Maaliskuun muruset 2011 *syyskuussa*

teppana
Olen 176cm ja lähtöpaina 69kg. Esikoisesta painoin täysin saman verran lähtöpainona, joten olen päässyt aikaisempiin lukemiin. Nyt siis edessä taas nousua, esikoisesta tuli +20kg, 10kg jäi sairaalaan ja loput lähti 4kk aikana. Toivotaan ettei tästä raskaudesta tule ihan +20kg, se oli aika raskas kantaa. Ekassa neuvolassa paino siis 69kg, toisessa neuvolassa rv11 paino oli 68kg joten alaspäin ollaan aluksi menty. Hyvä niin sillä tästä ne kilot alkavat karttua

A 12+5

 

Mulla lähtöpaino 79kg ja pituus 169cm. Eli ylipainoa on. Paino tuosta tosiaan sen pari kiloa laskenut..

 

kike79 Mullakin varhaisultra samana päivänä! Sinänsä mikähän varhais enää tässä vaiheessa... Jännittää huominen lääkäri, mitenhän sielä menee ja mitä sanotaan jne. En vaan tykkää mistään sisätutkimuksista, mut kai se on pakko sietää vaan. Miehellekkin oon sanonu, et ei saa sitten kattoa

no tuskin hän sinne päätään pistää, nähny se sen paikan on ennenki uskoisin mä kysyin mun avokilta et haluuk hän tulla paikalle? mua ei haittaa, koska kyllä sitä synnytyksen aikana oot aika taval tavara auki ja mies vierellä...
yksityiselle kun mentiin sillon ku verta vuoti, mies sai olla samassa huoneessa, lääkäri sanoi et hän voi odottaa tuolissa, pyysi sitten mun viereen kun ultrattiin.
mut lääkärineuvolassa ultra tehtiin ensin ja sit lääkäri ajoi miehen pois huoneesta..
Voin kertoo et näin kolmatta kun odottaa, niin tietää kyllä jo mitä se on kun ronkitaan... Ja kivaa se EI ole, mutta kun ei siitä lie voi kieltäytyäkään ja sitten ainakin tietää et on kaikki ok.
Ja neuvolalääkäri kertoi että ruotsissa sisätutkimuksia ei raskauden aikana tehdä kertaakaan! ilmeisesti tulehdus-riskin vuoksi.. muutanko siis sinne

 

ja mulla oli lähtöpaino noin 72, pituus 162,5 aargggghhh ylipainoa yöks...

 

Täällä on myös mietitty painoasioita. Lähtöpaino 54 kg, pituus 168 cm, ja nyt on tullut jo 4 kg painoa lisää. En ole kärsinyt pahoinvoinnista, ruoka on maistunut erittäin hyvin ja vauvakin masussa kasvaa, joten ei ihme että paino nousee. Neukkutäti sanoi että mulla on varaa kyllä pullistua kun olen normaalipainon alarajoilla, mutta kyllähän se vähän oudolta tuntuu kun ei enää mahdu vanhoihin housuihin ja paikat alkaa "tursuilla" (painoni on tätä ennen aina pysynyt about samana). Mutta yritän olla stressaamatta, katsotaan sitten mitä jää synnytyksen ja imetyksen jälkeen jäljelle!

Heipa 13+6

 

Mulla lähtöpaino 68. Olis ollut 63, mut kesäkuussa paino nousi 5kg ilman mitään syytä :kieh: Ei ruokavalio- tai liikuntamuutoksia, joten se nousi vaan mun kiusaksi. Pituutta on 167. Stressaan jo valmiiksi sitä pläskin määrää mitä tämä tuo tullessaan.
Imetys ei vienyt kiloja. Jouduin laihduttamaan loput ja voi venäjä, kun ne kilot oli tiukassa! Tosi kiva, kun tämmönen läskinvihaaja ja erittäin itsekriittinen olen. Opiskeluaikoina opettajani sanoi mulle, etten saisi ruoskia itteeni niin paljon epäonnistumisesta. Mut mitä sitä tunteilleen voi

Mulla on huomenna nt-ultra. Jännittää vain sen tohtorin osalta, on kuulemma tiukka setä Ukko ja poitsu tulee mukaan.

