Olen todella pahoillani, että joudut kokemaan tuon. Elämä on niin hemmetin epäreilua, että ei löydy edes sanoja.
T. Sara3
Lapsettomuushoitoketjussa plussanneet
- Viestiketjun aloittaja Karhurouvanen
- Ensimmäinen viesti
Olen todella pahoillani, että joudut kokemaan tuon. Elämä on niin hemmetin epäreilua, että ei löydy edes sanoja.
T. Sara3
Olen niin pahoillani @Iik88 , aivan järkyttävää ja niin surullista ja epäreilua. 
Toivottavasti saat tukea myös oikeassa elämässä, täältä kuitenkin valtavasti virtuaalihaleja ja osanottoa. 
Näin ei saisi käydä kenellekään eikä varsinkaan hoitotaustaiselle.
Meni totaalisesti ihon alle tämä uutinen, niin monta kertaa pelännyt tuota ennen dopplerin käyttöä/neuvolakäyntiä.
Sinähän olet viime aikoina kirjoittanut menettämisen pelosta jne, vaikka näillä viikoilla pitäisi olla todella harvinaista... Äidinvaisto on ihmeellinen.. ehkä sun keho jo tiesi ja täällä mm minä totesi, että tosi epätodennäköistä. Olen pahoillani
Toivottavasti saat tukea myös oikeassa elämässä, täältä kuitenkin valtavasti virtuaalihaleja ja osanottoa. Näin ei saisi käydä kenellekään eikä varsinkaan hoitotaustaiselle. Meni totaalisesti ihon alle tämä uutinen, niin monta kertaa pelännyt tuota ennen dopplerin käyttöä/neuvolakäyntiä.
Sinähän olet viime aikoina kirjoittanut menettämisen pelosta jne, vaikka näillä viikoilla pitäisi olla todella harvinaista... Äidinvaisto on ihmeellinen.. ehkä sun keho jo tiesi ja täällä mm minä totesi, että tosi epätodennäköistä. Olen pahoillani
Viimeksi muokattu:
Eikä miten voi olla tottakaan
Aivan kamalaa, niin surullista ja epäreilua, eipä tällaseen oikein sanoja ole mutta olen todella pahoillani että joudut tuollaisen vielä kokemaan. Tuntuu niin epäreilulta hoitotaustaiselle erityisesti ja menetyksiä kokeneelle
Voimia kaikkeen tulevaan ja älä epäröi hakea keskusteluapua, jos siltä tuntuu. Samoin sairauslomaa just niin kauan, kun tarttet. Voimia Pääsin just vihdoin kotiin ja ihan hyvin meni ”synnytys” lopulta. Kieltäydyin kyllä kaavinnasta ja jonkun verran pitäis vielä olla tulossa tavaraa pihalle, sikiö ja istukka kuitenkin tuli jo. Tuntuu kyllä uskomattoman epäreilulle vaikka joku aavistus tästä kyllä oli. Elokuussa takaisin alkionsiirtohommiin sitten. Sitä ennen tutkitaan tarkemmin kuolinsyytä. Ilmeisesti ei kuitenkaan ollut mikään infektio.
Muoks: niin ja kiitos kaikille tuesta
Muoks: niin ja kiitos kaikille tuesta
Mulla pyörähti eilen rv 30 käyntiin. Potkuja tulee kylkiin ja jonnekin tonne alas. Töitä jäljellä kaksi viikkoa, siitä sitten kesälomalle ja suoraan raskausvapaille. Töissä ei oikeastaan enää töitä jäljellä, vaan jotain pientä askaretta mitä nyt keksiikään tehä. Tänään tuli kelalta äitiysavustus rahana ja oottelen niitä muita päätöksiä vielä. Seuraava neuvola kahden viikon päästä.
29+1
29+1
Näin se meni kaksi viikkoa ja neuvolassa käyty. Pieni epäilys, että tämä nro 2 olisi hänkin perätilassa, niin kuin esikoinenkin oli loppuun saakka. Potkut tuntuu jossain peräsuolen tietämillä eikä terkkakaan suoraan osannut sanoa missä pää on. Varattiin jo kolme seuraavaa kertaa (koska terkkojen kesälomat) ja ens kerralla otan isänkin mukaan, niin tunnustaa tekosensa. Paitsi, että kun on IVF niin mahdollisuushan on jonkun muunkin siittiöihin 
Huominen enää töitä, tosin pöytä on jo nyt siivottu ja samalla innolla siivosin myös keittiön jääkaapinkin ja nimesin dymolla vetolaatikot (lasit, mukit, lautaset...)
31+1
Huominen enää töitä, tosin pöytä on jo nyt siivottu ja samalla innolla siivosin myös keittiön jääkaapinkin ja nimesin dymolla vetolaatikot (lasit, mukit, lautaset...)
31+1
Täällä ollaan tukevasti raskaana, rv39+0 on huomenna. 
Niin kiitollisena aina vaan, että näin pitkälle päästy. Keskimmäinen oli tässä vaiheessa jo melkein 3kk ikäinen! 
Olo on jättiläismäinen ja turvonnut, mutta muuten hyvä. Aamupäivät jaksaa posottaa lasten kanssa, iltapäivällä sit lagaan sohvalla ja neulon ja illalla taas jaksaa koiraa lenkittää. Ei ole kolotuksia tai kipuja. Ainoastaan jättimäinen pullero-olo.
Mies arvaa perustuen ei mihinkään, että syntyy ensviikolla rv39+ ja mä veikkaan että siitä seuraavalla eli rv40+. Joka tapauksessa alle 3vko niin meillä on varmasti vauva, joten hyvin jaksaa vielä odotella. En varsinaisesti malttamaton ole, mutta toki odottavalla mielellä. Ihanaa, ei enää kauaa!
Hyvillä mielin siis edelleen odotellaan. Pieni saa tulla kun on valmis tulemaan. 
