Lapsettomuudesta plussaan (kesä/syksy -09)! Paljon vauvoja syntynyt! <3

Krokodiili
Rouva B. Isyysraha-anomukseen ei olla vielä paneuduttu. Äitiysrahalapun kanssa oli ihan silkkaa tuskaa (etenkin siitä syystä, kun en antanut katsoa tulotietoja viime vuoden verotuksen perusteella, vaan käytettiin 6 viimeistä kuukautta. ...jota tosin Kela venytti pidemmäksi ajaksi, kun olen ollut sairaslomilla tossa välissä. Palkkatodistuksia piti saada kahdesta työpaikasta...). Mulla oli vaikeuksia saada työnantajaosapuolikin tajuamaan, mitä hakemus vaatii heiltä (...siis niitä liitteitä), kun työpaikastani on viimeksi 15 vuotta sitten jäänyt joku äitiyslomalle...................................

En edelleenkään tajua kaikkea. Epäselvä asia: Olen anonut työnantajalta vapaata äitiys- ja vanhempainvapaan ajaksi. JOS KUITENKIN päätämme myöhemmin, että annan miehelleni vanhempainvapaista 12 arkipäivää isäkuukautta varten, niin mitä ihmettä minä teen ne viikot. En aio mennä töihin, koska aion sitten kuitenkin jatkaa hoitovapaata ja toisekseen mullahan on töissä sijainen (kun kerran olen anonut vapaata!) - enhän mää nyt sinne voi mennä sitten pariksi viikoksi. Sen ymmärrän, että rahaa en saa mistään sinä aikana, mutta kun nyt tietäisi edes sen, onko ok jos olen vain kotona miehen ja lapsen kanssa, vaikken olekaan vanhempainrahakaudella kuten olen työnantajalle ilmoittanut?! Tämä asia ei ole kiireellinen, mutta en tosiaan tiedä, miten se periaatteessakaan menisi.

Alexandria. Lapsen liikkeistä... Itse aloin olla varma 18+1, mutta silloinkin vielä liikehdintä oli hyvin hentoa. (Toista se on nykyään...) Itse en yhdy monien kuvauksiin "kuplimisesta", minusta ei tuntunut siltä. Mutta tunsin yhtäkkisiä, yksittäisiä "tönäisyjä" sisältäpäin, jotka menivät siis sekunnin sadasosassa taas ohi ja siinä jäi sitten vähän miettimään, että "olikohan toi jotain...?" - mutta 18+1 olin tosiaan jo aivan varma, että kyllä joo, lapsi se on joka liikkuu. Silloin aluksi tunne oli mukava, nyt mä en voi enää sanoa samaa... suorastaan häiritsee tämä jatkuva potkiminen.

Vadelmaunelma. On vaikea lohduttaa sinua... :hug: Mutta uskotko, että tässä ketjussa meitä on monta, jotka voimme kyllä (poikkeuksellisen) hyvin ymmärtää sinua. Lapsettomuuskriisi on todella vaikea asia, ja sinä kuvaat hyvin sen tunnelmia. Jotkut meistä joutuvat sietämään kriisiä pidempään, jotkut pääsevät lyhemmällä kaavalla. Ja "ratkaisut" kriisiin ovat nekin kovin erilaisia. Mutta toivon sinulle voimia tuon kaiken keskelle. Toivoa on.

( . ) Alkaa olla hankalaa tehdä mitään raskasta, etenkin jos joutuu kantamaan/nostelemaan lattialta jotakin. Tulee maha jotenkin kipeäksi, vaikkei mua vielä koskaan olekaan supistanut. Lapsi alkaa olla niin iso, että se häiriintyy raskaammista hommista. Mun on jotenkin vaikea hyväksyä tätä rajoitettani... tuppaan nostelemaan ties mitä painavia, vaikkei saisi :eek:

