Lokakuun 2007 taaperot, loka/marraskuussa/joulukuussa

Iltaa! Tsatsikit väännetty siskon miehen 40 vee juhliin huomiseksi, nyt tässä vähän nautiskelen ruisleipää ja tsatsikia ja juon yhden lonkeron.

Voi että nauratti Yodottajan jutut taas :D Ne on kyllä ei-niin vetävän näköisiä ne FP:n pojat, tosin meillä on jokin vanha vhs, voihan se olla jostain 80 luvulta :LOL: Jospa ovat vähän tällä vuosituhannella jo nykyään vaatetuksissaan ja muutenkin ;)

Meille on yskänlääkkeestä jo parikin lääkäriä sanonut että ei saa antaa alle kaksi vuotiaille. Ruotsissahan on vedetty kaikki yskänlääkkeet pois markkinoilta joita suosittiin alle kaksi vuotiaille, aiheuttaa kuulemma vanhemmalla iällä neurologisia sairauksia. No en ole sitten sen jälkeen Mintulle antanut, enkä kyllä enää Annillekaan. Mutta siksi tästä kirjoittelin, kun naapurissa meillä asuu lääkäri (jonka "vastaanotolla" käydään aika usein :ashamed: ) ja hän suositteli yskään hunajaa. Teessä tms, ennen nukkumaan menoa, tai sitten, esim lapselle, ihan lusikalla vaan. Ja on kuulkaas auttanut meillä :eek: Naapuri sanoikin että on tehty ihan tutkimuksia että auttaa. Kun yskiminen alkaa, pari-kolme tyynyä niin että pää kohoaa ja lusikallinen hunajaa nassuun. Ei pistä meidän tytöt ainakaan hanttiin kun yhtäkkiä saavat makeaa suuhunsa :D

Pupun Iinaa piti tulla kehumaan ,niin kaunis nimi! Onkohan mulla mennyt ohi tuo kokonaan. Ja härregyy tuota Minttuakin nykyään! Meillä on kuulkaas otettu portaat arestiksi, jos lyö isosiskoa niin pitää istua niin kauan kunnes suostuu pyytämään anteeksi. On ihan mahdoton välillä, jos en esim anna jotain, tulee saman tien ja läimäsee. Saa myös raivareita ja heittelee leluja jne. PIKKASEN enemmän temperamenttia kuin isosiskossaan, Anni on kuin vilttitossu Minttuun verrattuna :eek:

Meillä ois huomenna luvassa yhteinen ilta, mennään sinne siskonmiehen nelikymppisiin. Annin kummitäti ja mun paras ystävä tulee tyttöjen kans tänne yöksi, me ei vielä tiedetä mihin mentäis :D Bileet on tuossa ihan viereisessä juhlatilassa, matkaa 100 metriä, joten ois sit hassu ajaa taksilla 8 kilsaa kaupunkiin esim hotelliin yöksi. Mut kotiinkaan ei toisaalta haluais, että sais rauhassa nukkua. Ehkä otetaan patjat mukaan tuonne juhlapaikalle :xmas:
 
Hunaja auttaa meilläkin pojan yskään ja ilmeisesti kurkkukipuunkin. Tosi helppoa lääkitystä :D Lusikka vain käteen ja hunajapurkki pian piiloon, kun lapsi lääkitsisi itseään enempikin...

Miepä sain tänään kuivausrummun B) On jo testattukin ja huomenna vasta käyttöön pääseekin. On vähän tuota pyykkiä kertynyt....
 
