*Lokakuiset Pallomahat Elokuussa 2009* *Ensimmäinen vauva on jo syntynyt!*

äp:n haalarista. Löysin 60 senttisen toppapuvun edulliseen hintaan erään liikkeen loppppuunmyynnistä, joten tuo pakkauksen puku saa jäädä odottamaan, josko kevättalvella tai ensi talvena olisi sopiva. Ystäväni 8kk ikäinen vauva käyttää nyt 74-80 senttisiä vaatteita.

Kuluttaja-asiamies soitti. Sanoi, ettei tämä ihminen suostu tinkimään vaatimuksessaan ja oli kuulema hyvin tietoinen oikeuksistaan. Joku lakikirja on, jossa mainitaan pykälä, jonka mukaan saa vaatia tuon summan. Aikamoisen mielipahan aiheutti kyllä:( Kun se on hänen harkinnassaan, ottaako hinnan ja vielä sanoi eilen, että jos on hyvä syy perua, siis kipeä, flunssa tms. niin sitten hän ei peri hintaa. No, menettipä mahdollisen vakiasiakkaan :(

Mulle jäi supistelut päälle siitä maanantaista, istumasta ylösnousut, kävely, nostaminen ym. tekevät supistuksia. Pystyin kuitenkin hetken olemaan miehen kaverina raksalla kun minun työni oli ruumiillisesti kevyttä. Nyt menen huilaamaan.
Kävin neuvolassa antamassa verinäytteen vasta-aineista taas vaihteeksi. Kiva, kun samalla katsottiin hemppa. Oli nyt 124 eli ihan hyvä. Olisi sydänäänetkin kuunnellut, mutta sanoin, ettei tarvii, silloinkin pieni potkiskeli ja hikotteli masussa :)
Terkka laittoi vahingossa viime käynnillä seuraavan ajan kuukauden päähän, mutta sovittiin tänään, että pidetään se niin, koska kaikki on kunnossa.
Vauveli on ollut ilahduttavan vilkas, on niin mukava kuulostella hänen möyrimisiään :heart:

Hope ja masumyllääjä 31+1 =)

ps. Minulla on ollut ajoittain pahoinvointia nyt loppuraskaudesta, samanlaista kuin alkuraskaudessakin. Aamuisinkin ollut toisinaan kiire saada jotain suuhun kun etova olo on niin voimakas. Maanantaina viimeksi oli aika järkynkin pahoinvoiva olo :x Liitin tuon maanantaisen jotenkin runsaisiin supistuksiin mutta sitä on välillä ollut muutenkin. En osaa sanoa, mistä moinen johtuu.
 
Itun emo: Miula on edelleen ollut ajoittaista pahoinvointia ja oksennan noin kerran viikkoon. Mutta pahoinvointi ei oo kuitenkaan alkanut aamusta, eikä jatkunut enää oksentamisen jälkeen.
Mutta mitä tulee tuohon raskausmyrkytykseen, niin siihen tosiaan pitää täyttää kaikki ne oireet (verenpaineen nousu, pahoinvointi, turvotus, päänsärky...) ennen kuin puhutaan raskausmyrkytyksestä, muuten käytetään muita "nimityksiä".
Useammalta olen kyllä kuullut, että mikäli raskauden alkuvaiheessa on ollut pahoinvointia, niin se on saattanut palata taas loppuraskaudessa...Että monenlaiset oireet tuntuu olevan raskauden aikana normaaleja, vaikkei ne itsestä "normaalilta" tuntuisikaan...
 
Hope meidän 1v4kk tai kohta 5kk tyttö käyttää 80cm vaatteita. On nyt itse asiassa aika tarkalleen 80cm pitkä :) Onhan toi aika pienikokoinen, mutta ei kuitenkaan pienimmästä päästä.

Pahoinvointia ei oo ollu muuta kuin ajoittain vähän huono olo, jos en oo muistanut juoda tarpeeksi. Mutta närästystä on silloin tällöin.

Joo niin tietty voihan sitä äippäpakkauksen haalariakin käyttää noin pienellä, kun vaunuissahan se vaan tosiaan makoilee. Meillä ei oo ku sellanen ihan kevyttoppahaalari pientä kokoa tällä hetkellä enkä oo edes ajatellu miten selvitä talven yli. Eihän tossa muuta kuin että välillä joutuu varmaan ottamaan syliin tuolla ulkona, puistossa tms. kun on toi esikoinen vahdittavana myös. Hmmm...pitäiskö sitä käydä kaupassa ostamassa joku haalari?!
 
