellä on kk ennen kuin saa tietää onko kohdunsuulla tapahtunut mitään.. Jaiks aika lopuillaan taas mennään.

Mites teillä meni UV vietto? Itse katselin pojan kanssa ikkunasta vuoden vaihteen raketit kun ei tuo malttanut nukahtaa siltä paukkeelta. No joku 00.20 huomasin että poikahhan nukkui sylkyssä ja vein sänkyyn unille. Oli kyllä paras uusivuosi ikinä :heart:
Mies oli ystävillämme loppuillasta juomassa hiukan aikuisten juomia ja sen oli oloinenkin kun aamulla kävin viemässä aamupalaa hälle alakertaan (jonne olin pedannu punkan hälle ettei tarvitse yöllä meitä herätellä). No tuohan nukkuu vielläkin :LOL:

Tuli muuten ihan mieleen että meillä on mieheni kanssa muodostunut kiva tapa eli jos toinen nukkuu pitkään univelkoja poies niin toinen tekee toiselle aamupalan ihan sänkyyn asti. Se on aika luxusta arjen keskellä kun itse osuu nautiskelu vuoroon. Eipä siinä iso työ ole tehdäkkään. Tämmöset pikku luxukset pitää kyllä parisuhteessa hyvää ilmaa yllä. Onko muilla jotain säännöllisiä hemmotteluja puolin ja toisin??

nyt me kömmitään poitsun kanssa pikkuhiljaa päiväunille päin..

Dindei + pikku 31+6
 
Täällä minä! :wave: Hih, muakin joku kaivannut :) Mut se on ihan totta että jos joku ei muutamaan päivään kirjoita niin sitä alkaa miettimään että missähän se on.

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE! :hug: Nyt ollaan jo sitten meidän vauvojen syntymävuodessa :) Tai siis parihan on jo syntynyt. Mitenhän KatsuAmskun vauva voi!? Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin :)

Mulla meni uuden vuoden vaihtuminen kavereiden kanssa. Oltiin yhdellä mökillä ja olin vasta puoli kuuden aikaan kotona aamulla! Oli siellä pari muutakin selvinpäin ja oli ihan kivaa :) Torstaina olin kuskina toisille kavereille ja olin taas sellaisessa pubissa vaikka eka olin että ei v*ttu mä en jaksa mennä sinne. Mutta yllättäen olikin tosi kivaa ja viihdyin hyvin, vaikka muut olikin kännissä. Itekin innostuin karaokea laulamaan ja muut osti mulle kahvia ja limsaa yms :D

Tulikin mieleen, että oon huomannut että vauva reagoi musiikkiin. Ei sellaiseen jos kotona normaalivolyymilla kuuntelen. Mutta huomasin sen jo kirkossa kun kävin Kauneimmissa joululauluissa. Ja kun tosiaan nyt on pari kertaa käynyt baarissa ja siellä on karaokea, vauva alkaa aina potkimaan. Tai esim. torstaina kun tyypit kuunteli autossa isolla, niin mun mahassa alkoi heti kauhea myllerrys :D Ja silloinkin jos itse laulan, sen se kai kuulee parhaiten.
Musta on ihan kiva olla kavereille kuskina tai olla istumassa niiden kanssa iltaa. Asia varmaan olis eri jos mulla olis mies tai perhettä mutta kun ei mulla ole yleensä parempaakaan tekemistä. :) Mukava myös jutella raskaus- ja synnytysjutuista sellaisten kans joilla on kokemusta. Ja sainkin yllättäen myös ihan livenä kuulla että muillakin on ollut pelkoja ja paniikkeja raskausaikana, ja vauvan synnyttyä että miten sitä osaa hoitaa. Mutta jälleen kerran mulle vakuuteltiin että kyllä sitä sitten osaa :D

