~ Lokakuun lapsoset helmikuussa ~

Painosta Mulla tuli esikoisesta se 30 kg, tosin neuvolassa ei kertaakaan valitettu siitä. Nyt tekis taas mieli syödä kaikki syömäkelpoinen mitä kotoa löytyy. Etovaa oloa on ja sellainen jatkuva nälän tunne. Yritän olla keräämättä niin paljon kiloja tällä kertaa, kun selviäisi alle 20 kg painonnousulla.

Rasvaamisesta Esikoisen aikaan rasvasin ja öljysin todella paljon ja silti löytyy todella paljon arpia. Reidet, kyljet, polvitaipeet, pohkeet ja rinnat meni jo aikaisin arville painonnousun ja lopussa sitten turvotuksen vuoksi. Mahaan tuli arvet vasta ihan loppuviikoilla.

Synnytys Mä aion menna pelkopolille, lähinnä käsittelemään esikoisen syntymän. En halua sektiota, mieluummin synnytän alateitse.

Eilen kävin alkuraskauden ultrassa ja siellä se pieni mölli oli ja sydän sykki. Koko vastasi muutamaa päivää pienempää kuin olen itse laskenut ja otankin päivissä vähän takapakkia. Laskettua aikaa en lähde muuttaamaan, katsoo sitten np-ultrassa miltä näyttää.

Lisse ja Viljami 6+5
 
Painosta on allut puhetta. Mulla meni esikon kanssa kuten Matildalla. Raskauden aikana tuli 12 kg ja nain myohemmin ajateltuna olisi voinut tulla enemmankin. 2 kuukaudessa olin lahtopainossa, 4 kuukaudessa painoin jo 4 kg vaheman kuin ennen raskautta ja alimmillaan painoin 7 kg vahemman kuin ennen raskautta (kun poika 9 kk). Enka ole mitenkaan iso niin tuo painonpudotus nakyi, olin aika lauta viime toukokuussa. Imetys ilmeisesti kulutti niin kamalasti. Koko ajan huolestutti etta loppuuko maito kun rasvavarastot hupenee sita vauhtia. Mutta sain kylla imetettya melkein 14 kk. Nyt alkupaino on 2,5 kg vahemman kuin mita esikoisen aikaan, tulisikohan kilojakin enemman.

Me ei oteta sukupuolta selville. Olen jotenkin aina kuvitellut etta saan kaksi villia poikaa! Yksi jo on, jospa se toinen tulisi nyt! Tosin heti plussattua tuli jotenkin sellainen tunne etta tama onkin tytto, mutta se olo on alkanut kallistua poikaan kun olo samanlainen kuin esikoisessa. Poikaa ennusti se kiinalainen lunar calendar juttukin.

Esikoisen kanssa aloitin rasvailut kolmannella kuulla. Melkein saastyin arvilta, mahaan ei tullut yhtaan, lantioille pari ihan pienta viirua, vasempaan takareiteen tuli sitten sellainen viirualue. Sielta en rasvannut enka edes huomannut arpia ennen kuin myohemmin.

Jees poks, nyt taas vaihteeksi juomaan ja syomaan jotain!
 
Pikkumökö: :hug: Toivottavasti vuoto oli harmitonta, eikä tule enää!

mippis: Onnea jo etukäteen tulevalle rouvalle! :flower:

Rasvaamisesta: Esikoisesta en sen kummemmin rasvaillut, eikä kyllä mitään arpia tullut. Olen kanssa vähän kuullut, ettei siitä rasvaamisesta ole hyötyä, vaan niitä arpia tulee jos on tullakseen.

Dopplerista: Esikoinen oli sen verran liikkuvainen, että ei ollut tarvetta ostaa doppleria, enkä kyllä ajatellut nytkään hankkia. Luulen, että säilytän mielenmalttini ja etiäisiä tulee jos jokin on vialla. Täytyy vain luottaa...

Sukupuolesta: Esikoisesta ei selvitetty sukupuolta etukäteen. Jotenkin oli ihanaa olla epätietoinen ja se tunne kun kuuli sukupuolen vauvan vetäessä ensimmäisiä henkosia, oli uskomaton. Tosi olin nähnyt unta aiemmin, mutta uniin ei ole aina luottamista. Epäilen, ettei nytkään selvitetä sukupuolta etukäteen. Unta näin jo tytöstä, kiinalainen kalenteri veikkaa poikaa, joten odotellaan kuinka käy... Erityistä tyttö- tai poikaoloa ei ole.
 
Dopplerista :Muakin haluttas ostaa semmonen, mutta täytyy nyt vielä pähkäillä... Oon sit kuitenkin niin paniikis jossei jostain syystä kuulukkaan ne sydänäänet, että melkeen parempi, etten koko aika ole koittamas! :D

Sukupuolesta : Kyllä mulla vähän on tyttöolo. Saas nähdä! Kiinalainen kalenteri ainakin lupaili tyttöä ;) Mun siskoilla on vaan poikia, toisella 3 ja toisella 2, että jokohan se nyt olis sitte tytön vuoro! :D
 
sukupuolesta mun oli aivan pakko käydä kurkkaamassa kiinalaisesta kalenterista. poikaa lupaili. ja niin lupaili esikonkin kohdalla ja poikahan sieltä tuli. mutta en osaa sanoa. vielä ei kyllä ole oloa kumpaankaan suuntaan.