Niin kiitollisena aina vaan, että näin pitkälle päästy. Keskimmäinen oli tässä vaiheessa jo melkein 3kk ikäinen! Olo on jättiläismäinen ja turvonnut, mutta muuten hyvä. Aamupäivät jaksaa posottaa lasten kanssa, iltapäivällä sit lagaan sohvalla ja neulon ja illalla taas jaksaa koiraa lenkittää. Ei ole kolotuksia tai kipuja. Ainoastaan jättimäinen pullero-olo.
Mies arvaa perustuen ei mihinkään, että syntyy ensviikolla rv39+ ja mä veikkaan että siitä seuraavalla eli rv40+. Joka tapauksessa alle 3vko niin meillä on varmasti vauva, joten hyvin jaksaa vielä odotella. En varsinaisesti malttamaton ole, mutta toki odottavalla mielellä. Ihanaa, ei enää kauaa!
Hyvillä mielin siis edelleen odotellaan. Pieni saa tulla kun on valmis tulemaan. Muoks, lähti ilmeisesti liian aikaisin.
Tsemppiä loppurutistukseen @Mollama ja @Karhurouvanen ! Ja tsemppiä kaikille muillekin olen onnellinen etten ole enää raskaana tässä helteessä.
Meidän neiti on jo 10 viikkoa, kasvaa (
) ja kehittyy hurjaa vauhtia. Hän on maailman ihanin. 
Tuntuu, että aika menee pikakelauksessa ja yritän parhaani mukaan pysähtyä ja nauttia. Siis mitä, mulla on ihana, hauska, kekseliäs ja taitava 3,5v ja maailman suloisin vauva, joka kaiken lisäksi on tyytyväinen tyyppi ja paljon kontaktissa; jaksaa katsoa, hymyillä ja jutella meille todella paljon. Ja on vielä kesä ja ja ja 
Sydän pakahtuu ja uusi vauvakuume nousee. 
Tekisi mieli päästä treenaamaan kunnolla, muuten en kaipaa mitään (ja treenata kovaa ehtii myöhemminkin!)
Tsemppiä loppurutistukseen @Mollama ja @Karhurouvanen ! Ja tsemppiä kaikille muillekin olen onnellinen etten ole enää raskaana tässä helteessä.
Meidän neiti on jo 10 viikkoa, kasvaa (
) ja kehittyy hurjaa vauhtia. Hän on maailman ihanin. Tuntuu, että aika menee pikakelauksessa ja yritän parhaani mukaan pysähtyä ja nauttia. Siis mitä, mulla on ihana, hauska, kekseliäs ja taitava 3,5v ja maailman suloisin vauva, joka kaiken lisäksi on tyytyväinen tyyppi ja paljon kontaktissa; jaksaa katsoa, hymyillä ja jutella meille todella paljon. Ja on vielä kesä ja ja ja Sydän pakahtuu ja uusi vauvakuume nousee. Tekisi mieli päästä treenaamaan kunnolla, muuten en kaipaa mitään (ja treenata kovaa ehtii myöhemminkin!)
Viimeksi muokattu:
Täällä on yksi, 10 h vanhaJoko meillä on uusia vauvoja???
Kääk en kestä , tuhannesti onnea! Toivottavasti kaikki hyvin. Nauti vauvakuplasta ja jos tekee mieli kertoa enemmän synnytyksestä jne sitten myöhemmin niin tiedät että ainakin minua kiinnostaa
, tuhannesti onnea! Toivottavasti kaikki hyvin. Nauti vauvakuplasta ja jos tekee mieli kertoa enemmän synnytyksestä jne sitten myöhemmin niin tiedät että ainakin minua kiinnostaa
Onnea @Karhurouvanen ja voimia tuleviin päiviin!! 
(Jos oma synnytys jännittää niin ei kannata ehkä lukea tätä mun viestiä. Nyt kun sen kirjoitin, niin huomasin että se ei ole ihan mukavinta luettavaa jos jänskättää. Itselleni nämä ovat ihan vaan "arkisia" asioita ja omalle kohdalle sattuneita juttuja, mutta ymmärrän ettei ne ole kaikille mukavinta luettavaa.)
Mulla on tänään 37+2. Olo on ollut tukala jo pitkään. Yöt ovat hyvin rikkonaisia, viiltävät liitoskivut sekä runsastuvat harjoitussupistukset vaivaavat. Vessassa juoksen koko ajan. Olen jo valmis synnyttämään. Se sen jälkeinen imetyksen rumba, jonka tiedän jo nyt päättyvän taas hyvin nopsaan (aiempien kokemusteni takia vihaan imetystä ja siihen ei itselläni liity muuta kun epäonnistumisia, kipua ja inhoa) kuitenkin kammoksuttaa.
Jännä nähdä, tulisiko tällä kerralla ensimmäinen yli 3kg painoinen vauva, aiemmat ovat jääneet siitä pienemmiksi, vaikka siis täysiaikaisia ovat olleet. Myös jälkisupistukset jännittävät, koska ne ovat olleet itselläni hirveät jo heti ekan synnytyksen aikaan.
Neuvolassakin kun puhuttiin synnytyksestä ja imetyksestä, niin huomaan omien kokemusteni olevani enemmän sellaisella "kivun spektrin ääripuolella". Kohtuni on aina ollut kipuisa ja normaaleihin kuukautisiini liittyy mm. ripulointia, kivun takia pyörtymistä ja useiden päivien jatkuva kipulääkitys, sekä vaikeus kävellä pystyasennossa kivun takia ekojen päivien takia. Synnytykset ovat olleet minulle suhkot nopeita, avautuminen rajua ja sitten ne jälkisupistukset ovat startanneet jo synnytyssalissa ennen kun on päässyt edes lapsivuodeosastolle. Vauvan läheisyys on sitten ne aina pahentanut niitä ja muistikuvissa on paljon tilanteita, joissa yritän imettää ja itken kun rintoihin sattuu sekä kohtu raivoaa ja aiheuttaa kivun, johon ei Panadol+Burana auta. Niistä tilanteista ei harmonisia "rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä"-somekuvia oteta..