Supistelut eivät ole hävinneet minnekään, mutta en ole jaksanut olla huolissani kun ne näköjään mulla kuuluu tähän asiaan. Mutta aika napakan tuntoisia ovat ja välillä tuntuu kivuntapaista alavatsalla.
Ja sitten, pahin, tämä olkapääkipu. Raskauteenhan se ei kuulu, mutta vie multa järjen. Tälläkin hetkellä tunnen miten olkapää alkaa jumittua ja kipeytyä ja pakko mennä kohta ottaan särkytablettia kun tiedän ettei muu auta. Mulla on ollut vaikka kuinka kauan tätä ongelmaa. Kipu vihloo oikein jommassa kummassa olkapäässä, säteilee ranteeseen asti. Hierojalle ei ole ollut varaa mennä ja tk:sta nyt ei saa mitään apua.

vaipoista ja tuteista ja korvikkeista mulla ei ole mitään hajua :O Tosiaan, voishan sitä korviketta ostaa kotiin valmiiksi. Enpä olis osannut ajatella koko asiaa. Osaankohan mä vaippaa edes vaihtaa? :D No kai mä kun osaan aikuiselta ihmiseltäkin, siis töissä.
Tutista en osaa sanoa yhtään että miten teen.. Kyllä kai mun vauva saa tuttia syödä. Itse olen imenyt sitä ihan liian kauan, en tajua miksei vanhemmat vierottaneet siitä. Muistan päiväkodissakin kun hain salaa tutin kun tuli päiväunien aika kun en kehdannut enää muiden nähden sitä imeä. Olin siis jotain 4-vuotias. Sitten eräänä jouluna ne tutit piti antaa joulupukin mukaan kun se vei ne jonnekin. Oli se surkeaa :( :D Ja minä jouduin hampaiden oikomishoitoon..

Pitää tästä alkaa kotia hoitamaan ja pyykkiä pesemään kun oon ollut vähän laiskana :D

LD + Pikkunen 28+5
 
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! :wave:

Meillä ilta meni ihan mukavasti, poika ja mies kävivät katselemassa paukkuja ja minä olin koiran kanssa sisällä. Eipä tuo välittänyt paukkeesta juuri yhtään, muutaman kerran vain katseli meihin päin ja sitten nukkui muun illan tai söi luuta. =) Osa syynä rauhallisuuteen oli varmasti myös lenkille pääsy päivällä ennen paukkeiden alkamista, joten nukkui sitten tyytyväisenä illan. En meinannut jaksaa valvoa sitten kahteentoistakaan ja nuokuin siinä vaiheessa jo sohvalla vain odottaen että pääsen nukkumaan. :D

Katsuamskun kuulumisia kovasti odotan... Toivottavasti kaikki on sujunut hyvin!!

Korvikkeesta...aion kyllä ostaa varalle useammankin purkin. Edellisestä oppineena saattaa olla aluksi tarvetta antaa ainakin lisämaitona jos ei oma heti riittäisikään. On se parempi kuitenkin että on varmuuden vuoksi jo kotona valmiina ettei tarvitse nälkäistä vauvaa sitten huudattaa...

Tutin otan laitokselle mukaan. Esikoisellakin oli heti käytössä, kun oli heti ensimmäisenä yönä valvonnassa sokereiden laskun ja keltaisuuden takia. Saivat sitten kätevästi pidettyä vauvan rauhallisena ja tyytyväisenä kun oli erossa äidistä.

Vaippakokemukset. Meillä ei pampersit pitäneet pissasuihkuja sisällään ja paremmiksi havaittiinkin sitten liberot, joita käytettiin aina housuvaippoihin asti. Pojalla kastui usein vaatteet ja tuntui, ettei mikään pitänyt pisuja sisällään vaikka usein vaippaa vaihdettiinkin ja kokona käytettiin myös vähän isompia vaippoja pojan kiloihin nähden... Liberoissa pysytäänkin siis tälläkin kertaa jos vaan toimivat, varuiksi otan kokeiluun kuitenkin myös pamperssit.