pikkumökö toivotaan tuon kaiken olevan harmitonta tiputtelua! tuhannesti tsemppiä ja jaksamista!:hug:
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei,

Uskokaa tai älkää minä olen täällä taas toista kertaa yrittämässä samaan ketjuun mukaan. Viimeksi kylläkin täällä oli minun lisäksi varmaan vain Branwen ja Dacapo. Olen siis plussannut toistamiseen. Viimeksihän tuo matka jäi lyhyeksi kun vuoto alkoi jo rv 4+3. Nyt olisi kasassa hurjat rv 3+3. Yritetään paremmalla onnella. Tuli niin kova vauvakuume tuosta viimekuisesta yllätysplussasta, että jäi se ehkäisy sitte tässä kuussakin käyttämättä. Yleensä en kyllä ihan tällä todennäköisyydellä ole niitä plussia keräillyt.

Poistaisitteko minut siis tuolta suru-uutisesta ja lisäisitte uudelleen listalle. Nyt olisi LA 30.10 , ikää kasassa 36 v. , synnäri TAYS ja 4. lapsi perheeseen tulollaan.
 
Tervetuloa uusille ja tervehdys myös muille! :wave:

Ihanan ahkeria kirjoittajia olette! =)

pikkumökö :hug: Voimia sinne! Me pidetään peukkuja ja toivotaan parasta!

Rasvoista. Olen havainnut nuo Bodyshopin vartalovoit hyviksi ei-raskaana ollessani, ja niitä on muutamaa erilaista kaapissa, joten niitä käytän. Tosin en ole vähään aikaan muistanut ja jaksanut käyttää. Raskausarpia mulla tuli murrosiässä reisiin ja lantiolle.

Sukupuolesta. Haluaisin tietää sukupuolen etukäteen. Kunhan niin pitkälle päästään. Ihanaa, kun muutamat ovat jo nähneet ultrassa pikkuisen. Ehkä raskaus siihen sydämen sykkimiseen viimeistään konkretisoituu.

Oireista. Väsyttänyt koko päivän. Huonoa oloa ei oikeastaan ole ollut. Kopokopkop. Vatsakivut, jotka alussa oli voimakkaita, ovat tasoittuneet, ja nyt tuntuu lähinnä tuolilta noustessa.

Mua kiinnostaisi tietää raskausajan- ja vauvavakuutuksista! Kannattaako ottaa, ja jos niin mistä ja mitä maksaa suunnilleen?

bola ja 6+1 :heart:
 
Hei, täällä tulisi yksi uusi mukaan =)

Tänään tein plussa testin. Ekasta kierrosta tärppäs, joten vaikea uskoa todeksi. Kolmas ois tulossa. Kaksi tyttöä ennenstään ja tyttöolo on nytkin =) Oireita ei oo vielä ollut mutta tuskin näin alussa vielä onkaan.. Vielähän voi tapahtua mitä vaan kun viikkoja vähän niin en uskalla hirveästi iloita..

Maria ja toukka 4+2 :heart:
 
HEI!!

Täytyy ilmoittautua mukaan listaan, vaikka ihan vasta plussanneena olen lähinnä ihmettelyn vaiheessa. Esikoista kovasti toivon ja nyt vain odotellaan, että raskaus sujuisi hyvin. Oireita ei ole ollut vielä :) . Pientä mahan juilimista vaan välillä. Onnea kaikille plussanneille!!

t. Johanna + asukki rv 4+5

21.10. ........31 v ...............SAS.....1.
 
Viimeksi muokattu:
just tein ton digitestin ja näytti et viikkoi 1-2 (eli 3-4)... Jos nyt kaikki on hyvin ni toi viikko määrä selittäis aika paljon... Mulla ei siis missään vaiheessa edellisen synnytyksen jälkeen oo ollu normaalia kiertoa noissa menkoissa, syyskuussa, sit joulukuun 6. ja tammikuun 13.. eli nyt sit vois olla oikeesti menkka-aika.. ja viikot vois olla vähän vähemmän.. Vuotoo ei oo tullu paljoa, pyyhkiessä lähinnä ja kipuja ei oo ollu. Nyt sit vaan uskotaan, toivotaan ja rakastetaan ja ennen kaikkea ODOTETAAN!!! Mä niiiiiiiin vihaan odottamista...

sori tää mun omanapasuus mut on jotenkin päivä menny näissä aatteissa...

Tervetuloa kaikille uusille!! kiva saada kunnolla jengii ja paljon keskustelua :)
 
Kauheeta ku te ootte kirjotellu... Tervetuloa uusille :)

Painon noususta...
Esikoisesta paino alko nousemaan vasta joskus lähempänä puoltaväliä...Nyt tässä raskaudessa ekassa neuvolassa painoa oli tullu jo 1½kg :ashamed: Kumma ku tuntuu ettei ole mitään edes syöny ku ällöttäny ja siltiki paino nousee... Nälkäki on ollu kauhee...

Dacapo
Kyllä maksalaatikko voi syödä mun rajotetusti :whistle:
Eikö se suositus maksaruuille ole 200g viikossa (vai muistanko omiani?) ja jos miettii maksalaatikkoo niin siinähän on paljon muutaki ku sitä maksaa...

