*Lokakuiset Pallomahat Elokuussa 2009* *Ensimmäinen vauva on jo syntynyt!*

DsariaL
Aivan täysin erilainen kuin tytöt.
Mieliteot kääntyi päälaelleen. Suolaista ei oikein mitään pysty syömään, heti tökkii.
Isäntä valitteli, kun ei tullut sitä alkuraskauden peittojen heilutus kautta. Jokaisesta tytöstä olen ensimmäiset 4kk ollut miehessä kiinni lähes joka ilta, ja nyt halut olleet täysin olemattomat.
Mieliala vaihtelut meni päälaelleen. Alkuun tuli samanlaiset raivarit, mitä tyttöjä odottaessa vasta lopussa, ja nyt on sitte tämä itkeskely ja nyyhky-kausi, mikä normaalisti oli alussa.

Ja tuo oma olotila muutenkin, kaikki normaalit kivut ja kolotukset, mitä oottelin, ei tulleet, mutta outoja tuntemuksia tuli paljolti.
Esim lonkat ei ole niin kipeät ja liitoskivut puuttuu liki kokonaan. Ainoana on iskias ja vatsalihasten kipuilut.

Joo, ja se aamu oksentelu jäi pois. Oli vaan sellanen etova olo lähes koko päivän, mutten tainnut oksentaa kertaakaan. Kun taas tyttöjä odottaessa se oli takuu varma, jos alkoi etomaan niin piti juosta halaamaan pönttöä.

 
Marsupilami: Onnea ultrakuulumisista, joskus voi käydä noinkin:D

Mä kävin kanssa 4D-ultrassa ja luotan siihen 100% että meille tulee tyttö. ainakin I hope so :LOL:
Täällä hugoliina toinen shoppailuholisti! Mä oon niin hulluna lastenvaatteisiin, ostin niitä jo pojan aikana ja siis hälle vieläkin ja nyt kun pääsi vaaleenpunaselle osastolle niin oon ihan seonnut..
Pojalle on mm. täks syksyks 4 välikausiasua :LOL:

Mulla on myös sairaslomaa äippäloman alkuun asti, eli töihin palaan sitten joskus!
Tavote olis olla ainakin 2v kotona :heart:

Mulla ei oo nyt oikeestaan turvottanut yhtään. Esikoisen raskausaikana olin turvonnut kuin pullataikina, varsinkin jalat ja silloin jäi synnärille 12kg kaikesta 18kg. Joten hiukan oli kertynyt nesteitä..

Pitiköhän vielä jotain kommentoida..öö, palailen jahka muistan mitä;)

Inka ja Maisa 33+3 :heart: :heart:
 
Täälläkin on hamstrattu kamala kasa jo vaatteita lähinnä 56-62cm ja osa tietysti esikoisen vanhoja. Mutta oivoi kuinka paljon kerkiän niitä vielä ostelemaan, en edes halua tietää kuinka paljon niitä on kun vauva todella syntyy :D
Hammaslääkärissä oon hoidattanu hampaani joskus keväällä muistaakseni?
Nyt on kyllä alkanu supistelemaan aika ikävästikkin jo, mutta jäljellä on enää 11 työpäivää ajattelin yrittää selvitä ja ottaa töissä vaikka jo vähän rauhallisemmin ja ehkä kotonakin :D Sitä tulee aina puskettua eteenpäin pikajunan tahdilla.
Tämä mamma se juhli tänään 20vuotis synttäreitään töiden merkeissä. Työkavereille tuli kuitenkin vietyä herkkuja tarjolle ja tietenkin ahdettua niistä suurinosa omaan kitaan. Neuvolan vaaka saattaa huomenna olla armoton :ashamed: NO kerranhan sitä vaan parikymmentä täytetään!
Maitoa on tullu myös täällä, varmaankin puolivälistä lähtien.
Mulla on vieläkin monena yönä karseet suonenvedot riesana :( Oikein sattuu aamulla kävellä, kun on pohkeet ja reidet kestokrampissa yön jälkeen.
Tervetuloa Millalle! =) Ja Marsupilamille onnea poikalupauksesta!

Empsu 32+2? Ehkä? (oon totaalisesti sekasin näissä viikoissa ja päivissä!)
 
Huaaah..hyvää huomenta |O

MB:llä ollut esikostaan mahtimasu =)

Meillä on vaatteita laidasta laitaan...muutamia ihan 50cm on, mutta suurinosa on 56cm ja sitten tasaisisesti joka kokoa, tosin ne jotka ovat reilu 60cm ovatkin sitten aika jätkämäisiä, joten JOS tämä nyt on todella tyttö, niin PITÄÄ käydä ostoksilla..huomatkaa paino sanassa PITÄÄ :D

Mies on menossa huomenna käymään Tallinnassa. Klo 8 lähtee ja klo 20 ovat suunilleen takaisin. Jokos sitä tällä kertaa saisi niitä karkkeja...poikaa kun odotin ja hän lähti saman moiselle reissulle, ei meinannut muistaa itseäänkään...soitti terminaalista, että "kukaan ei minua huoli" :LOL:
Joo..oli niin pierussa kuin mies vain voi olla :ashamed:
Taksikuski kun miehen toi ja kävin maksamassa kun mies ei osannut etsiä laukustansa lompakkoa, toivotti kuski minulle rutkasti onnea :kieh:

Eilen illalla supisteli ehkä hiukan kipeästikkin. Tai se nyt oli sellaista v-mäistä jomottelua nivusissa ja alakerrassa. Meni sitten ohi kyllä.