Alkuperäinen kirjoittaja YOdottaja66:
Olikos niin että Tuutis opetteli lapasen tekemistä ? vai oonko unta nähnyt ? Hämmästyin, kun luulin sua niin umpikäsityöihmiseksi !!!
:LOL: kaukana käsityöihmisestä :LOL: Miä oon aina vihannut käsitöitä mut jotenkin sytyin siihen muutama vuositakaperin. Mulla kun uupuu tuo kärsivällisyys... kaikki pitää saada nopeesti valmiiksi :whistle:

Ja kutoa en ole osannut ikinä! Joko ne puikot tippuu kilisten lattialle tai sitte siitä tulee niin tiukkaa et hampaat irvessä saa repiä puikkoja irti :LOL: Ja toinen mikä on kauhistus niin puutyöt. Kaikkia muita työkaluja vielä käytän (tai yritän käyttää ) mut suoraan en osaa sahata (niin kuin en leikkaakaan saksilla) ja koneellisia sahoja pelkään :ashamed:

Mutta sain yhden lapasen tehtyä :D ei sille kyllä paria tuu ikinä... kehystän varmaan seinälle :LOL: Danielille on puikoilla lapanen... saas nähä saako siihen parinkin.. äiti neuvoi laiskan kavennuksen kärkeen. Lupas opettaa joskus sen norm. tavan jos innostus viel jatkuu =)

 
Meillä ollaan tehty suuremmanluokan huoneidenvaihtoa. Meijen makkari tuli taas sinne huoneeseen missä on se saamarin leivinuuni ja Danielin huone meijen makkarista. Oon ihmetellyt kun poika ei päivisin leiki ikinä omassa huoneessaan ja syy selviskin: Daniel pelkää olla ylhäällä yksin. Kuuntelee kaikkia ääniä jne :( No siintähän tuli sitten itkut Jepen kanssa, hän haluaa ja alas... Nyt on tuol huoneessa kaksi sänkyä että Jeppe voi olla "yökylässä" veikan luona v.loppuisin, viikolla ei onnistu kun tuo nukkumaanmeno venähtää kikatuksen merkeissä tuntitolkulla :whistle: Tosin empä niin iloinen ollut tänäkään aamuna ennen klo8 kuuluvaan jumeltuttuun nauruun :kieh:

Kaikkia Taavin tavaroista tuonne ei saa mahtumaan toisen sängyn takia mut jääkööt ne ylös ja touhutkoot siellä sitten niillä toisten yläkerran asukkien ollessa kotona. Ja vaihdetaan leluja tarpeen mukaan. :)

Tää olis paljon helpompaa jos ei näitä rojuja olis joka nurkka näin täynnä mitä nyt on :ashamed: Ja jos olis edes yksi huone enemmän tässä alhaalla...

Vaikeutuuhan tästä päivittäinen elo tuon hulun koheltajahurtan kanssa... portteja ympäriinsä ja tarhaan pääsee joko ulkokautta hihnalla vieden tai sitte ensin olkkarin, Kiian huoneen ja meijen makkarin läpi, makkarista kun nyt menee ovi suoraan Netan pihaan. Mutta tää on tätä taas vaihteeksi.

jatkuu kohta....
 
Kipsu tuossa heräili niin ihanan "aurinkoisena" :saint:

Hunaja meilläkin on käytössä tai yskänlääke. Kiia ei hunajaa suostu ees maistamaan, on kuulemma kakkaa :D

Unirättinä tuolla on edelleen se nallepeitto... nukkanen fleece... oon leikkanut sen pienen vauvapeiton 4 osaan että saa pyykkiinkin. Mikään muu ei kelpaa :/

Menisköhän sitä jatkamaan tuota projektia... olis noita rojukasoja viel Taavin alakerran huoneessa (yläkerrasta puhumattakaan) ja meijen makkari pullollaan.

Ai niin, pukeutumisesta... ei tasan tarkkaan pue itse mitään... riisuu kyllä osittain ja sitte rääkyy kurkkusuorana niitä laittamaan hälle takasin päälle
 
Alkuperäinen kirjoittaja Topsy2:
Voi että nauratti Yodottajan jutut taas :D Ne on kyllä ei-niin vetävän näköisiä ne FP:n pojat, tosin meillä on jokin vanha vhs, voihan se olla jostain 80 luvulta :LOL: Jospa ovat vähän tällä vuosituhannella jo nykyään vaatetuksissaan ja muutenkin ;)