Sain tänään yhdeltä ihmiseltä vauvanvaatteita (plus potan ja pytynpienentäjän) :) . Alkaa olla hyvät varastot vaatteita... (tosin en oikein tiedä, paljonko niitä tarttee olla.) Ja eilen mieheni haki hoitopöydän, joka ostettiin käytettynä. Ei meiltä oikeastaan taida puuttua enää paljon mitään?!

terv. Krokodiili 29+5
 
pikaisesti vain krokolle voisitko olla sillon vuosilomalla? Äitiysloman ajaltahan kertyy normaalit vuosilomat.. näin mä ajattelin tehdä kun isä pitää omaa vapaataan. Siltä ajaltahan sitten säkin saisit vuosilomapalkkaa...
 
Krokodiili
napsuneiti. Kyllä tuo vaihtoehto on kieltämättä käynyt mielessä. Mutta vähän ehkä siksi tuntuu oudolta, kun olen kuitenkin töistä jo anonut virkavapaata siksi ajaksi!
 
Alexandria: mä tunsin ekan kerran liikkeet vasta muutama päivä sitten 19+4, tuntui illalla sängyssä makoillessa selkeitä muljahduksia oikealla puolella. Vasemmanpuoleisella vauvalla on istukka edessä, siitä en vielä ole kunnolla liikettä tuntenutkaan. Mutta liikkeet on tuntunut vaan iltaisin ja muutamia kertoja, vaikka todistetusti eilenkin ultrassa vauvat viuhtoi, ja potki toisiaan päähän (ovat toinen pää ylöspäin ja toinen alaspäin mahassa..) :LOL:

Kävin tänään mittauttamassa hemoglobiinin kun on ollut huimausta/pyörrytystä ja hengästymistä normaalikävelyssäkin.. Oli tippunut alkuraskauden 145:stä 112:een.
Onko muut vielä joutuneet syömään rautaa?? Ajattelin aloittaa, lääkäri sanoi että rajana pidetään alle 110, mutta jos oireita on niin jo korkeammallakin hemoglobiinilla kannattaa aloittaa.
 
Vadelmaunelma: Olen niin kovin pahoillani puolestanne, vaikka se ei varmasti sinua lohduta :hug: Mutta kuten moni sanoi, niin suru on vaan surtava, toivottavasti se jossain kohtaa helpottaa edes jonkin verran. Uskon myös että teille vielä oma lapsi suodaan jos nyt oli kuitenkin ensimmäinen ivf. Mulla lapsettomuus kriisi oli syvimmillään kun inssit oli tehty ja odotettiin ekaa ivf:ää. Sillon mietin aika paljon sitä mahdollisuutta että jos jäädään kaksin niin mitä elämä sitten on, onko ollenkaan elämisen arvoista. Silloin mietin myös sitä että aletaan sitten matkustelemaan ja elämään "itsekkäiden" lapsettomien elämää niinkuin jotkut ajattelevat. Mutta tiesin myös itsestäni sen että katkeruus jää elämään minuun. Ja vaikka en enää lapseton olekaan, niin se katkeruus nousee vieläkin esiin välillä. Paljon jaksamista sulle ja miehellesi!
(.) kävin maanantaina äitipolilla kun terkka lähetti sinne kohonneen verenpaineen vuoksi. No, paineissa ei mitään huolta kun kotona mitattaessa ovat hyvät, mutta suppareitten takia lääkäri laittoi saikulle 3.1. asti ja käski hakeen neuvolalääkäriltä lisää jos eivät lopu. Vielä eivät ole tehneet kohdunsuulla mitään, mutta kun tuo esikko meinas syntyä ennenaikojaan niin ei oteta nyt mitään riskejä.
Kroko: Mä olin isäkuukauden ajan kesälomalla vaikka olinkin hakenut äitiysloman myös niiltä 12 päivältä. Mulle olis joka tapauksessa maksettu se loma rahana tai sit se olis pitänyt anoa säästövapaaksi, Muistaakseni kelasta sanottiin silloin että heille on ihan sama vaikka olisin ihan rahattomana kotona.
Hyvää joulua teille kaikille mammoille ja masuasukeille perheineen! :xmas:

-minttu ja pumpelo :heart: rv17+1
 
Vilhelmiina72: Minut laittoivat rautakuurille kuukausi sitten kun hb oli 112. Ostin Maltoferm-rautatippoja, ne ei juurikaan laita mahaa jumiin.

