*Lokakuiset Masunkasvattajat Huhtikuussa 2009*

Tsemppiä tupakan polton lopettamisen kanssa taisteleville! Itseäni motivoi aikanaan se, että kärsin tosi pahasta tupakkayskästä joka näin jälkikäteen oli kyllä astmaattista jo. Siihen loppui ne köhät kuin seinään :) Kohta olen ollut kolme vuotta savuton ja paluuta ei entiseen ole, sen olen päättänyt! Onneksi nykyään on saatavilla kaikenlaisia nikotiininkorvausmuotoja niin ne voi vähän helpottaa lopettamista, tosin en tiedä voiko niitä raskaana ollessa käyttää?

Ihanaa, sain nukuttua melkein kellon ympäri :eek: Kyllä se niin vain on, että univaikeudet on todellakin tällä hetkellä selätetty ja kun univajetta tuli tuossa useamman viikon ajan kerättyä niin nyt kroppa sitten antoi periksi ja saan taas nukkua :)
 
Huomenta ja tervetuloa auringonpaiste =)

Pinpellalle :hug: ja voimia.

Meriaanille onnittelut hyvistä tuloksista ja pojanpalleroisesta :flower: :heart:

Missahille ja marsupilamille tsemppiä tupakoinnilopettamiseen, itsellä pari kolme ensimmäistä päivää ovat olleet ne vaikeimmat mutta sitten elämä helpottaa =)

Fresia, täällä tuo olisi ihan normaali turvotus sillä saamani ohjeen mukaan alle 2,5 on normaalia eli toivotaan että kaikki on pienellä ihan kunnossa ja saat unohtaa kaikien stressin ja nauttia vaan raskaudesta seulan tulosten jälkeen :hug:

Kylläpä Henspu joutuu kauan odottelemaan tuloksia, näissäkin asioissa on näköjään eri käytäntöjä.

Paapelolla on ollut kyllä omituinen lääkäri, hyi kamalaa. Toivotaan että ei vastaavaa tulisi kellään vastaan.

Mulla tänään np-ultra 12.30 ja voi miten jännittää ja pelottaa jo etukäteen, olen kyllä ihan tulisilla hiilillä eikä mitään meinaa saada aikaiseksi :x Eilen oli kuitenkin onneksi paljon mukavaa tekemistä kun maalailin meidän omakotitalon laajennukseen tulevan oleskelutilan seinää ja onhan se kivaa puuhaa =)

Palailen sitten kera ultrakuulumisten, toivottavasti hyvien sellaisten :wave:

äitsy ja lauri 12+6 :heart:
 
Heippa kaikille!

Pinpella tosi paljon voimia odotteluun!

äitsy80 Kiva, kun musta oli apua!

Lääkärissä käyty, eipä sielä kummempia. Sydänäänet kuului heti ja oli 160, aika korkeet, mut niin ne vissiin täs alkuvaiheessa onkin.

Tänään miehen kanssa Amarilloon syömään! Ihanaa päästä kaiken tän sairastelun jälkeen vähän edes rentoutumaan. Siskonikin eilen viestitti skypellä, että lentoliput varattu ja juhannuksena tulevat Suomeen! Ei olla vuoteen nähty, että kyllä kova ikävä jo on! He asuvat nyt USA:ssa, miehensä komennuksen vuoksi. On se kyllä omistuista, kun yleensä on tottunu näkemään usein ja nyt vuosi mennyt. Lapset odottaa kovasti jo serkkujen näkemistä. Että semmosta kuuluupi tänne.

Mukavaa kiirastorstaita kaikille! :wave:

miltski ja papu 14+0 Kas viikot poksunu! :heart:
 
Moikka kaikille!

Aamulla oli meidän nt-ultra ja uutiset hyviä! Down-riski 1:20000 eli olematon ja muutenkin kaikki nähtävissä oleva kohdillaan. Ihanaa kun saa huokaista. Jotenkin nyt tässä toisessa odotuksessa on ollut enemmän huolissaan ja täältä lukemat monien suru-uutisia ja nyt kun kriittisimmät hetket on ohi, voi hyvillä mielillä alkaa odottamaan syksyä.

