Maaliskuun Muruset 2012 *Syyskuussa*

Alapää kyllä paranee yleensä ennalleen onneksi Mulle tuli synnytyksessä 3-asteen repeämä. Ulkoinen sulkijalihas revennyt ja sisäisessä pientä vauriota. Väliliha leikattiin tosi isosti, ettei varmaan enempää olis saanu leikattua. Ja sitten sisäpuolelta vielä 7cm pituinen repeämä + ulkopuolella siellä täällä tikkejä. Tikkien määrää en tiedä, koska 40:nen jälkeen ei enää lasketa. Korjaamiseen tarvittiin kirurgia ja ties ketä ja leikkaussalissa noita korjattiin tunti.. Mutta kummasti toi värkki vaan parani ennalleen, 2kk synnytyksest'ä jälkitarkastuksessa sanottiin jo, että oikeestaan mistään ei huomaa koko synnytystä kaikki ihan ennallaan.
Mulla siis kuitenkin oli imukuppisynnytys, kun vauvalla laski sydänäänet kesken kaiken ja 4:n minuutin aikana kiskottiin lapsi väkisin ulos silikooni-imukupilla. ei kerenny kudokset paljoa venyä siinä leikissä

 

Pikkumökö Meillä sitten taas ei ääneen puhuta mistään, että joku juttu vois olla raskauden "vika" ja joudun välillä itkukohtauksen tai jonkun hormonihirmukohtauksen ja alakuloisuuden selittämään itse, että kai tää tosta raskaudesta johtuu... Mies ei jotenkaan ymmärrä, että raskaudesta aiheutuu muutakin kuin vatsan kasvu. Tai ei ainakaan tuo ilmi ymmärtävänsä :S

Jadeza Mä olen kans normaalisti yltiöpositiivinen ja iloinen ja nyt tuntuu, että musta on tullut NORMAALI! Tai siis että tulee just tommosia kiukkukohtauksia ja sanon sitten suorat sanat ja sit olen välillä niinkun neutraalilla tuulella, tai aika useinkin :S Yleensä kun olen niin kovin iloinen ja mies on joskus alkuaikoina sanonut, että se on yksi syy mihin ihastui... Nyt sitten huolettaa, että josko se ei tykkääkkään enää musta kun en ole niin iloinen Ehkä mussa on kuitenkin muutakin kuin iloisuus \o/

Hyvää yötä

Mariaja & Päärynä 13+3

 

Piti eilen kirjotella vastauksia vaikka mihin,mutta mulla oli pää niin täynnä räkää, etten jaksanut. Eipä olo kyllä ole yhtään parempi tänä aamunakaan. Kurkku on karhea, korvia kutittaa ja päätä särkee kun ei saa henkeä kunnolla. Jos nyt jotain kuitenkin tässä koetan näpytellä ennen kouluun lähtöä.

Rinnoista D-kuppia käytellyt tässä tähän asti ja nyt pitää ihan oikeasti lähteä kohta rintsikka ostoksille, kun ainoat jotka istuu mukavasti tällä hetkellä on urheiluliivit ja ne ei oo kovin eroottiset. Rinnat on muuttuneet paljon painavammiksi ja pyöreämmiksi. Mies tykkää

Lyytinen Hyvä kommentti, itte oon samoilla linjoilla. Kropan muutoksia ei voi estää mitenkään raskausaikana, ja minä ainakin olen jo tästä pienestä mahastani äärimmäisen ylpeä! Enkä malttaisi odottaa että se siitä vielä pyöristyisi. Raskausarpia on tisseissä ja reisissä jo teiniajalta niin ettei niissä tunnu enää vaikka lisää tulisi, ja jos mahaan tulee niin tulee. Itekin rasvailen siitä syystä että kutittaa. Tietty se on välillä vaikea muistaa hormoonikuohuissa, että muutokset on ihan normaaleja ja välillä tuntuu että niihin on vaikea sopeutua kun ne tapahtuu niin nopeasti. Mutta, kyllä se sitten siitä niiden "kohtausten" jälkeen helpottaa =)

Lare ja Spyro 18+5

 

Lyytinen: Täysin peesailen sun ajatuksia. Ymmärrän toki, että varsinkin ensimmäistä odottavaa saattaa pelottaa tulevat muutokset vartalossa ja joillekin on vaikeaa hyväksyä niitä. Uskon kuitenkin, että silti vauvan syliin saamisen älkeen nuo ajatukset muuttuvat täysin toissijaisiksi seikoiksi. Itse olen ylpeä omasta vartalostani tällaisena kuin se on ja se lienee tärkeintä. Olen myös ylpeä kasvavasta vatsasta :heart:

Toki toivon, että säästyisin isommilta raskausarvilta tälläkin kertaa, mutta jos niitä tulee niin sitten tulee. Ei sille sitten mitään voi. Ja tosiaan tuo kaakaovoi puikko on ihanan tuoksuinen! Se emulsiovoide puolestaan haisee ihan juurakolle.