Liikkeistä: Olen jo viikon tuntenut erinäisiä muljahteluita, kun istun paikallani tai mahaan sängyssä. Ei puhettakaan mistään kuplista.

(.) Tänään oli äippäpolilla ultra, kaikki ihan hyvin. Vauvat vastasivat hyvin viikkoja ja ovat vilkkaita tapauksia. Parin viikon päästä rakenneultraan.

Hope79 17+1 ja sintit
 
Hyvää joulua kaikille! Nauttikaa, älkääkä murehtiko kiloja sun muita. =)

Palaillaan asiaan uuden vuoden puolella (meidän vauvojen syntymävuosi!!). Mulla menee joulu töissä ja ensi viikko sukuloidessa. On muuten veikeetä, kun liikkeet näkyy jo hyvin mahan päältä. Koko maha vaan heilahtaa potkusta. :heart:

T: Taikis ja pikkupapu 23+0
 
Olenkin ollut laiska kirjoittelemaan, mutta lukenut olen päivittäin!

Vadelmaunelma :hug: :'(

Rautaa minullekkin määrättiin rv 17 -> kun hemo oli 116 ja olo kyllä ihan karmea. Ostin obsidania ja otin säännöllisesti, mutta mulla ei maha tykännyt niin olen ottanut nyt n. joka toinen päivä ja olo ainakin on pysynyt hyvänä.

Rakenneultra meillä oli tiistaina ja kaikki oli hyvin! Ultraus oli hankala kun mulla tuo arpi tuossa keskellä mahaa ja sisuskalut täynnä kiinnikkeitä niin näkyvyys oli huono. Joutui ultraaja painamaan vähän enemmän ja se SATTUI kun tuo pötsi on mulla vieläkin kovin arka. Pääasia kuitenkin että saatiin tsekattua kaikki tarpeellinen. Sukupuolta ei Helmi- Oskari halunnut vanhemmilleen näyttää vaan istui tuolla lantiossa jalat vatsanpäällä ristissä ja poseerasi ultralaitteelle! :D
Alkuraskaudessa löytyneen kystan ja näiden lukuisten leikkausten takia mulla seuraava ultra on rv 25 eli tammikuun lopulla ja silloin ultraajana lääkäri, joten katsotaan tuota sukupuoliasiaakin sitten uudestaan jospa vauva haluaisi sen näyttää... Jos ei niin kyllä se meille sopii, yllätys on aina kiva kun vain jaksaisi odottaa sinne toukokuuhun... :LOL:

Seuraava neuvola on 30.12 ja kauhulla odotan tuota puntarille menoa, kiloja on tullut siihen mennessä varmaan sata kun jouluna tunnetusti syö koko ajan... :/

Mutta täytyy lähteä riisipuuron keittoon!

Oikein hyvää ja rauhallista joulua toivoo Haave & Helmi-Oskari 20+5
 
Kiitoksia kaikille "liikegalluppi" vastauksista! Nyt ei kai muuta kuin odottelemaan niitä :D Jos nyt paremmin tietäisi mitä odottaa.
minttu: en ole siis ainoa supistusteni kanssa :hug: toivotaan että loppuvat molemmilta.Nyt ei kyllä ole enää pariin päivään supistanut joten jos se nyt rauhottuisi ja kaikki jatkuisi normaalisti.

Oikein rauhallista ja kaunista joulua kaikille! :xmas:

Alex 17+3
 
Huomenta! :D

Minä täällä taas kukun yöaikaan. Alkanut taas nää yöheräämiset mitkä mulla on joka raskaudessa......