Kermaperunalla ollu ikävä lääkärireissu :hug:

Sedna
Onnea hyvistä ultrakuulumisista :flower: Varmasti ihanaa kun pääsit kurkkaamaan masuun =)

Raskausunista...
Mä näin viime yönä ekan raskausunen :) Olin vaatekaupassa ostamassa villapaitaa jolla saisin piilotettua raskauden... Niin aika toivotonta ku viikkojaki oli jo reilusti yli puolenvälin :D

Rasvailusta...
Esikoisesta rasvailin ihan perusvoiteella alusta asti.
Raskausarpia alko tulemaan mahaan rv.31 jälkeen. Mut hyvin neki on vaalentunu ja mulla ne arvet on enemmänki semmosia niinku olis maanu mahallaan jonkun pitsipeiton päällä :D
Nyt ajattelin kokeilla jotain parempaa tököttiä jos olis muka jotain vaikutusta. Vaikka tosiaan on aika paljon vain kudostyypistä kuulemma kiinni nuo raskausarvet...
Weledan vauvaöljystä oon mäki kuullu puhuttavan ja sitten bodyshopin kaakaopuikosta/rasvasta...
Pitäs vähän tutkiskella ja ostaa jotain :)

Kotidoppleri löytyy, pitäs vain hakea se ku on ollu ystävällä lainassa...

Onnea Pantsu hyvistä ultrakuulumisista :flower:
Voi ku pääsis itekki... Neuvolalääkäriin on 3vko ja toivottavasti siellä ultraisivat...

Lapsen sukupuolesta...
Mä en jotenki oo uskaltanu koko asiaa jotenki edes miettiä... Esikoisesta kysyttiin rakenneultrassa mut kieltäyty kertomasta ku kuulemma on nykyään semmonen käytäntö. Loppujen lopuks oli kuitenki mukava ku ei tiennykkään. Melko samaan aikaan rakenneultrassa käynneille tutuille oli kerrottu sukupuoli kysyttäessä :whistle: Että tais olla ihan vain kätilöstä kiinni. Voisivat ottaa tuossaki yhtenäisen linjan :headwall:

Onnea lisselle myös hyvistä ultrakuulumisista :flower:


Kauheen saamaton olo ollu ja väsyttää... Ruokakaan ei maistu mut pakko jotain mussuttaa...
Mietin voiko kohdun kasvamisen tuntea mahan päältä jo tässä vaiheessa? Varmaan joskus viikko sitten huomasin häpyluun päällä kohouman joka ei siinä ennen ole ollu... Esikoisesta muistelen kans samanlaisen huomanneeni mut en muista viikkoja...

Salainen toive ja Torsti rv.8+6 (7+6) :heart:
 
Apua tänne on tullu niin paljontekstiä ja niin paljon kommentoitavaa:) Kiva juttu kun täällä on elämää:)

Sukupuolesta: Mä olin esikoisen kanssa 100% varma että on poika. Miehen suku on erittäin poikavaltanen. Mieheni isällä on 8 veljeä ja miehen serkuista on tyyliin 90% poikia joten mekin oltiin ihan varmoja että poika meille tulee. Neuvolatätikin veikkasi poikaa sykkeiden ja vatsan muodon perusteella ja tosiaan kaikki tuollaiset klassiset poikamerkit piti paikkansa. Ainoo joka oli sitä mieltä tyttö se on oli mun äiti:) Hän sanoi että oli ihan sata varma että tyttö tulee vaikka kaikki muut väitti ettäon poika. Kun kätilö sitten sanoi että isä voi katsoa että kumpi tuli niin mies katsoi ja sanoi että poika tuli. Kätilö sanoi että katsoppa uudelleen että kyllä se tyttö on. Tuo oli vielä kaiken päälle niin iso ja ihana yllätys että tyttö saatiin. sukupuolella ei ole mitään väliä joten ei haluta nyt tästäkään tietää etukäteen. Mitään tyttö- tai poikaoloja ei vielä ole pahemmin. Välillä tuntuu että ehkä nyt tulee sitten se poika. Mä kysyin eilen mieheltä että toivooko hän poikaa niin hän sanoi ettei ole mitään väliä. Mulla on sellanen tunne että olis ihan superhuikeeta jos meille tulis toinen tyttö ja meillä olis sit kaks tyttöä mutta ihan yhtä huikeeta olis saada poika :heart:
Kiinalainen kalenteri lupaa meille poikaa.

Me ei oltu Np-ultrassa eikä missään muissakaan seuloissa esikoisen kanssa eikä mennä nytkään. Mulla ei ole kauhean hyvä kuva niistä ja jos niissä jotain ilmenisis niin se ei muuttaisi mittän raskauden suhteen.Lapsi on se mikä se on ja tervetullut meille sellaisena kuin on. Esikkoa odottaessa eräs samaan aikaan odottava tuttava pariskunta kävi tuossa np-ultrassa. Siellä ilmeni paha niskaturvotus jonka seurauksena kävivät sitten muissa seuloissa. tuolla kävi ilmi että vauva voi ihan hyvin mutta on pahasti kehitysvammainen ja ei tule elämään kauaa jos ylipäänsä selviää synnytyksestä hengissä. Tällä pariskunnalla kääntyi maailma sitten ihan ylösalaisin. Lääkäri suositteli aborttia moneen kertaan oli sitä mieltä ettei raskautta kannata jatkaa mutta pariskunta päätti pitkän mietinnän jälkeen jatkaa raskautta. Raskausaika oli henkisesti tosi raskas ja se alkoi tälle äidille tuottaa jo fyysisiä vaivoja kun hän stressasi ja voi henkisesti huonosti. Lapsi syntyi pari viikkoa ennen laskettua aikaa eli ihan täysiaikaisena ja oli täysin terve, nelikiloinen vauva. Tuon tapahtuman jälkeen olin iloinen päätöksestämme jättää np-ultrat ja seulat väliin ja niin teemme nytkin.
Rasvauksesta Mä rasvailin ihan ahkerasti jollain apteekin perusvoiteella esikkoa odottaessa ja aloittelen sitä varmaan nyt jossain vaiheessa taas. Raskausarpia ei tullut kuin kaksi sellasta sentin pitusta repeämää jotka ei nyt enää oikein näy. Toinen repeämä lähtee umpilisäkkeen leikkausarvesta ylöspäin n. sentin verran ja toinen tuli napakorun reikään. Tuo napakorun reikä levisi ihan hirveen näköseks sillon mutta on nyt ihan ok.