Mutta nyt on mentävä. Aikataulu pettää kohta :D

paapelo+poju+Deri 32+6
 
Huomenta! :wave:

Mä heräsin sitte taas aikasin aamulla vaikka olis saanu nukkua :kieh:
Hölmöö... Sitä varmaan valmistautuu vauvan tulemiseen ku ei osaa enää nukkua pitkään...
Maha painaa nukkuessa ja on pakko vähän väliä käännellä kylkee... :kieh:

Vauvan painoarviosta...
Me ei olla saatu yhtään mitään arviota painosta...

Eilinen päätös sokerirasitukseen joutumisesta mietityttää...
Vaikka eihän se mitään vielä meinaa mut silti :(

Pitäs alkaa vaikka kaivelemaan tuota äitiyspakkausta ja kattoo mitä vaatteita ja muita pesis jo käyttöö varten... :)

*Talvicci ja Uuno rv.32+2* :heart:
 
ARGH, eilen olin neuvolassa, ensimmäistä kertaa vähän huononpaa uutista, tosin ei nyt mitään vakavaa! Hg edelleen laskee vaikka rautaa syön koko ajan ja muutenkin olen syönyt nyt tosi paljon vihanneksia niin ei se vaan nouse :| Turvotusta oli jonkun verran joten suolaiset pois ja janojuomaksi vesi (tykkäisin juoda vichyä mutta sekin on hyvä turvotuksen lähde), suonen vetoon lisää magnesiumia ja villasukat. Lopuksi valittelin tosi tukalaa oloa, selkäkipua ja hengästymistä pikku rasituksenkin jälkeen niin hoitaja tutkiskeli vähän masua ja totesi että vauveli on jotenkin hankalassa asennossa ja sen takia se tekee oloni hankalaksi. Väläytteli jo mahdollisuutta päästä synnytystapa arvioon mutta se olis vasta rv 34 ja vain siinä tapauksessa jos vauva ei muuta asentoa siihen mennessä. Tänään olisi sitten ylimääräinen ultra jossa katsotaan vauvan asentoa.

Eli tälläistä tänne ja tällä kertaa vain omat kuulumiset
-Hanne- rv 30+3
 
Tosta hemoglobiinista, mullahan se tipahti rv19 aika alas siihen mun normaalilukemaan nähdeen, oli 111. Sen jälkeen olen syöny rautaa, alussa joka toinen pv ja sitten siitä parin viikon kuluttua aloin syömään joka päivä ja nyt viimeksi kun mitattiin rv29 se oli 124. Ei minusta hirveän paljon ole noussu tosta raudasta huolimatta, mutta on suunta sentään oikea. Mitenhän paljon synnytyksen jälkeen teillä jo synnyttäneet on hemoglobiini tippunut vai onko ollenkaan? Ajattelin vaan että jos en saa raudalla sitä nyt nostettua tuon enempää ennen synnytystä...

Hienoa pinkkimieli että sulla myös kaikki ok rd:n kanssa :) Niinkun sanoin eilen lääkärille niin on huojentavaa että nää mun tekemät elämäntapamuutokset on ainakin toistaiseksi purreet ja toivottavasti näin jatkossakin.

Nukuin ihan käsittämättömän pitkät yöunet ja nyt on virkeä olo, ihanaa! Vähän kyllä harmittaa toisaalta että nukuin niin pitkään (klo9), mutta enköhän mä ehdi päivän hommat tehdä tässä silti. Eilen oltiin miehen ja koirien kanssa metsässä kävelyllä. Yhtään kipua en tuntenut silloin, mutta kun päästiin kotiin ja istuin hetkeksi alas niin oli melkoista duck walkia kun siitä lähdin taas kävelemään :LOL:

Flora + L-poika rv32+2
 
Huomenta!
Olipas katkonainen yö.. Heräilin vähän väliä, kyljenkäännöt tekee kipeää luihin tuolla alhaalla ja supistuksia on ollut.
Ketä oli vielä oksettanut?? Kun mua on tehnyt aivan selkeästi pahaa jo muutaman päivän ja olenkin miettinyt että voikohan olla osasyynä tuo raudan aloitus.. Kun jouduin viime viikon neuvolan jälkeen aloittaa rautaa syömään n. joka toinen päivä. Ja sen jälkeen mielestäni tuo pahoinvointi on tullut. Eilenkin illalla teki niiin mieli syödä vielä jotain hyvää ennen nukkumaanmenoa, mutta mikään muu ei mennyt alas kuin ananas.

