LAPSETTOMUUSPUOLEN ODOTTAJAT

Onnea punkkarille plussasta ja tervetuloa joukkoon :flower: !

Laitan nyt tähänkin ketjuun tiistaiset rakenneultra/4D kuulumiset. Kaikki oli siis hyvin ja lääkäri oli tosi mukava ja selitti hyvin asiat. Painoarvioksi saatiin 359 g eli hiukan mennään edellä virallista la:a. Osa ajasta katsottiin 4D:llä ja olihan se hienoa nähdä vauvelin kasvotkin silmiä ja korvia myöten. Se näytteli meille peukkuaan ja esitteli haukotustaitojaankin :) . Sukupuolikin selvisi eli tyttö näyttäisi olevan tulossa. Omat aavistukseni osoittautuivat siis ihan oikeiksi. Ja pitihän ne ekat vaaleanpunaiset potkuhousut käydä heti ostamassa :p .

Olo on helpottanut onneksi viime viikkoina (kärsin siis masennuksesta ja sain siihen lääkityksen). Ja luulen, että nyt kun saatiin hyviä uutisia ultrasta, uskaltaa jo huokaista muutenkin kohta ja aloittaa se onnellinen odotus - vihdoin =) .

Hiiru ja Taimi (rv 20+1)

Tietääkö teistä kukaan, että onko raskaana olevilla eri asteikko valkosolujen määrää koskien. Normaalisti meinaan saa olla max. 8.2 ja minulla oli nyt 9.8 ...mietityttää nyt sitten, että mikähän lienee. Kyse siis verikoetuloksista, ei virtsasta.

Jokohan tännepuolelle uskaltaisi liittyä??

Meillä takana 1 IVF + PAS ja niissä epäonnistuttu ja nyt 2 IVF:n tuoresiirrosta tuli plussa! :heart:

Elikkäs nyt menossa 7+1, eilen oli eka ultra ja siellä se pikkuinen oli ja sydän sykki!! :D Tosin se oli hieman pieni viikkoihin nähden (vastasi 6+4) joten joudun 2 viikon päästä klinikalle uudelleen ultraan ja katotaan että onko kaikki siellä ok ja onko pieni jatkanut kasvua vai käykö tässä huonosti...Onko kellään kokemusta samantyyppisestä tilanteesta?

Tämä olisi meitin esikoinen ja jos kaikki menee hyvin niin LA 7.11.2007.Outoa kirjoittaa tälle puolelle kun pari vuotta pyöriny tuolla lapsettomuuspuolella!Mutta hienoa että meitä on täällä niin monta! :flower:

Heippa!!

Tervetuloa KAIKKI uudet plussanneet ja ONNEA :flower: :flower: !!!

Alexandria:
Eihän tuo vauvan koko nyt kovinkaan poikkea viikoista.
Mulle lapsettomuuslääkäri sanoi ekassa ultrassa (7+2) että jos syke näkyy niin keskenmenoprosentti on enää noin 5 % luokkaa.
Joten tuskinpa on syytä huoleen. Helppo on sanoa että älä murehdi, mutta
tiedän kokemuksesta ettet todennäköisesti lakkaa huolehtimasta, et ennen uusintaultraa etkä sen jälkeenkään. Itse aloin pikkuhiljaa nauttimaan raskaudesta vasta kun vauvan liikkeet alkoivat tuntua.
Pikkuhiljaa on kai pakko uskoa että vauva on ihan oikeasti tulossa. ;) ;)
Itse koen olevani edelleen lapseton ja kirjoittelen mielummin edelleen Lapsettomuus-palstalla. Odotus-palstan puolella joskus tuntuu ettei ajatukset oikein kohtaa kun kirjoittajilla on niin erialisia taustoja. Tämä meidän OMA pino on kyllä hyvä, välillä vain vähän hiljainen. Mutta eiköhän teistä uusista saada taas uutta potkua !! =) =)

Anni ja Vauva 26+2 :heart: :heart: :heart: :heart:

Uskaltaudun minäkin liittyä tähän pinoon ;) Alexandrian kanssa mennään täysin samalla aikataululla ja tuolla samassa pinossa aikaisemmin piinailimmekin. Meillä raskaus onnistui 1. ivf:n tuoresiirrosta ja nyt on menossa rv 7+3 ja laskettuaika 7.11. Meillä oli ultra viime viikon keskiviikkona ja kaikki oli hyvin sekä syke näkyi =)

Käypäs pikku myy-80 vaihtamassa itelles joku toinen nikki. On nyt niin samanlainen, että helposti sekottaa.

Mut jo tunnetaan tällä nimellä, kun oon tän sua paljon aikasemmin rekkaroinut. Siks en ite omaani vaihda.

Hyviä jatkoja!

ONNEA uusille pinolaisille! =)

(Minä kuittailen omaa napaa ja muita jahka taas olen virkeänä.. Meni elokuisten pinoa läpi käydessä. Ihanaa, että meidänkin joukko kasvaa koko ajan lisää!!!)

MUOKS.
Sen verran listaa päivittäessäni tuossa huomioin, että kohtahan se on Onnellinen79:n aika haljeta! :heart: Mitenkähän lienee olotila sillä suunnalla... :p

Kiitoksia Anni77 tuesta!Yritän nyt vaan nauttia tästä sen minkä voin ja katsotaan mitä seuraava ultra tuo tullessaan.Mieskin sano että on turha murehtia sellaista mitä ei ole tapahtunu ja ei välttämättä tule tapahtumaankaan. :)

Pahoinvointi on tullut kuvioihin...Illalla kylläkin...Eikös se yleensä ole aamuisin.Mulla on nyt pari kolme iltaa ollut yökötyksen tunnetta ja ei oikein ole saanu syötyä.Tietysti oon kipeeksi tulossa eikä mitään raskauspahoinvointia :LOL:

rv7+5

Moi pitkästä aikaa!

Kaamee paha olo vaivaa, nyt jo melk. koko päiväisesti. Kertaakaan en onneks ole oksentanut, mut niin monet kerrat juossu vessaan et nyt tulee kaikki ylös.

Aamulla bussissa meinasin oksentaa ja ku töihin pääsin niin ekana vessaan kyökkii. Onneks olin ekan tunnin yksin niin ei aiheuttanut mitään epäilyjä..

Vähän väliä on pakko jotai syödä tai tulee paha olo. Mulla toi paha olo oli ekaks kans ilta/yö painoitteista mut nyt se on alkanut oleen myös aamulla ja pvällä ja kokoajan =) Jogurttia menee hirveesti ja se auttaa mulla pitää sen pahanolon pois..

Yöllä jos ja kun joutuu menee vessaan niin ei unesta meinaa uudelleen saada kiinni ku on niin huono olo... Mut eiköhän tää kaikki kuulu asiaan.

Eka ultra olis sitte ens vkon to 5.4 niin vihdoinki saan tiedon onko yks vai kaks :)

ONNEA taas kaikille tänne puolelle päässeille! :flower: :flower:

Alexandrako se niistä viikoista oli huolissaan? Meillä kanssa ekassa ultrassa otettiin 4 päivää takapakkia verrattuna siihen mitä ovikseen verrattuna ois pitäny olla. Tosin meillä eri hoidot et ei kai tosta tiedosta paljoo apuu oo...Olen silti samaa mieltä ettei kauheasti tarvitse pelätä enää jos kerran on sydän sykkinyt, sen jälkeen se keskenmenoriski on aika pieni. Tiedän kyllä ettei sitä niinvaan pysty lakata huolehtimasta, eikä tarvitsekaan lakata sehän on osa äidiksi kasvamista eikö vaan. Mutta nauttia silti saa ja pitää!