Vauva/lapsivakuutus otettiin esikolle ja otetaan tällekin. Muistaakseni pitää ottaa pari-kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. Me kilpailutettiin tosi monta vakuutusyhtiötä ja Fenniasta saatiin kattavin/edullisin. Tapiolassa oli muistaakseni himpun verran halvempi silloin mutta tuo Fennian oli vaan vähän kalliimpi mutta kattavampi. Kannattaa kilpailuttaa! Me saatiin tosi hyviä tarjouksia kun siirrettiin ihan kaikki koti-auto-lapsi jne. vakuutukset samaan paikkaan ja kun on kaikki vakuutukset samassa paikassa niin saa paremmat alennukset. Me maksetaan 220€ vuodessa tuosta tytön vakuutuksesta. Kun tyttö täyttää 2v niin vakuutusmaksu pienenee 40% ja kun hän täyttää 7v niin toiset 40%. Me ei pahemmin tuota olla tarvittu mutta on se hyvä olla jos sattuu jotain. tohon hintaan vaikutti myös omavastuu. Jos ottaa isommalla omavastuulla niin olisi ollut vielä halvempi mutta me otettiin se pieni omavastuu ja maksetaan vähän enemmän. Nyt kun on pieni omavastuu niin on pienempi kynnys sitten käyttää sitä.

Täällä on pahoinvointia välillä pikkasen muttei mittän kauheen pahaa. Olo tuntuu melko energiseltä töissä mutta illalla oon sit ihan poikki.Rinnat on melko kipeet, varsinki nännit ja ne on muuttunu ihan tummanruskeiks. Eilen kun tulin suihkusta niin havaitsin että ihan kuin navasta alaspäin alkais hahmottua sellanen ihan heikko heikko viiva. Esikoisen kanssa oli toi liena negra aika hava ihan alhaalta ylös asti mutta ilmestyi ensin navasta alaspäin ja sit vasta ylös asti. Tuntuu vaan että ei kai sen vielä pitäis ilmestyä...Muuten on vaan sellanen onnellinen olo ja tuntee olevansa raskaana:heart:Meillä on nyt aika hektistä aikaa ja mies sanoikin että tuo vauvantulo tuntuu jotenkin kaukaiselta ja on ollut niin paljon muuta ajateltavaa ettei ole ihan tajunnut sitä vielä. Meille tulee talopaketti ensi viikolla ja aletaan rakentaa ihan omaa kotia. Perustukset on tehty jo viime syksynä ja nyt päästään sitten ihan oikeesti hommiin. Nyt talvella ollaan hoidettu kaikkia LVI-, sähkö-,keittiö- jne suunnitelmia ja mä miettinyt sisustusta. Talon olis tarkotus valmistua joskus ensi syksynä niin että saadaan joulu viettää uudessa kodissa. Saa nähdä jos ehditään muuttaa ennen kuin vauva syntyy:)
 
mippis onnittelut tulevasta rouviintumisesta ja ikävää, että paappasi ei aio tulla paikalle. Toivottavasti teillä on silti oikein onnellinen ja ihana päivä :)

cinderella tuo on niin totta, että minäkin varmaan vaan hermoilisin sen dopplerin kuulemisen kanssa ja varmaan kuulisin kaikkia lisä-ääniä ja huolestuisin kaikesta mahdollisesta :D

Irmeli !!!! Onnittelut ja tuhannesti tarrasukkia! Niin se elämä heittelee :) Muuttelin listan kohdallasi.

Vakuutuksista Me otettiin esikoiselle aikanaan Fenniasta. Muutama kuukausi ennen syntymää se piti ottaa… Syynä oli se, että haluttiin vakuutus, joka oli voimassa heti syntymästä asti. Nyt esim. If ilmeisesti tarjoaa kanssa tuota ihan synnäriltä alkavaa vakuutusta… Täytyy tutkia

_Maria tervetuloa! Kerrotko vielä lasketun ajan, iän ja synnärin, niin lisäilen listalle :) Laitoin sinut nyt taustalle ilman laskettua.

