astrid: Perhevalmennuksessa 2 kertaa on oman alueen neuvolassa ja 1 kerta keskusäitiysneuvolalla. Oman alueen neuvolassa ilmeisesti kerrotaan vauvan hoidosta, parisuhteesta yms ja keskusäitiysneuvolassa sitten kerrotaan jotain enemmän synnytykseen liittyen, esim. milloin kuuluu lähteä sairaalaan. Ei siis kuitenkaan varsinainen synnytysvalmennus.
pikkuvadelma: täällä maha kyllä kasvaa, on oikein ulkoneva Ystävälläni, joka on 5 viikkoa perässä ei juuri yhtään näy vatsa. Ole onnellinen, että painoa ei ole juuri tullut. Itsellä ihan normaali painon nousu tähän mennessä, mutta hirvittää kuinka paljon vielä tulee. Oon kyllä yrittänyt ahkerasti liikkua, mutta taidan syödä vähän liikaa :ashamed: Mulla ei onneks juuri ole ollut supistuksia vaivana.
sarma: Hyvä, että oireet on helpottanut! Mä just eilen tuunasin vanhoista farkuistani yhdet äityshousut lisää. Leikkasin etuosasta hieman kangasta pois ja lisäsin masun kohdalle venyvää resorikangasta. Etsin tässä yksi päviä uusia housuja, ja jotenkin mikään ei miellyttänyt silmää. Mä oon tosiaan jo kauan pitänyt mammahousuja, parit ostin HM:stä. Ne on muuten ihan normaalit, tosi kapeat ja istuvat housut, mutta housuosan vyötärö jää vatsan alapuolella ja siitä jatkuu ylös venyvä tuubiosa. On miellyttävää kun vyötäröosa ei paina masua
Mä oon ostellut pikkukaverille jo vaikka mitä, kun vauhtiin oon päässyt Viimeksi pari päivää sitten Koskikeskuksen lastenliikkeen loppuumyynnistä lähti taas mukaan hattu ja pikkufarkut. Suosittelen poikkeamaan, jos jotain haluaa katsoa, oli hyvät alennukset.
Eilen kävin katsomassa Tamperetalolla Chaplinin Kaupungin valot orkesterin säestyksellä. Hoopi innostui musiikista kovasti, liikkui esityksen aikana tosi paljon :heart: Oon huomannut saman välillä autossa, jos kuuntelen musaa kovemmalla
Ootteko huomannut mihin teidän tulokkaat reagoi?
verve + hoopi 23+4