Maaliskuun muruset 2012

Puoli vuotta sitten olin koru-kutsuilla naapurin Johannan luona.Meitä oli joukossa kolme toisilleen tuntematonta naista, jotka kärsimme lapsettomuudesta ja olimme hedelmöityshoidoissa. Jaoimme keskenämme toisillemme kokemuksiamme, sillä ymmärsimme hyvin toistemme tukalan tilanteen. Sen illan jälkeen emme ole toisiamme tavanneet.
Tänään sain naapuriltani kuulla, että me kaikki kolme odotamme lasta, jokainen meistä on raskautunut luonnollisesti ja lasketut aikamme ovat perättäisinä kuukausina keväällä :) Tuli niin onnellinen olo meidän kaikkien kolmen puolesta... ja mieleen hiipi, että puuttuiko kohtalo peliin ja muutti suunnan kohti toivomaamme lopputulosta :heart:

Sati & Wonder 6+3
 
Aika huoleton oli tänään yleislääkäri, kun kävin poskiontelontulehtuksen takia käymässä. Oli sitä mieltä, että 7.viikko on nyt sellasta alkiovaihetta, että huoletta voi popsia kaikenmaailman lääkkeitä. Närästys on ollut niin törkeän paha (olen viime aikoina saanut aina ihan hirveen närästyksen ton tulehduksen yhteydessä), että siinä taidan lipsua ja syödä vähän Nexiumia, kun se ainakin auttaa. Antibiootinkin kai sitten popsin, mutta toi duact kyllä epäillyttää.

Meillä minä yleensä siivoan, pesen pyykit, hoidan koirat, hoidan pihan, käyn kaupassa, maksan laskut yms. ja nyt en ole kyennyt tekemään juuri mitään. Keittiöön ei edes viitti mennä, kun siellä on hirveitä hajuja. Vähän aikaa kun on edes pystyssä tai yrittää käydä koirien kanssa ulkona, niin jo tulee tosi huono olo. Mä vihaan tätä oloa. Ei kuitenkaan tule oksennus, joka ehkä vähän helpottais. Lisäks on koko ajan ollut enemmän ja vähemmän vihlontaa vatsassa. Toivon hartaasti, että tää tauti jotenkin on vaan pahentanut tätä oloa ja se tästä paranee. Ens viikolla pitäis jaksaa 3 päivää luentoja ja sit parin viikon päästä töihin. Just nyt sitä pystyy vaan makoilemaan ja syömään jotain pientä. Siihen nähden vaikuttaa tosi utopistiselta pystyä kampeamaan töihin. Mutta opettajana ei oikein voi missata tuota syksyn alkua, varsinkin uuden porukan kanssa. Ehkä sitä on vaan purtava hammasta ja jaksettava ne kohtuu lyhyet päivät. On se kumma, kun ensin sitä haaveilee omista lapsista melkeen 10vuotta ja sit kun lopulta on raskaana, niin haluais vaan voida normaalisti. Toivon hartaasti, että kuulun siihen oppikirjasakkiin, jonka olo paranee alun jälkeen.

Tästä tuli nyt taas tällasta avautumista, mutta ärsyttää itteäkin tämmönen laiskuus, kun mies sitten puhisten tekee pakolliset siivoukset ja ite makaa sohvalla.

Lina81 6+3
 
Hahaa piti keksiä jotain tekemistä nii lähettii festareille koskenkorvalle kattoo jotai Jare ja Ville Gallea:D voiku jollai oli ihanat ultrakuvat :) (en muista ikinä nimiä)
Ja v-vuodosta joku kyseli ja täälä kans holahduksia:D