Mahan palautuminen. Aika samalla lailla mennyt kuin muillakin eli nahka jäänyt löysäksi vaikka vatsa muuten on palautunut aika hyvin... tuo uimarengas on jäänyt ja raskausarvet haalentuneet, mutta eivät ole ainakaan mun elämääni pilanneet ;) ja kuuluuhan se asiaan että lapsen saannista jää jotkin jäljetkin vartaloon. Kaikki eivät palaudu ennalleen, mutta onhan niitä onnekkaitakin, jotka hyvin nopeasti saavat vartalonsa takaisin lähes muuttumattomana...en vain kuulu niihin :whistle:

Flowerin häiden odotus kuulostaa mukavalta =) Meilläkin on puhuttu asiasta, mutta mitään päätöstä ei vielä olla asian suhteen tehty.. Vilan nettikaupasta en olekaan tiennyt, täytyypä käydä kurkkimassa jossain vaiheessa että mitä sieltä löytyy ;)

LD:lle myöhästyneet onnittelut valmistumisesta! :flower: Olenkohan muistanut vielä onnitellakaan...

Miracilla aivan ihan vauvamassu! =) Itselläni on kooltaan aika samanlainen, en ole vaan vieläkään saanut kuvaa aikaiseksi tänne laittaa... :whistle:

Kisak verikoetta ei mulla ole ollut tarvis ottaa, kun tiedän että olen vesirokon yksi vuotiaana sairastanut... äidiltäni sain vanhan neuvolakorttini jo esikoista odottaessani ja siitä olen asian jo silloinkin tarkistanut. Haluaisin että poika sairastaisi sen jo varhain, mutta en vaan tiedä mistä sen nyt hänelle saisin :LOL: :LOL: Siskon perhekin välttyi siltä vaikka heidän naapureissa on sitä ollutkin liikkeellä :whistle:

Tervetuloa uusille! :flower:

dogitar ja masuasukki 28+5 :heart:
 
HEIPS LDkiva kuulla et sulla on ollut mukavaa!! mä en jaksais enää edes KUVITELLA et lähtisin ees kuskis yöks .... oon ihan liian väsyny, ja tää maha painaa niin et autolla ajaminen on jäänyt ihan minimiin, hyvää asentoa vaikea löytää kun ylämahaan sattuu kaikki istuma-asennot mitä kuvitella saattaa.... mut kivaa piristystä tuo tollanen varmaan, kun vielä jaksaa heilua jotenkin mukana, eikä tuu syrjäydyttyä kavereistakaan.

dindei no hyvä että kivut häipyi! eipä ole kivoja nää jutut, vallankin kun siihen lisätään epätietietoisuus mikä se sit ikinä onkin...

puolison hemmottelut meillä menee kans ihan tasan, molemmat tasapuolisesti toisiamme, tosin arki vie miehen mehuja aika tavalla kun on kokopäivätyö ja tuo remontti...mutta silti jaksaa mua helliä :heart:
Meillä ei oikeestaa mitää sovittuja juttuja ole, mut ne on sellasia arjen tavallisuuksia, ja toisen huomioon ottamista.. ellei lasketa sitten sitä että ilman halauksia ja pusuja ei hän lähde töihin eikä käydä nukkumaan... ja muutenkin jos teen vaikka ruokaa, mies tulee usein halaamaan ja antamaan muiskun :D silityksillä mä elän, musta on ihanaa kun mies on hellä ja halaa itekin, eikä mun tarvii olla aina "kerjäämässä" et anna hali.... entinen mies olikin kylmä kuin jääpuikko, paitsi kännissä...

muumivaipat yöksis siis EN tykkää!!! ja muutenkin huomasin et en tykkää ees liberon housuvaipoista... joskus esikoisen ollessa pieni oli Huggies-vaippoja, en tiä onks niitä nykyään enää, mut ne oli pampersin veroisia.. mut mä tuskin testaan ees enää mitään muita kun noi Pee-vaippoja ;) en joka pissan jälkeen ees vaihtanu vaippaa, eikä vauvan ihossa ollu MITÄÄN ihottumasta tietookaan, on ne vaan nii hyviä!!