Nyt selvis sit syy miks en tunne liikkeitä ainakaan päiväsaikaan! Tää vauva näyttää olevan yökukkuja! NYt kun heräsin klo 3 ni vauva möyri ku mikäkin masussa =) ja viime yönäkin tunsin jotain kummallista...... toivottavasti ei jatka samaa sit ku syntyy B)

Suppareita tulee ihan päivittäin ja aika paljonkin. Ei mitään kipeitä onneks vaan semmosia masun kovettumis supistuksia....toivottavasti noi ei tee mitään kohdunsuulla!
Uudenvuodenaattona ois rakenne ultra vihdoin ja viimein!

aitiliini 19+4 :heart:
 
Niin se joulu meni nopeasti tänäkin vuonna. Ihanaa kun oli yhteistä aikaa miehen kanssa pitkästä aikaan! :D Eilen tajusin yhtäkkiä että mun maha "möyryää" ja jonkin aikaa meni ennenkuin tajusin että onkohan nää niitä liikkeitä?No ne loppuskin sitten etten ehtinyt enää kuulostelemaan mutta tänään on tuntunut selkeästi tuossa alavatsalla "möyryämistä" en osaa sitä muutoin kuvailla :heart: Aivan ihana tunne :heart:

Alex 17+6 (huomenna taas uusille viikoille!)
 
Vadelmaunelma: :hug: Joulu teillä nyt siis oli peruttu, kuitenkin toivon että jo ensi vuosi toisi teille nyt taas yhden plussan siihen tikkuun, joka sitten kanssa On ja Kestää loppuun saakka!

Taikapapu: Tuo on tosiaan hauskaa! :D Masu näyttää ihan heiluvalta hyytelöltä kun vauva mellastaa siellä. Oudon näköistähän se on.

Jannaliini: Kamalaa tuommonen mahan läpsiminen! :eek: Vähän voimakas taputus vissiin sillä tädillä, ihan kun jotakin lehmää taputtelisi. :LOL: Tuo vatsan suojelu on kyllä mullakin ollu jo alkuraskaudesta saakka. Ihmisvilinässä ja tungoksessa sitä suojaa masuaan käsillä tosi tarkkaan ettei kukaan pääse ikävästi tönimään.

Mitäs muuten arvon naiset meinaatte tehdä toppatakin kanssa? Meinaatteko ostaa jostakin isomman vain jokusen kuukauden vuoksi? Mullaon pieni toppatakkiongelma, kun xs-kokoinen takki mahtuu vielä kiinni, mutta ei voi oikein hengittää enää.

Mulla on maha taas triplaantunut siitä viime kuvasta, ja onkin kuulema suuri näille viikoille (nyt siis 7. kuulla). Mies osti mulle mammafarkut, että elämä helpottuisi kun oli aikamoisia viritelmiä jo noissa housuissa... Ja alesta myös kaks semmosta löysän mallista paitaa löysin, jotka on ihan hyvän näkösiä ja mahtuu koko raskauden ajan. Näillä päästään taas pitkälle eteenpäin! :D
Yöllä on taas ollu heräämisiä. Tänäänkin ylhäällä jo kait kolmesta lähtien ja viiden jälkeen nousin aamiaiselle. Ja nyt reippaasti ollut jo kohta tunnin töissä. Välipäivinä siis teen tän päivän ja huomisen. Sit onkin jo uusi vuosi ja JEE, maailman paras vuosi! :heart:

Toivoopi Bee ja Ee rv 25+3
 
Hei vaan kaikille!

