Maaliskuun muruset 2011 *syyskuussa*

Joku kyseli sterilisaatiosta, että kummalle on helpompaa.. Helppoudesta en niin tiedä, mutta eikö se ole niin että kun nainen sen tekee niin se on perumatonta, mutta jos mies sen tekee niin sen voi "avata" myöhemmin jos niikseen tulee.. Aivan kun näin olisin jostain lukenut..??
 
Neuvola takana ja kaikki toverilla hyvin. Itsellä verenpaine vähän niin ja näin 124/52. Alapaine päin peetä menee koko ajan. Tyhmä kysymys mutta mitä terveydellistä haittaa tuosta matalastaalapaineesta on? Sanottiin myös että kroppani on toooooooooosi kuiva.
Se ehkä johtui siitä että kahden vuorokauden helvetillinen päänsärky vei voimat ja ruokahalun...eipä pysty syömään tai juomaan kun päänsäryn rinnalla joutuu kipujen takia oksentamaan.

Lapsosen sydänäänet kuulemma todella hyvät ja tukevasti matkassa neukkatädin mukaan on. sf mitta menee yläkäyrillä.Aivan kuten esikoisestakin.

RUUSUNPIIKKI 15+0
 
Marrr kyseli synnytyksen kivunlievityksestä :) Meet vaan ihan fiilispohjalta ja kerrot kätilölle, että haluat kokeilla pärjätä ilman kivunlievitystä (mikäli kivut eivät ole sietämättömiä sairaalaantulovaiheessa). Tottakai kaikkien kuuluu saada kivunlievitys, mikäli sen synnytyksen jossain vaiheessa sittenkin haluaa. Se on tietysti eri asia ehtiikö enää saada epiduraalia, mutta sitten on muita mahdollisuuksia. Mä ajattelin tällä kertaa sinnitellä luomuna niin pitkälle kuin vain mahdollista. Esikon aikana sain epiduraalin ja spinaalin yhdistelmän (JA LAITTO EI TUNTUNUT OIKEESTI YHTÄÄN MISSÄÄN). Toimi mulla todella hyvin ja niin pitikin. Tenava ei olis muuten varmaan tullut koskaan pihalle, kun olin jo 2 vuorokautta kärvistellyt supistusten kourassa. Jos en olisi saanut kunnon kivunlievitystä ja rentoutunut, niin sektioon oltais varmaan päädytty jossain vaiheessa. Olin meinaan niin loppu. Kätilökin sanoi, ettei enää pitkitetä kipuja ollenkaan. Siunattu nainen :D
Joo, mutta kuitenkin parempi, ettei tee mitään megalomaanisia suunnitelmia, synnytykset kun eivät koskaan mene niiden mukaan :D Mulla kuitenkin pari jutskaa mielessä, joita toivon, että voisin tässä tulevassa synnytyksessä kokeilla: liikkua mahdollisimman pitkään (olin esikon aikana kytketty kaiken maailman letkuihin), yrittää luomuna (mikäli en kestä, niin sitten jotain kivunlievitystä kehiin) ja ponnistaa synnytysjakkaralta (jos onnistuu). Nää ois sellaset mun toiveet. Ammeessakin olis taas kiva kääntyä avautumisvaiheessa, ellei se oo varattu :)

Perhepetiä meillä ei harrasteta :) Kaikille oma nukkumisrauha omassa sängyssä (miehen kanssa ollaan mahdottomia pyöriöitä ja kamppaajia öisin). Lisäksi meillä on vielä (tähän mennessä) kapee sänky 140cm, joten sinne ei montaa mahdu :LOL: Kuitenkin kun vaavi tulee, niin ostetaan iso (180) sänky ja yösyöttöjen aikaan vauva makaa tissillä vieressä, niin kuin esikkokin. Sitten siirrän sen röyhtäytyksen ja syönnin jälkeen omaan pinnikseen. Tää toimi esikon aikana loistavasti, katotaan miten nyt. Tenavat kun on niin erilaisia :b
 
Lisäyksiä vielä, kun äsken niin puolihuolimattomasti kirjoittelin ja unohdin, mitä kaikkea pitäis kommentoida :)

Ipanapiina joissain sairaaloissahan on heti kättelyssä kaikkien kohdalla se käytäntö, ettei sukupuolta kerrota. Kuitenkin se niin vaihtelee ja pääasiassa on siitä ultraajasta kiinni. Ite ajattelin kysäistä ultraajalta, varsinkin jos luulen erottavani palluraiset. Esikko oli NIIN selvä poika ultrassa, ettei siitä ollut epäilystäkään :) Ultrakuvassakin näkyi kassit :D

Ruusunpiikki kyseli matalasta verenpaineesta. Ei siitä sinänsä ole haittaa muuta kuin, että pyörryttä helpolla. Ylösnoustessa huimaa ja pyörtymisriski on suurempi. Tottakai verenpaine ei saa olla liian matala, sillä muuten verenkierto ei ole riittävä aivotoiminnan jne. kannalta, mutta sitä ei kenenkään tarvi murehtia, kun näin käy, jos ihminen menettää kehon nesteitä liikaa (vuotaa, kuivaa jne.) Eli lähinnä sairaalahoitoa vaativat shokkitilanteet :) Mutta sun kannalta ei muretta. Pelko voi olla se, että pyörtyy kunnolla raskausaikana ja siten satuttaa ehkä vauvaa tai itseään. Verenpainetta saa nostettua juomalla hyvin nesteitä, salmiakki ja suola myös nostavat :)