ld ja olkapääkipumulla tota vaivaa ollu vuosikausia, kunnes alkusyksystä sain diagnoosiksi ahdas olkapää... hoitona alkuun kylmää , eli koitas sääki jääpussi noin 10 min. ajaksi ei siis suoraan iholle vaan vaikka paidan hihan päälle. sitä kolmesti päivässä.. kylmä autto mulla ainakin tehokkaasti jo sillonkin kun en tienny vaivan nimeä.... fysioterapiasta sain sitten kotiin jumppaohjeita kuminauhalla. vaiva on tosi rasittava, mulla myös säteili koko käsivarteen, ranteeseen ja sormiin. pahimmillaan ei auttanut 600 burana yhdessä paracetamolin kanssa... mut koita jaksaa :wave:

vaipan vaihto esikoista saavaa varmasti jännittääkin, mutta kyllä ne osastolle päästyä senkin ihan kädestä pitäen neuvoo :) esikoisen saatua ite olin niin heikossa hapessa sairaalassa olo ajan, että joko mies tai hoitajat vaihtoi.. siihen se miehen vaipan vaihdot tais tyssätäkkin...
onneks tää uus mies vaihtaa varmasti kaikki vaipat mitä vaan tarvii....

mahan palautuminen on varmaan osittain jokaisen aineenvaihdunnastakin kiinni.... yksilöllistä.. mulla kyllä ei ole paineita alkaa laihduttamaan ei tosiaan!!! kyllä ne kilot lähtee jos on lähteäkseen,, löysä mahanahka jää, sitä on jäänyt molemmista, eikä kiinteäks saa vaikka kuinka laittais silmänsä kiinni ja kuvittelis et piukka on :D
mä oon kuitenkin jo sen 34 pian, ei mulla ole tarvetta näyttää timmiltä superäidiltä.. mitä vähemmän ottaa stressiä raskauskilojen lähtemisestä, sen helpommin ne haihtuu.. mulla auttanut joka päivä säännölliset vaunulenkit, samalla jännitin vatsalihaksia ja persusta, ylämäet oli parhainta treeniä :)
Ja mua ei saa punttikselle kirveelläkään!!!
kun syö säännöllisesti päivän mittaan ja liikkuu ulkona tms niin kyllä sitä palautuu, meniskö noin puolisen vuotta niin voi sanoa olevansa "entisellään" joskaan en koe että kropan sais ihan kokonaan takaisin koskaan :D mut en mä välitä, lapsen takia sitä kroppansa antaa hautomoksi ;) ekaan kuukauteen en aio ainuttakaan rankkaa lenkkiä tehdä.. saa elimistö palautua ihan rauhassa ensin ja sitten voi alkaa lenkkeillä, ja onhan tuo koirakin jonka kanssa kyllä kaipaan jo HIUKAN ripeä-askelisempaa suoritusta iteltäni, kun mihin tää ankkakävely antaa myöten... :LOL:

häistä mekin mennään maistraattiin, paikalla yhteensä kymmenkunta ihmistä.. ja sit johki hienoon ravintelliin syömään ja loppuilta juhlitaan meillä kotona, pääsen mäkin sit vaakatasoon.. isompia kekkereitä ei tässä vaiheessa ees jaksa kuvitella... ja kun vauva syntyy avioliittoon niin eipä tartte lastenvalvojallekaan varata keskusteluaikaa isyyden tunnustamista varten..

isyyden tunnustus ja lastenvalvojan esittämät kysymykset kaveri kertoi, et ne on sit ihan päättömiä mitä se kysyy :D
Esim lapsen isältä: Voitko rehellisesti tunnustaa harrastaneesi seksiä lapsen äidin kanssa??
ja äidiltä: oletko harrastanut seksiä muiden miesten kanssa, kuin lapsen isän kanssa, samoihin aikoihin kun lapsi on saanut alkunsa??

