Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

Mulle voi päivittää listaan neuvolan 25.10 (jos en vielä peru) ja nt-ultra 30.10 ja toisen neuvolan 22.11.

Ekassa raskaudessa mulla ei ollu kotidoppleria, harkitsin kyllä mutta jostain syystä passasin. Nyt ostin kaverin vanhan. On Angelssoundsin perusmalleja. Mä luulen että osittain se voi tuoda helpotusta, osittain ehkä stressiäkin. Ainakin näin kun niitä sydänääniä ei ole vielä saanut kuuluviin niin sitä väkisinkin miettii onko kaikki kunnossa. Just sen takia menenkin torstaina neuvolaan kuunteluttaan äänet. Mutta sitten kun ne saa kuuluviin niin sittenhän siitä saa helpotusta aina epävarmoihin hetkiin. Toki täytyy muistaa että aina ne ei välttämättä kuulu, istukan sijainti ja sikiön liikkeet vaikuttaa paljon. Ja lääkäriä se ei korvaa. Olen kuullu tapauksia että äiti on ollut huolissaan vauvanliikkeistä mutta koska on kotidopplerilla saanut sydänäänet kuuluviin on jättänyt lääkärillä käynnin väliin ja on käynyt pahin mahdollinen Että järjen käyttö on sallittua ja omiin vaistoihin kannattaa luottaa.
Kerro sit Scarleth kun kokeilet että saitko kuuluviin?!

Meillä tietty on "tilauksessa" poika kun tyttö jo löytyy. Tai mies ainakin haaveilee. Mä ehkä haaveilen tytöstä kuitenkin kun kokemusta siitä on jo ja vaatteet ymkin olis valmiina. Ja tyttö on jotenkin "kotoisempi" tai "tutumpi". Toki on ihan sama kumpi tulee, ihan yhtä tervetullut ja rakastettu on. Mutta on tutkittu että usein vanhempi toivoo juuri omaa sukupuoltaan olevaa vauvaa.

Vanhemmaksitulo on aina iso elämänmuutos ja hämmentävää mutta minustakin lapsettomuustausta vaan korostaa sitä ja muutokset tuntuvat vielä isompina. Joten varmasti kaikenlaisia tunteiden kirjoja tässä matkan varrella tullaan kokemaan. Ja oikeastaan vasta synnytyksen jälkeen kun se vauva konkreettisesti on siinä sylissä niin ne muutokset vasta tajuaa. Vanhemmaksitulo on varmasti elämän isoin ja haasteellisen käännekohta ja tapahtuma.

Cisu 11+5

 

Jadekivi kun päivität listaa niin lisäätkö minulle samalla neuvolakäynti ja nt-ultra 7.11.

Ihanaa lukea kaikkien kuulumisia. Pitäisi vaan heti aina kommentoida ja vastata, kun tuntuu että jälkeenpäin ei muista kaikkea. Silti tuntuu että aika samoissa fiiliksissä mennään.

Kotidopplerista mulla löytyy sellainen kotoa, enkä ole vielä saanut sydänääniä kuulumaan. Tosin viikkoja on vasta 9+1, että en ole vielä panikoinut. Mulla oli se jo viime raskaudessa ja harmittaa että en hankkinut sitä ekaan raskauteen. Itsestä ainakin tuntuu taas, että vähän väliä mietin onko kaikki hyvin, ja vaikka takana kaksi hyvin mennyttä raskautta, niin silti pelkään edelleen kaiken menevän pieleen. Alkuraskaudesta käytin doppleria useinkin kun liikkeitä ei vielä tuntunut. Myöhemmin vähän harvemmin kun liikkeet tuntui, mutta silloinkin oli kiva varmistaa onko kaikki hyvin, jos ei liikkeitä ollut kovasti kuulunut. Siinä täytyy kuitenkin olla tarkka, ettei sekoita omaa sykettä, tai istukan "suihketta" sydänääniin. Ne kyllä erottaa helposti toisistaan kun on jonkin aikaa kuunnellut, mutta voin kuvitella että "vahinkoja" sattuu jos liikkeitä ei kuulu ja luottaa istukan verenkierron aiheuttamaan ääneen. Itsestä ainakin tuntuu että kaikki mikä luo turvallisuuden tunnetta on tervettullutta ja sen takia iloitsen doppleristani. Oli siinä sekin hyvä puoli, että esikoinen pääsi kuuntelemaan vauvan ääniä ja odotusaika konkretisoitui hänellekin sen myötä. :heart:

Tänään mulla oli eka neuvolakäynti ja ole NIIN iloinen, että valitsin tällä kertaa klinikkamme neuvolapalvelut. On niissä kyllä eroa julkiseen.. tuli kyllä itselle ekan kerran tämän raskauden aikana sellainen olo, että kyllä minä olen oikeasti raskaana. :heart: Kätilö oli aivan ihana ja jaksoi kuunnella ja kysellä, ymmärsi omat taustat eikä keskittynyt kiloista räksyttämiseen. Niitä oli tullut jo 3kg, mutta se oli sivuseikka. Kuunneltiin sydänäänet, mitä ei kuulunut ja niinpä päädyttiin ultraamaan ja siellä se sydän pomppi. Kätilö sanoikin että sinun näkökulmastasi neuvolakäynnin tärkein asia on varmasti varmistaa että kaikki ono hyvin, ja niin hän varmistikin. Jos joku kerta on jotain epävarmaa, niin hän lupasi että aina jollakin klinikan lääkäreillä on aikaa ultrata ja katsoa. Täydellistä palvelua, olen niin innoissani.