mimma & piskuinen 7+6<3
 
Lina81 Tuli tuo sun teksti just ku mun suusta! :D Nyt oon 2 päivää oksentanu, tästä tulee varmaan 3. Pv. Oon hämmentäny autonajajiakin bussipysäkillä pää puskassa. Eilen ei ollu toivoakaan päästä töihin: en voi kun itkeä, oksentaa ja nukkua :( Lääkäriltä kävin eilen hakemassa lohtua: pahoinvointilääkettä. Hän kirjotti siinä myös sitten vkon sairaslomaa.Nyt saan vaan nukkua ja rauhassa hetken voida pahoin. Ei kyllä oo musta töihin kun oksentaa ajan 6-18 ja ylävatsaa vääntää kun oksentaa.. kurjaa!! Ja lääkäri totesi että 8-11 viikoilla yleensä pahimmillaan.. voi huoh!!

7+0
 
Huomenta!

Mutkin vois lisätä listalle
Linda1981 ikä 30 synnytyssairaala NKL viidettä odotellaan

Alkuviikosta plussasin ja olin jo aika varma ennen testin tekoa kun oireet on taas ne samat eli väsyttää, välillä on vähän paha olo ja kahvi ei oikein maistu vaikka tavallisesti juon aika paljon kahvia =)

Meille olis nyt toivottavasti tulossa viides (ja viimeinen) meillä on jo tytöt 08/2001, 05/2005, 03/2009 ja meidän pieni enkelityttö 12/2010.
Keskenmenojakin on ollu neljä joista viimeisin (muistaakseni) toukokuussa joten nyt pitää vaan toivoa et kaikki menis hyvin loppuun asti.

-Linda1981 rv 5+0-
 
Sipsunen Kiitos \o/ Tänään töiden jälkeen siis ostoksille ja sit valun sänkyyn ja nukun koko illan juustonaksumuruissa <3 :D

Sati Oi vitsi kun nosti kylmät väreet!

Lina81 Nyt vaan sitten voit reilusti pahoin sen 2 viikkoa ilman omatunnon tuskia. 2 viikkoa on niin pitkä aika, että haluan uskoa helpottavan siinä vaiheessa. Ja jos ei helpota, niin ei sitten voi mitään, ei maailma kaadu opettajan syksyiseen sairaslomaan :hug:

Miten moni teistä pahoinvoivista on nyt kokeillut niitä rannekkeita? Mua kiinnostaa kamalasti, miten semmonen voi toimia...

Linda1981 päivitin sut tohon "LA?" kohtaan, ensin laitoin kyllä Linda1891 ja hetken tuijotin nimimerkkiä, että mikäs tässä nyt mättää =)

Mariaja & Päärynä 6+0 (jo! :O Musta tuntuu, että siitä 4+1 hetkestä ei ole kun ihan pieni hetki ja sillon meinasin, ettei aika kulu mihinkään! Pitää vissiin sit vaan uskoa, että kyllä se raskausaika menee kuin siivillä.)
 
Viimeksi muokattu:
Lina81: Ei duactia! Mulla kiellettiin se jo yrittämisvaiheessa. Saattaa kuulemma aiheuttaa epämuodostumia. Mulla on ollu kroonista poskiontelontulehdusta (nyt on kyllä menny hyvin jo useemman kuukauden), mut suurinta osaa antibiooteista voi syödä huoletta. Mut jos lääkäri on noin pihalla, niin tarkastaisin sinuna vielä antibiootinkin sopivuuden esim. farmaseutilta yms.

Pakko oli tulla huutelemaan.
 
Sati Voi että, ihana sattuma käynyt :)

Mariaja Juu kyllä ehdottomasti hakemaan niitä naksuja :D Mullakin toissapäivänä iskin kesken kaiken hirvee himo pizzaan ja piti sitten poiketa semmonen hakemassa. Ja mussutin onnellisena autossa sen :D

desire voi ei, toivottavasti helpottaa pian pahoinvointi.

jende 7+5
 
Huomenta!