Hei hellurei onneks ei tartte tollasia mennä kuuntelemaan... kai se nyt järjelläki on selvää et eihän se isä sinne edes mukaan tule JOS se lapsi EI olis sen... no käytäntö on käytäntö... mut aika henkilökohtaisuuksiin mennään jos ne oikeesti on tollasia ne kysymykset..

mies ja oksennustauti on sitte tää päivä menny seuratessa kun isäntä menee yrjölle,vatsaa polttaa ja se ressukka on ihan sippi :( ja krapulasta ei sit todellakaan johdu, helposti moni aattelis näin uuden vuoden juhlinnan jälkeen ;) otti se pari lasia viiniä ruuan kans eilen ja pari olutta illan mittaan, mut ei ole kyllä enemmänkään juotuaan ollu noin kipee.. on siis ihan virus, jota jännätään sitten kuka meistä seuraavaks.....
Kävin kaupasta päivällä hakemassa gefilus-mehua, banaania ja jugurttia ja raejuustoo... aineksia estämään vatsatautia, sit kun uskaltaa sairastunutkin syödä jotain niin onpahan jotain helposti sulavaa ja vatsa-ystävällistä suuhun pantavaa kaapissa...

laittelenpa pian saunaa päälle, niin meen lasten kanssa saunaan... limpparit onkin jo kovasti poltelleet jääkaapissa :D meillä on sellanen tapa et molemmat saa puolen litran sauna-limun valkata aina lauantaiksi... jipii, ja mulla on yks holiton päärynä-sidukka :D
 
vilan nettikauppa on siis BUBBLEROOM.fi aivan ihania vaatteita, ja edullisia!!! tunikoita hintaan 12,90 ja muutenkin tosi paljon ale-juttuja ja normihinnatkaan ei päätä huimaa.. mä oon alkanu tilata ennemmin kotiin vaatteita ni saa rauhassa sovittaa.. tosin vaihtaminen toiseen kokoon tms on hiukan vaikeempaa kun pitää palautella yms, mut eipä tarvii sovituskopissa hikoilla tän vartalon kaarilla :D
 
Josko pikästä aikaa jaksaisi taas kirjoitella.

Tuttiin täällä porissa tunnutaan laitoksella suhtautuvan aika nihkeästi, mutta aijon vauvalle tutin ostaa ja luultavasti pakkaan jo laitokselle mukaan vaikka en siellä nyt suuremmin sitä kahdella aiemmalla tarvinnut. Kakkonen sai tutin samalla reissulla kun kotiuduttiin, kun oli kovin levoton ja yhtenään roikkui tississä kiinni. Vaikka alkuun ne vauvelit ei muuta oikeen tekistään kun tissillä olisi että lähtisi maito nousuun. :)

Imetys Kummastakaan ei ole alku mikään helppo ollut. Ensimmäinen söi ekan kuukauden ajan mun tissit ihan verille.. itkun ja rintakumien kanssa silti jatkoin ja kyllä se pikkuhiljaa alkoi sujumaan. Kakkosella taas oli syntyessään niin pieni suppu suu ettei meinannut saada millään otetta, mutta hänenkin kanssa lähti hyvin sitten sujumaan ja pojasta tulikin oikea tissitakiainen. Ainakin vielä jaksan uskoa että imetys tulee onnistumaan myös tämän kolmannen kohdalla ellei nyt mitään muita ongelmia ilmaannu, mutta syntymän jälkeenhän senkin sitten vasta näkee. En kuitenkaan omalta kohdalta osaa ajatella ettei ollenkaan onnistuisi.