Talvicci
Mulle vois laittaa lasketuksi ajaksi 22.10. ja Tays on synnäri.

Kävin siis itse verikoeseulassa pari viikkoa sitten ja sain lukemat terveyskeskuksesta mukaan. Nyt ultran yhteydessä täti naputteli koneelle kaikki saadut lukemat ja sieltä pompsahti tämä riskiluku. Ilmeisesti jo tuo luku olisi ollut 1:250 niin sitten olisi edessä ollut nuo jatkotutkimukset. Täti kyllä näki jo yksittäisistä luvuista että mitään hälyyttävää ei ollut. Turvotus 0.7mm, PAPP-A 390 ja hCGb 42. Mitä sitten tarkoittavatkin. Ja tuohon riskiin vaikuttaa kuulemma sitten ikä, tupakointi ja painokin.

Mutta nyt pakkailemaan, suuntana illalla Rovaniemi! Hyvää pääsiäistä kaikille!

LinneB ja heppu 12+0
 
heippa pitkästä aikaa :wave:

Mulla on nyt semmonen tilanne, että taidan siirtyä tonne marraskuisiin. Olin tiistaina ultrassa. nyt siis olis viikkoja vasta 10+2 ja la menis tonne 4.11.

mutta hyvää odotusta teille kaikille :heart:
 
En ole hetkeen itse kirjoitellut, mutta lueskellut innolla teidän muiden kokemuksista. Nyt tarvitsisin kuitenki viisaammilta neuvoja. Onko normaalia, että esikoisesta näkyy selkeä vauvamassu jo viikoilla 14+? Nyt itselläni menossa 14+3 ja vauvamaha erottuu jo hyvin. Tässä vaan pohdin, että tarkoittaakohan tämä sitä, että musta tulee VALTAVA loppua kohden?? Kiloja on kuitenkin tullut vain 1kg, joten ei pitäis siitä johtua tämä mahan koko. Ihan kivaahan tämä on, että nyt jo pääsee nauttimaan massusta, mutta pikkasen alkoi pelottamaan se viimeisillään olo, jos olen silloin jättimäinen "Hippo-fantti" :LOL:
Nyt ei siis vielä ole mikään jätti-maha, mutta muut kyllä jo näkevät vauvamahan selvästi. Oon joutunut jos siirtymään mamma-housuihin, kun ei omat housut enää mene vyötäröltä kiinni.
 
Toivo:
mulla oli sisaren konfirmointi juhlissa toissa elokuussa ollessani rv14 suunilleen, iha nselkeä vauva maha ja kaikki sitä ihasteli ja lopussa maha oli 109cm. Ei ole kuitenkaan verrannollinen alun kasvuun se riippuu niin monesta asiasta se koko.
Itse olen tosi lyhyt (155cm ) joten vatsa näytti TODELLA suurelta, kun taas äidilläni, joka on huomattavasti pidempi, ei tuommoinen 109cm mahan ympärys näyttänyt aikoinaan mitenkään suhteettomalta.
Ja yllensä sf-mittaa seurataa neuvolassa ja itsekkin menin ihan normi käyrillä, eli massun vain on iso lopussa, halusi sitä tai ei, mutta joillain se voi olla suureman oloinen kuin toisilla ja joillain voi sitten olla häikkää sf-käyrän kasvussa, jolloin massu on joko suurempi tai pienempi.
Mutta hankala se maha lopussa on jokatapauksessa, mutta hyvällä tavalla :D :hug:

Täällä on tosi kaunis ilma, joskin tuuli on aivan järkyttävä, hyvä ettei tukkahaivenetkin lennä päästä. :LOL:
Mies kasaa juuri sitä hyllyäni, totesin etten sitä yksin saa millään koottua =)

