Lokakuun Onnenmurut 2012 **Syyskuussa**

Yritin vähän piristää tänään itseäni ja värjäsin hiukset mutta tuli aivan liian tumma sävy :/ mies kyllä tykkäs mutta itse täytyy vaan totutella asiaa. Sitä kun ei tiedä millon seuraavan kerran värjää jos hiukset vaikka alkaa tippumaan imetyksen aikana. Tähän asti ollut normaalit. Huomenna vielä kulmien värjäys. Sit on hyvä olo hetken aikaa. Sit ällöjuttuja. Mies pääs tänään leikkaa mun alapään karvotusta kun ite ei taivu taikka nää. Ei kyllä tykänny kun vuodin kuulemma valkosta ja venyvää :D

Lapsivedestä itse ollut huolissaan siitä että viidakko sitä välillä, mutta terkkatäti ei ole ollut siitä niin huolissaan, niin en minäkään osaa olla. Sitä kun tulee koko ajan lisää. Sit jos alkaa tulla vihreetä vuotoa ni sit on lähdettävä heti synnärille!

Tänään tulikin jo päätös kelalta. ihmeen nopeeta vaikka ei vielä pitänyt tulla. Mutta se hiivatin palkkatoimisto ei ollut lähettänyt minun viimeisen puolen vuoden tuloja Kelalle joten päätös tulikin 2010 mukaan. Laskin netistä niin siinä on 4000 euron vuosituloheitto, joka tarkoittaa sitä että ton mukaan saan 10 euroa päivässä vähemmän mitä viimeisen 6kk mukaan. Nyt menee hermot kun joudun asiaa selvitään että saan oikeet tiedot Kelalle. Aina ne lupaa ja lupaa mutta mitään ei tapahdu. Jospa tämä tästä.ihanaa kuitenkin tietää että reilusti sitä rahaa on sieltä tulossa :)

Nukkuminen kiva kuulla kun joitakin väsyttää. Itsellä se vaihe ohi ja valvon nykyään yöstä toiseen :/ Viimeyönä pelasin sanapeliä 4:stä seiskaan kun uni ei tullu. Päivälläkään saa nukuttua :( päässä pyörii synnytys yms. Se ei pelota mutta jotenkin ahistaa. Kai sitä sit joskus nukkuu kun on tarpeeksi väsynyt :/

Lähtee käyttää koirat ja sit apsille iltakaffelle. (tää on mun ja miehen "harrastus".)

Kusma ja Dana tyttö 37+1
 
IMN
nalle_puh Kiva jos pikku infoni helpotti mieltä :)

kusmalla on samanlainen mutta täysin päinvastainen murheenkryyni kuin mulla :D Hiuksista tuli aivan liian vaaleat vaikka värjäsin samalla värillä kuin jo muutaman aiemmankin kerran. En halunnut blondiksi..
Meillekin tuli ihmepäätös Kelalta hoitolisästä.. Liitteiden toimittamiseen piti olla aikaa 4.9. asti, mutta päätös oltiinkin tehty jo 3.9. En ymmärrä mistä he olivat tulotiedot muka saaneet, kun ne kaiken lisäksi olivat pari-kolmesataa liian korkeat mieheni tulojen osalta. Tuon päätöksen mukaan saisin nyt esikoisesta hoitolisää 15€/kk, jippii! Tuollahan saa jopa vaippa- ja jauhelihapaketin :D Ja mikä "parasta", kun meitä sitten lokakuussa on neljä, joudun hakemaan tuota hoitolisää jälleen (viidennen kerran puolen vuoden sisään) uudelleen ja sama paperisota tuloselvittelyineen alkaa. Eli en tiedä jaksanko edes alkaa oikomaan tuota viittätoista euroa, kun se ei vaikuta kuin tämän kuun hoitolisään.

Kelan asioista tulikin mieleen kysyä, että maksettiinko lapsilisät nyt lapsen syntymäkuukaudesta vai sitä seuraavasta kuukaudesta alkaen? Eli jos lapsi syntyisi vaikkapa lokakuun alussa niin tulisivatko lapsilisät silti vasta marraskuun lopussa? En yhtään muista, eikä Kelan asiointipalvelusta näe enää vuoden 2009 maksuja..
 
