Synnytys kesti noin 9½h.. alla koko toimitus supistettuna
Siitä on nyt reilusti päälle viikko, kun tossut vei kohti Pohjois-Karjalan keskussairaalaa (9.8.) ja äitiyspolia. Toiveissa oli synnytyksen käynnistäminen ja sen myötä pienen ihmeen maailmaan saattaminen..
Näinhän siinä lopulta sitten kävikin, että meikäläinen kirjattiin sisään osastolle. Olin pari senttiä auki ja paikat pehmeät. Lapsen painoarvio neljä kiloa. Jouduin suoraan synnytysosastolle, kun vuodeosasto oli täynnä - eikä harmita, kun sain olla itsekseni.
Noin puoli kolmelta iltapäivällä sain puolikkaan käynnistystabletin ja se jäi torstain osalta ainoaksi, koska yötä vasten eivät kuulemma anna kyseisiä tabletteja. Muutoin päivä/ilta meni nätisti lapsen sydänkäyrää kuunnellessa ja katsellessa sekä lepäillessä. Tabletista ei ollut ihmeempää hyötyä.
Perjantaiaamuna manasin sairaalan sängyn alimpaan.. Lonkat tuusannuuskana ja ylösnousu teki varsin kipeää. Herätys oli joskus seiskalta ja kasin tienoilla annettiin kokonainen käynnistystabletti. Päivä meni käytännössä puoli kahdeksaan asti illalla tahtiin: sydänkäyrässä ½ h, tabletti, sydänkäyrässä 1h ja väleissä ruokailut ja lepoa. Tabletit annettiin neljän tunnin välein.
Muistan ensimmäisen kunnon supistuksen varmaan lopun elämääni: Vähän ennen seitsemää alkoi pikkuisen nippailla enemmän selän puolta (en tuntenu koko aikana suppareita mahan puolella). Vanhemmat oli piipahtamassa sairaalalla ja äitykän kans käveltiin kahvioon jäätelön hakuun ja takaisin. Justiinsa, kun porukat sitten alkoivat tehdä lähtöä, junttasi supistus varsin rajusti selkään. Morjestin porukoille ja lähdettiin isännän kans kävelemään kohti osastoa - seuraavaan sydänkäyrään. Jostain syystä vilkaisin kelloa pääoven luona.. ja viiden minuutin päästä junttasi selkään jälleen. Koko osastolle menomatkan ajan tämä tahti piti suppareiden välillä ja tästäpä se sitten katsottiin synnytyksen alkaneen.
Supistuksia alkoi tulla nätisti ½ - 5 minuutin välein ja kesto oli lähestulkoon aina noin minuutin. Kympin seutuvilla olin jo 4 cm auki ja kätilö kyseli, että joko haluaisin jotain puudutusta tms. Ite en ollu aatellu koko asiaa ollenkaan vaan makoillut vain pitkällään ja puhallellut supistuksien ajan kipua pois. (Isäntä koetti olla tukena parhaansa mukaan.. paras tuki oli vain olla läsnä ja koskematta.) Sanoin kätilölle, että ehkä sitä jotain vois alkaa jo harkita ja sit päätettiinkin siirtyä synnytyssalin puolelle ja tuikata epiduraali.
Päivystäväksi lääkäriksi sattui sama herra, joka oli antanut torstaina passituksen osastolle ja käynnistykseen. Hän puhkaisi kalvot ja kätilö totesi lapsiveden olevan hiukan vihertävää, mutta tämä ei aiheuttanut muita toimenpiteitä kuin sen, että lapsen syntymäksi kutsuttiin lastenlääkäri paikalle imemään lapsen röörit puhtaaksi.
Epiduraalin pistäminen ei tehny kipeää eikä muutenkaan ollu kenkku. Ainoastaan sen laittamisen aikaan tulleet supparit oli inhottavia, kun ois pitäny pysyä paikoillaan ja työntää selkää taaksepäin. Ja toisaalta se tunne, kun lantionseutu ja jalat oli seuraavat tunnit semmoset tunnottoman ja tuntevan rajaseudulla olevat.. Ei kovin mieleen.
Tästä eteenpäin sitä sitten vain ooteltiin sitä, et oisin tarpeeks auki ja ponnistusvaihe vois alkaa. Passitin isännän puolen yön jälkeen nukkumaan lepohuoneeseen ja ite koitin kans saaha unenpäästä kiinni, mikä ei sit onnistunu ollenkaan. Osittain sen takia, et miun oli käännyttävä kyljeltä toiselle puolen tunnin välein epiduraalin takia ja toisaalta sit kaikki piuhat sun muut häiritsi nukahtamista. Jostain yhdestä lähtien aukeamista tapahtui noin sentti per tunti. Aika oppikirjatahtia siis. En muista kellonaikoja, mutta jossain välissä annettiin epiduraalin osalta lisäannos (jatkuvan puudutteen ohessa) ja jotain kipulääkettä lämmönnousun takia ja vissiin vielä oksitosiinitippaakin..
Neljän seutuvilla supparit alkoi olla sen verta tiheään ja paineen tunne lujaa, että aloin haikailla isännän herättelyä.. Tosin vielä tässäkin vaiheessa sinnittelin, jotta noinkohan vielä sittenkään.. Laskin käytännössä minuutteja ja vihdoin klo 04.20 soitin kätilön paikalle ja pyysin herättämään isännän. Tämä teki töitä käskettyä ja sen jälkeen katsasti kohdunsuun tilanteen. Isäntä tuli paikalle ja miltei heti sain luvan alkaa ponnistaa.