Uloskin PITÄISI mennä, mutta toisaalta täällä pitäisi hiukan siivotakkin...hmmm..ja tuo tuuli...ehkä huomenna ulos..tai sitten siivoan huomenna :LOL:

Olo on vähän väsynyt, kun tuli herättyä miljoona kertaa vessaan viimeyönä...tästä se sitten lähtee :D
Ja tosiaan, uskomatonta, että tässä on n.26viikkoa +/-2viikkoa vauvan syntymään ja taas meikäläiselläkin poksuu viikot lauantaina...oih :D

Ja meikäläisen Elämänlangat puski juuri ulos mullistaan, ovat hurjan nopeita itämään, suosittelen ehdottomasti, jos joku aikoo joskus kokeilla :D

Nyt ainakin siistimään tuo pojan huone, siellä on kuin pommi iskun jäljiltä :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 14+5
 
Tsemppiä myös minunkin puolestani tupakoinnin lopettamisen kanssa taisteleville! :wave: :hug: :flower: Onnistutte kyllä varmasti, kun vain jaksatte yrittää ja uskoa, että hetkellinen himo, on vain tosiaan hetkellinen. Joku terkka tai muu tais mulle sanoa aikanaan, että tuo himo kestää max 15 min ja sen jälkeen on taas vähän helpompi kuin aiemmin kieltäytyä.
Ite kanssa poltin aivan liian monta vuotta nuorempana ja lopetusyrityksiä oli lukemattomia. Mutta päätös raskautumisen yrittämisestä sai mut lopulta lopullisesti irti. Ja nyt oon ollut jo kohta 2,5 vuotta ilman. Enkä usko, että enää tarvii koskeakaan.

(.) :heart: :heart: Täällä Maukka (mistä lie hassun työnimensä saikaan) on antanut itsestään ensimmäiset selvät merkit. :heart: Oon niin yhtä hymyä. :) Eilen jo epäilin automatkalla tunteneeni jotain, mutta kun en aivan ollut varma. Mutta nyt töistä tullessani istuin tähän koneelle hetkeksi ja niin tuli muks muks ja vielä myöhemmin lisää muks.
Tästä se taas sitten lähtee...

;) Oh, näyttää olevan kovakin jumppatuokio asunnossa menossa, kun aina vaan muksii. Onneks nuo on vielä niin hentoja, että ei tarvi pelätä kylkiluiden puolesta :LOL: Sitäkin vielä on tiedossa... :kieh:

Ja Toivo: kyllä mulla ainakin 14+ viikolla vauvamasu oli jo ihan selvä, eikä mulla kyllä mielestäni kovin suuri maha lopussakaan ollut (sf-mitta oli alakäyrillä). Se mahan kasvu on niin yksilöllistä. Ja välillä tupsahtaa paljonkin massua ja sit taas saattaa kasvaa hitaammin. Mutta jos oikein pienikokonen olet, niin todennäköisempää on, että massusta tulee aikamoinen rantapallo :LOL: :ashamed:

Hätähousu ja muksautteleva Maukka 13+3
 
Hätis:
Oi nyt siullakin tullut ne muksutukset :heart: Onnea niistä ja kuten sanoit, ihanaa että ovat kevyitä ja hentoja...hampaat irvessä sitten saakin olla jos/kun vauva kääntyy raivotarjontaan ja potkut tulee kylkiluihin...ah sitä tunnetta :LOL:
Ja tuo mahan koko on osuvasti rantapallo jos on lyhyt...harmi ettei minulta ole kunnollista kuvaa otettuna kun olen viimoisimmillani, kun tulin silloin kauheaan räkätautiin ja olin kaukana kuvauksellisesta persoonasta :D
Ja voin sanoa, että synnyttäminen nenä räässä ei ole mukavaa, mutta se mikä oli erikoista oli, että lentsu katosi sen sileäntien, kun poika oli syntynyt :D
 
Freesia :hug: toivottavasti saatte hyviä uutisia

Tänne ei ihmeempiä, yksi päivä takana vielä 4 työpäivää ennen vapaita. Muksut vein junalle ja sitten kävin kaupassa ihmettelemässä että mitähän sitä haluaisi syödä. Ei oikein ruuanlaittaminen innosta kun yksin olen mutta jotain on varmaan syötävä.

