Maaliskuun muruset 2011 *elokuussa*

Juu, ei kummempaa tänne kuulu. Ikävää kun toisilla tuollaista piinaavaa tuhruvuotoa. Voin vain kuvitella senhuolen ja lähetänkin tsemppihalit tuulien teitä.

Oireilua ei laisinkaan enää. Totaalinen stoppi tulee kun ruokailee, eli ei enää suullistakaan fiilis. Masu kasvanut niin että itse huomaa.


kertomisesta sen verran että ei ole ainakaan aikomus kertoa ennen kuin np-ultrassa käyty, niin ja siinä veriseulassa (vai mikä nyt olikaan) johon on pakko mennä kun kerta halusin np-ultraan. Noh, toivottavasti kaikki näyttää hyvältä niidenkin suhteen ettei loppuraskaus mene murehtiessa.

Riisipuuro porajaa hellalla ja miehellä alkoi kesäloma eli kiva kuukausi tiedossa.

Esikoisesta alkoi ennenaikaiset supistukset viikolla 20 ja nyt jo jännitän kuinka tämän kakkosen kans, nuo supistukset kun estivät minulta työnteon ja tekemättömyys meinasi saada minut pitkiin täihin. Ja kun tämä touhukas taapero päivisin kanssani telmii niin tekemättömyys tuskin tulee kysymykseen :D

Ruusunpiikki 9+5 :heart:
 
Voi että, INNO ja TOMBATAR täällä ainakin tuskailevat pienten vuotojen kanssa. Toivottavasti loppuisivat tuollaset pian.

RUUSUNPIIKKI, vai niin siinä sitten kuitenkin kävi, että teillä se ultra ja seula kulkee käsi kädessä eikä toista ilman toista voi saada. Edelleen ihmettelen, miten se niin voi olla. Mutta ilmeisesti noita valtakunnallisia ohjeita kuitenkin paikallisesti on tulkittu hieman eri tavoin. Mulle annettiin pe neuvolasta ohjelappu seuloista ja ultrista. Sen mukaan kaikki tutkimukset on vapaaehtoisia. Jos haluaa vaiin alkuraskauden ultran, se on ok, sitten ei oteta veriseulaa eikä tutkita ultran yhteydessä niskapoimua. Me tehdään nyt näin. Ja sitten taas saa itse päättää, haluaako rakenneultraan vai ei.

EKA NEUVOLA takana. Perjantaina tuli siellä istuttua reilu tunti antamassa kaikki perustiedot ja saamassa liput ja laput ruokasuosituksista, liikunnasta ym. Ultraan tulee kutsu sitten suoraan synnäriltä eli keskussairaalalta. Kävinkin jo tänä aamuna labrassa antamassa verinäytteet vasta-ainetutkimuksia ja sukupuolitautitutkimuksia varten. Seerumiseulaan en antanut näytettä. Meillä se seula viimeksi hälytty 1:86 suhteessa (multa ei otettu niskaturvotusta ollenkaan silloin). Sitten piti miettiä jatkot, eikä haluttu jatkotutkimuksia sen jälkeen kun rakenneultran mukaan kaikki näytti olevan kunnossa. Ja terve poika meillä onkin. Nyt kun mulla on toki taas pari vuotta ikääkin lisää, olen varma, että taas se seula vaan hälyttäisi. Enkä kuitenkaan halua lapsivesipunktiota, joten ei sitten oteta seulaa ollenkaan. Rakenneultraan luotan enempi.

Ei olla kerrottu vielä kenellekään raskaudesta. Ultran jälkeen ajateltiin sitten kertoa vähitellen kaikille. Masu kyllä on edelleen sen verran turvoksissa, että ihmettelen jos ei esim. mun oma äiti ole mitään epäillyt tähän mennessä. Nähdään kuitenkin useamman kerran viikossa aina. Mut eipä kukaan ole kysellyt vielä mitään. Ehkä kaikki luulee vaan, että mulla on vähän kesäkiloja päässyt kertymään!

Novelle 9+5
 
Ei mekään seulontaa otettu. Olisin siitä kuitenkin saanut vain kamalan stressin, jos sattuukin hälyyttämään "turhaan". Otetaan vastaan sellaisena, ku tulee.