Jos kuitenkin jätetään huomiotta kivun pelkääminen, jota tulen kokemaan lähiaikoina, niin olen todella kypsä tähän raskaana olemiseen ja valmis uuteen elämänvaiheeseen. Kaipaan sitä, että pystyn liikkumaan enemmän kuin 100m ilman viiltävää kipua. Tässä on ollut tosi raihnainen olo lähikuukaudet ja se on ollut itselleni yllättävän vaikeaa hyväksyä.
Vieläkin pelottaa, että jokin menisi synnytyksessä vikaan, mutta yritän nyt sen pelon jättää taka-alalle ja keskittyä asioihin, joita odotan innolla, kuten uuteen perheenjäseneen tutustuminen ja tuo oman vartalon saaminen takaisin. Lapset odottavat jo innolla pikkusiskon syntymää ja on kiva päästä julkaisemaan hänen nimensä heti synnytyksen jälkeen. Ja sulkemaan tämä osa elämästäni.
Tämän koko raskauden teemani on ollut "eteenpäin elämässä". En koe haikeutta tai fiilistele näitä vikoja päiviä raskaana. Olen tunteeni työstänyt ja tosiaan, on virkistävää päästä tästä yritysvaiheesta pois.
Samalla tuntien todella vahvaa empatiaa/sympatiaa heitä kohtaan, joille nämä asiat ja etenkin se pettymyksiä täynnä oleva yritystaival on vielä kesken.
(Jos oma synnytys jännittää niin ei kannata ehkä lukea tätä mun viestiä. Nyt kun sen kirjoitin, niin huomasin että se ei ole ihan mukavinta luettavaa jos jänskättää. Itselleni nämä ovat ihan vaan "arkisia" asioita ja omalle kohdalle sattuneita juttuja, mutta ymmärrän ettei ne ole kaikille mukavinta luettavaa.)
Mulla on tänään 37+2. Olo on ollut tukala jo pitkään. Yöt ovat hyvin rikkonaisia, viiltävät liitoskivut sekä runsastuvat harjoitussupistukset vaivaavat. Vessassa juoksen koko ajan. Olen jo valmis synnyttämään. Se sen jälkeinen imetyksen rumba, jonka tiedän jo nyt päättyvän taas hyvin nopsaan (aiempien kokemusteni takia vihaan imetystä ja siihen ei itselläni liity muuta kun epäonnistumisia, kipua ja inhoa) kuitenkin kammoksuttaa.
Jännä nähdä, tulisiko tällä kerralla ensimmäinen yli 3kg painoinen vauva, aiemmat ovat jääneet siitä pienemmiksi, vaikka siis täysiaikaisia ovat olleet. Myös jälkisupistukset jännittävät, koska ne ovat olleet itselläni hirveät jo heti ekan synnytyksen aikaan.
Neuvolassakin kun puhuttiin synnytyksestä ja imetyksestä, niin huomaan omien kokemusteni olevani enemmän sellaisella "kivun spektrin ääripuolella". Kohtuni on aina ollut kipuisa ja normaaleihin kuukautisiini liittyy mm. ripulointia, kivun takia pyörtymistä ja useiden päivien jatkuva kipulääkitys, sekä vaikeus kävellä pystyasennossa kivun takia ekojen päivien takia. Synnytykset ovat olleet minulle suhkot nopeita, avautuminen rajua ja sitten ne jälkisupistukset ovat startanneet jo synnytyssalissa ennen kun on päässyt edes lapsivuodeosastolle. Vauvan läheisyys on sitten ne aina pahentanut niitä ja muistikuvissa on paljon tilanteita, joissa yritän imettää ja itken kun rintoihin sattuu sekä kohtu raivoaa ja aiheuttaa kivun, johon ei Panadol+Burana auta. Niistä tilanteista ei harmonisia "rakastuin vauvaan ensisilmäyksellä"-somekuvia oteta..
Jos kuitenkin jätetään huomiotta kivun pelkääminen, jota tulen kokemaan lähiaikoina, niin olen todella kypsä tähän raskaana olemiseen ja valmis uuteen elämänvaiheeseen. Kaipaan sitä, että pystyn liikkumaan enemmän kuin 100m ilman viiltävää kipua. Tässä on ollut tosi raihnainen olo lähikuukaudet ja se on ollut itselleni yllättävän vaikeaa hyväksyä.
Vieläkin pelottaa, että jokin menisi synnytyksessä vikaan, mutta yritän nyt sen pelon jättää taka-alalle ja keskittyä asioihin, joita odotan innolla, kuten uuteen perheenjäseneen tutustuminen ja tuo oman vartalon saaminen takaisin. Lapset odottavat jo innolla pikkusiskon syntymää ja on kiva päästä julkaisemaan hänen nimensä heti synnytyksen jälkeen. Ja sulkemaan tämä osa elämästäni.
Tämän koko raskauden teemani on ollut "eteenpäin elämässä". En koe haikeutta tai fiilistele näitä vikoja päiviä raskaana. Olen tunteeni työstänyt ja tosiaan, on virkistävää päästä tästä yritysvaiheesta pois.
Samalla tuntien todella vahvaa empatiaa/sympatiaa heitä kohtaan, joille nämä asiat ja etenkin se pettymyksiä täynnä oleva yritystaival on vielä kesken.
Siis voihan kenkku sentään, kirjoitin tänne ainakin tunnin piiiiitkää tekstiä, monisanainen kun helposti olen, ja sitten akku loppu!!!!
Täällä syntyi tyttö eilen aamulla rv 40+1 3,8kg ja 52cm täyttä rakkautta. Itkettiin miehen kanssa molemmat salissa vaikka kuinka kauan, tätä on odotettu yli 4v ja nyt hän on täällä.
rv 40+1 3,8kg ja 52cm täyttä rakkautta. Itkettiin miehen kanssa molemmat salissa vaikka kuinka kauan, tätä on odotettu yli 4v ja nyt hän on täällä. Nyt minäkin itken, paljon paljon onnea @Mollama 
Ihania ensimmäisiä päiviä!!
