LAPSETTOMUUSPUOLEN ODOTTAJAT

Cassy harmailee
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.04.2007 klo 10:38 Keiju07 kirjoitti:
....Yritän työssä salata asiaa mahdollisimman pitkään, koska olen mukana projektissa, jonka keskenjättämistä ei tulla katsomaan hyvällä. Projektin rahoitus on jo käytetty minuun eikä muutoinkaan ole mahdollista, että työni tulee tekemään toinen henkilö. Projektityön otin vastaan tietoisena siitä, että saataan joutua kesken lähtemään, mutta silloin ajattelin, että en voi laittaa muuta elämääni holdille lapsettomuuden takia ja taas lapsettomuudesta johtuen en myöskään voi työn takia lopettaa yrittämistä ja hoitoja. Vaikeahan tätä on sitten täällä selitellä ihmisille, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia.....
Keiju 12+6
En ole lapsettomuuspuolen odottaja mutta tulin vain rohkaisemaan sinua, että mielestäni olet tehnyt aivan oikein. Ainakin minä ymmärrän täysin toimintasi ja perustelusi vaikken kokemusta omaakaan.

Epäilemättä iimeistään siinä vaiheessa kaikki muu (mukaan lukien työ ja työnantajan mielipiteet) menettää merkityksensä kun nyyttisi on sinulla sylissä. Oikein paljon onnea tulevasta lapsosesta.

Cassy ja vautsi 18+2
 
Täällä voidaan edelleen hyvin. Ylihuomenna olis eka aika äippäpolille Helsinkiin.En tiedä onko tämä sitten tää kuuluisa np-ultra?Mä olen niin untuvikko näissä asioissa etten edes kunnolla tiedä mikä kyseinen ultra on...Pitäis kai kaivella netistä... :ashamed:

Ensi kuussa olis lähtö etelään ja silloin on viikot 16-17 joten ei sen kait pitäis mitään ongelmia tuottaa.Mainoslause pitää kyllä paikkansa (muussakin kuin etelän reissussa): "On ihanaa kun on mitä odottaa"! :D

Alexandria 10+5
 
Haukotus ja heti perään toinen vielä isompi haukotus!
Eipä ole meikäläisestä ole ollut viimeaikoina oikein sosiaalista-, edes netti-sosiaalistaelämää viettämään. Nukkuisin vain kaiken aikaa!
eilen ja tänään on tullut happimyrkytys hankittua, pakko nauttia näistä lämpimistä kevätilmoista, ulkoiltu on oikein urakalla.
Ällötysolot tulevat suurin piirtein joka toinen ilta, mutta pahempina kuin viikko sitten. Sikäli onneksi iltaisin, että töissä pystyy käymään ihan normaalisti ja aamuisin olen todella virkeässä vedossa. Jos eivät huomaisi ihan vielä :D
Tänään on mahanpohjaa vihlonut/pistellyt satunaiseti. Tunne tulee ja menee yhtä nopsasti. Ekat vihlaisut pelästyttivät pahasti!! Ja ei kun selailemaan kaikki mahdolliset kirjaset + netti, toivottavasti nää on just niitä jotka "kuuluvat asiaan kun paikat venyy". Huoh... ai miten niin pitäis olla coolina???

Jos ei ennen, niin sitten viimeistään ens maanantaina lisää kuulumisia lääkärikäynniltä. Toivottavasti tällä kertaa saatais joku päivämääräkin varmistettua, mutta siihen asti eletään laskuopilla että nyt olis vk8+4.

Kevätaurinkoa kaikille!
 
Heippa kaikille ja terveisiä lomalaiselta.. ;)

Eilen tuli äitiyspakkaus. Täällä jo kirjoiteltiin että uusi pakkaus on jaossa, mutta ainakin meille tuli vuoden 2006 pakkaus.
Mukavannäköisiä vaatteita, harmi vaan kun kevytvanupuku sekä toppapuku ja tossut+tumput on sinisiä.
Meinaan kun meillä on tiedossa että tyttö tulee...

