Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Hei Tyyne, mä oikein kaivoin kalenterin esiin kun kirjoitin kaikki ylös. Ihan ekana oireena oli jo 4 päivää siirrosta, etten pystyny treenaamaan kun hengästyin (lenkillä) ihan tolkuttomasti. Vajaa viikko siirrosta olen merkannu että olen ollut huonovointinen ja viikko siirrosta on voimakkaat hajut ärsyttäneet. Mulla oli 11 päivää siirrosta jo sitten pieni vuoto, ihan yksittäinen. Mullahan vuodot jatkuivat aina viikolle 10 asti. Mä testasin kotitestillä 13 päivää siirrosta, luulin ekaks että oli nega, ja sit tuli haamu. Seuraavan päivän verikokeessa oli hcg 515, eli oli huono toi apteekin Onni testi!! En suosittele. Onnea piinistelyyn!
lokakuu :)
 
Hei!

Olen yksin lasta yrittävä, takana 4 ins ja ensimmäinen ivf-hoito käynnissä. Ensimmäisessä ultrassa vaste heikko suuresta annoksesta (menopur 300IU) huolimatta, annosta nostettiin. Lääkäri ehdotteli seuraavaksi lahjamunasoluhoitoa. Lisäksi, koska yritän lasta yksin, tarvitsen myös luovutetut siittiöt.

Olisin kinnostunut kuulemaan kokemuksianne Virossa ja Riiassa tehdyistä hoidoista. Minkä hintaisia ovat? Kuinka kauan pitää olla paikanpäällä? Miten kommunikointi onnistuu? Onko hoito ollut hyvää?
 
Lyyra Kiitos sinulle oikein paljon vastauksestasi! Olen vielä hieman ummikko näiden asioiden suhteen, joten pas ilmeisesti tarkoittaa siis pakastetun alkion siirtämistä? Ja alkio tarkoittaa siis jo hedelmöitettyä munasolua? En oikeasti ole näin tyhmä, mutta kun en tunne näitä asioita.. Miksiköhän lääkäri sitten ehdotti minulle hoitoa nimenomaan luovutetuilla munasoluilla, vaikka tietää kyllä tilanteeni.. No, täytyy kysyä maanantaina, jolloin menen siis toiseen ultraan, ja katsotaan, onko munasoluja lähtenyt kasvamaan. Kielitaito on kunnossa, siinä suhteessa ei ole hätää.
 
Kirjoitan tänne puolelle ihan saman viestin kuin tuolla odottajien puolellekkin kun niin taas tyrmistytti.

Tuli käytyä terveyskeskuksen neuvolanlääkärillä ku mulla on sitä ruskeaa vuotoa ollu viime tosrataista lähtein, mut tänään ei ole tullu enää yhtään, mut neuvolasta oli varannut mulle ajan. No joka tapauksessa, lääkäri ultras ja kuunteli sydänääniä. Kummastakaan ei saanut mitään selvää ja totesi, etä ilmeisesti keskenmeno tapahtunut. Itse en ollut juuri hätääntynyt asiasta ku kuvasta ei saanu mitää selvää, mut olin kuitenkin näkeväni että Pikkarainen liikkui hieman. Sydänääniä ei malttanut kuunnella kuin noin minuutin ja silloinkin liikutteli sitä anturia koko ajan.
Laittoi sitten lähetteen gynenpolille sairaalaan ja huomena aika sinne. Sanoi sit lopuksi,että meillä nää laitteet on niiin huonot ja vanhat et toivotaan että kaikki hyvin kun sairaalalla on paremmat laitteet ja niissä näkyy selvästi mikä tilanne.
Tulin kotia ja kuuntelin tuolla omalla dopplerilla ja sydänäänet kuului ihan yhtälailla kuin kaikkina muinakin päivinä on kuullut. Voi V... meni taas niin luotto tuohon tk:een.
Noo huomenna saan vielä varmistuksen, mut ei voi mitään keskenmenoa olla jos sydänäänet kotona kuuluu tai sit en tiedä mitä ne sikiön sydän äänet on |O Toivotaan nyt ettei se lääkäri maalannut piruja seinille ja nyt sit huomiseen mennessä tapahtuu jotain.