Äsken soittelin labraan ajan ja sinne 30.8.

Novelle78 , en meinannut tunnistaa itseäni tuosta INNO:sta :D

Ei ole vieläkään tullut mitään, ei tuhrun tuhrua! Epäilin äsken jotain "valemenkkoja". Luulen kyllä, ku lähen tästä "liikkeelle" esim. pihalle asti, niin vuoto alkaa, mutta pakko se on mennä hoitamaan asioita.
 
En muista oonko mä jo kertonu tästä aiheesta :LOL: Kertomisesta meillä tietää muutama kaveri ja miehen vanhemmat. Omille en aio kertoa vielä pitkään aikaan.. koitan venyttää..mielellään vaikka synnytykseen asti.
Edellinen sai alkunsa ehkäsystä huolimatta, ja äitini eka kommentti oli et tee abortti.
Joten eipä kiinnosta kertoa nyt oikeen ollenkaan, kun saman se sanois siihenkin. Siksipä en ole edes kauheesti ollut yhteydessä :snotty: Asuvat eri paikkakunnilla. Joten on helppoa olla näkemättä.
Paitsi että tytöllä on 10.10 synttärit, koitan jo täällä miettiä mitä selittäisin jottei ne tulis tänne, koska sillon masu näkyy jo huomattavasti, kun nytkin jo näkyy. Anoppi ja appi taas ovat mielissään vauvasta =)

NT-uä on 8.9 , että vielä saa hetken ootella. Siellä ne viikotkin vielä tarkentuu, kun varhaisultrassa oli pieni pallero ja viikkoja vasta 6+3.

Olotila vaihtelee vieläki paljon.. välillä parempi välillä huonompi. Tänään jaksoin jopa lenkille vaunujen kanssa, jeee :D
Muuten vietetty takapihalla aikaa kun ei oo jaksanu mitään tehä.

CB- 8+2
 
Tombatar: minulla vääntyi myös esikoisen aikana selkä notkolle ja alkoi vaivaamaan loppuraskaudesta. Nyt alaselkää on vihlonut jo viikon verran. Kuinkahan kipeäksi se vielä ehtii tulla raskauden edetessä!

Kertomisesta: molempien vanhemmille ollaan kerrottu ja muutamalle kaverille kun jäin kiinni juomattomuudesta. Muille kerrotaan vasta torstaisen ultran jälkeen.

Mömmömmöö: voih, kovasti jaksamisia kipujen kanssa. Itsellä vaivasi myös puolivälissä raskautta, mutta meni onneksi itsekseen muutamassa viikossa ohi. Nyt kauhulla odotan sitä kipua!

Tietääkö kukaan voiko np-ultraan mennä työajalla? Ultra aika on illalla, mutta minulla on juuri silloin iltavuoro. Ilta-aika sopisi paremmin miehelleni niin en haluaisi vaihtaa sitä aikaa. Meillä ultraan noin 100km matka, joten siellä ei ihan hetkessä kävästäkkään. Täytynee kai vain yrittää vaihtaa aamuvuoro sille päivälle.

Peppioliina & rv 11+5 tai hieman enemmän
 
Täällä tuskaillaan pahoinvoinnin kanssa. Jo 3 päivä kun joudun lähtemään kesken työpäivän kotiin. Oksentanut en ole mutta tuo vellova olo on jotain aivan kauheaa. Kokoajan pitäisi syödä jotta pahaolo ei yltyisi, töissä kun tämä ei onnistu niin heti on huono-olo.. :ashamed: Ja kaiken "hyvän" lisäksi mulla ei tee MITÄÄN mieli, kaikki ällöttää.. :$

Katjahei 8+0 POKS (ultran mukaan 8+3)
 
Taivaallista, ensimmäinen pahoinvoimaton päivä viimeiseen kolmeen viikkoon :D . Sitä täytyy tuulettaa. Kolme viikkoa menikin väsymyksen ja etovan olon uuvuttamina, ja toivo alkoi jo loppua. Ehkä elämä taas vihdoin voittaa, ja jaksan muutakin kuin kiukutella ja nukkua. Toivottavasti teillä muillakin pian helpottaa.

innoM:lle Tsemppiä! Itse kärsin vuodoista rv 5-7. Se on raastavaa! Itse vuosin päivittäin aina puolenpäivin korvilla, ihan kunnon verisiä hulahduksia ja vuoto väheni iltaa kohden. Kävin kahdesti ultrassa yksityisellä, eikä vuodoille löytynyt selitystä, kaikki oli ok. Muutama viikko sitten vuodot loppuivat, ja raskaus etenee. Silti olen koko ajan varpaisillani.