Jeps lapsilisät maksetaan seuraavasta kuusta alkaen kun lapsi syntyy. Ja se maksu on 26 päivä. Entäs jos asuu paikkakunnalla jossa maksetaan kuntalisää niin pitääkö sitä hakea jotenkin vai tuleekohan se automaattisesti? Oon ihan pihalla :) ja kuka sen maksaa? Kela?
 
Ällöjuttua... Limatulpista Te jotka ootte sen kokenut/nähnyt niin minkänäköstä/väristä ollut? Netistä löyty kaikennäköstä. Äsken tuli paperiin jo toisen kerran tänään kirkas klöntti. Pakkomielle tarkastaa mitä sieltä alapäästä tulee pyyhittäessä :) jospa pian tapahtus jotain :)
 
IMN
Kuntalisä on minun käsittääkseni vain kotihoidontukeen liittyvä juttu. Eli vanhempainrahakauden jälkeen jos/kun hoitaa alle 3-vuotiasta kotona, niin saa kotihoidontukea. Kuntalisä tulee sitten automaattisesti siihen lisäksi jos siihen on oikeus ja se on vähän kuin houkute sille ettei lapsia laitettaisi "turhaan" päivähoitoon viemään kortilla olevia hoitopaikkoja. Riippuu ihan kunnasta kuinka paljon ja minkä ikäisestä sitä maksetaan, Oulussa ainakin alle 2-vuotiaasta.

Limatulppa on semmoinen kirkas ja geelimäinen klöntti. Melko ällöttävän näköinen itseasiassa ja jos tulee isompi kimpale kerralla niin sen kyllä tunteekin. Loppu limatulppa tulee yleensä sellaisena verijuovikkaana, mutta ei välttämättä. Ja limatulppahan saattaa lähteä pikkuhiljaa irtoilemaan viikkojakin ennen synnytystä :) Itse huomasin viime raskaudessa sen irtoilevan jo rv36+ ja esikoinenhan syntyi 38+3 käynnistettynä, eli ei hajuakaan kuinka pitkälle olisi oikeasti vielä masussa pysytellyt.

Mullakin on tuo paperin tsekkaus-pakkomielle :D Aina vessassa käydessä jään analysoimaan paperia.
 
Viimeksi muokattu:
Kutinasta kuinka kova kutinan pitää olla ennen kun voi epäillä sitä hepatoosia? Mulla oli jonkun 10 min kestävää kutinaa jalkapohjassa ja sen jälkeen tuntu et kutisen kaikkialta. Mutta ei siis ole kokoaikasta. Katsotaan häirihteekö tämä nukkumista. Vaan tulenkohan niin hysteeriseks jo kaikesta lukemastani että kutisen sen takia :D tosin se jalkapohjan kutina oli kyllä ihan oikeeta kutinaa. Noista muitten paikkojen kutinoista en oo niinkään varma :)
 
Kutinasta kuinka kova kutinan pitää olla ennen kun voi epäillä sitä hepatoosia? Mulla oli jonkun 10 min kestävää kutinaa jalkapohjassa ja sen jälkeen tuntu et kutisen kaikkialta. Mutta ei siis ole kokoaikasta. Katsotaan häirihteekö tämä nukkumista. Vaan tulenkohan niin hysteeriseks jo kaikesta lukemastani että kutisen sen takia :D tosin se jalkapohjan kutina oli kyllä ihan oikeeta kutinaa. Noista muitten paikkojen kutinoista en oo niinkään varma :)
 
Tsemppiä Kelan kanssa taisteleville, se ei ookaan aina niin helppoa eikä koskaan mukavaa...

Nyt multa on tainnu loppua unenlahjat, herään yleensä neljältä, puol tuntia pyörittyäni nousen ylös ja avaan tän tablettikoneen vai mikä tää nyt onkaan, siirryn sohvalle tahkomaan sanapeliä kunnes ehkä puol kuudelta nukahdan. Ja seiskalta pärähtää kello soimaan että töihin. Voi hohhoi...