Tuosta venyttimestä; musta tuntuisi aika hirveältä ajatus venyttämällä venyttää paikkoja valmiiksi, kun synnytyksen jälkeen muutenkin on saanut treenata lantionpohjan lihaksia ihan urakalla.

Kyllä mulla ainakin ne pienet repeämät parani ihan parissa viikossa ennalleen. Kätilö ohjasi synnytyksessä hienosti ponnistaessa ja vältyin isommilta vaurioilta, vaikka tyttö tuli käsi poskella ulos.

Sipsunen & SV 14+6

 

Hei kaikille!

Voisin tulla hiljalleen mukaan tähän ketjuun taas. Kirjoittelin tuolla ihan ketjun alussa, mutta sitten pakotin itseni pois keskustelupalstoilta viikkokausiksi, koska pelkäsin niin paljon, että jokin menisi vikaan tässä raskaudessa. Ehkä nyt uskallan taas hiljalleen mukaan, kun viikkoja on kasassa 16+4... LA siis ihan maaliskuun alussa.

Hurjasti yritän nyt saada vähän kiinni, mitä kaikkea ketjussa on ollut tässä välissä. Lyhyesti minusta ja meistä siis, että esikoinen on tulossa. Erittäin hartaasti toivottu sellainen ja hoitojen avustamana aikaan saatu. Minä olen 25 ja mies 27.

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, np-ultrassa kaikki oli ok. Hommasin kotiin dopplerin, jolla olen kuunnellut vauvan sydänääniä melkein päivittäin. Kovasti pienen sydän jumputtaa ja saan siitä tosi rauhallisen mielen, että kuulen nuo äänet. Nuo alussa vaivanneet pelot eivät ole hävinneet mihinkään ja pelkään vieläkin jatkuvasti, että tämä onni vietäisiin meiltä pois. Olen menossa näistä peloistani juttelemaan neuvolapsykologille, jospa se vähän auttaisi.

Muuten ei ihmeempää, pahoinvointi on loppunut aika lailla parisen viikkoa sitten, mitä nyt välillä tulee etova olo. Siitä olen vähän kantanut huolta, kun mahani on aika pieni vielä. Mutta painoindeksini oli hiukan alle 19 ennen raskautta, joten olen siro luonnostani, ehkä syy olisi siinä. Nyt onneksi alkaa vähän jo näkyä enemmän. Varsinaisia äitiysvaatteita en tosin ole vielä käyttänyt, mutta kohta taidan siirtyä masuresorilla varustettuihin housuihin. En millään malttaisi odottaa mahan kasvua.

Toivottavasti mahtuisin vielä tänne mukaan, kirjoittelen myöhemmin lisää. Ihanaa päivää kaikille!

 

Hei, halusin vielä sanoa, että tulevan ja tuntemattomattoman miettiminen ja pelottavana kokeminenkin on ihan normaalia. Oli kyse sitten vauvan voinnista, tulevasta syntymästä tai omasta kropasta ja sen muutoksista. Tuskin meistä kukaan on joka ikinen päivä täysin tyytyväinen itseensä, mutta jos hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään kaikkine "vikoineenkin" (kuka edes määrittelee mikä on vika ja mikä ei, media?), se näkyy positiivisena ja kauniina hehkuna ulospäin. Jokainen meistä on kaunis omalla tavallaan. Jos ajatukset tuntuvat vaivaavan jatkuvasti eikä niistä pääse yli, on hyvä ottaa asia puheeksi vaikka neuvolassa. Tsemppiä! :hug:

 

Huomenta vain naiset...

Käyn vähän poksuilemassa täälläkin.. eli tänään 13+0 !! ja ultraa odotellessa..

Lyytinen sanoi mielestäni hyvin tuosta "pimpanvenyttäjästä".. Itse kun odottelen tässä esikoista, niin ei vielä ole omakohtaista synnytyskokemusta, mutta olen myös samoilla linjoilla sinun kanssa.. itse en oikeastaan pelkää (ainakaan vielä) tulevaa synnytystä ja olen päättänytkin ottaa sen niin rennosti kuin pystyn.. Olen kyllä kuullut vaikka kuinka monta tarinaa siitä kuinka alapään repeäminen on joillain ollut todella rajua ja isoa, mutta ei näin ole kaikilla..

Ei muuta kuin hyvää päivän jatkoa naiset!!