Paljon on saatu miehen siskolta vaatteita, hänellä 3 poikaa joten kovin sinivoittoista oli jo ennestään. No mietin että jos ostaisi vaaleanpunaiset tumput, tpossut ja hatun niin tunnistaa tytöksi ;) .
Ja ihanilla limenvihreillä ja vaaleanpunaisilla ajattelin vaatevarastoa vielä täydentää.
Välillä tuntuu että tavaraa ja vaatetta olisi tulossa joka suunnasta ja että menee kuuroille korville kun sanoo ettei tarvitse jotakin...
Turvakaukalon halusimme ostaa uutena ja silti niitä on uuden lisäksi nyt kaksi vanhaakin tuotu. Enkä todella niitä tarvitse...
No olen sitten vain katsonut mitä haluan pitää ja laittanut eteenpäin UFF:lle mitä ei tarvita.
Se on tätä kun kaikki lähipiiristä ovat lapsensa jo "tehneet"...
Kiitollisena toki ollaan että on niin paljon saatu, se on iso säästökin.

Mieheni sitä äitiyspakkausta innoissaan purki ja tokaisi sitten että eihän täällä ole hänelle mitään... Sanoin että saa kyllä vaikka ne siteet ja liivinsuojat jos haluaa...
:LOL: :LOL:
Olen kyllä kokoamassa hänelle ihan omaa isyyspakkaustakin, tulee sitten yllärinä.

Nyt vasta olen alkanut noita vaate ja kalusteasioita pohtimaan. Vauvan huone on ollut remontoituna jo 2kk mutta tyhjänä. Nyt iski jotenkin sellainen "aikapula", huomasin että laskettu aikahan on jo 2kk päästä ja sitä ennen pitäisi vaikka mitä tehdä. Ja mitä jos vauva tulee etuajassa eikä mitään ole valmiina...!?

Vauva liikkuu paljon ja en enää osaa olla huolissani niinkuin ensimmäisen puolikkaan raskaudesta. JOtenkin nyt on hyvä ja turvallinen olo. Ja tietää että jos vauva nyt syntyisi, hän jäisi jo melko varmasti eloon.
Niin paljon on kaikkea menossa että täällä palstallakin käyn harvoin ja silloinkin luen vain Lapsettomuus-palstan uudet viestit ja sitten tämän pinon. Välillä pitää tarkistaa mitkä viikot on menossa kun ei enää muista niinkuin alussa.

Kauniita kevätpäiviä ja hyviä vointeja toivottaa;
Anni ja tyttö 30+1
:heart: <br><br>
 
polle80
Me käytiin eilen lääkärineuvolassa. Vauvasta ultrattiin mittoja (kun mulla verensokerit korkeella, mut guaremin johdosta nyt normaalit), mitat kulki keskikäyrällä ja suurin osa sen alapuolella, painoarvio tällä hetkellä 2100g. Valmis paketti siis, mutta keuhkot ei ehkä niinkään. Kohdunsuu kiinni ja kiinteä eli kaikki ok.
Mulla on ollu vkon verran paineentunnetta alavatsalla ja tunne samanlainen kun menkat alkais. Pari kertaa myös alaselässä on tuntunut lievää kipua. Anelin sitten jo sairaslomaa ja sainkin, eli nyt sitten on alkanut ties kuinka pitkä toimi oloneuvoksena. Oikea äippäloma ois alkanu ensi tiistaina.
34+1 (neuvola&lääkäri ei osaa laskea, kun laskettuaika on 31.5 ja torstai ja tasaviikot on niitten laskujen mukaan tiistaina...?!?, eiköhän se oikeasti ole torstaisin se tasaviikko...mut hällä väliä)
 
Liian nopeasti loppui tämän lapsen matka... :'( :'(

Eilen oli rv 11+0 ja oltiin äitiyspoliklinikalla ultrassa.Eipä siellä sykettä enään ollut...Mitat vastasi viikkoja 9+.

Tuntuu niin älyttömän pahalta tää on jo toinen keskenmeno.Aina kun onnistutaan niin se tulee pois...On jo tarpeeksi hankalaa saada lapsi alulle niin miksi tämänkin pitää olla näin hankalaa?Oon itkeny jo niin paljon ettei oikein kyyneleitäkään löydy enää.Kohduntyhjennystä tässä odotetaan joka tapahtuu huomenna.

Onnea teille kaikille jatkoon ja iloista odotusta.