 

^ Mäkin olen hirmu tyytyväinen, että valittiin tuo yksityinen neuvola. Kätilö on ihana ja tosiaan ultrauksestakaan ei tule mitään lisämaksuja ellei lääkäriä tarvitse pyytää sitä tekemään

Koen tärkeänä, että lapsettomuustaustani ymmärretään, ja ei myöskään hössötetä liikaa. Käytiin ekalla kerralla pitkät keskustelut ruokarajoituksista ja siitä, kuinka ne on Suomessa maailman tiukimpia ja osa ohjeistuksista on ihan älyttömiä. Laki kuitenkin velvoittaa antamaan ne THL:n suositukset odottajalle, mutta oli kiva, että sain kätilöltä rohkaisua siihen suuntaan, ettei tarvitse ruveta hysteeriseksi vaikka raskauden keskeytyminen pelottaakin.

Meidän lapsettomuuslääkärikin sanoi, että ohjeistuksissa kehoitetaan välttämään silakoita, vaikka niitä pitäisi jonkun tutkimuksen mukaan syödä ~2000kg raskauden aikana, jotta niihin kertyneitä haitallisia aineita kertyisi sellainen määrä elimistöön että siitä voisi olla jotain haittaa lapsen kehitykselle

Me syödään tosi vähän kalaa, joten tuosta nyt ei todellakaan tarvitse huolestua. Mä kovasti kyselinkin, että aiheutanko sillä jotain hallaa lapselle, jos en kalaa syö. Kuulemma en, eikä tarvitse ottaa edes mitään lisäravinteita korvaamaan sitä. Jännää, että sitä kuitenkin painotetaan niin hirveästi, että pari kertaa viikossa pitää fisuja syödä.

---

Mulla on tissikipu ollut kateissa pari päivää. Ja sehän tietty huolestuttaa, vaikka kuinka koitan hokea itselleni, että oireet voi hävitä ja tulla takaisin, eikä se välttämättä tarkoita mitään pahaa. Viime yönä huoli tuli jo uniinkin ja näin painajaista verenvuodosta, johon sitten paniikissa heräsin.

Vessakäynnillä ei onneksi näkynyt verestä tietoakaan, mutta en mä sitten enää unta kuitenkaan saanut. Melkoinen karuselli pyöri päässä loppuyön, kun kaikki mietitytti.


jadekivi 9+0 :heart:

 

jadekivi, mulla on oireet vaihdelleet jonkin verran matkan varrella ja erityisesti juurikin rintojen tuntemukset tulee ja menee. On päiviä jolloin tissit on lähes normaalit, ja sitten taas yks kaks parin päivän päästä ne aristaa. Tosin ei ne mitkään järkyttävän kipeät ole olleet missään vaiheessa, mutta selvää aaltoilua siinä on. Kun olen näitä oirejuttuja googletellut (tosi fiksua sinällään...) niin näyttää kyllä olevan paremminkin sääntö kuin poikkeus, että oireet vaihtelee. Eli en usko että se oikeasti on mikään huolestumisen syy, vaikka itsekin olen sen vuoksi hermoillut.

Vähän ahdistuin, kun jostain toisesta ketjusta osui silmään miten joku oli vielä just 9-10 -viikkojen taitteessa saanut keskenmenon. Ei saisi lukea tuollaisia nyt lainkaan, onhan se nyt harvinaisempaa jo, että noin käy. Yritän ajatella, että ollaan kuitenkin käyty kahdessa ultrassa ja kerran kuultu sydänäänet neuvolassa, että aika pitkälle on kuitenkin päästy ja todennäköisyydet on jo hyvinkin vahvasti meidän puolella. Nyt pitää vaan keskittyä positiivisiin ajatuksiin!!

Mun piti eilen saada postissa kotidoppleri, mutta enpäs saanutkaan kun Posti kämmäsi. Mutta tänään siis uusi yritys, josko se jo nyt saapuisi. Onneksi huomenna aamulla on varattuna neuvolaan aika - jos en saa sydänääniä tänään itse kuuluviin, niin neuvolantäti toivottavasti omilla laitteillaan huomenna saa.

Scarleth 10+4 :heart:

 

Mä syön aikalailla normaalisti sitä mitä haluan ilman että panikoin ylimääräisiä ruokarajoituksista. Tosin useimmat niistä kielletyistä ruuista ei muutenkaan ole mun ruokavaliossani että on helppo välttääkin niitä. Mutta en siis mitenkään tarkkaile mitä missäkin on ja jos joskus jotain kiellettyä syön niin en siitä stressaa. Tosiaan niitä sais syödä ihan valtavasti ennenkun ovat haitallisia. Ulkomailla toki olisin tarkkana.

