Lesbo papit naimisiin keskenään

  • Viestiketjun aloittaja huh huh
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja A-M:
Jos vähän viitsii googlettaa, niin esim. Wikipediasta löytyy tälläinen: "Näin tosiasia on se, ettei varhaiskristilliseltä ajalta tunneta yhtään tekstiä, joka olisi väittänyt yksiselitteisesti Jeesuksella olleen puoliso tai lapsia." Eli faktaa ei ole, vain olettamuksia, tulkintoja --> joita Da Vinci-koodikin on.
Maria Magdalenan on kirjoitettu olevan "jeesuksen kumppani" ja muutamassa tekstitssä on kirjoitettu heidän suutelevan, esimerkiksi...

Sen lisäksi on tiedossa sukupuita Merovingiaaneihin asti joihin kuuluu myös jeesus esi-isinensä ja lapsinensa.

Tekstiä jeesuksesta ja niistä ajoista on paljon. Jos jeesuksella ei olisikaan ollut vaimoa, miksi tätä ei raamatussa selitetä? Olisi ollut kovin kummallista silloin että naimaikäinen mies on ilman vaimoa, jossakin siitä olis selitetty jotain...
no nuo kohdat missä puhutaan mariasta kumppanina ovat kummallisia koska tuo sana alkuperäisellä kielellään ei tarkoita muuta kuin uskonveljeyttä, kauppakumppania jne. Tekstissä jossa noin on sanottu käytetään toista sanaa kuvaamaan lähempää suhdetta. Tuona aikana myös miehet suutelivat keskenään kumppanuuden merkiksi.

Kaikilla juutalaisilla miehillä ei ollut vaimoa, esim joillain rabeilla ja opettajilla muun muassa ihan käytännön syistä.

En kuitenkaan väitä ettei Maria voisi olla Jeesuksen vaimo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja veden-neito:
Raamattu kieltää homosuhteet oli ne sitten miesten kesken tai naisten kesken. Jo pieni lapsikin sen tajuaa ettei se ole normaalia jos sedät suuteloo setiä tai tädit tätejä. Nykyään kun vaan pyritään tekemään homous normaaliksi seksuaaliseksi kanssakäymiseksi ujuttamalla homo/lesbopareja elokuviin sarjoihin jne.
Jos naiset olisi tarkoitettu elämään yhdessä avioparina niin kyllähän he keskenään silloin voisivat lisääntyäkin.
Tuolla joku kysyi mitä Jeesus sanoisi.. Hän varmaan sanois saman kuin sille syntiselle naiselle:"10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
miten jeesus toteisi lapsista joita hyväksikäyttää aikuinen mies?Mitä Jeesus sanoisi siihen?..että sun poikalastas vedetään persiiseen ja ihan kimpalla aikuisten voimalla....miksi se jeesus sallii sen tahi hänen isänsä:JUMALA!???tätä mää en käsitä!!!

:xmas: :xmas:
 
vieras
Joo, ei toi tuomitseminen ja ekan kiven heittokaan mun muistikuvieni mukaan ihan raamatun oppien mukaan mene!

Mutta mulle on ihan yks ja hailee kuka rekisteröi parisuhteensa ja kenen kanssa, kunhan ovat onnellisia itse valintoihinsa.
 
Ihmettelen kovasti näitä, jotka ovat homoutta ja lesboutta vastaan.Keitä he kuvittelevat olevansa?Mikä tekee juuri heidän elämisestään arvokkaamman?Ei yhtikäs mikään.

Juuri tuollaisten kaltaisten ihmisten ansiosta maailma menee huonompaan suuntaan,
 
niina
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Luulis nykyään kaikkien tietävän :eek: Maria Magdalena oli jeesuksen vaimo. Kaikilla juutalaisilla miehillä tuohon aikaan oli vaimo tiettyyn ikään tullessa, muuten he eivät olisi olleet uskottavia.

En usko jeesuksen olleen homo, sillä hänen liittoansa on kuvattu erittäin lämpimäksi.