Hötö ja MiniMe 13+0

 

En ole lukenut syyskuun alussa ollenkaan teidän kirjoituksia, mutta nyt olen sairaslomalla urakoinut koko pinon. Melkoisesti luettavaa

Syyskuun alun olin lomalla, kun esikoisen hoito ei ollt vielä alkanut ja muut hoitojärjestelyt eivät olleet mahdollisia. Loma oli kyllä lopulta itsellekin tarpeen, kun pahoinvointi meni todella kurjaksi. Viime viikolla oikein mikään ei pysynyt enää sisällä ja voimat olivat ihan loppu. Tämän viikon sain saikkua, kun töihin en olisi pystynyt menemään, vaikka teenkin sinänsä kevyttä toimistotyötä. Neuvolantädin kanssa juttelin puhelimessa ja sain kannustusta ja vinkkejä, mutta en sinänsä mitään uutta apua. Alkuviikosta päätin, että vihdoin kokeilen akupunktiota, kun sitä olen miettinyt ja olo on jo niin surkea. Olen kyllä todella yllättänyt tilanteesta nyt. Sain eiliselle ajan ja heti eilen oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, etten oksentanut ollenkaan. Pystyin syömään paljon enemmän kuin viime päivinä ja juominenkin oli helpompaa. Tänään aamupalakin meni vaivattomasti! Olen niin ihmeissäni ja onnellinen. Ehkä tästä raskausajasta sittenkin voi tulla ihan kivaa =)

Itselleni tehtiin episiotomia ekassa synnytyksessä, vaikka sitä etukäteen pelkäsin. Haava oli jonkin aikaa "hassuntuntuinen", ei niinkään kipeä. Mutta hyvin sekin on parantunut. Etukäteen ei olisi tarvinnut niin kovasti sitäkään pelätä Weledalla taitaa olla synnytykseen valmistautumisöljy, jota siis käytetään vähän ennen synnytystä "paikkojen venyttämiseen" ihan sormin. Väitetään, että siitä olisi hyötyä, tuskin ainakaan haittaa. Jos siis vaan jaksaa rasvailla ja venytellä. Itsellä se jäi...

Pähkinän äiti ja Hilpi 13+0 eli POKS!

 

Hyvä Lyytinen, olen täysin samaa miltä!
En oikeestaan jaksa hössöttää tai ressata moisista. Pyrin itse olemaan rauhallinen ja luotan siihen että kaikki menee niin kuin on mennäkseen.

Ja voi ei, ensimmäinen hankinta tuli tehtyä. Sitteri- sain työkaveilta ilmatteeks, ni en voinut kieltäytyä

Vanilijarinkeli, olenkin odottanut koskas alat kirjoittamaan tänne. Jos en väärin katsonut niin sun synnärinä on myös kättäri..?

Nyt tärpätit naamaan ja töihin.
Mukavaa päivää kaikille!

 

Huomenia:wave:

Flunssahöyryistä tulin kommentoimaan tätä kropan muuttumisjuttua eli siis mikä laite keksitty? Oon vaan nauranu tota pimpinvenytyslaitetta Siis kaikkea ne keksii!! Ja ihan totta niinkö Lyytinen ym. sanoivat paikat kyllä palautuu ja valitettavasti ekan kohdalla sitä reittiä joutuu usein avittamaan, harvemmin antavat itsestään repeytyä. Ja tosi on että ei kaikilla paikat pahasti repeä. Mulla leikattiin ekan kohdalla mutta muut on tullu sitte ilman repeämiä tai leikkauksia ja kyllä mies ainaki tykkää et ihan yhtä hyvältä tuntuu vielä
Uskon sen että varsinki nuoria huolestuttaa kropan muuttuminen, teinhän itsekkin ensimmäisen 19 vuotiaana mutta jotenki sitä sillon oli ylpeä muuttuvasta kropastaan ja mulla ainaki mies tykkää minusta oli mulla sixpack maha tai ei, itse kyllä laittasin sellasen miehen vaihtoon joka ei ymmärrä sitä että kroppa muuttuu raskauden ja synnytyksen jälkeen! Nyt sitten kun ikää jo on ja lapsia useampi olen sisa 78:n tavoin ylpeä merkeistä joita lapset on jättäneet..maha ei ikinä tule enää olemaan litteä, raskausarpia on ja tissit no niitä ei ole jos ei ole raskaana tai imetä Mutta kaikki ne kertoo siitä että mulla on kolme ihanaa lasta ja neljäs tulossa :heart:
Kaikki myötätunto niille jotka näitten asioitten kans painii :hug: Mutta muistakaa että kaikki suuri elämässä jättää jälkensä..