Rintatuntemukset sun muut oireet vaihtelee päivittäin ja viikottain. Ja alkaahan osa oireista jo vähän jäämään poiskin kun kroppa on tottunut raskauteen. Mä olen kiinnittänyt itselläni huomiota siihen että mun oireet menee sykleittäin. Alkuun on monta päivää peräkkäin paljon oireita, sitten tulee pari hiljasempaa "lepopäivää" ja taas sama alusta. Tosin tässä vaiheessa ei enää oireisiin niin kiinnitä edes huomiota kun niihin on niin tottunut jo.

Just ton takia mä tässä raskaudessa passasin noi ryhmät enkä liittynyt "toukokuisiin" kun tiedän että vaikka niistä saa vertaistukea ja on kiva lässyttää raskaudesta niin varjopuolena sieltä saa myös enemmän vaan stressiä ja pelkoakin. Kun faktahan on että mitä enemmän porukkaa jossain ryhmässä on niin sitä isommat todennäkösyydet on että siitä porukasta osa saa huonoja uutisia yms ja se taas aiheuttaa itselle enemmän pelkoa. Musta pelko ja murheet on "tarttuvia" ja kaikkea ei osaa välttämättä itse edes tajuta murehtia paitsi jos ei ole lukenut sitä jostain ryhmästä. Katson pääseväni vähemmällä henkisellä kuormituksella ilman noita ryhmiä. Tämä ja te riitätte mulla

Mä menen kans huomenna aamulla neuvolaan ja toivon että ne sydänäänet kuuluu!!! Stressaa kun en kotona ole saanut kuuluviin

 

Oireilut täälläkin tulee ja menee ja onneksi en ole pienistä hermoileva. Mutta olisi kyllä tässä raskaudessa mukava hankkia sellainen kotidoppler

Pahoinvointikin on alkanut vähän hellittämään, mutta väsymystä edelleen. Tuttavani jäi juuri sairauslomalle jo 2 kuukautta ennen äitiyslomaa liitoskipujen ja väsymyksen vuoksi. Toivottavasti itse jaksaa töissä mahdollisimman pitkään.

Mulle voi päivittää seuraavan neuvolan 28.11.2012 ja rakenneultran 20.12.2012 :heart:

 

Hei pitkästä aikaa!

Olen seurannut palstaa vähän sivummalta, koska sitkeä syysflunssa ja raskauspahoinvointi + väsymys ovat vieneet voimat. Joku muukin taisi aiemmin mainita, että flunssa ja pahoinvointi on kamala yhdistelmä!

Ihan alussahan mun teki vain mieli syödä, mutta joskus viikolla 7+ alkoi voimakkaat pahoinvoinnit. Muutamanakin aamuna olen halaillut vessanpönttöä ja monena päivänä sinnitellyt töissä vähän niin ja näin valipalojen voimalla. Pari päivää oli pois töistäkin, kun flunssa ja pahoinvointi jylläsivät pahimmillaan.

Ihan hullua, että pahoinvointi pysyy paremmin kurissa, kun syö lähes koko ajan pieniä välipaloja. Onhan näistä lukenut, mutta vasta kun osuu omalle kohdalle, ymmärtää, mitä se voi olla. Ihan uudella tavalla olen joutunut miettimään syömisiäni, vaikka perusterveellisesti koen normaalistikin syöväni. Nyt pitää olla hedelmiä tai muuta koko ajan saatavilla. Annoskoko pitäisi osata pitää oikeasti pienenä, ettei kiloja kertyisi turhan paljon...

Nyt vointi alkaa jo olla parempi (kop kop). Flunssa on vihdoin hellittänyt ja pahoinvointikin lievempää, lähinnä öklöttävä olo.

Mielialat heittelee rajusti. Kun pahoinvointi on hellittänyt, pelkään, ettei kaikki ole hyvin. Ja kun väsyttää, syyllistän itseäni, kun en jaksa liikkua tarpeeksi. Tuntuu myös, että syön liikaa, mutta se tuntuu olevan keino pitää pahin olo poissa. Välillä onneksi olen suunnattoman onnellinen ja luottavainen ja tajuan, kuinka onnekkaita olemme. Pyrin nauttimaan ja ajattelen, ettei pidä murehtia etukäteen mahdollisia ongelmia vaan luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Muutama viime yö on mennyt todella levottomasti nukkuen. Päässä pyörii huoli, onko mahassa kaikki hyvin ja epämääräinen stressi työjutuista. Mulla on tällä hetkellä määräaikainen työsuhde vain vuoden loppuun ja voi olla, ettei jatkoa tule.

Haluaisin olla seesteisen onnellinen, mutten pysty siihen läheskään koko aikaa...