Ja sitten miun massusta:
On ollut viimeviikolla vaihtelevasti pahaa oloa ja vatsa sekaisin. Pelkäsin jo että nytkö se pahoinvointi sitten alkaa :D tosin pahaolo tuli aina syömisen jälkeen... Oli varmaan vaan jotain pientä vatsapöpöä, kun tuntuu nyt olevan ohi. Toivottavasti ei mitään vakavaa.

Alapää asiaa:
nyt on valkovuoto muuttunut ihan älyttömän runsaaksi. oli se runsasta aiemminkin mut nyt on vähintään kolminkertaistunu... ja joukossa tulee välillä kokkareitakin :/ ja välillä on ihan vettä vaan (silti valkoista) ja valuu pitkin reisiä vähän kuin menkkavuoto jos ei oo mitään suojaa. Eli pakko pitää pikkuhousunsuojaa ja vaihtaa pikkarit montakertaa päivässä sekä tehdä alapesu aina vessakäynnillä. Eilen illalla ja viime yönä sitten kutisikin ihan sikana. Mietin et vois olla hiivaakin. mulla ei vaan ikinä oo ollu hiivaa et en oikeen tiiä millain se sit oikeesti on. Huomenna on onneks neuvola et siellä toikin varmaan selkenee, pyydän ainakin et otettais siitä joku näyte ettei mitään tulehdusta vaan ois.

Muutenkin on alapää hellänä. Seksin jälkeen on puolpäivää ihan arka niin et istuminenkin tekee vähän pahaa. Ei auta vaik ois kuinka hyvin lämppäilty ja liukastettu, onneks itse yhdyntä ei kuitenkaan oo yhtään epämiellyttävä ;) Kuinkas teillä muilla on tää puoli sujunut?

Miauku rv22+0

ipu
Hei Alexandria!!
en tiedä jos enää muistat mua sieltä lapsettomuuspuolelta, mutta oltiin jossain vaiheessa ihan samassa aikataulussa, ja molemmat naikkarilla.
Onnea joka tapauksessa!!!!! Todella kiva nähdä suakin tällä puolella :)
Mulla vain noin 2 kk aikaa jäljellä!!!!!
vihjeeksi vain että minä voin pahoin vuorokauden ympäri (myös öisin) neljä ekaa kuukautta...li mahdollista on :)

-ipu

Huomenta!
Alexandria! Nou hätä. Meitin vaavi ultrattiin vkolla 6+6 ja vastasi vkoa 6+3. Seuraavassa ultrassa 13+0 vastasikin viikkoa 13+2. Ja kolmannessa ultrassa 15+1 vaavin koko vastasi jo viikkoa 15+6! Että hyvin se kasvu lähtee käyntiin. Ja ne ultran antamat koot on vaan viitteellisiä. Eihän kaikki vauvat syntyessäänkään ole samanpainoisia, jossain vaiheessa ne erot painoissa syntyy.
Jode ja Joku 17+1

Moikkamoi pitkästä aikaa. Niin ja siis se entinen rouvahuldahuoleton täällä huutelee, kun kurkkaatte profiiliin niin ymmärrätte miksi nykyinen nimimerkki on ajankohtaan sopivampi ja kuvaavampi ;)

Terkkuja neuvolasta, kaikki oli aika hyvin. Tyttöä siis odotellaan ultran mukaan, ihanaa saada toinen prinsessa taloon :heart: Nimeksi on valittu Assi, jos siis ei masukki vaihda matkalla sukupuolta. Sekin sopii meille mainiosti.

Nyt jännätään sitä, ehtiikö vaavi kääntyä pää alaspäin vai päädynkö leikkuupöydälle tuossa viikkoa ennen laskettua aikaa. Nyt siis on vielä n 3 viikkoa potentiaalista aikaa kääntyä, en kyllä jaksa uskoa sillä ahdasta tuolla mahassa tuntuu jo olevan. Mutta, peloista ja jännityksestä huolimatta otan vastaan mitä eteen laitetaan. Kyllähän meissä naisissa taisteluhenkeä löytyy =)

Onnea odotukseen kaikille lapsettomuuspuolen masumammoille :flower:

Jabba ja Assi rv 33+0

Heippa vaan, tällä listalla näyttääkin olevan tuttuja lapsettomuuspuolelta. Itsekin siellä olin yhden kesän oviksia bongaillen ja hoitoja odotellen, mutta lopulta eka PAS tärppäsi 6 vuoden takaisista alkioista. Nyt on viikkoja jo uskomattomat 34+5 ja odotan kovasti tulevaa synnytystä, olo alkaa olla tukala.