Tästä pääsinkin sitte aiheeseen jonka haluaisin nostaa esiin eli olen nyt katsellu teän mahakuvia ja minusta tuntuu että kaikki on niin kauhean laihoja ja mallimitoissa :O Aloin miettiin että oonko ainoa "norsu" tässä porukassa?
Eli ne jotka haluaa niin laittakaa pituus/ paino(ennen raskautta)
Mun mitat: 168cm/75kg
Muoks. Ja tällä hetkellä paino 80kg

Katjuska ja lilli 16+3:heart:

 

synnytys ja repeemät mulla ei tullut repeämiä,muita kun nirhauma klitorikseen. pojan pää syntyi niin hitaasti että paikat kerkes siinä venyä ponnistusvaihe siis kesti 34 minuuttia.. mä pelkäsin hirveesti tota epparia,joten onneks eivät tehneet sitä. kuulemma suurimmassa osassa synnytyksiä se on aivan turha toimenpide,kuten oksitosiini. kätilöt helpottavat vaan omaa hommaansa siinä kun nopeuttavat synnyttäjän synnytystä..

ja sit nuo arvet ei meilläkää ole miestä nuo haitannut,hän on niistä itseasiassa ylpeä ja monesti sanookin niin jos mulle iskee joku kriisi tän mahan kans,niin sanoo vaan että "mutta rakas sinä oot saanu meidän pojan maailmaan,nuo arvet on mitättömiä siihen verrattuna" ja kuulemma hänen mielestään ei edes ole niin pahat mitä luulen

tuun myöhemmin kirjottaan lisää,on ruoka valmistumassa ja sitä pitäs kai vahtia

sunniee ja vilperi 16+2 <3

 

moikka

olette synnytys juttuja mietineet. mulla kans likasta jouduttiin leikkaan välilha ja repesin sisältä. tikkejä ommeltiin urakalla.likan sydänäänet alkoi heitteleen ponnistusvaihees niin sillä leikattiin et tuli nopeemmin ulos. ja mies ei ole koskaan mitään sanonut että olis tavarassa eroja enne ja jälkeen. hyvin tuntuu edelleen kelpaavan. eikä myöskään arvista ole huomauttanut koskaan. ne miehet yllättää välilä ja rakastaa meitä arpinemme kaikkine vikoinemme.

meihistä: meillä on ollut läheisyyttä ja hellyyttä, mut sitä on ollut aina. ollaan kumpikin hellyyden kipeitä. mut puhumisen jaloa taitoa vois tuo mies välillä opetella, sitä ei aina oikeen hallitse. kotosalla tai muuten perheen parissa aika paljon aikaa viettää tai sit liikutaan koko porukalla. meiläkin oli joku kriisi het mun alku raskaudessa ja piti mennä ja rellestää 3 viikonloppua putkeen ja mähän sit olin kotona, oli pinna pikkasen kireellä mut meni ohi.välillä naurattaa noi miesten käyttäytymiset ja sit tää rellestämisen halu. onse hyvä että me naiset nää vauvat kanetaan, mitä jos meille samanmoinen paniikki iskis ni voi luoja mihis vauva laitetaan kun äiti juhlii viime hetkiä ennen vauvaa.

rinnat: samoilla liiveillä ollaan menty koko ajan. eipä ole tissit turvonneet. likasta nousi maito rintoihin 2-3pv synnytyksen jälkeen ja maidon tulo loppui 5kk synnytyksestä. nyt pikkusen miettinyt näitä imetys juttuja ja tuleeko sitä maitoa nyt kunnolla vai vähän tai ollenkaan, mut se on sit sen ajan murhe.ostan tuttelia kaappiin loppuraskaudesta varuille (onneks se säilyy) tuntuu et niit jotka ei imetä tai imettää vain muutaman kuukauden syyllistetään, mut se ei ole aina oma päätös.olisin halunnut imettää kauan, mut ei tullut maitoa..

 

Pituus/paino Mä oon 175 cm, ja pillereiden aikaan painoin pitkään 75kg tai alle. Mutten silloinkaan todellakaan ollut missään mallin mitoissa Pillereiden lopetuksen jälkeen paino nousi, joten lasken että ennen raskautta painoni on n. 82 kiloa (joka on mitattu sinä päivänä kun edelliset menkat on alkanut, joten turvotusta tuossa on kyllä kilon, pari). Mieshän on firmassa missä tehdään kuntosalilaitteita yms. vermeitä, niin on sieltä tuonnu kotiin vaan ja ohjelmiston, jolla ollaan seurattu painoa kotona. Kun neuvolassa on aina vaatteet päällä niin tulee pikkasen sitä ylimäärästä niihin lukemiin.

Ruumiin rakenne on muutenkin aika isonlainen, että en oo koskaan ollut mikään siro keijukainen, vaan rakennekin on sellanen, että painoa on..

