Hyvää äitienpäivää myös täältä myöhässä
Olen hukassa mahan kanssa
paino on lähtenyt laskuun ja mahan muoto muuttunut. Lasku siitä että ei missään kohtaa ole noussut ja nyt hieman laskenut joten itse laihdun kun maha kasvaa. Tuntuu että maha on laatikon muotoinen ja löysää nahkaa päällä
kumpu on nyt kontti jonka päällä pressu
ei ole ikinä vielä ollut näin etten "tunnista" raskausmahaksi omaa massua. Hieman hämilläni olen.
Mutta raskaampi asia myös tämän raskaana olevan sydämellä
:
Olemme siis eksän kanssa tietoisesti toivotusti tehneet vielä yhden yhteisen ilman parisuhdetta . Kumppanuusvanhemmuudessa.
Olen kuitenkin kokemani mukaan jäänyt yllättäen henkisesti ja myös käytännössä täysin yksin raskauden kanssa.
Isä ei ole ollut yhdessäkään neuvolassa, ei ultrassa . Ensin en noteerannut , koska olemme viime syksyn juosseet labrat ja neuvolat keskenmenneessä odotuksessa joten meni jo niin rutiinilla tämän odotuksen alku . Jopa vähän leipätyönä.
Sitten aloin puhua onko hänellä jokin ongelma muukin kuin työkeikat tms ettei osallistu ja isä ei vastaa suoraan mitään muuta kuin että hän myös halusi ja haluaa lapsen kyllä .
Hän ei tarjoudu viemään neuvolaan kun oma auto oli koko tähän asti sen raskauden rikki vaan olen joutunut kysymään kavereilta tai niiden miehiltä kyytiä.
Isä ei ole kertonut itse yhdellekään sukulaiselle ja perheelleen vauvantulosta. Itse olen kaikille omille kertonut jo alussa.
Kerroin isän äidille sitten itse , kun yhteisiä juhlia oli tulossa ja ennen kaikkea siksi että sain kertoa jo yhteisille lapsillemme jotka eivät ole siis kauaa tienneet . En halunnut että lapset kuljettavat tiedon mummulaan . Se on aikuisten tehtävä ja mummun oikeus meiltä kuulla tulevasta lapsenlapsesta. En arvannut että lasten täti ei tietäisi jo , joten poika tuli olemaan se jolta täti sai vasta juuri tiedon.
Isä voi iloita ääneen siitä että hänestä tuli juuri taas setä , ja jakaa minulle ilonsa siitä,mutta ei omasta lapsesta kokemukseni mukaan reagoi minulle mitään oikeastaan eikä kertoa muille.
Itse olen sanonut selvästi kaikille että emme ole yhdessä tai palaamassa yhteen , mutta lapsi on hartaasti toivottu ja saanut mummulta valtavan lämpimän vastaanoton ja lapsi on heille yhtä rakas vaikka lähtökohdat ovat eri
Olen tosi hämilläni isän suhtautumisesta, vetäytymistä, voinnistakin ja koen että ehkä hän tekikin lapsen kanssani vilpillisesti eli takatoiveena yhteen paluu ja nyt kun totuus on hyväksytty niin "hylkäsi" raskauden kokemisen rinnallani? Minut? Lapsen ?
Olen nyt 20 viikolla ja en aio toista 20 murehtia vaan nautin täysin siemauksin sitten yksin ja lasten kanssa jotka ihan hirveästi odottaa sisarusta. Mutta koska keskustelu ei asiasta suju isän kanssa ja hänellä jokin ongelma on niin murehdin lapsen puolesta välittyykö tämä jotenkin isältä hänelle .
Entä jos en itse tunne lasta hänen lapseksi kun olemme niin yhdessä yksin tässä vauvan kanssa että koen hänet "vain mun lapseksi"?... Olen vihainen myös lapsen puolesta ja tuntuu kuin mua olisi huijattu .
Olen pääni puhki koittanut keksiä mitä tehdä puhua ajatella , mutta olen kaiken nyt tehnyt mitä voin ja jaksan ja haluan . Tilanne oli viime syksynä aivan sama . Siis siinä mielessä että odotin emmekä olleet yhdessä ja suhtautuminen oli aivan eri.
Kaikesta ...tai isästä huolimatta nautin kuitenkin kovasti raskaudestani ja olen niin kiitollinen ja onnellinen että tämän vauvan saan
onhan näitä kenen kanssa iloita ja jakaa 6 muuta , sukulaiset ja ystävät .