Ja voihan piip @Karhurouvanen , olisimme kaikki halunneet lukea sun maratoniviestiä! Toivottavasti teillä menee hyvin ja tämä kolmas nukkuu paremmin kuin aikaisemmat.
Ja myös @Mollama n synnytystarina
Kääk, mun vauvakuume kasvaa rakettimaisesti kun vain kuulen uusista vauvoista
Nukkumisesta niin meidän neiti nukkui 22.30-4 ennätyspätkänsä. Siis mitäää, en meinannut saada unta sen jälkeen, olinhan nukkunut 5h heräämättä.
Ihania ensimmäisiä päiviä!!Ja voihan piip @Karhurouvanen , olisimme kaikki halunneet lukea sun maratoniviestiä! Toivottavasti teillä menee hyvin ja tämä kolmas nukkuu paremmin kuin aikaisemmat.
Ja myös @Mollama n synnytystarina
Kääk, mun vauvakuume kasvaa rakettimaisesti kun vain kuulen uusista vauvoista
Nukkumisesta niin meidän neiti nukkui 22.30-4 ennätyspätkänsä. Siis mitäää, en meinannut saada unta sen jälkeen, olinhan nukkunut 5h heräämättä.
Tossa yks päivä pesin useamman koneellisen pyykkiä ja touhusin paljon kotona, sitten käytiin esikoisen kaa vielä kaksi tuntia uimassa ja siitä suoraan ruokakauppaan, niin ai jummi jammi olin illalla kipeä! Juili lantiota ja alavatsaa, niin että itku pääsi sängyssä kun vaihdoin asentoa. Ihan paras yö ei ollut unien kannalta, mutta lähti levolla sitten pois ja otin seuraavan päivän rauhallisemmin.
Ens viikolla taas neuvola ja lähdetään siitä vikalle kesälomareissulle. Ehtona oli, että ei mitään pitkiä ajomatkoja tai sairaalaan pitkää matkaa.
32+6
Ens viikolla taas neuvola ja lähdetään siitä vikalle kesälomareissulle. Ehtona oli, että ei mitään pitkiä ajomatkoja tai sairaalaan pitkää matkaa.
32+6
Ooo Suuuret Onnittelut teille, upeaa että kaikki sujui hyvin ainakin sen suhteen että vauva syntyi täysiaikaisenaTäällä syntyi tyttö eilen aamulla
Voin vaan kuvitella fiilikset! Tuu kertoo sitten synnytystarinaa, määkin yritän saada uusinnan laitettua, jos vaikka vähän lyhyempänä versiona sitten@Keltainenkukka92 ihanat unet, wou! Ja siis toi, vauvakuume, arvaa vaan kun mulla on ihan synnytyssairaalasta asti ollu raskauskuume ja nyt jo viikon taas myös synnytys- ja vauvakuumetta pukkaa, ikävöin raskausmahaa ja haikailen synnytystä!!! Tää vauva on niiiiin ihana - ja aika menee niiiiiin nopeasti, meiän vauva on jo 10 päivää vaikka vastahan se syntyi!
No niin, uutta yritystä siis kehiin
Eli the synnytystarina Sanottakoon heti alkuun että synnytys oli ihana!
Tämähän meni siis niin että kun 36+4 jäin äitiyslomalle ja mulla nämä suuret kotiprojektit täällä oottelemassa ja vointi mainio niin 37+3 tietty iski sitten ihan vuosituhannen flunssa! Joka kesti reilusti yli 2 viikkoa ja lapsilla kans ja en mitään kotihommia saanut tehtyä kun ihan kauhea olo koko ajan! Vielä päivä-pari ennen synnytystä olo oli hatara. Meiänhän oli tarkotus mennä lasketun ajan tienoilla mun vanhempien luokse mutta koska mua otti päähän toi flunssa ja tekemättä jääneet kotihommat niin lykkäsin vähän sitä menoa ja oltiin aikeissa su 40+3 sinne mennä. 40+2 oli ihan normipäivä, raskauden suhteen vointi oli edelleen oikein hyvä ja oltiin aamupäivällä yhdessä tapahtumassa lasten kanssa ja illalla vielä vietiin autollinen tavaraa kierrätykseen. Illalla tein jotain kotihommia ja mietin että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan jos synnytys alkaakin tänä yönä. Menin sitten yhden maissa nukkumaan ja tunnin nukuttuani 2:15 heräsin lieviin supistuksiin. Supistukset oli niin lieviä että mietin eka että onko ne ylipäätään supistuksia mutta koska ne tuli niin tiheään niin otin heti aikaa, niitä tuli 2 min välein ja 30-45 sekuntia kestoltaan, niin soitin heti sitten 20 min päästä synnytyssairaalaan. Sieltä sanottiin että voin seurailla tilannetta ja mennä suihkuun jne mutta jos siltä tuntuu niin voin myös tulla sairaalaan. Heti vartin puhelun jälkeen tuli tunne että supistukset kovenee joten päätin sitten kuitenkin heti lähteä sairaalaan. 2:15 heräsin, 2:38 soitin synnärille, 3:00 äidille ja heti perään kaverille ja sitten herätin lapset että nyt ylös ja menox (olin yksin siis omassa kotona lasten kanssa) ja 3:18 soitin taxin ja sairaalamatkalla heitin lapset kaverin luokse hoitoon ja saavuin sairaalalle just ennen klo 04.