Seuraava kiintopiste on np-ultra kolmen viikon päästä, nyt jo jännittää. 1. neuvola oli puolitoistaviikkoa sitten ja siitä se rumba alkaa. Varatttiin aikaa np-ultraan, sokerirasitukseen ja neuvolalääkäriin. Tästä se taas alkaa. :heart:

Eijukka80 9+3
 
Eijukka80 , kiitos. Yritin imuroida ja menin kesken imuroinnin vessaan ja YLLÄTYS. Siellä se "lirukka" oli taas siteessä. Kyllä tuli itku ja niin paha mieli, että annoin miehen jatkaa ja menin sänkyyn lepäämään :ashamed: Jotenkin ajattelin jo tänään, että "peli on menetetty". Jotenkin sitä varmaan yrittää aina valmistautua pahimpaan, vaikka ei tarvitsekkaan. Eihän sitä tiedä. Viikon tuskainen odotus ja sitten näkee miten asiat on. On tää kyllä.. sanonko mistä :kieh: Toivotaan, että täällä kävisi yhtä hyvin, ku sulla :)

innoM + (<3) 7+1
 
Toivotaan innoM! Tuo on niin raastavaa, ja itsekin koin useasti saman "peli on menetetty -tunteen". Epätoivossa ajattelin, että menisi nyt sitten kesken jos on mennäkseen, mutta viikkojen epävarmuus kävi hermojen päälle. Nyt täällä on kaikki hyvin, mutta takaraivossa koputtelee "mitä jos???". Peruspessimisti ei uskalla vieläkään luottaa, että kaikki sujuu hyvin. Jaksamisia :hug: .
 
Ensimmäinen yrjö tänään!! :x :x :x oli aamuvuoro.. onneksi kukaan ei töissä tajunnut1 no, loppupv meni sitten hammasta purren, muutenkin oli tosi kiire pv niin sitten tällainen olo :( .
Juilinnat jäi eiliseen onneksi ja siis raskausoireet kaikkine vaivoineen palasivat heti aamusta! :D
elämä masussa taitaa siis jatkua :D :D :D

kike79 +pikkupieni 7+6
 
innoM sano vaan suoraan. tää on /C:stä ja syvältä!!! minäki jo ehin ultran jälkeen jopa iloita pienestä salamatkustajasta... mut sitä tipahti taas lujaa maan pinnalle eilen illalla :'(
keskiviikkona on eka neuvola,saa taas itkee siellä ja kysellä tyhmiä ;) ärsyttää vähä kun mulla on viikkoja 8+2 ja turha kinuta kuunnella sydänääniä,kun ne ei kuulu vielä!
seuraavaan ultraan kun on vielä viikkoja aikaa...
tää päivä ollu taas hankala. öllö olo ja väsyttää niin h****tisti :|
jos jatkas nukkumista
JAKSUJA INNOM!!!!
 
tombatar , joo ai että onko. Huomas taas, että kävin asioilla, ku verta lorahtanut lisää siteeseen. Heti huomaa, ku liikkuu enemmän. Kohta en liiku sängystä yhtään mihinkään. Toisaalta sit taas tuntuu, että jos en liiku, niin ne veret ei tule sieltä pois "mitkä pitäis". Jos liikun, niin ahdistaa, ku nään verta housuissani. Mullakin on ens ultraan viikko, eli ens tiistaina ois aika sinne heti aamusta onneksi, mutta VIIKKO tälläisen vuodon kanssa on pitkä aika, eikä rahaakaan oikein noilla yksityisillä ravaamisiin ole. Jaksuja sullekkin :hug:

Eijukka80, liikuitko paljon vuotoviikkojen aikana? Oliko sulla näin, että mitä enemmän liikuit niin sitä enemmän verta tuli? Loppuiko se heti kokonaan vai vähenikö kerta kerralla, vai miten? Jotenkin tuntuu, että vuotoa on tullut joka päivä vaan enemmän (tai eilen ja tänään enemmän, ku aiemmin) :( Ei vieläkään paljoa, mutta kuitenkin.

sasuma, oi ihanaa =)

 
Tänne tulee niin hurjaa vauhtia tekstiä, et jos muutaman päivän on pois koneelta niin ei kyl valitettavasti jaksa kaikkea lukea... Olen pahoillani! Mutta siis hienoa et on aktiivinen porukka meitä!! :)

Mutta useat täällä tuskailevat vuotojen kanssa! Voi että, uskon että se on rasittavaa ja piinaavaa! Peukutan täälläkin että kaikilla vuotelut olisivat harmittomia!!!

Kertomisesta Piti pitää matalaa profiilia np-ultraan asti, mut pah! Niin oon laverrellu asiasta jo lähes kaikille kavereilleni ja äidilleni, veljet ei kyl viel tiedä... Mies ei oo viel kertonu kellekään, se malttaa odottaa tuota ultraa!

Ja se ultra muutes piti olla tänään! Mut lääkärin lapsi oliki sairastunu,ja lääkäri jäi kotiin, niin eipä sit ultrattukaan. Mulla se ultraus on vähä sellanen työpaikkaetu, joten täytyy yrittää jossain välis uudestaan! Tällä viikolla kuitenki! Mut ku haluan tietyn lääkärin sen tekevän. Viime viikolla yks toinen lääkäri mua ultras tuosta vatsan päältä sillee pikasesti. Sillo oli viikkoja 11+3 mut vastaski jo 12+1! Ja niskaturvotus oli 1,2mm eli normi. Mut tehdään siis vielä virallinen np alakautta vielä! Veriseulassa oon jo käynyki. Niin, siellä ultrassa se pikkunen kovasti liikku ja pyöri, hyvä et lääkäri sai mitattua häntä!!

Tosi vaihtelevaa on tää olotila. Mä jo luulin et se pahoinvointi tai lähinnä etovaa oloa mulla on ollu, alkais jo helpottaan mut ei, taas tänääki sitä on vähä ollu. Oksentanu oon parina päivänä koko aikana ja eka johtu taatusti migreenin omasesta päänsärystä ja viime viikolla oksensin yks aamu, joka luultavasti johtu siitä et edellisesnä päivänä olin syöny huonosti. Ei siis kyl ollu mitääm oksenettavaakaan mut yökäytti kyllä! :x

Ja väsy tuntuu jatkuvan. Vkl oltiin yhdellä mökillä kaveriporukalla ja siellä tuli sit valvoskeltuaki. Jouduin kyl välillä oikaseen ja ottaan pikku torkut et jakso muiden mukana. Tänää oli kova aikomus maalailla tätä taloa tuolla ulkona, mut pah, tässä sohvalla makaan silmät ristissä ja tosiaan etoo välillä vaikka hetki sit söin! :kieh: Taitaa kroppa ottaa nyt vkl riennot takaisin!!

Joo, tuo masukumpu on täälläki jo ihan mukava! Siis sitä läskiä ja turvotustahan se, mut kuiteski! Elintasokumpu, sanoisin, ku on vaan tullu mässättyä!! :whistle: Saa oikein funtsia et mitähän laittais päälleen ku vähä kaikki vaatteet puristaa ja ahdistaa!!

Jaahas, josko sitä ottais pikkuhuilin ja yrittäs sit vääntäytyä sudin varteen enne yövoroa!! :wave:

Anna 11+6
 
ruoasta raskaana ollessa vähän.. eli en ole koskaan ollut noitten ruoka-asioiden kanssa hysteerinen, mutta nyt työkaveri kauhisteli sitä että syön perunasalaattia raskaana :ashamed: eli salmonella riskihän se on, mutta onko se ihan yleistä että se karsitaan auttamatta pois ruokavaliosta. Miten te? syöttekö?