 

Repeämistä: Mulla kolmannen asteen repeämä ja ihan kamalasti laitettiin tikkejä ja määrä aivan varmasti yli sen 40. Synnytys muutenkin tuskaa Kätilö laittoi epiduraali hanan jossain vaiheessa hetkeksi kiinni ja unohti sitten aukassa sen eikä epiduraali kerenny vaikuttaa. Kaiken hyvän lisäksi päätti tyttö syntyä kasvot edellä mikä ei ollut mitenkään helppo synnyttää 20 min ponnistuksen jälkeen sain vauvan syliin ja silloin unohtu kivut ja kaikki! Ihme juttu =)

Pituus 160 ja paino 54. Edellisessä raskaudessa nousi paino 28 kg =( mutta onneksi kaikki lähti heti pois ja turvotusta oli niin paljon etten voinu pitää sormuksia ja kengätki piti ostaa kokoa 39 vaikka oikea koko oli 37

 

Mä en arpia tai jälkiä pelkää, mutta en mä niitä mielellään ottais kuitenkaan. Esikoisesta ei tullu arpia mahaan, vaan tisseihin ja reiteen pari pientä. Nyt tulee kaksoset ja mä oon aika valmistautunut siihen että nyt niitä kyllä tulee Jos ja kun tässä vielä sektioon joutuu niin jäähän siitäkin arpi.. Mutta eipä se haittaa, onneks mahan saa piiloon. Kyllä mä luulen että ne arvet mua itteäni häiritsis, mutta kyllähän nekin vaalenee.. ja jos ne vaikka mun miestä haittais niin antaa haitata vaan Kyllä mun pitää kelvata tälläsenä kun oon. Ja kyllä se sano rakastavansa mua vielä vaikka maha meniskin pilalle, kun kysyin sitä siltä

Pituus&paino 157cm / 54kg..... BMI 22 jotain. Ja vaatekoko 34 paidoissa ja housuissa 36. pieniluinen oon enkä mikään hirveen jättiläinen muutenkaan. Ihan tyytyväinen oon noihin mittoihin ja jos joskus pääsis takasin niihin sitten tän raskauden jälkeen ennen esikoista ja esikoisen synnytyksen jälkeen painoin vielä 10kg vähemmän ja sillon olin ihan liian laiheliini. toi 50-55kg paino on ihan sopiva mulle. Viimeks imetys vaan kutisti musta ne 10kg, toivottavasti ei tällä kertaa käy samoin.

Ainiin ja tällä hetkellä paino on 57kg.

ON: kauheeta kipua alamahassa/selässä heti aamusta alkaen :/ jomottaa ja särkee. ja ulkona sataa vaan vettä, voisko masentavampaa olla... lapsikin nukkuu niin mitän tässä nyt sitten tekis |O

 

Huh mikä kaatosade alkoi ihan tuosta noin vaan... Tyttö säilyi ihan kuivana sadevaatteiden ansiosta, mutta mun goretexit päästi saumoista läpi tyon kaatosateen ja kastuin ihan nahkaa myöten läpimäräksi. Onneksi ehdittiin olla tunti ulkona ennen kun alkoi sataa, niin sain tuon marakatin nukkumaan.

Pituus ja paino: Mulla on pituutta sellaset 160cm ja lähtöpaino raskauteen oli 58kg, tänä aamuna painoa oli 60,5kg. Joskus nuorempana olin hyvinkin laiha, mutta en haikaile sen perään. Musta vähän pyöreä on nätimpi ja monet isokokoisemmat naiset ovat hyvinkin näyttäviä. Kyse on siitä miten itsensä kantaa.

Repeämistä vielä. Mulla ponnistusvaihe oli hyvinkin nopea ensisynnyttäjäksi. Kesti siis huimat 9min josta pari minuuttia kätilö pakotti olemaan ponnistamatta, kun tytöllä oli käsi poskella ja välilihan piti antaa venyä. Kaksi tikkiä oli saldo, joten helpolla pääsin. Eli kaikki eivät automaattisesti repeä tai joudu imukuppisynnytykseen. Ja jos niin on käydäkseen, niin ei siinä varmaan sitten mitkään "pimpanvenyttimet" auta.

Synnyttämään kannattaa lähteä avoimin mielin ja ottaa vastaan mitä tulee. Mahdollisista peloista kannattaa puhua neuvolassa etukäteen Itsellä oli pelkoja synnytystä kohtaan ihan alkuraskaudessa (esikoisesta) ja ajattelin, että mihin olen ryhtynyt. Raskauden edetessä pelot katosivat ja loppumetreillä suorastaan toivoin synnytyksen käynnistymistä ja odotin sitä positiivisen jännityksen vallassa.

ON:
Eilinen meni oksentamatta vaikka yökkiä sai vähän väliä. Tänään ei ole edes vielä pahemmin etonut, mutta yleensähän se alkaakin vasta puolenpäivän jälkeen. Huomenna on sitten se ylimääräinen neuvola jo heti aamusta

Mies jää huomisen jälkeen kahdeksi viikoksi lomalle ja ensi viikolla ollaan muutama päivä reissussa. Kivaa! Laskin, että kun mies palaa töihin, niin rv 18 on jo pyörähtänyt käyntiin. Nopeasti se puolivälikin lähenee!

Sipsunen & SV 14+6 :heart:

 

Kirjottelenpa nyt kaikkiin aiheisiin vähän omia juttuja, etukäteisvarotus pitkästä postauksesta! Tarkotus oli lähteä lenkille, mutta eikä mitä, täällä alko sataa kunnolla. Siispä jumitan koneella ja siivoan...