Alexandria ja rv 0
 
Magea
Kopioin tän kysymykseni tänne, koskee metformiiniä. Taustaa sen verran, että itselläni ovuloimattomuus oli syynä lapsettomuuteen ja pco. Clomeilla + metuilla onnisti ja nyt olen viikolla 28. Mutta onko teillä kellään käytössä metut...
Miten teillä on metut määrätty? Käsittääkseni ne on aika yleisesti käytössä ainakin pco-laisilla. Mietityttääkö muita se, että onko ne turvallisia, koska lääkeselvityksessä lukee, että käyttö lopetettava plussan tullessa. Toisaalta, ei kai niitä käytettäs, jos ei oltaisi varmoja niiden turvallisuudesta. Sitten kun niitä usein määrätään juuri ekoille kolmelle kuukaudelle, jolloin sikiö on herkimmillään vieraille aineille. Mulle metut on määrätty koko raskausajaksi ja olen nyt viikolla 28... kovasti mietityttää ottaa niitä koko raskausaika, vaikka herkin kausi onkin tuo kolme ekaa kuukautta. Mitä teille siis on kerrottu metformiinista ja miten teille muille on sitä määrätty?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.04.2007 klo 10:15 Alexandria kirjoitti:
Liian nopeasti loppui tämän lapsen matka... :'( :'(

Eilen oli rv 11+0 ja oltiin äitiyspoliklinikalla ultrassa.Eipä siellä sykettä enään ollut...Mitat vastasi viikkoja 9+.

Tuntuu niin älyttömän pahalta tää on jo toinen keskenmeno.Aina kun onnistutaan niin se tulee pois...On jo tarpeeksi hankalaa saada lapsi alulle niin miksi tämänkin pitää olla näin hankalaa?Oon itkeny jo niin paljon ettei oikein kyyneleitäkään löydy enää.Kohduntyhjennystä tässä odotetaan joka tapahtuu huomenna.

Onnea teille kaikille jatkoon ja iloista odotusta.

Alexandria ja rv 0
Voi Alexandria, olen niin pahoillani :hug: Oltiin tuollla lapsettomuuspuolella samassa IVF-pinossa helmikuussa.

Tää on niin väärin, että sulle jo toisen kerran kävi näin.

Paljon :hug: Muaki alko täällä itkettää ku luin ton äsken.
 
Alexandrialle iso lohtuhali ja voimia jaksaa huomiseen! :hug:

Onnellinen79: ONNEA uudesta perheenjäsenestä!!! Kiva, että tulit ilmoittamaan... Minä jo vähän odottelinkin ;)

Magea: Minulla on ollut metut käytössä. Aloitin ne niin, että Terolutit vaihtuivat Clomien rinnalla metuihin. Söin siis kesäkuusta 2006 eteenpäin Diformin retard -lääkkeitä. Käytännössä söin niitä raskauden 1. kolmanneksen loppuun saakka, koska lapsettomuuspolin lääkäri, joka oli aiheesta tehnyt jotain tutkielmaa, suositteli tekemään näin. En tiedä sitten miten iso vaikutus näillä oli siihen, että muksu pysyi matkassa mukana. (Menkkakierto ainakin tasaantui 29 päivään.)
 
Keiju07
Voi Alexandria, voimia sinulle! :'(

Halusin tulla kertomaan sinulle, että minullakin on takana kaksi perättäistä keskenmenoa (tosin luomuraskauksia) ja silti nyt mahassa onnistuminen (ivf). Kaksi perättäistä voi olla tosiaan vain huonoa sattumaa ja onkin sitä mitä todennäköisemmin. Onnistumisen mahdollisuus on vielä erittäin suuri!

Tämä kaikki ei tietenkään lohduta yhtään, kun elämä menee eteenpäin ja sinusta varmasti tuntuu ettet pääse kuitenkaan eteenpäin omassasi. Toivon, että saat jostain taholta apua asian käsittelyyn tai sinulla on ystäviä, joille purkaa pahaa oloa.

Toivottavasti tulossa oleva matkanne onnistuu silti ja pääset siellä ilmapiirin vaihdoksen myötä tuulettamaan ajatuksiasi.

Jäämme odottamaan paluutasi tähän pinoon!

***


Omasta navasta vielä:

Kävin tänään sitten "virallisessa" np-ultrassa Kätilöopistolla. Siinä ei kauaa aikaa tuhlattu, kun kerta niskapoimukin oli jo yksityisellä tsekattu. Vartissa olin ulos tutkimushuoneesta. Silti kätilö suhtautui erittäin positiivisesti eikä mistään ollut luettavissa moitetta siitä, että menin "turhaan" ko. tutkimukseen. Maha-asukki vastaa juuri viikkojaan ja paljon näkyi jo rakenteissakin, mm. sydämen rakennetta ja aivojen lohkot jne. Kannatti siis maksaa 22 euroa 15 minuutista.