Marrrille vielä lisäys, että mies saa jäädä yöksi sairaalaan yhtäpitkäksi aikaa kuin äiti ja vauvakin, jos on vapaana oleva perhehuone ja koko kolmikko voi sinne majoittautua. Se tietysti lisää sairaalamaksuja, mutta on sen veroista. Me ajateltiin, että ollaan perhehuoneessa kolmistaan, mikäli se on mahdollista :)

Tetolle tsempitykset vesirokon kanssa. Toivottavasti ei tartu!!! :hug:

Sterilisaatiosta vielä, se on helpompaa tehdä miehelle. Naisen sterilisaatiossa pitää mennä "syvemmälle", joka tarkoittaa sitä, että leikkauksesta toipuminen on hieman työläämpää. Miehellä siemenjohtimeen päästään käsiksi helpommalla ja toimenpide tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. http://www.prostatemilking.org/images/300px-Male_anatomy.png Vasektomia tarkoittaa siemenjohtimen katkaisua, jota ei enää oikein käytetä. Yleensä putket suljetaan klipseillä ja solmuilla, että ne on mahdollista purkaa vielä, jos mieli muuttuu (sama pätee naisiin). Kuitenkin sterilisaation purun jälkeinen hedelmällisyys ei ole mitenkään taattua.
Että näin. Suosittelen, että mies sterilisoidaan, se on nimittäin helpompi toimenpide. Naiselle se tehdään tähystysleikkauksena, miehelle pikkutoimenpiteenä paikallispuudutuksessa.

Jeps! Näitä mun piti vielä kommentoida :D Minä ja mun harva pää

GCS15 & Masukki rv 16 tasan :)
 
Iltaa,

Paljon on tllut taas asiaa.

Päivähoidosta meillä esikoinen aloitti 1 v 2 kk iässä päiväkodin eli vajaat pari kk sitten. Viihtyy aivan älyttömän hyvin ja toivon, että saa jatkaa virikepaikalla n. 10 pvää kuussa myös tämän kakkosen synnyttyä. En laiskuuttani häntä sinne ole "jättämässä", vaan siksi että ainakin tällä hetkellä se tuntuu olevan tärkeä viiteryhmä lapselle. Ja samalla toinen lapsi saa ansaitsemaansa huomiota äidiltä kokonaisvaltaisesti. Mikäli esikoinen alkaa pistää hanttiin, niin sitten tietysti saa olla kotona.

Lääkäreiden hassuista kommenteista viime viikolla neuvolassa nuori lääkärityttö teki sisätutkimusta ja sanoi yhtäkkiä, että onpas sun kohdunkaula hassusti täällä ihan ylhäällä. Siis ihan katossa. Olin vähän ihmeissäni, kun en aiemmin ollut moista kommenttia saanut, mutat en mitenkään ottanut itseeni. Ja tänään kävin hiivatulehduksen takia gynekologilla. Tämä sitten ilmoitti tulokkaan olevan eri sukupuolta kuin esikoinen, koska hormonitoimintani (naama kukkii ja on hiivaa) on niin erilaista. No, se jää nähtäväksi onko tämä sitten poika. Rakenneultrakutsukin tuli jo, aika menee välillä ihan siivillä!

Synnytyksestä aika samanlaiset kokemukset ja ajatukset kuin GCS15:llä. Esikoinen ei olisi ikinä syntynyt alateitse ilman epiduraalin rentouttavaa vaikutusta (ja sen lautto ei tosiaan tuntunut missään!). Itseni yllätin haluamalla ammeeseen, kun sitä tarjottiin. Ensi kerrallakin se kiinnostaa. Mutta niin kiinnostaa lääkityskin... Viimeksi vedin tosi sitkeästi suihkujen, ammeen ja kaurapussin voimalla, mutta kun asiat eivät edistyneet rentouden puutteen takia halusin ja sain nopeasti epiduraalin.

Perhepeti
ei ole meidänkään juttu. Kaikki nukkuvat hyvin omissa sängyissään. Tai siis äiti ja isi yhteisessä, lapsi pinniksessä. Näin on ollut alusta asti. Ensi sängyn vieressä, sitten päädyssä ja lopulta omassa huoneessaan tuo neiti.

MIeheni on jo alustavasti suostunut sterilisaatioon. Saapa nähdä miten käy tosipaikan tullen. Mä en uskalla kierukkaa ottaa, kun on muutenkin jatkuvasti ollut kaikenlaista limakalvo-ongelmaa yms. :( Ja hormonaalinen ehkäisy on tähän asti ollut käytössä, mutta se taas vie aika kivasti halut. Meillä lapsiluku tullee siis jäämään kahteen, vaikka kolmesta olen aina haaveillut. Mutta hyvä näinkin. Ehdin tulla vähän liian vanhaksi ennen kuin tähän hommaan ryhdyttiin :p

Jaaha, nukkumaan seuraavaksi.

PilkkuPantteri + vauva x 12+6
 
Menin sitten maanantaina kuuntelemaan sydänääniä kätilölle ja hän ei sitten niitä löytänyt millään. Kyseli että jaksanko millään odottaa huomiseen kun on ultra vai yritetäänkö viel saada ultra samalle illalla. Ja olin sitä mieltä ettei odotella. Sainkin ultran viel kello kuusi illalla. Ja siellä se pikkusen sydän kuitenkin pomppoili :D Kauhea säikähdys. Siinä kahden tunnin kuluessa ehti ajatella vaikka mitä.