Eka neuvola oli viime viikolla (julkisella), siitä ei jäänyt käteen kuin nippu esitteitä ja ohjeita. Oma hoitaja oli sairastunut ja häntä sijaisti opiskelija, joka ei ollut montaa asiakaskäyntiä hoitanut. Mutta jokaisenhan on joskus harjoiteltava työtään. Punnitus jännitti etukäteen, mutta en onneksi ollut lihonut kuin 1,5 kg (silloin 8+1). Tosin ei tarttis sitäkään lihoa vielä.

Nt-ultraan saimme ajan 8.11.

Sitten käytännön kysymys kaikille, oleteko värjänneet hiuksia raskausaikana tai aiotteko värjätä?

Toivon, että osaisimme kaikki nauttia raskausajasta!

himmeli 9+2

 

jadekivi puhuit, että sinulla on hämmentynyt olo raskaudesta ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Taitaa olla tosiaan lapsettomuuden jälkeen ihan tavallista, että raskausuutista on jotenkin "haastavampi" sulattaa. Itsekin kuvittelin, että ratkean riemusta, jos joskus vain raskaudun, mutta nyt tilanne on kuitenkin toinen. Olen kyllä onnellinen, mutta ehken ole sisäistänyt asiaa vielä. Uskoisin, että ainakin omaan fiilikseeni vaikuttaa se, että sitä suojelee itseään ja tunteitaan siltä, ettei vaan mitään ikävää tapahtuisi. Ei anna itsensä riemuita ja nauttia, kun taustalla kummittelee kuitenkin kaikki ikävät kokemukset. Uskoisin kuitenkin, että hämmennys ja kaikesta panikointi jäävät viikkojen edetessä (toivottavasti) taka-alalle.

Minullakin nuo oireet ja oireettomuus ovat vaihdelleet suuresti, joten se on varmasti ihan normaalia. Jonain päivänä rinnat aristavat ja toisena sitten taas eivät, siitä en ole paniikkia ottanut. Himmeli kurjaa, että siellä on oltu pahoinvoinnin ja flunssan kourissa. Onneksi siellä alkaa tilanne helpottamaan, tsemppiä. Minulla ei tuosta pahoinvoinnista juuri ole kokemusta ja olenkin odottanut, että mahtaako se tänne rantautua lainkaan. Ainoastaan tuon tunnistan, että jos on pitkiä aikoja syömättä, tulee äklö olo. Töissä mullakin on mukana hedelmiä, joita on pakko popsia ennen lounasaikaa. Tunnistan niin tuon ristiriitaisen olon siitä, että välillä on luottavainen olo kaikkeen ja sitten taas hetken päästä sitä on paniikissa jostain. Koitetaan ottaa päivä kerrallaan iisimmin ja nauttia tästä hetkestä.

Minä olen vielä aika pihalla kaikista ruokarajoitteista, kun ensimmäinen raskaus ja näin alussa vasta mennään. Neuvolaa varatessa sain puhelimessa jonkinmoisia ohjeistuksia ja tietysti olen niitä vähän netistäkin lueskellut. En ole kuitenkaan ottanut niistä kamalaa paniikkia ja välillä olen syönyt vahingossa jotain sellaista, mikä on kiellettyjen listalla (kuten kakkua, jossa tuorejuustoa tms.). Tietysti syömisten suhteen haluan olla varovainen, mutta kuitenkin tervettä järkeä käyttäen.

Täällä on ollut puhetta noista neuvolakokemuksista, minulla ensimmäinen käynti on ensi viikolla. Lapsettomuusklinikalla olemme saaneet niin hyvää palvelua, että sinne on ollut aina mukava mennä, vaikka asia onkin ollut vähän epämukava. Tuntuu ihan hassulta ajatella, että nyt tästä eteenpäin sitä siirtyy julkiselle neuvolaan. Toisaalta heti, kun minulla viime viikolla tuli sitä verenvuotoa, niin soitin tuonne klinikalle enkä neuvolaan. Se on jotenkin tuttu ja turvallinen. Tosin neuvolan terveydenhoitaja vaikutti puhelimessa ainakin mukavalta ja keskustelimme lapsettomuustaustanikin ihan luontevasti, joten uskoisin saavani sieltäkin hyvää palvelua.

Minä en ole värjännyt vielä raskauden aikana hiuksia, mutta pitäisi kyllä juurikasvusta päätellen pian värjätä. Olen myös jostain lukenut, että välttämättä hiustenvärjäys ei olisi suositeltavaa raskausaikana, mutta tästäkin on niin ristiriitaista tietoa, että empä sitten tiedä. Olen kyllä itse ajatellut värjääväni, jollei jotain mullistavaa tietoa vaaroista minulle esitetä.

Amele 8+2

 

Olen kirjoitellut tuonne Toukokuisten ryhmään, mutta käyn täälläkin lukemassa säännöllisesti tätä palstaa.

Ja ajattelin tämän saman viestin laittaa tännekin minkä laitoin tuonne Toukokuisiinkin.

