Mä olen ihan raivona.. Ihmeellistä käyttätymistä perhekahvilassa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neytiri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No, iloitaan siitä, että ne lapset, joilla on käsitykset käytöstavoista, ymmärrystä toisten ihmisten /lasten läsnäolosta ja siitä, miten toisia huomioidaan ja miten muita kohtaan käyttäydytään, tulevat mitä todennäköisimmin pärjäämään elämässään kun taas luuseri huligaaneiksi oppivat tulevat näyttämään kaiken välinpitämättömyyden ja muiden arvostuksen puutteen toilailuillaan ja päätymällä surkeisiin hommiin. Aika paljon voivat vanhemmat kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten lapset osaavat käyttäytyä. HUonoilla tavoilla on aika onneton tie edessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Sä kirjotit, että 4-5 vuotiailta on normaalia juosta toisten ohi kun riekkuvat ja leikkivät yhdessä. Eikö sellaiseen kuulu vanhemman puuttua?

*muoks* Mä olen kolmen lapsen äiti, ja mun verenpaineeni nousee joka kerta, kun vanhemmat eivät kato kullannuppujensa perään, vaan kohtelevat (varsinkin niitä pienempiä ) miten lystää.

Täh! Joka juoksuun vai??? Mulla on 10v., 7v. ja 2v. ja voin sanoa, et elämä on opettanut...eskoisen kohdalla olisin varmaan panikoinut 4-5vuotiaita ja niiden energiaa...mut tän kolmosen kohdalla..noh, se osaa olla vanhempien lapsien kanssa ihan itsestään. :saint:

Joka etuiluun. Ja myös juoksuun, jos lähellä on pieniä lapsia jotka hädin tuskin pystyssä pysyvät. Meidän kerhossa ei edes ainakaan saa juosta. Kuten ei kouluissa, päiväkodeissa ym.

No juu..uhkaavia tilanteita varten mä käytän ääntäni!
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Sä kirjotit, että 4-5 vuotiailta on normaalia juosta toisten ohi kun riekkuvat ja leikkivät yhdessä. Eikö sellaiseen kuulu vanhemman puuttua?

*muoks* Mä olen kolmen lapsen äiti, ja mun verenpaineeni nousee joka kerta, kun vanhemmat eivät kato kullannuppujensa perään, vaan kohtelevat (varsinkin niitä pienempiä ) miten lystää.

Nimen omaan, afrikannorsulla on muuttumassa ääni kellossa.

Siis mikä ääni ja missä kellossa? ihan samaa mieltä mä olen ollu ihan kokoajan. Ihan helposti voit samaan aikaan jutella ja vahtia omia lapsia. Vieressä ei tarvi seistä eikä perässä kävellä. Ihan eri asia kun kurkata esim. leikki huoneen ovelle tai missä sit ovatkaan ja mikä tila onkaan. Ihan täsmälleen samaa mieltä kokoajan. Ja mun mielestä saa jossain kerhoissa juostakkin ja riekkuakkin. Kohtuus kaikessa ja lasten pitää saada leikkiä, ihan jokaisen. Tottakai ne pinimmätkin sielä pitää huomioda mutta kun näiden pienimpien vanhemmat eivät koskaan sitten huomio niitä isompia ja veisivät vaikka sivuun niitä välillä jos muiden pitää kokoajan niiden takia jonottaa. Ihmiset on niin käsittämättömän jouostamattomia ja itsekeskeisiä. lapset leimataan jostain juoksemisesta suurin piirtein hirviöiksi. Kaameeta.
 
Olen sitä mieltä, että 4-5 vuotiaat lapset voivat leikkiä kerhoissa ihan vapaasti, ilman, että kokoajan tarvitsee perässä kulkea, jos he osaavat leikkiä nätisti. Jos kuitenkin huomataan, että se oma kullannuppuni etuileekin, tuuppaisee pienemmän tai puhuu rumasti toisille, niin silloin alan tarkemmin katsomaan hänen tekemisiään, jotta voin puuttua heti tapahtumiin. Jos esim. aina tytö ei malttaisi jonottaa jotain, ennakoisin ja ennen jonotustilanteita menisin yhdessä tytön kanssa jonoon ja kun hän taas muistaisi jonotussäännöt, niin hän voisi taas jonottaa yksin. Jos tyttöni riehaantuisi aina jonkun yhden kaverin kanssa, niin antaisin muuloin hänen leikkiä vapaammin, mutta tämän kaverin ollessa paikalla, seuraisisin tarkemmin heidän touhujaan yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
No, iloitaan siitä, että ne lapset, joilla on käsitykset käytöstavoista, ymmärrystä toisten ihmisten /lasten läsnäolosta ja siitä, miten toisia huomioidaan ja miten muita kohtaan käyttäydytään, tulevat mitä todennäköisimmin pärjäämään elämässään kun taas luuseri huligaaneiksi oppivat tulevat näyttämään kaiken välinpitämättömyyden ja muiden arvostuksen puutteen toilailuillaan ja päätymällä surkeisiin hommiin. Aika paljon voivat vanhemmat kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten lapset osaavat käyttäytyä. HUonoilla tavoilla on aika onneton tie edessä.