Ukkonen jyrähtelee ja tummia pilviä lipuu pitkin taivasta. Ilma seisoo ja on niiiin hiostavaa. Sataisipa kohta kaatamalla, jos vähän edes raikastuisi tuo sää. Tällä kertaa toivon sadetta, sillä meidän koira on miehen vanhemmilla koko loppuviikon eikä mun ole mikään pakko lähteä ulos tai pestä kuraista koiraa :saint:

Ystäväni joka on tulossa ultraan mukaan, soitteli eilen ja varmisteli aikataulua ja mä tajusin, että mullahan on ultraan enää pari hassua päivää. Sehän on jo maanantaina!

Eli loppujen lopuksi aikahan on mennyt tosi nopeasti. Musta tuntuu ettei maaliskuuhunkaan ole paljoa aikaa. Kohta on jo syksy, sitten joulu ja sitten alkaisi jo vika kolmannes!

Odotan taas syksyä, vaikka olen kesästä nauttinutkin. Musta vaan on ihanaa kun kauden vaihtuminen lähestyy. Saa suunnitella seuraavan kauden vaatteita :p
(ja syksyssä on ihanaa kun illat pimenevät ja voi kaivaa kynttilät esiin ja nauttia luonnon upeista väreistä)

Olen tilannut jo aikaa sitten ihanat saappaat syksysksi/talveksi. Niissä on jonkin verran korkoa, mutta eiköhän niillä tepastele ainakin alkutalven, ennen kuin täytyy siirtyä käytännöllisempiin.

Vähän mietityttää millaisen talvitakin sitä keksii?
En viitsisi ihan kamalasti mihinkään telttaan panostaa, kun sillä ei sitten enää ole mitään käyttöä tämän talven jälkeen. Viimeksi isomahaisin vaihe ajoittui kesään, niin ei ollut kovin ongelmallista. Nuo olemassa olevat, ovat sen verran tyköistuvia etteivät kovin pitkälle mene.

Kovasti jaksamista pahoinvoiville :hug:

Itsellä on maistunut koko aamun suussa hiipivä oksennus, mutta ei ole mitään pyrkinyt ylös päin. Ainakaan vielä.

Sipsunen & SV 6+6
 
Viimeksi muokattu:
Heissan!
Täällä käytiin eka kerran vasta eilen neuvolassa ja määriteltiin tuo laskettu aika kunnolla joten minulle voi päivittää:
kengumamma LS(?) toinen ja LA 7.3

eli viikkoja 8+1 neukun mukaan.
Varmaan tulen hulluksi tai sitten tähän oloon alkaa jo tottumaan, pahoinvointi ei enää iske niin kovin kasvoille, kahtena aamuna, kuin ennen!!
Ihanaa, mulla on vielä toivoa, neuvolatäti sanoi käyneensä alkuraskauden aikana myöskin ulkomailla ja sanoi kärsineensä ennen matkaa pahoinvoinnista, kas matka koitti, päämäärään päästiin, ei ollut kuulema voinissa mitään moitittavaa. Suomenkamaralle päästyään kertoi juosseensa heti ovesta päästyään vessaan oksentamaan... Mulla on siis toivoa hyvästä olosta lomaillessa =)
onkos jollain muulla todettu alhasta veren painetta? mulla oli eilen 112/64 joka kuulostaa hurjalle! tyttöä odottaessa paineet olivat aina prikulleen 127/70. hemppa oli 128 ja noh, sanotaan että olen lihonnut 2kk aikana 1kg.. hyi.
Sipsunen:
Mä ostin kirpparilta sellasen siistin aikoinaan veromodan myyneen villakangastakin joka kyllä oli muutaman kokoa liian iso, joten luulen sen ajavan asian.