:D miä olin Timin kanssa aikoinani kattomassa niitä. Joskus -90 luvun lopulla... ja äipällä oli viel kankkunenkin päällä.... :ashamed:

Alkuperäinen kirjoittaja Topsy2:
Ja härregyy tuota Minttuakin nykyään! Meillä on kuulkaas otettu portaat arestiksi, jos lyö isosiskoa niin pitää istua niin kauan kunnes suostuu pyytämään anteeksi. On ihan mahdoton välillä, jos en esim anna jotain, tulee saman tien ja läimäsee. Saa myös raivareita ja heittelee leluja jne. PIKKASEN enemmän temperamenttia kuin isosiskossaan, Anni on kuin vilttitossu Minttuun verrattuna :eek:

Meillä Kiia puree viel tuon lisäksi :kieh: Tuon on pakko olla "vaihdokas" ku mistä muuten tuon tempperamentin ois saanut :saint: :LOL: :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja YOdottaja66:
Ja tuon jälkeen paineltiin sinne Titinallen konserttiin . Ihan mukavaa - vaikka näin äitinä en ihan sitä titimamman tyyliä ymmärräkkään. Totesinkin konserttimammakaverille että jeeeee - tuossahan on minunkin sinkkuaikojen korseteille käyttöä - alan lastenlaulajaksi ja paan korsettia ja napatanssijan liivejä ja releitä päälle konserttiin :)


:LOL: täytyy sanoa etten miäkään kyseistä rouvaa ole ikinä ymmärtänyt...

Koskas on ensi esiintyminen nii myö tullaan porukalla sinne :D
 
hipkukka mun on jo monesti pitäny kysyä tätä mut aina on unohtunu :D sähän synnytit pikkuiset alakautta?miten ne antaa noin pienien syntyä luonnollisesti?vai onko se just parempi et ne syntyy normaalisti ku et leikattas?
ja tarvisko teidän hätäkastaa lapset?

mulla oli mielenkiintoinen ä-poli käynti..piti olla kohdunsuun kontrolli mut koko sitä asiaa ei katsottu..lääkäri tunnin ultras,ja puoli tuntia tuosta ajasta etsi reisiluuta että saa mitan,ei löytäny nii hoitajan piti tulla ettii se ja se heti löytyikin..lääkäri oli tosi kovakourainen,sattu hirveesti välillä vaikka vaan masun päältä ultrattiin,ei sitä geeliäkään liiaks mahan päällä ollu..kaiken lisäks supisteli hirveesti siinä selälleen ollessa,eikä se niihinkään mitään sanonu..sit kysy et onko istukka etuseinässä,eikö se jo sillä ultralla sitä nää?ja toivotti tervetulleeks käynnistykseen viikolla 41 :LOL: ja tässä nyt ollaan tyyliin kintut ristissä että tämä pysyis vielä vähän aikaa sisuksissa..
vauva on aika pieni :'( eipä siihenkään kontrolli aikaa antanu ja ei puhunu mitään istukan/napanuoran toiminnasta..vauva siis painaa nyt 1900g ja viikkoja liki 35,kun esikoinen painoi samoilla viikoilla 2700g,ja erään kaverin vauva samoilla viikoilla painoi 2100g niin kasvukontrolliin aika :| että ihan nappiin menny reissu :flower: juuei..
no onneks sain ens viikolle omaan neuvolaan omalle ihanalle lääkärille ajan,kattokoot hän mitä pystyy..
tänään mennään joulunavajaisiin ja siel ois porokyytiä lapsille..
 
tuosta hunajasta miten sitä voi ees syyä :x mie inhoon hunajaa,enkä kyllä taida sitä venlallekkaan antaa..no onneksi ei enää yskää,nuha vaan jatkuu..jännä miten nuo säädökset muuttuu vuosien saatossa,silloin kun miun isot likat oli pieniä,niin silloin kyllä määrättiin luneriinistä lähtien kaikki "myrkyt" niin yskänlääkettä myös..mutta tehokasta tuo luneriini oli :D tosin aika väsyttävää..nykysinhän sekin taitaa olla jo unohettu koko aine.