Johanna tervetuloa ja onnittelut niinikään, lisäilin sinutkin listalle :)

Salainen toive Minulla kanssa maha on sellainen kaksiosainen. Tuossa navan kohdalla on ihan selvää turvotusta (ihan kuin oisi pitemmälläkin :D) ja sitten alavatsalla on sellainen toinen, kiinteämpi kohouma. Luin jostain, että kohtu olisi appelsiinin tai greipin kokoinen näillä viikoilla, että kyllähän se mahdollista on, että alkaa jo vähän puskea :) Jos nyt ei itse kohtu, niin kaikki mitä se tieltään työntää… Eilen törmäilin ekan kerran mahan kanssa, kun yritin ohittaa miestä kapeassa paikassa. Että kyllä se selvästi maha on turvonnut :heart:

linea negrasta Se ei esikoisen jälkeen hävinnyt ollenkaan kokonaan, sellainen saumapainauman näköinen viiru tuohon jäi. Toistaiseksi ei ole enempää tummentunut, mutta erottuu kuitenkin yhä.

Np-ultrasta Olemme siis menossa. Piti Matilda vaan kommentoida, että sikäli olemme samaa mieltä kuin te, että todennäköisesti antaisimme raskauden jatkua, vaikka lapsella olisi jokin vika. Harkitsisimme sitten sen mukaan, mitä uutisia saisimme - olisiko lapsella esim. millaiset mahdollisuudet elää hyvää elämää.

Haluamme kuitenkin tietää mahdollisista kehityshäiriöistä, koska tällöin synnytys olisi mahdollista keskittää sellaiseen sairaalaan, joss pieni voisi saada parhaan mahdollisen hoidon jo heti syntymänsä jälkeen. Toisin kuin silloin, jos vamma tulisi esiin vasta syntymässä. Mutta tämä vain meidän mielipiteemme, ja tosiaan ymmärrän hyvin myös sinun näkökantasi :)

Branwen ja Silmu 7+5
 
Viimeksi muokattu:
sukupuolesta ekasta ei tiedetty, tokasta saatiin ultrassa selville ja kolmannesta siinä istukkabiopsiassa.. Kyllä mä haluun tietää nytkin.

seuloista Mulla oli viimeks ekan kerran se niskapoimu + verikoe ja "ei pitäs olla mitään erikoista ku noi np-luvut on noin alhaiset ja ikääkään sulla ei oo paljoa" ja silti ne hälyytti... Voi luoja sitä stressiä!! ja odottamista. Ja se istukkanäytteenottoki oli ihan kauheeta ku järkky piikki tungetaan mahan läpi.. :x Niinpä päätin et jos np-luvut on alle 1,5 ni verikokeita en ota. Tosin noiden tutkimusten ja hyvien tulosten jälkeen oli aika helpottava loppu raskaus ja rakenne ultra ku ties et mitään kromosomipoikkeavuuksia ei ainakaan ole... mut en kyl niiden tietojen takia kävis tota helvettiä!!

Mulla ei oo mitään oireita, edelleen pystyn pelkällä kahvilla elää tonne päiväruokaan asti, tavallaan testaan itteeni et pystyykö ja miten kauan :D
Tää nyt kuulostaa taas tosi tyhmältä ja varmaan etenki teistä joilla on TOSI pahaolo, mutta mä haluisin et mulle tulis huono-olo -et alkasin oksentaa... tahtois jotain konkreettista siitä et on raskaana... sori :ashamed:

Nyt kuuluu älämölöä joten lähden pelastaa ton 6kuisen tuolta sängystä..
Hauskaa päivää kaikille!!!
 
Huhheijaa mikä fiilis :D Jos tää väsymys on tällasta vielä pitkään niin meen vallan talviunille!

Rasvaamisesta:
Itse ajattelin aloittaa rasvailun jossain vaiheessa.. Vaikka mulla noita raskausarpia on ihan lihomisen takia muutenkin. Mut jospa ei tulis lisää ja muutenki pitäis rasvailla enemmän, ku on niin talvikuiva.

Sukupuolesta.. Mulla ei vielä itselläni ole mitään oloa. Kumpikin on ihanuus :heart: Kiinalainen kalenteri lupaili poikaa. Saa katsoa pitääkö paikkaansa ;) Sen näkee lokakuussa :D

vauvakutsut olis kyl aika kivat! Jos jollain on kokemusta niin kiva olis kuulla :)

Onnea kaikille ilouutisen kohdanneille :flower: Itse olen "jo" puolitoista viikkoa totutellut ajatukseen et meitä on syksyllä kolme :) Ensi viikon tiistaina tosiaan neuvola, voi kun en jaksaisi odottaa!

fannie ja örkki 6+3
 
Huomenta!

PALELTAA, PALELTAA!!!! Eilen illalla istuin takkatulen äärellä pitkät housut jalassa, villasukat, 2 paitaa ja fleecehuopa ja hyvä jos nekään auttoi?!!

Me ollaan otettu molemmille pojille noi vauvavakuutukset raskausaikana ja niin myös tällekkin.
Aijon käydä molemmissa ultrissa, jotka tarjotaan ja luutavasti myös verisulassa?!? Katsotaan nyt?

Eilinen luomenpoisto meni hyvin ja tosi nopeasti! Ottivat yhden pois, katsoi muita ja oli sitä mieltä ettei tarvitse ainakaan vielä poistella. 1 tikki ja ens ma otetaan pois.

Sukupuolitoiveesta sen verran, että jollakintapaa pikkasen toivon, että vauveli olis tyttö kun 2 ihanaa poikaa meillä on, mutta oli se kumpi tahansa niin on erittäin tervetullut! Terveyttä toivon tietysti!