Kaikille teille, joilla tärpännyt hoitojen jälkeen: :flower: :flower: :flower: ja hirveästi onnea odotukseen!

Terveisin Vanilja

Kiitoksia kaikille lohdutuksen sanoista ja tsempistä! :heart:

Täällä voidaan pahoin.En voinut ruokakauppaankaan mennä kun teki ajatus ruuasta niin pahaa,mies parka joutui senkin hoitamaan.Kiltti mies tuo on kun viittii niin huomioida.Oli laittanut kaikki öklöttävät ruuatkin toiseen kaappiin ettei mun tarvitse nähdä niitä :)

Ipu: kyllä mä sut muistan!Olen välillä yrittäny etsiäkin täältä mitä sulle tätä nykyä kuuluu.Hienoa että raskaus on edennyt normaalisti.Ja kohtahan se kesäkuukin tosiaan koittaa!Tiedättekö kumpi on tulossa?

rv 8+0

ipu
Hei taas

Pietu, voit kyllä lisätä mut listalle jos jaksat, ei vain ole tullut tehtyä aikaisemmin kun olen jo tuolla kesäkuun listalla
Joka tapauksessa 1.IVF, la 5.6.07 ja esikoinen

Alexandria, en tiedä kumpi on tulossa, koska emme halunneet kysyä. Olen kuitenkin aika varma että "Mifu" on tyttö, koska näin unta että saimme tytön vähän ennen kuin tulin raskaaksi. Toisaalta mieheni on ihan yhtä varma pojasta :)

Ipu ja Mifu 30+2

HIIRU

Mitä masennuslääkettä sait? Minä olen uneton lapseton ja sain lääkäriltä ohjeen käyttää Stilnoct-nukahtamislääkettä, max 3 kertaa viikossa. Käytän sitä, koska minun on pakko, muuten en nuku ollenkaan ja sitten kun en nuku oksennan ja vapisen jne. koko päivän. Minulla on kuitenkin todella huono omatunto, kun joudun ottamaan sitä lääkettä. Apteekissa sanoivat, että ei kannattaisi ja lääkäri sanoo, ettei mitään vaaraa vauvalle. Tämä harmittaa minua todella paljon, mutta eiköhän minun pitäisi vaan rauhoittua ja tehdä kuten lääkäri sanoo. Mitä mieltä olet ja mitä mieltä muut olette.

Odotan siis esikoista, 2. ICSIstä tärppäsi. En ole ollut täällä lapsettomuuspuolen keskusteluissa, vaan olen ollut Lätyn lapsettomuuspalstalla. Anni-77 kans mennään raskaudessa samaa tahtia eli tänään taitaa olla 27+2, jos oikein muistan.

Tervehdys !

Omaa napaa tänään...
Vilkutuksia ultrasta. Istukka on noussut kohdunsuulta. :wave: Jippii, alatiesynnytys sitten luvassa jollei ihmeempää ongelmaa ilmaannu!
Vauva painoi 1000g, liikkuu kovasti ja muutenkin kaikki oli hyvin. Sukupuolikin sitten paljastui, meille tulee TYTTÖ! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
Tyttöolo mulla on ollutkin ja nyt on isukki aivan onnesta mykkyrällään, pikku prinsessa on kietonut jo pikkusormensa ympärille...

Anni ja Tyttö 27+2 :heart: :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2007 klo 12:08 pietu- kirjoitti:
Pahoittelen, etten ollut Sanna sinua lisännyt. :snotty:
Eipä mitään, ei sitä aina voi kaikkee muistaa...