Talvicci niin mitä varten sut sokerirasitukseen passitetaan? Mun piti myös heinäkuussa käydä sokerirasituksessa, vaikka varsinaisesti riskiä rd:hen ei olekaan. Mutta minut laitettiin sen vuoksi, koska lapsivettä oli todettu vähän runsaammin. Onneksi rasitustulokset olivat oikein hyvät :)

Iltapäivällä menen neuvolaan. tulen sitten kertoilemaan jatkuuko saikku äitiyslomaan saakka vaiko ei.

nöpötin ja pikkuinen 31+4 :heart: :heart:
 
Menkkakivuista, tulkitaanko ne supistuksiksi? Mulla on muutamana yönä ollut jotain kipuja ja sitten vatsanalueella pientä kipuilua, mistä en ole ollut varma onko menkkakipua vai jotain muuta. Nyt sitten tuli taas sellainen kipu vatsalle ja ehdin sitä tunnustelemaan ja miettimään niin on kyllä menkkakipumaista. Tosin omat menkkakivut on niin isoja että näitä pienempiä ei ihan heti yhdistä siihen. Nyt tuli jo sellainen olo, että jos olisi oikeasti menkoista johtunut niin olisin ottanut särkylääkkeen ettei mene liian pahoiksi. Pitäisikö olla huolissaan?

Muuten on aivan järkkyttävä turvotuspäivä eilen join varmaan 5 litraa yhteensä pelkkään janoon, eikä kuitenkaan tarvinnut vessassa käydä sen useammin. Nyt se sitten näkyy kropassa.
 
Heippa!

Täälläkin käytiin aamulla neuvolassa. Kaikki oli hyvin. Painoa oli tullut 800g/viikko mutta yhteensä mulle on kuitenkin tullut vain 7kg. Hemoglobiini oli rautakuurilla asteen verran saatu nousemaan, oli nyt 116 kun viimeksi 111. Ei se kovin vauhdilla kyllä nouse.

Vauvan asentoa ei pystytty varmuudella arvioimaan! Hän on kuulemma niin syvällä tuolla ja hyvin tilaa, että vaikea saada otetta. Neuvolan täti veikkasi silti, että pää olisi ollut alhaalla. Sf mitta oli edelleen alakäyrällä. Ekalla mittauksella saatiin itseasiassa että se olisi tipahtanut jo alakäyrän alle mutta kun katsottiin uudelleen niin vauva oli vähän vaihtanut asentoa ja 2cm oli tullut mittaan lisää, kaikki ok.

Mä en oo saanut mitään arviota vauvan koosta, onneksi mulla tilanne tsekataan ultralla kuukauden kuluttua.

Mä tuossa jokin aika sitten valittelin täällä kelan päätöksestä. Eilen mies sai yhtä huonon ja omituisen päätöksen kuin minä. Me aikamme tätä pähkäiltiin ja kelan logiikka aukeni. Eli niillä on käytössä palkkakerroin, jolla ne korottaa hakijan 2007 tuloa. Kun tätä korotettua tuloa verrataan nykyiseen tuloon niin se 20% nousu on aika kiven takana. Käytännössä laskettiin että meillä molemmilla olisi pitänyt vertailujaksolla nousta tulot n.27% ennen kuin kriteerit täyttyy.
Eli valitukset ei ikävä kyllä auta:(

Sinänsä harmillista että ollaan tässä nyt vähän väliinputoajia molemmat koska vaihdettiin vuoden vaihteen kieppeillä molemmat työpaikkaa ja esim lomarahat puuttuu 6kk vertailujaksolta. Koko vuodelta molemmilla tulot on nousseet riittävästi kyllä. Samoin jos vauva syntyisi ensi vuoden puolella ja 2008 tulot olis käytössä niin tilanne aivan toinen. Mutta eipä se nyt auta....:(
Kiukuttaa enemmän vielä mun miehen puolesta. Mä kun kuitenkin saan 3kk ihan palkkaa. Hän saa omat vanhempainvapaakuukautensa reippaasta alle puolet normaaleista tuloistaan, ei tunnu ihan reilulta se.
 
Tännepä ei tänään mitään ihmeempiä. Eilen pidettiin illalla ukon kans herkkuilta, kun se lähtee lomareissulle viikoksi ja mä en halua lähteä sen mukaan. Syötiin piiiiiitkästä aikaa köyhiäritareita :p Tänä aamuna sit herkuteltiin pekonilla, nakeilla ja paahtoleivällä. Eli nyt oon syönyt kaikkee sellasta, mitä ei pitäis ku on toi RD, mut kiltisti noudatan taas ruokavalioo kun ukko ei ole kotosalla. Ikävähän tuota ukkoa tulee kun on kokonaisen viikon poissa ja niin pitkää aikaa ei olla erossa oltu koko kolmeen vuoteen, mikä ollaan yhdessä oltu.

Josko sitä hakisin lisää sumppia, jotta heräisin kunnolla.


pinkkimieli ja pallopää :heart: :heart: poks 29+0 poks :heart: :heart:
 
Heippa

Hammaslääkäristä: Mä kävin alkuraskaudessa poistattamassa yhen viisaudenhampaan ja sanoivat siellä sitten, että synnytyksen jälkeen voisin varata aikaa. Aikaisemmin ei kuulemma minua sinne ota. En tiedä sitten et mikä tähän on syynä...

Vaatteita en ole kauheasti ostanut kun joitakin on vielä esikolta jäljellä ja sitten tietty ne äitiyspakkauksen vaatteet. Ja en tosiaan tiedä kumpi täällä masussa on niin en kovin paljoa viitsi ostella :) Sen verran tarttisi saada itseään niskasta kiinni ja mennä tuonne ikeaan ostamaan pinnasänky ja hoitopöytä, sitten ei enää puuttuisi kuin kaukalo niin olisi tärkeimmät ostettuna valmiiksi...