Jeesuksella oli myös sisaruksia ja hänelle syntyi lapsi.
Kaikki ei ole tainneet lukea Da Vinci -koodia ;)
hei haloo nyt! te sekoitatte faktan ja fiktion! ja se tarkoitus tuolla kirjalla varmasti onkin. Mutta hyvät ihmiset, ennekuin tuutte tänne väittämään tällaista perehtykää Raamattuun!
 
niina
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:

ei kukaan varmasti ole sen parempi. Ei kaikkea epänormaalia tartte alkaa hyväksymään. en usko, että meidän uskovien takia maailma menee huonompaan suuntaan. Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ei siinä mitään logiikkaa ole kyse on vain kirkon tutinasta jäsenkadon edessä. Ei takuulla moni pappi väitä, että ei olisi synti harrastaa moista.
Joo, joku vähäpätöinen arkkipiispa Jukka Paarma vaan on julkisesti kehdannut olla sitä mieltä, ettei se ehkä ihan niin kamalan tuomittavaa olekaan.
Ei siinä jonkun paarman sanat paljon paina kun mennään viimeiselle tuomiolle.
Eikä etenkään, kun mitään viimeistä tuomiota ei olekaan.

Alkuperäinen kirjoittaja niina:

Eiköhän tuo sama päde näihin molempiin kirjoihin. Mun mielestä ainut iso ero on se, että Da Vinci -koodissa oli kunnon juoni.

niina
Alkuperäinen kirjoittaja Afu-82:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Jeesuksella oli myös sisaruksia ja hänelle syntyi lapsi.
Missähän kohtaa Raamattua tämä sanotaan? Siis tuo lapsi-osio..Ei ole tullut ainakaan minua vastaan.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä yhtä paljon, jokaikinen ihminen on hänelle tärkeä ja rakas. Hän ei käännä kenellekään selkäänsä, vaan moni ihminen on itse kääntänyt selkänsä Jumalalle. Ihmiselle on annettu vapaa tahto valita mitä tekee. Jokainen tulee olemaan tilillä viimeisen kerran Jumalan edessä. se on ihan oma asia haluaako siihen uskoa vai en. Itse en ainakaan uskalla olla uskomatta.
siunausta sulle! Joo, ei Raamatussa kerrota Jeesuksen biologisista lapsista. Tarttis useamman ottaa Raamattu sieltä hyllystä pölyttymästä ja alkaa tutkia hiukka verran tarkemmin:/.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
Uskonsiskot ja -veljet ovat tässä vuosisatojen saatossa syyllistyneet aikamoisiin hirmutekoihin :(

v
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei siinä mitään logiikkaa ole kyse on vain kirkon tutinasta jäsenkadon edessä. Ei takuulla moni pappi väitä, että ei olisi synti harrastaa moista.
Joo, joku vähäpätöinen arkkipiispa Jukka Paarma vaan on julkisesti kehdannut olla sitä mieltä, ettei se ehkä ihan niin kamalan tuomittavaa olekaan.
Ei siinä jonkun paarman sanat paljon paina kun mennään viimeiselle tuomiolle.
:LOL: Tää kyllä tipautti aika totaalisti *repskops*.
 
niina
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Luulis nykyään kaikkien tietävän :eek: Maria Magdalena oli jeesuksen vaimo. Kaikilla juutalaisilla miehillä tuohon aikaan oli vaimo tiettyyn ikään tullessa, muuten he eivät olisi olleet uskottavia.

En usko jeesuksen olleen homo, sillä hänen liittoansa on kuvattu erittäin lämpimäksi.

Jeesuksella oli myös sisaruksia ja hänelle syntyi lapsi.
Kaikki ei ole tainneet lukea Da Vinci -koodia ;)
hei haloo nyt! te sekoitatte faktan ja fiktion! ja se tarkoitus tuolla kirjalla varmasti onkin. Mutta hyvät ihmiset, ennekuin tuutte tänne väittämään tällaista perehtykää Raamattuun!
Eiköhän tuo sama päde näihin molempiin kirjoihin. Mun mielestä ainut iso ero on se, että Da Vinci -koodissa oli kunnon juoni.
ehkei kuitenkaan. Ramattu on Jumalan ilmoitusta meille ihmisille. Se on säilynyt jo tuhansia vuosia (jesaja n 1000 v ennen Kr), kun taas da vinci kirjoitettiin vain että ihmisiltä saadaan rahat pois ja pää sekaisin että minkä on totta ja mikä ei...
 