Hei te jolla on jo lapsia, pidettekö odotuspäiväkirjaa? mää påidin ja se on kiva verrata nyt onko odotus yhtään samanlainen =)

Desire_:
hyvä että sait lomaa, en jaksasi minäkään töitä, saatika edes kotitöitä noilla oloilla!!

kengu 8+1
 
Mukava kun tulit kertoileen kuulumisia PIKKUVIIKINKI , hyvä kuulla että voit tilanteeseen nähden hyvin :)

Mahasta : Ei näy mitään, ei ees turvota yhtään. Eilen käytiin asuntoesittelys kattoos yhtä kolmiota ja haasteeltiin sen esittelijän kanssa tovi. Mentiin sitten samalla hissillä ja mietin siinä ääneen, ett mahtuuko kyseiseen hissiin tuplarattaat. Hää sit kyseli, ett millo la ja mie kerroin, ett maaliskuussa. Katso miun vatsan seutuu ja sanoi, ett "ei siusta nää kyllä vielä yhtään, oot noin pienikin". Itse en kyllä miellä itteeni pieneksi :D

Odotuspäiväkirjasta : Pari kertaa kirjoitin asioita vihkoon ylös, kun ootin Jimiä. Eli en pitänyt varsinaisesti ja kyllä harmittaa :(

Ja mielenkiinnosta; te joilla ennestään lapsi/lapsia ! Kuinka paljon teille tuli raskauskiloja ? Saitteko kilot miten pian karistettua ?

cherrrye ja muwu 7+4
 
Hei kaikille! Olen parisen viikkoa lueskellut päivittäin teidän pinoa täällä, itselläni menossa 6+1. Takana on yksi keskenmeno maaliskuulta 5+4. Nyt ehdin jo iloita kun tuo 6 viikkoa tuli täyteen, aika oireetonta on ollut., ei oikeastaan mitään ihmeellistä ole ollut. Iltaisin turvottanut vähän, pientä painon tunnetta alavatsalla ja pissalla on saanut käydä tavallista useammin, varsinkin aamuisin on kova hätä. Näin oli myös tänä aamuna, kauhea pissahätä ja paineen tunne alavatsalla. Pyyhkiessä jäi verta paperiin ja koko aamun on ollut kunnon kivut alavatsassa. :( Viimeksi kun meni kesken, niin kivutonta vuotoa jatkui enemmän ja vähemmän viikon ja sitten yksi ilta tuli kivut ja yöllä ne yltyi tuskallisiksi, keskenhän se sitten meni. Nyt ei ole vielä tuskalliset kivut eikä verta tule paljon, mutta mitä ihmettä tämä vatsakipu voi olla jos ei km? Onko teillä kenelläkään ollut jatkuvaa kipua alavatsassa juuri munasarjojen ja kohdun paikkeilla? Mietin tässä että odotanko vain että verentulo yltyy ja napsin panadolia kipuihin, ja odotan keskenmenoa...vai voiko tämä vatsakipu olla jotakin muuta?? :/
 
Tessu84: pidän peukkuja että ne on vaan näitä normaaleja kohdunkasvukipuja ja sitä normaalia tiputtelu vuotoa.
ei paha olo muuten mutta oksettaa kun ajattelenkin pistäväni jotain suuhun:/
Hiusten värjäyksestä sen verran että mun on pakko värjätä kahen viikon päästä ku on omat häät ja hiukset niiin sutturat muuten:D
Ihanaa kulta tulee kotiin jo tänään<3

mimma & piskuinen rv 8+0 POKS POKS:heart:
 
Tessu84 : Miekin pidän peukkuja, että ne on vaan normaaleita kohdunkasvukipuja. Miulla ainakin kipuilee enemmän ja vähemmän, Jimistäki kipuili ihan tosi paljon ja ehdin jo epäilly kohdun ulkoista tms., kun veti ihan kaksinkerroin. Eilen sattui tosi paljon, piti miehellekin laittaa viestii, ett skippaa salireissun, kun en pystynyt liikkuu mihinkään suuntaan. Tunnin verran kipuili kunnes hellitti. Toivotaan parasta ! :hug:
 
Hei!