Ihanasti on Paapelolla intoa laittaa kukkia. Itse en jaksa mitään esikasvatella. Sitten alkukesästä kyllä kylvän kasvimaalle kaikenlaista syötävää ja jotain parvekekukkiakin varmaan ostan. Mansikkamaan perustaminen olisi nyt kesällä vuorossa. Perennapenkkiin on onneksi valmis suunnitelma jonka kanssa marssin kauppaan. Ilman jonkun muun tekemää suunnitelmaa siitä ei varmaan olisi tullut yhtään mitään. Mutta vielä on lunta 30 cm pihalla joten ei hoppua!

Onpelin jo toissailtana kestoja, ihan valmiiksi eivät vielä tulleet mutta onhan tässä vielä aikaa.
Hyvää ja aurinkoista Pääsiäistä kaikille!

Peppi + toukka 13+2
 
heipäti hei ja hyvää pääsiäistä kaikille.
En ole tänne viellä nokkaani tunkenut mutta nyt sen sitten teen.. Elikkäs meille on tulossa kolmas lapsukainen ja LA olis 11.10 ja ja viikkoja olis kasassa sellaset 13+4 alku odotus on ollut väsymystä ja pahaa oloa! Mutta nyt alkaa helpottaa ja hehkeyskin rupee pikku hiljaa nostamaan päätään.

Mutta paremmalla ajalla enemmän lapset tulikin kotiin!!
 
Tervetuloa raputitirallaa. Kiva nimi sulla. =)

Paapelo voisit tulla meillekin näyttämään viherpeukaloasi mun kukkaparoille. Mullanvaihtoonkaan en ole jaksanut ryhtyä ja jo helnikuussa ostin joitakin siemeniä, jotka edelleen odottaa multiin pääsyä. Odotan inspiraatiota. :D
Mutta mua jäi nyt ihmetyttämään tuo kun kerroit tarkistaneesi oman kohdunkaulasi tilanteen. :eek: Osaatteko te kaikki muutkin tuon homman. Mä en ole ikinä edes kuvitellut voivani sitä tsekata. Vai oliko se niin että Paapelo on alan ihmisiä.
Mulla on muuten ens viikolla lääkäri ja se on kans joku mies. Yleensä on ollut ihan ok kaikki lääkärit, vaikka kieltämättä naislääkäri tuntuu jotenkin "kotoisammalta".

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille,
Meriaani +pitäiskeksiityönimi 13+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja paapelo:
Toivo:
mulla oli sisaren konfirmointi juhlissa toissa elokuussa ollessani rv14 suunilleen, iha nselkeä vauva maha ja kaikki sitä ihasteli ja lopussa maha oli 109cm. Ei ole kuitenkaan verrannollinen alun kasvuun se riippuu niin monesta asiasta se koko.
Itse olen tosi lyhyt (155cm ) joten vatsa näytti TODELLA suurelta, kun taas äidilläni, joka on huomattavasti pidempi, ei tuommoinen 109cm mahan ympärys näyttänyt aikoinaan mitenkään suhteettomalta.


paapelo+poju+Tiuhti 14+5
Jep, näin se on yksilöllistä, kun mulla vatsanympärys oli viikko ennen synnytystä 116cm ja kaikki vai kummastelivat, että on kohtuu pieni maha. Ja oon aina ollut kuitenkin kohtalaisen hoikka. Mutta pituutta onkin 175cm, joten tuolla varmaan on osuutensa asiaan. Ja totta kyllä sekin, että sama miten pieni tai suuri se maha lopussa on niin vaivoja on varmasti jokaisella enemmän tai vähemmän ;)

Hätäpöksy ja Maukka 13+3
 
Kiitokset vastauksista! =) Otan nyt siis rennosti vaan ja kasvattelen massua rauhassa. Onhan se totta, ettei sitä kuitenkaan voi tietää miten isoksi se kasvaa ja lopussa kuitenkin kiitos seisoo! Pääasia, että asukilla on hyvät oltavat :heart:

Hyvää pääsiäistä kaikille!
 