Np-ultra: Sikiö vastasi viikkoja päivälleen. 11+5 mittaa oli 49,3 mm, turvotusta niskassa muistaakseni 0,9 mm. Sikiön rakenteet näyttivät ainakin tuolloin olevan kunnossa, mutta kovasti vauveli tykkäsi köllötellä paikallaan eikä hirveästi liikkunut, mitä nyt vähän nosti kättä otsalle ja heilautti jalkaa. Kätilö käski yskiä, että sikiö vaihtaisi asentoa, mutta ei auttanut. Taitaa tulla vanhempiinsa rauhallisessa luonteessaan, isäänsä etenkin.

Rakenneultra on kolmen viikon päästä enkä millään malttaisi odottaa, mieskin pääsee nyt töiltään mukaan! Olemme menossa myös yksityiselle 4d-ultraan viikolla 20 jotain, en muista tarkkaan.

Sukupuoli haluttaisiin kyllä kovasti tietää, mutta tietenkin tärkeintä olisi saada tietoa ultrassa vauvan sisäelimistä ja muusta, että kaikki olisi ok. Itse toivon jostain syystä poikaa, olen aina haaveillut, että esikoiseni olisi poika. Mies taitaa toivoa vähän tyttöä ja tivaa, että miksi juuri poika. Vastaan, että pikkutytöistä minulla jo on kokemusta kun olin kerran itse sellainen, pojista ei.

Vauvan tarvikkeet: meillä ei ole hankittuna vielä yhtään mitään, ei vaatteen vaatetta. Viikonloppuna kävimme katselemassa vaunuja ja turvakaukaloita. Päädytään varmaan ostamaan Emmaljungan City Crossit uutena, tykästyttiin niihin kovasti ja olisivat varmaan hyvät, kun aika paljon tulee julkisilla liikuttua täällä Helsingissä. Olemme ajatelleet muita tarvikkeita, että niitä ehtii ostaa hyvin loppuvuotta kohti, etenkin kun olen kotosalla nyt itse. Pinnasänky saadaan kai miehen siskolta, sen päälle ostamme varmaankin sellaisen hoitotason, kun meidän asuntoon ei oikein erillistä hoitotasoa hyvin mahdu. Enkä muutenkaan koe sitä niin tarpeelliseksi.

Äitiysvaatteita olen vähän itselleni ostellut ja katsellut samalla vauvanvaatteita kyllä.

Autoa ei meillä vielä toistaiseksi ole, mutta olemme nyt ihan lähiaikoina ostamassa jonkin käytetyn. Kova vertailu meneillään näissä, että mihin olisi varaa ja mikä ehkä olisi hyväkin! Päädytään varmaan johonkin viitisen vuotta vanhaan farmariin tai tilavaan viistoperämalliin. Tähän ja/tai vaunuihin saamme vanhemmilta kaiketi avustusta hiukan.

Ammateista: Olemme yliopistosta valmistuneita kumpikin, mies on aineopettaja yläkoulussa ja itse olen yhteiskuntatieteelliseltä alalta valmistunut vuosi sitten. Määräaikainen työsuhteeni päättyi juuri, sitä ennen tein melkein pari vuotta putkeen oman alani töitä. Ei tosin onneksi johtunut raskaudesta tuo päättyminen! Nyt katselen, tuleeko loppuvuodelle jotakin lyhyttä pätkää. Tässä äitiyslomaa odotellessa opiskelen avoimessa yliopistossa toista alaa, jota ehkä haen opiskelemaan ensi keväänä, saa nyt nähdä!

Vauvasta kertominen: Kummankin perheille, sisaruksille ja lähimmille kavereille on kerrottu. Kaikki ovat olleet erittäin onnellisia puolestamme, erityisesti miehen vanhemmat ja sisko, jotka tiesivät eniten hoidoista. Ovat kovasti odotuksessa mukana ja voinnistani kiinnostuneita koko ajan.

Tässä nyt ensin jotain, taidan postata toisen viestin, ettei mene liian pitkäksi.

 

Tuosta painosta... jotenkin vähän kammoan, että painoa tulisi tosi paljon. neuvolassa oikein sanoivat, että kun olen hoikka "ennestään", niin painoa saisi kuulemma tulla sellainen 16-20 kg. Huh! Ennen raskautta olin about 168/53, ekalla neuvolakäynnillä painoa oli jo 56, mutta se enimmäkseen oli aivan kamalaa turvotusta, joka vaivaa vieläkin toisinaan. Aamulla kävin vaa´alla ja se näytti 55,2 eli parisen kiloa olisi tullut kai. Yritän olla stressaamatta asiaa, ja ajatella, että se tulee mikä on tullakseen. En ole ruokailutottumuksiani kamalasti muuttanut muuten kuin kiellettyjen ruoka-aineiden osalta, en ole esimerkiksi roskaruokaa himoinnut oikein koskaan. Makeasta tykkään kyllä ja yritän karkin syöntiä vähän hillitä sokerin takia. Olen aika sirorakenteinen luonnostaan, kapeahkot hartiat, pienet rinnat yms. Rinnat ovat kasvaneet yhden kuppikoon tähän mennessä, huimasta 70A-koosta kokoon 70B. Eli ei kunnon rintoja vieläkään.