niina
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei siinä mitään logiikkaa ole kyse on vain kirkon tutinasta jäsenkadon edessä. Ei takuulla moni pappi väitä, että ei olisi synti harrastaa moista.
Joo, joku vähäpätöinen arkkipiispa Jukka Paarma vaan on julkisesti kehdannut olla sitä mieltä, ettei se ehkä ihan niin kamalan tuomittavaa olekaan.
Ei siinä jonkun paarman sanat paljon paina kun mennään viimeiselle tuomiolle.
:LOL: Tää kyllä tipautti aika totaalisti *repskops*.
olen samaa mieltä, vaikka paarama mitä sanoo, se ei todellakaan viimeisellä tuomiolla auta. Hänkin on VAIN ihminen ja seksuaalista suuntautuneisuutta en ole tutkinut;).
 
niina
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
Uskonsiskot ja -veljet ovat tässä vuosisatojen saatossa syyllistyneet aikamoisiin hirmutekoihin :(
jaa, no sille en voi mitään. Tänä päivänä he jakavat keittoa nälkäisille kaduilla, hoitavat sairaita, käyvät vanhainkodeissa tervehtimässä yksinäisiä, auttavat niitä, jotka ova moninaisissa puutteissa, lähtevät joskus kauaksikin auttamaan ihmisiä jne...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Ihmettelen kovasti näitä, jotka ovat homoutta ja lesboutta vastaan.Keitä he kuvittelevat olevansa?Mikä tekee juuri heidän elämisestään arvokkaamman?Ei yhtikäs mikään.

Juuri tuollaisten kaltaisten ihmisten ansiosta maailma menee huonompaan suuntaan,
Myös sinulla on varmaan moraali, joka koputtelee tällaisten kysymysten edessä ja kertoo mikä olisi oikein, mutta koet vain yhdenmukaisuuden painetta olla homomyönteinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
ehkei kuitenkaan. Ramattu on Jumalan ilmoitusta meille ihmisille. Se on säilynyt jo tuhansia vuosia (jesaja n 1000 v ennen Kr), kun taas da vinci kirjoitettiin vain että ihmisiltä saadaan rahat pois ja pää sekaisin että minkä on totta ja mikä ei...
Sehän se olisikin somaa ollut, kun Dan Brownkin olisi pokkana ilmoittanut, että en minä tätä omasta päästäni ole keksinyt vaan Jumala kävi tämän minulle kuiskuttelemassa ja minä sitten vaan kirjasin kuiskutuksen ylös :D

Ja mitä tulee Raamatun säilymiseen tuhansia vuosia, niin jos yliopiston historian professoriin on yhtään luottamista, oikeampi totuus on se, että kirjaa on kopeloitu ja editoitu useaan otteeseen, milloin kenenkin intressien mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
Uskonsiskot ja -veljet ovat tässä vuosisatojen saatossa syyllistyneet aikamoisiin hirmutekoihin :(
Niin ovat. Mutta ajattele, mitä kamaluuksia olisi tapahtunutkaan, jos he eivät olisi olleet uskovaisia?
 
näinhän se varmaan on. Kyllä jokainen tietää (jopa homo) ettei homous ole oikein ja luonnollista, mutta tätä omantunnon ääntä vaimennetaan ja tullaan vaikka tänne palstalle huutamaan homouden puolesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Ihmettelen kovasti näitä, jotka ovat homoutta ja lesboutta vastaan.Keitä he kuvittelevat olevansa?Mikä tekee juuri heidän elämisestään arvokkaamman?Ei yhtikäs mikään.