Kohdunkaulasta:

Heh, en ole alan ihmisiä, mutta erittäin kiinnostunut alasta eli kätilöksi olen ajatellut itseni lukea, jahka olen saanut omat lapseni tehtyä :D Mutta tosiaan, tuo on helppo kokeilla, sillä sormelle auki olisi yhtkuin, että sormi yksi sormi mahtuu läpi siitä pienestä reijästä, joka kohdunkaulalla on...näin ihan teitämättömällekin ehlppo ja se on usein ihan sormen mitan päässä, joten siihen yltää, mutta korkeus voi vaihdella päivän mittaan, joten vaikkei yltäiskään se ei tarkoita mitään.
En kyllä siis harrasta tätä seurantaa, mutta kun oli niin hassuja tuntemuksia, niin kokeilin onko jotenkin erimoinen ja olihan se hiukan, muttei mitään vakavaa silti =)

Viherpeukku lähettää inspispölläyksiä kaikille sitä kaipaaville *haaa fuuuuuuhhh* :eek: :whistle:
Tajuton kasvuvauhti rehuilla päällä ja rukoilenkin sääukkoa, että tekee pian keväästä lämpimän...nuo tiistaina kylvämäni Aitoelämänlangat on jo pisimmät melkein 10cm :eek:

Tiuhtilla on tänään ollut vähän hiljaisempaa, mutta muutamat heilunna olen kyllä bongannut.

Poika taasen on ihan hyper energinen ja kolhii itseään tuon tuosta ja suru on sitten niin kovin suuri....tyypillinen poika sanoisin :D

Itsellä ei sen kummepaa juuri nyt.

Hyvää pääsisäistä kaikille :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 14+6
 
No missäs kaikki oikein on? vaikka ei mullakaan mitään kummempia, pääsiäistä vietellään pitkään sängyssä loikoillen ja päiväunistakin nauttien.

Mä olen kans ollut muutaman kerran tuntevinani liikkeitä, mutta ovat vielä niin hentoisia että melkein hengitystä saa pidätellä, joten en nyt ole varma onko ne oikeasti pikkuisesta.

Hauskaa päivän jatkoa vaan kaikille,
Meriaani 13+4
 
Taitaa kaikki olla pääsiäisen vietossa niin tiiviisti että ei täällä ehdi käydä :) Meillä on kiirettä remontin kanssa, tai mies tosin siellä häärää kun minä en pysty lakkahöyryssä olemaan, eikä se varmaan terveellistäkään ole. No, onpahan aikaa kotona siivota ja koirien kanssa ulkoilla. Energiataso on noussut kummasti parin erinomaisesti nukutun yön jälkeen ja nyt jaksaa taas touhuta kunnolla :)
 
Höh...kirjoitin aamupäivällä pitkän jutun, mutta eipä näy täällä mitään :ashamed:

No kuulumisia sen verran, että energiaa virtaa suonissain. Olen pyörittänyt koko kodin lattiasta kattoon, siivonnut parvekkeen ja vaihtanut sinne järjestyksen...lisäksi sitten tietenkin ulkoilua ja kohta taas uudestaan ulos jahka poika herää.
Ekat suurimmat taimet vein ulos happihyppelylle, mutta kohta takaisin sisään saavat tulla, jottei eka kerta kävisi liian raskaaksi :D

Meidän poika on näemmä päättänyt alkaa nukkua vihdoin öitään läpeensä. Luojan kiitos. Mutta varmaan taas sitten häiriintyy ihan viimeistään silloin, kun vaihdetaan ukkeli ihan lasten sänkyyn, mutta menköön, suht nopeasti sekin pois kiipeily vaihe kitketään pois hänestä :LOL:

Nyt en tosiaan malttaisi näiden ihanien lämpimien päivien jälkeen odottaa sitä pysyvää kevään lämpöä...ja tietysti, että saisin viritettyä kasvini ulos :LOL:

Tiuhti on tänään ollut paljon hiljaisempi kuin muutamana menneenä päivänä, mutta johtunee ihan siitä, että heilun ja häärään kuin mielipuoli :D
Maha sen sijaan on jo aikas suuri...eilen illalla oikein säikähdin kun katsoin paljasta mahaa peilistä, siitä on tullut kiinteämmän oloinen ja ne muutamat r-arvet, joita massulla oli, on johonkin haalistunut :D

Viikotkin poksui tänään ja ihan todella olen kummissani, että näin pitkällä sitä jo porskutellaan...ihan pianhan sitä ollaan jo puolessa välissä ja kohta onkin jo rakenne ultrakin. Huuh...ehdinköhän kaiken tämän kesä höösäyksen keskellä edes muistamaan koko raskautta, tai lähinnä toitottamaan päähäni, että täältä ihan totta olisi LAPSI syntymässä...taidan tällä hetkellä siirtää kaiken odotuksen riemuni pikku kasveihini :LOL:

Mutta nyt juomaan kuppi kuumaa kahvia ja lekottelemaan iltapäivän aurinkoon parvekkeelle :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 15+0 POKS
 
En malttanut pitää näppejäni irti kamerasta ja näpsin sitten kaksi kuvaa. :LOL:

Tässä maha omasta näkövinkkelistäni ylhäältäpäin kuvattuna rv15+0



JA tässä perinteinen sivuprofiili mahasta rv15+0



paapelo kiittää ja kuittaa :D
 
Heissan!

Piti tulla ihan poksumaan tänne eli: POKSISTA POKS! Nyt paukkuu viikot ja kolmannekset :D Kaksitoista viikkoa epävirallisesti mutta todellisesti täynnä, jee! Tätä olen odottanut ja ihanaa; nyt se on tässä!
Ultrassa siis käyty ja turvotusta vähän; 0,6-1,0 Katsotaan, mitä trisomiaseula sitten näyttää. Perinnöllisyyslääkäri sanoi, että jos siitä selviän, sitten arvojen pitää olla ihan vimpan päälle. Olen niin vanha jo, että minulle se hälyttää tosi helposti. Sanoi, että todennäköisempää on, etten selviä siitä puhtain paperein. Kohta sitten näkee. Sanoi, että se seula on kaikkein realistisin 35-37 vuotiaille. Nuoremmille se on aika optimisti ja vanhemmille pessimisti, jos tällaisilla sanoilla sitä kuvaisi.
Nyt tosiaan ultra näytti neljä päivää vanhempaa raskautta kuin mitä eka ultra. Vaikkei aikaa muutettukaan papereihin, olen tyytyväinen =) Nyt se siis näytti suunnilleen sen, mitä itse ajattelinkin.
Siellä ultrassa hän, pieni touhusi ekan vartin niin kovasti ja sitten nukahti :heart: Piti töniä masua, että heräsi ja saatiin kaikki mitat otettua. Mies puhui puhelimessa kaverilleen kotona, että äitinsä näköinen se tyttö oli :LOL: Ei me sukupolta tiedetä, mutta mies toivoo, että olisi mieluumnmin tyttö. Tänään kyllä sanoi, että ihan kumpi vaan on ok :)
Ollaan oltu rakennuksella koko perhe, mä oon ihan naatti!
En voi lukea nyt tässä välissä teidän juttuja nyt mutta toivotan kaikille mukavaa pääsiäisen jatkoa! Pakko mennä syömään ja suihkuun..
Ihana masu paapelo =) Mullakin on jo pikkiriikkisen :D
 
