Mulla on ihan samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin monet ovat kirjoittaneet. Onneksi ne kuuluu asiaan. Tällä hetkellä pohdin päivittäin sitä, miten ja millaiseksi tulen luomaan suhteeni tulevaan lapseemme.
Eilen vihdoin "tapasimme" pienokaisemme 4D:ssä:
Pikkuinen oli koko tutkimuksen ajan (n.20min.) niin sykkyrässä, että häntä oli vaikeahkoa tutkailla. Mututuntumani vahvistui ja kuvassa näkyi pippeli: poika tulossa! :heart: Jotenkin taas tuntuu hieman todemmalta. Ollaan kutsuttu pikkuista pojan nimellä ja tuntuikin hassulta varmistua siitä, että pieni poikahan se siellä lymyää! Tärkeintä meille oli kuitenkin saada tietää kuulumiset lapsen rakenteeseen ja terveyteen liittyen. Kaikki oli ok, joten jatkamme taas odotteluamme äärimmäisen kiitollisin mielin.
Illalla katseltiin kotona dvd:ltä tutkimuksta uudelleen. (Olin odottanut, että kuvamateriaali olisi ollut vieläkin selkeämpää.) Tutkimus kaikinpuolin oli mielestämme hintansa väärtti.
Miukulan rakenneultra-kuulumisia odotellen...
Uskallanko 23+1