G & H 11+2

 

Voi ei! Tossa mies tuli kotiin just töistä ja sanoi, et tuli työkomennus huomiseksi Tampereelle ja huomenna se eka lääkäri :|

 

mulla ei ees oo alkuraskaudenlääkärineuvolaa!!! sen takia kuulemma kun kävin sillon alussa siel ultras vuotojen takia ja sillon se lääkäri teki sisätutkimuksen. mut normi neuvola on 14+3 ja viikon päästä mieski pääsee näkemään pikkusen kun on se np-ultra :heart:
on se sitä oottanukkii!

 

Kertokaahan te joilla on jo raskaus/raskauksia takana että onko nuo ultrat yleensä tapana tehdä sisäkautta vai mahan päältä? Mulla on ollut eka neuvolakäynnin ultra ja tänään se nt ja kummatkin mahan päältä..

 

se varmaan riipuu paljo lääkäristä ja ultrattavan ruumiinrakenteesta...
mulla tehty aina sisäkautta :kieh:

 

Helou!

Täällä lievässä paniikissa... Sain tänään tietää, että hoitolasten äiti ollut kontaktissa ihmiseen, jolla on todettu aivokalvontulehdus, perjantaina vissiin sairastunut. Ja perjantainahan lapset oli jo meillä hoidossa, ja viikonloppuna meillä pojalla alkoi älytön nuha, lämpöä ei kylläkään ollut kuin 37,8 korkeimmillaan pepusta, tänään ei lämpöä ollut. Vaan kyllä alkoi mietityttää, pojalla kun on immunosupressiivinen lääkitys crohniin, niin imuroi tietysti kaikki mahdolliset taudit, toivottavasti ei tätä :'( Mitenköhän pitkä itämisaika tuolla taudilla on, en oikein löytänyt mistään tietoa..?

Masussa kaikki hyvin! Tänään eka kunnon työpäivä takana (reilu 9h) niin johan selkä huutaa hoosiannaa kun neljää ipanaa nostelin ja hyysäsin... Ja nivusiakin särki aika lujaa päiväuniaikaan, jokohan liitoskivutkin alkaa vaivata, jaiks!

Miulla lähtöpaino oli neuvolassa rv 9+3 76,5kg, ja pituutta 165cm :ashamed: Kotivaa'alla oli n 73kg ennen raskautta, sekin hippasen liikaa... Mie olin normipainoinen, mutta tytön kuoltua jouduin syömään pitkään masennuslääkkeitä, joiden aikana painokin nousi iloisesti... Raskauksissa olen molemmilla kerroilla kerännyt pitkälti päälle 20kg, mutta kyllä ne on helposti poiskin lähtenyt, joten en stressaa asiasta.

Että ahdistaa nyt tuo aivokalvontulehdus...

Teto *paniikissa* ja vekaraväkkärä rv 13+2 :heart:

 

Mulla oli lähtöpaino neuvolassa rv 5+6 tasan 60 kg ja olen 168 cm pitkä. Viikon päästä nähdään paljonko on tullut lisää, silloin siis tokaa kertaa neuvolaan. Esikoisesta mulla tuli painoa 15 kg vaikka hän syntyikin 2 kk etuajassa : / ja siitä sai kyllä silloin kuulla jokaisella neuvolakäynnillä. Toivottavasti nyt ei tulis niin paljoo ettei tarvitse siitäkin alkaa stressaamaan!

Ultrista Mulla tehtiin eka ultra rv 7+5 alakautta ja np-ultra 12+0 mahan päältä. Esikoisen kohadalla np-ultra tehtiin sekä sisäkautta että päältä.

Onko muilla tuntunut harjoitussupistuksia? Mulla on nyt
muutamana päivänä tuntunut pari. Kauheen aikasin jotenkin, vaikkakin varmaan ihan vaarattomia ovat.

-miraci ja masuvaavi rv 13+3-

 

Pituutta löytyy 172 cm ja lähtöpaino oli 61 kg. Vielä ei oo paino lähteny juurikaan nousuun.

 

Hei!