Synnytystä en ole totta puhuen hirveästi edes ajatellut vielä, mutta ihan avoimin mielin olen lähdössä liikenteeseen. Sitä olen vähän mietiskellyt, kun jostakin luin joskus, että keskosena syntyneiden omat lapset syntyisivät useammin myös keskosina. Ja itse olen siis keskosena syntynyt aikanaan. Toisaalta taas olen lukenut, että tämä olisi pelkkä myytti, tiedä sitten...

Oletteko miettineet kivunlievityksiä muuten vielä yhtään? Itse en hirveästi, mutta täytyy myöntää että yllätyin, kun luin epiduraalista tarkemmin. En tiennyt hirveästi sen laittamisesta tai vaikutuksista aikaisemmin.

Miten muuten muut pk-seudun odottajat, onko teillä ollut neuvolakäyntejä kuinka usein? Kun minulla ei ole ollut ensikäynnin ja np-ultran välillä mitään, ensi viikolla vasta on eli viikolla 17 ja se neuvolapsykologi myöhemmin. Tämä kesä välissä kyllä vaikutti, mutta ihmettelen välillä, kun tuntuu että muiden alueiden odottajilla on tässä välissä ollut jo vähintään yksi kerta ja ehkä ovat tavanneet lääkärinkin...

Vaniljarinkeli ja hajuherne 16+4 :heart:

 

Niin ja ItäHki, juu Kättärille sitten pusaamaan pienokaista. Minua kiinnostaisi siellä silloin meneillään oleva Relaxing Birth -kokeilu, pitänee ottaa siitä tarkemmin tietoa. Kiva, että on muitakin Kättärin asiakkaita!

 

Vaniljarinkeli: Mulla oli eka nauvola joskus rv8 ja seuraava olisi vasta kun rv22 täynnä. Huomenna menen kuitenkin ylimääräiselle käynnille, kun mun on päästävä puhumaan tästä mun oksentelusta ja sen aiheuttamista tunteista.

 

Huomenta vain leidit!

Aamu alkoi aamuteellä ja masukuvan otannilla! Eilen kuunneltiin dopplerilla pikkutoverin ääniä ja siellä se vain puskutti ja uiskenteli. :heart: Voivoi, aina välistä iskee niin epätodellinen olo.., kyllä siellä oikeasti on se miun ja mieheni sateenkaareen pää. :heart:

Mitat on 165cm/62kg. Pikkusen on tullu painoa lisää viime neuvolasta, mutta neuvolasta sanottiin, että ei kannata kantaa murhetta, kun alkaa kuitenkin jo kohtukin painamaan. Sais vaan nyt tuo vauveli kasvaa lisää ja viikot vierähtää :heart:

(Ajatuksissa siintää jo varsin kirkkaana Berliini, lentokoneet, Rammstein ja vauvamasu, mikä tuolloin jo on. Mahdollisesti kaikki tutut(!?) saattanevat tunnistaa , mutta olen siis kova Rammstein-fani ja oon ihan pinkeenä tän kaiken odotuksesta!! Ja täälläkin sitä valitettavasti purettava.. :ashamed

Tuli eiliseltä mieleen hassu tapaus. Mies ja kissat oli sohvalla makaamassa, ja mie sit tungin siihen samaan syssyyn, kun mies totes siihen piloillaan: meinasitko vielä viidentenä siihen mahtua hehe Meni sekunti tai kaksi ymmärtäessä, että kuinka niin viidentenä ?!! No joo.

Hyvää päivän jatketta! Oli taas vaan omaa juttua, anteeks..

Hopea & Alien (15+5) lähtevät nyt nauttimaan ravintoa, :wave: !

 

vaniljarinkeli olitpas virkistävää luettavaa eli ei liioin tarvii anteeks pyydellä pitkää postaustasi hehe.

 

painosta: 168/75 oli ennen raskautta. Nyt on tippunu pari kiloa ja toivon että painoa ei tulis yli 10 kg. Esikoisesta tuli 12 kiloa ja sitä jäi vaikka imetinki täysin 3kk ja sitten vielä 7kk osittain. Ei vaan lähteny kilot multa vaikka jumpissa ravastinki ja yritin syödä hyvin jne. Mutta en mä siitä ressiäkään repiny.