Taximatkalla supistukset oli jo kovenneet niin että kun lapset jäi pois niin makasin ja ärisin siellä penkillä että pliis jos yhtään kovempaa voit ajaa. Synnytyssairaalassa jo heti käytävällä kun näin kätilön tulevan pyysin saada lääkettä. Kohdunsuu oli sillon 5 cm auki ja sain heti sitten ilokaasua joka nyt auttoi kyllä jonkun verran vaikka aina vähän mietin kyllä että perustuuko sen käyttö ainakin puoliksi siihen että synnyttäjä keskittää huomionsa johonkin ja toisaalta - pysyy hiljaa
Pyysin heti saada epiduraalin ”tai jotain” mutta yli tunti piti ootella labroja ja kun ne oli valmiit niin kohdunsuu oli 8-9 cm auki ja kätilö sanoi ettei epiduraali ehkä ehdi vaikuttaa että hän antaa jonkun ”kombin” joka oli kai fentanyyliä selkäytimeen ja pudendaali paikallisesti alakertaan. Sain tuo 5:30 ja lääkkeet auttoi hyvin ja kivut meni pois noin puoleksi tunniksi jonka jälkeen alkoi taas perus-polttelu-supistusten lisäksi se valtava paineentunne peräpuolella. Toi olikin koko ajan se ehkä suurin tuntemus toi paineen tunne ja suoraan sanottuna mielessä tunne oli että p***e räjähtää, ei varsinaisesti sattunut mutta kauhea paine. Sanoinkin monta kertaa kätilölle että jos nyt kuitenkin menisin vaan pöntölle, johon ihana kätilö vastasi että älä nyt sinne pöntöllä mene että eihän me haluta että vauva sinne pönttöön syntyy
Kätilö oli aivan huikean ihanan mahtava, musta tuntuu että varsinkin se ponnistus meni niin hyvin/helposti kun se kätilö oli niin huippu, tein vaan niin kuin se kätilö sanoi ja kas niin vaan vauva putkahti ulos. Vauva syntyi vissiin 4. ponnistuksella ja jotenkin tuntui tosi ”helpolta”, tuntui etten mitenkään täysillä edes ponnistellut vaan että sieltä se vaan sitten tuli Ponnistusvaihe oli 7 min ja vauva syntyi 6:22. Yksi tikki tuli kuten aiemmissakin on tullu yksi-kaksi tikkiä. Synnytys oli ihana tosin aika nopea varsinkin omalla mittapuullani kun esikoisesta supistukset alko ti-aamuna ja vauva syntyi pe-aamuna ja toisesta lapsesta paineentunne alko klo 01, supistukset 04 ja vauva syntyi siitä sitten reilu 8 h päästä.
Tyttövauva 52 cm ja 3875 g! Naurattaa toi pituus kun 5,5 cm esikoista pidempi Tais olla lyhyt reisiluu sitten kuitenkin vaan mittavirhe Vauva ja äiti molemmat onneks hyvässä kunnossa heti synnytyksen jälkeen ja 2 vrk jälkeen kotiuduttiin. Vauva on maailman suloisin ja imetys lähti jo sairaalassa sujumaan hyvin (tokan lapsen kanssa ei sujunut ja se olikin kauheeta rumbaa imetysapulaitteineen ym ym mustasukkaisen taaperosisaruksen kanssa yksin ollessa)!
Nyt tuli kiire mutta siis vauva on varsinainen unimaisteri ja meillä on ollu täällä kotona niin ihanaa kaikkinensa ja myös esikoinen on yllättäen suhtautunut hyvin ja lempeästi vauvaan! Ekaa kertaa elämässä oon ihmeissäni kanniskellu _nukkuvaa_ vauvaa autosta turvakaukalossa (nää vanhemmat lapset ei ole koskaan nukahtanut autoon - eikä mihinkään) ja kärrännyt nukkuvaa vauvaa vaunuissa Nää vanhemmat lapset ei siis kumpikaan nukahtanu koskaan vaunuihin vaikka mitä yritin! Musta tuntuu ettei elämä ole ikinä ollut näin helppoa ja mukavaa!
Mahtava fiilis oli vihdoin kun pääsi kolmen lapsen kanssa muina naisina neuvolassa käymään, musta tuntui ihan kuin olisin voittanut jonkun kilpailun
Eli the synnytystarina Sanottakoon heti alkuun että synnytys oli ihana!Tämähän meni siis niin että kun 36+4 jäin äitiyslomalle ja mulla nämä suuret kotiprojektit täällä oottelemassa ja vointi mainio niin 37+3 tietty iski sitten ihan vuosituhannen flunssa! Joka kesti reilusti yli 2 viikkoa ja lapsilla kans ja en mitään kotihommia saanut tehtyä kun ihan kauhea olo koko ajan! Vielä päivä-pari ennen synnytystä olo oli hatara. Meiänhän oli tarkotus mennä lasketun ajan tienoilla mun vanhempien luokse mutta koska mua otti päähän toi flunssa ja tekemättä jääneet kotihommat niin lykkäsin vähän sitä menoa ja oltiin aikeissa su 40+3 sinne mennä. 40+2 oli ihan normipäivä, raskauden suhteen vointi oli edelleen oikein hyvä ja oltiin aamupäivällä yhdessä tapahtumassa lasten kanssa ja illalla vielä vietiin autollinen tavaraa kierrätykseen. Illalla tein jotain kotihommia ja mietin että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan jos synnytys alkaakin tänä yönä. Menin sitten yhden maissa nukkumaan ja tunnin nukuttuani 2:15 heräsin lieviin supistuksiin. Supistukset oli niin lieviä että mietin eka että onko ne ylipäätään supistuksia mutta koska ne tuli niin tiheään niin otin heti aikaa, niitä tuli 2 min välein ja 30-45 sekuntia kestoltaan, niin soitin heti sitten 20 min päästä synnytyssairaalaan. Sieltä sanottiin että voin seurailla tilannetta ja mennä suihkuun jne mutta jos siltä tuntuu niin voin myös tulla sairaalaan. Heti vartin puhelun jälkeen tuli tunne että supistukset kovenee joten päätin sitten kuitenkin heti lähteä sairaalaan. 2:15 heräsin, 2:38 soitin synnärille, 3:00 äidille ja heti perään kaverille ja sitten herätin lapset että nyt ylös ja menox (olin yksin siis omassa kotona lasten kanssa) ja 3:18 soitin taxin ja sairaalamatkalla heitin lapset kaverin luokse hoitoon ja saavuin sairaalalle just ennen klo 04.