Totta on ettei se kaikilla vaan onnistu. Joillakin ei vaan maito lähde herumaan ja toisille se ei yksinkertaisesti vaan sovi. Itse olen imetyksen puolesta puhuja ja "kannattaja", mutta ihan hyvin ne vauvat korvikkeen voimillakin kasvaa. Itse tykkään imettää... siinä on vauvan kanssa se oma juttunsa ja onhan se sitten käyntiin lähdettyä helppoa ja aika vaivatonta.... eipähän tarvi kannella niitä pulloja ja purnukoita mukana, keitellä joka päivä ja sen sellaista.... Mutta kukin toimii ja ruokkii lapsensa omalla tavallaan ja hyvä niin! :)

Korviketta en meinaa kaappeihin varata etukäteen sen enempää kuin tuttipullojakaan.... kyllä ne sitten tulee haettua jos ei imetys syystä tai toisesta sujukkaan. Eli nälkää ei vauva joudu näkemään. Mutta aiemmistakaan en ole etukäteen mitään ostellut niin uskon nytkin pärjääväni ilman. =)

Vieraita yökylään en majoittaisi.... tai yöksi saa toki tulla mutta minkäänlaista passaamista ei tarvitsisi odottaa. Itse saisivat petinsä ja ruokansa tehdä ym. :D Tosin meille ei kyllä yövieraita ole tulossakaan. Vieraita noin muuten varmaan tulee ensimmäisten viikkojen aikana käymään kun varmasti haluaa tädit, enot, mummit ja mummot pikkuisen nähdä ja se onkin ihan ok kun tietävät että en rupea sen vuoksi stressaamaan ja varmasti tuovat sitten kastamisensa yms. mukanaa. Mun ei tarvi siis sukulaisten takia alkaa mitenkään näkemään vaivaa. Tietty jos itse sattuisi olemaan niin kipeä ettei ketään jaksaisi nähdä niin voisi sanoa että pysykäähän kotonanne vaan... mutta tuskin on tarpeen, kun on vaan näistä meidän lähimmistä kyse!

Nukkuminen täälläkin tosi huonoa. Heräilen kovien kipujen vuoksi aina kun vähän liikahdan. : / Mitään apua näihin liitos- ja issiaskipuihin ei taida edes oikein olla, joten ei auta kuin kestää, mutta kipeetä tosiaan tekee. Kylkeään ei pääse ilman itkua kääntämään. Samoin käy jos pikkasen pidempään istuu paikoillaan.... ei siis meinaa ylös päästä.

Vaipat Myös meillä niin että teipparit pamppersseina ja housuvaipat sitten liberoita. Taidan ostaa suoraan niitä 2 koon vaippoja... muistaakseni oli ihan hyviä vaikka ei kilomäärä alkuun heti täyttynytkään.
Meillä nuo kaksi aiempaa kasvoivat niin hurjaa vauhtiakin vielä vauva aikana että huh.... 50cm vaatteita oikeestaan aika turha meillä ostella vaikka kakkonenkin syntyessään oli 48cm. 56cm vaatteetkin menee vain sen kuukauden pari.

Uusi vuosi vaihtui todella rauhallisissa merkeissä. Torstaina lähdimme miehen kanssa kaksin risteilylle ja lapset ja koirat saivat jäädä anoppilaan hoitoon. :heart: Eilen illalla 8 maissa oltiin takaisin anoppilassa jossa ammuttiin pari rakettia lasten kanssa ja istuttiin hetki iltaa. Ennen puolta yötä oltiin jo peiton alla koko porukka! Että niinkin railakas vuoden vaihde! :LOL:

(.) Täällä ihan karsea flunssa vieläkin. Joulusta asti nyt kestänyt ja räkää vaan riittää. Nyt niistän joka kerta jo vertajkin. Alkaa limakalvot olla niin kuivat jo. Vähän tuntuu että on saattanut mennä poskionteloihin, joten kai tässä pian tarvisi lääkäriä varata. Kovin sitkeessä kyllä tuntuu olevan.