Mulla on toka synnytys luomu. Ekaa käynnistettiin niin hartaasti että ei avautunut sitä mukaan kun supistukset suureni. Toka onnistui ihan hyvin keinuttelin sivulta sivulle meidän tuplaleveessä sängyssä. Ja sitten tulikin yhtäkkiä kiire. kätilö saapui synnytykseen tuntia ennemmin ja hoitaja myöhästy. Kätilö joutui hommaileen hoitsunkin asiat ja ei ollut oikeen iloinen kun hoitsu ilmaantu melkein tunnin synnytyksen jälkeen paikalle. Mua ei toisaalta haitannut olipa intiimimpi synnytys.

Mucho +pippuri 13poks :D
 
Pakko sanoa tuosta karvoituksesta, hieman naurattaa kun joku täällä jaksaa siitä "valistaa" kuin on rumannäköistä ja nainen on laiska jos ei niitä viitsi ajella. Ei oo tullut semmoinen mieleen, että maailmassa on sellaisiakin miehiä, ketkä tykkää luonnollisista naisista? Karvojen ajeleminen kun ei todellakaan ole mikään välttämätön juttu, vaan ihan naistenlehtien ja pornon luoma illuusio...
 
Mittasin sokerit illalla 1h ruokailusta (pitää olla alla 7.8) ja paaston (pitää olla alle 5.5) ja molemmat oli 4.8. Joten ainakaan siitä ei mun päänsäryt johdu.

karvoista: mä kyllä ajelen, mutta laiskasti. Eipä toi ukko niitä kattele ja kesällä mun kainalot ovat piilossa.


Silvia ja Vilianna 15+1
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Esikko viety tarhaan ja kuopuksen ja koiran kanssa tehty lenkki. Mua alkoi oikeen naurattaan, kun ihmiset luulee varmaan, että jopas siinä on äiti krapulassa kun vähän välillä yökin kaksinkerroin. Eiks täällä ois ketään, joka ois tuntenut pahoinvoinnin vaan kasvavan näillä viikoilla, edes vaikka edellisissä raskauksissa?? Mä en siis ymmärrä, että miten voi alussa olla niin lievää pahoinvointia, ettei sitä oikeen voi pahoinvoinniksi edes sanoa ja nyt sitten vasta ihan hirveen yökötykset! ARGH!

Onkos tuo hiiva sitten pojan merkki vai? Mielenkiintoista, en olekaan ennen kuullut tommosta...

Perhepeti: esikoisen aikaan ei ollut, mutta hän nukkuikin yöt jo tosi pienestä asti putkeen eikä herännyt ollenkaan. Kuopus on sitten ollut ihan eri maata ja vieläkin silloin tällöin tulee keskellä yötä meidän viereen, mut en sitä voi häneltä kiistääkään. Niin sulonen pikkuotus, kun tepsuttaa menemään. =) Hän täyttääkin tänään 2 vuotta. Synttäreitä juhlittiin jo aiemmin ja tänään ois tarkoitus tarjota vielä pullaa ja kahvia läheisimmille. Perhepedissä on hyvä puoli just toi imetys siinä samalla, voin kyllä ihan myöntää että ainakin minä pystyin ihan hyvin nukkumaan kun toinen söi, ja kyllähän se lepo tuli tarpeeseenkin. Nyt kolmosen tullessa en kyllä tiedä miten mahdutaan tuohon sänkyyn, jos kuopuskin sinne tulee, mutta eiköhän sen sitten jotenkin saa järjestymään :)

Asunto on meillä kolmio rivari, on kuitenkin aika iso noin 110 neliötä. Lasten huone on toiseksi isoin huone ja olenkin jakanut sen kahteen osaan. Molemmilla on siis sellaiset omat sopet siellä. Keittiö on toiseksi isoin ja se onkin varmaan epäkäytännöllisin huone mitä voi vaan olla :whistle: Tässä ois lisäksi mahdollisuus laajentaa ylös, mutta se vaatii kyllä aika paljon rahaa ja semmosta määrää ei nyt ole kyllä mahdollista kuluttaa kun minäkin kotona olen.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :flower: mucholla oli ollut säikähdys, mutta onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin! :) Kumpa vaan itsekin pääsis mahdollisimman pian, mutta neuvola vasta 7.10 ja vasta sitten katsotaan rakenneultra-aikaa. Odottavan aika on pitkä...

GCS15: kiitos noista sterilisaatio infosta. Tää nyt varmisti sen mitä olen ajatellutkin, että mies saa tämän toimenpiteen tehdä. Eiköhän se lopuksi taivu...

Kai mun täytyy alkaa jotain täällä siivoomaan, on paikat vähän epäjärjestyksessä kun ei ole mitään ylimääräistä nyt jaksanut tehdä. :wave:

Mindi83 13+3
 
Silvia Logo: Raskauden takia ei kuulemma voi röntgenkuvaa ottaa hampaista.

Mä en oikein usko noihin juttuihin että jos on niitä ja niitä oireita, se on tyttö/poika. Tosin eihän mulla aikasempaa kokemusta ole raskaudesta mutta en muutenkaan usko mihinkään huuhaajuttuihin. Mut voihan tää mielipide vielä muuttua :)

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt miks luomusynnytystä pidetään hienona ja tavoittelemisen arvoisena asiana. Itse aion jos mahdollista, ottaa kaikki kivunlievitykset. Sitä on lapsen väkeränyt maailmaan ja se on hienoa, oli sitten puudutukset tai ei. Kun äiti synnytti veljeä niin sille ei keretty antaa mitään puudutuksia ja tuli siis luomuna, mutta mun kohdalla äiti on muistaakseni epiduraalin saanut. Tällä en sitten tarkoita että joku tässä keskustelussa olis ylpeillyt, mut joskus oon törmännyt tollaseen asenteeseen. Mut jokainenhan tietty synnyttää silleen miten parhaalta tuntuu :)

Hyi kun äklö olo eikä oikein tee mieli syödäkään ja ihan kohta pitää töihin taas lähteä. Toivottavasti en tänään yökkäile siellä.