Mä ostin 56cm haalarin. Se on vissiin sellain kevyt versio.

On oksettanut ja montakin kertaa, mutta mulla johtuu ihan vaan siitä, kun vauva niin kovasti tuolla myllää. Ei tarvii liikelaskentaa todellakaan harrastaa..... :p

Supistelee ja paljon. Tosin osa kivuttomasti. Maanantaina lääkäriin. :ashamed:

Nyt ruokaa tekemään.

Missah ja Mölli 32+6
 
Kiitos tiedosta - kai ma vaan hatailin. Laakari kylla otti kaiken tosisaan ja kyseli plajon, kai sekin pelastytti.
Nyt on pahoinvointi poissa, mutta paansarky tullut tilalle. Luulen pahoinvoinnin johtuneen siita etta vauveli moyrii ihan hulluna koko aamun (heti kun rauhottui, loppu oklotyskin). Eipa kai tuo ihme kun yksi jarkkailee sisuskaluja uuteen jarjestykseen ja varmaan muuten kaantyy taas paa ylospain :(
Ja taalla on matalapainetta ilmassa joten vanahan ukkosen johdattimena johtunee paansarky siitakin.
Kannattipa taas huolestua :whistle:

Halusin myos sanoa (ja kirjotin aiheesta eilen mutta se hukkui kyberavaruuteen), etta jotkut ovat kayttaneet niita sellasia koruja jotka killuvat tossa alavattan kohdalla ja pitavat sellasta tiukumaista aanta. Taman pitaisi houkutella utelias vauveli kaantymaan kun haluaapi kuunnella paremmin sita tiukumista.

Ja sittens sellasta etta taalla suosittelevat lapsen nukuttamista hihallisessa makuupussissa. Kuulemma tykkaavat kun ovat paremmin paketoituja ja ei ole riskia tukehtumisesta peittoihinsa. No olisko niista muutenkaan jarkea kayttavilla ihmisilla...Onko vastaavaa kaytossa Suomessa?

Kuuntelutin muuten nappulalla tanaan kuulokkeista Snoop doggia ja Anna Puuta. Piti jalkimmaisesta enemman, rauhoittui kuuntelemaan - selva runosielu :)

 
|O
Päkkärit vedettiin taas koko perhe :D

DsariaL:

Minulla on huomenna aamulla lääkäri, sitten selviää, onko maratonit saaneet mitään aikaan.
Toki toivon ihan oikeasti, että mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta silti se olisi pottumaista tavallaan, että kaiken kitumisen jälkeen ei mitään...sitten tosiaan asennoituisin siihen, että käynnistää pitää yliajalla :ashamed:
Mutta parempi todella, näin aikuisten oikeasti, että mitään ei olisi vielä tapahtunut. =)

Tuosta rasituksesta.
Itse varmasti imuroisin...pitää yrittää vain muistaa oiea tapa...selkä suorana ja sitä suutinta ei sitten temmota :D Eli siinä ei saisi hengästyä tai tulla kuuma eikä toden totta selän rasittua.
Mutta jättäisin varmaan sitten oman pääni kestävyyden mukaan muita hommia esim.miehelle.

Iitun emo:

Pahoinvointia on täällä silloin, kun Deri melskaa kovaa...maha laukku kun on monilla jo hyvin puristuksissa kohdun vuoksi, niin joillain esiintyy pahaa närästystä ja joillain ihan oksentelua, joillain molempia.

Tuo kuvailemasi tiuku on varmasti BOLA koru...se toimii tosiaan raskausaikana vauvan rauhoittajana ja tuttuna äänenä sitten syntymän jälkeen, se sidotaan kaulalle imetyskoruksi, jolloin vauva kuulee tutun äänen rinnalle tullessaan ja rauhoittuu siihen.
Tuosta houkuttelusta en ollutkaan kuullut, mutta miksikäs ei =)

Täällä suomessa ei ainakaan minun korviin ole tuollaisesta pussista ole kuulunut suosituksissa...onhan täällä myynnissä unipussia ym. Mutta oma mielipiteeni on, että jos osaa sitoa vauvalle kapalon, se on paras alkuvaiheessa ja jos on huoneet lämpöiset, niin pari kuiselle voi mielestäni laittaa lämpöisen unipuvun päälle ja ilman mitään peittoa =)

Tämä minun mielipide.