" Jo toinen yö huonosti nukuttu. Ja tunne on edelleen vain päällä, että onko kaikki pienellä hyvin ja onko hän edes hengissä enää? Mies on varma, että kaikki on hyvin ja pieni on hengissä. Mutta itse en ole läheskään noin varma asiasta. Tuntuu, että on taas niin alavireinen olotila kuin olla ja voi. Vielä on 15 päivää aikaa siihen ultraan.

Sitä vain murehdin ja huolehdin, että jos tuossa nt-ultrassa ei mitään elävää enää näkyisikään, miten jaksan tämän koko lapsettomuushoitoprosessin alkaa alusta. Kerta olisi jo sitten noinkin pitkälle päästy. Tuolloin viikkoja olisi kasassa 11+1. Tuntuu, että olisi kyllä kaikki niin pielessä kuin olla ja voi. Mistä sitten haalia iloa elämäänsä, jos tuota pientä aarretta ei olisikaan tulossa? Olen jo niin kovin häneen kiintynyt, että luopuminen olisi todella vaikeaa hänestä. Vaikka kuinka yritän tsempata itseäni ja koettaa ajatella muuta, en vain pysty. Ajatukset vain kiertävät kehää tämän asian ympärillä eivätkä muuksi muutu.

Sitäkin kanssa olen alkanut murehtimaan, että mitä jos tuossa nt-ultrassa raja-arvot olisivat koholla? En kyllä haluaisi mennä siihen istukka-tai lapsivesitutkimukseen. Toisaalta olen miettinyt sitä, että jos myöhemmin rakenneultrassa näkyisikin vielä jotain ikävämpää, niin sitten se ei olisi häävi tilanne. Ovat nämä kyllä hankalia juttuja miettiä ja pohtia.

Tuntuu, että tämän toisen odottaminen on yhtä huolta ja murhetta, vaikka kuinka toki yritän pyrkiä ajattelemaan toiveikkaasti. Jotenkin ekasta ei osannut pelätä, vaan kaikki oli uutta ja jännää. Ei osannut huolehtia, että jokin asia voi mennä pieleen. Ja tuntuu, että mieskään ei aina jaksa kuunnella tätä saman asian vatvomista. Tuntuu välillä hyvin onnettomalta, kun vain mielessäni pyörittelen näitä asioita. "

Kun monellakin täällä olijalla on samantyyppisiä ajatuksia kuin itselläkin on, niin ajatusten vaihto tekee hyvää. Amele sinullakin on hyvin samantyyppisiä ajatuksia kuin itselläkin. Toisaalta olen mielessäni toisinaan hyvin tyytyväinen, meille on vauva tulossa. Ja toisaalta sitten vielä pyörittelen kuitenkin asiaa, voiko tämä todella olla totta? Meneekö tämä nyt loppuun asti ja saammeko ensi keväänä syliimme elävän vauvan??

En ole kyllä tästä asiasta kertonut lähipiirille ollenkaan enkä lapsellekaan. Koska luulen hänen "kantelevan" asian mummolle (äitini) eikä hänen tarvitse vielä hetkilleen tätä asiaa tietää. Vasta sitten kerron kun olen pitemmällä, jos nyt sinne asti edes päästään. Ekasta kertoilin vasta rv.20 jälkeen.

Sitäkin toki jo näin alussa mietin ja vatvon, että miten lapsi mahtaisi tulokkaan ottaa vastaan? Toivottavasti hän ei tekisi pienelle mitään ikävää. Olen todella suunnitellut, että kai se on parempi kantaa pientä koko ajan jossain rintarepussa tms. että vauva saa olla rauhassa eikä isompi pääse häntä "kiusaamaan". Lapsella kun on ADHD, niin ei sitä välttämättä tiedä mitä hän päähänsä saa. Vaikkakin on jo pikku koululainen, mutta kun on saanut yksikseen näinkin kauan olla. Mies on taas toista mieltä, että kyllä lapsi on jo iso ja järkevä, eikä tekisi vauvalle mitään. Mutta itse en kyllä ole yhtä varma asiasta. Ei olisi hääviä joutua mihinkään selvityksiin lapsen tekemisten vuoksi, koska kuitenkin syyhän on aina aikuisen, ei lapsen. Tarkoitan siis esim; tämän syksyn Kaksplus-juttua missä äiti joutui oikeuteen, kun vauva tippui hoitopöydältä kaakelilattialle ja sai jonkin aivotärskyn. Oli se melkoinen prosessi äidille. Niin syytä olla hieman ylivarovainen, kuin liian huoleton.

Mukavia odotuspäiviä teille!!

Tupasvilla ja mutukka rv.8+6

 

Heippa! Pikapäivitys: täällä on tänään testattu kotidoppleria. Aluksi pari yritystä meinasi saada mut sekopäisyyden partaalle, kun kuulin vain omat sykkeeni. Mutta sitten pari tuntia rauhoittumista ja uusi yritys muutaman hyvän vinkin kera sekä laitteen säätöä muutellen, ja sieltähän se syke löytyi! Voi mahtavuutta <3 Huomenna oon kyllä menossa neuvolaankin vielä kuuntelemaan, mutta nytpähän saa ensi yön taas nukkua rauhassa vointi muuten ennallaan eli tappava väsy, tänäänkin jo kahdet päikkärit nukuttu. Oon vakavasti harkinnut muutaman päivän saikkarin pyytämistä, koska huonoinpina päivinä töistä ei meinaa tulla yhtään mitään...