hoitaja eilen haasto, että hän oli pomon kanssa puhunut että jokainen mukula joka lääkitään kotona ( eli annetaan kuumetta alentavaa lääkettä ) ennen hoitoon lähtöä niin laitetaan kotiin..tossa hoitopaikassa yhen muksun äiti antaa kuumetta alentavaa lääkettä ennen hoitoon lähtöö,ja vie hoitoon..hoitaja monesti ihmetteli että miks muksu ihan tööt,istuu vaan eikä jaksa leikkii.sitten selvis että äiti lääkinny mukulan,ja tuonu hoitoon..äiti ite sano :LOL: |O :eek:

mie en tajuu tollasta toimintaa,jumakekka onko ihmiset niin korvaamattomia työpaikoillaan,ettei voi sairaan lapsen kanssa jäädä kotiin,tosin meilläkin muutamat vanhemmat tollasta hommaa tehneet..muksut ite haastaneet,että äiti antaa päänsärkylääkettä ennen hoitoon lähtöä..

no siinä se sitten,tauti pitkittyy ja pitkittyy,ja sairastuttaa koko ryhmän..

mutta nyt taidan lähtee neitin painamaan nukkumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja dogtor:
hipkukka mun on jo monesti pitäny kysyä tätä mut aina on unohtunu :D sähän synnytit pikkuiset alakautta?miten ne antaa noin pienien syntyä luonnollisesti?vai onko se just parempi et ne syntyy normaalisti ku et leikattas?
ja tarvisko teidän hätäkastaa lapset?
Ilmeisesti se syntymästressi auttaa myös noita lapsia. En ihan tiedä miten, kai sitä miulle selitettiin :ashamed: hormoneilla kai oma vaikutuksensa. Vastasyntyneellä ne luut on vielä niin joustavia, että kestävät myös ennenaikaisen alatiesynnytyksen. Ainoa huoli olisi ollut hapenpuuta, mutta sama mahdolisuushan on täysiaikaisillakin.
Olihan miulla synnytyksen aikana monta mahdollisuutta joutua kiireelliseen tai hätäsektioon, kaikki sujui just niinkuin piti, jottei jouduttu. Sektio olisi toipumisen kannalta ollut huono ratkaisu (minullahan oli jo valmiiksi tulehdusarvot koholla).

Heitä ei ole hätäkastettu. TYKSissä tosin on käytäntönä puhua lapsista hätäkastenimillä, onhan se kivempaa puhua 'Matista' kuin Poika Virtasesta. Kohta pitäs oikeesti päättää noiden lasten nimet ja ilmoittaa maistraattiin (2kk tulee pian täyteen :D ) Kastejuhla pidetään sitten joskus, kun pääsevät kotiin...
 
Hertsileijaa, vai alkaa Hipkukan vaavit oleen jo 2kk :eek: :heart: . Mihis tää aika on mennyt? Miltä teistä itestä tuntuu, tuntuuko aika pitkältä vai onko mennyt ihan usvassa huomaamatta ;) ?

Olipa Dogtorilla huono lääkärikokemus :headwall: |O . Onneksi jo pian sitten omalle lääkärille :)

YO ja Viu olivat siis samalla keikalla kuin me, tai siis eri päivinä tietty. Juu, en ole minäkään ikinä äippä Titistä digannut :whistle: . Vaan hyvin on saanut nalle-bisneksen pyörimään. Kun ne ite pehmotkin on niin rumia :snotty: :LOL: . Tosin meiltäkin niitä silti löytyy :kieh:

Mihis Topsy painoi päänsä kemujen jälkeen? :xmas:

Minä oon ihan hulluna siivonnut tänään ja nyt meillä on jo aikas jouluista :xmas: :heart: . Ennen seiskaa oli lapset ylhäällä |O , väsytti ihan hirveesti ja huimaskin, vaan kun kerta noustava oli, aloin heti hommiin ja kyllä sitten ehdinkin. Matot ja verhot ja tyynyjen päälliset vaihdettu, koristeita myös, lasten kans käyty kaupassa, miehen perässä menin vaihtaan ulkovalot mitä osti, kun osti ledejä enkä tykkää niitten kirkkaudesta, pizzaa väänsin, lattiat pesin, tonttujakin hiukan ommellut, koulun myyjäisasioita hoitanut jne. :LOL: oikee vapaapäivä siis. Ei vaan, nyt on ihanaa ja tuntuu, että kivan näköstäkin :) . Ensi viikonloppuna on esikoisen synttärit ja helpottaa huomattavasti, kun sain tänään näin hyvin tehtyä. Äsken tuossa laadin jo tarjottavia ja aika helppoja juttuja taisin kehitellä :saint: . Tiistaina on tässä välissä ensin lastenkemut. Jos kaikki tulee, 15 lasta painaltaa koulun liikuntasalissa...

Huomenna otankin rennommin, meen päiväksi kädentaitojen messuille :p :p ja ilta istuksitaan kummipojan synttäreillä. Ei olla ko perhettä aikoihin nähty ja kiva päästä juttelemaan :)
 
Moikka taas täältäkin. Aika menee hirmu vauhtia, Eemelikin jo yli 7kk!! oppi ryömimään noin viikko sitten ja Eetu on välillä ihan hädissään kun veli tunkee leluapajille :LOL: "äiti äiti auta!" -huutelee usein. Onneks on kiltisti suhtautunut (ainakin vielä ) veljeen ja antaa myös hänen leikkiä leluillaan.
Kovasti nauttivat toistensa seurasta vaikka pieniä vielä ovatkin, Eemeli varsinkin tykkää tosi paljon katsella Eetun touhuja :heart:

Hipukukan kuulumisia käyn aina välillä lukemassa, ihana oli se käsikuva :heart: kasvuvoimia ja kaikkea hyvää sinne!!

dogtor jos se lääkäri oli muutenkin ihan hanurista niin jospa se painoarviokin oli sieltä samalta suunnalta.. Aika tarkkahan siinä pitää ultraajan olla että tulee oikeat mitat ja oikea koko sikiölle! Mulla nlalääkäri ennusti Eemelin olevan jopa 3,8kg mut olikin yli kilon pienempi!! tosin arvioon vaikutti se oletus että vauva syntyy laskettuna aikana, Eemelihän syntyi tasan rv38. Mut ei ole aina uskominen noihin painoarvioihin, Eetukin arveltiin olevan kolmikiloinen mut eipä ollut sekään ihan niin painava. Eetukin syntyi vähän etuajassa. Tsemppiä sulle paljon, hienosti oletkin jaksanut kasvatella vauvaa sisällä :hug:

Keijun kuvia oli mukava katsella!

Ja mukava lueskella muidenkin kuulumisia!

Fröbelin palikoita käytiin katsomassa viime viikolla, kyllä tykättiin. Eetu varsinkin. Se mennä veuhkas siellä ihan vieraiden ihmisten viereen istumaan ja höpötteli kovasti. Olis varmaan viihtynyt siellä yksin sen tunnin, niin iloissaan ja tohkeissaan oli. Lauloi biisien mukana, taputti käsiään ja huusi "mahtavaa" :D Mukava kokemus! Kyllä ainakin näin yhden kerran kokemuksella voin suositella muillekin.

Pupun tytölle onnitteluja nimestä :flower:

Rokotuksista sen verran että ens viikolla on (vihdoin) täällä rokotusvuorossa pienet lapset. Otetaan ainakin ne sikainf.rokotteet, tavallinen inf.rokote jää ehkä ottamatta vaikka sen sais samalla. Tuntuu vähän hurjalta antaa pienelle kaks piikkiä kerralla, varsinkin Eemelille... |O

Unilelu on Eetulla tikru ja kaikista tärkein on äitiyspakkauksen harso, kutsuu itse sitä rätiksi. Ilman rättiä ei tule uni :heart:

Mitähän mulla vielä muuta, kaikkea mahdollista oli mut en enää muista.
Palaillaan taas :wave:
 
Hei!