Nyt juomaan kuppi kahvia ja syömään lisää appelsiini kiisseliä :p

paapelo+poju+Deri 34+5
 
Iitun emo: mulla ei ollut lainkaan alkuraskaudessa pahoinvointia, mutta nyt meidän tyttö niin hurja myllertäjä masussa, että aiheuttaa mulle välillä tosi huonon olon: kääntyilee edes takas mahassa vaikka tilaa on huonosti ja kova muljahtelu aiheuttaa sellaisen etovan olon (varsinkin jos on syönyt liikaa!) :x - kun vauva on paikallaan niin oloja ei ole ollut- aina kestää sen muljauttelun ajan se etominen eli siitä päättelen huonovointisuuden aika ajoin johtuvan. Edelleen meidän pikkuinen viihtyy poikittain :ashamed: - eilen jo oli rt:ssa, mutta eipä kauaa viihtynyt niin vaan kellahti takaisin poikittain :| ...hitsi...

Mulla tuli tänään siivotessa alaselkä niin kipeäksi...toivottavasti yön aikana kipu häviää :/
 
Itun emolle vielä myöhäisviestiä, että minullakin pahoinvointia esiintyy vieläkin toisinaan. Etenkin jos syöminen on jäänyt huonolle, ja vauva melskaa.

Nuo hihalliset makuupussit ovat kai juuri niitä unipusseja suomalaiselta termiltään. Täällä niitä saa sekä hihallisena että hihattomana (samoin kuin topattuna ja hyvin ohuena kevytversionakin).

~Tiila umpiväsyneenä (yöheräilyt..) 32+2
 
Täällä todella omituinen olo. Supistaa ja kipuilee, mutta kun taas kivut jatkuu supistusten välilläkin, niin tiedä taas johtuuko kivut supistuksista vai ei. Kyllä kivut voimistuu selvästi supistuksen aikaan, että varmaan jollain osin on niistä johtuvaa... Huoh... Välit on supistuksilla reilusti yli 5 minuuttia, eli ei kyllä vielä mitenkään hätäillä (lääkäri anto ohjeeksi ke, että jos tulee säännöllisesti alle 5 min välein, niin näytille äitipolille)... Mutta katsellaan, katsellaan...
 
DsariaL:

Minkämoisesta kivusta kärsit supistusten välissä ja aikana?

ITsellä tosiaan pahimmillaan ikäänkuin vetäisi suonta nivusista ja polttelee etureisiä...mutta aika normi kivuksi on tullut se pahuksen paine...vauva painaa päätään niin alas, että paikat ne vaan venyy ja paukkuu...ei kiva...
Liekkö saan samat ohjeet mukaani, jos jotain kypsymistä on tapahtunut, siis että ä-polille näytille.

Itsellä nuo supistus välit on monesti tuon 5min, harjoituksissa usein jopa vain 3min...eilenkin olin ihan äimänä, kun sekuntikellon näpäytin stopille ja katsoin välin pituuden 3min25sek, tuntui jotenkin paljon pidemmältä...mutta ne oli niitä harjoituksia vain, onneksi :whistle:

Nooh, huomenna nuo vaikutukset selviää sitten..vähän kyllä taas jännittää.

Nyt pojalle syötävää...taas...on ihan pohjaton vatsa aamuisin ja iltaisin :D
 
Paapelo:
miulla koskee koko ajan enemmän sivuille ja ylävatsaan, supistuksen aikaan kipu tulee myös alavatsalle... Nyt on menny jotenkin ihan sekaisinkin, etten enää oikein tunnista milloin supistaa ja milloin ei... Huoh... Pitää varmaan mennä lepäämään ihan tounne sänkyyn.
 
Mä Kanssa ostin vaan ihan HM:stä imetysliivit ja ihan on kivat päällä.
Toppapuvun ostin 56cm, vaikka tarkotus oli kyllä ostaa 62cm muttakun se oli niin ihana. Ostan sitten sen 62cm kun tiedän kumpi meille tulee.
Täälläkin on supistuksia, ei varsinaisesti kivuliaita mutta hyvin epämukavia. JA vauva tuntuu painavan tonne alas aikas kovasti, niin että kirvelee ja sattuu kävelessä. Tänään neuvolassa sf-mitta oli vaan 27cm :eek: (34+2) mennäänkö muilla käyrien alapuolella?
Voi vitsi mihin tää aika katoo? Luulin olevani vasta 32 viikolla, mutta sitten olinkin jo näin pitkällä! Neuvolassakin ne lisäs mun pikku paniikkia sanomalla että koita ottaa rauhallisesti, enää ei aleta estelemään jos se alkaa syntymään. Hui, alussa ajattelin että toisella kerralla vois raskaus kestää vähemmän aikaa kun on jo yks laps ja homma tuttua, mutta nyt tajusin että enhän mä oo valmistautunu tän lapsen tuloon vielä yhtään :ashamed: Siispä kipitin kaupungille ja aloin ostella tarvikkeita, jos alkais pikkuhiljaa tajuta että kohta meillä on kaks lasta :heart: =)