Sela ja Pikkarainen ( toistaiseksi voi hyvin, molemmat )
 
Kyllähän Sela ne sydänäänet erottaa, kun tuo oma vanha sydän lyö vähän laiskanlaisesti sikiöön verrattuna :).

Vielä muistin noista oireista yhden todella huomattavan, nimittäin palelun. Olin kuin horkassa pitemmän aikaa.

Minulla huomenna Tays-käynti. Ainahan se vähän jännittää.

Discovery 31+3
 
sela, mitä ihmettä se lääkäri siellä tk:ssa oikein höpisi? :eek: Onneksi sulla on se doppler ja saat tänään vielä ultrassa lisävarmistuksen siitä, että Pikkaraisella on kaikki hyvin.

Lyyra, mukava kuulla sinusta taas. Sinullakin on ultra tänään, pääset näkemään pienen. :heart:

Discovery, toivottavasti on hyvä käynti. Sinulla nuo viikot laukkaavat kohti synnytystä huimaa vauhtia!

Tyyne, jaksamista. Peukutan, että tulee plussa!
 
Todellakin lääkäri höpisi ihan omiaan eilen. Ultrassa vilkutteli iloisesti Pikkarainen ja ei tietoakaan siitä että jokin olisi hullusti. Istukka on kuulemma osittain kohdunsuun päällä joten lääkäri epäili että vuotoa tulee sen takia. Nyt on sitten pitkät kävelylenkit kielletty ja muutenkin pitää ottaa rauhallisesti. Kahden viikon pääähän laittoi kontrolliajan tai jos vuotoa lakaa tulee enemmän niin sitten polille soitto.
Itse vähän ällikällä tästä että kuinka paljon haittaa on siitä istukasta ja mitä sitten tehdään jos alkaa vuotamaan enemmän. Onko se sit pienen menoa vai voikohan asialle tehdä jotain. Koskaan ei ole ollut näin aikaisemmissa raskauksissa ja ei sit ilmeisesti näkynyt np-ultrassa kun ei siellä mitään siitä mainittu.

Sela ja Pikkarainen ( molemmat voimme mainiosti :) )
 
Hei kaikki!
Hienoa Sela että ultrassa varmistui että kaikki oli hyvin. Olipas se lääkäri tökerö kommentteineen, ihan vihaksi pistää että säikytellään tuolla lailla. Luulen että niskapoimu-ultrassa istukka peittää aika isosti vielä kohdun limakalvoa ja sen lopullista paikkaa on vaikea nähdä. Se voi vuodella kun kohtu laajenee ja jos se on kohdunsuun päällä niin voi vaikeuttaa synnytystä. Älä huoli varmasti tilannetta seurataan niin kuin on tarpeen :)


Omaa napaa. Tiistaina olin varsinaisessa rakenneultrassa vaikka kaikki rakenteet tarkistettiin jo kaksi viikkoa sitten. Mutta kun muutan huomenna takaisin Norjaan halusin varmistua että pikkuinen voi hyvin ja on kasvanut. Lääkäri ei olisi halunnut mitata kun vauva mitattiin kaksi viikkoa aiemmin mutta mittasi sitten pyynnöstäni. Mutta totesi että pitää osata suhtautua oikein mittoihin kun ne ovat mittaajakohtaisia. Mielestäni eri mittojen välillä oli isoja heittoja, viikkoja oli siis kasassa 20+2 ja BP (pää) vastasi 19+3, AC (masun ympärys) 21+1 ja FL (reisiluu) 20+4! Lääkäri totesi vain että vauvalla on kaikki hyvin ja liikkui aktiivisesti :). Tänään kävin vielä ylimääräisessä neuvolassa että sain hempan ja pissan tutkittua, mutta sainkin koko satsin ;-). Painoa on tullut 3 vkossa 3.5 kg :ashamed: , pisu puhdas ja verenpaineet ok. Hemppa 133 ja ne ihanaiset sydänäänet :heart: sain kuulla jo toiseen kertaan viikon sisällä.

Lyyran ultrakuulumisia odotellen...

Tyynelle tsemppiä piinistelyyn, koskas olikaan testipv.

muuttomiehiä odotellen lokakuu
 
Hienoa Sela ! Kyllä voi olla pönttöjä lääkäreitä. Eikös se istukka monesti nouse poispäin kohdunsuulta, kun raskáus etenee ?

Minulla neidin painoarvio nyt "normaalimpi" eli 2,1 kg. Tällä vauhdilla päästään noin 4250 grammaiseen vauvaan täysillä viikoilla. Lähdetään kuitenkin käynnistelemään viikolla 38-39, jos ei päädytä sektioon. Onhan minulla yksi poika ollut 4500 g, niin että kyllä sieltä mahtuu isompikin. Napavirtaukset ja vauvan sydänkäyrä ok. Kovasti liikkui. Potki anturiakin haitaten mittausta. On raivotarjonnaskin. Ateriainsuliini lisättiin. Tätä osasin epäilläkin.

Kaikkea hyvää mammoille !
 
SELA: hyvä että kaikki oli kunnossa.

Lokakuu: Testailen ti aamuna. Maanantaina käyn veritestissä mut tuloksen kuulen vasta ti.

piina-ajatuksia: Hermot menee... Tietäisipä jo vastauksen. En jaksa odottaa. PP5 illalla tuli yhtä-äkkiä sellainen hetkellinen öklö olo. Eilen ja tänään ei ole ollut taas ei yhtikäs mitään. Pieni "polte" tuntuu alavatsalla, mut ei kipuja. Illalla rukoilin, että Luoja antaisi jonkun merkin siitä olenko raskaana vai en. Vähän ajan päästä mua alkoi pierettää ihan kamalasti... HEH ajattelin että siinä se merkki sitten oli =) :LOL:

Yöllä heräsin siihen kun tissejä vihloi oikein kunnolla lisäksi olin aivan hiessä ja silti paleli. Kylmät väreet meni vähään väliä pitkin kroppaa. Mitä lie sekin ollut.

Mieli siis tekee tepposia ja järki laskee, että 25% onnistumisprosentti on tosi pieni, eikä meillä voi onnistua...

HUH! lähettäkää minulle voimia loppupiinaan.... mitenhän siitä negastakin taas selviää

Tyyne (jo kolmastoista piina menossa pp7)

 
Hienoa Sela, että kaikki hyvin. Kyllä on tökeröitä lääkäreita, pah !!!

Lokakuulle tsemppiä muuttoon ja ihania uutisia ultrasta :heart:

Discovery sinullakin on raskaus jo tosi hyvillä viikoilla :heart:

Tyynelle tulinkin kommentoimaan, että kuulostaapa hyviltä sun oireet =) Muistan tuplaraskaudessa piinapäivinä olleen tuon "poltteen" alavatsalla ja välillä tuntui kuin siellä olisi kiviä, sellanen painon tunne. Vilunväristyksiä mulla oli myös ja varsinkin lähempänä testipäivää, sekä siitä sitten alkuraskauden ajan. Pidän sulle peukkuja pystyssä !!!
 
Olen tässä vain omaanapaa ajatellut ja kirjoitellut, mutta nyt kun huolet on taas "pois" voin olla oma itseni :) Jotenkin vaan ei ole vaan saanut kirjoitettua.

Tyyne Täältä kun lukee tosiaan oireista niin on niin laidasta laitaan ja ei pysty sanomaan kumpi on tulos. Mutta itse muistan edellisesssä raskaudessa ennen plussaa palelun ja nenäntukkoisuuden ja pieruttamisen. Joten olettaisin sinun plussaavan :)

Discovery mukavat on sinullakin ollut ultranäkymät ja hitsin nopasti tämä aika menee. Ei ole enää kauaa sulla ku pieni maailmaa katselemassa.

lokakuu Nyt voi turvallisin mielin tehdä muuttoa kun tietää, että pienellä kaikki hyvin =)

Minä kanssa odottelen Lyyran ultrakuulumisia

Ihan ku tuo Pikkarainen olisi hermostunut moisesta tökerölääkärin diagnoosista ku tänään kotia tulon jälkeen on alkanu ihan selvästi tuntumaan noita liikkeitä. Olen hetken aikaa tuntenut niitä kyllä, mutta sellaisia ihan hipaisuja ja tänään sit paljon selvemmin =)
Tuli vielä mieleen, että minullahan on synnytystapana sektio joten tuo istukan paikka ei siinä silloin haittaa vaikka ei nousisikaan, mutta muuten kai ja noiden vuotojen takia olisi mukavampi että siirtyisi pois sieltä edestä.
 