Ällöä juttua, mutta olipa helpotus kun maha toimi nyt aamulla. Ei ollut ainakaan viiteen päivään tullut mitään, ja eilen ostin sitten luumusosetta niin johan toimi. Pitää näköjään alkaa syömään sitä säännöllisesti. Heti tuli ummetus kun lopetin sen syönnin. Ikävää.

LD + Pikkunen 14+1
 
Synnytystä jo monet miettineet. Sattuneesta syystä minäkin, synnärillä asiaa ei oikein voi olla miettimättä..

Tällä hetkellä ajatus on, että niin luomuna kun vain pystyy, jos kaikki sujuu hyvin ja itse jaksaa ja kestää. Paitsi aqua-rakkuloita aattelin kokeilla ihan ammatillisesta mielenkiinnosta, että onko niistä mittään hyötyä :D Jos ne kamalat onkin niin meneehän se kuitenkin ohi. Ja lämpöpussin pyydän kanssa, ja peräruiskeen jos ei vatsa ole toiminut. Jos vaan liikkuminen ja pystyssä oleminen onnistuu niin niin aion avautumisvaiheen mennä. Vaikka sitten pallon päällä keinutella. Ponnistusasento pitää katsoa mikä hyvältä tuntuu, mutta aattelin kokeilla jotenki muuten kun perinteisesti puoli-istuvassa. Joko polviseisonnassa, jakkaralla tai ainaski kyljellään.

Tällaiset ajatukset etukäteen, vaan eipä sitä koskaan tiedä miten käy. Voipi olla että olenkin se joka monta päivää makaa kaikissa piuhoissa ja puudutuksissa kun ei käynnisty ei..

Perhepetiä ei olla ajateltu, ollaan molemmat koviä yöllä pyörimään ja mylläämään peittojen ja tyynyjen kanssa :D Miehelle on tullut paha tapa siirtyä aina yöllä keskelle sänkyä nukkumaan, tyynyineen kaikkineen..Meidän muksu saa nukkua ihan omassa rauhassaan pinniksessä tai kopassa. Olen niin uninen että varmaan herään vähän paremmin syöttämään jos täytyy nousta sängystä :D

Mindi, ei mullakaan pahoinvointia alussa ollut oikein mitään. Vähän kuvotusta jos ruokaväli venyi pitkäksi. Vaan nyt 13-15 viikoilla ollut joitakin ihan kammottavia pahoinvointipäiviä! En vieläkään ole oksentanut, mutta yököttää ja on tosi huono olo. Itse huomasin, että jonkun verran pahentaa jos housut yhtään puristaa.

Sterilisaatiota olitte monet pohtineet, hui! Itse en varmaan koskaan uskaltaisi piuhoja panna kiinni, kummaltakaan. Ei meidän lapsiluku varmaan koskaan niin satavarmasti ole täynnä. Ja jos aattelee tilannetta, että kävisi niin ikävästi että jäisi leskeksi nuorena ja löytäisi vielä uuden puolison, jonka kanssa lapsia haluaisi, ja sitten olisikin piuhat kiinni! Vaikka johtimet voi avata, niin ei se hedelmällisyys silti ole taattua. Ennemmin otan hormonikierukan, se kun useimmille sopii tosi hyvin. Pitkäaikaisia vaihtoehtojakin on muitakin, että luotan löytäväni sieltä sopivan.

tupunen ja rymy 15+2
 
Hammashuollosta: Oletteko käyneet hammaslääkärillä? Neuvola tätini käski varaamaan ajan heti silloin alussa mutta unohdin ihan :( Sitten en vaan ole saanut aikaiseksi. Voiko sinne vielä mennä? nyt siis 18. viikko menossa. Jos vaan ajan saa... Mihin asti niitä toimenpiteitä voi tehdä? Onkohan tästä nyt lapselle haittaa ? Minulla on viisaudenhammas puhjennut ihan muutaman päivän sisällä ja se särkee välillä kovaakin. Onko siis niin, että sitä ei raskauden aikana poisteta. Tietääkö kukaan? Jos kerta kuvia ei saa ottaa ja siinähän kai otetaan?
 
Niin ja tosiaan minä haluaisin luomusynnytyksen ihan sen takia, että kaikki lääkkeiden otto tuntuu inhottavalta ja ne puudutus piikit pelottaa. Myös tosiaan sen takia, kun olen kuullut että sen jälkeen toipuu nopeammin :)

Onko sairaalassa yleensä paljonkin noita perhehuoneita ? Mietin vain, että millä todennäköisyydellä sellaiseen pääsee. Minulle se olisi tosi tärkeää. Onko sairaalassa pakko olla yötä ja kuinka monta mikäli ei kummempia ongelmia ole? Mitenköhän yleinen/mahdollinen sellainen vesi synnytys on? Se kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta mutta lienee harvinaisempaa saada sellainen mahdollisuus?

Onko joku muuten synnyttänyt Hämeenlinnassa? Millainen oli paikkana?