Hei! Ajattelin tilata tai siis pyytää 30v lahjaksi jotain vauva-aiheista lehteä. Mitä te suosittelette? Mulla siis eka lapsi ja tietty haluisin tässä vaiheessa lukea muiden odottajien kokemuksia ja tuntemuksia + vastasyntyneistä.

t:mä ja maha-asukki 14+5
 
hollannikkaat:
Tuohon odottajien ja vastasyntyneiden ja ihan vauvan kehityksen kannaltakin suosittelen erittäin lämpimästi Vauva-lehteä.
Itsellä ei siis ollut esikoisen synnyttyä vielä mitään lehteä tilauksessa, mutta sitten minulle soitti vallan ihastuttava ja itsekkin suurperheellinen lehtikauppias äiti ja myi minulle Vauva-lehden.
Hetkeäkään en katunut ostoa.
Siinä on selviytymistarinoita, äidiksi eri ikäisinä, vauvan kehitystä 0-3v joka kuukausi, synnytys ja odotus tarinoita ja tietenkin myös yksi kolumni ihan isälle ja myös äidille itselleenkin yksi kolumni...toki kumpikin voi lukea kummankin :D
Lehdessä on myös paljon erilaisia vinkkejä milloin mihinkin, kuten kenkä ostoksiin, uusimpia vaunu merkkejä jne. vaihdellen kuukausittain ja tietenkin sitten loppusivuilla on hurjasti erilaisia mainoksia nettiosoitteineen, joissa välttämättä ei koskaan muutoin tietäisi tulla käymään, eli vauvanvaate/tarvike sekä mamma puoteja...Eli lämpimästi suosittelen :D

huhhu...juuri tultiin reippaalta lenkiltä. huomasin kävellessä, että koivujen lehdet on meillä viittävaille puhkeamaisillaan, jos ilmat pysyvät yhtä lämpiminä ja pari sadepäivääkin suodaan. Ja paljon muutakin löydettiin pojan kanssa, kuten villiintyneitä krookuksia, voikukn lehtiä saniaisia (huom! tähän aikaa vuodesta ) jne.
On se ihanaa että meillä on 4 vuodenaikaa :D

paapelo+poju+Tiuhti 15+0
 
Heippa taas kaikille!

On taas tovi kun olen kirjoitellut, jotenkin tuntuu ettö touhua riittää ja kerkiää vaan lukemaan muiden jutut mutta ei kirjoittamaan.

Ollaan oltu koko päivä pihalla. Minä öljysin meidän terassin kalusteita ja isäntä pesi terassia, oli kyllä niin mahtava ilma. Ja kun poika heräsi päikkäreiltä, niin lähdettiin meidän lähellä olemaan Haltialan tilaan katsomaan lehmuja ja pikkuisia karitsoja :)
Pojan mielestä traktorit oli kyllä parhaita :D

ON:
Liikkeet on vähentyneet, tai siis niiden tunteminen. Pariin päivään en ole kunnon liikettä tuntenut. Onneksi heti pääsiäisen jälkeen ti on neuvola niin pääsee kuuntelemaan sydänäänet. Muuten olo on ihan hyvä, varmaan on hemoglobiini laskenut kun tuntuu että väsyttää taas enemmän.

Varattiin muuten matka Kreikkaan, lähdetään ens kuun lopulla :D
Ja sit kesällä viel Unkariin ja sieltä Italiaan täsin häihin, hihii :D :D

Niin ja varsin ajan jo 4D-ultraan 18.5 (meijän 6v päivä muuten) jolloin viikkoja tasan 21+0. Halusin käydä siellä ennen Kreikan matkaa jotta tiedän kumpi siellä masussa oleilee..

Ei muuta kuin ihanaa pääsiäistä ja kesän odottelua:)

Inka & Taika 15+5 :heart: :heart:

Ps. Mä suosittelen myös lämpimästi vauvalehteä, tuli mulle jo esikoisen aikaan ja nyt tulee kans. Kaikki lehdet on tallessa!;)
 

Yhteistyössä