Olen ihastellut netissä noita masutuubeja, joissa on kädet ja jalat jne.. jos niin pitkälle päästään niin aijon ehdottomasti tilata sellaiset! Mulla kun on vielä vatsassa pieni tyrä niin auttaa siihenkin varmasti vaikka ei oireilekkaan mitenkään kun osaan elää sen kanssa ja toivon ettei raskaudenaikana tulis mitään kummempia sen suhteen?

Aurinkoista pakkaspäivää kaikille!

Muutosta & Helvi 5+5
 
Tervetuloa ja onnittelut kaikille uusille!

Varasin just ekan neuvola-ajan, ja tuntuu, että sitä joutuu odottamaan ihan ikuisuuden, kun on vasta 10.3. Mutta onneks ens viikolla pääsee ultraan katsomaan, että kohdussa oikeesti joku majailee =)

Rasvata en aio, kun en sitä tehnyt esikoisenkaan kanssa. Tietty siis jotain ihan peruskosteusvoidetta tarpeen mukaan, mutta ei mitään erityistä raskausvoidetta.

Vakuutus otetaan varmasti tällekin lapselle, esikoisella siitä on ollut todella paljon hyötyä, kun on tosi paljon allergioita. Tapiolasta otetaan, koska esikonkin on siellä ja siirtää ei voida, kun sitten ei enää kattaisi noita jo todettuja sairauksia. Tapiolassa on kätevää se, että kaikki korvaushakemukset voi tehdä netissä, jolloin vuodessa menee vain yksi omavastuu, eikä siis jokaisesta hakukerrasta tai sairaudesta erikseen =)

Ultrissa aiotaan käydä, mutta sukupuolta ei haluta selvittää. Ekasta oli niin ihana jännittää synnytykseen asti, ja sit vasta kuulla kumpi tuli. Nyt on kyllä vähän poikaolo, kun oireet on alkanu ihan eritavalla, eli paljon aikaisemmin ja voimakkaampina. Tai sit siellä onkin kaks :eek:

Oireita on. Rinnat kipeenä, mahaan sattuu, koko ajan on kylmä. Oksetusta on aina välillä, mutta onneks on myös hetkiä, jolloin ei oo paha olo. Enkä vielä oo joutunu montaa kertaa oksentaan. Pahoinvointirannekkeet on käytössä, ja tuntuu niistä jotain iloa olevan. pahoinvointi on pahimpana tässä aamupäivällä, eilen vielä aattelin, että johtui kahvista, mutta tänään en oo juonu, ja ihan samaan aikaa silti alkaa oksettaa :x

Nyt tarvii ruveta tekeen töitä, vaikka tuntuu, että motivaatio on kadonnut jonnekin ja mitään ei meinaa saada aikaiseksi.

Kisulinen ja masu 5+5
 
Eilen kerroin terkkarille uutisen samalla kun varasin esikoisen neuvolaa. Onnitteli kovasti. :) Olisin saanut ensimmäisen neuvolakäynnin maaliskuun puoleen väliin, mutta pyysin saada sen samaan aikaan kun esikoisen 1 -vuotisneuvola on eli vasta maaliskuun lopulle. Jotenkin tuntuu ettei tässä toisessa raskaudessa ole niin kiire siihen ensimmäiselle neuvolakäynnille.

Varhaisultrankin varasin, sinne olis kuulemma voinut mennä heti viikolta 5. :O Uutta tietoa mulle. Mutta senkin otin "vasta" kolmen viikon päähän, jolloin viikkoja olisi suurella todennäköisyydellä 7. Tulisi samalle viikolle kuin esikoisenkin varhaisultra, jolloin nähtiin sykekin.
Ehkä tuon ultran jälkeen konkretisoituu tämä odotus, vielä ei vaan tajua.

Oireet Eilen ja tänään on ollut vähän parempi olla kunhan vaan muistaa juoda riittävästi. Heti meinaa tulla etova olo jos on vähänkin pidempään juomatta vettä. Olo on väsynyt, mutta yllättävän hyvin tässä on jaksanut touhuta. Toivon että pahoinvointi ei tällä kierroksella löytäisi tänne.

Sängyistä Meillä tuo tyttö pitää opettaa pois pinnasängystä heti kun päästään kesällä muuttamaan isompaan asuntoon. Sitten saisi vauvalle tuon pinnasängyn. Esikoinen ainakin nukkui ihan vastasyntyneestä asti tyytyväisenä omassa pinnasängyssään, eikä ollut mitään äitiyspakkauslaatikkoa edes siinä.

Rasvailu.
Musta tuntuu että vielä tuo on omalla kohdallani liian aikaista. Tosin rasvailen nyt muutenkin aina itseäni, mutta enköhän mä taas jossain vaiheessa ala enempi rasvailemaan rintoja ja mahaa. Tosin rinnoissa ei ole paljoa enää rasvattavaa kun ne hävis imetyksen jälkeen. :D Saa nähdä tulisko ne nyt takaisin. ;) Ensimmäisestä raskaudesta säästyin muutamalla raskausarvella rinnoissa, mahaan ei tullut ollenkaan, joten toivon että tässä menisi se samalla mallilla.

Sormustesti Näytti esikoisen aikaan tyttöä ja poikaa, joten tän pitäis olla sen mukaan poika... Poikana mä jotenkin seuraavan ajattelenkin, mutta sama tuo kunhan olis terve ja pysyis nyt matkassa. :)

Synnytys ei pelota. Tuo ensimmäinen oli niin nopeasti ohi ettei siitä jäänyt mitään traumoja. Totesin silloin heti synnytyksen jälkeen että tämänhän voi tehdä uudestaankin. Toisaalta vähän arveluttaa voiko toisen kerran mennä kaikki taas hyvin...