Kaks viikkoo sitten oli eka neuvola rv 9+1. Saatiin tosi huonoa palvelua, terkkari oli joku sijainen. Ei saanut verikoettakaan otettua, tai ei edes yrittänyt ku mulla on verisuonet niin pienet.. piti tk:ssa erikseen käydä otattamassa ja viedä putket neuvolaan. ultras mahan päältä pienen hetken, eikä löytänyt mitään. sanoi vaan et kohtu on kyl suurentunu. mut nyt jälkeen päin ajateltuna tais oikeesti olla virtsarakko mitä se ultras! anto viikon päähän uuden ajan (eli viime viikon ma) eli rv 10+1. No ultras mahan päältä ja sit vielä alakautta. Jotain siellä näkyi. Lähete sairaalaan polille, joka oli tänään rv 11+1. Todettiin tuulimunaraskaus joka mennyt kesken jo alkuvaiheessa. Mitään vuotoja koko aikana ei oo ollu. Raskasta on mut, hyvä kun nyt ei enää tarvi miettiä onko kaikki ok vai ei. Se kahden viikon odottelu tuntui pahalta. Tällä viikolla pääsen sit lääkkeelliseen tyhjennykseen ja toivottavasti pian taas yrittämään uudemman kerran

Mut saa poistaa listoilta. Onnea muille odotukseen

 

Tuossa vielä masukuvaa lauantaiaamulta rv 13+1

 

Misc: Vaasan likellä asustelen juu.. Sinäkin ilmeisesti Vaasasta tai lähistöltä?
..tuli tosiaan sitten ne vaunut haettua, eipähän tarvi niistä enää murehtia..

Sasuma ja taapero 15+1

 

Moikka!

Littledeath: Olit kirjoittanut et sulla on sukurasite ja kohonnut riski veritulppaan niin pistätkö nyt klexanea tai vastaavaa raskausaikana? Entä onko se sun tulppariski tutkittu/todettu?
Mietin kun mulla on itsellä Leiden F5 ja ollut kerran veritulppa jalassa e-pillereiden aikaan nuorena. Pistän nyt tässäkin raskaudessa klexanea ja aloitin vk 8. Edellisellä kerralla vk 6. Pitivät sitä tärkeänä aloittaa ajoissa ja käyttö jatkuu jonkun viikon synnytyksenkin jälkeen.
Ainoa nega tuossa on et se hieman lisää verenvuotoa jos sellaisesta kärsii... Mulla tosin nyt on tasoittunut tihkuiluksi ja kivutkin hävinneet. Mitä nyt joissakin liikkeissä nappaa kiinni. Epäilen itse et mulla on jotain kiinnikkeitä jotka nyt aiheuttaa vuotoa kohdun kasvaessa. Endometrioosia kun myös löytyy.

Dopplerilla kuultu eilen ekaa kertaa kunnon sydänäänet... Kopotikopotikop =).

Nyt olis sit asukilla ikää 13+2 =)

 

mä näin SPR:llä tosi makeen näköset yhdistelmät. aattelin sieltä hakee. mä kun en mitään uutta tarvii. kunhan on käytännölliset ja ehjät

 

sasuma Jep, tässä Sepänkylässä Vaasan vieressä (tai välissä) asutaan

Rattaista/vaunuista sen verran, että oon käsittänyt näin että yhdistelmävaunut on käytännöllisimmät? Että niistä saa ensin vaunut ja sitten rattaat? Jos siis tämmöinen epälooginen ja "kädetön" ihminen niitä osaa väännellä Mutta en mäkään aio mitään uutena hankkia, jos vaan mahdollista. Kunhan on kunnossa olevaa ja ehjää, tutuilla on suht pieniä lapsia, että toivottavasti tulee lahjoituksia tai että pienellä summalla saa ostaa. Raskaus ei ollut suunniteltu, niin taloudellista tilannetta ei ehditty parannella ennen perheytymistä.
Mulla ei kauheesti oo mistään mitään kokemusta, vaikka veli on 6-vuotias, mutta ite elin sillon sellasta elämänvaihetta ettei kauheesti tullu seurailtua käytännön juttuja, varsinkaan kun ne ei ollu ollenkaan ajankohtaisia
Paitsi että voisin silti kysellä teiltä kokeneemmilta, että millä hinnalla saa noita viime vuoden malleja vaunuja/rattaita tms.? Onko se vaan joku -20% esim.?