Paapelo muuten, täälläkin päin ukkosti yöllä. Mutta meillä oikein jyrisi ja paukku, sekä välähteli niin että huoneet meni valosiks. Jopa näin hyvillä unenlahjoilla varustettu ihminen heräs siihen :D

Mukavia päiviä! Empsu 34+2 :)
 
Toppapuvusta Me ostettiin esikolle 56cm ja sama menee tälle tulevallekin. Oli sekin aika reilu kun laitokselta lähettiin. Äippäpakkauksen puku jäi käyttämättä kokonaan meillä. Niin ja mein esikko, nyt 1v10kk käyttää 86cm vaatteita (jotain 92cm myös on) eli on kans aika pienen kokoinen :)
Mä kans välillä mietin tota rasitusta kun töissä tosiaan saa juosta paikasta toiseen ja viedä ja tuoda ja kantaa ja vaikka mitä ja yleensä pidän kaksi noin 10-15min taukoa päivän aikana kun enempää ei ehdi. No, tosin välillä on kyllä ihan sellasta aivotyötäkin että istun vaan koneen edessä että se ei kauheesti rasita, mut silti tuntuu et työni on ihan sellasta keskiraskasta ja osittain ruummiillistakin. Suppareita tulee koko ajan pitkin päivää ja välillä pistävät ihan puuskuttamaan ja pitää pysähtyä, mut varsinaisesti eivät ole kipeitä. Kotona olen kans jatkanut melki entiseen malliin. Tänäänkin olen killunut tikkailla ja maalannut seiniä ja kattoo ja siivonnut viikonloppua varten...myös imuroinut ja siirrellyt sohvia jne. eli en kyl pahemmin oo rajottanu mitään tekemisiä. Illalla sitten kun näin makoilen sohvalla tietsikka sylissä niin suppareita tulee koko ajan edelleen. Tänään kyllä töissä mietin et voikohan tää jotain aiheuttaa tuola alakerrassa kun ei yhtään rauhota tota menoo?? :/ Siis enhän mä nyt viipota kun viimestä päivää, mut ilmeisesti vähän pitäs himmata. Eilen töissäkin sanoivat että olivat kattoneet mun menoo ja jutelleet työkamut keskenään että joutuvat pian kätilöiks jos mä jatkan samaan malliin :D No, onneks on enää 2 työpäivää jäljellä.
Nyt kyl väsyttää niin paljon että!! Harmi, kun haluisin kattoo BB:n mut ehkä viksumpaa mennä maate =)
 
Nyt on se hoitoasia päätetty sillä tavalla että ainakin ennen vauvan syntymää poika on 5h/pvä ja sitten katotaan tilanne uudelleen kun vauveli on syntynyt... Voi olla että alkuun ainakin poika on enemmän kotona ettei tunne jäävänsä kakkoseksi tai että hänet hylätään ja viedään vaan pois.

Mä olen ostanut ohkasemman puvun kokoa 56 mitä aluksi voi käyttää ja pojan vanha 62 kokonen toppapuku on vielä tallessa tuolla kaapissa niin sitä sitten varmasti talvella käytämme, kun poika täällä mahassa varmasti on vaikka tyttöä kovasti haluaisin. Ja ihan siksi vaan kun en halua enempää lapsia kuin nämä kaksi, ja olisin halunnut tytön ja pojan. Mutta loppujen lopuksi se on aivan sama kumpi sieltä tulee :)
 
Huh, mie taidan todella olla jälkijunassa noiden ostosteni ja pesänlaittoviettieni ynnä muun kanssa. Tähän astiset hankinnat on 3 tuttipulloa ja rengasliina (jonka käyttöön muuten kaivataan vinkkejä, pojan aikaan mulla oli vaan tuo normi kantoliina ). Vaatteita on niin mahottomasti pojan jäljiltä, että en oo ostanut niitä yhtään ja tosiaan tuon pesänrakennusvietin kanssa tuntuu, että sitä ei vaan ole.. jotenkin tämä raskaus on ollu hirveen seesteinen, ei mitään erityisempiä pelkoja, vaan hirmu varma olo siitä että kaikki on hyvin (mun tuurilla se päättyy sit johonkin shokkihoitoon... )
Olenkohan mie nyt sit ihan ainoa, joka ei oo tollasten kanssa joutunu mietiskelemään... ?
Ainoa mitkä hirvittää, on se että mitä toi meidän nelivuotias sitten vauvasta tuumii ja että joudutaanko tämäkin synnytys käynnistämään, haluaisin kuitenkin kokea tuon luonnollisesti liikkeelle lähteneen synnytyksen. Sen perusteella, ettei ole suuremmin supistellut tai ees harkkareita tullut, niin yli mennään taaskin...
:ashamed:
 