Vauvakin oli tuossa yhden päivän niin hiljainen että aloin jo huolestumaan mutta nyt on sitten taas parin päivän takana ottanut kunnolla takaisin kun ei rauhoitu tyyppi juuri hetkeksikään. Välillä on itse naama irvessä kun tuntuu että meinaa mahanahan läpi tulla kaveri. Voimaa on jo ihan hirmuisesti pienellä.

Katsoitteko muuten keskiviikkona 45minuuttia maikkarilta?? Oli dokkari niistä kutosista. Ihan hullulta tuntuu että tämä omakin vauva on jo niin iso kuin ne vauvat siinä, vaikka siis pieniähän vielä, mutta ihan oikeita vauvoja jo! :D sitä alkaa pikkuhiljaa käsittämään että vauva on tosiaan tulossa. Mä voisin 10viikon päästä ilomielin synnyttää, kuten nämä kaksi aikaisempaakin on syntynyt. (eli rv 38) Vaikka mun tuurilla tämä menee nyt sitten sen 2vkoa yli kun on muutenkin kai iso vauva tulossa.

Mutta nyt laittamaan ruoka tulille niin saa perhe murua rinnan alle kunhan tulevat ulkoilemasta!

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!!!! :flower::heart:

Liro ja papunen 27+6
 
Vaippoja mä sentään osaan vaihtaa. Mutta pikkuisen kylvettäminen jännittää. Mulla kun on ollut tenniskyynerpää molemmissa käsisissä ja tavarat saattoivat vaan yhtäkkiä tippua käsistä.
Tästä syystä ostan ammeeseen kylvetystuen. Kädet eivät vieläkään ole täysin kunnossa.

isyyden tunnustaminen Kaveri just sanoi että eivät kuulema siellä kysele mitään tyhmää. Tuo baba kun on työtön, niin ei kannata mennä naimisiin vielä. Mutta toivon että kesällä 2012 olen jo lähes normaali mitoissa ja rouvana.

Mulla on siis tosi paljon ylipainoa. Ei mua pelota että joku makkara jää raskaudesta, koska niitä on ollut ennestään. Mutta seuraavana syksynä aloitan taas kuntokuurin. Baba saa jäädä pienen kanssa kotiin ja mä kipitän vesijuoksemaan. Kävelyn aloitan kyllä heti kun taas olen siinä kunnossa. Nyt en uskalla mennä, kun pelkään että kaadun. Ylös pääseminen oli jo ennen raskautta aika vaikeaa painon takia. Saatika nyt sitten. Mutta ensi jouluna tilanteen on pakko olla jo toinen. Haluan jaksaa liikkua oman lapsen kanssa.

hemmottelusta: en mä tiedä olenko outo, mutta musta on illalla ihanaa, kun mies silittää hiuksista. Samalla tavalla ku lapsia ja mähän simahdan sitten nopeasti :saint:
Kyllä hän muutenkin halailee ja pussailee ja saa pikkuinenkin pusuja babalta.
Tällä hetkellä olen onnellinen, että en saanut ex:n kanssa lapsia. On tämä nykyinen niin paljon lämpöisempi.
Suihkuun emme mahdu enää samaan aikaan, mun maha on kasvanut sen verran. Joten hiukset joudun ihan itse huuhtelemaan :whistle:

Iskiakseen: Sain öisin vähän apua kylmägeelistä. Ei se kokonaan kipua pois vienyt, mutta helpotti oloa. Nyt kipu on tosi hyvoin hellittänyt. Mutta alkaa varmaan taas kohda uudestaan : /

Silvia ja viliANNA 29+4
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää uuttavuotta 2011 kanssa odottajille! Toivon todellakin tästä vuodesta tulevan parempi kuin edellisestä. Viime vuoteen mahtui keskenmenoja sekä aviokriisiä pahimmasta päästä. Josko tänä vuonna syntyisi viimein ihana terve vauva ja pääsisin itsekkäästä aviomiehestä eroon tai se kasvaisi aikuiseksi.

