Heipparallaa ja oikein hyvät vuoden alut kaikille!
Palailtiin kotimaahan toissailtana, vuorokauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Näin siksi, että meidän Mexico City-Pariisi-lento oli peruttu ja jouduttiin jäämään yöksi hotelliin ja sitten kiertoreittiä takaisin kotiin. Paremmin meni lennot Vienan kanssa tähän suuntaan; osasi nukkua paljon paremmin yölennon koneessa kuin viimeksi. Pientä draamaa aiheutti vajaan tunnin vaihto Amsterdamissa, kun juostiin pääkolmantena jalkana finskin lennolle ja eivät päästäneet enää sisään... no pieni kyyneleen tirautus raskaana olevalta (olin tässä vaiheessa hyvin hyvin väsynyt) hellytti lentokenttävirkailijan niin, että otti vielä yhteyden kapteeniin, joka lupasi meidät vielä sisään koneeseen. Loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi että matkatavarat ovat vielä teillä tietämättömillä: 4 laukkua Amsterdamissa ja rattaat kuulemma Miamissa... onneksi tietävät sentään missä, niin todennäköisesti saadaan perillekin asti.
Topsy naureskeli tuota meidän Laugh&Learn Koiraa lentokoneessa... pohdin sitä pitkään etukäteen, et meneekö muilla hermot, mut otin sitten mukaan. Totuus: jouduin laittamaan volan sille kovimmalle asteella (siinähän on säätöjä kaksi) ja siltäkään ei edes itse meinattu sitä kuulla. Lentokoneen taustahumina on sellanen, että se peittää metelin. Joten yksikään kanssareissaaja ei tuosta kyllä pahastunut.
Rakkauskirjeestä vielä, että joo
katjanna, tämäkin oli siis koneella kirjoitettu
. Mun miehen käsiala on kyllä ihan omassa luokassaan, joten ehkäpä parempi niin, vaikka syöhän se vähän sitä fiilistä. Mutta ajatus ja sisältö tärkein - ja niin totta, että parhaat lahjat ovat vaatineet enemmäkin ajattelua ja tunnetta kuin rahallista panostusta. Eipä olisi esim. timanttisormus millään liikuttanut yhtä paljon kuin tämä lahja.
Yksäitin tatskat pisti silmään! Ai kun kivat - ja kuten
tuuti sanoi: lisää mahtuu ja aikaahan sulla on maailmassa vielä kuinka paljon! Mutta hurjan isot ovat, ottiko minkä verran kipeää? Mun täytyy myöntää, että mulle ei varmaan tatskoja koskaan tule, koska olen aika kyllästyvää sorttia ja vähän tuuliviiri, joten ei kantsi ehkä mitään pysyvää itteensä kiinnittää, jotten sitten ala asiaa vuoden päästä harmittelemaan. Onko kukaan muu samanlainen?
Liityn myös muiden sairastelijoiden listaan ja
kysynkin vinkkejä: sain flunssan kylkiäisiksi poskiontelutulehduksen, jota kävin näyttämässä lääkärissä heti samana iltana kun tultiin. Ultrasi posket ja toisessa selvästi räkää sisässä. Sain antibiootit. Nyt ois kolmas päivä kuuria menossa, mutta mulla vaan poski äityy kipeemmäksi. Jomottaa niin pirusti ja pureminenkin tekee ilkeetä toisella puolella suuta, jopa silmän takaa vähän jomottelee...
Kauankohan tässä viittis odotella ennen kuin meen uudestaan näytille? Kuumetta ei kyllä ole, joten eikös se viittais siihen, että ei tulehdus ainaskaan kovin paha ole... Mulla ei tästä ole aiempia kokemuksia. Yöllä vähän hankala nukkua, kun ei parasetamolkaan mulle kovin hyvin pure. Mutta ehkä hyvä niin, kun Vienallakin vähän vaikeampaa toipua jet lagista tähän suuntaan, niin valvoa tarttis joka tapauksessa...
Maraton viestini lopuksi: kävin aamulla kakkosultrassa, vkot nyt 20+5, LA muutettiin 24.5., ja muuten kaikki just niin kuin pitääkin. Sukupuolta ei kysytty, kun mies ei halua tietää, eikä ne välttämättä Kättärillä kerrokaan. Ens vkolla täytyy sitten muistaa ilmoittautua Haikaranpesään synnyttämään: peukut pystyyn, että nyt mahdutaan listalle ja h-hetkellä sitten sisään! Kovin on synnytysbuumi pk-seudun sairaaloissa, porukka ei meinaa mahtua sisään sinne minne haluavat.
Kiva olla taas teidän parissa!