Millonkohan sitä uskaltaisi antaa itsellensä luvan onnelliseen odotukseen? Niin kuin joku aikaisemmin sanoi: "Onnellisesti raskaana kunnes toisin todistetaan". Eihän murehtimisessa ja stressaamisessa ole mitään järkeä. Jos sitten tulee matkan varrella huonoja uutisia, niin ne pitää käsitellä sitten. :)

Töissä kauhistelen, kun minulle suunnitellaan "ohjelmaa" ensi syksyksi, enkä saa suutani auki siitä, että ei mitä todennäköisemmin tule onnistumaan... Todella vaikea paikka tämän kertomisen kanssa. Ja vaatteiden puolesta kun asian pystyn selkeästi vielä hyvin salaamaankin. Muutama viikko armonaikaa ennen kuin syksyn juttuja lyödään lukkoon. Silloin lienee parasta kertoa. Tai viimeistään, kun maha pullahtaa enemmän esiin. Minulla kohtu sijaitsee jotenkin tuossa edessä, joten maha näkyy jo aika varhain. Olen muuten huomannut, että tavallisissa vaatteissa näytän vain hieman pulskistuneelta, mutta äitiystyylisissä paidoissa tai tunikoissa selvästi raskaana olevalta. Joten niitä ei vielä kannata laittaa päälle...

Keiju ja rv 13+2
 
Voi Alexandra olen todella pahoillani puolestasi! Suru tuli täälläkin puseroon ikäviä uutisia lukiessa. Tiedän että ei varmasti ole mitään mitä vosi sanoa mikä helpottaisi oloasi juuri nyt. Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi! Kyllä se aurinko vielä paistaa vaikka nyt ehkä tuntuukin ettei sieltä risukasasta ikinä nousta. :hug:

Ja Omaa napaa
Eilen oli neuvola lääkäri. Kaikki hyvin siellä. Ultrassa meidän vauva on edelleen tyttö :heart: Liikkui niin paljon että lääkäri tokaisi että HARVOIN näkee että vauva noin paljon liikkuu. Mikä lie ADHD tapaus tulossa :eek: Painoarvioksi tuli 780g ja sykettä ei saatu mitattua kun tyttö tosiaan liikkui niin paljon. Sain sitten lähetteen sokerirasitukseenkin, kun on kuitenkin tuo pco ja isällä diabetes niin onhan siinä jo kaks altistavaa tekijää. Painoa oli tullut 700g/vko eli nyt on viimeviikkoina ruvennu #&%?$!* leviämään ihan urakalla vaikken mielestäni edes ole syönyt enempää kuin aiemmin. Mulla rupeaa kanssa olemaan pikkuhiljaa aika luottavainen olo että tosiaankin saadaan omaa nyytti vielä joskus kotiinkin asti.

Eilen käytiin ekaa kertaa vaunuja kattelemassa. Tajusin että niiden kanssahan kerkee tulla ihan kiire kun pahimmillaan voi toimitusaika olla 16 viikkoa. Ei vielä olla päätetty mitkä ostetaan? entä te muut, onko vaunut jo odottamassa? Millä perusteella te ootte omanne valinneet? Osaatteko suositella joitain tai tiiättekö mitä ei ainakaan kannata hankkia? On vähän orpo olo noiden kanssa kun tuntuu ettei voi tietää mitkä on hyvät sitten itselle. Eikä tee mieli sokeasti uskoa sitäkään mitä myyjä sanoo. Oikein hyvä myyjä myy meille vielä kottikärryt :LOL: Vauvan huonetta ei olla saatu vieläkään tyhjennettyä saati maalattua. Väri karttoja kävin kyllä jo hakemassa. Nyt uskaltaa varmaan valita jonkun tyttömäisemmän värin kun on jo kahdessa ultrassa tytöksi povattu.

Miauku ja tytskä rv25+3
 
Onnellinen79 oikein paljon onnea :) :) :)

Itellä iskeny tänään joku niin hirvee pahaolo, ettei mitään määrää. Yleensä auttanu,kun on vähän syöny jotai, mut tänään ei auta mikään ja väsyttääkin taas niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon. Just nukuin 3h päikkärit vaikka viime yönä nukuin joku 10h.