Oli järkyttävää huomata, että miten tiukkaan olinkaan pidätellyt ponnistamista, sitten luvan tultua ponnistaminen ei ollutkaan niin helppoa. Ja olevinaan ois pitäny tuntea pään tuleminen, mut miusta tunne oli lähinnä se, että pakerran kivikovaa sontaa.
Isännän osuutta en voi tarpeeksi mainostaa. Olin aina ollu siinä olettamuksessa, jotta isä on "vain" se, joka on pään luona puristamassa kädestä ja hokemassa kannustavia sanoja. Täytyy sanoa, et nostan hattua kätilölle, joka otti isännän täysin mukaan synnytykseen. En tiä oisinko jaksanu niinkään pitkään ponnistella, jos ei ois isäntä ollu kätilön kera painamassa ponnistuksien aikana vastaan. Hän osallistui siis käytännössä ponnistamiseen. Ja isännän sanomisilla oli hiton iso merkitys verrattuna kätilön hokemisiin..
Noin puoli kuudelta aamulla olin rättiväsynyt. Olin koko ponnistusvaiheen ajan suht rauhallinen ja yritin kaikkeni, mutta aina se jäi siihen ja hilkulle, että pää olisi tullut ulos. Parin vuorokauden valvomisen jälkeen ei vain yksinkertaisesti voimat enää riittäneet ja joka kerta kun yritin vielä tsempata, tuli paniikinomainen itku. Tässä vaiheessa kätilö kutsui lääkärin paikalle ja avuksi otettiin imukuppi. Tästä ei mennyt aikaakaan (klo 5.43), kun varsin isokokoinen (4380g ja 54.5cm, pipo 36cm) poikalapsi oli maailmassa - mikä oli iloinen yllätys, koska 4D-ultrassa sanottiin rv 29+ olevan tyttö.. Äidinvaisto ei siis pettänytkään!
Isäntä ei saanut leikata napanuoraa, koska se oli ehtinyt kiertyä kertaalleen kaulan ympärille ja se oli leikattava välittömästi poikki. Lastenlääkäri imi vauvan röörit limasta ym. puhtaaksi. Parku oli hieman heikko ja vauva todella kalpea. Silti lapsi laskettiin rinnalle ja isäntä sai myös pikaisesti kylvettää.. Ja tämän jälkeen vauva vietiin lasten teholle. Syynä vihreä lapsivesi, valitteleva ääntely, pintahengitys, kuume ja osittain myös se, että napanuora oli miten oli. Sinänsä en säikähtänyt tuossa tilanteessa asiaa, koska vauva oli käynyt rinnalla. Tunne ois voinu olla toinen, jos poika ois viety heti pois.
Tämän jälkeen miut parsittiin kasaan aikasen monen tikin verran. Aikaa tais mennä yli tunti. Syynä tikkailuun oli välilihan leikkuu ja se, että limakalvot olivat niin hauraat, että synnytys teki normaalia enemmän tuhojaan.. Kertoo varmaan paljon se, että tikit leikkasivat läpi useaan kertaan ommellessa..
Sit suihkuun ja siirto vuodeosastolle neljän hengen huoneeseen, josta pääsin pian yhden hengen huoneeseen. Pojan tullessa osastolle saatiin sitten pyytämättä perhehuone
Poikaa hoidettiin teholla lauantaista tiistaihin, jonka jälkeen hän pääsi vuodeosastolle. Tämä pääsi yllättämään siinä mielessä, että poika tervehtyi silmin nähtäen lauantai-iltaa kohti. Oli suoranainen pettymys, kun sunnuntaina ilmoitettiin, että tulehdusarvot on nousseet lämmön ohella ja antibioottihoidot on aloitettu. Melko pian kuitenkin tajusin, että parempi niin kuin, että olisivat laskeneet osastolle liian varhain - saati kotiin - ja sitten ois iskeny joku infektio. Käytännössä keskiviikkoon asti odoteltiin veriviljelytuloksia ym. ja kaikki oli ok. Ainoastaan tulehdusarvot pitivät pojan torstaihin asti kiinni tehossa - antoivat arvojen normalisoitumiseen asti antibiootteja. Muutoin pikku-ukko oli virkeä ja veti syöntiennätyksiä osastollaan.. :> (Lähtöpainokin enemmän kuin syntymäpaino .) )
Nyt poika on jo 11 pvän ikäinen iso jässikkä ja kokonaisuudessaan synnytys oli ihan ok kokemus. Kyllä sitä joskus vielä toinenkin koitetaan maailmaan saattaa..
..pakko huikata vielä loppuun, jotta pääsin yllättämään sekä ihteni että isännän ja kätilön sillä, et olin koko synnytyksen ajan niin rauhallinen. Kätilö oli mielessään jopa povannu, jotta eläjä tulee luomuna maailmaan, kun en pahemmin kyselly kivunlievityksen tms. perään
...ja niin.. kilot jäi laitokselle ...tosin turvotusta on yhä ja tissit ku tiiliskivet ni eiköhän tässä vielä miinuksellekin mennä reippaasti. Istukka muuten painoi 900g