Taximatkalla supistukset oli jo kovenneet niin että kun lapset jäi pois niin makasin ja ärisin siellä penkillä että pliis jos yhtään kovempaa voit ajaa. Synnytyssairaalassa jo heti käytävällä kun näin kätilön tulevan pyysin saada lääkettä. Kohdunsuu oli sillon 5 cm auki ja sain heti sitten ilokaasua joka nyt auttoi kyllä jonkun verran vaikka aina vähän mietin kyllä että perustuuko sen käyttö ainakin puoliksi siihen että synnyttäjä keskittää huomionsa johonkin ja toisaalta - pysyy hiljaa
Pyysin heti saada epiduraalin ”tai jotain” mutta yli tunti piti ootella labroja ja kun ne oli valmiit niin kohdunsuu oli 8-9 cm auki ja kätilö sanoi ettei epiduraali ehkä ehdi vaikuttaa että hän antaa jonkun ”kombin” joka oli kai fentanyyliä selkäytimeen ja pudendaali paikallisesti alakertaan. Sain tuo 5:30 ja lääkkeet auttoi hyvin ja kivut meni pois noin puoleksi tunniksi jonka jälkeen alkoi taas perus-polttelu-supistusten lisäksi se valtava paineentunne peräpuolella. Toi olikin koko ajan se ehkä suurin tuntemus toi paineen tunne ja suoraan sanottuna mielessä tunne oli että p***e räjähtää, ei varsinaisesti sattunut mutta kauhea paine. Sanoinkin monta kertaa kätilölle että jos nyt kuitenkin menisin vaan pöntölle, johon ihana kätilö vastasi että älä nyt sinne pöntöllä mene että eihän me haluta että vauva sinne pönttöön syntyy
Kätilö oli aivan huikean ihanan mahtava, musta tuntuu että varsinkin se ponnistus meni niin hyvin/helposti kun se kätilö oli niin huippu, tein vaan niin kuin se kätilö sanoi ja kas niin vaan vauva putkahti ulos. Vauva syntyi vissiin 4. ponnistuksella ja jotenkin tuntui tosi ”helpolta”, tuntui etten mitenkään täysillä edes ponnistellut vaan että sieltä se vaan sitten tuli
Ponnistusvaihe oli 7 min ja vauva syntyi 6:22. Yksi tikki tuli kuten aiemmissakin on tullu yksi-kaksi tikkiä. Synnytys oli ihana tosin aika nopea varsinkin omalla mittapuullani kun esikoisesta supistukset alko ti-aamuna ja vauva syntyi pe-aamuna ja toisesta lapsesta paineentunne alko klo 01, supistukset 04 ja vauva syntyi siitä sitten reilu 8 h päästä.Tyttövauva 52 cm ja 3875 g! Naurattaa toi pituus kun 5,5 cm esikoista pidempi
Tais olla lyhyt reisiluu sitten kuitenkin vaan mittavirhe Vauva ja äiti molemmat onneks hyvässä kunnossa heti synnytyksen jälkeen ja 2 vrk jälkeen kotiuduttiin. Vauva on maailman suloisin ja imetys lähti jo sairaalassa sujumaan hyvin (tokan lapsen kanssa ei sujunut ja se olikin kauheeta rumbaa imetysapulaitteineen ym ym mustasukkaisen taaperosisaruksen kanssa yksin ollessa)!Nyt tuli kiire mutta siis vauva on varsinainen unimaisteri ja meillä on ollu täällä kotona niin ihanaa kaikkinensa ja myös esikoinen on yllättäen suhtautunut hyvin ja lempeästi vauvaan! Ekaa kertaa elämässä oon ihmeissäni kanniskellu _nukkuvaa_ vauvaa autosta turvakaukalossa (nää vanhemmat lapset ei ole koskaan nukahtanut autoon - eikä mihinkään) ja kärrännyt nukkuvaa vauvaa vaunuissa
Nää vanhemmat lapset ei siis kumpikaan nukahtanu koskaan vaunuihin vaikka mitä yritin! Musta tuntuu ettei elämä ole ikinä ollut näin helppoa ja mukavaa!Mahtava fiilis oli vihdoin kun pääsi kolmen lapsen kanssa muina naisina neuvolassa käymään, musta tuntui ihan kuin olisin voittanut jonkun kilpailun
Viimeksi muokattu:
Ihan tarina @Karhurouvanen ! Itseasiassa aika samanlainen, mitä mulla tää kolmas. Kerron myöhemmin lisää.
Repesin tossa "eihän me haluta, että vauva pönttöön syntyy".
Perus synnyttäjän aivoituksia ja kätilö yrittää saada järkeä touhuun.
Itseasiassa aika samanlainen, mitä mulla tää kolmas. Kerron myöhemmin lisää.Repesin tossa "eihän me haluta, että vauva pönttöön syntyy".
Perus synnyttäjän aivoituksia ja kätilö yrittää saada järkeä touhuun.Ihana tarina ja aivan mahtavaa, että sujui noin hyvin ja oli hyvä kokemus. Kylmikset Ihan parasta, jos on tyytyväinen tyyppi ja isosisko ottanut hyvin vastaan.
Haha tuo pönttö-asia resonoi.
Olin siis yksin suihkussa niissä valtavan kovissa kivuissa, kun tuli "kakkahätä". Tästähän oli mennyt ehkä reilu vartti siitä, kun kätilö oli sanonut että olin 5cm auki+varmaan olin jo sika poissaoleva, joten en tod ymmärtänyt että kyseessä oli ponnistustarve. Siellä pöntöllä sitten "yritin kakata", mitään ei tullut, vilkaisin alas ja näin miten verta valui. Siinä kohtaa tajusin, kai, ettei ole kyse ja vaapuin takaisin nojaamaan siihen suihkutuoliin. About näihin aikoihin olen huutanut niin, että mies ja kätilö juoksivat sisään ja kätilö totesi, että tämä syntyy nyt ja tähän johon mä hölmistyneenä "ai saanko ponnistaa" vaikka olinhan mä jo ponnistanut 
Huomaan muuten, että ajattelen synnytystä melko paljon. Esim. eilen luin samana päivänä lähetyt viestit (olen laittanut mun vanhemmille 22.29 että lähdetään käymään naikkarilla varmuuden vuoksi ja 00.09 mies on jo ehtinyt laittaa, että tyttö on syntynyt). Lisäksi pohdin palautumista paljon, olen yrittänyt treenata kevyesti mutta ihan alle 30 min kotitreenin jälkeen seurauksena oli paineentunne pari vuorokautta.
