Mä myönnän olevani tosi kateellinen kaverin lapsista

[paskamutsi]

Heillä on 2 lasta, molemmat raskaudet ilmoitelleet tulostaan siinä vaiheessa, kun niille on annettu lupa tulla.
Heidän vanhempi lapsi on nyt melkein 3-vuotias ja se osaa jo lukea, puhuu täydellisesti monisanaisia lauseita. Oppi kävelemään reippaasti alle vuoden vanhana ja oppi myöskin puhumaan ennen kun täytti 1v. On tosi ketterä ja osaa kaiken, mihin vaan ryhtyy. Ärsyttävää!!!! Ja se äiti hehkuttaakin jatkuvasti siitä.

Heidän nuorempi on 10kk. Puhuu nyt jo ihan tunnistettavia sanoja, esim. "äittä". On kävellyt jo pari kuukautta ja senkin se vauva tekee horjumatta. Kiipeilee. Käyttää lusikkaa. PUKEE!!!! Mä en kestä! Miksei mun lapset ole noin fiksuja??? MIksi?

Meidän nuorin vieläkin yökastelee ja on jo ekalla. Eikä osaa vielä lukea, aika käy vähiin, joutuu varmaan tuplaamaan ekan, kun ei vielä ole päässyt lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan. RAAH!
Ei puhettakaan että osaisi ilman appareita ajaa pyörällä, ei sitä kiinnosta pätkääkään harjoitella. Piirtäminen on yhtä suttua. EN kestä! : /

 

["Vanukas"]

Niin, tasan ei käy onnen lahjat. Mutta omat lapsesi ovat rakastettavia, ja tuskin toisiin vaihtaisit . Sinun tehtävä on äitinä rakastaa lapsesi "ruttuun" ja tukea heitä ihania suloisia pieniä ihmisenalkuja kaikissa vaikeuksissa. Voiko suurempaa onnea olla kuin OMAT lapset! Ei voi!

 

[paskamutsi]

En tietenkään vaihtais. Onhan mun lapset nätimmät Mut hei, oikeasti, heillä on ihan luonnottoman täydelliset lapset. En kestä semmosta. : /

 

[vierass]

Olisko että ne omput eivät kovin kauas puusta putoa. Meillekin sisko on kateellinen, lapset menestyvät koulussa jne. omansa ovat erkkariluokalla yms. olisiko ero siinä että lasten isät ovat vähän niinkuin eri kaliiberia, toinen apukoulun käynyt ja toinen yliopiston.

 

[liinub]

Älä ole kateellinen. Kaikilla on omat vahvuutensa. Ehkä sun lapset tarvitsee nyt aikaa oppimiseen, tukea ja kannustusta sekä hyväksyntää enemmän kuin muut. Mutta tilanne voi jo muutaman vuoden päästä olla ihan toinen. Ehkä ne sun lapset vaan rakentaa nyt vahvaa kivijalkaa todella huolellisesti.

 

["Vanukas"]

En tietenkään vaihtais. Onhan mun lapset nätimmät Mut hei, oikeasti, heillä on ihan luonnottoman täydelliset lapset. En kestä semmosta. : /

Niin, aina löytyy kauniimpia, rikkaampia, terveempiä..lapsia, aikuisia, vanhuksia...

Ei sille mitään voi. Kateuden tunteella ei tee mitään, joten sellaiset kannattaa heittää romukoppaan ja keskittyä vaan siihen ihanaan mitä itsellään on.

Meillä täällä sentään on suurin piirtein asiat hyvin. Toisin kuin johonkin Afganistaniin syntyneillä tyttölapsilla esim. Koko ikänsä istuvat hunnun alla suru silmissään. Noin karkeasti otettuna.

Ollaan onnellisia ja iloitaan siitä että saadaan tarjota lapsillemme hyvä kasvuympäristö. Ei meidänkään lapset ole täydellisiä kaikessa. Mutta jotenkin rakkauden tunne on suurinta heidän kohdallaan niissä asioissa joissa eivät ole niin hyviä, vaikka onnistumisetkin ilahduttaa. Epäonnistumiset saa jotenkin rakkauden sydämessä tuntumaan niin suurelta että sattuu fyysisesti.

 

[vittu joo]

oisin helvetin kiitollinen kun tulis edes jonkinlaisia lapsia.

 

[juuu]

Sitä sanotaan että paskan määrä on vakio
Jossei nyt, nii viimeistää sit kuolinvuoteella tapellaan katkerasti perinnöstä

 

[dddd]

Minua ei kiinnosta paskan vertaa muiden lapset. Omiini panostan ja heistä tykkään.

