Moikka kaikille pitkästä aikaa! :wave:
Ensinksi onnittelut kaikille vauvautuneille. Teitä on tullut paljon sitten viime lukemisen (oisko ollu joskus viime keskiviikkona
).
Me aletaan olla kotiuduttu ihan hyvin. Nyytti nukkuu tossa vieressä sitterissä. Alkaa pikku hiljaa heräileen taas, kun alkaa olla ruoka-aika lähellä. Erittäin tyytyväinen ja hiljainen ipana. Eipä paljoa muuta tee kuin nukkuu ja syö. Synnärillä jo muut äidit kysyivät, että mitä huumeita me ollaan oikein syötetty tolle... Toi kun oli ainoa vauva, joka ei huutanut kertaakaan muiden läsnäollessa. Siellä hän makas sängyssä nukkumassa tai sitten jutteli tyytyväisenä. Syömään alkoi heti välittömästi syntymänsä jälkeen... On ollut vähän liian helppo alku. Taitaa olla aika rauhallinen vaaka
Tullut isäänsä...
Torstaina mulla oli neuvola. Sinne lähtiessä alkoi vähän tuntua ilkeältä tuolla mahassa. Aattelin vain, että ne on niitä samoja suppareita, joita tässä on ollut viime aikoina paljonkin. Neuvolantäti meinas, että pitäis alkaa harkitsee lähtöä. Mutt aattelin, että kyllä ne siitä vielä loppuu. Eihän tää nyt vielä voi tulla ulos.
Kolmen aikoihin kotona totesin isännälle, että nyt olis vissiin aika hänen pakata oma kassinsa, jos meinaa jotain tarvita mukaan. Sitten kävin vielä ripustamassa pyykit narulle (enhän mä vielä siinäkään vaiheessa niin kipee ollut)
Anoppi hermoili ja patisti jo lähtemään.
Viiden paikkeilla totesin, että kyllä nyt on pakko mennä ainakin näyttäytymään, en jaksanut enää niitä kipeitä suppareita.
Päästiin Tammisaareen ja otettiin käyriä. Olin jo aika perhanan kipeä siinä vaiheessa. Kätilö pakotti suihkuun, josta ei ollut mitään hyötyä... en pystynyt oikein istumaan siellä. Samalla täytettiin ammetta, johon oli tarkoitus mennä makoileen. Joskin en sitten edes ehtinyt. Suihkusta tullessa tilattiinkin jo tuo anestesialekuri paikalle antamaan lääkettä.
Mulle vedettiin ensin spinaali, jotta saatiin nuo supistukset helpottamaan. Sen jälkeen vasta pystyin olemaan paikoillaan sen verran, että saatiin epiduraali laitettua. Se ei millään meinannut auttaa tonne vasemmalle puolelle. Oikea puoli puutu täysin, mutta vasemmalla tunsin lievästi kipeitä supistuksia. Kolmannella kerralla sain sen verran laimentamatonta tavaraa, että kaikki kivut lähti... Pystyin nukkumaan pieniä pätkiä. Kahden jälkeen perjantai aamuyöstä loppui puudutus. Kätilö kattos, että josko olis vielä annettu lisää tavaraa. Mutta siinä vaiheessa ilmoitettiin, että mä en saa enää yhtään mitään. Pää oli sentin päässä. Siitä sitten meni jonkin aikaa ja kätilö totes, että puol senttiä jäljellä. Yritettiin ensin sängyllä nelin kontin synnyttää, mutta se sattui niin kovin, että en pystynyt ponnistamaan lainkaan.
Siirryttiin jakkaralle ja samantien aloin ponnistaa, vaikken olisi kivun takia halunnut. Siinä meni 12 minuuttia ja jätkä oli kokonaan istukan kanssa ulkona. Kätilö kielsi jossain välissä ponnistamisen, mutta kaikki tuli kerta rysäyksellä pihalle. Sen jälkeen maattiin sängyllä ja ihmeteltiin, että mikä toi tollanen punanen läjä on... Nyytti alkoi vähän imeä lähes heti synnyttyään.
Pisteitä tuli heti 9 ja 10 minuutin päästä täydet 10.
Näin jälkeen päin sanottuna ihan turhaan pelkäsin ja jännitin sitä niin kovin. Se oli aivan uskomattoman helppoa ja kivutonta.
Perjantai päivä menikin sitten ihmetellessä, että mistä tollanen pikkanen on tullut ja että pitääkö mun tehdä sille jotain
Pitääks toi ottaa mukaan kotiinkin....
Perjantai-iltana vasta alkoi pikku hiljaa tajuumaan, että kyll toi on meidän ihan ikioma ja ei se mee mihinkään pois...
Tiistai aamuna päästiin kotiin. Eka yö meni vähän miten sattui, mutta kätilöt varoittivatkin siitä. Uusi paikka voi aiheuttaa hieman hämmennystä. Toisena yönä hän nukkuikin jo ihan hyvin. Heräs vain kolmen pintaan syömään ja sitten joskus seittemän jälkeen.
Mutt ei tätä oikein vieläkään kunnolla tahdo tajuta. On tää sen verran ihmellinen asia. 4½ vuotta tätä yritettiin ja meinas jo jossain välissä iskeä toivottomuus, että ei meille tätä ihanuutta suoda. Nyt on jotenkin outo olo, että meillä on lapsi. Me ollaan ihan oikeasti äiti ja isi, siis ihan oikean lapsen ja elävän lapsen.
Isännän futiskaverit totesivat lauantaina kauden päättäjäisissä (joihin en sitten uhkailuistani huolimatta päässytkään), että siellä se uusi maalivahti makaa synnärillä. Joukkueen maskotti on vihdoinkin tullut. Nyt pitää keväällä ostaa HJK:lta nimellä pelipaita, niin on pojalla ensi kesänä samanlainen pelipaita kuin isillä ja muilla pelaajilla
Ristiäiset on jo 3.11, joten kohta Nyytiä voi täälläkin kutsua ihan oikealla nimellä... Jännittää kyllä se toisaalta vähän. Ehkä sen jälkeen alkaa tajuumaan tätä oikeasti kunnolla...
Koettakaa masulliset kestää. Kyll se aikanaan loppuu, vaikka viimeiset ajat tuntuvatkin vähän liian pitkiltä.
LillaStina ja Nyytti (kohta) 7 päivää vanha Biisonipoika