Neuvola terveiset täältä. Toissapäivänä oli siis neuvola ja kaikkihan näytti olevan hyvin :) Painoa on kuulema tullut hyvin ja sf-mitta on nyt 30. Huh,kyllä olo alkaakin olla jo aikas tukala..
Uusimmat ohjeet muuten on neuvolatädin mukaan että jos nyt vauva alkaisi syntymään ei sitä enää esteltäisiin. Kuulema 32+6 saakka estellään sen jälkeen annetaan syntyä. Kuulema osasolepoonkaan ei enää otettais tässävaiheessa. Tämä siis täällä pk-sudulla..

Tännekin on supistukset jälleen löytänyt tiensä! Harkkareita tulee mutta joukkoon eksyi tuossa toissapäivänä myös pari todella kivuliastakin supparia! :kieh: Mies jo tuumi että pitäiskö lähteä taas näytille niin sanoin että nyt me mennään vasta kun pää näkyy eikä yhtään aikaisemmin :D sen verran siellä on saanut ravata(tosin enempi esikoisen aikana).

Mua on alkanut todella nyt pelottaa tuo tuleva synnytys ihan vaan kun tuo esikoisen syntymä on vielä niin tuoreessa muistissa.. :/ Voisin lyhyesti sen teille kertoa niin selvenee sekin hieman..

Eli aamulla n.klo 6.30 heräsin lieviin mutta selvästi kipeisiin supistuksiin. Kuulostelin tunninverran ja niitä tuli heti tasaisesti 5min välein.
N.klo 10.00 oltiin NKL:lla jossa otettiin käyrää jonkun aikaa ja pääsin sitten ammeeseen rentoutumaan.
N.klo 15 sanoi kätilö että olet jo niin tuskaisen näköinen että tulehan pois ammeesta.
No,siinä sitten lepäiltiin ja kärvisteltiin ilman kivunlievitystä :kieh: (kohdunsuu auki n.2cm) klo.18 jolloin mut pantiin hetkeksi toiselle osastolle.
N.klo 20 pääsin takaisin synnärille jossa kohdunsuu auki 5cm ja sain epiduraalin.
Klo. 22 päätti lääkäri puhkaista kalvot.
22.15 laski vauvan sydänäänet 60/min mutta korjantuivat hetkenpäästä. Sen jälkeen syke nousi 200/min mutta jälleen korjaantuivat. Hetken päästä laski jälleen, jolloin lääkärit(2kpl siinävaiheessa) tekivät päätöksen että hätäsektioon.
22.35 oli meidän pieni poikamme maailmassa pisteillä 6, 7 ja lopuksi 9. :) Itse en tapahtumasta paljon mitään muista ja leikkaukseenhan minut nukutettiin. Mieskin odotteli ulkopuolella toimenpiteen ajan.
Miehen kanssa ollaan paljon tästä juteltu mutta edelleen on vaikea käydä tilannetta läpi..

Nyt pelottaa josko tämäkin menee jälleen tuohon :/ Lääkäri myöhemmin kertoi että kyse oli enää vain minuuteista ja että onneksi oli pitkät minuutit. Nyt väkisinkin tulee mieleen ajatukset että mitäs jos tälläkertaa ne minuutit eivät riitäkään :ashamed:

Anteeksi tämä vuodatus mutta kun tämä on todella alkanut viimeaikoina pyöriä päässä.. :ashamed: Ehkä tyhmiä ajatuksia mutta minkäs teet :|

Skye82 täällä on kanssa yksi jolla on ostokset vielä tekemättä! :wave: Niin paljon on pojalta jäänyt kaikkea etten oikein tiedä mitä ostaisi.. Ainakin haluan tuohon pinnasängyn päälle sen sellaisen harson vai mikä huntuverho juttu onkaan :D

Nin ja ulkopuku pitää hommata kun ei sitä oikein viitti vielä toppapukuun sulloa :)

Mikäs paapelon tilanne on?