Joku kyseli pahoinvointirannekkeista. Minä hommasin sellaset pari päivää sitten ja mulla on vähän helpottanu olo. Ennen mulla oli pahaolo 24/7, nyt ei oo ollu kun pari kertaa huono olo, mutta silti on tullu oksennus.

Painon noususta: Viime raskaudessa tuli 15 kg, josta oli jääny +1kg ennen uutta raskautta.

Kävin tänään ultrassa. Siellä se pieni ihme sykki :heart: Sikiö vastasi viikkoja ja se liikkui tai ainenkin lääkäri sanoi niin. En tienny että ne näin aikasiin rupee liikkumaan?

maalismamma ja toukka 8+4
 
Tessu84 : Ikävä kuulla tämän hetkisestä tilanteestasi :hug: Valitettavasti sulla ei ole muuta vaihtoehto kuin odottaa, mitä tuleman pitää. Kivuista sen verran, että alkio on nyt lähtenyt kasvamaan aika hurjaa vauhtia ja se tekee tilaa kasvulleen. Tämä saattaa aiheuttaa voimakkaitakin repäisykipuja ja vihlontaa.
Onko sinulla mahdollisuutta yksityiselle ultraan? Vai joko tiedät, milloin pitäisi olla ultra-aika? Eilen minulle gynekologi kertoi, että vaikka verta tulisi ja kipuja olisi voimakkaitakin, mutta jos alkion sydän lyö, niin silloin ei ole mitään hätää. Toivottavasti kaikki olisi hyvin! Tulethan kertomaan heti kun tiedät uutta tilanteestasi :heart:

Itsellä oli eilen ensimmäisen kerran alavatsan seudulla, oikealla puolen (siellä missä alkio majailee) enemmän ja vähemmän voimakkaita nippailuja. Ei juurikaan hirmu kipeitä, mutta kyllä tunsi nipistelyt. (mulla on todella korkea kipukynnys). Olo on edelleen hyvä. Syödä pitää muistaa säännöllisesti, muuten huimaa TODELLA paljon. Väsymys mielestäni ei ole lisääntynyt juurikaan. Keskittymisvaikeuksia töissä on ollut tämän viikon aika pahasti, lasketaanko se väsymykseen, en tiedä.... Onneksi pomoni on mieheni ja itse myös johtajana rinnalla, niin eipä tule sanomista vaikka työt välillä vähemmälle jääkin :)

Sati & Wonder 6+4
 
Hei vielä.... Laskin, että meitä on noin 63 odottajaa tässä pinossa :wave: Aika määrä, toivottavasti kohta paksukaisia!!

Päivittäjälle pyyntö: voisiko elokuun pinon alkuun laittaa nuo meidän kaikkien odottajien tiedot näkyville, olisi helpompi seurata, että kenellä missäkin vaiheessa olikaan laskettu aika jne. Nyt kun päivitetty versio on tuolla jossain sivulla xx, niin menee aikaa kun sitä etsii....
Kiitos :)

Sati
 
  • Tykkää
Reactions: cherrrye ja jendde
Mitä? Joko on jossakin joku uus pino? Mää en tajua :D En tiedä vaikuttaako se, että oli viime yön töissä ja pää on ihan tötteröö :)

maalismamma Mukavia ultrakuulumisia. Meilläkin lääkäri sanoi, että tuolla tuo pikkuveijari ojentelee kroppaansa :)

Lääkäri myös sanoi et katkis olis jo sikiö? Millon alkio muuttuu sikiöksi? En jaksa googlettaa..

mimma tsemppiä loppu häähulinaan! Oli se hullua hommaa :) Nyt se on onneks itellä jo takana :)

Tessu84 Ny tsemppiä et kaikki hyvin!