Onnea Marsupilamille pojasta, noin se sukupuolikin vaan muuttuu =)

Noi kelan kiemurat ovat kyllä todella ärsyttäviä, mielestäni jos sanotaan että jos tulot ovat nouseet 20% niin se pitäisi olla silloin se eikä mikään muu. Mutta mä ajattelen muutenkin kaikkia asioita yksinkertaisemmin kuin muut. Saas nähdä sitten miten mun äippärahan käy kun saan toimittaa 6kk tulot kelaan... Kauhulla odotan sitä.

Täällä kauhea paineen tunne tuolla alhaalla, ei mukavaa ollenkaan ja kävelykin on jo vähän vaivalloista. Tuntuu että olen paljon raihnaisempi tässä raskaudessa kuin ekassa... Töihinkin pitäisi mennä takaisin maanantaina kun kesäloma loppuu. Luulen kyllä että teen siellä yhden vuoron ja sit menen lääkärille hakemaan saikkua, selkä ja kyljet sen verran kipeinä koko ajan, et tuskin tulee töistä mitään...
 
Mäkin olen jotenkin vähän ärsyyntynyt kelan harhaanjohtavaan ohjeistukseen. Jos oltais osattu henkisesti varautua tähän niin se olisi helpompi sulattaa. Me kun luultiin että tää on ihan selvä peli.
Musta muutenkin helpoin olis katsoa nykyisten tulojen mukaan ja poikkeustapauksissa kaivella vanhempia tuloja tukien pohjaksi.
Nyt kun tän kuvion tietää niin täytyy pitää huoli, että seuraava lapsi ei tule niin, että tuet tulee ensi vuoden mukaan, muuten ollaan konkurssissa molemmat :kieh:
 
Hanne miten vichy voi olla turvotuksen lähde vai tarkoititko vain suolaa sisältäviä vichyjä? Mä juon vichyä melkein pelkästään, mut en oo huomannu mitään. Juon siis tuota Novellea, joka on suolatonta.

Mä muuten muistin miksi (oletettavasti) mulla imeyty rautatabletit tosi hyvin esikoista odottaessa, mutta nyt ei oo ollu samaa vaikutusta. Otin Berocca-poretabletteja samalla. Ostinpa niitä nyt sitten, jos vaikka auttaisivat taas. Onko se sitten se B12-vitamiini vai mikä siinä auttaa rautaa imeytymään?

Flora en mä muista että mulla olis tippunu hemppa mitenkään ihmeellisesti synnytyksen jälkeen. Siis mulla meni verta kuulemma "normimäärä" synnytyksessä. En mä syöny rautaa sen jälkeenkään, kun pelkäsin, että aiheuttaa kamalat ilmavaivat tytölle. Sille kun tuntu vähän kaikki aiheuttavan ilmavaivoja. (On muuten kamala lista mitä "ei saisi" syödä imettäessä, jos haluaa välttää ilmavaivat lapsella...esim. kaikki pizzat ja hampparit ei sopinu meidän tytölle lainkaan. Suosittelen siis syömään niitä nyt varastoon :D )

Paulah hitto tota Kelaa. Meillä mies haki viime syksynä vanhempainrahaa viimeisten 6kk työtulojen perusteella, mut ehkä tulot oli sit nousseet tosiaan paljon enemmän kuin se 20%, kun päätös oli ihan ok.

pinkkimielelle hauskaa "sinkkuviikkoa" :)

Hitsi tekis mieli lähteä vähän kaupungilla käymään, mut ahdistaa se sikapossuflunssa... ja se, että mulla ei kohta ole mitään päällepantavaa ku oon tällanen tankki :ashamed: Uusia vaatteita kun en aio ostaa enää ennen h-hetkeä. Paitsi pitkän villatakin, kun onnistuin jättämään sellaisen mutsin luo. Se olikin niin jo aikansa eläny, että aikakin ostaa uusi :) Onkohan syksyn uutuudet jo saapunu kauppoihin...

MB - öööö - edelleen samat viikot kuin paapelolla ;)
 
Moikka!

PAulah: kurja juttu että ette saaneet viimeisten tulojen mukaan.

Mutilainen: kiva että teilläkin on tykätty noista legon peleistä. Meillä on kuopuksen hiiren käyttö esim. parantunu ihan hirveesti vaikka ei pelaa kun kerran pari viikossa. Ovat sellasia sopivan rauhallisia pelejä mun makuun.

Milla ja Katiia: täällä kanssa yks oululainen, la 13.10 joten ehkä nähdään osastolla.

Tänne ei ihmeitä. Jonkin verran on harjotussupistuksia alkanut tuntumaan. Mikä sinänsä on hassua kun en ole aiemmissa raskauksissa sellaisia tuntenut.

Mutta nyt kuopus haluaa piirtää joten hänen vuoro tulla koneelle.

Peppi
 
Minkä ikäiset muksut teillä pelaa tietokoneella jotain? Meillä 2v3kk on kattellu jotain youtube:n videoita, jokohan sen vois istuttaan pöydän ääreen pelaamaan jos äiskää sattuu oikein väsyttämään :whistle:

Hb:stä: esikosta aloin syömään rautaa joskus rv20 tienoilla kun hb oli 120 tienoilla, mulla normisti 140-150... Nyt aloin vasta 2-3vk sitten syömään kun hb oli 109, vieläköhän se ehtii nousta tarpeeksi? Tabun/pv syön, tuoremehun kanssa, toivotaan parasta ja jos tiistain neuvolassa sen tarkastaisivat.