Onnekkaita ovat ne vanhemmat, jotka pääsevät helpolla lastensa kanssa ja sääliksi käy niitä, joiden lapset teettävät erityisen paljon töitä.

 

[N.O]

Älä kadehdi, kaikki ei varmasti ole heilläkään täydellistä Oma/omat lapset ovan niin iso onni ettei kannata kadehtia toisten muksuja vaikka miten ihania lapsukaisia olisivatkin.

Mä oon ainakin niin onnellinen omistani, vaikka aina ei kaikki menekkään oppikirjan mukaan <3 Eikä tarvitsekkaan mennä.

 

[Jepsjuu]

Kateus pienissä määrin on onneksi "normaalia" ja suotakoon tämä yleinen vi...tuksen tunne kaikille. Harva pystyy väittämään etteikö olisi jostakin asiasta kateellinen jollekkin...

Mutta katso perhettäsi toisen silmin, mistä joku voi olla kateellinen sinulle? Varmasti löytyy asioita joita muut karehtivat sinussa. Ja se tosi asia, moni kakku päältä kaunis. Luurankoja on jokaisen kaapissa ja siinä ei auta yltiökehittyneet lapset. Heillä tulee olemaan haasteellista viihtyä koulussa, jos nyt jo osaavat lukea yms. Ja tuo aiempi sanonta "paskan määrä on vakio" pitää paikkansa.

Omat lapsesi omaavat varmasti sellaisia piirteitä joita pidät itsestään selvyytenä. Seuraa omia lapsiasi ja huomaa heidän pienetkin eleet jotka aiheuttavat ylpeyden tunnetta. Lapsesi ovat kauniita, miksi et ottaisi heistä ihania kuvia seinällesi ja tuntisi joka päivä suunnatonta iloa siitä? Muista myös kertoa lapsillesi olevasi ylpeä heistä ja rakastavasi heitä ehdoitta. Joskus lapset kuulevat aikuisten keskusteluja näistä kateuden aiheista ja saattavat ymmärtää väärin. Eivät halua yrittää, jos ovat huonompia kuin muiden lapset.

Itse ryven itsesäälissä ja huonon äidin tunteessa ajoittain, kun lapseni eivät osaa sitä tätä tuota ja naapurin lapsi, siskon lapset on nii..iiin taitavia. Aikani surkuteltua alan mielessäni käymään perheeni vahvuuksia läpi ja katselen tilannekuvia joissa lasten ilmeet kertovat ilosta ja rakkaudesta meidän perheessä. Ja taas huomaan kuinka sisko kateellisena sanoilla sivaltaa kahvipöydässä ja naapurin talolaina on maksussa vasta vanhempien ollessa eläkkeellä.

 

["Nina."]

Lapsellasi saattaa olla lukivaikeuksia.

 

[aloittajalle]

varmaan sun vanhempasi ovat myös kateellisia erinäisille ikätovereilleen tai tuttavilleen näiden (aikuisista) lapsista. Jotka ovat parempia kuin sinä. Onnistuneet ammatillisesti, parisuhteessan ja lastenkasvatuksessaan paremmin kuin sinä?

Itse olen superonnellinen lapsistani. Toinen on lukihäiriöinen kolmekymppinen, joka kuitenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen on valmistumassa fil. maisteriksi lähivuosina. Toinen on rahankäytöstä juuri mitään ymmärtämätön taiteilija, joka kuitenkin osaa tehdä sitä taidetta mitä rakastaa, ja jolla on nyt, 23-vuotiaana ainakin rakastava ja hyvä parisuhde...

Mutta, rakastan heitä. Kumpaakin. Itsenään.

 

[Hmm...]

On myös äitejä, jotka kehuvat lapsiaan pikkuisen ylikin heidän todellisten taitojensa. Ehkä aloittajan kaveri on yksi heistä. Pisti silmään aloittajan kuvauksessa tuo "lukee alle kolmevuotiaana". Sanoisin, että se on erittäin poikkeuksellista. Tyypillisempää on, että alle kolmevuotias tunnistaa sanahahmoja, mikä toki aiheuttaa ihmetystä ja ihastusta.

Nyt tänne ilmoittautuu tietysti iso lauma ihmisiä, jotka ovat kaksivuotiaina lukeneet hesarin pääkirjoituksia, ja asiasta on videotodisteitakin

 

[pikku juttu]

Olen kateellinen sinulle ap, jos lapsesi on kuitenkin terve. Omani ei ole, eikä koskaan tulekaan olemaan. Ihan samahan se lopulta on, kuka oppii tosi aikaisin puhumaan ja kävelemään, vai mitä?

 

[Happygirl-91]

Sillä miten nopeasti oppii lukemaan ei ole mtn tekemistä älykkyyden tai lahjakkuuden kanssa, ihan riippuu lapsen herkkyyskaudesta ja kävelemään/puhumaan oppimisessa sama homma. Noista en edes "osaisi" olla kateellinen tai huolissani. Sosiaalisuutta tosin tulen opettamaan ja siinä koen varmasti herkästi kateudenkin tunteita, jos en onnistu, eikä lapsi vaikka osaa ottaa kontaktia ja muodostaa ystävyyssuhteita.

 

[peyote]

Kateellisuus on jotain niin turhaa. Etenkin asioissa joihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Mieluummin kannataa olla onnellinen kaverin lapsista kun ovat niin hienoja.

 

["ellinoora"]

Voi ei,ei kannata olla kateellinen.Mullakin oli täydelliset lapset,osasivat varhain kaiken ja todella kilttejä,joka paikkaan kehtasi mennä lasten kanssa,osasivat aina käyttäytyä nätisti.No tuli yläasteikä ja tupakkaa alettiin polttaa,näpistää kaupasta ja koulu lintsaus...kaikki mennyt huonosti sen jälkeen..

 

[Puuhippa]

Mä kun olin raskaana niin työterveyslääkäri antoi vinkkinä ettei koskaan pidä tehdä sitä virhettä, että vertaa lastansa muihin lapsiin. Jokainen kehittyy miten kehittyy.
Kaikki tasaantuu ajalaan ja loppujen lopuksi samalla viivalla ne lapset on ellei nyt ole sellainen superälykäs mikä ei mielestäni ole kovin toivottava asia.

 

["niinpäniin"]

Kateus ei liene vieras tunne meille kellekään? On aikoja elämässä, kun menee huonommin, on raskaampaa,surua jne. ja silloin helposti näyttää muiden elämä hienommaltaja paremmalta kuin oma ja kateus iskee.
Mutta kun itselläsi menee hienosti, olet onnelline jne. ei sitä silloin huomaa toisten vaikeuksia, ainakaan kovin helposti.
Ihmisten elämä on ylämäkkee ja alamäkkee.
Mitä tulee aloittajan kaverin lapsiin, he nyt ovat sellaisia kun ovat, jostain syystä, jota emme itse vielä tiedä.
Sinun lapsesi on sellainen kuin on ja syystä hänkin.
Voit vain rakastaa ja rakastaa omaa lastasi sellaisena kuin on. Tiedätkö itse oman kasvuhistoriasi,entä miehesi historian? Sieltä voi löytyä vastauksia lapsennekin ns.ongelmiin.

 

["wieras"]

Ja mä uskonut sanaakaan tuon ap:n jutusta. Tai no sen että se on kateellinen ainakin joskus jostakin.

 

["viiden äiti"]

Ja, hei, minun ihanan-kamala lapseni oppi vasta muutama viikko sitten ajamaan polkupyörällä. Hän on täyttänyt 9 vuotta joulukuussa ( hidasteena on ollut dyspraksia). Olen myös iloinen, kun dysfasia ei näy enää psykologisissa testeissä. Suoriutuminen on "hieman keskitason alle" ja hän siirtyy selkeästi seuraavalle luokalle ( on tuplannut ekaluokan ja ollut jo eskarissa perusopetuksessa).

Jos katsoo elämää oikeasta kulmasta, on se ihanaa ja mukavaa.

 

["Juup"]

[QUOTE="wieras";30782663]Ja mä uskonut sanaakaan tuon ap:n jutusta. Tai no sen että se on kateellinen ainakin joskus jostakin.[/QUOTE]

Tämmöiset kirjoitukset kuuluvat ns. paskamutsi-genreen, jossa esitetään että suhtaudutaan nihilistisesti omiin lapsiin tai ainakin esitetään suhtautuvansa, oli se totta tai ei.

 

[Pulp]

Tuo on ihan kukkua, että kaikilla on luurankoja kaapissa, onnellisuus ja menestys on silmänlumetta ja vaikeuksien määrä on vakio. Kaverin kauniit ja lahjakkaat lapset saavat varmaan oikeasti ihanan elämän, onnellisen parisuhteen ja ihanat lapset. Sinun ylipainoiset ja heikkolahjaiset lapsesi nilkuttavat joten kuten elämän läpi ja sinä koitat repiä lohdutusta jostain "todellisesta onnellisuudesta", sydämen sivistyksestä ja luurangoista menestyneiden ihmisten kaapeissa. Siinäpähän revit, mutta oikeasti kohtalo ei jaa onnen lahjoja tasaisesti vaan tiputtaa niitä summissa.

 

[Pulp]

Sitä minä vaan, että se lohtu kannattaa opetella hakemaan jostain muusta kuin toisten kuvitellusta onnettomuudesta.