Sipsunen Ihania ajatuksia sulla :) Ei oikeasti mene kauaa kun nämä nyytit saadaan syliin! Ajatella että kohta tulee jo syksykin ja saa sytytellä kynttilöitä ja sitten pääsee joulun viettoon perheen kanssa (meilläkin jo isot mahat jouluna!) Sitte ne jo syntyykin :) Mää kans mietin tuota talvitakkia.. Yhden ihanan löysin VILAsta mut en sit ostanu ku ei tietty mahdu kiinni talvella..

Linda Tervetuloa ja täälläkään ei oo kahvia hörpitty ny reilu kolmeen viikkoon :) Saapa nähä millon alkaa taas maistumaan.

Lina81 Sama täällä! En jaksa eikä oikein hirveästi innosta tehdä mitään.. Mies leikkaa koko aika nurtsia tai rimmeröi ojia, värkkää ja touhuaa kauheasti. Sit mulla tulee inhottava olo kun ite istun vaan koneella ja katon töllöä. Nyt tosin voi vaikuttaa viime yön työvuorokin asiaan..

Viimeyön työvuorosta selvitty! Vielä yks yö. Aamulla töistä tullessa kun pesin hampaita niin oli niin lähellä ettei oksu tullu :) Ja viime yön piti kyllä syödä 2-3h välein, muuten huono-olo puski. Päivällä kun nukuin niin heräsin ikäänkuin kovaan supistukseen, alamahaan sattui eikä hetkeen voinut liikkua. Heti tuli mieleen et reuhkaskohan sitä vähän liikaa töissä..
Meidän ihanan katkismurun kuva on jääkaapin ovessa, sitä ihailen pitkin päivää :) Täytyy vain muistaa ottaa se pois jos tulee vieraita :)

kn&katkismuru 8+6
 
Moikka!

Eka neuvola takana ja seuraava sitten 9 viikon päästä..!
Vissiin normaalia ´tokaa odottavilla? Välissä toki verikokeita, sokerirasitus ja np-ultra & lääkärikäynti äitipolilla. Edellisessä raskaudessa oli vakava toksemia, joten joudun/pääsen sitten heti äitipolin asiakkaaksi.

Tänään 7+1 eka ultran mukaan ja terkkari laski lasketuksi ajaksi 8.3.2012. Olen nyt itse räknäillyt ja mielestäni meni pieleen. Eikös se näillä viikoilla laskettuna pitäisi olla 14.3... pitää huomenna soittaa terkkarille.

Taas vain omaa napaa, väsyttää, sori!
Tsemppiä meille kaikille!

Ja Tunturihilla olen samoilla linjoilla kanssasi lisäaineiden ja kemikaalien suhteen! Luomua meillekin kiitos! Ja aitoja asioita!

:)Kellukka & pienokainen 7+1
 
Noniiin... Ystäväni patistamana soitin terveyskeskukseen että pakko päästä nyt sinne teille justiinsa lääkäriin, että se lääkäri voi kirjoittaa mulle lähetteen sairaalaan gynepuolelle. No minä pääsin ja gynellä lääkäri sitten ultrasi ja sanoi "ei täällä kohdussa ainakaan mitään näy, eikä ulkopuolellakaan". Lääkäritäti käski mennä kahvilaan odottamaan verikokeiden tuloksia ja niin me lähdettiin mieheni kanssa ihmettelemään mitä juuri tapahtui. Kuinka ihmisen mieli voi sanoa että on raskaana? Laskujeni mukaan siis 6+1 on tänään. Kuinka lääkäri ei siis näe mitään ultrassa?! Onko tämä vuoto ja kivut siis ihan tavalliset kuukautiset, jotka ovat vain myöhässä?!
Noh..lääkäri soitti meidät takaisin kuulemaan verikokeiden tuloksia.
Raskaushormoni oli 430. Elikkä en ole siis kuvitellut kaikkea. Nyt on vaihtoehtona se että olenkin ovuloinut paljon myöhemmin ja kiertoni on ollut superpitkä ja että nyt on valemenkat. Tai sitten jotakin on ollut kyllä mutta se on niin pieni että sitä ei ultrassa näe ja on menossa nyt pois. Kuitenkin vuoto oon niin niukkaa, että se kuitenkin viittaisi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Lääkäri käski tulla lauantaina uuteen verikokeeseen katsomaan onko raskaushormoni noussut niinkuin pitää, ja jos on niin tehdään sitten kontrolliultra parin viikon päästä.
Että tämmöstä. Kivut ja vuoto on edelleen tallella, ja mielenrauha suht ok. Joko kohtu on tyhjenemässä jostakin todella pienestä ja olemattomasta, tai sitten siellä kasvaa joku hyvin pieni ja olematon "Onnimanni" joksi häntä ollaan kutsuttu :) Lupaan tulla kertomaan mitenkä lauantain testituokset menivät.
 