Mä sain vihdoinkin hankittua ne vaunut. Tosin ne vielä odottaa hesassa että josko miehen sisko tois tai sitten matkahuoltona. Käytetyt brion double wavet, 07 mallia. Hyväkuntoisille kuvissa näyttivät ja toivotaan että kätsyt ovat käyttää. 260e kärryille tuli hintaa ja sit vielä pk:t päälle, en pidä pahana.

Saas nähdä onko mun pappa sairastunut possuflunssaan. Meillä oli tarkoitus mennä sinne sunnuntaina käymään, mutta eilen sille oli noussu päälle 38 kuumetta ilman mitään syytä.. Jääränä se ei oo menny vielä lääkäriin ja nyt arvon meniskö käymään vai ei.. Kun on raskaana, se gdm ja painoakin niin melkoisiin riskiryhmiin koen kuuluvani.

Kiinnostaisikohan oulumammoja tapaaminen jossain vaiheessa sitten, kun muksut on syntyneet. Itse kaipaisin esikolle leikkikavereita kun niin monet vanhoista kavereista meni nyt syksyllä tarhaan eikä niitä näe enää niin usein.

Tänään tai huomenna ajattelin pientä shoppailua henkkamaukalle ton 20% alekupongin kera. Vielä sunnuntaihin ois voimassa :)

Katiia + sintti 31+5
 
tervetuloa milla mukaan kirjottelemaan :wave

synttärionnittelut empsulle :flower: :flower:

marsupilami onnittelut " kasseista " :LOL: on se varmaan hurja fiilis kun tollei puskasta tulikin ylläriuutinen :D

vaatteita en ole tälle tulokkaalle hommannut vielä yhtään,kuopukselta kun niitä on jäljellä niin paljon,suurin osa pienistä on 56 cm,ihan muutama 50 cm taitaa olla mutta tykkään ennemmin ostaa noita 56 cm kun menee kuiteskin vähän pitempään ja tykkään kanssa että saa olla väljiä,on helpompi pukea päälle ja saa sitten sukilla kursittua pienemmiksi ja hihoja aina käännettyä jos vallan roikkuu,kuopus oli syntyessään 49cm enkä pitänyt noita 56 cm mitenkään ylisuurina sille =)
niin paitsi jos tää tulokas onkin poika niin kuten paapelokin sanoi niin sittenhän on PAKKO mennä ostamaan poikamaisia vaatteita :D me kun ei yhtään tiietä kumpi on tulossa,tyttöolo mulla on mutta kuopuksesta mulla oli ihan 100 varma poikaolo ja niin vaan oli tyttö joten en kauheesti uskalla luottaa omiin fiiliksiin enää :D noi pienimmät vaatteet on onneksi neutraaleja joten menee kummalle vaan :D

pesuaineena käytän omo sensitiveä tai bioluvil sensitiveä,niillä pesen koko perheen vaatteet.pesupähkinöitä kerran kaupassa pyörittelin mutta en oo vielä tutustunut mimmosia on,tartteekin googlettaa ja käydä lukasemassa niistäkin enemmän,jotenkin vaan tuntuu uskomattomalta että semmoset pähkinät mitään puhdistais :D :D

vishy tosiaan saattaa lisätä turvotusta,näin mulle sanottiin kuopusta odottaessa neuvolassa !?! en sitten tiiä onko yleisesti kaikki vissyt vai vaan ne normi suolaset,ite tykkään juoda välillä kanssa vissyjä kun röyhtäyttää kivasti kun närästää :D

MB juu,justiinsa se b12-vitamiini tukee raudan imeytymistä,mulla kun ei rauta imeydy ja joudunkin syömään reseptilääkkeenä vahvaa b12-vitamiiniä päivittäin,viime raskaudessa sitä pistettiin mulle piikillä kerran viikossa.

sitten huonompia uutisia :( :(
neuvolan terkka ilmoitti tänään jo osan niistä mun alkuviikosta otetuista verikokeista,ja hemppa ei edelleenkään ole noussut vaikka rautaa ja sitä b12-vitamiinia popsin,hemppa siis oli 86. mutta huonompi asia kuiteskin on se että multa kun otettiin ihan varuiksi myös ne maksa ja sappihappokokeet kun on noita kämmeniä ja jalkapohjia kutissut niin sappihappoarvot on nyt koholla ja kutina johtuu niistä,tiistaina mulla on onneksi taas äippäpolille meno ja terkka oli laittanut sinne jo viestiä noista koetuloksista.no ei siinä mitään mutta pitikin mun olla niin tyhmä että menin googlettamaan mitä toi tarkottaa ja nyt sitten oon itkeä tihrustellut täällä ja pelkään vauvan puolesta :'( :'( ikinä ei pitäis mennä lukemaan mitään juttuja kun saa vaan kauheen stressin aikaseksi itelleen :( :(

kaurisäiti ja bambi 31+2
:heart: :heart:
 
Hei,

juttujanne olen käynyt lukemassa, mutta ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Minäkin jäin sitten tänään sairaslomalle äitiysloman alkuun saakka, yötyötä tosiaan teen ja valvon aina viikon kerrallaan - ei olisi ollut kuin kaksi viikon valvontaa enää jäljellä, mutta alkaa olla sen verran vaivainen olo, että lääkäri kirjoitti sairaslomaa näiksi kolmeksi viikoksi.