Paha olo senkun lisääntyy, vessassa tullu juostuu kun tuntuu et oksennus tulee ja sit ku pääsee vessaan niin kyökkii vaan ja mitään ei tuuu. Ehkä ihan hyvä niin kun mä vihaan oksentamista, se on niiin kamalaa...

olis nyt jo ens vkon torstai niin selviäis onko 1 vai 2. Kahteen olen jo varautunut =)

Mut nyt pakko mennä sitä ruokaa tekee jos olo helpottuis...

Sanna ja maha 6+2

Pietu kun jaksat ja ehdit niin minutkin voisi sinne listalle lisätä eli 28.10, 3. IUI ja ensimmäistä ootellaan..

Hiiru
oonpa kyllä tosi helpottunut kun täällä on joku muukin joka on masentunut. Mulla toi paha olo ja ikuinen nukkuminen on vetänyt mielen ihan alas. Tänään on sitten mentävä lääkäriin, koska olo alkaa olla jo niin ylivoimainen kestää. Töissä on ihan yhtä #&%?$!*...ä kunoon vaan niin väsynyt ja huonovointinen. En jaksa keskittyä mihinkään ja kun pitäis muka potilaille lääkkeitäkin jakaa niin itku meinaa tulla kun ei kerta kaikkiaan jaksa keskittyä. Hyviä vointeja kuitenkin sinnekin.

Nasu + masuasukki rv 9+5

AAAAAAAAAAAAARGH! Nyt unohdin käyttää kopioi - liitä -tapaa, joka on varmistanut, ettei teksti häviä.. Ja mitä tapahtui?!?!? Piiiiitkä rimpsu katosi :( Kerrankin, kun jaksoin ja kykenin kirjoittamaan... Pöh :/

Nooh.. Katsotaanpas, mitä minä taas muistan siitä, mitä kirjoitin :snotty:

Ensinnäkin, onnittelut uusille plussanneille!!! Tuttuja nimiä on ilmaantunut ketjuun! Oikeasti ihana, miten monta meitä jo on - pikaisen laskemisen jälkeen liki 30 odottajaa ja yhdellä jo laskettu aika mennyt tässä kuussa... :heart: Onnellinen79:n kuulumisia odotellessa ;)

Täällä on vointi mitä mainioin, ottaen huomioon, että kipeä olen koko ajan. Kummasti sitä alkaa tottua tähän jomotukseen ja vaivoihin.. Ja oman painonsa antaa se, että muksulla tuntuu olevan rattoisat oltavat tuolla laardin alla :D Riiviö meinaan pitää sellasta ravia koko ajan, ettei voi muuksi luokitella kuin ilonpidoksi =)

Niin.. Sairaslomalla olen ja työt loppuivat käytännössä tänään (virallisesti). Sairasloma tosin jatkuu sinne 30.4. asti eli jouduin hakemaan sairaspäivärahaa. Sinänsä hassua, että tänään kuitenkin joudun ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi - silti. Kummia laitoksia nuo Kela ja Työkkäri. (V*tuttaa, kun liiton rahalla olen, mutta sairaspäiväraha on haettava Kelalta...)

No joo..

Neuvolakuulumisia en ollut kuitannut missään muotoa rakenneultran jälkeen. Minulla se poikaolo sen kun vahvistuu :) Sykkeet olivat mataloituneet 10 pykälää, mikä vei ajatukset taas poikaan.. Ja juu. Sf-mitta oli (rv 20+5) 18cm. Hemppa 135 ja verenpaineet jotain 70/120 luokkaa. Eli näiltä osin kaikki kunnossa.

Leukosyyteistä kävin inisemässä foorulla moneenkin otteeseen ja selvisi, että tk:n virkailija mokasi siinä mielessä, että meni sanomaan "ovat hieman koholla" ja ei sitten kuitenkaan osannut selvittää mitään muuta. Neuvolan täti sitten kertoi, että raskaana olevilla leukosyytit saa mennä pitkälle toisella kymmenellä ennen kuin on mitään hälyttävää... Eli turhaan panikoin siis.