Höbälöbä. Siis vaikka mä päivittelenkin näitä meidän pihan 8-10vuotiaita huligaaneja, niin uskon, ettei 4-5vuotiaan elämä oo vielä ihan hukkaan niitattu etulemisten vuoksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Ei kävelläkään, mutta heidän touhuja seurataan sivusta. Ja puututaan, jos menee överiks.

Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Eläpä yleistä, nim. 3 ja 5 vee lasten äiti ;) Ja kyllä verenpaine nousee jos vanhemmat eivät osaa pitää silmiään auki ja puuttua epäsopivaan käytökseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja OP-81:

Toki nousee ja saakin nousta, mut helkkari, ettekö te itse osaa puuttua tilanteeseen jos koette sen uhkaavana?
 
Ei, vaan vanhempien välinpitämättömyys puuttua asioihin ja ohjata tarkoittaa musta sitä, että vanhemmat eivät tee sitä kasvatustyötään. Ne on niitä, jotka puskee lapsia maailmaan ja odottaa, että yhteiskunta ja koulujärjestelmä tekee niistä ihmisiä ja että heidän ei tarvi ottaa siihen kasvatukseen mitään roolia. Ei kuule sellaisten vanhempien huomassa kasva kunnon kansalaisia. Nääs opettajana nään kaiken laista, just niitä välinpitämättömiä vanhempia ja niiden välinpitämättömiä lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Siis mikä ääni ja missä kellossa? ihan samaa mieltä mä olen ollu ihan kokoajan. Ihan helposti voit samaan aikaan jutella ja vahtia omia lapsia. Vieressä ei tarvi seistä eikä perässä kävellä. Ihan eri asia kun kurkata esim. leikki huoneen ovelle tai missä sit ovatkaan ja mikä tila onkaan. Ihan täsmälleen samaa mieltä kokoajan. Ja mun mielestä saa jossain kerhoissa juostakkin ja riekkuakkin. Kohtuus kaikessa ja lasten pitää saada leikkiä, ihan jokaisen. Tottakai ne pinimmätkin sielä pitää huomioda mutta kun näiden pienimpien vanhemmat eivät koskaan sitten huomio niitä isompia ja veisivät vaikka sivuun niitä välillä jos muiden pitää kokoajan niiden takia jonottaa. Ihmiset on niin käsittämättömän jouostamattomia ja itsekeskeisiä. lapset leimataan jostain juoksemisesta suurin piirtein hirviöiksi. Kaameeta.

Voi vahtia, mutta eri asia että jaksaako tai viittiikö tilanteisiin puuttua kun on hyvät jutut kesken. Mä en ainakaan niitä lapsia tuomitse, vaan heidän välinpitämättömät vanhemmat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Toki nousee ja saakin nousta, mut helkkari, ettekö te itse osaa puuttua tilanteeseen jos koette sen uhkaavana?

Tottakai puutun, jos lapseni on esim. vaarassa. Mutta ei se poissulje törkeästi käyttäytyvän lapsen vanhemman vastuuta. Puutun aina, mutta verenpaineet nousee tappiin kun näen toisen lapsen äidin vaan tuijottavan tilannetta, ja asialle mitään tekemättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Alkuperäinen kirjoittaja x:

Siis mikä ääni ja missä kellossa? ihan samaa mieltä mä olen ollu ihan kokoajan. Ihan helposti voit samaan aikaan jutella ja vahtia omia lapsia. Vieressä ei tarvi seistä eikä perässä kävellä. Ihan eri asia kun kurkata esim. leikki huoneen ovelle tai missä sit ovatkaan ja mikä tila onkaan. Ihan täsmälleen samaa mieltä kokoajan. Ja mun mielestä saa jossain kerhoissa juostakkin ja riekkuakkin. Kohtuus kaikessa ja lasten pitää saada leikkiä, ihan jokaisen. Tottakai ne pinimmätkin sielä pitää huomioda mutta kun näiden pienimpien vanhemmat eivät koskaan sitten huomio niitä isompia ja veisivät vaikka sivuun niitä välillä jos muiden pitää kokoajan niiden takia jonottaa. Ihmiset on niin käsittämättömän jouostamattomia ja itsekeskeisiä. lapset leimataan jostain juoksemisesta suurin piirtein hirviöiksi. Kaameeta.

Ihan samaa mieltä olen. Aina ei voida mennä sen pienimmän ehdolla. Joskus mennään ja toisinaan taas pienemmät saavat tehdä tilaa isommille.

Ihan vauvan äitinä vahdin, ettei vauvani mene isompien jalkoihin ja pyydän toki isompia siirtymään kauemmaksi vauvasta, jos muualla on paremmin tilaa.

Ap:n tapaukseen tämä ei kuitenkaan ollut, koska siinähän isommat selvästi kiusasivat pienempää tahallaan ja se ei hyväksyttävää ole missään muotoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
No, iloitaan siitä, että ne lapset, joilla on käsitykset käytöstavoista, ymmärrystä toisten ihmisten /lasten läsnäolosta ja siitä, miten toisia huomioidaan ja miten muita kohtaan käyttäydytään, tulevat mitä todennäköisimmin pärjäämään elämässään kun taas luuseri huligaaneiksi oppivat tulevat näyttämään kaiken välinpitämättömyyden ja muiden arvostuksen puutteen toilailuillaan ja päätymällä surkeisiin hommiin. Aika paljon voivat vanhemmat kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten lapset osaavat käyttäytyä. HUonoilla tavoilla on aika onneton tie edessä.

Höbälöbä. Siis vaikka mä päivittelenkin näitä meidän pihan 8-10vuotiaita huligaaneja, niin uskon, ettei 4-5vuotiaan elämä oo vielä ihan hukkaan niitattu etulemisten vuoksi...

Ei, vaan vanhempien välinpitämättömyys puuttua asioihin ja ohjata tarkoittaa musta sitä, että vanhemmat eivät tee sitä kasvatustyötään. Ne on niitä, jotka puskee lapsia maailmaan ja odottaa, että yhteiskunta ja koulujärjestelmä tekee niistä ihmisiä ja että heidän ei tarvi ottaa siihen kasvatukseen mitään roolia. Ei kuule sellaisten vanhempien huomassa kasva kunnon kansalaisia. Nääs opettajana nään kaiken laista, just niitä välinpitämättömiä vanhempia ja niiden välinpitämättömiä lapsia.

No ehkä on hieman turhaa vetää johtopäätöksiä pelkän yhden jubakan suhteen...mut en mä sun kokemuksi opena dissaa, varmaan sitä näkee ja kaikenlaista. Perhekerho ja sen tapahtumat ovat sitten asia erikseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Toki nousee ja saakin nousta, mut helkkari, ettekö te itse osaa puuttua tilanteeseen jos koette sen uhkaavana?

Tottakai puutun, jos lapseni on esim. vaarassa. Mutta ei se poissulje törkeästi käyttäytyvän lapsen vanhemman vastuuta. Puutun aina, mutta verenpaineet nousee tappiin kun näen toisen lapsen äidin vaan tuijottavan tilannetta, ja asialle mitään tekemättä.

No joo...onhan se kai niinkii niin. Mä en itse edes käy pertsareissa, joten olen kai melkoisen jäävi...mutta sen olen vuosien varrella oppinut, että oman puolta pidetään vaikka hampit irvessä. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja OP-81:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Ei kävelläkään, mutta heidän touhuja seurataan sivusta. Ja puututaan, jos menee överiks.

Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Eläpä yleistä, nim. 3 ja 5 vee lasten äiti ;) Ja kyllä verenpaine nousee jos vanhemmat eivät osaa pitää silmiään auki ja puuttua epäsopivaan käytökseen.

Toki nousee ja saakin nousta, mut helkkari, ettekö te itse osaa puuttua tilanteeseen jos koette sen uhkaavana?

Kyllä minä osaan puuttua ja puutunkin aika helpostikin :) Mutta ei aina jaksaisi samasta asiasta sanoa. Se on kuin tuuleen huutaisi ( ihan turhaa ) Viimekädessä se ei ole kuitenkaan muiden tehtävä opettaa lapsellesi käytöstapoja.
Ja tuohon että 2 veesi menee siinä sivussa. Juu niin menee, tiedän itsekin että kakkoset ja kolmoset.... menee siinä sivussa kun oppivat leikkimään ihan pienestä pitäen isompien rinnalla. Mutta joka perheessä ei ole sitä mahdollisuutta.
 
Ihan sama missä tapahtuu, oli puisto tai kerho. Tottakai minäkin omieni puolia pidän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Musta nyt harmaana:
En lukenut koko ketjua läpi, koska ensimmäisellä sivulla alkoi jo ärsyttää se mollaaminen että aina kaikki lapsen huonokäytös johtuu kasvatuksesta!!!!

Heh, noh, niin...kai meillä kaikilla on huonoja hetkiä..lapsillakin? Ei miusta 4-5veet ole mitään karseita hirviöitä..vaikka muistan kylläiysekin karsastaneeni heitä kun esikoinen oli 1-2vee. Mutta siperia opettaa.
 
Tarkoitatko erityislapsien käytöstä? Vai mitä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
No, iloitaan siitä, että ne lapset, joilla on käsitykset käytöstavoista, ymmärrystä toisten ihmisten /lasten läsnäolosta ja siitä, miten toisia huomioidaan ja miten muita kohtaan käyttäydytään, tulevat mitä todennäköisimmin pärjäämään elämässään kun taas luuseri huligaaneiksi oppivat tulevat näyttämään kaiken välinpitämättömyyden ja muiden arvostuksen puutteen toilailuillaan ja päätymällä surkeisiin hommiin. Aika paljon voivat vanhemmat kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten lapset osaavat käyttäytyä. HUonoilla tavoilla on aika onneton tie edessä.

Höbälöbä. Siis vaikka mä päivittelenkin näitä meidän pihan 8-10vuotiaita huligaaneja, niin uskon, ettei 4-5vuotiaan elämä oo vielä ihan hukkaan niitattu etulemisten vuoksi...

Ei, vaan vanhempien välinpitämättömyys puuttua asioihin ja ohjata tarkoittaa musta sitä, että vanhemmat eivät tee sitä kasvatustyötään. Ne on niitä, jotka puskee lapsia maailmaan ja odottaa, että yhteiskunta ja koulujärjestelmä tekee niistä ihmisiä ja että heidän ei tarvi ottaa siihen kasvatukseen mitään roolia. Ei kuule sellaisten vanhempien huomassa kasva kunnon kansalaisia. Nääs opettajana nään kaiken laista, just niitä välinpitämättömiä vanhempia ja niiden välinpitämättömiä lapsia.

No ehkä on hieman turhaa vetää johtopäätöksiä pelkän yhden jubakan suhteen...mut en mä sun kokemuksi opena dissaa, varmaan sitä näkee ja kaikenlaista. Perhekerho ja sen tapahtumat ovat sitten asia erikseen.

Ei se oo eri asia. Jos aikuiset eivät viitsi jo pienestä kasvattaa ja opettaa, niin luuletko että ne siitä hirveesti skarppaa myöhemminkään. Näitä "maailma kasvattaa" lapsia tulee nykyään ovista ja ikkunoista ja koulussa on hiton vaikeeta saada koulurauha. eikä tässä puhuta siis yhdestä jupakasta, vaan lukuisissa leikkipaikoissa, kuten Hoplopissa, kylpylöissä, kerhoissa ym ihan sama meininki. Aina niitä jotka jättävät lapsensa valvontaa vaille, eivät välitä tuon taivaallista. Eivät välitä ovatko lapset turvassa ja kiusaako niitä joku. Eivät välitä siitä, pilaavatko lapset muiden leikit. Näistä lapsista tulee kyllä aika pomottelijoita ajan ollon. Kun heihin ei koskaan päde samat pelisäännöt kuin muihin. ei osata ryhmässä toimia, vaan ollaan joka paikassa niitä "minä itse ja minä aina ensin"-tyyppejä.
 