Ke olis eka neuvola ja ultran varasin yksityiselle seuraavan vkon torstaiks kun en jaksa odottaa tonne kunnan tarjoamaan np-ultraan vaikka ei siihenkään ole ku sit tosta yksityisen ultrasta ku vko, mutta kuitenkin.

Ei hemmetti, pakko mennnä makaa sohvalle takas, on niin huono olo....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.04.2007 klo 10:15 Alexandria kirjoitti:
Liian nopeasti loppui tämän lapsen matka... :'( :'(

Eilen oli rv 11+0 ja oltiin äitiyspoliklinikalla ultrassa.Eipä siellä sykettä enään ollut...Mitat vastasi viikkoja 9+.

Tuntuu niin älyttömän pahalta tää on jo toinen keskenmeno.Aina kun onnistutaan niin se tulee pois...On jo tarpeeksi hankalaa saada lapsi alulle niin miksi tämänkin pitää olla näin hankalaa?Oon itkeny jo niin paljon ettei oikein kyyneleitäkään löydy enää.Kohduntyhjennystä tässä odotetaan joka tapahtuu huomenna.

Onnea teille kaikille jatkoon ja iloista odotusta.

Alexandria ja rv 0

:hug: :hug: :hug: :hug:
VOIMIA!
:hug: :hug: :hug:


:'( :'(
 
Pupuvaimo vierailee
Voi itku aleksandria! :ashamed:

..alunperin tulin täältä kysymään teidän kokemuksia irrotuspiikistä.. Minkä kokoisia follikkeleita teillä on ollut, kun irrotuspiikki määrätty? Onko tosiaan niin, ettei folli kasva enää sen piikin jälkeen? :/
 
Keiju07
Pupuvaimo en nyt muista tarkalleen follikkelin kokoa ennen irroituspiikkiä, sanoisin, että olivat 18-20 mm. Irroituspiikki kasvattaa ja kypsyttää follikkelit loppuun eli siis kasvavat vielä piikin ottamisen jälkeen. Joten pienemmilläkin follikkeleilla voi tulla tulosta.


 
Keiju07
Nostelen meitä vähän ja purnaan samalla neuvolan toiminnasta. Minulla oli varattuna ensimmäinen lääkärikäynti, joka peruttiin samana aamuna. Sain onneksi ajan viikon päähän, mutta neuvolan tädin mielestä lääkäriajalle ei olisi ollut mikään kiire, koska olen käynyt kuulemma jo yhdessä lääkärin tsekkauksessa... Asiaa ihmeteltyäni selvisi, että terkka tarkoitti lääkärissä käyntiä omalla lapsettomuusklinikallani rvkolla 7, jolloin ei tehty muuta kuin ultralla tsekattiin, että kohdussa on alkio. Jep jep, siinäpä siis kunnon lääkärintarkastus. Lisäksi terkka kysyi, muutettiinko laskettua aikaani np-ultran perusteella. Tälle henkilölle ei mene jakeluun, että olen hedelmöittynyt ivf:llä, ja silloinhan hedelmöittymisen ajankohta tiedetään tarkalleen kuten sitten myös laskettu aika. Enkö olekin oikeassa? Muutenkin olen huomannut, että ainakin tällä neuvolan tädillä on huonot lähtötiedot koskien ivf:ää. Myöskään neuvolan tietokone ei suostu antamaan minulle hedelmöitysajankohdan mukaista laskettua aikaa, vaan laskee sen edellisten kuukautisten perusteella, jotka eivät tietenkään tässä tapauksessa kerro mitään.

No ensi viikolla sitten pääsen toivottavasti vihdoin kuuntelemaan sydänääniäkin. Olisin jo niin kovasti halunnut tsekkaukseen, koska viime päivinä on kovasti sattunut ja vihlonut alavatsaa ja välillä ristiselkääkin. Lähden tässä myös pitkäksi viikonlopuksi hiihtelemään, mutta saa nähdä minkä verran sitten uskallan hiihtää näillä tuntemuksilla. Hoh hoijaa tätä hermoilua.