Ensikertalainen täällä pohtii jonkun mielestä ehkä tyhmiä mutta tuli mieleen :D
 
ummetuksesta itsellä pysyy maha kunnossa kun syön ruisleipää, mieluummin täysjyvää. Juon paljon vettä ja kävelen paljon. syömättömyys tekee vaan hallaa, herkut kans ei sovi mulle... karkkia mussutin autuaana edellisviikolla, ja veti mahan kovalle samantien...hedelmiä, salaattia, kunnon kotiruokaa, vettä... niillä mennään ja aamulla kun herää, on jo melkee kiiru veskiin ;)

karvoituksesta lienee jokunen mies olemassa joka tykkää naisensa olevan ajamatta, no, kaikki ne mitä miehiä mä olen elämäni aikana tuntenu ja tunnen vieläki, ovat kyllä järjestään olleet mun kanssa samaa mieltä. poikkeuksiahan tietysti on. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia, valistuksesta ei ollut kyse, vaan ihan mielipiteestä. jokainen saa kasvattaa vaikka millaisen viidakon, mä vaan totesin mitä mieltä ite asiasta oon :)

perhepetiihan on sellanen olo et tääkin keskustelu ois jo aiemmin jossai vaiheessa käyty... no enivei, mä sanon ei... meillä vauva nukkuu omassa pinnasängyssään heti alusta, jos yösyöttöjä tulee, niin meen kyllä sohvalle tai laiskanlinnaan itse. Nautin aikoinaan yön rauhasta tuhisevan vauvan kanssa...:heart: ja näin meillä molemmat aiemmat ovat myös helposti oppineet omaan sänkyyn jäämäänkin isompinakin. Viereen toki tullaan vieläkin jos pelottaa tai jos on kipeänä, tottakai vaikka koululaisia jo ovatkin. ja saavat tulla niin pitkään kun itse haluaavat. oksennustaudissa oon kyllä monesti tehnyt niin et vien patjat mulle ja lapselle suoraan kylppärin lattialle, siitä on tosi helppo ehtiä pytylle, saati siivota jälkiä. Ja takaa sen et muu perhe saa ees jotenkin nukuttua.
oho vähän pomppas aiheesta :D
niin siis mä haluan nukkua yöni rauhassa, ja vaikka meidän väliin mahtuiskin vauva , en sitä todellakaan viereen ota jo senkään takia etten joudu koko ajan varomaan alitajunnassa, etten käänny unissani lapsen päälle... mun mielestä vauvan on parempi tottua nukkumaan ykisn, pinnasänky ei tule edes meidän sängyn ihan viereen vaan päätyyn, ja tilaa jää ympärillekin. mä oon sellanen aamuvirkku et vaikka keskellä yötä tarttis nousta, niin sillon noustaan ja päivällä voi napata unoset sitten ...
ja tänään poksuu tasan 16 :D neljä viikkoa ja odotus on jo puolessa JEEEEEEEEE!!!!!!!!
 
flower again no sulla on ollut sitten iso empiirinen aineisto, johon luotat. No, toi oli vähän ilkee, mutta oli pakko päästä sanomaan :D Ei vaan, antaa kaikkien kukkien kukkia! Ihanaa kun ollaan kaikki niin erilaisia =)

perhepeti on aivan loistava keksintö. Itse koitin esikoista nukuttaa ihan alusta saakka äitiyspakkauksen boksissa, oman sängyn lähellä. Ei siitä touhusta tullut mitään. Poika heräili ihan alusta saakka jotain 4 kertaa yössä (ja myöhemmin useammin), niin en todellakaan jaksanut sitä aina nostella ja laittaa takaisin sänkyyn. Sain vähän itsekin nukuttua kun poika oli vieressä. Luulenpa, että jotkut lapset vaan ovat todella läheisyyskaipuisia jo vauvasta alkaen eivätkä kestä olla erossa äidistä yölläkään. Nyt sen huomaa tuosta parivuotiaastakin, miten läheisyys on hänelle tärkeää.. Eli jos on useasti heräilevä vauva, niin kyllä se perhepeti on tosi kätevä!
 
Terveiset istukkanäytetutkimuksesta, joka nyt luokan kiitos takana päin! =) Jännitys oli hirveä. No, lääkäri oli tosi hyvä ja ihana, kätilö myös. Tuli heti paljon helpompi olo kun kaikki oli selitetty juurta jaksaen ja sanotttu että vääriä hälytyksiä on onneksi paljon. Tutkimus meinasi mennä piloille,koska istukka oli takaseinässä ja vaikeuttaa siis tutkimuksen tekoa tai saa sen mahdottomaksi. Lääkäri kuitenkin päätti yrittää ja näytteen otto onnistui,vaikka liikahdin rajusti kun neula tökättiin sisään (olisi pitänyt olla paikoillaan!). Sattui ihan prkleeeeeeeeeesti, vaikka oli sanottu että vain vähän nippasee ja tuntuu verinäytteen otolta. No, eipä tosiaan ollut kivuton! Nyt tuntuu siltä kuin olisi reikä mahassa :ashamed:. Sikiö voi kutienkin hyvin ja siellä se heilutti vielä lopuksi jännityksestä itkevälle äidille :heart:. Kaikki oli ultrauksen mukaan edelleen hyvin ja syke tasainen. Mitat vastasi vkja 12+6, eli vastasi täysin odotettuja vkja. Kasvu kertoo ettei sen puoleen kehityshäiriöitä olisi, koska näillä kehityshäiriöisillä kasvu ei täsmää vkhin/ ovat pieniä tms.
Vastaukset tulee vkn kuluessa.
Nyt alan valmistautumaan töihin lähtöön, saikkua ei tullut vaikka pariin pvään ei oikein mitään saisi tehdä. Positiivisin mielin eteenpäin!:D