Meillä vuoden vaihde meni kaverilla raketteja ampuen. Meidän 2,5v ei malttanut mennä nukkumaan ennen kuin kaikki raketit oli ammuttu. Saatiin sitten vatsatauti altistus. Yöks, sitä sitten vain odottelemaan.

Oululaiset: olen mahdollisesti tulossa alkuviikosta Ouluun vähän shoppaileen. Onko jotain hyviä kauppoja missä kannattaisi käydä tai kirppareita?

KatsuAmskun kuulumisia täälläkin odotetaan.

Mahan palautuminen: mulle ei jäänyt esikoisesta löysää nahkaa. Painoa kylläkin 5kg ja uusi mahamakkara :LOL: Mä oo mässänny joulusta asti ihan urakalla. Pelottaa mennä neuvolaan seuraavalla kerralla :ashamed:

Ihanaa kun moni suunnittelee häitä :) Oon kuullu kans tuosta isyydentunnustamisesta hauskoja tarinoita. Meillä olisi tulossa 70-luvun bileet, enkä tiedä mihin jätesäkkiin mun pitäis pukeutua sinne!

En enää muista mitä muuta piti kommentoida...

Peppioliina rv 32+1
 
Silvia Miulla ihan sama juttu tuon pään silittelyn kans :LOL: Se tuntuu vaan niin kivalta :) Välillä kampaajallakin pelkään et nukahdan ku hiuksia leikataan tms :LOL:

Täälläkin kovasti KatsuAmskun ja vauvan kuulumisia ootellaan :heart:

Mahan palautuminen En oikeastaan kerenny palautua normaali mittoihin kun tulin niin pian uudestaan raskaaksi (ikäeroa tytöillä vajaa 1v 1kk) ja enne tätäkään raskautta en kerennyt palautua kokonaan, nyt sit jännittää millanen nahkakasa masulle jää kun oon kolmatta kertaa kolmen vuoden aikana raskaana :D Noh, samapa tuo jos jotain jää..Kuitenkin on nuo ihanat lapsukaiset olemassa niin niitten vuoksi voin nahkani kantaa vaikka roikkuis nilkoissa :LOL:

minttis ja pokkula 27+3
 
Kiitos dogitar! Laitahan säkin masukuvaa kehiin! :)

Mä rakastan myös kun mun hiuksia silitetään ja sitä kun niitä harjataan :heart:

Täällä vuosi vaihtui myös rauhallisissa merkeissä. Puolilta öin käytiin pihalla kattelemassa raketteja muuten oltiin vaan ja löhöttiin :)
Tänään on jotenkin väsyttänyt ihan hirveesti ja mahaan koskenut :| Ei silleen supista mutta maha on ihan kovan pinkeenä koko ajan ja tosi arka... Vauva on onneksi liikkunut paljon, eli ei kai tässä huolestua tarvitse...

Mulla maha palautui esikoisen jäljiltä melkeimpä ennalleen ja vieläpä tosi nopeasti. Leikkausarpi on ainoa muisto niiltä ajoilta. Tällä kertaa maha on isompi ja ikääkin enemmän, eli "vahingot" todennäköisesti myös suuremmat :D

KatsuAmskun kuulumisia odottelen minäkin! Toivottavasti kaikki mennyt hyvin!

IHANAA UUTTA ALKANUTTA VUOTTA VIELÄ KAIKILLE!!

~ miraci ja pikku-ukko rv 30+1 ~
 
Mä en varmaan jaksaisi 3:n pienen kanssa.
Mulle on monet sanoneet että nyt vaan toinen heti perään. Mutta olemme molemmat sitä mieltä, että ikäeroa tulee ainakin olemaan 2v. ellei enemmän. Mä ajattelin meinaan alkaa vuoden päästä perhehoitajaksi. Saisin palkkaa, mutta saisin olla oman kanssa kotona. Tiedän kyllä mitä pph:n työ on. Seurasin sitä 2v. hyvin läheltä päivittäin.
 

Yhteistyössä