Repeämiset ja synnytys: Mä pelkäsin esikoista odottaessa tosi paljon repeämistä (pahasti repeämistä siis) ja sitten ku sain tietää että mahdollisesti tulee iso laps ni pelko ylty. Siitä juttelinki sitten ku ennen käynnistystä kävin synnärillä.
Mulla pelko johtu siitä että äiti on aikanaan revenny pahasti ja hänellä vielläkin haamusärkyä ja sisko on tosiaan kuitenki jo 23.
En sitten revennyt, muutama nirhauma tuli, mutta mun ponistusvaihe kestikin sen 1h40min joten paikat ehti venyä luonnostaan.
Vieläkin on pieni pelko noista repeämistä, mutta ei tosiaan paha, en koe että tarttis päästä juttelee johki.
Mutta siis mä ymmärrän täysin nää repeämispelot.

Kivunlievitys: Toivon epiduraalia, siitä aukes taivas esikoista synnyttäessä. Olin niin poikki että luulen että en ois jaksanu tota pitkää ponnistusvaihetta ellen ois saanu niitä unia jotka sain epiduraalin ansiosta.
Tällä kertaa toivoisin että pääsisin ammeeseen myöskin..

Te kenen miehet ei tajua näitä juttuja mitä naiselle tapahtuu tässä odotuksen aikan (siis muutakin kuin mahan kasvu), ootteko saanu sitä olikohan VAU:n odotus "opasta"? Siis sitä missä näkyy viikko viikolta mitä sikiössä tapahtuu ja äidin kehossa ja takapuolella on isälleki viikko viikolle juttuja..
Kun mun mielestä se on hirmu hyvä kirja, luettiin sitä viime odotuksessa aina ku viikko vaihtu yhessä miehen kanssa ja meillä ainaki mieskin tykkäs ja oppi just ymmärtää näitä juttuja..

susanna ja pikkunen 13+3

 

Synnytys meni esikoisen kanssa ihan hyvin ja hyvät muistot jäi siitä itelle. Muutaman tikin sain, mutta mitään pahempaa ei minun kohalla käyny. Esikoista odottaessa en pelänny synnytystä mitenkään etu käteen. Kun supistukset alko ja tajusin et nyt on kohta menoa niin sillon iski jostain ajatus et voi ei mihin oon itteni laittanu, voiko tän perua, mut se meni äkkiä ohi. Ja synnyttämään lähin avoimin mielin. Periaatteella et niin moni on tässä maailmassa synnyttäny ja siitä selvinny ettei se voi olla niin kauheeta ja kun ei tienny mitä oikeesti oli eessä nii en osannu pelätäkään.
Paino Minä oon 170cm pitkä ja painoo oli raskauden alussa/ennen raskautta 52kg ja eipä tuo paino vielä ole tuosta paljoa noussu, mutta eipä se tässä alussa niin nousekaan, odotan kuinkahan paljon nousee sitten loppua kohen... Oon aina ollu suht laiha eikä ruoka oo muhun pahemmin tarttunu vaikka syön aika paljon.

Ens viikon maanantaina olis toinen neuvola käynti ja pääsee kuuntelemaan pienen sydänääniä.

 

Mä en esikoisenkaan aikaan stressannu kroppaa, jotenkin ei osannu ees ajatella et vois säästyy arvilta, ja sit ku niitä tuli ni sit niitä on ollu aina.. Ja tiesin et miehelle kelpasin vaikka oisin ollu raidallinen päästä varpaisiin Kolmannen kohdalla vaihtu mies ni sit tavallaan iski pieni ulkonäkökriisi, tää nykynen mies ku on paljon pinnallisempi, mut sit päätin et jos ei kelpaa ni painukoon helvettiin- ja vielä ainaki kelvannu, tai suoraan ei oo ainakaan sanonu ettei kelpais

Synnyttämisestä, sitäkään en oo koskaan osannu pelätä. Sillon ku tein esikoisen ni vähä ennen mua mun yks ylibimbo tuttu oli synnyttäny lapsen ja jotenkin sen voimalla mä en osannu pelkää -synnärilläkin vielä ajattelin et jos se on siihen pystyny ni kyllä mäkin
Ja onhan ihan luonnollista että pelkää tietämätöntä ja vielä kun oletettavissa on kipua mutta loppupeleissä (YLEENSÄ) se kipu on aika lyhytaikasta, mun pisin synnytys 13h joista nukuin epiduraalin voimalla yli puolet. Oikeestaan aina mun suurin pelko on ollu se et joudutaan leikkaaamaan, en oo koskaan ollu missään leikkauksessa ja en tykkää siitä et joku muu hallitsee mua tai tekee asioita joita en nää, esim.hammaslääkäriä kammoon!

pituus/paino 159cm/lähtöpaino neuvolakortissa 61,5 (mut se sellanen kesälomapaino..), nyt eilisessä neuvolassa 60 ja se lähempänä todellisuutta

4h yöunta viimeyönä... voi huoh!! Ois pitkä ilta edessä... voi ku kello ois jo ees kuus.