Ruusumariasta
mukava kuulla! :)

fröpelin palikoita ois oikein mukava lähtä joskus katsomaan,tulis tänne lähettyville niin menis.
kummipojankin ottasin mukaan.
oli muuten kummipoika la-su välisen yön meillä(ihan ekaa kertaa ilman äitiä)
meni niin kivasti aika meillä,kaikilla oli mukavaa! :)

meillä on pojalla joku uhmakausi meneillään..tai ainakin niin luulen :whistle:
nyt kahtena iltana peräkkäin omaan huoneeseen nukahtaminen ollut tosi hankalaa.
ihan mieletön huuto :eek:
ja ennen niin helposti nukahti.
sitten on alkanut kiipeilemään istuimestaan pois kun autolla mennään...! :eek:
ja tämmöstä kaikkee kiukuttelua ja omaa tahtoa tulee esiin...
hyvähän se on että omaa tahtoa tulee,mutta sais tuo autossa kiipeily loppua!

sanoja tulee koko ajan lisää:)
pappakin sanoi kun lauantaina kyläiltiin, että viikossa taas niin paljon enempi puhua pälpättää!

piirtäminen on nyt in!ja lainattiin serkkupojalta brion junarataa niin sen kanssa onnessaan touhuaa.

joululahja mietinnät mulla kesken..kummipojalle pitäs keksiä joku hyvä lahja.
miehelle jotain ja ja ja..
mitäs te muut meinaatte laittaa?jos jotain vinkkiä sais :)

nojoo,nyt alkoi huuto...


:wave:
 
milla-maria meillä muuten kanssa venkulehditaan istuimessa,pujottautuu aina silleen sieltä pois,että kädet on vapaana,eli pääsee niistä olkainvöistä pujottautumaan :eek: vaikka kuinka yrität saada ne kireelle,jos sillepäälle sattuu niin kyllä on ylävartalo "vapaana" istuimessa.onneksi ei pääse siitä istuimesta mihkään kun se jalkojen väli on kiinni.mutta aika ärsyttävää kun neiti siellä heiluu sitten,kun pitäs nätisti istuu.

ja muutenkin taas on uhmaa,siis välillä ihan kamala mökä mökissä,kun neiti mieltänsä osottaa.eilen suuttu ulkona kun siskonsa kanssa oli,niin olis leikkimökistä pitäny saada keinu,no sisko ei antanut,niin lenti rukkaset kädestä pois,sitten sisko toi huutavan ja jäykistyneen mukulan sisälle,ja huuti naamapunasena tossa eteisessä.
sitten kaikki pitää saada tehdä ite,nykysin kuorii ite mandariinin :eek: ite pitää saada laittaa maitoon kaakaota,uuniin puita :eek: leivälle voita ym,ym
ja mikä ei mene neitin mielen mukaan niin huuto on ja kova :headwall: :eek: eli pitää sanoo että mekkala on välillä aikamoinen.
mies pikkusen käy käpynä kun neiti oikein kokeilee..

viime yönä alotti taas yskimisen,viikkoon ei sitten yskinytkään,ja nokka vuotaa,välillä oli jo ettei sisällä vuotanu ollenkaan..mikä saakutin tauti se jyllää. :headwall: |O

ite taas saikulla,selkä ei taida parantuu ollenkaan..en tiiä mitä oikein pitäs tehdä???
 
Valmis muuten mutta tähti vielä märkä ja silittää pitäis ja alareunaan ommella tukirimalle kuja. Täytettykään ei vielä ole sattuneesta syystä (tyttö hiplailee koko ajan veikkojen kanssa). Sen takii en ole nähnyt vaivaa rusettien kanssakaan kun ne pitää kumminkin viel avata. :ashamed: ja kuvat paljasti langanpätkiäkin joille saksia täytyy näyttää... Mutta siis melkein valmis :LOL:



Lähemmät kuvat poneista








Muoks. empä itehuomannutkaan etten kirjoittanut ollenkaan et kyseessä on j.kalenteri :ashamed: :LOL:
 
Moi mammat,
ahaaaaa - se on joulukalenteri tuo Tuutiksen taideteos !!!!
Hiano.

Meillä on Legon joulukalenteri ja sitten ehkä teen kirpparilta löydettyyn lumi-ukko kalenteriin jonkun helpon - ylläreiksi olisi Ikean sormnukkeja (10 kpl) ja heijastimia...
Pitää jotain vielä keksiä...

Mukavaa menoa on ollut Ruusumarialla konsertissa ...

Ihan hirveä kiire töissä, oon tehnyt jopa ylitöitä (tai oikeatsi alitöitä ,kun tunnit on miinuksella ).
Inkalle huusin ESLAN potkukelkan , tosin enpä tiä kannattiko. Pitäisi huutonettimyyjälle maksaa vielä lisää postikuluja - kelkka oli 30 e , alkup huutopakettikulut 12 e (siis tsekkasin vielä asiakaspalvelusta että mitat sopii yms ko kuljetus käypi) . Mutta myyjä oli kysymättä ostanut postipaketin eri hinnalla. Koskapa huuto ei ylitt hintavarausta , pakettia ei hän saanut. Toki hän ois voinut uudelleen kohteen avata, ja mä huutaa uusiksi - ja sittenois saatu huutopaketti. Nyt - tai het eilen -myyjä on vaillla 8e lisää postaria. Tosin paketti on jo näemmä Oulussa. taidan olla kiltti, tsekkaan potkurin kunnon ja maksan sitten tuon 8 e - tosin sitten ero uuteen ei ole enää suuri - Kärkkäisellä uusi 69 , tämä värkki näillä kuluilla tulee nyt 50e...
Eli siin ois joululahja , kunhan sais vaan piilossa pysymään ...
Työkamulta tulee yks beippari pakettikin - siiis babyborn vaatteineen, vintagea - paan joulupakettiin.
Nyt taas kotia kohti ...



 
Nyt on meitin poika 2v neuvolassa käynyt. Tarkat mitat ei ole muistissa ja neuvolakorttia en laiskana jaksa lähteä hakemaan :ashamed: Mutta noin 91cm ja millejä päälle on pituus ja paino 13kg 300g ja jotain... Ensi viikolle saatiin lääkäriaika, kun tuo iho on taas mennyt huonommaksi ja aiemmin auttaneet keinot (rasvaus yms) ei tunnu oikein auttavan :/ Jätkällä on jalkojen iho välillä siinä kunnossa, että housut, sukat ja kengät sattuu ja tuntuvat varmasti inhottavilta.
 
tin
pikamerkkaus ja koulutehtävien pariin.
Muistatteko enkelipoika Elmerin silloin odotusaikana? Hänhän sai pikkusiskon reilu vuosi sitten. Nyt oli Emmalle ja enkelipoika Elmerille syntyny pikkuveli!Lehdestä luin ku he olivat täältäpäin! IHANAA! :heart: :heart: :heart:
 
Hipkukalle ja muille atoopikkojen äideille - onko vinkkejä rasvoiksi tms ?
Viullakin on lievähköä ihottumaa , ei onneksi kuiva iho , mutta läikkiä siellä täällä ja suihkussa rapsutteleepi.
Jossain oli että Dermosilin BabyExtra olisi hyvä voide (en ole vielä kokeillut, mutta aion), itse olen ihan Natusanin öljyllä ja nyttemmin Ceridalin suihkeöljyllä rasvaannut (tuo Ceridalhan suositellaan myös suihkauttamaan korviin , jos vaikkua kertyy ja tulehtuu korvat ...).
Ja ihottumakohtiin olen väliin kortisonia, väliin Bepanthenia laittanut.
Nykyneuvot kai on, ettei tuota kortisoniakaan pidä kavahtaaa, vaan voipi laitella kuurinomaisesti, ja sitten tarvittaessa...
Nyt töihin taasen ...
 

Yhteistyössä