Ihan siis lyhyitä sarjoja, kehonpaino paitsi käsilihakset pienillä painolla jne. Varasin sitten äitiysfyssarille ajan loppukuuhun. Olen vähän hämmentynyt, koska olo oli hyvä heti synnytyssalissa ja olen ekasta päivästä ollut melko aktiivinen ja tuntenut itseni vahvaksi ja tavalliseksi ja alakerta normiksi, niin mites nyt näin melkein 3 kk myöhemmin. 
Häiritsee ainakin jollain tasolla, ettei mies dokumentoinut yhtään, vaikka nimenomaan pyysin sitä etukäteen. On joo pari huonolaatuista kuvaa synnytyssalista heti kun tyttö syntynyt mutta muuten nada. Osastolla ja perhepesässä ei ole ottanut ensimmäistäkään kuvaa meistä. Lisäksi en oikein tykännyt meidän kätilöstä, hän oli kovin hiljainen ja ilmeetön eikä mieskään oikein osannut tukea tarpeeksi eli koen, että olin todella yksin kipujen kanssa. Ymmärrän toki, että kaikki meni todella nopeasti ja varmasti miehelle ollut vaikea paikka kun olen huutanut kuin kidutettu ja ollut muissa maailmoissa, ja ollaan puhuttu siitä jälkikäteen, mutta ilmeisesti häiritsee vielä, kun ajattelen asiaa sen verran usein.
Ihan parasta, jos on tyytyväinen tyyppi ja isosisko ottanut hyvin vastaan. Haha tuo pönttö-asia resonoi.
Olin siis yksin suihkussa niissä valtavan kovissa kivuissa, kun tuli "kakkahätä". Tästähän oli mennyt ehkä reilu vartti siitä, kun kätilö oli sanonut että olin 5cm auki+varmaan olin jo sika poissaoleva, joten en tod ymmärtänyt että kyseessä oli ponnistustarve. Siellä pöntöllä sitten "yritin kakata", mitään ei tullut, vilkaisin alas ja näin miten verta valui. Siinä kohtaa tajusin, kai, ettei ole kyse ja vaapuin takaisin nojaamaan siihen suihkutuoliin. About näihin aikoihin olen huutanut niin, että mies ja kätilö juoksivat sisään ja kätilö totesi, että tämä syntyy nyt ja tähän johon mä hölmistyneenä "ai saanko ponnistaa" vaikka olinhan mä jo ponnistanut Huomaan muuten, että ajattelen synnytystä melko paljon. Esim. eilen luin samana päivänä lähetyt viestit (olen laittanut mun vanhemmille 22.29 että lähdetään käymään naikkarilla varmuuden vuoksi ja 00.09 mies on jo ehtinyt laittaa, että tyttö on syntynyt
). Lisäksi pohdin palautumista paljon, olen yrittänyt treenata kevyesti mutta ihan alle 30 min kotitreenin jälkeen seurauksena oli paineentunne pari vuorokautta. Ihan siis lyhyitä sarjoja, kehonpaino paitsi käsilihakset pienillä painolla jne. Varasin sitten äitiysfyssarille ajan loppukuuhun. Olen vähän hämmentynyt, koska olo oli hyvä heti synnytyssalissa ja olen ekasta päivästä ollut melko aktiivinen ja tuntenut itseni vahvaksi ja tavalliseksi ja alakerta normiksi, niin mites nyt näin melkein 3 kk myöhemmin. Häiritsee ainakin jollain tasolla, ettei mies dokumentoinut yhtään, vaikka nimenomaan pyysin sitä etukäteen. On joo pari huonolaatuista kuvaa synnytyssalista heti kun tyttö syntynyt mutta muuten nada. Osastolla ja perhepesässä ei ole ottanut ensimmäistäkään kuvaa meistä. Lisäksi en oikein tykännyt meidän kätilöstä, hän oli kovin hiljainen ja ilmeetön eikä mieskään oikein osannut tukea tarpeeksi eli koen, että olin todella yksin kipujen kanssa. Ymmärrän toki, että kaikki meni todella nopeasti ja varmasti miehelle ollut vaikea paikka kun olen huutanut kuin kidutettu ja ollut muissa maailmoissa, ja ollaan puhuttu siitä jälkikäteen, mutta ilmeisesti häiritsee vielä, kun ajattelen asiaa sen verran usein.
Viimeksi muokattu:
Noniin, mun synnytyksestä. 
Mulla meni tosiaan elokuvamaisesti vedet yöllä klo 3. Siitä sitten alkoi supistelemaan aikalailla heti ja tuli heti 4min välein 50sknt supistuksia.
Klo 6:45 mun isä tuli lapsia kattomaan ja
klo 7:30 oltiin sairaalassa. Tässä vaiheessa supisteli 3min välein, supparin kesto noin 1min. Olin sairaalan aulassa odotellessa jo aika kipeä ja örisin matalaa "aaaa" ja nojailin millon minnekin. Kätilö tuli hakemaan ja päästiin heti saliin. No olin 3cm auki ja aattelin vaan, että mitä h*lvettiä, niin vähän. Otin heti ilokaasun, olin jumppapallolla ja kävin suihkussa, mut kipu oli jotain aivan karseeta. En saanu yhtään hyvää asentoa, supisteli 2min välein ja itkua väänsin, kun oli niin infernaalisen kipeetä.