Ehkä minäkin vihdoin uskaltaudun tänne odottajien pinoon, täällä onkin muutama tuttu muista pinoista.
Taustaa lyhyesti: minä 41v ja mies 48 v kaksi ICSI:tä takana, molemmista plussa mutta ensimmäisen kohdalla rv 9 alkoi arpominen näkyykö mitään vai ei. Kahden viikon piina päättyi kaavintaan heinäkuun lopulla. Seuraavasta hoidosta lokakuussa plussa ja tänään maagiset 12 rv täynnä. En ole tänne uskaltautunut aiemmin kun olen koko ajan odottanut, että jotakin ikävää sattuu. No, paremmalla mallilla ollaan kun viimeksi syke on nähty kaksi kertaa ultrassa ja viime viikolla np- ultrassa kaikki oli hyvin, kuultiin sydänäänet ensimmäistä kertaa ja nähtiin jo ihmisen näköinen pienokainen. Tämä jotenkin antoi toivoa sille, että ehkä tämä tällä kerralla ....
Riskejähän on vielä runsaasti mutta niiden miettiminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, joten olen päättänyt elää päivän kerralla.
Np- ultran tehnyt kätilö varoitteli, että on todennäköistä, että ikäni takia "jäämme kiinni" veriseulassa ja tulee kutsu jatkotutkimuksiin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, etten punktiota halua ja kätilökin sanoi, että yleensä np- ultrassa jo näkyy, jos jotakin on vialla. Täytyy tässä vielä miettiä ja jännittää kuuluuko sieltä mitään. Vielä tässäkin vaiheessa tämä on näköjään yhtä jännittämistä ja pientä paniikkia asiasta jos toisestakin.

Vadelmaunelma :hug: , sanat ei riitä lohduttamaan. Olin niin onnellinen kun plussasit syyskuussa. Tunnistan nuo sinun ajatukset ja pettymyksen ihan täysin. Komppaan Jannaliiniä ja pidän peukkuja, että onnistuisitte jo seuraavassa hoidossa. Uskoa ei saa menettää, se on lapsettomuuspalstalla monta kertaa jo todistettu. Ja vaikka se tällä hetkellä on laiha lohtu, positiivistahan on että kuitenkin onnistuit tulemaan raskaaksi.


Muoks*
Taikapapu, tässä tietoja, jos viitsi laittaa minut listalle:
idaliina, 13.7.2010, ensimmäinen, PS/NKL?, 2xICSI, ekasta plussasta keskenmeno rv 11- lasta toivottu noin 10 v tjot mutta aktiivistä yritystä pari vuotta .
 
idaliina:tervetuloa! :)

Oma napa: heti alkuun omahyväisesti omaa napaa.Kävin ylimääräisellä neuvolalääkäri käynnillä tänään kun vatsakivut/supistukset jatkuu edelleen.Onneksi kaikki oli kunnossa ja paikat ei ole auenneet ollenkaan.Se tästä nyt puuttuisi että näillä viikoilla niin kävisi. Sairaslomaa kirjoitti 2 viikkoa ja levätä käski.Josko sitä jo ens vuoden puolella pääsis töihin.Viikon päästä onkin sitten rakenneultra.

Vatsantaputtelusta oli puhetta.Itse en ihan hirveästi tykkää kun ei niin läheiset tutut ja sukulaiset tulee taputtelemaan mun mahaa.Ei ne sitä taputellu ennen lasta ja eivät taatusti lapsen synnyttyäkään niin en vaan ymmärrä miksi sitä pitää tulla "lääsimään". Läheiset kuten tulevat mummot olen antanut ihan hyvillä mielellä kokeilla mutta nää puolitutut on se ongelma josta en tykkää.En ole vielä keksiny kohteliasta tapaa poistua tilanteesta :LOL:

Miten muut vietätte uudenvuoden?

Alex 18+2 :heart:
 
idaliina tervetuloa tähän pinoon :wave:

Tänään rakenneultra missä kaikki hyvin. Vilkkaita olivat muruset ja kaikki tarvittavat raajat ja elimet löytyivät. Nyt odotellaan sitten seuraava etappia ja ultraa 4 viikon päästä ja toivotaan, etteivät supistukset lisäänny liiaksi. Kun osaisi hiljentää työtahtia....