Iltaa:wave:

Voi mikä päivä!
Koko päovän on särkenyt päätä tuon matalapaineen takia. Tuntunut kuin pää olisi puristumassa kasaan. On ollut aaltoilevaa merisairasta oloa ja iltapäivästä eteenpäin aivan jumalaton väsymys. Olisin niiiin paljon halunnut vain maata sohvalla, syödä pizzaa ja oksentaa tai jotain, mutta kun se ei ollut mahdollista, niin olen juossut esikoisen perässä, pessyt pyykkiä ja laittanut ruokaa. Nukahdin äsken heti kun mies otti lapsen hoiviinsa ja nukuin 20min ennen kuin tulin nyt laittamaan tytön nukkumaan. Nyt mä vedän lonkkaa koko illan ja meen ajoissa sänkyyn. Tekisi mieli mennä jo nyt, mutta ei viitsisi ihan vielä.

maalismammalle onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Tervetuloa Linda. Kiva saada lisää odottajia pinoon :)

Paino mulla nousi edellisen raskauden aikana muistaakseni 12kg ja 10kg tippui parin viikon kuluessa. Toki siitä isoin osa jäi jo sairaalaan. Ne 2 viimeistä kiloa ottivat vähän enemmän aikaa, mutta esikoisen ollessa 11kk ja siis lähtöpaino tähän raskauteen oli 2kg alhaisempi kuin esikosen raskauden lähtöpaino. Eli paino oli ihan huomaamatta tippunut vielä 2 kg lisää. Nyt tässä raskaudessa ei ole tullut vielä yhtään lisää painoa, mikä on hyvä (eipä näitä vikkojakaan vielä ole montaa).

Tessulle kovasti tsemppiä. Toivottavasti Hcg on noussut lauantaihin mennessä ja pieni elämä on hyvää vauhtia kehittymässä :)

Sipsunen & SV 6+6
 
Laretzki
Vedin sitten melki yhdeltä istumalta sellasen 2,5 kilon vesimeloonin. Täysin yksin, muutamaa miehen ottamaa haukkasua lukuunottamatta. NOh, mieluummin näin kuin sama määrä roskaruokaa :D :LOL:

Lare ja Spyro 9+5
 
  • Tykkää
Reactions: -ruska-
sunni
Tessu tsemppiä Sinulle ja toivotaan että siellä todella on jokin pienikäinen kasvattelemassa itseään :heart:
Pidetään kovasti peukkuja nyt että hcg nousee :)


Huh että väsyttää.
Remonttirevohka alkoi tänään ja päivällä yhdessä vaiheessa tuntui,että minne pakenen voipumaan,kun meinasin helteessä pökrätä ja ärsytti kun ei omassa kotonaan voinut olla normaalisti :I
Nyt ei muuta kun toivoo että tää kaikki olis ohi mahollisimmman äkkiä!!!!
Ja tää helle alkaa jo kyrsimään :I
Murr murr ja vali vali taas tänään :I

s& rusinapulla 8+2
 

Yhteistyössä