Vauvavakuutus Me otettiin tytölle tuo vauvavakuutus Tapiolasta odotusaikana. En nyt enää muista paljon se maksaa, pitäisi tarkastaa. Mutta eiköhän me se tälle toisellekin oteta.

Pikkumökö Toivotaan että tuo pieni vuoto oli vain menkka-ajasta johtuvaa. :hug:

-Hapsiainen
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkumökö;23160993:
siis what?? oisko siitä ultrasta jo jotai hyötyy noin alussa? mulle myös uutta tietoo...
Mulle on sanottu ettei kannata ennen vkoa 8 mennä.
Viimeksi mulla oli vkoja 6+5 kun menin ja ruskuaispussi vaan oli. 100e kuitenkin siitä ilosta maksoi..... ja kesken meni seuraavalla viikolla..

Vkolla 8 nähdään jo syke, jonka vuoksi kait suurinosa ultraan menee. Toisaalta, jos on epäily kohdunulkoisesta niin asia on tietysti eri, koska vkolla 5 kyllä nähdään että raskaus on oikeassa paikassa.


).(
Tiukempaa karppausta takana 3 pvää ja paino pudonnut 2kg:a melkein.
Mulla kun tuo neste kertyy ihan uskomattomasti heti niin päätin nyt tiukistella vähäsen (kun mä olen niin perso kaikelle hyvälle, esim. jäätelölle. Sen suhteen olen pohjaton kaivo)
Josko nyt pysyisi tämä odotus piilossa kunnes ollaan turvallisilla viikoilla (jos ollaan) koska kmut paljastaa aina tämä alun ihana turvotyus.. nyt kun on tiukistellu niin alamahakin pysyy kurissa... eikä kaikki arvaa ennen kuin on lupa arvata :D

Mä palelen edelleen. Tietty pakkaset vaikuttaa myös mut olen ihan umpijäässä öisinkin vaikka kyllä on aimo kerros vaatetta kun peiton alle menen :D
Niin ja nää tissit särkee.
Mut olen niin iloinen et oikeen pelottaa...
oon niiiiiin yrittäny hillitä tätä onnenhuumaa ettei mitään pettymyksiä tulis, niin eilen ekaa kertaa tuli oikeen sellanen JES-fiilis : mä oon raskaana! meille tulee vauva!
Mutta nyt taas ajattelen ettei näillä viikoilla saa vielä iloita ja luulla mitään...
Päivä kerrallaan....

T:Neiti81+kihuli 5+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkumökö;23160993:
siis what?? oisko siitä ultrasta jo jotai hyötyy noin alussa? mulle myös uutta tietoo...
No niin se täti sanoi puhelimessa että varhaisultraan pääsee viikolta 5. En edes tajunnut kysyä että mitä ihmettä siellä silloin näkyis edes. :O

Mä tosiaan kävin ekasta 7+1 ja silloin näkyi syke. Nyt aika samaan aikaan tulee tuo käynti.
 
Tervetuloa uusille :wave:

Täällä alkanut ei niin toivotulla tavalla torstai päivä, ekaluokkalainen ollut kaksi päivää koulusta pois flunssan takia ja nyt tänään oksensi :/ Toivon todella ettei pöpö tartu muhun, koska tota pahoinvointia on muutenkin niin paljon ja voimaton olo jo valmiiksi...

Painosta ja raskausarvista
painoa tuli esikoisen kohdalla n 20kg ja toisen kohdalla n25kg, että nyt varmaan tulee se 30kg. Raskausarpia ei minulle ole tullut ainuttakaan, mikä sinänsä on ihme =)

Sukupuolesta
nyt on jotenkin erilainen raskaus kuin aikaisemmat, jotenkin olisi poikatunne vaikka kiinalainen raskauskalenteri tyttöä tyrkyttää :D Mutta se on ihan sama tuleeko tyttö vai poika :heart:

Manta ja :heart: 7+3
 
Pahoinvointia kaupan, ken tätä tahtoo niin multa sais :x Etoo vaan jatkuvasti ja tällekin aamulle jo kaksi kertaa täytynyt käydä pönttöä halailee.. Kattelin kalenteria epätoivoisesti ja vielä maaliskuu täytyisi tätä varmaan vielä jaksaa.. :kieh: On tää vaan niin P....! Anteeks, että tänne puran tätä pahaa oloa... Eilenkin vaan itketti ja kiukutti jatkuvasti kun on niin huono olo. Pitäis tässä koittaa itseään tsempata ja jaksaa mennä iltapäiväksi kouluun.

Vakuutusta ei ole esikoisella. Olisi turhaan otettu, vaikka ollaan sairasteltu ja oltu parikin kertaa sairaalassa osastolla sairastelujen vuoksi, niin kuitenkin ollaan aina asianmukaista hoitoa saatu omalta lääkäriltä. Ja kulut ei nyt niin suuret ole olleet. Ei varmaan oteta tälle tulevallekaan, vaikka eipähän tästä elämästä ikinä tiedä.