Toksoplasmoosituloksetkin tulivat ja en ole sairastanut kyseistä tartuntaa laisinkaan - ei siis uutta eikä vanhaa tartuntaa. Neuvolasta tuli vain vinkki, jotta voisin pysytellä näköetäisyydellä kissoista -- en siis saa pusutella kissoja :LOL:

Hoooh.. Tämä eläjä taitaa vielä yhden foorun katsastaa, laittaa koneen kiinni ja lähteä asioille. Isäntä nukkuu yövuoroa pois ja illalla olisi yhdistyksen vuosikokous. Voi olla mukavat yöunet tiedossa... meinaan varmana menen entistä kipeämmäksi :(

See ya!

pietu- rv 22+0 :wave:

Keiju07
Hei, voisin myös rohkaistua liittymään tällä puolelle. Esikoista ollaan tehty kaksi vuotta, ja nyt vihdoin niin pitkällä, että uskallan virallisesti rekisteröityäkin. Lapsettomuus puolella on olen pyörinyt satunnaisesti harmaana.

Historiassa 2 luomuonnistumista, jotka kumpainenkin menneet kesken n. vko 7. Sitten vuoden yritys ilman onnistumisia ja viimeisin reilun puolen vuoden aikana ollut 5 hoitokiertoa, joista 2 onnistunutta inssiä (mutta ei tulosta) ja 2 epäonnistunutta inssiä. Lopulta tammi-helmikuussa tehty ensimmäinen IVF ja sen tuoresiirto tuotti tuloksen.

Nyt menossa rv 10+3, LA 23.10. ja ultralla tsekattu 7+2, jolloin näkyi syke ja viikkojaan vastaava tapaus. Np-ultran aikaa en ole vielä saanut ja kovasti alkaa taas pelko nostaa päätään, kun muutama viikko pitäisi odotella vahvistusta, että vielä raskaana ollaan. Sydänääniä en ole neuvolaan päässyt kuuntelemaan eikä tässä muutenkaan ole muita tsekkauksia. Mietinkin viitsinkö olla niin hermoheikko, että menen yksityiselle välitsekkaukseen tai jopa aikaisempaa np-ultraan... Olisikohan viikolla 11+ liian aikaista?

Kuvotuksesta olen minäkin jonkin verran kärsinyt, mutta olen kokenut sen lähes tulkoon positiivisena, koska se on ollut myös selkeä merkki, että olen raskaana edelleen. Nyt oireet hieman vähentyneet, mutta tulevat silloin tällöin... Kummia tuntemuksia alavatsassa koko ajan, mutta lienevät tavallisia näillä viikoilla.

Kiva tulla joukkoonne, toivon kaikille onnellista odotusta!!

Keiju07

Paljon onnea vauvauutisesta!

Ainakin täälläpäin sanottiin neuvolassa että viimeinen mahdollinen np ultran ajankohta on 11+6 eli ei ole mitään syytä miksi et voisi mennä rv 11. Mutta ota rauhassa, mulle neuvottiin kun olin hysteerinen siitä että jatkuuko raskaudet (molemmat luomua yllättäen, ns hoidoista huolimatta tapauksia), että kyllä sen sitten huomaa jos kesken menee. Mutta tietty ei tuo kaikkiin päde, mutta ole onnellisesti raskaana kunnes toisin todistetaan!

Jos haluat ja rahaa riittää niin tokihan voit käydä yksityisellä vaikka viikottain, mikäs siinä! Itse olen käynyt nyt jo 4 ultraa, joista 2 yksityisellä. Viimeksi jtoain rv 29 maksoin reippaasti rahaa siitä että sain tietää kumpaa odotan. Eli jokainen odottaa tavallaan, siinä ei ole mitään pahaa!

Eli paljon ihania raskauspäiviä sinulle
:flower:

Yhteistyössä