Kelasta ne on kyllä aika kummallisia ja vaikeaselkoisia ne Kelan kuviot, harmitus Paulah että kävi noin - kyllä se aika paljon kirpaisee. Mulle tässä kohtaa edullisempaa kyllä, että äippäraha tulee 2007 verotuksen perusteella - olen nimittäin tässä kohtaa huonompipalkkaisessa työssä kuin muutama vuosi sitten.

Olisihan se ihan mukavaa, jos voisi lapsen/lastenteon suunnitella siten, että nämä raha-asiat voisi myös parhain päin sumplia mutta kyllä se vaan niin on, että lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan (jos saadaan ja kun saadaan). Itsellänikin on tässä esikoisen jälkeen ollut yksi keskenmeno ja yksi kohdunulkoinen raskaus. En tällä mitään pahaa tarkoita, totta kai sitä aina yrittää laskeskella ja ajoittaa asioita parhaalle tolalle, mutta aina se ei onnistu.

Oma napa sen kun paukkuu, maanantaina on taas neuvola (alkaakos ne ajat kohta tulemaan 2 viikon välein?) ja saa nähdä paljonko painoa on taas tullut. Napa on kääntynyt nurinperin jo aikapäiviä sitten ja vatsanympärys huitelee jo niinkin mahtavissa mitoissa kuin 109,5 cm (pituuttahan minulla on huimat 159,5 cm).

Tuosta sokerirasituksesta, oletteko kaikki siinä käyneet jotenkin automaattisesti vai vasta sitten jos on jotain aihetta ollut? Itse en ole siihen ainakaan vielä joutunut.

Vauvavakuutuksesta, otin sellaisen nyt tälle kakkokselle, esikoiselle en aikoinaaan ottanut ja olisi ehkä kannattanut; ei niinkään vauva-aikana mutta kylläkin nyt vähän vanhempana. Tytöllä on ollut kohta parin vuoden ajan vaivana luomirakkulat silmäluomissa, niitä on jouduttu hoitamaan antibioottirasvalla/tipoilla ja yksi rakkula kirurgisesti poistamaan silmäklinikalla. Rahaa on jonkin verran kulunut, ja olisi ollut mukavaa jos olisi yksityiselle päässyt noihin toimenpiteisiin, silmäklinikalle kun on sitä jonoa aina ja kaikki kestää. Nyt esikollakin on vakuutus, vaan siitäpä on juurikin tuo silmäjuttu suljettu pois. Meidän ta:lla on jatkuva lääkärivaje ja ajat kortilla, ja lääkäreinä milloin kukakin keikkalääkäri, joten mieluummin sitten otan sen vakuutuksen ja käyn tarvittaessa yksityisellä.

Mulla on äitiyspakkaus vielä avaamatta, jospa nyt ehtisi alkaa pesemään ja laittamaan paikalleen niitä vaavinkin vaatteita. Jotain kirppariostoksia on jo pestynä hoitopöydän laatikoissa. Vaippojakin -siis kestosellaisia- pitäisi käydä läpi, esikoisen jäljiltä niitä vielä löytyy pilvin pimein kun en niitä tullut pois myyneeksi. Esikon kanssa ihan vauvana tykkäsin käyttää ihan harsoja ja villiksiä, myöhemmin taskuvaipat olivat kova sana, kuka tahansa osaa sellaisen valmiiksi täytetyn taskuvaipan kertisvaipan sijasta laittaa.

Tulin myöskin varanneeksi pöydän MLL:n kirppikselle syyskuussa, kun se on tuossa vieressä. Tytön vaatteita on vinot pinot kirpparille menossa.

Paapelo, taidat asustella yhden kaverini naapurissa jos siinä Jakomäessä kristillisen koulun kulmilla asustat?

Vaan jospa nyt vielä imuroisi ja laittaisi ruoan valmiiksi, sitten haen tytön päiväkodista.

Soro rv 35+1
 
Soro: Joo, ei toki lasten saannin ajoittaminen ole niin helppoa aina. Mulla on tietty liian simppeli kuva asiasta kun meitä onnisti eka yrityksellä. Ens kerralla toki asia ei ole lainkaan yhtä helppo, eihän sitä voi tietää. Yhdellä kaverilla taustalla keskeytynyt keskenmeno, sitten pitkä yritys ja toinen keskenmeno. Nyt uudelleen raskaana, ihan alkuvaiheessa. Toivon todella että tällä kertaa menee kaikki hyvin:) Kaveri tulee aiempien kokemustensa takia olemaan huolissaan kyllä vielä pitkään vaikka kaikki etenisikin hyvin.

Raha on onneksi vain rahaa vaikka harmillista tietty tällainen on, ei tuota koskaan kuitenkaan ihan ylimääräistä ole.

Kaurisäiti: Mitä nuo tulokset voivat tarkoittaa vauvalle?
 