Oli pakko tulla pikaisesti kyseleen, ku täällä aina tiedetään!

katjahei oletko kokeillut jäisiä marjoja ja jääkaappi kylmiä hedelmiä? Ne auttaa ainakin itsellä.

Ne joilla ollut vuotoa, niin muistakaa että täällä tosiaan on ollut niitäkin joilla vuotoa ja huolta ollut aivan turhasta. Lukuunottaen itseni. Ensisijaisesti aina seurailisin, enkä maalaisi alkavaa keskenmenoa. Yrittäkää jaksaa
:hug: vaikka ei helppoa olisikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eijukka80:
Taivaallista, ensimmäinen pahoinvoimaton päivä viimeiseen kolmeen viikkoon :D . Sitä täytyy tuulettaa. Kolme viikkoa menikin väsymyksen ja etovan olon uuvuttamina, ja toivo alkoi jo loppua. Ehkä elämä taas vihdoin voittaa, ja jaksan muutakin kuin kiukutella ja nukkua.
Mulla isku paniikki töissä ku ei oo ollut paha olo päivällä. Ihan vähän tuli nyt iltapäivällä, mutta tuli olo että onkohan kaikki kunnossa.
Meillä o viikkoja lähes sama, niin helpotti lukea että jollain toisella on samoin.
Eilen mulla oli meinaan tosi tuskainen päivä.


Silvia + Vilianna 9+5
 
Heipsan!

En olekaan vähään aikaan kirjoitellut, ollaan pyörähdetty pari kertaa mökillä ja aikalailla olen huonon oloni kanssa viettänyt aikaa sohvan pohjalla...

Minun pikkuinen esikoiseni aloitti viime keskiviikkona eskarin :heart: Ihan hurja elämänmuutos, poju on aina ollut kotona. Vaan hyvinhän tuo siellä viihtyy, mahdottoman reipas pikkumies :heart:

Monella ollut täällä vuotoja, halaukset kaikille :hug: Miulla oli myös silloin 6+ viikolla vähän vuotoa, mutta loppui nopeasti ja sen jälkeen varhaisultrassa löytyi vauva ja syke, eikä vuotoja ole ollut enää.

Minun elintasokumpuni on sitä luokkaa jo, että suosiolla vaihdoin mammafarkkuihin, eipä mikään muu enää kiinni mahtunut :whistle: Että vaikea on ollut raskautta peitellä, kun näkeehän tuon jo kaukaa. Ja kyllä nää mammafarkut on ihanat kun ei kiristä eikä purista yhtään!

Miulla ei pahoinvointi ja väsytys helpota millään, viikkoja jo 10+, ja jäin juuri suoraan lomalta sairaslomalle :( 5 viikkoa olen oksentanut yötä päivää, päivittäin monta kertaa. Yhden yhtä taukopäivää ei ole ollut. Veto lievästi sanoottuna poissa. Iltapäivisin toisinaan olo helpottaa ja olipa yksi ilta nyt viikonloppuna kun ei koko iltana ällöttänyt yhtään, pystyi touhuamaan ihan normaalisti, jiihaa! Vaan seuraavana päivänä, eli eilen, rankaisi kyllä niin että iltaan asti olin vaaka-asennossa, tajuton pääsärky ja ällötys seuranani.

Pahoinvoinnista huolimatta minulle kyllä on ruoka uponnut, pakko syödä vähän väliä, koska muuten olo on vielä huonompi.

Eka neuvola oli jo viime viikolla, kaikki oli ok ja tuttu homma jo :) Sokerirasitukseen varattiin jo aika, ja nyt odottelen kutsua np-ultraan.

Nyt syömään...

Teto ja Jasperi rv 10+2 :heart:
 
Pikasesti vaan...

Täällä on väsymys valtavaa oikeestaan lisääntynyt vain. Yöunien lisäksi 2x päikkärit ottaneena ja taas valmis unille Zzz...