 

Annapas Scarleth mullekin ne parit vinkit kun mä en löydä

 

^ millainen doppleri sulla olikaan?

 

Mulla on vaan se Angelsoundin perusmalli. Halvin vissiin. Se missä kuulokkeet ja voimakkuudensäätö, ei muuta. Tai on joku johto että voi liittää tietokoneeseen.
Millanen Scarleth sulla on?

 

Cisu ja sebu, mulla on myös ihan se Angelsoundsin perumalli, ja hyvin näyttää toimivan.

En nyt tiedä onko nää mun vinkit mitään takuutoimivia, sehän on niin paljon kiinni istukan sijainnista, vatsanpeitteiden paksuudesta ym. tekijöistä, että kuuluko syke vai ei. Mutta ensinnäkin, pitää etsiä sitä sykettä riittävän alhaalta. Mä sain ohjeeksi aloittaa ihan lähes tuota häpykummulta, karvoituksen rajoilta, siitä sitten sivulta toiselle hitaasti kuljettaa sitä laitetta. SItten kun yksi vaakalinja on menty, niin laitetta ehkä sentti ylöspäin ja sama uudelleen. Toinen mikä auttoi mulla, oli laitteen äänisäädön kokeileminen eri asennoissa. Olin ensin saanut ohjeeksi pitää sen ihan täysillä, mutta kun tajusin pienentää sitä niin reilusti että se laitteen oma "taustakohina" vaimeni, niin sit löytyi sykkeetkin. Kannattaa myös vähän kokeilla kallistella sitä laitetta hiljalleen. Mulla löytyi sitten lopulta tuosta keskivatsalta sykkeet kun pidin sitä laitteen sydäntä (siis sehän on sydämenmuotoinen) siten päin että kärki oli kohti mun varpaita ja kaaret kohti nenää, ja jonkinverran painoin laitetta vatsaa vasten.Se kohta missä sykkeet mulla kuului oli ehkä enintään sentin leveä, eli kannattaa tosiaan liikuttaa sitä laiitetta tosi hitaasti, ettei onnistu aina ohittamaan oikeaa kohtaa Tsemppiä yritykseen, mä en usko että kannattaa ahdstua vaikkei löytäisikään vielä näillä viikoilla, ei se vissiin ole neuvolankaan laitteilla aina helppoa. Tietysti jos neuvolassa kuuluu ihan ongelmitta, niin voi tietty odottaa että saa kotilaitteellakin helpommin kuuluviin. NIin ja pitää myös muistaa ettei sekoita omaa sykettään vauvan sykkeeseen, oma syke kun kuuluu tuolta monesta kohtaa. Kannattaa vaikka kokeilla pitää kättä kaulavaltimolla ja varmistaa, onko kuuluva syke samantahtinen kuin oma Vauvan sykehän on ainakin tuplat nopeampi, eli sitten kuin olin sen kerran kuullut niin oli helppo erottaa se omasta sykkeestä. Toivotaan et näistä vinkeistä on apua

Niin joo, ja mulle saisi listaan päivittää iäksi 36v, sekin ehti tuossa napsahtaa täyteen, kääk!

MUOKS: kävin tänään aamulla vielä neuvolassa kuuntelemassa sykkeitä ja hyvin ne pienen etsiskelyn jälkeen kuului sielläkin. Terkkarin mukaan kohtu on myös oikein hyvin pyöristynyt, joten nyt ehkä voin olla taas edes ensi viikon nt-ultraan saakka levollisin mielin

 

Hei kaikille! Tulen tuosta sivusta lyhyesti kommentoimaan kun moni täällä on sanonut että lapsettomuustaustan takia on vaikea uskaltaa iloita raskaudesta, eikä oikein meinaa edes tajuta että on raskaana. Itselläni oli ja on ihan sama juttu! Yritystä oli takana 3,5 v raskaaksi tullessa ja ICSIllä raskauduin. Nyt menossa rv31+5, maha on jäätävän iso pallo, vauva potkii ja kääntyilee koko ajan niin että näkyy ja tuntuu, kaikki sängyt ja vaunut etc kamat on hankittu ja vauvanvaatteet odottaa taiteltuina lipastossa. Laskettuun aikaan on n. 8 viikkoa, ja silti mun on vaikea uskoa että meille mitään vauvaa tulee! Oon ehkä ihan kahjo, mutta ei se vaan vieläkään tunnu todelliselta. Uskallan uskoa sen ehkä sitten kun päästään synnäriltä kotiin ja se vauva pötköttää eteisessä turvakaukalossa että kappas, tollanenko meillä oikeasti on Tai todennäköisesti vahtaan vauvan hengitystä hysteerisesti ekat 4 kk kätkytkuoleman pelossa ja vasta sen jälkeen uskon että tätä ei pois viedä!