Heti piti aamusta tulla tsekkaamaan

Onnea Lyyyra ihanista ultranäkymistä. Viikkoja sinullakin jo noin plajon, että tämä aika rientää :)
Joo palautteen aijon laittaa kyllä lääkräistä. Mietittiin just miehen kanssa, että miten jos olisi ollut paljon herkempi ihminen kysessä. Mitä olisi voinut tapahtua sen vajaan vuorokauden aikana ennen kuin varmuuden pienen kunnosta olisi saanut. Itselläkin oli kuitenkin tietynlainen jännits siellä odotusaulassa ja yritin kuulostella liikkeitä.
Ihana tuo teidän ajatus lopuista alkioista. Uskon ja luulen, että toiveenne on mahdollinen. Käsittääkseni kertovat raskautumisesta, jotenkin jäi sellainen kuva kun mieheni Artsin kansaa jutteli silloin. Artsille viestiä ja asiaa tiedustelemaan =)

Mulle tuli eilen viesti, että meille olisi luovuttaja löytynyt, mutta onnellisesti sain ilmoittaa, että meidät voi jonosta ohittaa ja antaa seuraavalle vastaanottajalle. Emme siis ilmoittaneet klinikalle mitään tästä raskaudesta vielä koska emme uskaltaneet. Ajattelimme, että jos jotain tämän raskauden kanssa tapahtuu ikävästi niin emme joudu alusta aloittamaan jonotusta ( en edes tiedä miten se toimii ). En tiedä oliko väärin vai ei,mutta näin sen järkeilimme.

Nyt valmistautumaan töihinlähtöön :) Mukavaa perjantaita ja kolmattatoista päivää kaikille :) ( eihän meistä kukaan ole taikauskoinen? ;) )
 
Tosiaan 13. päivä ja perjantai :wave:

Lyyralle onnittelut hyvistä ultranäkymistä. Olen vähän pudonnut kärryiltä, oliko niin että teillä oli lahja-alkiot, vai vain lahjamunasolut. Todella hienoa, jos annat alkiot muiden käyttöön! Tarvitsijoita on tosiaan Suomenkin ulkopuolella. Hah, sulla on huumorintajuinen Luoja :)

Selalla ollut ajattelematon oli terv.k lääkäri. Joku olisi vuorokaudessa voinut heittää pelin kesken ja aivan masentua. Mutta todella hienoa, että vaavi siellä kasvaa ja voi hyvin. Toivottavasti ei tule enää vuotoja!

Tyynelle jaksamista piinaavaan odotukseen ja samalla toivotukset, että plussa tulisi! :heart:

Discoverylle ja Lokakuulle voimia loppuraskauteen, pitkällä tosiaan jo olette.

Listan mukaan Minni on tänään ollut siirrossa, mites meni?

Tänne ei kummempaa kuulu. Klinikan lääkäri ei vieläkään ole ottanut kantaa anemiani aiheuttaman tauon pituuteen. Verilettuja, maksapihvejä, pinaattia, persiljaa ja rautalääkettä on nautittu. Luulisi rautaa päätyvän vähän varastoihinkin.

Kaikkea hyvää ihan kaikille - työkiireet taas painaa päälle!
Onneksi viikonloppu alkaa pian...

t. Hillevi
 
Perjantaita kaikille.