Ostin muuten vääriä tutteja tuttipulloon. Miks siinä pakkauksessa sanotaan että käy kaikkiin Ainu-tuttipulloihin jos ei kerta käy Ainu mam tuttipulloon. Mua on huijattu 2 euron edestä! :D
 
Täälläkin valvotaan yöt, neuvolassa naureskellaan että niin sitä keho totuttautuu yöheräilyihin mut musta tässä ei oo mitään hauskaa! :mad: Kaverit on kattonu monesti ihan hölmönä ja tajuan sen itsekin, että saan ihan naurettavia hepulikohtauksia nykyisin enemmän, johtuen ihan vain siitä että oon nii väsynyt etten osaa enää muuta kun nauraa tai itkeä :D Että näin, ja päivisin ei sitten nukuta ollenkaan..
 
Hei, ajattelin liittyä keskusteluun näin "viime tippaan" :) Olen 21-vuotias ja toista lasta odotellaan, LA 24. lokakuuta.

Esikoispoikani syntyi maaliskuussa 2011 viikoilla 35+4, kortisoni piikkejä ei annettu (eikä olisi ehdittykkään) ja synnytys käynnistyi rajuilla supistuksilla. Täydet pisteet sai poika, ja yhdessä heti osastolle päästiin :)
 
Heipsis

Mie tulin poksuun päivän etukäteen eli huomen olis POKS 34 :)

Nallepuh: Miul esikoisen aikaan huomattiin synnytyspelon ultrassa lapsiveden vähyys rv38. Siitä kahden viikon päähän uusi ultra rv 40+4 jossa oltais lähetty käynnistää jos miul ei olis ollu alkamassa synnytys (supistellu pari päivää). syytä siihen lapsivedenvähyyteen ei löydetty. Lapsi syntyi 2660g ja istukka oli vähän kalkkeutunut. Mutta hyvin pärjäs kaksi viikkoa vielä masus siitä kun veden vähyys huomattiin.

Nyt tässä raskaudessa saan loppuajasta kontrolliultran juuri tuon esikoisen veden vähyyden vuoksi. rv 30 kun oli kohdunkaulan ultra lapsivettä oli riittävästi. Nyt rv33 neuvolassa kun tuli puhe tuosta timon lupaamasta ultrasta neukkatäti kopeloi masun päältä ja sanoi ettei kyl hirveesti ole lapsivettä nyttenkä tarjolla ja hää nyt sitten tarkkailee myös sitä itse.

Juuh noh miun olo ei ole ollut paras mahdollinen nyt sitten lauantain jälkeen... kohta on pakko soittaa johonkin kun kivistää masua ja selkää jatkuval syötöl :/ ja kun en tiedä onko supisteluja vai vatsapuruja. Kipu ei ole paha eikä suuri mutta näin pitkään jatkuneena on vähän ilkeä. Välillä on vaan pakko maata ja välillä on vaan pakko kävellä edestakas. Ensi viikolla olisi neuvola ja siitä viikko ni olisi se rv 36 lekuri.

mut tällästä

iit84 ja masukki rv 33+6
 
Tervetuloa Elisssa! Kannattaa laittaa nuo sinun tiedot punaisella niin eivät mene päivittäjältä ohi :)

Itsellä alkoi eilen äitiysloma ja kova paikkojen järkkäily ja pikkusen vaatteiden pesu. Kivaa kun on vihdoin aikaa laittaa kaikki kuntoon, töissä käydessä ei vaan iltasin enää riittänyt energiaa siihen.

Täällä uni maistuu ainakin toistaseks vielä tosi hyvin. Mies yrittää välillä esim. viikonloppusin aamusta herätellä ja sanoo, että kohta joudut totuttelemaan vähän erilaiseen unirytmiin... Ainoa mikä unta häiritsee on nuo vessakäynnit mutta yleensä 1-2 krt yössä tarvitsee vain sinnekin nousta. Toissayönä vessaan mennessä sain tosi kipeän selkäkrampin, kipu oli pistävä ja niin kova, että meinasin oksentaa. Kyllä se sitten 5-10 min päästä meni pikkuhiljaa ohi eikä onneks tullut uudestaan viime yönä. Kuulostaako tutulta kellekään?

Kai se on lähdettävä valmistautumaan, tänään tutustuminen synnärille :)

Jomppis ja mato 35+2
 
Heippa!

Äitiysloma alkoi, liityn mukaan tälle palstalle, varmaan vielä mahtuu?

Skonssi, 28v. 1.lapsi, Tays, la 13.10.

Työt ja raksa on pitäneet kiireisinä talvesta kesään ja edelleen tähän asti, mutta nyt onkin yhtäkkiä sitten tosi rauhallista. Varsinkin kun iski flunssa näin loman alkajaisiksi klassisesti päälle niin huilaamiseksihan tämä touhu kääntyi. Nyt siis kerkiää keskittymään täysin siihen kuuluisaan Omaan Napaan.

Raskaus on mennyt ihan mukavasti, puoliväliin asti tosin oli päivittäistä oksentelua joka paitsi uuvutti, myös toi sosiaalisiin tilanteisiin erityisesti töissä uutta jännitystä, tyyliin oksennanko yhtäkkiä palaverissa tai julkisessa liikennevälineessä jonkun päälle. Sokerirasitustesti meni ihan plörinäksi kun se appelsiinileivoksen makuinen litku tuli ulos vartin päästä juomisesta labran täyteen pakkautuneessa odotushuoneessa -roskiksen viereen. Olipa noloa, eikä saatu sitten siitä testistäkään ikinä tuloksia. Jaaha, heti ensimmäisessä postauksessa tänne palstalle näemmä meni suoraan ällötarinoinniksi, pahoittelut!!!

Nukkumisesta näyttäisi olleen täällä puhetta. Mulla on ongelmana lonkkien kipeytyminen, vähän kyljenkääntelyksi menee yöt. Onko kellään tuohon mitään vinkkiä? Jalkojen välissä olen koittanut pitää tyynyä, mutta sekin auttaa vain jonkin verran. Uni kuitenkin tulee aina heräämisestä hetken päästä uudestaan, joten mitään älytöntä väsymystä ei pääse päivää vasten kerääntymään. Tsemppiä vaan kaikille unettomuudesta kärsiville!

Jomppiksen kuvailemia selkäkramppeja ei ole ollut, mutta joskus sitä herää kyllä siihen kun pohkeessa on ihan älytön suonenveto tai siis just semmonen kramppi jonka taltuttelu kestää hyvän aikaa. Kutinoita ei ole ollut, ja supistukset ovat vasta ihan viime viikolla alkaneet tuntumaan edes jotenkin.

Torstaina pitäisi mennä täälläkin tutustumaan synnytyslaitokselle. Perhevalmennuksia on ollut jo muutaman kerran, viimeisimmän yhteydessä oli mainio kaupungin tarjoama tuutulaulutyöpaja, jossa mm. keksittiin omia sanoja kalevalanmittaan. Puolet valmennettavista liukeni siinä vaiheessa noloina paikalta, mutta mun mielestä tuo reilun puolen tunnin mittainen laulutuokio oli ihan hyödyllinen. Hitsi, miten sitä onkaan unohtanut kaikki lastenlaulut, ihan tunnetuistakin rallatuksista sitä muisti vaan yhden tai kaksi säettä, sen jälkeen löi tyhjää. Pitäisi varmaan tehdä isku kirjastoon ja lainata joku laulukirja.

No jaa, tällaista tällä ensimmäisellä kertaa.

t. Skonssi ja henkilö rv36
 
Helou!


Tervetuloa Elisssa ja Skonssi. :)

Teidän jutuistanne innostuneena oon jopa saanut jotakin aikaseks. :D Esikko siirrettiin isojen poikien sänkyyn ja näin pinnis on valmiina vauvalle. Sinne oon kasannut kaikki muut tarvikkeet jotka täytyy viel jotenkin järjestelle paikoilleen. Sairaalakassinkin pakkausta oon jo vähän suunnitellut ja ostellut jotakin hygieniatarvikkeita jo valmiiks. Tuttipullot ja tutit keitän sit joskus sairaalasta päästyäni kun on tarpeellista. Tai saatan laittaa miehen keittämään sairaalassa ollessani.

Kamalan harmaa päivä vaihteeks. Ei kyll yhtään huvittas ton esikon kanssa ulkoilla mut mentävä on et poika saa vähän energiaa purettua (ja tekeehän se itellekkin hyvää). Tosin nykyään viihtyy jo vähän sisälläkin. Tänään on koko aamupäivän leikkinyt junaradalla, vaikka ennen omat leikit ei oo oikeen kiinnostaneet. :D

Neuvolassa käyty viime viikon puolella ja siellähän oli kaikki kuten pitääkin. Mitä nyt sf-mitta oli pompannut keskikäyrän yläpuolelta yläkäyrän yläpuolelle. Oma paino oli kuitenkin vaan laskenut. No täti sano et saattaa johtuu muutamasta eri syystä; vauva on niin ylhäällä, mä oon ite niin lyhyt ja kun istukka on etuseinässä niin vatta jotenkin kallistuu eteenpäin. Sanoi ettei se vauveli kuitenkaan niin isolta tunnu.
Ens viikolla olis lääkäri joka sit kattoo et täytyykö mennä painoarvioon. No eipä se mulle niin tärkeetä oo. Viimekskin esikko mitattiin huomattavasti pienemmäks ku mitä oikeesti oli, eli ei oo niin tarkkaa puuhaa kuitenkaan.

Uutena vaivana on levottomat jalat. En oo koskaan tajunnut miten älyttömän epämukava vaiva se onkaan. :D

Uni maistuu enimmäkseen kuten ennenkin mut muutamia unettomia öitäkin on ollut välissä. Mies just kummasteli et mitä teen pystyssä viiden aikaan aamulla ja en mä oikeen tiennyt itekkään.

Imetyksestä oli jotain mainintaa. Mua vähän jännittää koko puuha. Siis esikoista imetin kyllä onnistuneesti melkein vuoden ikään, mut se alku oli kamalaa. Ne jälkisupistukset oli hirveitä ja toisesta ovat kuulemma vaan pahempia. Ja sit mulla kun on muutenkin niin kuiva iho niin imetys kuivatti sitä vaan entisestään ja rinnanpäät oli koko ajan rikki. Rikkinäisistä rinnoista imettäminen oli kyll niin kivuliasta et melkeen itku tuli joka kerta. :( Rintakumiakin kokeiltiin mut sen kanssa vauva ei suostunut imemään.

Nojoo olipas taas itsekeskeistä jorinaa, pahoittelen. :D

Jipsu & Pömppis 34+1
 
tervetuloa Elisssa ja Skonssi :)

Hiusten värjäämisestä on täällä ollut puhe. Huomenna pääsen kampaajan käsittelyyn, ihanaa! Viime käynnistä on 3 kk ja kuontalokin on sen näköinen :( Vähän kyllä jännittää kun olen menossa ihan uudelle kampaajalla. Oma vakkarikampaaja jäi kesällä mammalomalle ja piti keksiä uusi kampaaja. Toisaalta tämä tukkani on suht "helppo" enkä mitään mallinmuutoksia tai muita meinaa tässä tehdä niin ei tätä nyt kauhean pieleen voi saada... ainakaan toivottavasti. pari senttiä pois latvoista ja tummaa väriä, niin kelpaa mennä synnyttämään :)

Menkkasärkyjä on välillä iltaisin ja jalkoja särkee.... siis, ihan kuin kasvusärkyä, välillä tosi kovaakin. Kumma vaiva, on tullut viime päivien aikana. nytkin jaloissa tuntuu pientä jomotusta.

Harsot on pesty 95 asteessa ja vauvapyykkiä on myös pyykätty pari koneellista. Seuraavaksi pitäis pestä kaukalon tekstiilit ja vaunut.

Mites muuten olette ratkaisseet nukkumishommat te jotka asutte 2-kerroksisissa ( tai useampikin kerros ) asunnoissa? Täytyisi ostaa joku sänky myös tänne alakertaan ( makkarit on yläkerrassa ) ettei tarvii vauvaa aina roudata kahden kerroksen väliä. Katselin Amazonas Koala kehtoa, mutta se vie kamalasti tilaa.... Tietty sitä voi ottaa vaunut sisätiloihin, mutta jotenkaan se ei oo mun juttu että vauva nukkuu vaunuissa keskellä olkkaria. Sellaiset korikehdot on aivaaaaan ihania, mutta hintaa niillä on about 200 eur ja käytettynä en ole löytänyt...