Nyt on pakko mennä hetkeksi nukkumaan kun poikakin on tänään viimistä päivää tarhassa! Pitää käyttää tilaisuus hyväksi ;) Miehen kainaloon siis
:wave:

Heinähattu & pikkunen rv 34+2
 
iitun emo kyseli niistä pahoinvoinneista, niin täällä kanssa on ollut, niinkuin näköjään muillakin. Se on nyt alkuvaiheeseen verrattuna erilaista. Se niinkuin tulee ihan yhtäkkiä, ja välillä joutuu meneen oksentaan. Semmoista pitempiaikaista pahaa oloa ei ole, niinkuin alkuvaiheessa. Mutta tuntuu että oon useemmin joutunut oksentamaan nyt loppuvaiheessa. Liekö sitten vauvan liikkeistä johtuvaa, joskus yhdistettynä johonkin ruokaan joka on vähän halutonta pysymään sisällä.

Ulkopuku Jaahas en ole tullut aatelleeksikaan. Joudunkohan lähteä ostamaan... Vai koittaisko pärjätä äippäpakkauksen valtavalla haalarilla. Eilen kävin just shoppailemassa loput vauvanvaatteet. Enää ei toivottavasti tarvi mitään. Ostin H&M:ltä 2kpl 50cm bodya, ihan siinä toivossa että se sitten sopis niihin. Aattelin aluks että en hanki niitä, mutta työkaveri just puhui että sekään ei hankkinu yhtään, mut sitten harmitti kun kaikki vaatteet oli ihan valtavia ja kaikki tuli vauvaa kattomaan ja kuvia otettiin. Se oli passittanu äitinsä hakemaan pari vähän istuvampaa vaatetta :LOL: Sit niitä 56cm kuteita ostin useemman, kun äippäpakkauksessa ei semmosiakaan ollu kun pari. Toivottavasti näillä pärjätään. Ainiin, ja sorruin ostamaan h&m:ltä sellaisen nallepuvun! Se on sellaista jotain teddykarvaa, ja siinä on hupussa korvat, ja pyllyssä pieni häntä! Mieskin ihastui siihen, vaikka ei yleensä ilahdu kauheesti shoppailuistani... (en uskaltanu ees kertoa paljonko meni rahaa :whistle: ) Vaikka ei kyllä oo mitään käsitystä että missä tilanteessa sellasta pukua voi pitää. On siinä joku ohut toppauskin, mutta tuskin menee suomen oloissa ulkona. No onneks voin lohduttautua että kaikki muu on ollu pääasiassa tarpeellista mitä oon ostanu, luulisin. Joku täällä mainitsi ostaneensa puvun jossa on hihat mutta ei lahkeita, sellainenhan voisikin olla aika hyvä pienelle. Täytyy katsoa jos tulee vastaan semmoinen.

Tiistaina olin koko päivän jossain määrin menossa, niin illalla sitten tulikin supistuksia oikein kunnolla. Sattuikin, mutta jotenkin en pystynyt hahmottamaan että oliko ne ne supistukset jotka oli kipeitä, kun sattui muutenkin niveliin yms. Täytyis vähän opetella ennakoimaan tommosta, ettei ihan hulluna puuhailis kaikkea. Viimeksi neuvolalääkäri oli sitä mieltä että kohdunkaula oli 2cm enää, kun kahta viikkoa aikasemmin se oli 3cm. Olis kiva tietää tilanne tälläkin hetkellä. Mut tälleen pääasiassa olo on kyllä ihan ok.

Hanikka ja Elli 33+6
 
Hanikka: Meillä on kanssa sellanen nalle-asu, tosin takki ja housut erikseen. Oli pakko ostaa ku kirppiksellä oli halvalla :D Todella suloisia nuo kaikki teddy asut :heart: Minäkin ensin luulin ettei 50cm vaatteita tarvitse, mutta nyt olen ostanut muutamat bodyt ja housut. Kävin etsimässä niitä lastenvaateliikkeestä missä oli poistomyynti ja myyjä oli sitä mieltä myös että 56cm vaatteilla pärjää. Onneksi siinä oli yksi äiti myös katselemassa, joka sanoi että olis hyvä olla 50cm vaatteita, koska vastasyntyneet on niin pieniä vaikka pituutta olisi yli 50cm. hänellä oli yksi lapsi käyttänyt pitempäänkin tuon kokoisia, kun oli ollut hoikka, vaikka syntymä pituus oli 52cm.
 
Moikkelis!