kike79& pikkupieni 12+6
 
Hammashuollosta: Oletteko käyneet hammaslääkärillä? Neuvola tätini käski varaamaan ajan heti silloin alussa mutta unohdin ihan :( Sitten en vaan ole saanut aikaiseksi. Voiko sinne vielä mennä? nyt siis 18. viikko menossa. Jos vaan ajan saa... Mihin asti niitä toimenpiteitä voi tehdä? Onkohan tästä nyt lapselle haittaa ? Minulla on viisaudenhammas puhjennut ihan muutaman päivän sisällä ja se särkee välillä kovaakin. Onko siis niin, että sitä ei raskauden aikana poisteta. Tietääkö kukaan? Jos kerta kuvia ei saa ottaa ja siinähän kai otetaan?
Raskauden aikana ei oteta rtg kuvia eikä tehdä mitään leikkauksia suuhunkaan. Hammaslääkäriin pitäis kyllä päästä ilmaiseen tarkastukseen joka kuuluu raskaudenaikasiin tutkimuksiin. Näin ainakin kun tyttöä odotin pari vuotta sitten. Silloin soitin hammaslääkäriin kun viisaudenhampaasta irtosi pala, kipeä ei kyllä ollut. Pääsin tarkastukseen aika pian ja muistaakseni sain uudenkin ajan jolloin paikkasivat yhden löytämänsä reijän. Sit raskauden jälkeen kävin rtgssä ja imetyksen jälkeen oli tarkotus poistaa viisurit mut nythän se meni niin et tulin raskaaksi vielä kun imetin.

Mut MARRR ota nyt ainakin yhteyttä hammaslääkäriin.

synnytysjuttuja olette miettineet ja kertoilleet. Gorthaurilla taitaa olla vähän samanlainen kokemus kuin mulla. Synnytys meni ihan nopeasti kyllä loppujen lopuks, avautumisineen yms kesti vaan 6h. Mut epiduraali ei mulla toiminut ainoa mistä sain edes vähä lohtua oli ilokaasu johon rakastuin pysyvästi. Se oli ihana tunne olla ihan pöllyissä ja sekoilla :D Mies oli vähän jo huolissaan kun näin kaikenlaisia asioita sitä hengitellessäni, sit kerroin hänelle mun siskon koirista ja meidän isotädistä. Mies kävi jo kysymässä et onko siitä haittaa et vaimo on TODELLA sekasin. Monelle ilokaasu ei sovi, tulee pahoinvointia ja voi jopa oksennuttaa.. Mulle se sopi hyvin.
Epiduraalin laitto ei tuntunu missään, muistan vaan mieslääkärin äänen joka sano että laittaa ja sit se olikin ohi jo ja tippa kädessä. Mäkään en siitä kanyylista tossa kädessä niin tykänny iljetti ihan jos se osu johonki. Mut kuten jo sanoin niiin mun kohdalla epiduraali ei toiminut, se ei vieny kipua pois. Joku on nimittäin sanonut et on ihan nukkunut sen laiton jälkeen, mä en.
Ponnistusvaiheessa sit alko tunti tulla täyteen ja tunsin et se antenni siellä vauvan päässä tuli vähän ulos ja meni takas sisään. Eli ei edennyt niinku olis pitäny. Tunti kulu ja loppujen lopuks lääkäri tuli paikalle ja mulle tehtiin episiotomia, siis välilihan leikkaus joka uskomatonta kyllä sattu sekin aika paljon. Lääkäri joutu kolme kertaa laittaa imukupin vauvan päähän kiinni ja sekin sattu paljon. Kaks ekaa kertaa kun veti kuppi irtos. Kolmannella kerralla sit onnistu ja saatiin pentu ulos. Vitti että mä huusin ja kiroilin. Kiroilin niin perkeleesti. Lääkäri jopa huomautti asiasta. :ashamed: Mut sehän on todistettu et ne on voimasanoja, kyllä niitä pitää saada käyttää jos siltä tuntuu!! Kukaan ei sit oikeestaan hirveen tarkkaan selittäny mulle et mikä meni tavallaan vikaa kun siihen imukuppiin jouduttiin turvautumaan. Mulla oli tosi huono fiilis kun koin, et olin huono synnyttäjä kun se tarvittiin. Nyt en kyllä enää ajattele niin.
Seuraavana aamuna kun kävin veskissä huomasin et mulla oli pienen pientä verenpurkaumaa kasvoilla ja kaulassa sekä silmissäkin joitakin katkenneita verisuonia. Että ponnistamisen puutteesta mua ei ainakaan voi syyttää.
tyttö synty pe iltana 20.14 ja kotiin tultiin vasta tiistaina. halusin olla siellä hyvien ja säännöllisten ruokien takia ja erityisesti et imetys lähtee siellä kunnolla käyntiin. Ja olihan mun episiotomiahaava tosi kipeä alkuun, etenki siihen asti et joku hoitsuista tajusi tarjota kipulääkettä. Itse en edes tajunnu sitä pyytää. En edes halunnu perhehuoneeseen, halusin olla rauhassa :) Mies ehti kyllä tutustua tytöön sit myöhemmin.

tämmönen paatos tällä kertaa, piti mun jotain muutakin kommentoida mut nyt en muista mitä.