Ruokailusta sen verran että en minäkään mitään taulukoita seuraa. En nyt välttämättä vetäisi paketillista maksamakkaraa tms mutta en nyt mitään ruoka ainetta vältä suuresti. Ei ennen vanhaankaan ole perunoita kuorittu raskauden takia ja sitäpaitsi ennen äidit polttivat tupakkaakin todella useasti raskausaikana. Nykyään tutkitaan asioita ja uskon kyllä että niillä on perääkin mutta vasta suurissa määrin. Minä siis syön katkarapujakin pizzassa ja nam nam että hyvää on. Esikoista odottaessa myös en ja eipä nyt siitä mitään seuraamusta ole ollut. Jokainen kuitenkin tekee niinkuin parhaaksi näkee..

Nyt menen toivomaan jos saisin pojan nukahtamaan. Juttelee pinnasängyssä :heart:

Dindei + pikku 12+1
 
Heippa kaikille! :)

Olen käynyt lukemassa päivittäin teidän juttuja, mutta en ole itse jaksanut kirjoitella...

Jaksamista kaikille vuodosta kärsiville. Se on tosi piinaavaa aikaa!! :hug: mUn ei tarvinu ultraa silloin vuodon aikaa odotella kuin kaksi päivää, mutta meinattiin miehen kanssa jo siinä ajassa seota. Joten varmasti on mielettömän tuskaista odottaa vikkookin, saati kauemmin.
Toivottavasti teilläkin on kaikki hyvin!

Täälläpä ei uutta. Huonoa oloa on edelleen ja silloin tällöin oksentelen. Vuotoa kesti 2 päivää. Kaikki hajut meinaa kuvottaa.

Kertomisesta Me ollaan kerrottu sisaruksille, äideille ja isäpuolille (mun isä on kuollut ja miehen isä asuu ulkomailla, mutta heillä ei ole kovin läheiset välit joten sillä hänkään ei vielä tiedä )
Muutama mun kaveri tietää (arvasivat mahasta ), miehen työkaverit tietää, niin ja miehen mummo. Itse olen kertonut kahdelle työkaverilleni. Kaikki ovat ottaneet uutisen iloiten vastaan. :) Niin joo ja mun lapset tietää. Isompi on aivan innoissaan tulevasta vauvasta ja nuorempi ei varmaan oikein tajua asiaa kun hokee vaan, että "munkin mahassa on vauva". :D
Mun pomo ei vielä tiedä asiaa. Kohta tietää kun annan sairaslomalapun... Työkaverit oli sitä mieltä, että koska mulla ei vielä ole vakkari paikkaa ja meillä on kohta vapautumassa paikka niin työkaverit sanoivat etten antaisi saikkulappua missä diagnoosina on maininta raskaudesta jotta tällöin minut valittaisiin varmasti vakkariksi. Mietin asiaa, mutta mielestäni se on kieroilua, joten aion antaa lapun ihan sillä diagnoosilla millä se on. Meni syteen taikka saveen, niin ainakin olen ollut rehellinen...
Työvaatteet on ollu onneks sen verta reilut että masua ei vielä ole täysin erottanut jos ei sitä ole osannut katsoa sillä silmällä.

Muuten masu on kasvanut niin paljon, että en mahdu mihinkään vanhoihin housuihin. Vetoketjut ei mene ollenkaan kiinni ja paidat on lyhyitä kun masu ne nostaa ylös.
Aamulla meinas mennä hermo kun töihin lähdin ja housuja ei löytynyt... jouduin laittamaan vanhat college housut jalkaan. Kokeilin mammafarkkuja, mutta niissä kun on se resori masun suojana niin se oli mun mielestä niin kuuma etten niitäkään voinu laittaa. Pakko ostaa uusia housuja.. tosin mies jo tosissaan tänään ehdotti, että voisin sen housuja lainata kun mahtuisin niihin varmasti... jaahas, jää nähtäväks pitääkö mun niihin turvautua. :D

Onko teillä tullut paljon mielitekoja? Jos on niin mitä?
Mun alko just nyt tekemään mieli sukulakuja :p Muutama bisbis lakukin voisi mennä...
Mies lähti kauppaan, saas nähä saanko sukulakuja! (Paree ois :kieh: ;) )

Tiitulipiituli 10+5 tai sitten 11+4 :heart:
 
Piti vielä kirjoittaa ruokailusta...
Itse en edes ole ajatellut ettei perunasalaattia saisi syödä. En kyllä hirveesti siitä tykkää niin en ole sitä syönytkään nyt raskausaikana. Mutta silti haluaisin kanssa kuulla, että onko siinä oikeesti salmonella riski sellainen että sitä pitäisi välttää?