Minustakaan lapset ei ole hirviöitä. Vaan heidän välinpitämättömät vanhempansa, jotka tekevät jälkeläisilleen karhunpalveluksen opettamatta käytöstapoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja OP-81:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja OP-81:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Koko ketjua lukematta vastaan näin. Ei, ei 4-5 vuotiaiden kyljessä kävellä kerhoissa jossa onkin tarkoitus juuri tavata kavereita ja naiset yleensä jaarittelee keskenään. Perhekerhoissa käydään yleensä juuri jos ollaan kotona joten kavereiden kanssa päästään tapaamisissa leikkimään kunnolla. Tuon ikäisille on ihan tavvalista uppoutua leikkeihin ja jopa riehaantua. ymmärrän että mennään jonossa alle 2-vuotiaiden ohi helpostikkin kun on tulijalan alla. Näitä shokki kokemuksia lekareilla ja kerhoissa saa aina (lähes) 1 alle 3 vuotiaan äidit. Tuupataan ne pienet sinne ja ihmetellään että mikä on kun ei kohdella kuin maailman napaa vaikka se on. Ihan olen paikalla ollut samassa kerhossa josta jälkeen päin tuttava oli kauhutarinoita kertonut miten oli kaameita kakaroita ja tuupittu miten sattuu yms yms. Mitään noprmaalista poikkeavaa tapahtunut. Lapset on lapsia ja joskus ne riehaantuu ja 4-5v ei aina jaksa kun niitä pieniä tungetaan jalhoin ja tielle kun josku stekee mieli irrotella. Kaikki ymmärsi todennäköisesti kaiken väärin, toivottavasti joku edes ymmärtää pointtini kärjistyksien seasta.

Ei kävelläkään, mutta heidän touhuja seurataan sivusta. Ja puututaan, jos menee överiks.

Niin mä juuri teenkin. Juuri koskaan ei ole edes mitään mihin puuttua. Mun kirjotuksen perusteella varmaan saa kuvan että mä juoruan silmät ummessa ja mull aon liuta takkutukkasia sosiopaatti hirviöitä jotka on täysin heitteillä. Päin vastoin. Kohteliaita ja rauhallisia lapsia, eivät aiheuta harmia kiusaajina ja ei niitä kiusatakkaan. Siksi mulla on tollasissa aikaa KYYLÄTÄ muita. Ne puhiseva silmien pyörittäjät (jotka täälä myös kirjoittaa) on oikeastaan aina 1 pienen lapsen äitejä kellä ei ole aikaa jutellakkaan muiden kanssa ja niitä inhottaa kun pieniä ihmisiä juoksee ja viuhtoo lähettlä ja ympärillä.

Eläpä yleistä, nim. 3 ja 5 vee lasten äiti ;) Ja kyllä verenpaine nousee jos vanhemmat eivät osaa pitää silmiään auki ja puuttua epäsopivaan käytökseen.

Toki nousee ja saakin nousta, mut helkkari, ettekö te itse osaa puuttua tilanteeseen jos koette sen uhkaavana?

Kyllä minä osaan puuttua ja puutunkin aika helpostikin :) Mutta ei aina jaksaisi samasta asiasta sanoa. Se on kuin tuuleen huutaisi ( ihan turhaa ) Viimekädessä se ei ole kuitenkaan muiden tehtävä opettaa lapsellesi käytöstapoja.
Ja tuohon että 2 veesi menee siinä sivussa. Juu niin menee, tiedän itsekin että kakkoset ja kolmoset.... menee siinä sivussa kun oppivat leikkimään ihan pienestä pitäen isompien rinnalla. Mutta joka perheessä ei ole sitä mahdollisuutta.

Joo, tiedän...kuin tuuleen huutaisi...mutta ei se turhaa ole jos lapsesi saa sen kokemuksen, että pidät hänen puoliaan. Epäreiluja ihmisiähän tulee aina olemaan ja tulemaan vastaan, mutta minusta se, että oma äiti pitää lapsen puolia EI missään nimessä ole turhaa!!!! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
No, iloitaan siitä, että ne lapset, joilla on käsitykset käytöstavoista, ymmärrystä toisten ihmisten /lasten läsnäolosta ja siitä, miten toisia huomioidaan ja miten muita kohtaan käyttäydytään, tulevat mitä todennäköisimmin pärjäämään elämässään kun taas luuseri huligaaneiksi oppivat tulevat näyttämään kaiken välinpitämättömyyden ja muiden arvostuksen puutteen toilailuillaan ja päätymällä surkeisiin hommiin. Aika paljon voivat vanhemmat kasvatuksella vaikuttaa siihen, miten lapset osaavat käyttäytyä. HUonoilla tavoilla on aika onneton tie edessä.

Höbälöbä. Siis vaikka mä päivittelenkin näitä meidän pihan 8-10vuotiaita huligaaneja, niin uskon, ettei 4-5vuotiaan elämä oo vielä ihan hukkaan niitattu etulemisten vuoksi...

Ei, vaan vanhempien välinpitämättömyys puuttua asioihin ja ohjata tarkoittaa musta sitä, että vanhemmat eivät tee sitä kasvatustyötään. Ne on niitä, jotka puskee lapsia maailmaan ja odottaa, että yhteiskunta ja koulujärjestelmä tekee niistä ihmisiä ja että heidän ei tarvi ottaa siihen kasvatukseen mitään roolia. Ei kuule sellaisten vanhempien huomassa kasva kunnon kansalaisia. Nääs opettajana nään kaiken laista, just niitä välinpitämättömiä vanhempia ja niiden välinpitämättömiä lapsia.

No ehkä on hieman turhaa vetää johtopäätöksiä pelkän yhden jubakan suhteen...mut en mä sun kokemuksi opena dissaa, varmaan sitä näkee ja kaikenlaista. Perhekerho ja sen tapahtumat ovat sitten asia erikseen.

Ei se oo eri asia. Jos aikuiset eivät viitsi jo pienestä kasvattaa ja opettaa, niin luuletko että ne siitä hirveesti skarppaa myöhemminkään. Näitä "maailma kasvattaa" lapsia tulee nykyään ovista ja ikkunoista ja koulussa on hiton vaikeeta saada koulurauha. eikä tässä puhuta siis yhdestä jupakasta, vaan lukuisissa leikkipaikoissa, kuten Hoplopissa, kylpylöissä, kerhoissa ym ihan sama meininki. Aina niitä jotka jättävät lapsensa valvontaa vaille, eivät välitä tuon taivaallista. Eivät välitä ovatko lapset turvassa ja kiusaako niitä joku. Eivät välitä siitä, pilaavatko lapset muiden leikit. Näistä lapsista tulee kyllä aika pomottelijoita ajan ollon. Kun heihin ei koskaan päde samat pelisäännöt kuin muihin. ei osata ryhmässä toimia, vaan ollaan joka paikassa niitä "minä itse ja minä aina ensin"-tyyppejä.

:/ Hmmmm...no voi olla, että olet osaltas oikeessakin. Mut siks just meiltä muilta kai vaaditaankin vähän enemmän. Tottakai sitä kypsyy kun omissakin olis ihan tarpeeksi, mutta kyllä mä silti jaksan leikkareissa pitää omani puolia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Musta nyt harmaana:
En lukenut koko ketjua läpi, koska ensimmäisellä sivulla alkoi jo ärsyttää se mollaaminen että aina kaikki lapsen huonokäytös johtuu kasvatuksesta!!!!

Tarkoitatko erityislapsien käytöstä? Vai mitä?

En tiedä mitä tarkoitti, mutta normaali hyvinkasvatettu lapsikaan ei käyttäydy kuin robotti vaan ihan tasan varmasti aiheuttaa ei toivottuja tilanteita, vaikka kuinka olisi kasvatettu hyvin.

Sanoisinpa, että jos ei koskaan aiheuta, on jotakin vialla. Joko vanhemmat ovat sokeutuneet niitä näkemästä tai lapsi on pelolla kasvatettu.

Minulla oli ekan lapsen ollessa pieni kuvitelma, että voin kasvatuksella täysin ohjailla lapsen oikealle polulle.

Ei se niin tietenkään mene vaan aika ajoin lapsi pitää palauttaa polulle takaisin. Lapset kun on varustettu omalla tahdolla ja uteliaisuudella, jotkut kovalla päälläkin.

Siperia todellakin opettaa. Kokonaan eri asia ovat lapset, joilla polkua ei ole koskaan ollutkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
:/ Hmmmm...no voi olla, että olet osaltas oikeessakin. Mut siks just meiltä muilta kai vaaditaankin vähän enemmän. Tottakai sitä kypsyy kun omissakin olis ihan tarpeeksi, mutta kyllä mä silti jaksan leikkareissa pitää omani puolia.

Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että vastuu on lapsen vanhemmilla, ei sen kiusatun lapsen vanhemmilla. Ja sellaiset vanhemmat sais kattoa peiliin, pitkään ja hartaasti. Suorastaan vituttaa heidän asenne, että koko kylä kasvattaa. Kaikki ei ehkä ole samaa mieltä siitä.
 
Yhteistyössä