Eli en voi teille luvata että oikeasti missään vaiheessa sisäistätte ja uskotte vauvan olevan tulossa Mutta iloita sitä kyllä uskaltaa vähitellen, etenkin sitten kun liikkeitä tuntuu päivittäin niin on helpompi olla kun saa koko ajan vahvistusta sille että kyllä siellä joku on, eikä tarvi odotella hiki pinnassa neuvolaa että pääsis sydänääniä kuuntelemaan. Sydänäänistressin lievittäjänä oma doppler on muuten ihan ykkönen, kunhan malttaa todella ihan rauhassa ja joka puolelta etsiä niitä ääniä :saint:

Nautinnollista, onnistunutta ja mahdollisimman vähän stressaavaa raskautta kaikille!!

 

Rödluvanille kiitokset ihanasta tsemppauksesta! Noinhan se varmaan menee, mä just sanoin miehelle, että sitten kun se lapsi menee kouluun, uskallan ehkä eka kerran ajatella että siinä se nyt on (Paitsi että sittenhän pitää jo pelätä, että se jää koulumatkalla auton alle tai putoaa jostain tai ...) Mutta: ilokseni mä olen huomannut, että jo nyt on paljonkin sellaisia päiviä, että en huomaa stressata niin hirveästi, vaan pystyn enemmän iloitsemaan! Ja mä kyllä ihan tietoisesti teen töitä sen eteen, etten vatvoisi koko aikaa pelkoja joiden realisoitumiselle sinällään ei edes voi mitään. Mulle esim. se, että ostelen vähän vauvanvaatteita ja äitiysvaatteita ja kerron hiljalleen ihmisille, on juurikin tuota terapiatyötä. Mutta sen kyllä uskon, että epäuskoinen fiilis jatkuu ihan loppusuoralle saakka!!

Koin tuon dopplerin myös tosi hermojarauhoittavana hankintana. Sitä en sitten tiedä, mikä on reaktio, jos jonain päivänä en saakaan sydänääniä sillä kuuluviin... olen kyllä itseni jo esipuhutellut, että jos näin käy, ei sitten pidä panikoitua. Kuulemma sekin on ihan tavallista, että vauva vaan jonain päivänä on jossain katveessa, josta sykettä ei saa kuuluviin.

Scarleth 10+5

 

Tulin vain ilmoittamaan että poistun joukostanne...
Kävin neuvolassa tänään kuunteluttaan sydänääniä eikä kaksi tätiä saanut niitä kuulumaan. Siitä sitten äitiyspolille näytille ja ultrassa todettiin sikiömme menehtyneen jo muutama viikko sitten :'(
Sain kohdunsuuta avaavan lääkityksen ja lauantai-aamuna pitäisi ottaa supistukset aloittava lääkitys.

On todella tyhjä ja epäuskoinen olo. Itken vain. Vihaan tätä ja vihaan kroppaani. Miten en tajunnut mitään aikaisemmin vaan typeränä kannoin kuollutta sikiötä?! En ymmärrä miksi me emme saa mitään helpolla, mitä pahaa olen tehnyt?! Tämän jälkeen en aio enää hoitoihin palata. Tämä saa olla tässä.

Toivotan teille kaikille hyvää onnea odotukseen. Yrittäkää osata nauttia ja stressata vähemmän. Hyvää vointia ja toivotaan että pienet nyyttinne saatte terveenä syliinne. <3

Cisu ja pikkuenkelicisu 12+0

Voitko taivaan isä äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille taivaan isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita luojalleen on,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

 

Cisu ei ole totta!!! :'( Olen niin pahoillani :hug: Onko kehitys pysähtynyt siis ar-ultran jälkeen vai miten siinä on käynyt? Voi itku, mulla tuli aivan kyyneleet silmiin teidän puolesta. Kovasti voimia raskaisiin päiviin ja pienen enkelin muistolle :heart:


Tuntuu nyt niin tyhmältä kirjoittaa mitään positiivista.. Olin juuri lukenut kuulumiset pitkästä aikaa ja päätin kirjautua, että pääsen onnittelemaan kaikkia hyvistä ultra- ja neuvolakuulumisista ja siinä kirjautumisen aikana oli tullut tuo viimeisin viesti ketjuun.


Mulla on myös tuo Angelsoundsin perusdoppleri. Esikoisesta kuulin sykkeet vsta 11+jotain. Silloin mulla oli istukka edessä. Nyt kuulin ensimmäistä kertaa jo rv9+ ja siitä olen noin kerran tai kaksi kertaa viikossa pikaisesti kuunnellut ja aina on jumpsutus kuulunut. Viimeksi luulin kuulleeni jopa sikiön liikkeitä tai potkuja siihen anturiin, kun kuului semmosiakin muljahduksia etten ole ennen kuullut ja suolistoääniltä ne eivät vaikuttaneet. Eilen illalla mahassa tuntui myös ikäänkuin potkujen sarja, mutta epäilen niiden olleen paremminkin haamupotkuja. SIllä vaikka tässä nyt ollaankin toista kertaa matkassa, niin tuskin näin aikaisin mitään tuntuisi =) Esikoisesta liikkeet alkoivat tuntua vasta puolivälin paikkeilla sen etuistukan vuoksi.