Killi ja Pellervo rv 36+0 :heart:
 
Killi12 korikehdosta olen minäkin haaveillut, mutta pienessä asunnossa ei toinna kahta sänkyä pitää, ja koin pinniksen pitkäikäisemmäksi. Mutta siis kannattaa katsella tori.fi:stä sillä silmällä niitä, välillä myyvät tosi halvalla ja välillä taas törkeen kalliilla, mut siellä niitä vilisee.. ;)
 
Vauvan nukkuminen meillä makkarit ja kylppäri ylhäällä ja keittiö ja olkkari alhaalla (+wc). Ni minä aattelin nukuttaa tyttöä vaunuissa takapihalla tai sisällä. Meillä aika pieni alakerta mutta silti kyllä pidän vaunut sisällä. En uskalla viedä vaunuja yhteisiin tiloihin kun ei tiiä säilyykö ne siellä. Lisäks vaikka edelleen on ahdas alakerta niin sain kaverilta lainaan matkasängyn. Laitan sen pystyyn jos on tarvis. Samalla se olis hyvä lapsen "leikkikehä" aluks niin ei niin tiiviisti tarvis vahtia sekä koiria että vauvaa. Se että viihtyykö se siellä ni on sit ihan toinen juttu :) ja välillä se tulee varmaan nukkumaan sitterissä vaikka sitä ei hirveesti suositellakkaan. Näin on meillä suunnitelmat. Tai lähinnä mulla :D mies sopeutukoon sit mun valinnoille :)
 
Tää on ehkä ihan tyhmä kysymys, mutta tarviiko harsot pestä 95 asteessa? Moni on puhunu pesseensä ne 95 asteessa, mutta kaikki harsot mitä ite oon ostanu pitäs lapun mukaan pestä 60 asteessa ja mun mielestä niin oli ne äitiyspakkauksenki, niin en uskaltanu laittaa 95 asteeseen.
 
IMN
Tervetuloa uusille! :)

Harsot pestään kyllä yleensä 60 asteessa, mutta ne voi ns. raikastuspestä silloin tällöin 90 asteessa :) Näin luki pikku piian ja joidenkin muidenkin harsojen ohjeessa. Itse raikastuspesin koska osa oli esikoisen vanhoja ja varastossa säilytettyjä. Muuten kyllä pesen aina kuudessakympissä vauvan pyyhkeiden, vaatteiden ym. seassa. Vauvalle se pyykkäys on vielä niin helppoa kun kaikki menee kuudessakympissä, kun esikoisen vaatteista osa on neljän- ja osa kuudenkympin pyykkejä, sekä vielä pyyhkeet ja petivaatteet kuuteenkymppiin. Ärsyttää olla näin tarkka pyykkäri :D

Eilen tuli postissa epikriisi tuosta mun sairaalavisiitistä. Huomasin sitten siinä luettuani sen (ja googlattuani suurimman osan tekstistä :D) että lääkäri unohti kertoa mulle funneling-ilmiöstä, eli sisäsuukin on ilmeisesti jo jonkin verran avautunut. Oikeastaan epikriisissä luki sairaalaantulopäivän kohdalla "funneling-ilmiötä ei havaittavissa" ja kotiuttamistarkastuksen kohdalla "aavistus funneling-ilmiöstä" tms. No, oikeastaan hyvä ettei kertonut, etten ole stressannut asiasta, mutta nyt jäi vaivaamaan. Kokonaisuudessaan siis; kohdunkaulaa jäljellä 19mm, ulkosuu ollut auki jo iät ja ajat, sekä nyt myös sisäsuu auki. Pitää huomenna kysyä neuvolassa että kuinka suurella todennäköisyydellä päästään täysille viikoille asti, niin tiedän onko tässä nyt oikeasti syytä alkaa laittaa kaikki viimeistä myöten valmiiksi.
Papereissa kyllä luki myös jotain "Korkea riski ennenaikaisuudelle edelleen olemassa, vältettävä fyysistä rasitusta", joten kertoohan sekin jotain. Kaikki vaan tuntuu niin kauhealta kun on nähnyt mustaa valkoisella asiasta :/

IMN & Tuutikki 35+3
 
Heipä hei kaikille!!! Nyt tulin pitkästä aika kirjottamaan, lukenut olen lähes päivittäin teidän juttuja :)