 

Täällä on tosi ahdistunut olo... Henkisesti tuntuu tosi pahalta. En oikein tiedä minne purkaisi mieltä, joten ajattelin kirjoittaa tähän muutaman lauseen. Tämän raskauden aikana olen huomannut itsessäni ihan uusia tunteita. Nimittäin alakuloisia ja surullisia olotiloja on entistä enemmän. Myös ihan mahdoton väsymys painaa päälle. Päälle stressi mahdollisesta asunnon myymisestä ym. Minulla on takana itselläni rankka lapsuus. Lastenkoti taustaa ym. Jotenkin tämän odotuksen myötä on kaikki tunteet nousseet pintaan ja huoli siiitä miten pärjään lapsen kanssa on todella suuri. Pelkään toistavani samat asiat kuin omat vanhempani vaikka järjellä ajateltuna en tietenkään käyttäytyisi niin. Olen myös kohdannut lapsuudessani seksuaalista hyväksikäyttöä ym. Tämä sukulaismies on edelleen kuvioissa. Minä en ole hänen kanssaan tekemisissä mutta äitini on. Tällä hetkellä äitini haluaisi meidät asumaan sinne heidän lähelleen. Asumme nyt 100km päässä omistusasunnossa. Mieheni haluaisi muuttaa lähemmäksi sukulaisiani eli pääkaupunkiseudulle palvelujen ja töiden perässä. Minä tunnen hirveää stressiä ja tuskaa siitä, että asuisimme tuon sukulaishirviön lähellä. Pelkään ylikaiken, jos hän pääsee lapsemme lähelle. Näen jo asiasta painajaisia ym. Tunnen itseni todella ahdistuneeksi. Kuvittelin päässeeni yli jo vanhoista asioista ja mielestäni olin tähän lapseen täysin valmis. Mehän yritimme muutaman vuodenkin ja vihdoin hoidoilla onnistuttiin. Eikö nyt pitäisi olla onnellinen? Tunnen hirveää syyllisyyttä näistä tunteista. Miten ihmeessä pääsen näistä tunteista eroon ? Töistä en voi ottaa sairaslomaa enempää, sillä juuri olin flunssan takia ja aikaisemmin uupumuksen ja pahoinvoinnin takia ja sain jo töissä valitusta niistäkin. Hoidan siis kotona neljää lasta ja nyt tämä työ tuntuu todella ylivoimaiselta. Tuntuu, että en kertakaikkiaan jaksa enää yhtään. Työpäiväni ovat pitkiä ja kaikki vapaa-aika menee nukkuessa/koneella istuessa. En edes siivota jaksa. Fyysisestikin kunto huononee, kun en kerta kaikkiaan jaksa liikkua edes. Koen vaan olevani niiiiiin väsyyt enkä tiedä mistä löytäisin apua. :ashamed:


marrr ja vauva 15+0

 

marrr Mulla on osittain samantyyppisiä ajatuksia, että miten tulen pärjäämään lapsen kanssa, kun vasta olen suht hiljattain oppinut huolehtimaan itsestäni. Miehen passiivisuuskaan ei kyllä auta asiaa.
Pystytkö puhumaan sun miehen kanssa noista asioista, jos se ymmärtäisi ettet halua muuttaa pääkaupungin suuntaan? Ootte tainnu kauan olla yhdessä jos raskautta ootte yrittänyt muutaman vuoden? Kuulostat kyllä alakuloiselta. Koska sulla on neuvola-aika? Oon ymmärtänyt että sitä kautta saisi apua jos henkisesti on vaikeaa. :hug:

 

