löytyykös vielä n.20kg:n pudotus kavereita??

Juu, kiitoksia kannustuksesta, mietin tota asiaa just aamulla. Jos viikossa tulee 300g, mielellään ajattelee, että eihän toi mitään. Sit kun laihtuminen on samaa vauhtia, niin voi kamala. Tänään ois voinu olla punnitus, mulla on vatsaflunssa päällä. Eilinen meni sängyssä kaksinkerroin ja illalla 38 kuumetta, onneksi pappa hoiti vähän koiria ja tuota 3 vuotiasta, että just jaksoin vaavin kanssa. Parempaa viikonloppua teille muille!
Tällä vauhdilla tavoite on saavutettu 1,5 vuoden kuluttua, pitää vissiin koittaa ryhdistäytyä. Tosin mulla on täysimetys vielä päällä, että ihan kovaa kuuria ei voi aloitta (onneksi?) vielä.
 
Oli pakko tulla hehkuttamaan! Eilen aloitin sitten viiden päivän nutrilet kuurin ja aivan uskomaton tulos kun oli heti lähteny -2.3kg :D . Osa tietty oli nesteitä, mutta silti. Saapi nähdä lähteekö sitten enempää. Nyt lähden lenkkeilemään, heippa :wave: .
 
Mä oon ostanu prismasta tai cittarista sellasen Nutrilet quikstart paketin. Siin on viiden päivän kaikki ruuat ja se maksaa noin 35?. Aamusti pirtelö, sit on lounaaks patukka ja päivälliseks ruoka(joko pasta tai keitto). Kahdesti päivässä joko kasvisliemi tai tomaattiliemi.
 
Ihan nyt vaan, et mikäköhän tässä on ongelma, kun ei laihdu...no viikonlöoppuna vähän herkuteltiin, mutta mielestäni (ja miehenkin) pysyin kohtuudessa ja herkut oli -ei niin pahoja laihduttajalle-osastoa...
Maanantaina kuntopyörää n. 30min, tiistaina kuntopyörää n. 40min, keskiviikko ja torstai tais olla väliä, perjantaina poljin tunnin kuntopyörää (poltti 460 kaloria), lauantaina tehtiin n. 1½h (7km) pururatasauvakävelylenkki, eilen poljin kuntopyörää 30min.
Tuossa siis suunilleen liikkumiset ja jos pv:n pisteissä laskis syömiset (en siis laske kyllä), niin tulis n. 22-25p/pv ja mulla olis sallittu 20....mutta liikunnan huomioon ottaen, eikö tuo pitäs aika balanssissa olla? :whistle: :wave:
Turvotus on KAMALAA taas!!!!! |O

Motivaatio on totaalisen hukassa :snotty:
 
Tosta Nutriletistä vielä...et meneekö siitä "teho", jos ottas niin, että sen 5 päivän kuurin, mutta söis kohtuudella myös vihanneksia, kasviksia jne (jotka on PV:ssä 0-pistettä)...Periaatteessa sen kyllä pitäs kai niinki toimia, ei varmaan niin paljoa pudottas kuitenkaan...pitäsköhän kokeilla =)
Koska sen TIEDÄN et pelkästään niillä pöperöillä en pysty olemaan, kun muu perhe tarvii kuitenki oikeeta ruokaa :whistle:
 
Jahvetti, ohjeessa muistaakseni sanottiin että voi syödä esim. salaattia hiukan ja kalorittomia juomia kuten kahvia ja teetä saa juoda. Oon ite syöny kurkkua ja porkkanaraastetta lisäks. Mulla ei oo tehny tiukkaa, kunhan pääsee siit näläntunteest ekana päivänä yli niin ei tunnu misään.... Mulla on viel ruumillista työtä ja hyvin tänään pärjäsin.
Ja pitää ehdottomasti muistaa juoda!
 
Moikka moi!Ei ole tullut vähään aikaan kirjoitettua...Ensiksi,Angel08,en imetä enää,enkä suosittele tuota Nutrilettia imetyksen aikana.Sitten Selis ja Jahvetti,minäkin söin tuon Nutrilett Kick Start paketin,nelisen kiloa lähti pois,mut kun palasin syömään normiruokaa,tulla tupsahti 2,5kg takas...Äkkiähän sillä saa monta kiloa pois,mut osa kyllä mulla ainaki tuli takas. |O Pienten repsahdusten ja liikkumattomuuden jälkeen olen taas kolme päivää laskenut pisteitä orjallisesti.Jospa se tästä (taas :ashamed: ...) lähtisi,mulle on ne 2 ensimmäistä päivää aina vaikeimpia.En ole nyt puntarillakaan käynyt,joten seuraavaa punnitusta ja pudotusten laskemista odotellaan lauantaihin. =) Päätin itselleni realistisemman tavoitepainon,75kg.Ensin meinasin 70kg,mut se tuntuu niin pirun kaukaiselta! |O

Pituutta mulla 176 cm
Aloituspaino:90,5kg
Tavoite:75kg
 
Pianza, mulla tää Nutri juttu on lähinnä siksi, että haen lisää motivaatioo sillä :snotty: Jos muutama kilo lähtis, ni olis varmaan enemmän motivaatioo pitääkin ne poissa =)
Ja meinasin, etten 100% orjallisesti elä pelkästään noiden pussien kanssa vaan syön lisäki näitä kalorittomia juttuja, mitä PV:ssäkin on "0-pistetä" =)
Katsotaan, kuin muijan käy :LOL:
 
tsemppiä Jahvetille nutri kokeiluun.

eilen poljin kuntopyörää 15min. varovasti aloittelen, kun viimeksi kipeytyi toinen jalka. tänäänkin ois taarkoitus pikkuisen polkea. eilen en ehtiny pelaamaan lentopalloa, mikä vähän harmittaa.
 