Teppana ja masuvauva 18 POKSPOKS :heart:
 
empompii hah nyt kaikki aattelee et mä oon joku jakorasia joka kyselee joka mieheltä mitä tykkää miten päin kaikki karvat on :LOL: täsmentää täytyy, että mulla on koko päälle kolmekymppisen elämäni aikana ollu kolme miestä nykyinen mukaan laskettuna, kuka on enempää päässyt näkemään.... siis mä tarkoitin et ne miehet keitä oon tuntenu ja tunnen, niin ollaan asiasta yleisellä tasolla joskus keskusteltu :D ei siis mitään intiimiä karvojen tutkintaa ;) alko ihan naurattaa :LOL:

hammaslääkäristä kohta mun tarttee mennä kans... pakko mennä paikauttaan... ja voipa olla et puudutus tarvitaan kun nyt jo särkee hammasta :( että voikaan olla vastenmielinen paikka joku hämmaslääkäri.... oon kyl useasti antanu porata ilman puudutusta vaikka sattuiski, mä en vaan tykkää kun loppupäivän on puudutuksesta sit ihan sössön sössön... no, kattoovat mitä tarttee tehdä...
Oispa vaan hammashuolto ilmainen odottajille, vantaalla aikoinaan asuessa taisi niin ollakin, nykytilannetta en tiedä, ja varmaan täs kaupungis ei ainakaan ilmanen ole ;)

kike79 hienoo sä selvisit siitä :hug: nyt vaan voimia jatkaa eteenpäin :) mä kyllä uskon et vauva on terve, mutta koita jaksaa tuloksiin asti rauhallisena, ja mieli hyvänä!!! kamala koetus mut onneks nyt jo takanapäin :)
 
Karvoituksesta pakko näin nopeesti kommentoida sen verran, että mä ajelen päivittäin. Oon ajellut koko aikuisikäni. En siis vaan itse tykkää kun esim sääret tuntuu karheelta.

Synnytyksestä oma kokemukseni on että sitä ei voi kauheesti suunnitella etukäteen. Menee miten mene. Ja samalla ihmisellä voi olla täysin erilaiset synnytykset eri kerroilla. Riippuu todella paljon henkilöstä kuin voimakkaan kivun supistelut aiheuttaa. Esim. allekirjoittaneella kivut on olleet äärimmäisen kovat, koko kroppa ihan krampissa koko ajan. Siinä ei paljoa käveleskellä tai oteta akvarakkuloita, kun taju lähtee kovan kivun takia. Saatan edustaa tässä jotain ääripäätä. Ja mähän siis aion vakaasti saada itselleni järjestettyä keisarinleikkauksen nyt kolmannella kerralla :)

maalis ja masu 13 + 5
 
flower again onneksi tajusit että se oli huumoria :D Mukava muutenkin sun juttuja lueskella, vaikutat ihan kivalta tyypiltä. Niinkuin monet muutkin täällä. Jeps, mut nyt tulee minulle pieni palstatauko, mies aiko vallata tietokoneen ja huoltaa, katsoa onko tästä enää mihinkään. Ilmeisesti joudutaan uus kone ostaan...

kike79 Huh, olipas sinulla kokemus. Nyt vaan tsemppiä tulosten odotteluun!
 
Ihan pakko töiden lomassa kommentoida!
Sterilisaatiot Oon ollu seuraamassa sekä miesten että naisten sterilisaatioleikkauksia. Suomessa ne tehdään käytännössä AINA peruuttamattomasti! Naisilta munajohtimet poltettiin ja leikattiin 3 kohdasta poikki ja miehiltä poltettiin ja poistettiin 2-5cm putkea. Ei noista saa enää kovin helposti ehjiä ja naisilla ei ees yritetä. Miehillä lähtee siittiöiden määrä ja laatu heti laskeen kun ne ei pääse kiveksistä poistuun. Ja korjausleikkausta ei mun mielestä saa ees muuta kun yksityiseltä. Tosin kivesten siittiöpunktio tai naisille munasolujen punktio (mikä sitten nimeltään onkin) onnistuu steriloinnista huolimatta eli ainakin hedelmöityshoidot pitäis onnistua...

Perhepeti Meillä pieni tulee kopassaan meiän sänkyyn seinän viereen. Mulle ja isännälle jää hyvin tilaa ja mun ei joka kerta tarvi könytä miehen yli. Sitten kun yösyötöt harvenee, tai jo aiemmin jos siltä tuntuu, siirrytään pinnasänkyyn ja luultavasti myös omaan huoneeseen.

Kävin eilen ekaa kertaa vauvaostoksilla. No ei löytyny vauvoja eikä mitään vauvalle. Taidan olla ronkeli... Itelleni löysin alesta kolmet (!) imetysliivit 3-5€/kpl, joista yhet otin yhet käyttöön kun vanhat D-kupit on pieniä...:O

Ootteko muuten saanu raskausaikana jotain hulluja ohjeita tai neuvoja? Mulle anoppi väitti kivenkovaan ettei CocaColaa saa juoda, se on sikiölle myrkyllistä, vaan muita limsoja. :) Sitten se käski mun syödä maksaa kun Hb on matalahko... Oikasin molemmat käsitykset ja ihmeteltiin maailman menoa... :whistle:

Pilleriina ja Bibi 14+5
 
Synnytyksestä jotain on ollut puhetta.En muista olenko joskus jo sitä kertoillut täälä??!!
Itse synnytin hieman yllätyksenä...En siis todellakaan ollut sillä fiiliksellä että kun miehen kanssa lähdettiin ostamaan pehmistä, että tiemme päätyisikin sairaalan mäelle.:LOL:

Aluksi tuntui siltä että mitähän ihmettä mä täälä sairaalassa oikein teen kun en mä ole edes kovin kipeä, mutta hoitaja nauroi vain paskasen naurun kun kysyin hölmistyneenä että pitääkö mun nyt aivan oikiasti jäädä tänne???!!!:whistle: Hoitaja vain tuumasi että kyllä se kuule taitaa tänään vielä syntyä.