Nöpötin: täällä on edelleen ollut pahoinvointia :/ Mutta en oo kyllä huomannu, että radalla ois jotain tekemistä ollut tuon pahoinvoinnin kanssa, itseasiassa enemmän ollut pahoinvointia, kun en sitä ole syönyt nyt noin viikkoon (kokeilin olla hetken ilman, kun vatsa on ihan kovana, ei toimi). Muutenkin luulen, että itsellä tuo pahoinvointi on edelleen tuota _raskauspahoinvointia_, ei mikään muu tätä selitä.

Sokerirasituksesta soro kyseli, mie jouduin siihen vanhempieni kakkostyypin diapeteksen takia. Meillä muutenkin suvussa paljon diapetestä, että sukurasite on kova, eli automaattisesti siihen kaksi kertaa jouduin.

Kaurisäiti: pelottavalta kuulostaa noiden sappiarvojen nousu. Elä kuitenkaan turhaan stressaa ennen kuin saat enemmän tietoa asiasta itse lääkäriltä. Onneksi kuitenkin oot nyt tarkkailussa äitipoli puolella...

Marsupilami: kuulostaapas hassulta, kuinka erilainen odotus voi tulla pelkän sukupuolen takia. Onneksi kuitenkin sellaisen asian, eikä minkään vaarallisen (siis tarkoitan, ettei ole mitään ongelmia kuitenkaan noiden oireiden takana) :) Onnea poikalupauksesta (vai pitäisikö kuitenkin sanoa arvauksesta?)! Eiköhän se synnytys mene ihan hyvin kuitenkin, vaikka tällä tulokkaalla onkin ylimääräinen heiluja siellä jalkojen välissä :D Vitsivitsinä, mutta älä turhia stressaa...!

ON: Äh, on lähdettävä appivanhempien luo... ja mie kun en tykkää olla siellä yhtään! Ahdistaa vaan siellä kaikki, eikä mies halua ymmärtää minua tässä. Ei kuulemma ole mitään hyvää syytä, miksi voisin nyt perua sinne menoni... Saatiin jo aamulla kaunis riita tästä aikaiseksi. :ashamed: Oisin mie voinu siellä päiväseltään käydä tunnin-pari istumassa kahvilla, mutta mies vaatii, että ollaan siellä yötä! (sen verran selitän, että anopin kanssa on ollut tämän raskauden alussa hieman vaikeaa, enkä ole oikein vieläkään antanut hänelle anteeksi sanojaan, vaikka enää ei ole turhia totuuksiaan laukonutkaan...) Mutta kai sitä on pakko mennä pakkaamaan.

DsariaL ja Möykky "Party animal" (kuten miehen kaveri tätä pientä kutsui :LOL: ) 31+1
 
Moi!

Paapelo munkin mies lähtee Tallinnaan :wave: Tosin lähtee jo tänään ja tulee huomenna, etteivät vissiin ole kuitenkaan samalla laivalla. Mäkin jännään missä kunnossa tulee, kun nykyään ottaa harvoin, mutta yrittää raukka ottaa saman määrän kuin ennen :LOL: No onneksi ovat ihan poikaporukalla lähdössä mun ei tarvitse katsella... Esikko vielä aamulla muistutteli että on parempi tuoda kunnon tuliaiset, oli nimittäin ihan närkästynyt kun mies lähtee ilman meitä :eek: No hyvää tekee, ja tekis itsellekin, mihinkähän sitä lähtis :whistle:

Marsupilamille onnittelut pojasta :hug: Mä olen jostain käsittänyt että 4d:n tulokset olisivat aika luotettavat mutta näissä tavallisissa on aina se erehdyksen mahdollisuus, varsinkin niin päin että tyttö onkin poika. Meille lupailtiin toista poikaa, mutta jätän kuitenkin aina sen pienen pelivaran...

Katiia jossain vaiheessa täällä päivittelinkin sitä mikä on muuttunut kun esikoisesta kävin joka asiasta ultrassa ja nyt vaikka ongelmia on niin en pääse :( Mulla oli rasituksessa vain yksi arvo kohollaan ja täälläpäin sen takia ei pääse/joudu äitiyspolille. Seurannaksi kuulemma riittä 4 viikon välein otettu paastosokeri labrassa mikä on ihan hölmöä, kun mun paastoarvoissa ei ole ikinä mitään vikaa ollutkaan :eek: Mulla on nimenomaan se tunnin arvo ongelma... Täytyy tunnustaa että välillä huoli vauvasta on suuri, öisin varsinkin on mielessä se onko pienellä kaikki hyvin :( Kateellisena luen kun täällä monet pääsevät syystä tai toisesta käymään ylimääräisissä ultrissa, mutta mun vauvan vointi kiinnosta ketään :ashamed: Mullahan on tän diabeteshomman lisäksi ollut niitä maksaongelmia, eikä oikeastaan niidenkään vaikutusta tiedetä...

KatiiaJa vielä peliasioista, mun poika oninnostunut ihan vasta lähiviikkoina pelaamaan tietokoneella, on kohta 3,5v Tähän asti on piirretyt hoitanut äidin väsymyshetket B) Ja sit vielä utelisin mikä on gdm? Mäkin oikeasti jännään tuota nasunuhaa (kuulin juuri kivemman nimen tänään radiosta :LOL: ). Muuten en todellakaan ole ylivarovainen tautien suhteen, mutta mulla kans just tohon hommaan monta riskitekijää niin pakko yrittää välttää :( Just viikolla peruin yhdet treffit kaverin lapsen nuhan ja lämmön takia, enpä olisi ikinä uskonut sitä tekeväni :/

Kaurisäiti ilmeiseti epäilevät hepatoosia... Kovasti tsemppiä sinne :hug: On sellainen juttu, että jos todetaan niin olet kyllä tosi tarkassa seurannassa, taidetaan loppuvaiheessa ottaa ihan sairaalaan sisään tarkkailuun ja käynnistetään en nyt muista millä viikoilla, koska tilahan saattaa pahentua loppua kohden. Mulla on sitä aina epäilty, mutta ei ole ollut mun ongelman nimi...