misc: Kiitos vastauksestasi! Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä kolme vuotta + sitä ennen tunnettu kylläkin jo. Alettiin melkeinpä heti yrittämään raskautta koska tiedossa oli miehen suvun perinnölliset lapsettomuus ongelmat ja molemmille oli selvää, että halutaan perhe nuorena. Kaikki on mennyt hyvin ja meillä on kyllä kaikinpuolin toimiva parisuhde ja olen yrittänyt miehen kanssa puhua asiasta. Tuntuu, että tuon muuttamisen vaikeuden hän kyllä ymmärtää minun kannaltani mutta ei kait sisäistä sitä kunnolla, kun kuitenkin tulee puheissa ilmi se, että sitten kun asutaan siellä. Sukulaisten painostus ei auta asiaa ollenkaan. Enkä minäkään miehelle ole antanut muuton suhteen täysin kieltävää vastausta koska onhan se täysin totta, että sieltä löytyisi enemmän työmahdollisuuksia ym. Olen niin kahden vaiheilla. Pelkään, että palaan sieltä entistä ahdistuneempana takaisin. Pääkaupunkiseutukin on toki laaja-alue eikä tarvitse sukulaisten kyljessä asua mutta silti se jotenkin ahdistaa. Toisaalta ollaan eletty asuntolainan kanssa tosi tiukilla ja ehkä meille sopivampi vaihtoehto voisi olla vuokra-asuminen. Tuntuu, että on niin monta juttua etten ole tajunnutkaan aikaisemmin miten heikoilla oma henkinen jaksaminen on tällä hetkellä. Minullahan meni koko alkuraskaus pelätessä ja sitten kun päästiin turvallisemmille viikoille niin alkoi tämä muu miettiminen. Se on kaiketi ihan normaalia, että raskaus nostaa tällaiset tunteet esiin vaikka niitä ei aiemmin olekaan miettinyt. Mulla on neuvola aika viikon päästä maanantaina. Sinne ei enää ole pitkä aika. Sitä mietinkin, että voiko siellä puhua myös tästä henkisestä puolesta. mitenköhän suhtautuvat. Pelkään vaan, että kaatavat niskaan lisää kuraa. Jaksamisia myös sinne suuntaan!

 

marrr Toki vuokra-asuminen on helpompaa, mutta kyllä mä ostaisin asunnon jos vaan olisi mahdollista, siinä kuitenkin tavallaan voittaa. Saa tehdä asunnolle mitä haluaa ja jos pystyy lyhentämään paljon kerralla, niin suhteellisen nopeastihan se on oma.
Asutteko tosi pienellä paikkakunnalla, vai onko sulla vähän vaihtoehtoja minkälaisiin töihin voisit mennä?

Itsekin henkisiä ongelmia aikoinaan kokeneena, voin sanoa, ettei kukaan voi puolesta päättää, ainakaan noin isoissa asioissa joissa on kyse omasta tai lapsen turvallisuudesta. Aikuisena tai edes vähän elämänkokemusta omaavana sitä kuitenkin jo osaa sanoa mikä on oikeasti parasta. Mun kokemuksen mukaan miehet tapaa olla aika putkiaivoja, että jos sun mies pystyis sisäistämään sun pelkos, jos kerrot kauheimman esimerkin sille mitä pelkäät, tai mistä oot painajaisia nähnyt tai just että mitä oot kokenu ja miten se on sun psyykkeeseen vaikuttanut.

Anteeks jos jotenkin päällekäyvästi nyt kirjoitin Mutta musta oma ja varsinkin tulevan lapsen turvallisuus on tärkeintä. Tottakai sitä äitinä, tai tulevana sellaisena, haluaa taata niin turvallisen elinympäristön kuin mahdollista.

Kannattaa varmasti kertoa tuntemuksista sielä neuvolassa. Varmasti et oo ainut, joka huolissaan tai peloissaan.

 

Marrr, jaksuja! :hug:

Itselläkin on ollut viime aikoina tunteet pinnassa, itku herkässä ja on taas tullut murehdittua vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Nyt ei ole enää huolta vauvan hyvinvoinnista, se pelko meni suurimmaksi osaksi ohi. Toki kohtukuolema yms. mietityttää, jos sellainen tulee esim. jossain lehtiartikkelissa tai muualla vastaan.

En ole vielä kertonut töissä, ja jotenkin tuo kertominen jännittää. Mulla on vakituinen työpaikka miesvaltaisella alalla, ja aina se tuntuu riskille kun äitiyslomalle jää.