Teto Voi sua raukkaa! :hug: Tuo on niin kamalaa... :x Mulla oli ihan samanlaista kuopukselta ja se jatkui viikolle 20 asti. Sitten se väheni niin etten ihan joka päivä oksentanut ja oisko rv 23 loppunut kokonaan. Kunnes loppuraskaudessa alkoi uudestaan.... Toivottavasti sinulla loppuisi siihen rv 12 mihin normaalisti.
Jaksamista!

Hemmetin mies :kieh: Meinasin jo saada kunnon raivarin ja aloin miettimään missä on toisiksi lähin kauppa.... Tunki mun eteen minttulakun ja sano, että siinä. Muuta ei ollut... En tykkää minttulakuista. :kieh: Kun aloin jo suunnittelemaan kauppaan lähtöä niin se vetäskin esiin iiison pussin missä oli paljon sukulakuja! :D :heart: Hemmetin huijari... huijata nyt raskaana olevaan naista. :kieh: ;) :LOL:
 
Ei oo mielitekoja oikeestaan, ku et makeaa tehnyt enemmän mieli, ku yleensä. Olen aina ollut suolaisen perään enemmän. Nyt uppoaa keksitkin, vaikka niistä en oo koskaan välittänyt. En tosin mihinkään pulliin koske. Jo haju saa mut etomaan..

Hitto, että voikin "masentaa". Kokoajan päässä velloo ajatuksia. Huonoja enemmän. Tänään tullut eniten verta koko tän 6 päivän tiputtelun ajan. Toivottavasti tällä viikolla pääsis jossain ultrassa käymään jo. Huomenna soittelen neuvolaan ja kyselen parin muun jutun lisäksi tästäkin.

En oo tainnut perunasalaattia syödä, mut punajuurisalaattia kyllä. En tiennyt ettei perunasalaattia saa syödä?? :eek: Katkaravuista puhumattakaan. Laitoin pitsan päälle niitä lauantaina :eek:
 
Pitkästä aikaa täällä! Pidin taukoa ylitsepääsemättömän väsymyksen takia. Ja lisäks tuntu että alko vaan oksettamaan enemmän tietokoneen ääressä... Yrjösin siis pahimpina aikoina yhteensä kolme kertaa; 7+1, 8+0 ja 9+3. Nyt on olo paljon parempi, oikeastaan ei yhtään okseta ellen päästä nälkää aivan liian pitkälle. Pääoireina on väsymys, tissikipu ja välillä huimaus.

Mieliteot: Makea ei mene, karkkia/suklaata en oo ostanu (salmiakkia lukuunottamatta) ollenkaan koko raskauden aikana. Enkä syöny jos kahta maistiaiskarkkia ei lasketa. Tässä tapauksessa en siis laske salmiakkia karkkeihin, koska sehän ei ole maultaan makea vaan suolainen - ainakin ne mitä tykkään syödä (ja syön...rajallisesti).
Suolainen taas menee. Perus kotiruokatyyppinen maistuu ja TULISTA rakastan kuten ennenkin raskautta, mutta nyt suorastaan jumaloin jalapenoja :D

Kertomisesta: Molempien perheet ja mun 3 kaveria tietää. Muille lähimmille kerrotaan kun 12 tulee täyteen ja kaukaisemmat saavat itse hoksata. Facebookissa en ainakaan toistaiseksi aatellut julistaa mitään :)


Samara & Bönde 10+5
(23.8. ultra!!)
 
heippa kaikille =)

uusi maalismamma ilmottautuu joukkoon :heart: neljäs lapsi olis tulossa ja vantaalla asustellaan...

eilen ultrassa käyty.. pieni ihmisen alku löyty jonka pieni sydän löi :heart: viikkoja 7+6 eli laskettu olis 30.3
 

Yhteistyössä