Jahvetti Söin sen tehostartin kans alkurysäykseksi,ja kyllä se pontta antaa kun huomaa et edes se pari kiloa on pysyny poissa! =) Söin 100% pelkkiä nutreja,ja viimeisenä ja toiseks viimeisenä päivänä alkoi se maku tökkiä toden teolla... :x Jälkeenpäin kun ajattelee niin se ei mulle oikein sopinu,pää ois jaksanu vaikka toisen paketillisen putkeen mut kroppa pisti hanttiin,pyörrytti koko ajan,päätä särki ja semmoinen etova olo oli 24/7. Mutta tsemppiä teille molemmille tehostarttilaisille! =) AAARGH mulla tekee sikana mieli lihapiirakkaa nakeilla ja suklaacookieita!!! :headwall: Liimasin 2 valokuvaa itsestäni jääkaapin oveen,toinen on 5 vuotta vanha jossa painoa jotain 79kg pintaan,ja toinen on eilen otettu fatso-kuva.Jospa se vähän hillitsis aina jääkaapin oven aukomista... :kieh: :kieh: :kieh:
 
Tulipa tuossa syötyä lautasellinen salaattia...kummasti nälkä helpotti, kun sai jotain pureskeltavaa :D
Pakkohan tässä tällä ruokamäärällä on paino tippua :headwall: :headwall: :LOL:

Päivä on helppo olla...mutta näin ruoka-aikaan on pakko syödä muiden kanssa!!! PAKKO!! :headwall: No, sallin sen salaattilautasen itselle =)
Ja illanpäälle, jos vielä nälkä yllättää, niin porkkanoita popsin ja Valion kaloritonta mehukeittoa =)
Meneeköhän jo liikaa jos tota mehukeittoa??? :wave: :wave: Kaloreitahan siin ei oo.... :whistle:
 
Mä tänään kävin syömässä lounaaks kanasalaatin! Tuli sellanen olo et pakko kun heikotti. Muuten on menny tosi kivasti. Mulla on niin raskas työ että oli pakko syödä kunnon ruokaa ;) .
Mies osti lauantain meille uuden digitaalisen vaa'an, siit on helpompi seurata painoa. Eli punnitsin sillon itteni ja lähtöpainoa olikin 93.4 :ashamed: , mutta tänään aamusti 90.2! Kivasti on paino pudonnut ja antaa mulle tosi paljon motivaatiota jatkaa samaan malliin! Pari päivää ois viel jäljellä, toivottavasti se sujuu hyvin! :)
 
Ai niin ja oon aatellu ensiks ittelleni tavotteeks laittaa 85 ja unelma ois jos saisin pudotettu 65, mutta voi olla et on liikaa. Tyytyväinen oon kun saan yhet farkut jalkaan mitkä ei oo koskaan mahtunu mulle, ne on mun tavote ;) . Mulla on paino ollu aikasemmin 88 ja nyt kun lihoin niin päätin ettei tää peli vetele, täytyy yrittää elämäntaparemonttia!
 
Selis, hienoa hienoa :attn: :attn: *malttamattomana odottaa seuraavaa vaa`alle hyppäämistä* :LOL: :LOL:
Mulla olis viel tälle päivää yks kasvisliemi juomatta :whistle: Pakko sästellä viel hetki, ettei maha kurnien tarvi nukkumaan mennä :kieh:
Oikeestaan...ei kyllä nälkä oo, ei maha murise tms....mut TEKEE MIELI kaikkea!!!! Taidan olla siis vain tunnesyöppö :snotty: :snotty:
 
tavoitteista, mä olen jotain 156cm pitkä ja tavoite ois tuolla 60kg alapuolella. eka tavoitteena alle 70kg, sitten 60kg jne.

no eilen ei kumminkaan tullut poljettua kuntopyörällä. tänään yritän polkea sit.
 
Jee :attn:
Eilen aloitin Nutrikuurin ja eilen aamulla paino oli 75,2kg...tänään aamulla 74,2kg!! Jesh!! Edes kilo!!!!
Ja söin kuitenkin myös muuta Nutrien lisäksi (porkkanoita, salaattia, mehukeittoa...) :D :D
Paremmalla mielellä kohti uutta päivää :wave: :wave:
 
Hienoa Jahvetti! Kyllä toi antaa kummasti motivaatiota!

Itelläkin meni lukemat alle 90kg! Jes! Täytyy vaan sikeesti yrittää jaksaa viel tää ja huominen päivä! Mäki ostin mehukeittoo et saa sitä sitten pahimpaan himoon vetää! Söin eilen myös puolisen litraa mansikoita! Silti paino oli laskenu.

Tänään koklailin kaikki housuja ja parit mahtu jo hyvin päälle. Kuitenkin mulla ei oikeen vyötäröstä lähe vaan jostain muualta :kieh: . Oon nyt sit alkanu tekee iltasin vatsalihaksii jos se vaikka auttais!

Kataja, oon miettiny kanssa kuntopyörän hommaamista. Tuleeko siinä poljettu? Aattelin meinaan et ois tosi kiva samalla kattoo telkkaa ja polkee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Selis:
Kataja, oon miettiny kanssa kuntopyörän hommaamista. Tuleeko siinä poljettu? Aattelin meinaan et ois tosi kiva samalla kattoo telkkaa ja polkee...
Mulla on kuntopyörä lainassa ja joka ilta tulee polettua 30-60min ja katottua telkkaa!!! :D
Tosin nyt nää 5 päivää aion olla polkmatta, koska siinä tulee aina kamala nälkä :ashamed: :whistle: :kieh:
 

Yhteistyössä