Pahoinvointi on vähän väistynyt, mutta väsymys on infernaalista. Mahakin on niin turvoksissa, että kauan ei enää salailla missään tätä tilaa. Kumpa ultrassa olisi kaikki hyvin, niin ei tarvitsisi salaillakaan enää.

Kuulosti muuten tutulta tuo epäuskoisuus siihen raskauteen ja vauvaan. Mä puhuin "jos-muodossa" varmaan koko esikoisen odotusajan; JOS kaikki menee hyvin, JOS tästä nyt elävä vauva syliin saadaan, JOS ja JOS ja JOS. Synnytyssalissakin olin vähän nolona, kun ajattelin, että turhan takia siellä ollaan tilaa viemässä joltain, joka oikeasti saa vauvan. Vasta kun kätilö toi siihen pöydälle rannekkeet mulle ja vauvalle, niin mun kurkkua kuristi kun päähän iski ajatus, että minä olen täällä synnyttämässä meille VAUVAN!! :O
On se ihmismieli vaan kummallinen. Ja miten suuri tarve suojella itseään, mikäli jotain pahaa vielä tapahtuisikin. En koe, että raskausaika olisi mennyt mitenkään peloissa, pystyin kyllä siitä nauttimaankin täysillä. Suhtautumiseni oli vain erilainen kuin joillain lyhyemmäntien kulkijoilla. En pitänyt mitään itsestäänselvyytenä ja karmeimmissa liitoskivuissankin muistan vain olleeni onnellinen vauvasta ja kaikesta siihen liittyvästä, vaikka kipu pisti välillä ihan itkemään.

 

Eikä! :'(
Miten musta tuntuu, että juurihan sinäkin kävit ultrassa, jossa todettiin että kaikki näyttää normaalilta. Oliko kehitys loppunut heti sen jälkeen?
Tuo on mun pahin pelko, että alkio löydetään kuolleena seuraavassa ultrassa.

Voimia jatkoon Cisu. Olen todella pahoillani :hug:

 

Voi ei Cisu!!!! :hug: Järkyttävää, kerrassaan järkyttävää. Lapsettomuushoidoissa pitäisi sinällään olla tarpeeksi taakkaa yhdelle ihmiselle, nämä menetykset alkaa olla jo liikaa Toivon kovasti voimia, vaikka tiedän ihan hyvin ettei tuossa tilanteessa mitkään toivotukset auta. Mutta jospa kuitenkin aika auttaisi, ja vielä toisi teille sen enkelin, joka todella tulee syliin saakka. Voi mikä vääryys; tuota me kaikki juuri varmasti pelätään eniten että jossain ultrassa vaan ei enää löydykään kohdusta eloa. Ja mitä sattuman kauppaa se on, että jotkut sitten oikeasti saa tuon ikävän uutisen. Epäreiluahan tämä homma on

 

Kiitos kaikille osanotosta ja myötäelämisestä.

Sehän tässä onkin kuin kohtalon pilkkaa että kun kontrollivarhaisultrassa todettiin kaiken olevan kunnossa jne niin nyt selvisi että alkio on kuollut muutama päivä heti sen ultran jälkeen!!!! Monta viikkoa olen ollu onnellisesti raskaana tietämättäni pahinta.

 

Tuo on kyllä niin julmaa, että ensin annetaan toivoa ja sitten peli onkin ohitse, eikä itse edes tiedä sitä :'( Mun mielestä kaikilta lapsettomuushoidoissa käyneiltä pitäs poistua kaikki raskaudenaikaiset ongelmat ja keskenmenot. Ei sillä, et mä toivoisin niitä yhtään kellekään, mut hoidoissa käyminen ja pettyminen (pahimmillaan vuosikausia) on jo sen verran rankkaa, että soisin rauhallisen ja rennon raskausajan kaikille siihen päälle :hug:

 

Mä olen varmaan todellinen neurootikko, mutta juuri tuosta syystä mitä Cisulle kävi, olen käynyt ylimääräisessä ultrassa, ylimääräisessä sydänäänten kuuntelussa ja hommannut kotidopplerin. Ei sillä, ettäkö asioille mahtaisi mitään, jos jotain ikävää on tapahtuakseen. Olen vaan ajatellut, että haluan olla tilanteen tasalla ja tietää mahdollisimman pian, jos jotain ikävää sattuu.

 

Sanat ei riitä kertomaan miten pahoillani olen puolestasi Cisu :hug: Todella epäreilu paikka tämä maailma joskus :'( Paljon voimia :hug:

 

Voi Cisu :'( tippa silmässä luin viestisi. Olen niin pahoilani puolestasi. Tämä on käsittämätöntä ja epäreilua ja niin surullista. Olette ajatuksissani, paljon paljon lämpimiä ajatuksia ja voimia kestää tämän läpi!! :hug: :hug: