Pitkästä aikaa...
Tulinpa kertomaan teillekin vauvauutisia, olen niitä tuolla facebookin puolella kertoillut.
Eli viikko sitten perjantaina heräsin siihen, että jotain lorahteli sänkyyn, synnäriltä käskivät näytille. Tekivät lapsivesitestin, tikkuun tuli heti kaksi viivaa. Jouiduin saman tien vuodelepoon odottamaan lääkäriä ja ultraan pääsyä.
Ultrassa vauvan kokoarvio oli 1,6kg, hän oli raivotarjonnassa eikä ollenkaan laskeutunut, vettä oli vähän jäljellä, vauvalla kaikki hyvin. Kohdunkaulaa oli 2,5cm jäljellä ja pehmentynyt, sormelle auki.
Synnytys ei kuitenkaan ollut käynnissä. Minut laitettiin antibioottitippaan, sain kortisonit vauvan keuhkojen vahvistamiseksi, ja käskyn maata, vessassa vain sai käydä.
Lauantaiaamuna n. klo 4 alkoi supistella. Otettiin sydänkäyrää, josta lääkäri ei ollenkaan ollut tyytyväinen. Vauvan sydänäänet heittelivät tosi paljon. Lisäksi aloin vuotaa verta. Lopulta n. 7.30 aikaan lääkäri päätti, että vauva leikataan nyt, hän ei uskalla enää katsoa sitä käyrää, lisäksi paikat oli auenneet lisää. Sitten tulikin kiire, kaksi kätilöä alkoi valmistella minua sektioon, sitten mentiinkin juoksulla leikkaussaliin. Klo 7.45 tuli anestesialääkäri laittamaan spinaalipuudutuksen, vauva oli maailmassa 7.55.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten oikein kerennyt tajumanaan asiaa. Mieskään ei kerennyt paikalle, tosin ei hän olisi leikkaukseen päässytkään. Sektio oli minun pahin painajainen, mutta ei se kokemuksena niin kamala ollutkaan. Toipuminen on ollut hidasta ja kivuliasta, mieluummin olisin synnyttänyt alateitse. Nyt on vaan ajateltava, että vauvan parhaaksi kaikki tapahtui.
Poika siis syntyi rv 31+6. Ikäänsä nähden hän oli pirteä 9 pisteen poika, itki tomerasti syntyessään. Lastenlääkäri oli häntä vastassa ja keskoskaapissa meni lastenteholle. Poika painoi 1775g ja oli 41cm pitkä. Päänympärys 31cm.
Hän on koko ajan voinut olosuhteisiin nähden hyvin, on koko ajan hengittänyt itse, maha sietää hyvin maitoa... Ruoka menee nenämahaletkusta (tuon ikäiset ei vielä ymmärrä syömisen päälle), ja kaapissa on vain lämmön takia, ettei energiaa kulu ruumiinlämmön pitämiseen. Sinivalohoidossa hän oli 2 päivää, mutta sitäkään ei enää tarvita.
Nyt vain odotellaan painonnousua ja kasvamista ja toivotaan, ettei tule takapakkeja. Pitkä tehojaksohan tästä tulee, kotiin pääsee varmaan lähempänä laskettua aikaa, eli toista kuukautta nyt joudutaan elämään rankkaa elämää tehon ja kodin välillä.
Itse olen nyt vasta alkanut sisäistää mitä on tapahtunut. Pääsin kotiin eilen, ja on kyllä ollut tosi rankkaa, kun vauva piti jättää sairaalaan. Välillä itkettää, isompien lasten takia pitää yrittää jaksaa olla pirteä.