Talous huolettaa. Mies on pienyrittäjä, joten talous on aina osittain epävarmaa, ylä- ja alamäkeä mahtuu matkan varrelle. Itsellä toki vakitulot, mutta myös isot menot. Nyt juuri huolettaa, että miten pärjätään, jos ei löydetä miehelle lisää töitä. Ja mies kun on ulkomaalainen on se uusien asiakkaiden löytyminen pitkälti mun vastuulla. Ja se ei ole helppoa, tai ei ainakaan mulle. Sitten murehdin sitäkin, että kyllä mun miehellä on raskas elämä. Asua vieraassa maassa, paiskia töitä kuin hullu eikä silti voi ostella vaikka kalliita farkkuja itselleen. Siis ei sillä, että ne farkut olisivat elämän sisältö, mutta olisi kiva olla rahaa välillä myös turhuuksiin.

Toki meillä on iso asuntolaina, jota myös lyhennetään isolla lyhennyksellä. Sitä joutuu ainakin mun äitiysloman ajaksi pienentämään. Toisaalta houkuttaisi pienentää jatkossakin, mutta olisi kivaa jos asunto olisi joskus omakin. Lisäksi meillä on toinen laina, koska haaveissa olisi myös ostaa loma-asunto miehen kotimaasta. Toisinaan mun tekisi mieli hankkiutua eroon siitä lainasta, mutta se loma-asunto on tietenkin miehelle tosi tärkeä, ja tärkeä se on myös lapsille!

Onhan näiden kanssa aina eletty, mutta varmaan nää hormonit saa murehtimaan kaikkea enemmän. Itku on herkässä koko ajan, lapsille tulee tiuskittua ja miehelle murehdittua.

Että ymmärrän hyvin sua, Marrr. Mua ainakin helpottaa, jos ja kun voin purkaa asioita tänne. Kun ei näistä oikein voi kenenkään kanssa puhuakaan. Toivottavasti Marrrr suakin edes vähän helpotti. Teillä kuulostaisi olevan hyvä suhde, joten kerro tunteesi miehellesi - kirjoita ne vaikka paperille, jos puhuminen on vaikeaa. Yhdessä selviää kaikesta!

Sorry omanapainen ja alakuloinen kirjoitus!

 

marrr :hug: Tottakai neuvolassa saa ja PITÄÄKIN puhua myös tunneasioista jotka minusta ainakin vaikuttaa koko ihmiseloon. Jos neuvolantäti on yhtään asiallinen niin varmasti osaa ainakin kuunnella ja antaa uusia näkökantoja.
Ja yhtä tärkeä on puhua miehellesi, tuntuu että teillä kuitenkin kommunikointi toimii. Miehet vaan ei tosiaan osaa ajatella asioita samalla tavalla kuin naiset. Miscin neuvot kuulostaa hyvälle!

Itse huomasin silloin ekassa raskaudessa, että jossain vaiheessa aloin paljonkin miettiä omaa lapsuuttani ja erityisesti omaa äitiäni. Mulla on kyllä aina ollut ehjä perhe ympärillä, isovanhempia ja muita aikuisia, jotka on pitänyt hyvää huolta. Marrr sun tapauksessa asia on tietysti eri kun tausta on toinen.
Muistaakseni vauvalehdessä oli joskus juttu äitiyteen valmistumisesta ja siinä just sanottiin et on ihan normaalia käydä läpi kaikki asiat omasta lapsuudesta, myös ne kipeät. Todella toivon että neuvolasta osataan auttaa sua eteenpäin, jos neuvolantäti ei itse ymmärrä niin ehdota itse että voisitko päästä johonkin juttelemaan, ihan vaikka pelkopolille (vaikka pelkopoli on mun käsittääkseni vaan synnytyspelkoon mut silti). Ja jos se että kirjoitat tänne ehkä osaltaan auttaa järkeistämään omia ajatuksia.
Raskausajan pitäis olla ilosta ja stressitöntä, siihen olis pyrittävä vaikka mikä olis :| Aina se ei ole helppoa. Mäkin sain ekassa raskaudessani tietää, että mun sisko joka oli jo silloin vähän sairas saikin uuden diagnoosin. Sen sairauden sanahirviö-nimellä kun katselee googlesta niin ensimmäisenä tulee vastaan, että eliniänennuste 5 vuotta. Sisko oli silloin 26, huomenna 28v..

Asuntojuttuun vielä, että kyllähän se järkevämpää on maksaa omaa pois kuin asua vuokralla.

Kamiliya, sulle kans :hug: