Mä olen ihan raivona.. Ihmeellistä käyttätymistä perhekahvilassa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neytiri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Toi nyt on ihan yleistä. munkin 5v ehkä tossa tilanteessa tekisi noin, eli kiilaisi jonossa ja sanoisi ettei pääse mukaan. Ei kylläkään töni ketään eikä heitä pallolla. Mun mielestä fyysisiin juttuihin eli tönimisiin yms. pitää puuttua, mut jos tytöt isottelee niin parempi antaa olla. Ei se vajaa 2v viel ymmärrä. Ja lasten elämä on tollasta, taistelua siitä kuka leikkii millänkin lelulla, kuka kenenkin kanssa, kuka pääsee synttäreille... Aikuisen korvaan kuulostaa kauhealta, mut seuraavana päivänä on jo unohdettu ett Ella ei eilen suostunut leikkii ja sano ett oon pöhköpää.

Kai mä yritän sanoo, ettei ihan joka asiaa tarvitse puuttua, eikä sitä lasta vahtia kuin haukka. Tietenkään ketään ei saa satuttaa eikä leluja saa ottaa, mut siihen voi sitten ihan puuttua ja esim. hakea se lelu takas.

Siis säkö et puuttuisi siihen että sun 5-v etuilisi, syrjisi jne toisia? :o Sun mielestä se on ihan ok? :headwall: Aikuisenakaan ei varmaan tarvi yleisiä kohteliaisuussääntöjä noudattaa, vai mitä. Mä suosittelisin että menet vaikka heti ensi yönä baarien sulkeutuessa kaupunkiin taksitolpalle tai nakkikioskille kiilailemaan. Siinäpähän oppisit tavoille... :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Semmosta se laadukas kotihoito teettää.

Tai laadukas päiväkotihoito, jossa kyynärpää taktiikalla opetellaan elämän ja käyttäytymisen sääntöjä. Opitaan jo pienestä pitäen ottamaan muita kiusattaviksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Tää on kyllä ihan törkeetä. Isompien pitää kyllä oppia käytöstapoja. Pitää ymmärtää, että pienet on pieniä ja että vuoroa odotetaan. Minä kyllä meen latelemaan vanhemmille, jotka eivät valvo omnmia lapsiaan. Ja en muuten sano mitenkään kauniisti ja päähän taputellen. Jos ei tajua omia lapsiaan valvoa, niin sitten ei kuulu kyllä yleisille leikkipaikoille.

Niin, kyllä niissä perhekerhoissa käy myös niitä töissä käyviä esim vapaapäivinään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:

Lisään vielä, että itse valvon, että omat lapseni ovat kivoja kaiken ikäisille, eivät tallo pieniä eivätkä mene sotkemaan isompien leikkejä, jakavat lelut, eivät aiheuta kelleen pahaa mieltä ja osaavat pyytää anteeksi jos loukkaavat jotain. Joten kyllä vaan vaadin samaa muiltakin, jotka julkisilla leikkipaikoilla leikkivät. Jos häirikkökakaroita, niin menen valittamaan valvojille ja vanhemmille sen saman tien jos eivät pyri tekemmään mitään
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Tää on kyllä ihan törkeetä. Isompien pitää kyllä oppia käytöstapoja. Pitää ymmärtää, että pienet on pieniä ja että vuoroa odotetaan. Minä kyllä meen latelemaan vanhemmille, jotka eivät valvo omnmia lapsiaan. Ja en muuten sano mitenkään kauniisti ja päähän taputellen. Jos ei tajua omia lapsiaan valvoa, niin sitten ei kuulu kyllä yleisille leikkipaikoille.

Kolahtiko? ;) Kyse ei ole lainkaa käytöstapojen puutteesta vaan siitä että lapset ei ole koneita, varsinkaan kavereiden kanssa leikkivät 4-5vuotiaat. Se että ei jakseta seistä jokikisen kävelytaisottoman perässä jossain jonossa vaan luikahdetaan ohi on harmillista mutta täysin ymmärrettävää. Se on melkein poikkeuksetta se aikuinen joka ei osaa yhtään ajatella kokonaisuutta vaan ainoastaan sitä omaa PIENTÄÄN. Toimitus huomauttaa että jokainen 4 vuotias on aloittanut huligaani uransa olemalla pieni ja samainen äiti se oli sielä silloinkin. Ymmärrys hieman laajenee ;)
 
Nimenomaan...jos vanhemmat eivät yhtään katso lastensa käytöksen perään, niin saavat sitten luvan hyväksyä sen, että sorsittujen vanhemmat puuttuvat tilanteeseen...mä en kannata sitä, että hiljaa niellään nää pienten ihmisten mokat ja aletaan pitää niitä hirviöinä (mitä 5-veet ei kyllä oo... ) vaan olis kiva, että reilusti puututtais ihan ääneen sanoen jos joku sorsii sitä omaa mussua... tai niin mä teen, ainaskii. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Ei kävelläkään, mutta heidän touhuja seurataan sivusta. Ja puututaan, jos menee överiks.

Lisään vielä, että vanhemmat seuraa. Tai ainakin kuuluisi seurata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Kolahtiko? ;) Kyse ei ole lainkaa käytöstapojen puutteesta vaan siitä että lapset ei ole koneita, varsinkaan kavereiden kanssa leikkivät 4-5vuotiaat. Se että ei jakseta seistä jokikisen kävelytaisottoman perässä jossain jonossa vaan luikahdetaan ohi on harmillista mutta täysin ymmärrettävää. Se on melkein poikkeuksetta se aikuinen joka ei osaa yhtään ajatella kokonaisuutta vaan ainoastaan sitä omaa PIENTÄÄN. Toimitus huomauttaa että jokainen 4 vuotias on aloittanut huligaani uransa olemalla pieni ja samainen äiti se oli sielä silloinkin. Ymmärrys hieman laajenee ;)

Mä olen sitä mieltä että jokaisen tulee odottaa vuoroaan. Jonossa seistään ja piste, ellei jaksa niin sitten opetellaan! Vanhempi lapseni on 2,5v mutta ei hän saa etuilla jonossa, ei saa satuttaa toisia, ottaa kädestä leluja jne. Ei ole koskaan saanut. Jos yrittää niin sitten opastetaan toimimaan oikein. Mitä kummallista siinä on? En yhtään ihmettele että tossa toisessa ketjussa taivastellaan että jokainen kakara tarttisi kunnon selkäsaunan jos tollanen käytös hyväksytään jo pienestä pitäen. "Voi voi NicoJessica, eihän sun tietenkään pidä odottaa omaa vuoroasi ellet halua, etuile rauhassa, pusipusi kultimussukka!"
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Tää on kyllä ihan törkeetä. Isompien pitää kyllä oppia käytöstapoja. Pitää ymmärtää, että pienet on pieniä ja että vuoroa odotetaan. Minä kyllä meen latelemaan vanhemmille, jotka eivät valvo omnmia lapsiaan. Ja en muuten sano mitenkään kauniisti ja päähän taputellen. Jos ei tajua omia lapsiaan valvoa, niin sitten ei kuulu kyllä yleisille leikkipaikoille.

Kolahtiko? ;) Kyse ei ole lainkaa käytöstapojen puutteesta vaan siitä että lapset ei ole koneita, varsinkaan kavereiden kanssa leikkivät 4-5vuotiaat. Se että ei jakseta seistä jokikisen kävelytaisottoman perässä jossain jonossa vaan luikahdetaan ohi on harmillista mutta täysin ymmärrettävää. Se on melkein poikkeuksetta se aikuinen joka ei osaa yhtään ajatella kokonaisuutta vaan ainoastaan sitä omaa PIENTÄÄN. Toimitus huomauttaa että jokainen 4 vuotias on aloittanut huligaani uransa olemalla pieni ja samainen äiti se oli sielä silloinkin. Ymmärrys hieman laajenee ;)

Mun lapsi on jo 5 ja todellakin katon ettei runno pienempiään ja ettäå meillä jonotetaan. Millaiseksi sinä opetat lapsesi???? Ei varmaan oo ees perus käytöstavat kunnossa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Kolahtiko? ;) Kyse ei ole lainkaa käytöstapojen puutteesta vaan siitä että lapset ei ole koneita, varsinkaan kavereiden kanssa leikkivät 4-5vuotiaat. Se että ei jakseta seistä jokikisen kävelytaisottoman perässä jossain jonossa vaan luikahdetaan ohi on harmillista mutta täysin ymmärrettävää. Se on melkein poikkeuksetta se aikuinen joka ei osaa yhtään ajatella kokonaisuutta vaan ainoastaan sitä omaa PIENTÄÄN. Toimitus huomauttaa että jokainen 4 vuotias on aloittanut huligaani uransa olemalla pieni ja samainen äiti se oli sielä silloinkin. Ymmärrys hieman laajenee ;)

Eikö ole äidin tehtävä opettaa lapselle, että vuoroa odotetaan? Ihmisiä ne pienetkin on, eikä heitä saa etuilla jonossa, kuten ei muitakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Kolahtiko? ;) Kyse ei ole lainkaa käytöstapojen puutteesta vaan siitä että lapset ei ole koneita, varsinkaan kavereiden kanssa leikkivät 4-5vuotiaat. Se että ei jakseta seistä jokikisen kävelytaisottoman perässä jossain jonossa vaan luikahdetaan ohi on harmillista mutta täysin ymmärrettävää. Se on melkein poikkeuksetta se aikuinen joka ei osaa yhtään ajatella kokonaisuutta vaan ainoastaan sitä omaa PIENTÄÄN. Toimitus huomauttaa että jokainen 4 vuotias on aloittanut huligaani uransa olemalla pieni ja samainen äiti se oli sielä silloinkin. Ymmärrys hieman laajenee ;)

Mä olen sitä mieltä että jokaisen tulee odottaa vuoroaan. Jonossa seistään ja piste, ellei jaksa niin sitten opetellaan! Vanhempi lapseni on 2,5v mutta ei hän saa etuilla jonossa, ei saa satuttaa toisia, ottaa kädestä leluja jne. Ei ole koskaan saanut. Jos yrittää niin sitten opastetaan toimimaan oikein. Mitä kummallista siinä on? En yhtään ihmettele että tossa toisessa ketjussa taivastellaan että jokainen kakara tarttisi kunnon selkäsaunan jos tollanen käytös hyväksytään jo pienestä pitäen. "Voi voi NicoJessica, eihän sun tietenkään pidä odottaa omaa vuoroasi ellet halua, etuile rauhassa, pusipusi kultimussukka!"

Totta munassa vuoroa ootellaan, mutta jos vanhemmat ei ojenna niin sittenpä hyväksyvät sen, että muut ojentavat...mut ihan turha pitää 4-5-vuotiaita minään ihmishirviöinä sen vuoksi, että etuilevat...
 
Alkuperäinen kirjoittaja maximillianna:
Alkuperäinen kirjoittaja Harmailija:
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
:o Järkyttävää!! Pitäs jo ton ikästen tajuta, miten eritysesti noin pientä kohdellaan! Mä olisin napannut tyttöjä kädestä kiinni ja vieny äitiensä luokse vähän "juttelemaan"!

No mun raja menee just siihen, että mä kyllä sanon toisille, mutta en koske toisten lapsiin kuin ihan äärimmäisessä pakko tilanteessa.
Mä en ole sielä töissä, mutta tahtoisin silti että myös minun lapseni saisi leikkiä, ilman kaikkia ihme uhkauksia :(

Mä otin kerran samassa tilassa ollutta poikaa kädestä, kun sanominen ei riittänyt ja kiikutin äidilleen. Sen jälkeen tuli kahvilaan sääntö ettei toisten lapsiin saa käydä käsiksi ja äidiltä pitää kysyä lupa saako puuttua ja miten äiti toivoo että puututtaisiin. Eli tässäkin, kiusattavan kuuluisi väistyä.

Noinhan se menee sit koulussakin, useimmiten se kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. t. nimim. sivusta seurannut

Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Ei kävelläkään, mutta heidän touhuja seurataan sivusta. Ja puututaan, jos menee överiks.

Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.
 
Sä kirjotit, että 4-5 vuotiailta on normaalia juosta toisten ohi kun riekkuvat ja leikkivät yhdessä. Eikö sellaiseen kuulu vanhemman puuttua?

*muoks* Mä olen kolmen lapsen äiti, ja mun verenpaineeni nousee joka kerta, kun vanhemmat eivät kato kullannuppujensa perään, vaan kohtelevat (varsinkin niitä pienempiä ) miten lystää.
 
Nimen omaan, afrikannorsulla on muuttumassa ääni kellossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:
Meillä onneksi saa koko kylä kasvattaa, eikä suurempia ongelmia ole tullut.

Onhan näitä munkin vastaan tullut. Perhe tulee kerhoon ja äiti ei vahingossakaan ole samassa paikassa pahantekijä lapsensa kanssa. Mä en millään jaksaisi montaa tuntia antaa huomiotani toisten muksuille vaan haluaisin antaa isoimman osan aikaani omilleni ja pienemmän osan aikaa vain muille. Mä en jaksa mennä kerhoon toisten lapsia kasvattamaan, mielestäni se on heidän vanhempiensa asia.

Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Sä kirjotit, että 4-5 vuotiailta on normaalia juosta toisten ohi kun riekkuvat ja leikkivät yhdessä. Eikö sellaiseen kuulu vanhemman puuttua?

*muoks* Mä olen kolmen lapsen äiti, ja mun verenpaineeni nousee joka kerta, kun vanhemmat eivät kato kullannuppujensa perään, vaan kohtelevat (varsinkin niitä pienempiä ) miten lystää.

Täh! Joka juoksuun vai??? Mulla on 10v., 7v. ja 2v. ja voin sanoa, et elämä on opettanut...eskoisen kohdalla olisin varmaan panikoinut 4-5vuotiaita ja niiden energiaa...mut tän kolmosen kohdalla..noh, se osaa olla vanhempien lapsien kanssa ihan itsestään. :saint:
 
Ymmärrän molemmat näkökannat :) Tuoreessa muistissa on miten pieni esikoinen on maailman napa ja kaikki häneen kohdistuvat 'vääryydet' kiehuttavat. Kaikki isommat lapset ovat kasvattamattomia kakaroita, oma osaa varmasti käyttäytyä kun tulee samaan ikään :)

Mutta ei 4-5vuotiaatkaan saa telmiä keskenään jos edellytyksiä siihen ei ole.

Ja vielä kolmaskin näkökulma; tuon ikäinen unohtaa helposti säännön jos toisenkin. Jos esim. kiilaa jonossa, ei vielä tarkoita että olisi kasvatuksen puutetta. Samoin moni asia menee överiksi kaveriseurassa, vaikka lapsi olisi muuten hyväkäytöksinen. Lapset eivät välttämättä ole mitään hirviöitä vaan ihan tavallisia lapsia. Vanhemman tehtävä on tietysti puuttua siinä vaiheessa kun mene överiksi. Miksi ei siis voi mennä suoran sanomaan heille?

En kyllä tajua perhekerhojen funktiota muutenkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Sä kirjotit, että 4-5 vuotiailta on normaalia juosta toisten ohi kun riekkuvat ja leikkivät yhdessä. Eikö sellaiseen kuulu vanhemman puuttua?

*muoks* Mä olen kolmen lapsen äiti, ja mun verenpaineeni nousee joka kerta, kun vanhemmat eivät kato kullannuppujensa perään, vaan kohtelevat (varsinkin niitä pienempiä ) miten lystää.

Täh! Joka juoksuun vai??? Mulla on 10v., 7v. ja 2v. ja voin sanoa, et elämä on opettanut...eskoisen kohdalla olisin varmaan panikoinut 4-5vuotiaita ja niiden energiaa...mut tän kolmosen kohdalla..noh, se osaa olla vanhempien lapsien kanssa ihan itsestään. :saint:

Joka etuiluun. Ja myös juoksuun, jos lähellä on pieniä lapsia jotka hädin tuskin pystyssä pysyvät. Meidän kerhossa ei edes ainakaan saa juosta. Kuten ei kouluissa, päiväkodeissa ym.
 
Yhteistyössä