Siinä sitten kikkailtiin ukon kans jonkin aikaa ja kun olin avautunut tarpeeksi niin kalvot puhkastiin ja sit oli melkoista menoa. Olisin halunnut kaikki mahdolliset puudutukset mutta kun kalvojen puhkaisusta pitää odottaa 20min ennen kuin mitään puudutusta saa laittaa niin en sitten saanut mitään muuta kuin ilokaasua ja lämmintä kättä. Kalvojen puhkaisusta ensimmäiseen ponnistukseen meni ehkä korkeintaan minuutti, ja ponnistusvaihe kesti sitten sen vajaan 5minuuttia. Nopeaa oli, lääkäri niin sanotusti juoksi ottamaan koppia toisesta salista =)
Viimeisen ponnistuksen aikana muistan miettineeni "Vaikka sitten kahtena kappaleena jään pöydälle mutta lapsi syntyy NYT!!Onko tuo loppurutistus sitä kuuluisaa naisten tahdonvoimaa???

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Ei kannata liikaa stressata tai suunnitella synnytystä.Luonto tuntuu hoitavan asian parhaimmalla tavalla, ja ihmiset siinä sivussa vähän luontoajelppaa ;)
 
marr: Ite käyn parasta aikaa hammaslääkärillä. Mulla ainakin on viimeisimmät ajat varattu ihan joulukuulle asti vaikka helmikuussa pitäis tämän veitikan tulla pihalle. Ja mulla on yks kaveri joka odottaa myös ja siltä ainakin poistetiin viisaudenhammas jota särki. Ainut mitä ne ei tee on ilmeisesti hampaiden kuvaus (tms.) mutta puudutuksenkin saa ihan normalisti.

sasuma ja taapero 17+3
 
luen sitä mukaan kun kerkeän..muuttopuuhia täällä on nyt

marrr mä olen synnyttänyt hml:ssa, tosin yli 9v sitten.. mut ihan positiivinen kokemus oli kyllä, ja silloin ekaa siellä väänsin.

hammaslääkäriin
pitäis varata aika, mutta en ole saanut aikaseks kun inhoan siellä käyntiä. Ja hoidot jäis kesken edellisessä raskaudessa ja vauvan synnyyttä ei ollut enää aikaa, paitsi muutaman kerran kävin ihan alussa kun vauva vaan nukkui. Pitäs saada niskasta kii ja varata aika, koska kun maha on iso niin ei pysty maikoilee tuolissa, viimeks sillon niin oli tuoli melko pystyasennossa kun pistivät nopeasti kuntoon. Koska meinas taju lähtee tuolilla makoillessa kun vauva painoi jotenkin sillain.

Synnytystä
odotan oikein innolla :D Että sais nyytin syliin ja vois pientä ihastella. Viimeks oli myöskin hyvä kokemus täällä Turussa, ( kaikki synnytykset olleet positiivisia ) joten ei ole huolia.
Samaa kätilöä toivoisin, oli tosi mukava. SAnoivatkin että kohta tulee viideskin, johon tokasin enpä usko et tulee koskaan.. no nuorin siis nyt 10kk :D Mut tää on viimeinen koska sterilisaatiota olen minäkin miettinyt , meistä jompi kumpi menee sitten, tai molemmat. Aina se on sitten varmempi.
Ikääkin sillon just 30v ja tosiaan 5 tämä jo on. Saa sitten nauttia näistä pienemmistä ja komennella isompia ( kohta kun alkaa jo teini-ikään lähestyä vanhin..ainakin esiteiniä..... ehkäpä se riittää :)


CB - 14+1 ( unohtui äsken )
 
Tupunen: no kiva tietää, että en sitten ihan yksin ole tämän "ongelman" kanssa. Muakin se vaan ihmetyttää, kun tosiaan ei ole ollut pahoinvointia vaan se nyt vasta alkanut voimistumaan ihan tässä parin viikon aikana. Oksentanut en sentään ole, mutta olo on kamala. No tänään aamulla varmaan tuo vaunulenkki vähän rasitti, joka sai sitten enemmän vielä pahoinvoimaan. Oon huomannut että rasituksessa ainakin alkaa helposti yököttämään, vaikka ei nyt mitään hirveetä rääkkiä tekisikään. No kaipa tämä tästä, päivä kerrallaan. :|

teppanan kertomus sai karvat nousemaan pystyyn. Mulla kanssa esikoinen oli imukuppisynnytys. Mutta toimi onneksi toi epiduraali ihan mainiosti, joten se veti kyllä kivut pois aika hyvin. About 7h kesti avautuminen ja ponnistus 26min esikoisella. Jonkun infektion olin saanut, että esikoinen vietti sitten ekan viikon teholla. Mutta kakkosen syntymä oli siis onneksi ihan eri maata. Ponnistus siinäkin kesti 17min, ja tää ponnistaminen oli siinä kyllä kauheinta kun taas esikoisella avautumisvaihe oli ihan tuskaa.

kike79:lle voimia! Nyt sitten vaan otat rauhallisesti ja positiivisin mielin eteenpäin.

Mindi83 13+3
 

Yhteistyössä