Maaliskuun muruset 2011 *elokuussa*

nannah, toki mahtuu ja mulla oli kans noita "pelkoja", joten päätin varata ajan yksityiselle. Huomenna vihdoin ja viimein saa sitten selvyyden. En tiedä miten olisin jaksanut odotella 2-3viikkoakin vielä ekaa ilmaista ultraa.

tombatar, kaverikin kertoi, että "kuuluu asiaan". No, täytyy vaan toivoa parasta =) Tsemppiä sinne! =)
 
Flower again: Mullakin leikkeleet tökkii, leivän päälle ei mene muuta kuin juustoa..

Littledeathille isot tsempitykset! Lapsi on sun sisällä ja sinä päätät mitä teet. :hug:

(.)
Kipuilua oli sitten lauantain ja sunnuntain (no vieläkin sellaista menkkamaista jomotusta alamahassa ja -selässä). Olin ihan paniikissa, että mistä johtuu ja mietin ja mietin että mitä teen. No tulin sitten siihen tulokseen, että pakko käydä näytillä. En muuten anna ikinä itelleni anteeksi, jos myöhemmin selviää tai tapahtuu jotain (vuoto alkais tms.), enkä ole tehnyt mitään. Lähdettiin sitten ukkelin kanssa äippäpolille. Siellä oi ihan mukava kätilö, joka stixas pissan ja otti verenpaineen sekä lämmön. Epäilin sille itte, että alapäässä vois olla joku tulehdus (emättimessä), joka sitten levinnyt kohtuun ja nyt kipuilee. Mulla kun on ollut pari kertaa vastaava ja saman laista kipuilua. No, se määräs labrakokeita (PVK ja CRP) sitten odoteltiin lääkäriä. Lääkäri olikin sitten v*tun niellyt vanha torttu! Teki alatutkimuksen ja sanoi, ettei näytä tulehtuneelta. Sitten ultrattiin, eikä se kurppa selittänyt YHTÄÄN MITÄÄN MISTÄÄN. Ultras vain 15 sekuntia ja otti vehkeen pois. Sitten sanoi: "ei täällä ole mitään vikaa." No, kysyin et mistä tälläinen kipuilu voi sitten johtua. "En mä tiedä", se sanoi... Rasittava kotka!!!! :kieh: Mä oli niin pahalla päällä sen käynnin jälkeen, ettei mitään rajaa! Karjuin kuin mielipuoli ukkeli-reppanallekin. Kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että hyvä kun käytiin gynekologi-aasista huolimatta. Sen käden puristuskin oli kuin kuolleen kalan olis ottanu käteen ja mä inhoan sellaisia ihmisiä, jotka ei kättele reippaasti!!!!!

RÄYH!

GCS15 & Masukki rv 9+6 (huomenna poooooksuuu!)
 
Näpppyjä täälläkin nyt alkanut tulee jonkinverran. Poika toiveissa, ja näyttää hyvältä oireet samoja (paitsi oksentamista )..mulla ei oo tytöistä tullut näppyjä mut pojasta tuli. Ja nyt odottelen sitä viivaa navan alapuolelle :LOL:

Juiliminen mulla välillä vihlasee kans tonne oikealle.. muuten aika vähäistä. Kohdunpohjan tuntee kyllä jo itsekin kokeilemalla. Kun on hoikka niin se tuntuu kun pallo olis masussa :LOL:

CB-7+ jotain... oisko 3? :D
 
Ensiesittelyn jälkeen en olekaan ehtinyt tänne kirjoittelemaan - lukenut olen toki teidän juttuja ja huomannut monen asian olevan itsellä juuri samalla mallilla kuin monella teistä. Eli kummasti nyt on alkanut raskausoireet vähentyä eli olo ei ole enää niin etova eikä alavatsaa enää juili viimeviikkoiseen tapaan yms. Mutta rinnat ovat arat ja väsymys hirmuinen ja pissattaa jatkuvasti! Ja työmotivaatio on nollissa. :) Joten ehkä niitä oireita nyt vieläkin on.

Dopplereista olitte jutelleet ja itse haluaisin sellaisen tilata, mutta miehen mielestä se on ihan turhaa... Ja en viitsi salaakaan tilata, joten täytyy jättää väliin, ellen nyt saa vielä miestä ylipuhuttua. No, bola-korun tilaan kyllä ehdottomasti, vaikka sekin on miehen mielestä humpuukia... Kylläpäs mun mies nyt kuulostaa nuivalta. :LOL: Toisaalta mies on ollut nyt yhtä innoissaan raskaudesta kuin edellisissäkin ja on kuulemma miettinyt jo nimiäkin. Minä en ihan sinne asti ole vielä päässyt! :)

Vielä kaksi viikkoa neuvolaan ja np-ultra on sitten toivottavasti siitä hyvin nopsaan. Etenkin jos siellä neuvolassa ei saada sydänääniä kuulumaan, niin varmasti ultran odottelu on yhtä tuskaa! Mutta täytyy vaan luottaa ja toivoa, että öttiäisellä olisi kaikki hyvin tuolla yksiössään!

Voimia hurjista pahoinvoinneista kärsiville sekä tsemppiä ja jaksamista kaikille tähän alkuraskauteen! :hug:

Blanco ja iltatähti 7+3
 
Mulla tuli muutama finni ihan alussa, mutta nyt ei oo mitään muuta ku tää ihan kamala pahoinvointi. Kävin just ostamassa niitä raskausvitamiineja ja niissä on kuulema b6? joka voi auttaa pahoinvointiin ja lisää rennietä. Ja sitten neuvolan th sanoi että se voi hyvin kestää viikolle 18 saakka. Auts, mulla o nyt vasta 8+5 :eek:
Avokkiki oli kauhuissaan ku kerroin että pahimmassa tapauksessa voi olla sinne saakka tai sitten ihan koko 9kk :'(

Mietin tossa että pitäisköhän joka raskauteen (jos nyt tulee enemmän ku tämä yksi) niin ostaa oma bola. Siis että antaisin sen sitten lapselle kun hänellä on omia lapsia joskus.
 
Empäs ole paljoa kirjoitellu, ku töitten jälkeen on aina ollut niin väsy ja huono olo, etten ole muuta ku maannu ja maannu. Huhhuh! Tälläkin hetkellä on kuvittava olo, ja aamuisin saattaa oksennus tulla, mut ajattelin olla reipas ja vähän kirjotella :D. Mun tietoihin voi muuten lisätä, et ikää mulla on 23 ja synnytyspaikka on OYS.

Ruuista mulla himottaa näkkäri, omena, lihaleikkeleet ja juusto.
Ja en missään tapauksessa pysty syödä kurkkua, kanelia(puuron päälle). Enkä kahvia saata juoda yhtään kuppia :x

Hankinotja ei oo täälläkään vielä tehty, edelliseltä muksulta jääny lähes kaikki tarpeellinen,joten paljon mitään ei etes tartteta, onneksi! :)

Onko kellään kokemusta leander vauvankehdosta? siis siitä joka laitetaan roikkumaan katosta. Niitä myy pikkukenguru, ja hinta on 210 euroa, aika tyyris :/.
http://www.pikkukenguru.fi/leandervauvankehto-p-727.html
Tommosen haluaisin siis hankkia, pitää vain toivoa että löytyis jostain käytettynä! :)

Vauvamasu ei ole vielä kasvanut, johtunee oksentelusta.. Paino on pysynyt edelleenkin samana, ei ole laskenut eikä noussut. Mikä on minusta huippu juttu, koska yritän nyt pitää painoa vähän kurissa, ettei se nousisi yhtäpaljoa kuin esikoiselta.

Synnytyspeloista vielä... Onko muilla samoja tuntemuksia ku mulla? eli meinaa vähän jo hirvittää, vaikka sinne pitkä matka onkin? Mulla meinaa ihan tosissaan jo mietityttään. Johtuu siitä, ku eka lapsi oli iso. Synnytys oli kivulias ja pitkä, imukupilla synty. Puhuin jo peloistani neuvolassa, ja tosi hyvin suhtauduttiin mun pelkoon. Eli menen jossain vaiheessa sokerirasitustesteihin ja muutenkin seuraan ruokavaliotani..(edellinen laps oli siis selvästi pulska, ja söin kyllä ihan mitä ikinä tekikään mieli;) ). Ja jos menee ihan painajaiseksi tää odotus ton pelon takia, niin sitten pääsen pelkopolille.. Mut katotaas nyt, et miten tässä käy.. Pärjäänkö ilman ammattiapua vai enkö :). Onko jollain jotain kokemusta pelkopolista?jos on, niin kertokaas, onko ollu apua ja yms...

Ootteko muuten muistanu tehä ahkeraan lantionpohjalihaksia? Ne on kyllä niin ärsyttäviä tehä, mut ihmeenkaupalla sitä on niistäkin selvinny ;)

Tsemppiä kaikille erilaisista "vaivoista" kärsiville! :)

ziina 9+1
 
Jännittää niin, ettei ajatus kulje. Väsyttää aivan sairaasti ja olenkin itkenyt sen takia melkein koko päivän. Hyvä vaan, että väsyttää, niin saan unta ens yönä. Todella sekavat tunteet. Kokoajan ajattelen lääkärin sanovan "joo, ei täällä mitään ole" tai jotain kkm. Lasken melkein jo tunteja tässä ja katselen vauvanvaatteita, jos ajatukset sais pois noista peloista. No, huomenna sekin selviää jo aamusta. Hui.
 
ziina mä harrastan ratsastusta, siin pysyy lantionpohjalihakset hyväs kunnos. kuten myös vatsalihaksetki :D

innoM mullaki pieni jännitys välillä,mut oon jo varautunu myös huonoihin uutisiin. harmittaa vaan,ettei mies pääse mukaan,kun on muualla töissä :'(

(.) tullu taas tuhrua hiukan,mut oon yhdistäny sen tohon nippailuun. kun hiukkasen kovempaa ottaa,sillon tulee tuhruaki. voiskohan se johtua mun hätäsektiosta,joka oli vajaa 12 vuotta sitte? KOKEMUKSIA???
 
Minut voi nyt poistaa listalta. :'(

Kävin tänään ultrassa ja tuulimunaksi totesi. Pienen pieni valkoinen täplä siellä oli, joka viittasi siihen, että siellä se pieni on hetken ollut, mutta mennyt kesken jo hyvin varhain, vaikka raskaus on muilta osin jatkunut.

Mulla oli niin vahva tunne siitä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi, toivoin vaan niin kovasti olevani väärässä! :'(

Muttta tsemppiä kovasti muille jännääjille, toivon sydämestäni että saatte parempia uutisia!
 
GCS15, kiitos =)

tombatar, kyllähän sitä AINA taitaa varautua myös huonoihin uutisiin, niin ei sitten "mukamas" tuntuis niin pahalta. Mulla pääs tänään itku, kun mies varas ajan ihan samalle päivälle ja ajalle (ei muistanut neuvolaa), kun keskiviikon neuvola on ja sanoi ensin, ettei sit tuu neuvolaan, mut tulikin hetken päästä sanomaan, että siirti aikaansa. Huomas kuinka loukkaannuin ja tiesin, ettei se sitä välistä jätä :heart: Toisaalta olisin ymmärtänyt, koska tota lääkäriä se on odotellut jo KAUAN, mut kivempi näin.

Huomenna menen ihan yksin ultraan ja ihan omasta tahdosta. Mun mielestä on vaan parempi jotenkin. Oon vaan tälläinen. Toki menen miehen luo heti sieltä tultuani kertomaan uutiset ja olis ihanaa jos kuviakin saisin mukaani, jos kaikki on hyvin :)
 
heippis taas juu mullakin noita näppyjä naama täynnä ja olo tosiaankin kun teinillä :LOL: :LOL:

Noista riskiviikoista sen verran että keskenmenoriski vähenee rv12 jälkeen ja rv12 tarkoittaa siis 11+0 - 11+6 välisiä viikkoja..

(.) Torstaina olis Nt-ultra onko muita joilla tuo lähiaikana? Täälä vielä voidaan hiukka pahoin mutta aavistuksen helpottanut. Mua kyllä vaivaa niin tässä kuin edellisessä raskaudessa tuo iskiaskipu ( ? ) välillä ei pääse edes sängystä ylös ja huolettaa nostaa lasta jos jalka lähtee alta. Onneksi helpotti edellisessä raskaudessa puolivälin tienoolla. Kärsiikö muut tästä vaivasta (toivottavasti EI) ?

Dindei + pikku 11+1
 
Iidapiida Voi miten ikäviä uutisia, jaksamista :hug:

Itseäni kans pelottaa ettei kaikki olisikaan ok. Eilen illalla tuntui aika kovasti tuota kipua alavatsalla. Tosin sitä on ollut koko raskauden ajan silloin tällöin, mutta eilen se oli normaalia kovempaa. Mutta tänään ei onneks ole ollut. Tosin alaselkä kipuillut. Kipua oli eniten vasemmalla, mutten siitä ole niin huolissani, mulla on ollut siinä kohti kipuja monen vuoden ajan ja välillä olen sairaalassakin maannut sen takia ja ties missä tähystyksissä käynyt. Mitään kunnon syytä ei ole löytynyt, joskus diagnoosina oli tosin puhjennut kysta munasarjassa.
Ens viikon perjantaina on eka neuvola :)

Kiitos kaikille tsempeistä tätä mun lapsenisä-kuviota kohtaan. En todellakaan ole aborttia sen vuoksi tekemässä jos se mies sitä vaatisi! Siinäpähän vaatii..

Olin muuten viikko sitten siellä mökkireissulla. Kerroin kavereille että odotan, ja etukäteen pelkäsin miten he suhtautuu ja painostavatko aborttiin ja kauhistelevat kun yksin odotan. Mutta kaikki ottikin uutisen tosi hyvin, onnittelivat eikä kukaan moralisoinut :)

Milloin on yleensä ensimmäinen ultra? Mä haluaisin jo sinne..

Oletteko te kirjoittaneet mitään raskauspäiväkirjaa, tai onko teillä sellaista "vauvakirjaa"? Itse ajattelin ostaa sellaisen kirjan sitten kun on varmistunut että kaikki on hyvin. Mun äiti on kirjoittanut raskauspäiväkirjaa ja senkin jälkeen kun olen syntynyt, niitä on ollut tosi mielenkiintoista lukea! Kohta saa kaivaa oman (tai äidin, miten sen nyt sanoo) neuvolakortin esille ja vertailla kaikenlaista :)
 
Iidapiida Voi ei, kovasti voimia sinulle!! :hug:

Täällä kanssa välillä tulee mietitty että onko tuolla masussa kaikki hyvin. Kovin tekisi mieli varata ultra, mutta olen sinnikkäästi päättänyt odottaa sinne nt-ultraan. Jos tämä on kesken mennäkseen niin meneehän se sitten kuitenkin. Mulla tosin se ultrakin tulee olemaan vasta reilun kuukauden päästä ja kun tämä aika kuluu muutenkin niin kamalan hitaasti...

Mulla alkaa torstaina arki kun alkaa taas koulu... vähän jännittää miten tämän oksetuksen kanssa siellä sitten jaksaa. Edelleen koitan vaan uskoa että alkaisi pian jo helpottamaan.

Raskauspäiväkirjaa en ole pitänyt, mutta hauskalta idealta kyllä kuulostaa ja on varmaan myöhemminkin todella kivaa luettavaa! :)
Lapsille olen kyllä kirjoittanut päiväkirjaa aina silloin tällöin ettei ihan kaikki hauskat jutut unohtuisi. Eli jos kaikki menee hyvin, tulee tämä kolmaskin saamaan oman päiväkirjansa!

Liro ja papuska 7+1
 
Hei pitkasta aikaa!!

Olen kylla kaynyt lukemassa kaikki jutut, mutta en vaan kertakaikkiaan oo jaksanut kirjotella. Ja tekstia tanne on tullut sen verran etten nyt sitten tietenkaan muista mita kaikkea piti kommentoida.

Iidapiida ISO halaus sinulle ja voimia paljon :hug:

kamiliya Meilla alkaa ramadan kans, mutta mies on siella Marokossa viela kuun loppuun saakka, joten yhdessa olemme ramadanin aikaa ainoastaan n. viikon tai vahan yli. Mina viimevuonna paastosin osittain miehen kanssa, en tosin joka paiva, mutta suurimmaksi osaksi. Oli kyl kovasti rankkaa.

[/b]MrsBree Niin mullahan oli siis kans ulkomaalainen mies, marokkolainen kuten Kamiliya jo kertoikin. Mista sinun miehesi on?

Nappyloita minulla ei ole kasvoihin tullut, mutta selkaan on tullut muutama iso pahkura, jotka ei oo ollenkaan kivoja. Leuan alla on myos jotain pienta epatasaisuutta, mutta muuten olen selvinnyt vahalla. (hauskaa ku ei oo noita pienia pisteita a- ja o-kirjainten paalla tarvittaessa niin valilla tarkoitus muuttuu hauskasti...esim. en ole kayttanyt vahaa nappyihin vaikka niin voisi tuosta viimeisesta lauseesta luulla, mutta minulle on tullut vahan nappyja, hehe) :LOL:

bolakorusta aion sellaisen hankkia, mutta en ole viela ehtinyt ja eipa kai silla tassa vaiheessa ole kiirettakaan.

hankinnoista Ostin taalta kreikasta sellaisen tooosi ihanan seinakuvan joka on tehty vaahtomuovista, tai niita on oikeestaan kaks kuvaa samassa paketissa, sammakko ja etana, jotka on molemmat tosi hyvantuulisen nakosia ja ihanan varikkaita. Muuta en ole viela hankkinut, mutta isanta tuo varmasti Marokosta jotain perinteista pukua tms. Hankalaa vaan sinansa ku ei tieda viela etta onko matkalainen tytto vai poika. Taaltakin olisin loytanyt sellasen kasinkirjotun tooooosi kauniin mekon, mutta enpa viitsi ostaa ku entas jos se onkin sitten poika =)

Omaa napaa nyt sen verran etta minulla on toinen neuvolakaynti 18.8. eli siihen on vaan vahan yli viikko aikaa ja sit on ultra 24.8. harmi vaan ku mies ei paase sinne mukaan...oiskohan ihan tyhmaa ottaa oma kamera mukaan ja kuvata patka videokuvaa silla kameralla etta vois sitten miehelle nayttaa myohemmin tai lahettaa sahkopostitse. Vai nauraako gyne minut ulos ku alan kaivaan kameraa esille?

Olo on kovasti vasynyt ja valilla on pienta pahaa oloa, mutta muuten olo on suht normaali. Tisseja sarkee iltaisin ja mahalla on hankala nukkua ku niihin sattuu, mut siihen on jo jotenkin tottunut ku niin monta viikkoa jo jatkunut.

Mut joo, eipa taalta muuta. Terveisia kuumasta Kreikasta....eka kerta muuten ku on koti-ikava taalla ollessa, ku olis niin kiva olla kotona ja ottaa ihan rauhassa masukin kanssa.

Halauksia kaikille! :hug:
 
Iidapiida voi itku :'( Jaksamista! :hug:

Kirjottelette niin paljon, että mun aika menee teidän juttuja lukiessa enkä itse ennätä kirjottaa sit ollenkaan. :LOL:

Flower again: Kuinkas ollakkaan täällä myös sappivaivoja ja olen yhtä taitava mustaamaan kaiken tekstin niinkuin sinäkin! :D Onneks niin näytti käyvän myös Moumoulle... ;) :D
Mä en ole juonut enää sappikohtauksen jälkeen kahvia ollenkaan. Kurkun syöminen on jäänyt myös kokonaan pois. Nyt oon muutaman päivän ajan uskoltanut syödä vihreitä omenoita, mun herkkuja! :heart: Onnekseni ne ei ole vielä oireita aiheuttanut.

Joku kyseli röyhtäilystä! Täällä on sitä tooosi paljon jo ollu kauan! Ärsyttävä oire.. :kieh:

Vaavimasu: Ihanaa kun jollain muulla on samanlainen pömppö kun mulla! :D Tää maha on ihan uskomaton.. Olen jo alkanut pelkäämään, että masussa on kaksoset. Useampi ihminen on jo sanonu, että heti huomas mahasta että oon raskaana. Ja eilen paras ystävä sano, että "toi on valtava, eihän tuota enää peitetä millään".. En välttämättä haluis että moni vielä tietäis.. Kaippa se sit vaan näkyy selvästi kun on jo kolmas ja oon niin hoikka muuten. Kattelin just kuopuksen masukuvia ja joskus rv18 mulla oli siltä tällänen masu ku nyt, eikä vielä ole edes rv 10. :D

Aivan ihana sattuma oli, että myös mun sisko odottaa! :heart: Hänen laskettu aika on 2 viikkoa ennen mua... :) Ja tosiaan hänellekkin on tulossa kolmas, mutta masu ei ole ollenkaan tällänen ku mun... Epäili että oon pidemmällä tai sit on kaksoset.
Kumman puolelta ne kaksoset muuten periyty?

Käytiin yks päivä Tuurissa keskisellä. Ostin sieltä jo kahdet äitiyshousut ja yhden paidan.. Kun halvalla sai! :D Oksentelin siellä Keskisen vessassa ihan törkeesti! Että jos joku sattui sillon siellä olemaan niin se yökintä kuului minusta. :D

Eipä tässä sit muuta ihmeellistä nyt kerkee kirjottaa ku pitää mennä nukkumaan.
Koitan osallistua keskusteluihin enemmän paremmalla ajalla!

Ps. Täällä maistuu valion mustikkakeitto :p Sitä on pakko olla aina jääkaapissa. Auttaa hetkellisesti pahoinvointiin.

Tiitulipiituli 9+5
 
Täällä ihan hyviä uutisia ultrassa, yksi asukas siellä oli. Lääkäri sanoi että laskettuaika voi parilla päivällä heitellä ja papereihin kirjasi ylös 29.3. Kuukautisten mukaan 27.3.
Vuoto tullut verisuonesta jossa nyt arpi, kivut kuittasi kasvukivuiksi. Np-ultraan mennään sitten 7.9.
moumou Mulla Irlantilainen mies. Kaikki exät myös ulkomaalaisia. Esikon isä karibialta ja eka aviomies Puerto Ricosta (US)

MrsBree ja Lahja 7+1 (6+6)

Ps. Tällä maailman seksikkäimmällä tarkoitin Robbie Williamsia :) :heart:
Vaikka onhan se omakin se seksikkäin :) :heart:
 
Tein testin, negatiivinen. Täytyy varata aika lääkärille näitten oireitten takia. Ite uskoin viimeseen asti olevani raskaana, mutta testi kertoi toisin. Toivottavasti joku päivä testi näyttää toisinkin.
Mut mistä sit nää aamupahoinvoinnit, omituiset mieliteot, huimaus ym. oireet on peräsin, sitä mä en osaa sanoa.
On vaan vaisu olo.
 

Yhteistyössä