Sängystä Me nukutettiin esikoinen heti alusta pinnasänkyyn, laitettiin peittoa sinne selän taakse. Hyvin meni. Samalla jatketaan. Meillä esikoinen nukkuu jo jatkettavassa sängyssä omassa huoneessaan niin vauva otetaan alkuun nukkumaan meijän huoneeseen pinnasänkyyn. Me kaikki nukutaan tällä hetkellä yöt hyvin, kun ei heräillä toistemme kyljen kääntämisiin. Esikoinen kun osaa tarvittaessa yöllä tulla meidän huoneeseen tai käydään hänen huoneessa rauhoittelemassa jos tarvii. Useimmiten ei, nukkuu jo yönsä läpi :)

Vaunuista Meillä on esikoisella Emmaljungan City Crossit, alkuun oli käytössä pehmeä kantokoppa ihan vauvana. Toimi kyllä keväällä hyvin. Nyt täytyy kesän aikaan miettiä että ostetaanko esikoiselle seisomalauta noihin rattaisiin, ehkä talvivauvaa varten kova koppa erikseen? Vai tarvitaanko peräti tuplat. Kun aika paljon liikun esikoisen kanssa rattailla, käydään kaupassa, kuljetaan bussilla, käydään kaupungissa, lenkillä.... En tiiä jaksaisko tuo vielä ensi syksynä kävellä esim. kaupunkireissun ajan. Tai seisoa siinä laudalla.

rasvailusta esikoisesta rasvailin satunnaisesti apteekin perusvoiteella, mitä kotoa vaan löytyi. Arpia ei tullut yhtään, vaikka teininä niitä tuli lantioon ja rintoihin. Epäilen, että mulla maha kasvoi hitaasti ja tasaisesti, ei ollut edes kamalan iso, olevan syy siihen. Toivon että niin käy tälläkin kertaa.

Painosta Esikoisella tuli joku 15-16 kg, joista puolet lähti nopeesti pois. 5-6kg on jäänyt ihan omasta syystä :xmas: Nyt on tarkoitus yrittää mennä vähällä painonnousulla ja saada kilot pois synnytyksen jälkeen. Liikuntaa pitäisi harrastaa, mutta nyt tää kokoaikainen pahaolo ja väsymys vie kyllä voimia..

Synnytys ei pelota. Luotan että se sujuu hyvin, kuten edellisellä kerralla. Varmasti alkaa jännittää sitten lähempänä LA:ta. Esikoinen syntyi rv 41+1, katsotaan meneekö tämäkin vähän pitkäksi :) En varmaan osaa odottaa syntyväksi ennen laskettua aikaa.

Vuodoista Mulla tiputteli pitkään ekassa raskaudessa. Oli ihan vaaratonta. Toivottavasti te keillä sitä on, olisi vaaratonta! Nyt ei ole itsellä näkynyt, jospa ei tulisikaan.

Sukupuolesta esikoisesta ei tiedetty etukäteen. Olisin kyllä halunnut tietää. Nyt haluan tietää jos vain näkyy rakenneultrassa. Jotenkin olen suhtautunut tulokkaaseen poikana, mutta saattaisin haluta toisen tytön :) Itsellä ei siskoa ja suvussa paljon poikia, olen aina salaa toivonut tyttöä. Mutta kumpi vaan tervetullut :heart:

Nyt täytyy koittaa jotain syödä. Jos vaikka sisällä pysyisi!

Nessu ja pieni 7+3
 
Vauvakutsuista ei ole kokemusta, mutta tiedossa on parin viikon päästä polttarit, jossa porukasta kaksi kolmesta on raskaana (mukaan lukien sankaritar itse) :D Taitaa olla aika lähellä vauvakutsuja nuo juhlat… :cool:

Palelusta Ihan kauheaa, vielä kun ulkona on se -30c täällä plus tuuli päälle niin ulkona ei meinaa tareta millään : / Joskin ei se loppuraskauden jatkuva kuumakaan niin kivaa ole, mutta jotenkin palelu vielä korostaa noita mahakipuja, kun on lihakset ihan jöötissä kun jännittää : /

hapsiainen hurjan aikaisin ottaisivat varhaisultraan :O Mutta tosiaan kuten neitikin sanoi, niin kannattaa ennemmin odottaa se pari viikkoa ja nähdä samalla syke :heart:

Sängyistä Me siirrettiin 2v ison tytön sänkyyn loppusyksystä, ja hyvin on mennyt. Haluttiin välttää ajatusta, että vauva tulee ja vie hänen sängyn… Vielä pitäisi nukuttamisen kanssa saada aikaiseksi, että mieskin kelpaisi : / Nyt on niin äidin tyttö unille mentäessä, että…

Neiti onnittelut painonpudotuksesta ja iloitse vaan rauhassa raskaudesta, ei se onni siitä kaadu ;) Kyllä varmasti nyt on jo teidänkin vuoro.

Painosta en muista joko vastasin, esikoisesta tuli se 11kg. Niistä 6 jäi synnärille ja loput lähti imetyksken myötä. Pari kiloa onnistuin keräämään takaisin imetyksen loputtua, mikä oli ihan vaan hyvä.

Vakuutuksista vielä meidän esikoisen vakuutus on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin. Sairasteluja ei juuri ole ollut, mutta muita isompia testejä on jouduttu tekemään, ja julkisella puolella sanoivat suoraan, että näissä menee puoli vuotta, ennen kuin pääsee tutkittavaksi. 8kk ikäisen kanssa ei sitten odotettu, vaan mentiin seuraavalla viikolla yksityiselle…

Branwen ja Silmu 7+5
 

Yhteistyössä