Voikaahan paksusti ja Hyvää Uutta Vuotta!

-tiki & :heart: :heart: -
 
Hellou naiset!

Täällä on kerrottu nyt töissä. Olen siis tullut ulos kaapista :)
Sen verran itselle tullut jo uskoa tähän, että uskalsin kertoa.
Eihän sitä tietysti ikinä tiedä, mutta ei voi jatkuvasti vaan pelätäkään.
Onko kukaan teistä muuten lukenut tuota kesäkuisten pinoa?
Siellä yksi tämäniltainen viesti pisti miettimään... Tuntuu aika oudolta, mutta voihan se olla.
Sorry kryptisyys.... laittakaa vaikka yv:tä jos haluatte kekustella.

Meillä rakenneultraan kolme viikkoa ja sen jälkeen taasen neuvola.
Eipä tässä kai muuta ihmeempää. Viikonloppuna vois käydä yrittää ettiin mustia odotushousuja jos löytyis. Rupee vanhoissa pikkuhiljaa tila loppumaan.

Mutta oikein hyviä vointeja kaikille ja tosiaan voikaahan paksusti, kun kerrankin saa :LOL:

T.Ripe + Elvis 17+2 :heart:
 
Idaliina, tervetuloa =) Joulut oli ja meni onneksi, ja tulipahan syötyä sen kolmen edestä. Olen käynyt kävelyllä sulattelemassa kinkkua, mutta alamäissä tuntuu aina mahassa ikävälle. Miten muilla, tuntuuko teillä "vellomista" mahassa kun harrastatte liikuntaa?

Ripe72: Tiedän mitä tarkoitit, sanattomaksi vetää.

Tiki-71: Kiva lukea hyviä rakenneultrakuulumisia. Mun täytyy odotella vielä viikko siihen. Kieltämätä jännittää onko tenavilla kaikki ok.

Liikkeistä: En ole edelleenkään tuntenut sitä "kuplintaa" mistä niin moni puhuu. Mä tunnen vaan möyrimistä sohvalla istuessa ja autolla liikkuessa.

Eilen söin ajatemattomuuttani pienen nökäreen lämmisavukalatahnaa ruisleivän päällä eräissä pippaloissa. No yö menikin pitkälti murehtiessa että nyt se tokso tulee ihan varmasti |O

Ripe72: Minäkin revin tukkaa housujen kanssa. Jouluaattona oli jalassa harmaat suorat housut, ja eilen laitoin niitä päälle sinne juhliin. Ne ei menny enää kiinni! :x Kuudessa päivässä kävi pieneksi, erittäin mukavaa juu...

Mutta muuten kaikki ihan ok, maha kasvaa että ihan hyvä merkki se on. Hyvää uutta vuotta kaikille pinon naisille ja masuvauvoille. Ensi vuosi on meidän vuosi B)

