IMN:lle stemppiä, toivottavasti makoilu osastolla ei veny kovin pitkälle. Voihan se olla, että vielä yliaikaisena palstalla kukutaan.
Kusmalle myös onnea, että vauva vielä vatsassa viihtyisi.
Ystäväni oli aikoinaan osastolla täydellisessä vuodelevossa , kun lapsi oli syntyä jo viikolla 20. Rakenneultran tarkastuksessa huomasivat että paikat on jo auki. Ystäväni makasi pää alaspäin, kertaakaan edes vessaan ylös nousematta 12 viikkoa putkeen osastolla. Tarpeet piti hoitaa alusastialle, suihkuun makuullaan lavetilla, ja sanomattakin on selvää että pohjakunto romahti pitkässä vuodelevossa---rankka synnytys sillä lihaskunnolla
mutta palkintona vauva syntyi vasta viikolla 34, ehtipä kaveri olla pari viikkoa jalkeilla kotonaankin ennen sitä. Itse vierailin hänen luonaan osastolla usein niinä viikkoina, ja rankimpana osuutena hänkin mainitsi juuri lapsistaan erossa olemisen. Eikä lastenhoitoa(kouluikäisiä olivat häthätää) muuten ollut ihan helppo asia järjestää kun perheen isä kävi kellonajoiltaan epäsäännöllisessä työssä. Sekin 12 viikkoa kuitenkin meni äkkiä ja jotenkin he sen kestivät. Jos IMN yhtään lohduttaa, onneksi kellään meistä ei voi olla tuollaista makuutusta enää näillä viikoilla edessään.
Tuohon välilihan hierontahommaan joku kyseli: sain neuvolasta vaan vinkin, tarkemmat ohjeet löysin yllättäen netistä. Pääpointti on vaan se, että hieronta tapahtuu riittävän usein raskauden viimeisillä viikoilla, öljyn kera ja aavistuksen välilihaa venyttäen.
Kummiasiaan: me ollaan kummiksi pyydetty ja suostumus saatu sukulaispojalta, joka vastikään pääsi ripiltä. Pääperiaate kirkolla tosiaan on ne 2 kummia, mutta poikkeustapauksissa ja papin harkinnan mukaan yksikin riittää, siitä oli melko tuore päätös kirkolliskokouksesta tai jostain. En tiedä tuleeko siitä kastavan papin kanssa ongelmaa, mutta ei haluttaisi muita kummeja, kuin vain tämän yhden.
Molemmilla vanhemmilla lapsillamme on 2 kummia, ja hyvin on piisannut. Emme halua kummeiksi ketään satunnaiskaveria, joka sitten elämäntilanteiden muututtua katoaa lapsen elämästä, tai muutenkaan ei ole tarkoitus kenenkään olla vaan velvollisuudesta lahja-automaattina jouluisin ja synttäreillä. Kummivalintamme on sellaiset, että tiedämme heidän pysyvän lasten elämässä mukana tiiviisti. Sellaisia sydämestään kummeja ei näillä näkymin keksitä tälle vauvalle yhtä enempää.
Täällä ollaan käyty miehen kanssa keskustelua siitä, millaista
kielenkäyttöä 2-vuotiaan kuunnellessa pidetään. Mies noituu joskus huomaamattaan tavallisen puheen keskellekin, siinä missä minä lipsautan vasta kunnolla suututtuani tai iskettyäni varpaan ovenkulmaan tms tilanteessa.
Minulta paloi eilen hermot, kun tuo pikku sanaimuri toisti v-sanan isänsä perässä- siitä ukko selvisi vielä pikkuhuomautuksella. Myöhemmin illalla pojan apinointi jatkui samalla ilmaisulla sekä prkl-sanalla isänsä perässä, puhuttuaan suu vaahdossa jostain autonkorjausasiasta .
Mitäkö minä tein? No, nohevana kasvattajana hermostuin ja rääkäisin sanailusta hiilestyneenä että PRKL, jos ei tuo yletön noituminen lopu!! Poika toisti siinä vaiheessa uudelleen prkl-sanan minun perässäni
:stick: tytär puhkaisi kuplan ja alkoi nauramaan, että Sepäs oli parempi, pata kattilaa soimaa. Niinpä
toivottavasti ipanalle nuo ei tarttuisi ihan pysyväksi osaksi sanavarastoa, tai osaisi edes lohkaista asiaankuuluvassa tilanteessa sitten, jos on pakko. Ärsyttää
.
Ainakin samalla reseptillä kasvatettuna tytär ei kiroile, jospa nuo opitut sammakot unohtuisivat pojaltakin jos siihen ei kiinnitä huomiota. Ainakin ukkokulta pesee nyt suunsa suovalla
ruuvih ja nyttynen 33+4