Kuopus on viimeistä päivää hoidossa ja mua odottais siivousurakka mutta ei kyllä yhtään innosta.

MB: jaksuja tutista vierottamiseen! Päivä päivältä se menee helpommaksi.
Dsarial: otahan nyt rauhallisesti ettei vauva ihan vielä synny.
Hope: olipas tyly kosmetologi. Mä en kyllä enään menis sinne vaan vaihtaisin paikkaa. Musta supistukset on kyllä ihan yhtä hyvä syy kuin flunssa perua aika.
Hanikka: meillä oli kuopuksella sellanen pupupuku jossa oli ohut vuori. Sitä tuli käytettyä syksyllä kun ilmat jo viileni mutta ei ollut vielä pakkasta.

Haalarista: kovasti oon miettiny mitä sen kanssa tekis. Meillä on kuopuksen pakkauksen haalari (2005) ja se on aika reilu, lisäksi oon saannu toisen haalarin (2006 pakkauksen) joka vaikuttaa hieman pienemmältä. Eihän tuo vauva vielä talvella mihinkään liiku joten siinä mielessä noilla varmaan pärjäis. Ja on varmaan lämminkin kun pysyy sormet ja varpaat haalrin sisällä. Toisaalta tekis mieli ostaa sopiva niin olis helpompi jos tarvii nostaa vaunuista kesken matkan. Ehkä mä vielä käyn ostamassa 62 cm haalarin, mutta varmaan vasta kun vauva on syntyny.

Mahankovettumista on täälläkin havaittavissa, varsinkin silloin kun nousee ylös vähänkin pitemmän makoilut ja istumisen jälkeen. Muuten olo on ollu ihan hyvä. Keskiviikkona olin kaupungilla ja hankin kastemekkoon tarpeet, nyt pitäis vaan alkaa ompeleen.

Peppi ja tytsi 33+3
 
itun emo täällä kanssa kärsitään ajoittaisesta pahoinvoinnista joka tulee lähinnä syönnin jälkeen kun vauva painaa tuohon palleaan niin meinaa oksennus tulla,ja on muutenkin sitten pahaolo.onneksi tää pahoinvointi on sentääs " mukavampaa " kun se alun jatkuva oksentelu :x :D

äitiyspakkauksen toppapuku on nyt sopiva tuolle meitin kuopukselle joka on nyt 11kk ja syntyi viime syyskuussa,pidin sitä viime talvena vaan varapukuna vaunuissa kun pienemmät puvut oli pesussa,vaunuissa se oli ihan ok,mutta turvakaukaloon kun yritti tunkea vauvan tuo ylisuuri puku päällä niin hermot meinas mennä kun vauva hukkui siihin pukuun ja se puku tursusi ja jäi kasaan.
meillä oli kaksi pienempää toppapukua,toinen oli 62cm ja toinen 68cm ja ne meni koko talven molemmat.ulkoilupuvuissahan mitotukset on aina reilumpia kuin samankokoisissa sisävaatteissa.nyt syksyksi on alkuun vauvalle semmonen ylisöpö teddyhaalari jossa on hupussa korvat :heart: se menee kyllä tosi pitkään myös vaunuissa kylmemmilläkin ilmoilla kun vauvan laittaa vielä makuupussiin nukkumaan,ja pikkupakkasilla vaunujen sisälämpötila on kuiteskin usein plussan puolella kun ovat niin suojaisa paikka.

siis mä en oo vieläkään laittanut mitään vauvalle valmiiksi :D kun lueskelen että monella on jo kaikki hommattuna ja laitettuna valmiiksi niin meinaa ihan paniikki iskeä =) ja mulla kuiteskin oli viimeksi kohdunsuukin jo 1.5cm auki niin voishan sitä ruveta pikkuhiljaa niitä laittelemaan jos sattuu että tää haluu syntyä yhtään aikasemmin.no kauheesti mitään ei tarvi hommata kun kuopukselta on kaikki tallella,toinen pinnasänky pitää kuiteskin ostaa.oon yleensä ruvennut pikkuhiljaa laittelemaan siinä vaiheessa kun oon jäänyt äitiyslomalle,mutta nyt kun oon kotona koko ajan niin tuntuu että eihän tässä mikään kiire vielä ole :D

kaurisäiti ja bambi 33+2 :heart: :heart:
 
Ja eilen taas ihan pimeita oireita - ei enaa huonoa oloa, mutta ihan sairaat vilunvaristykset illalla. Musta tuntu, etta jaadyn tahan paikkaan (ja meilla siis viela n.24 astetta ulkona) ja lihaksetkin veti kramppiin kun kavella hytisin hartiat lytyssa. Menin kahden peiton alle ja lampoa oli 37.4.

Sitten herasin yolla kun oli kuuma ja tukala mutta muuten kaikki hyvin.

Itukin vaikutti ihan normaalilta - tai siis monotti aamulla ihan vaan muistuttaakseen olemassaolostaan.
Tulin toihin kun tuntu ihan normilta aamulla (lammot 36.2.).

Voiks taa kaikki oikeesti johtua vaan siita alyttomasta liikkumisesta mita vauveli eilen ja toissapaivana harrasti? Vai olinkohan ma tulossa kipeeks mutta nitisin sen kahdella peitolla ja hikoilulla?

En tajuu, enka yleensa huolehtis yhtaan mutta kun on toinenkin henki kyseessa, alkaa vahan mietityttaan...
 
Neuvolakuulumisia tältä aamulta. SF-mitta edelleen käyrien yläpuolella, tänään 31 cm. Terkkari teki lähetteen ultraan koon tarkastamiseksi. Samalla katsotaan kohdunsuuntilanne ultralla, kun on kuitenkin melko paljon noita supistuksia. Painoa ei nyt ollut tullut lisää, jee! Onhan tuota jo tullut ihan kiitettävästi ja tulee varmasti vielä. RT:ssä Sisu majailee ja reilun kokiseslta kuulemma vaikuttaa. Sydänäänet hyvät. Muutenkin kaikki kunnossa. Seuraava käynti sit jo kahden viikon päästä ja tarvittaessa ennen sitä lääkäri tarkistaa kohdunsuuntilanteen.

Meillä tuleva mummeli halusi ostaa Sisulle pienen toppapuvun, kun oli löytänyt kuulemma niin kivan. En hanttiin laittanut, onpahan sit sopivampi. En ole tosin hankintaa vielä nähnyt. Miehen vanhemmat toi jalallisen ammeen ja kantorepun, kun kävivät. Olivat naapurista saaneet. Reppu oli lähes käyttämätön. Luulisin, että tulee sille käyttöä nyt meillä sitten.

Meillä ei ole 50 cm vaatteita kun pari. 56 cm sitten onkin reilummin. Ajattelin, että noita pieniä on enää turha hankkia, kun kerran reilun kokoinen poitsu on tulossa. Eiköhän näillä pärjätä. Imetysliivit täällä vielä puuttuu ja jotain pientä sälää, mutta pääasiassa alkaa olla tarpeelliset hankinnat tehty.

Barbapörrö Ja Sisu :heart: 31+4

Joku oli muuten tuolla aiemmin nimennyt minnut uudelleen Barbapöllöksi. Sain hyvät naurut. :LOL:
 
Ja ne neuvolakuulumiset sitten tältä aamua:
rv 34+3
sf 30 cm
paino +200g/vk
hb 122
verenpaine 108/72
tarjonta rt
liikkeet/syke ++/+

Nyt mennään ton sf-mitan kanssa jo keskikäyrän tuntumassa, pissanäyte pitää käydä antamassa ens viikolla uudelleen (4 tunnin näyte, hohhoijakkaa ) , kun oli niin pieni määrä että siitä ei kuulemma saa selvää tulosta... ihan turhaa juoksutusta sanon minä, kun kerta terkkarikin sanoi, että vaikka valkuainen näyttääki nyt +/- niin johtuu tuosta pienestä näytteestä, että vois jättää omaan arvoonsa ja että verenpaine on luotettavampi mittari mitä tulee raskausmyrkytyseen... :kieh:

Mie ootan että toi esikoinen jatkaisi päiväkodissa ensi viikolla, sais kunnolla siivota koko kämpän, tämä nelivuotias terroristi kun pitää huolen että turhaa on työni, jos nyt yrittää siivota. Muutettiin toi päivähoito nyt syyskuun alusta siten, että on hoidossa max. 13pv/kk ja max. 5h/pv. Tuon ikäinen kuitenkin kun jo tarvitsee kavereita, eikä niitä tällä kylällä kyllä muuten ole.
 
Mites te kenellä jalat krampannut/vetäny suonta esim. yöllä, onko normaalia että lihas on kipee vielä seuraavana päivänä?? Mä heräsin neljän aikaan yöllä siihen, että oikee jalka krmappas niin p*rkeleesti ja edelleen pohje kipee... Varsinki jos jalkaa suoristaa..
 

Yhteistyössä