Juuri tuollaisten kaltaisten ihmisten ansiosta maailma menee huonompaan suuntaan,
ei kukaan varmasti ole sen parempi. Ei kaikkea epänormaalia tartte alkaa hyväksymään. en usko, että meidän uskovien takia maailma menee huonompaan suuntaan. Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
No siitä nyt ei ole kyse,että uskovaisten takia menisi maailma huonompaan suuntaan, uskonhan itsekin jollain tavoin jumalaan tai jotain sinne päin; omalla tavallani. Silti suvaitsen homot ja lesbot yhtä lailla kuten heterotkin.
 
mä en ala sun kanssa väittelemään, ei rakenna. Mutta muistan rukouksin, että löytäisit Totuuden.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:

Ehkä ne olisivat tappaneet muita, koska nämä eivät suostuneet uskomaan joulupukkiin :xmas:

Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Ihmettelen kovasti näitä, jotka ovat homoutta ja lesboutta vastaan.Keitä he kuvittelevat olevansa?Mikä tekee juuri heidän elämisestään arvokkaamman?Ei yhtikäs mikään.

Juuri tuollaisten kaltaisten ihmisten ansiosta maailma menee huonompaan suuntaan,
Myös sinulla on varmaan moraali, joka koputtelee tällaisten kysymysten edessä ja kertoo mikä olisi oikein, mutta koet vain yhdenmukaisuuden painetta olla homomyönteinen.
näinhän se varmaan on. Kyllä jokainen tietää (jopa homo) ettei homous ole oikein ja luonnollista, mutta tätä omantunnon ääntä vaimennetaan ja tullaan vaikka tänne palstalle huutamaan homouden puolesta.
Tiesithän, että homous ja lesbous voi jopa olla luonnollista :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaidiootti:
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
ehkei kuitenkaan. Ramattu on Jumalan ilmoitusta meille ihmisille. Se on säilynyt jo tuhansia vuosia (jesaja n 1000 v ennen Kr), kun taas da vinci kirjoitettiin vain että ihmisiltä saadaan rahat pois ja pää sekaisin että minkä on totta ja mikä ei...
Sehän se olisikin somaa ollut, kun Dan Brownkin olisi pokkana ilmoittanut, että en minä tätä omasta päästäni ole keksinyt vaan Jumala kävi tämän minulle kuiskuttelemassa ja minä sitten vaan kirjasin kuiskutuksen ylös :D

Ja mitä tulee Raamatun säilymiseen tuhansia vuosia, niin jos yliopiston historian professoriin on yhtään luottamista, oikeampi totuus on se, että kirjaa on kopeloitu ja editoitu useaan otteeseen, milloin kenenkin intressien mukaan.
mä en ala sun kanssa väittelemään, ei rakenna. Mutta muistan rukouksin, että löytäisit Totuuden.
Juu, paras lopettaa silloin, kun järkevät argumentit loppuvat. Ja kiitos vaan rukouksista; mä olen tuon Totuuden totuudellisuuden onneksi jo ymmärtänyt.

niina
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Alkuperäinen kirjoittaja niina:
Alkuperäinen kirjoittaja terapian tarpeessa:
Ihmettelen kovasti näitä, jotka ovat homoutta ja lesboutta vastaan.Keitä he kuvittelevat olevansa?Mikä tekee juuri heidän elämisestään arvokkaamman?Ei yhtikäs mikään.

Juuri tuollaisten kaltaisten ihmisten ansiosta maailma menee huonompaan suuntaan,
ei kukaan varmasti ole sen parempi. Ei kaikkea epänormaalia tartte alkaa hyväksymään. en usko, että meidän uskovien takia maailma menee huonompaan suuntaan. Uskonsiskot ja -veljet tekee päivittäin paljon hyvää eri tilanteissa oleville ihmisille. Eikä sekään tee heistä parempia, mutta sanon vaan, että tuskimpa sen takia maailma menee huonoon suuntaan.
No siitä nyt ei ole kyse,että uskovaisten takia menisi maailma huonompaan suuntaan, uskonhan itsekin jollain tavoin jumalaan tai jotain sinne päin; omalla tavallani. Silti suvaitsen homot ja lesbot yhtä lailla kuten heterotkin.
kuten kerroin jo aiemmin: kohtelen homoja lähimmäisinä ja rakkaudella, mutta en hyväksy homoutta. Kerron sen kohteliaasti ja rakkaudella, jos ja kun kysytään mutta ei se nyt varmaan eka asia ole mistä ihmisten (homojenkaan) kanssa puhun;)
 
Yhteistyössä