Keiju rv 14+1 <br><br>
 
Hei!
Täällä on siis tällainenkin palsta. Tai olenhan minä tätä lukenut muttein ole tullut kirjoitettua. Tulin raskaaksi kolmnnen IVF-hoidon tuoresiirrosta, kaksi alkiota siirrettiin, yksi ultrassa näkyi. :heart: Nyt viikkoja 11+4 eli 12 viikon rajapyykki häämöttää. Alussa oli reipasta verenvuotoa mutta kaikki ok.

KEIJU: Tuosta äitiysneuvolasta. Laskettu aika on tosiaan IVF-hoidossa tarkalleen selvillä, eli ei niitä laskettuja aikoja muuteta. Mulla lapsettomuuspolin lääkäri juuri sen takia kysyi, etä saako neuvolakorttiin (sain sen sairaalasta) merkitä IVF-hoidon ja hedelmöittymispäivän, jotta noita muutoksia ei ultran perusteella tehtäisi. Mulla viimeisin ultra oli 9+1 ja silloin alkio oli kyllä hiukan pienempi mutta hedelmöityspäivän mukaisessa raskauspäivässä pysyttiin. Myöskään meillä ei neuvolan kone suostunut laskettua aikaa hedelmöittymispäivän perusteela antamaan. Katsoin itse mikä on laskettu aika ja sen neuvolan kone suostui ottamaan. Sitten hoitaja vielä tarkisti laittamalla koneelle sen ultrapäivän päivämäärän ja katsoi antoiko samat raskausviikot mitä silloin oli.
Oliko sekava selitys? No oli :whistle: Mutta en näin sanallisesti osaa sitä paremminkaan selittää.
Lääkärineuvolan itse päätin jättää väliin. Kun noita vuotoja niin halusin välttää sisätutkimuksen ja toisaalta mulla ultrassa oli katsottu kohdunkaulan pituus, joka oli ihan ok. Mutta yleensähän tuonne lääkärille mennään ja todella moni on käynyt ultrassa pienillä viikoilla, olipa raskautumistpa mikä tahansa, joten ei sen pitäisi vaikuttaa. Ja sinullahan siitä kulunut jo monta viikkoa. Siis ymmärsinkö oikein, ettei sydänääniä ole vielä ollenkan kuunneltu? Mulla neuvolassa tiistaina kuunneltiin, kun pyysin erikseen, ja kovasti rauhoitti mieltä kun sen sykkeen kuuli :heart: Jos nuo oireet huolestuttaa, niin olisiko mahdollista, että kävisit jo tällä viikolla kuunteluttamassa hoitajalla äänet?

Alexandria, ole niin pahoillani puolestasi :hug: :'(
 
RPM
Täällä on oltu 2vko nettipimenossa koska meidän NEITI päätti syntyä rv 36 eli hän syntyi 17.04.
Eilen päästiin kotiin ja nyt alkaa järjestäminen täällä kotona koska en ollut ihan laittanut kaikkea valmiikisi... siis oikeasti vaatteet oli pesty mutta siinä se. Pitää alkaa kokoamaan häkkisänkyä!

Hyvää jatkoa muille odotukseen ja käyn kyllä kurkaamassa välillä miten täällä voidaan!

RPM & Pikku-neiti
 
ONNEA RPM!!!
:heart: :heart: :heart:
:flower: :flower: :flower:

Ihanaa. Kaikki meni hyvin ilmeisesti??

Kerrohan strategisia mittoja jne kun ennätät.
Tosiaan pitääpi huomioida tuokin mahdollisuus että vauva päättää tulla ennakkoon...

Anni ja Tyttö rv 31+3
 
Onnea RPM!!! :heart:

Omaa napaa voisin vähän tässä taas valaista.. Menossa siis tänään 26+1 =) Eilen oli yksi neuvola ja kaikki oli ok. Paino oli pudonnut 1.6kg, mutta sf-mitta kasvanut 3cm (edellinen mittaus 2 vkoa sitten). Nyt ollaan sitten muhkeat 27cm :D
Verenpaineet on pysyny kuosissaan ja turvotusta varsin vähän siihen nähden mitä voisi olla...
Sokerirasitus on päälle viikon päästä ja sitten neuvolalääkäri heti peräkkäisenä päivänä :) Kohta enää 3 kk ku vois aatella, jotta tulee eläjä maailmaan...

Kipeä olen edelleen, mutta tähänkin tottuu :p
 

Yhteistyössä