Vauvan peitosta oli joku kysellyt. Meillä on ollut äitiyspakkauksen peitto alusta alkaen käytössä. Pienenä se oli vaan taitettu kaksinkerroin niin että puolet oli vauvan alla ja se taitettu kohta jaloissa, siten vauva ei päässyt valahtamaan peiton sisään. Sitten vasta kun alkoi vaipat vuotaa ja aina oli peitto märkänä niin alettiin käyttää normaalisti...

Pääkaupunkiseutulaisia joku kyseli, mä voisin kanssa siihen joukkoon ilmoittautua. Periaatteessa ollaan kai kehyskuntalaisia, mutta meiltä alle 10km Espoon puolelle ja samalla joukkoliikenteellä kuljetaan =)

Täällä olo jatkuu tuskaisena :( Tänään sattui hassu juttu... Mä olen allerginen ampiaisille ja tänään mua pisti enkä saanut ollenkaan hengenahdistusta :eek: Turvotuskin laski muutamissa tunneissa, kaikkea tämä raskaus teettää :eek: Viime raskaudessa nimittäin multa hävisi osa ruoka-aineallergioista....

Mutta tämä lähtee nyt tekemään viimeisiä hankintoja anopin kanssa heti kun saa tuon esikoisen tuolta hereille...

Tsemppiä kaikille masun kasvatukseen!

Mutilainen ja Torsti 32+5
 
Heissan!

Hiilihappopitoiset juomat lisää turvotusta, kertoi neuvolan terkka minulle.

Empsu, onnea synttäreistä =)

Seuraa valitusta :whistle: Multa käy kaikki hommat nykyään niiiin hitaasti! Tuntuu, että saan noin puolet siitä aikaiseksi, mitä ennen päivän aikana. Pakko mennä välillä pitkäkseen tai ainakin istahtaa, kun alapään kivut kasvavat seistessä tai kävellessä. Mun liikunnat on tällä erää harrastettu:( Varmaan sitten joskus synnytyksen jälkeen taas pystyy jotain tekemään. Suonikohjuja on tullut kolmena päivänä peräkkäin lisää ja ne on tosiaankin kipeitä kuin mitkä! :headwall: En viitsi tehdä yhtään ylimääräistä, ettei noita kohjuja tule sen takia lisää, koska se tietää lisää kipuja. Muutenkin alapäässä on aikamoista paineentunnetta, kuten täällä monella muullakin.
Mut ihanaa, et nukuin viime yönä aika hyvin ja pitkään, jes =) Ja on tää raskausaika monella tapaa ihanaakin :heart:

:attn: Tsemppiä meille kaikille, parisen kuukautta vielä kun jaksetaan =)
 
VL-
Heissan!

Tuntuu että olisi suurenkin urotyön tehnyt kun mehustin kaksi satsia mustaviinimarja&vadelmamehua.Ihan poikki!Mutta ihana kun on ollut viileämpää!

Hanne
Olen Kuopion naapurikunasta josta ei varmasti saa lähetettä Kysiin yhden pienen selkäongelman takia, koska säästetän. Varasin ajan yksityiselle gynekologille (naistent.erikoistl. ja synnytysl.) joka on myls Kysin lääkäri. Toivottavasti tätä kautta saisi jalan jotenkin tuonne sairaalan sisäpuolelle.


Pesuaine
Meillä pestään omat vaatteet ja tulevan pienokaisen vaatteet Swipe Eco Whitella (HomeCare), koska oma nahkani ei muita tuotteita kestä. Kallista on mutta riittoisa ja sitten siinä ei ollut muistaakseni fosfaatteja ja zeoliittia tmv.


Hammaslääkäri
Meillä päin ei edes pääse hoidattamaan suutaan jos ei odota väh. 3kk. Minulla on ongelmia ollut aina hampaiden kanssa ja etenkin nyt, mutta ei voi mitään. Pitää vain pitää törky suussa ja piste.


Makeanhimo
Onko muilla onelmia tuon makean kanssa? Minulla meinaa levitä koko homma käsiin! :ashamed: Voisi vetää vaikka minkä verran karkkia ja etenkin suklaata ja loppua ei meinaa näkyä. Ei saa hillittyä itseään mitenkään ja auta armias jos mieheni nappaa pussin tai suklaalevyn pois etten syö enää... :kieh: Vaikka hän tekee sen minun ja pienen parhaaksi :heart: niin silti on havaitavissa raivokasta räjähtelyä. :headwall:


Nöpötin
Minulla teki ainakin rautakuuri joskus muinoin todella pahan olon ja se loppui kun lopetin raudan syömisen.


Kaurisäiti
Tsemppivä sinne!!!

VL- & viljami 32+4
 

Yhteistyössä