Hillevi kiitos kysymästä, mutta minulla ei siis siirtoa tänään ollut. Hoitoni jouduttiin keskeyttämään maanantaina alkaneen vuodon takia :ashamed: Yksi välikierto tulee ja seuraava yritys on ehkä lokakuun alussa.
Kaikki vauvauutiset tuntuvat taas tällä hetkellä aika raastavilta. Anopistakin tuli jo isomummo keskiviikkona. Eikä me olla tehty hänelle edes mummotettavia. Sitten yksi puolituttu odottaa vauvaa miehelle, jota en ikipäivänä voi kuvitella isäksi.

No onneksi täällä on monella niitä hyviäkin kuulumisia.
Lyyra ja Sela onnea hyvistä ultranäkymistä. En uskalla edes ajatella mitä itse olisin tehnyt selan tilanteessa tuollaisesta lääkärin diagnoosista. Hui kamala!

Tyynelle pitkää pinnaa piinailuun. Milloinkas saitkaan testiä tehdä?

Taustailen varmaan taas kunnes itsellä jotain tapahtuu. Joka päivä täytyy kyllä tulla kurkistelemaan teidän kuulumisianne.

Hyvää viikonloppua siskot :flower:
 
Sela, kiitos tiedosta. Raskautumisesta olisi mukava tietää jos joku alkioilla sitten onnistuisi. Ja kun asiakkaita käy eri maista, niin luulisi ettei ole kovin vaikea toteuttaa toivettamme että alkiot annettaisiin muille kuin suomalaisille.

Ja sela mä oon miettinyt kanssa että koska ilmoitan meidät pois suomalaisen klinikan jonosta. Mieheni sanoo ettei oo mitään kiirettä eikä tietysti olekaan. Kauan ehditte sinne klinikalle jonottaa ennenkuin tuo soitto tuli?

Hillevi, sitä suuresti toivotaan että rautavarastot olisi jo eri mallilla. Ja etenkin sen asian positiivisia seurauksia. Meillä oli "oma" munasolun luovuttaja eli kaikki alkiot tuli meidän käyttöön. Yhteensähän saimme 13 alkiota joista jäljellä on 6.

Minni, kovasti jaksamista tilanteeseesi. Minusta tuntuu että tosi usein juuri silloin kun on kaikkein vaikeinta lapsettomuusongelman kanssa, kuulee vauvauutisia. Pahimpia ovat nuo epäilyttävät vanhemmat, joita ei voi edes iseiksi ja äideiksi kuvitella. Minäkin vuoden alussa sain kuulla juuri negan testaamisen jälkeen samana päivänä, että yksi ihminen, joka ei edes juuri ole sietänyt lapsia, saa oman juuri sopivasti n. 10 kuukautta häiden jälkeen. Tuntuu oikeasti välillä, että mitä epäsopivampi äidiksi, sitä hedelmällisempi! No, se on vain minun katkeran kuvittelua varmasti. Siltä vaan joskus tuntuu.

Cava, mitäs sun mietinnöt sen suhteen että pidättekö taukoa vai ette, oletko saanut päätettyä asiaa?

Tyyne, sinulle tsemppiä piinailuun. Mitkä on nyt tunnelmat?

Minulla oli eilen eka neuvola. Ihme, sydänäänet kuuluivat jo. Vatsakin alkaa vähän näkyä joten alkaa olla sellaiset helpottuneemmat tunnelmat jo. Etenkin kun lääkäri arvioi km-riskin olevan enää n. 2%.

Lyyra, nyt 10+0
 
Lyyra Helmikuussa olemme ilmoittautuneet jonoon eli nyt sit sen puoli vuotta olemme jonossa olleet ja siitä sitten oli se heinäkuu lomakuukausi, joten jos se lasketaan pois milloin ei mitään asiassa tapahtnut niin sitten 5 kk. Meille sanotttiin se 5-6 kk jonoajaksi.
 
Minni73: Todella kurja tilanne :'( Minulla oli viimeksi vuotoa ennen PASsia monta kertaa ja jatkoin vain Progynovan syömistä. Kävin uusintaultrassa ainakin kolme kertaa ennen kuin alkionsiirto voitiin tehdä ja negahan siitä sitten oli lopputuloksena. Lääkäri kommentoikin, että seuraava PAS-yritys kannattaa tehdä jarrulla ja Progynovalla. Huokaus, kaikki keinot pitää yrittää ja silti välillä epäusko iskee.. Jaksamista, lokakuu tulee ihan tuossa hujauksessa ja pidän sitten peukut pystyssä!

Tyyne: Tsemppiä piinapäiviin ja pidän tosissani peukkuja tiistaina!

Oma tilanne: Minut voi siirtää tuohon "hoito lähestyy", arvioitu alkionsiirto on 30.8. Kyseessä on toka ivf lahjasoluilla. Ajatuksena on tehdä pitkäviljely ja saada blastoja (siirto viidentänä päivänä punktiosta lukien), vaikka sitten saalis jäisikin kokonaisuudessaan pienemmäksi. Lääkäri oli sitä mieltä, että pitkän hoitohistorian ja endon vuoksi tätä kannattaa nyt yrittää. Lisäksi hoitoon tulee uutena mukaan Klexane ja vanhana oljenkortena jatkuvat kortisoni (Dexametason) ja Progesteron (sama kuin Luget). Minulla on taustalla kolmen kuukauden Procren-jarru, jolla yritetään saada endo mahdollisimman passiiviseen tilaan. Maanantaina aloitin limiksen kasvattamisen Progynovalla, ja ilokseni luin tämän lääkkeen olevan erityisesti tarkoitettu vaihdevuosioireisiin. Kaksi päivää Progynovan aloittamisen jälkeen jo nukuin aamuyönkin heräilemättä :)

HUh, tässä viestissähän vilisee lääkkeiden nimiä niin kuin pienessä apteekissa, mutta tätähän tämä hoido meillä kaikilla on.. Limisultra on ensi viikon tiistaina ja luovuttajan punktio on kahden viikon päästä. Pitkän odottelun jälkeen aika tuntuu nyt menevän vauhdilla. Jännittää jo valmiiksi limiksen tilanne, koska minulla on aiemmin limis kasvanut hitaanlaisesti. Lääkäri vakuutti viimeksi, että kyllä limis kasvaa, koska Progynova on täsmälääke ja tämä hormoni ihan suoraan vaikuttaa kohdun limikseen. No, torstaita odotellessa sitten vain..
 
Kiitos kaikille Plussan toivotteluista... mutta ne eivät tainneet auttaa

Eilen oli tullu vähän ruskeaa tuhrua pikkariin. Nyt pyyhkiessä tulee vaaleanpunaista limaa... joten vuoto ilmeisesti alkamassa, mietin vain voiko se alkaa kun on tuo lääkitys päällä? Eikö vuodon pitäisi tulla vasta kun lääkkeet lopetetaan...?

Meillä on Oulun VÄestöliitossa 2 luovutettua pakkasalkiota odottamassa, siirrämme ne sitten seuraavaksi...

Tyyne luovuttaneena =( PP9
 
Tyyne73, älä luovuta vielä. Mullakin oli 11 päivää siirrosta tuhruilua, joka sitten loppui reiluksi viikoksi, alkoi uudestaan ja kesti aina tuonne viikolle 10+0 asti. Vuotoa voi tulla kyllä lääkkeiden aikaankin jos on raskaana, ja myös jos on jotain muuta meneillään. Mutta odottele kärsivällisesti, ei tuon tarvitse vielä merkitä mitään. Voimia voimia
toivoo lokakuu 20+6
 
amv
kt73: Toivottavasti meneillään oleva hoito onnistuisi kuitenkin!

Mulla on ollut myös huono munasarjavaste (ilmeisesti mullakin POI tai POF), ja miehellä ei ole siittiöitä. Meidän seuraava hoito tehdäänkin siis nyt Viron Elitessä, ja me käytetään omaa tai siis listasta valitsemaamme munasoluluovuttajaa + luovutettua spermaa. Näin saadaan kaikki alkiot itselle, ja voitiin valita sekä munasolun että sperman luovuttajat luovuttajalistasta, jossa on tiettyjä (mielestäni turhiakin) tietoja. Hinta on kyllä aika kova: noin 4 500 e - varsinkin kun hoito pitäisi maksaa yksin.

Yhteydenpito on tosiaan toiminut hyvin spostitse, ja lääkkeet sain, kun vain kysyin spostilla, Suomesta lääkäriltä, joka teki meille edellisen hoidon. Elitestä olisi kyllä myös lähetetty lähetyspalvelun (DHL) avulla lääkkeet.


Tyyne: Vaikka olen kirjoitellut vähänlaisesti, silti olen lukenut tätä palstaa lähes päivittäin. Toivon sydämestäni, että tuhru onkin merkki alkaneesta raskaudesta!

Toivotan muillekin onnea joko hoitoon, testitulokseen tai sitten loppuraskauteen!


amv
 
Hei vaan pitkästä pitkästä aikaa =)

Nyt olis kesäloma vietetty ja viimeinen vapaapv loman päälle on tänään. Koko loma reissailtu ympäriinsä, niin eipä ole paljoa ehtinyt kirjoittelemaan.. Lueskellut olen kuitenkin kirjoituksianne päivittäin.. ja hengessä on eletty mukana vaikkei ole kirjoittelemaan päässytkään ja jaksanutkaan..

Tyynelle piti sanoa, että tuo vuoto voi aivan hyvin olla kiinnittymisvuotoa. Sitähän on ollut todella monella meillä.. tuntuu oikeastaan, että enemmän sitä on ollut, kuin että ei olisi ollut. Tsemppiä testiin! Toivotaan plussaa!

Selalla, Lyyralla ja Lokakuulla ollut kaikilla hienot ultrakuulumiset tässä viime aikoina, onnittelut niistä =) Ja tuo Selan lääkärikäynti on mielestäni ollut kyllä ihan muuta kuin asiallinen.. itse siinä tilanteessa olisin ollut varmasti ihan paniikissa.. onneksi sinulla on ollut se doppler.. kyllä se minutkin on "pelastanut" monesta tilanteesta =) Sinuna tekisin kyllä jonkinlaisen valituksen tuosta lääkäristä..

Niin paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittamiseni jälkeen, että en millään pysty jokaiselle erikseen alkaa kommentoimaan. Usealla näyttää hoidot taas lähtevän käyntiin, tsemppiä jokaiselle omiin hetkiinsä..

Täällä kaikki ok. Ennen kesälomia oli lääkärineuvola, jossa kaikki hyvin. Välillä huolettaa kun potkuja tuntuu vähemmän tai muutenkin elämä kovin hiljaista masussa.. onneksi kuitenkin sitten tulee taas päiviä, kun elämöintiä on oikein urakalla. Painoa on tullut n. 6kg tähän mennessä ja toistaiseksi kaikki siis mennyt hyvin. Viimeisen viikon aikana on tullut takaisin tää saakelinmoinen närästys ja sydämen muljahdukset.. ei kivaa, mutta kai se pitää vaan kestää.. To:na taas neuvola.. saa vähän kysellä taas asioita..

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Aliisa ja masu-asukki 29+5
 
).( Vuoto loppui pe iltana kokonaan. Eilen illalla tuli sitten ihan kunnon verta useampi paperillinen mutta ei siteelle asti. Tänä aamuna testasin ONE STEP 10 liuskatestillä ja negalta vaikutti ensin, mutta 5 min päästä siitä hohti maailman haalein haamujen haamu. Tein kaikki 3 netistä tilaamani testiä ja sama juttu.

No, ajattelin, että pakko saada tietää ja tein sitten huomis aamuksi ostamani Clearbluen digitestin samasta pissakupista. Siihen tuli teksti Gravid Raskaana. Eli Tyyne tiineenä....

Tuon testin herkkyyttä en löytänyt paketista. Kävin aamulla siellä verikokeessa, huomenna sitten kuulee paljonko se arvo on... Ihmetyttää tuo liuskatestin hailakkuus...

Iloita ei, vaikka plussa iso asia onkin. Kolmesti aikaisemmin ollaan tässä tilanteessa oltu ja aina kaikki päättyneet ensimmäisen ultran pettymykseen... Päivä kerrallaan...

Kiitos kaikille Teille. Ilman positiivisia kommenttejanne pääni olisi jo hajonnut moneen kertaan.
 

Yhteistyössä