*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

LillaStina Ajattelin tehdä pari taskua lisää ja niihin imuja, ja AIOn ihan mielenkiinnon vuoksi. Enempää ei tytsi tarvitse ennen kuin jotain jää pieneksi, paitsi ehkä yövaippoja, jos niistä innostun.
 
Pirskatti, kun ei koskaan keksi mitään nasevaa sanottavaa sillon kun pitäs. Olin tänään ekaa kertaa yksikseni kaupungilla vaunujen kanssa ja totesin, että kohteliaimpia auttajia on koululaiset ja vanhat miehet. Pitivät ovea auki ja väistivät kohteliaasti.

Paras tilanne oli, kun yritin ulos yhdestä liikkeestä. Eteistilassa oli pakko painautua seinää vasten, kun sisään tulijoiden oli ihan pakko päästä eka sisään (ja mie olin siis siihen eteistilaan ehtinyt jo kärryttelemään, ennen kuin sisääntulijat oli edes ovea avannu). Sitten kun lopulta pääsen ovella asti, niin kiva oli yrittää sumplia siitä ulos. Se oli semmoinen todella raskas ovi, kapea oviaukko ja vielä korkea kynnys. En voinu siis vaunuilla työntää ovea auki, vaan ite pidin ovea auki samalla kun yritin vetää vaunuja ulos. Kun lopulta sain vaunut ulos ovesta niin en sit meinannu mahtua kääntämään niitä pois oviaukosta, kun oli niin paljon 'yleisöä'. Olivat kaikki sisääntulijat muodostaneet siihen oviaukon ympärille ringin, että varmasti pääsevät ekana sisään. Ihanan kannustavan murhaavasti mulkoilivat minua, kun en nopeammin selvinnyt ovesta ulos. Ei niistä kukaan sit keksiny, että olis pitäny ovea auki, nii olisin miekin päässy edestä nopeammin pois :headwall:
Vannotin itelleni, että vastaavassa tilanteessa autan ja pidän ovea auki, vaikken olis samasta ovesta menossakaan. Eihän se loppujen lopuksi vie kuin muutaman sekunnin. Mutta saa autettavan paljon paremmalle tuulelle.

Kamalasti teillä tullu kysymyksiä. Koitan paneutua kunhan aikaa taasen on. Kaikki miun nettiaika, kun tuntuu menevän sivujen selaamiseen ja jutuissa mukana pysymiseen...

Hipkukka
(nimimerkki tulee jostain mielen syövereistä, kun kaikki tuntui olevan varattuja ja jotain piti keksiä. Liekö ammattini hiukan vaikuttanut, olen siis puutarhuri)
 
Hipkukka tuo on muutes niin totta kuin voi olla. ite silloin aikoinaan vaunujen kanssa taistelin ja samoin päätin. Ja kyllä niin kauniit hymyt saa palkaksi kun oven avaa että!

Tosin jostain kumman syystä mun auttajiksi sattuu aina nää pikkusen maistissa olevat vanhemmat miehet :ashamed: Mutta kiitos heillekin. Osaavat nimittäin olla todella kohteliaita ihmisiä :) Ja kyllä hymy ja kaunis kiitos nekin kasvot valaisevat
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuutilulla:
Alkuperäinen kirjoittaja Piituli1974:
Alkuperäinen kirjoittaja tuutilulla:
Alkuperäinen kirjoittaja Piituli1974:


Piti minunkin laittaa.... :ashamed:
Mitä siä nyt noin pienen :whistle:
Hyvä on, hyvä on laitetaan parempi..... :LOL: :LOL: :LOL:
tuo ihaa on muutes ihana. :heart: Josta tulikin mieleen.. Mikä hahmo noista puhiin liittyvistä on kenenkin suosikki?

Minust ihaa on ihana :heart:
minusta Nasu, se on pieni ja pörheä ja pitää vaaleanpunaisesta ihan niinkuin minä siis. :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Enja:
Tuutilulla Kerron onko vaippa helppo jahka saan sen tehtyä! :D
Ootan mielenkiinnolla :D Jossain vaiheessa odotusaikana niitä kestoja mietin itekin mutta tiesin olevani niin mukavuuden haluinen ettei minust siihen ole. Ja toisekseen, miä meinaan oksentaa kakkavaippojen kanssa saatika sitten jos joutuisin niitä jatkuvasti pesemään :x
 
Hipkukka
Toinen yhtä ärsyttävä ryhmittymä on vanhat mummot kärryineen keskellä kaupan käytävää keskustelemassa kovaäänisesti vaivoistaan. Jos ohi yrittää, niin levittäytyvät vielä leveemmälle ja mulkoileevat pahasti :LOL:

Nasu on minunnii suosikki :heart:



 
Alkuperäinen kirjoittaja Piituli1974:
http://www.pilpi.net/hip/nallepuh/

täällä voi testata mikä Puolenhehtaarin metsän hahmo olet :LOL: :LOL: :LOL:


Muistutat erehdyttävästi Nasua.

Säikyt ja huolestut vähästä, mutta rohkeutta riittää, jos on pakko. Olet todellinen ystävä, paras mahdollinen. Harmi, että kovin harva tietää sen. Seurassasi viihtyy moni, sillä olet hauska, vaikka et sitä itse tiedäkään.

Täällä v.pun pieni porsas :wave:
 
Mä olen yhden testin mukaan puoliksi Nalle Puh ja puoliksi Kani... Lemppari on kyllä Nalle Puh...

Ai niin toi nimimerkki... tulee muuten mun lapsuudesta. Mä asuin mummolassa kesät ja mulla ei siellä ollu oikein kavereita. No mulla oli lillastiina niminen mielikuvitusystävä siellä... Oli muuten kaikista parhaimmat leikit yhdessä :LOL: :LOL:
 

Yhteistyössä