Klo 9 olin 6cm auki ja alkoivat laittamaan mulle epiduraalia, et saisin vähän rentouduttua.
Klo 9:30 kesken epin laiton alko jo vähän ponnistuttamaan ja olinkin sit 10cm auki. Eli 2h aikana aukesin 7cm. Ilmankos oli niin tuskasta.
Epi ei ehtinyt ponnistukseen vaikuttamaan, kun alkoi tosiaan ponnistuttamaan jo samantien kun anelääkäri lähti pois. Siinä sit aloin ponnistaa ja en jotenkin meinannut uskaltaa ponnistaa tarpeeks kovasti kivun takia. Vauva oli myös vähän pää vinossa niin en alkuun meinannut saada tulemaan ja jäi siihen pahimpaan venytykseen hetkeks aikaa. Mut sit lopulta oli pakko vaan luottaa ja puskea vaikka sattui aivan h*lvetillisesti ja tyttö syntyi lopulta 15min ponnistuksen jälkeen. 
Ja kaikki synnytyskipu loppui siihen. Voi, kun tän muistais siinä kohtaa kun tuntuu, että on repeämässä justiinsa kainaloihin asti. 
Mutta oli tosiaan kaikista kolmesta synnytyksestä heittämällä kivuliain. Sekä avautuminen, että ponnistus. Aikasemmissa oon pärjännyt ilokaasulla, mutta nyt ei puhettakaan että olisin selvinnyt vaikka periaatteessa selvisin sillä, kun ei se epi ehtinyt auttamaan. Edelliset on kestäneet paljon pidempään, eka 14h (2h ponnistus) ja toka 10h (2min ponnistus) eli avautuminen ollut rauhallisempaa ja jotenkin hallitumpaa. Nyt tää oli todella nopeaa ja rajua ja siks varmaan niin kipeää. Mutta vaikka oli tuskasta, hyvä mieli jäi silti ja oon kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, miten kaikki meni.
Ja nyt mua taas itkettää. Oon niin onnellinen!! Eilen illalla sain kunnon hormooni-itkukohtauksen ja kattelin vaan meijän isompien lasten kuvia ja nuuskuttelin vauvaa ja itkin kunnon räkäitkua, kun oon niin onnellinen.
Mulla meni tosiaan elokuvamaisesti vedet yöllä klo 3. Siitä sitten alkoi supistelemaan aikalailla heti ja tuli heti 4min välein 50sknt supistuksia.
Klo 6:45 mun isä tuli lapsia kattomaan ja
klo 7:30 oltiin sairaalassa. Tässä vaiheessa supisteli 3min välein, supparin kesto noin 1min. Olin sairaalan aulassa odotellessa jo aika kipeä ja örisin matalaa "aaaa" ja nojailin millon minnekin. Kätilö tuli hakemaan ja päästiin heti saliin. No olin 3cm auki ja aattelin vaan, että mitä h*lvettiä, niin vähän.
Otin heti ilokaasun, olin jumppapallolla ja kävin suihkussa, mut kipu oli jotain aivan karseeta. En saanu yhtään hyvää asentoa, supisteli 2min välein ja itkua väänsin, kun oli niin infernaalisen kipeetä.Klo 9 olin 6cm auki ja alkoivat laittamaan mulle epiduraalia, et saisin vähän rentouduttua.
Klo 9:30 kesken epin laiton alko jo vähän ponnistuttamaan ja olinkin sit 10cm auki. Eli 2h aikana aukesin 7cm. Ilmankos oli niin tuskasta.
Epi ei ehtinyt ponnistukseen vaikuttamaan, kun alkoi tosiaan ponnistuttamaan jo samantien kun anelääkäri lähti pois. Siinä sit aloin ponnistaa ja en jotenkin meinannut uskaltaa ponnistaa tarpeeks kovasti kivun takia. Vauva oli myös vähän pää vinossa niin en alkuun meinannut saada tulemaan ja jäi siihen pahimpaan venytykseen hetkeks aikaa. Mut sit lopulta oli pakko vaan luottaa ja puskea vaikka sattui aivan h*lvetillisesti ja tyttö syntyi lopulta 15min ponnistuksen jälkeen. Ja kaikki synnytyskipu loppui siihen. Voi, kun tän muistais siinä kohtaa kun tuntuu, että on repeämässä justiinsa kainaloihin asti. Mutta oli tosiaan kaikista kolmesta synnytyksestä heittämällä kivuliain. Sekä avautuminen, että ponnistus. Aikasemmissa oon pärjännyt ilokaasulla, mutta nyt ei puhettakaan että olisin selvinnyt vaikka periaatteessa selvisin sillä, kun ei se epi ehtinyt auttamaan.
Edelliset on kestäneet paljon pidempään, eka 14h (2h ponnistus) ja toka 10h (2min ponnistus) eli avautuminen ollut rauhallisempaa ja jotenkin hallitumpaa. Nyt tää oli todella nopeaa ja rajua ja siks varmaan niin kipeää. Mutta vaikka oli tuskasta, hyvä mieli jäi silti ja oon kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, miten kaikki meni.Ja nyt mua taas itkettää.
Oon niin onnellinen!! Eilen illalla sain kunnon hormooni-itkukohtauksen ja kattelin vaan meijän isompien lasten kuvia ja nuuskuttelin vauvaa ja itkin kunnon räkäitkua, kun oon niin onnellinen.
Viimeksi muokattu:
Similar threads
Uusimmat
-
-
VVihreiden Fatim Diarra on raskaana – eikö Fatim tiedä suomalaisten lasten kiihdyttävän ilmastonmuutosta?
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 6
-
VVasemmistolaisen valtion sähköverkko romahti toistamiseen viikon sisällä
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 0
-
-
-
V
-
V
-
VRiikka Purra tekee Brysselissä hyvää työtä Suomen parhaaksi, toisin kuin tyttöviisikko
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 2
Kuumimmat
-
V
-
V
-
V
-
V
-
-
V
-