Kävin tänään äitipolilla seurantaultrassa ja siinä sit lääkäri kysyi että tehdäänkö samalla sisätutkimus kun sielä olen. No sanoin että tehään vaan niin voi sitten perua lääkärineuvolan joka olis kahden viikon päästä. No siinä sitten housut pois ja tutkimuspöydälle ja olihan suuri yllätys kun lääkäri sanoo että viikkoihin nähden paikat liian kypsyneet eli kohdunkaula oli jo pehmeä ja pituus oli 2cm ja kohdunsuu on auki jo 2cm niin että lääkäri pystyi koputtamaan vauvan päätä!! Kortisoonipiikin sain ja toisen haen huomenna puolenpäivän aikaan. Osastolle lääkäri olis mut ottanut makoilemaan mutta halusin kotia. Pariin viikkoon en sais tehdä mitään, kiellettiin painavien ostosten kantaminen ja siivoaminen...juuh, ja mä en oo mitään laittanut valmiiksi vauvaa varten...pitäs vissiin tehä jotain. Lapsivettä oli hyvä määrä ja istukanvirtaukset oli hyvät. Vauva on vielä niin pieni että olis hyvä että pysyttelis nyt kasvamassa muutaman viikon vielä painoarvio tällähetkellä oli vain 2,2kg :heart: Sisätutkimuksen jälkeen on hieman tiputellut verta ja nyt jonkin verran supisteleekin, mutta lääkäri varoittikin että niin voi käydä kun kohdunsuu ärtyy tutkimuksesta. Mutta silti hyvä että tutkimus tehtiin tänään eikä kahden viikon päästä.

Voi että mikä myllerrys käy mahassa koko ajan :D Välillä tuntuu jopa ilkeeltä kun pieni ryskää ja pönkää vauhtia itseensä mun kylkiluista...mutta silti hyvä että toinen on aktiivinen.

Tosiaan, lämpimästi tervetuloa uusille pinoon, ihanaa kun saadaan tänne lisää vauvamasun kasvattajia :)

Ja tsemppiä teille joiden pienillä on kiire maailmaan, toivotaan nyt ettei tultais ihan vielä kun olis vielä hyvä kasvaa ja vahvistua äidin vatsan suojassa.

muhvi ja matkalainen 34+2 :heart:
 
Hui kylläpä alkoikin jännittää oma ensi viikkoinen lekuri kun luin muhvin lääkärikäynnistä. Tsemppiä ja toivottavasti matkalaisesi pysyy vielä ainakin 3 viikkoa matkassa.
Mietin nimittäin, mitä omat harjoitussupistukset, vihlonnat ja ne parit kipeät alavatsan supistukset + selkäjomotukset ovat saaneet aikaan. Ja vielä viikko pitäisi odottaa että saa tietää. Pelottavaa että se kohdunsuu voi aikaisin avautua ja viidesosankin. Pelkään että menee jotain tulehduksiakin sinne.

Oon toistaiseksi pessyt vauvan pyykin 30 tai 40 asteessa, en ole uusia vaatteita tai puhtaita käytettyjä viitsinyt laittaa kuumempaan, ettei kulu turhaa. Oon kevyellä linkouksella pessyt, enkä kuivausrumpuun laittanut, kuivaahan ne nopeasti telineellä ja kun kiirettä ei ole vielä ollut. Harsot kai pesin 40 asteessa ja leikkasin fiksuna laput pois niin en tiedä voiko niitä pestä kuumemmassa :headwall: Kyl pesisin 90-95 asteessa jos jotkut megapuklut tai -yllärit tulee :D Jos menee pilalle niin saahan niitä uusia eikä ne nyt kauhean kalliita ole.

Muuten tässä ei nyt ole ihmeitä ollut, närästyksestä nauttien meni tämäkin ilta.

hortensia ja kiristävä oma napa
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos pesuohjeista :)

Toivottavasti muhvin ja IMN:n pikkuiset pysyttelee masun sisällä vielä seuraavat viikot.

Ei olis pitänyt kehuskella pitkillä yöunilla, tänään pomppasin sitten ylös jo kuuden jälkeen :D
 

Yhteistyössä