Hope79 ja :heart: :heart: 18+2
 
Alexandrialle myös jaksuja suppareihin. Toivottavasti pysyisivät aisoissa tai mieluummin tietysti loppuisivat kokonaan! Kunhan vaan saadaan pidettyä pienet masussa tarpeeks isoiks!
Ripe72: tiedän myös mitä tarkoitat, kirjoittelen myös siinä pinossa. Sanattomaksi vetää, kuten Hope sanoi..
Myös tuo sellon tapaus vetää mielen matalaksi, vaikkei minua mitenkään henk.koht. koske :(
Meillä vietetään uutta vuotta tänään ihan perheen kesken tinaa valaen ja muutama raketti ammutaan pojan iloksi ja tietenkin syödään nakkia ja perunasalaattia :p Poika laitetaan ajallaan nukkumaan ja sitten mennään miehen kanssa kaksin saunaan :heart:
Viime yönä heräsin itkien todella ahdistavaan uneen. Siinä mies kertoi että hänellä on toinen nainen ja haluaa erota ja muuttaa tuon naisen luokse samantien. Ei halunnut edes puhua mun kanssa enempää, sanoi vain ettei häntä haittaa vaikkei enää koskaan näkisi minua ja poikaa. Myös ekan raskauden aikana näin monta kertaa unia että mies vain tunteettomasti jätti mut ja oli ihan erilainen kuin oikeesti. Ahdistavaa, mutta onneksi ystäväni kertoi että on nähnyt kaikissa kolmessa raskaudessaan samantapaisia unia, ehkä siis on ihan normaalia.. :whistle:
Tänne ei muuten ihmeempiä, suppareita tulee jos paljon touhuaa ja nostelee esim. poikaa, rauhakseltaan täytyy siis ottaa. Töihin pitäis mennä viikon päästä ja ajattelin kyllä mennä koittamaan, jos ei tämä tästä pahemmaksi mene.
Vauva liikkuu päivittäin ja varsinkin kun aamuisin kuuntelen dopplerilla niin potkii siihen. Viime yönä oli ilmeisesti vähintäänkin maratoni käynnissä, sellainen melske siellä tuntui. 2 jälkeen en saanut nukuttua enää ollenkaan niin oli aikaa kuulostella liikkeitä.
Poika haluaa monta kertaa päivässä pussata vauvaa, tulee nostamaan mun paidan helmaa ja antaa pusun :heart: Toivottavasti on yhtä hellä isoveli sittenkin kun vauva syntyy :whistle:
No niin, hyvää uutta vuotta mammat ja masukit! Meidän lasten vuosi alkaa...

-minttu ja pumpelo :heart: rv18+2
 
tiki:onnittelut rakenneultran hyvistä uutisista! :D

[/b]hope: juu ei ole täälläkään kuplintaa kuulunut.Kyllä minäkin ne liikkeet "möyrinnäksi" luokittelisin mutta kai sekin riippuu siitä miten jokainen kokee asiat.Mutta on se ihana tunne kun ne tuntuu :heart:

minttu: jaksamista sullekin supistusten kanssa. :hug: Mä olen kanssa nähnyt tollaisia painajaisia ja nimenomaan juuri niin että mies lähtee lätkimään ja sanoo ettei vaan enää kiinnosta minä eikä meidän vauva.Kauhea tunne kun siihen herää.Onneksi tuo mies nyt oikeasti ei sitä mieltä ole :LOL:

Hyvää uutta vuotta kaikille!Ja tosiaan niin kuin minttu sanoi nyt alkaa meidän vuosi! :D
 
Heisan!

Nyt on ultra takana ja vauva voi hyvin. Siellä se esiinty hienosti vaikka oli varmaa vihainen ku toinen herätettiin.....oli niin sulosta ku se rupes venyttelee oiken....
Ja tyttöä ne meinas....on niinku sit kolmas tyttö meidän perheeseen :heart:

MUlla on eteisistukka jonka vuoksi en hirveesti niitä liikkeitäkään tuntenut.....
Nykyään möyrii kuin mikäkin....alussa ekat liikeet joskus viikola 17 oli enenmmänkin kuplinnan tuntusia.....

aitiliini83 20+3 :heart:
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!!! Tämä on tosiaan maailman paras vuosi!!! Meidän pienten vuosi!!
Toissapäivänä käytiin 4-d ultrassa ja siellä varmistui, että molemmat meidän pienet on poikia :heart: :heart: ja kaikki hyvin.
Kovasti potkivat toisiaan päähän :LOL: hurjalta näytti meno jo kohdussa, mitähän se tulee olemaan..
Ollaan aina vietetty uuttavuotta ystävien luona, joista suurimmalla osalla on lapsia. Oli aivan ihanaa nyt tänä vuonna, kun nyt itselläkin mahassa pienet.. ei ois viime uutena vuotena uskaltanut tätä mitenkään uskoa.. Me oltiin silloin tavallaan jo luovuttu hoidoista, mut sitten kuitenkin muutamien käänteiden kautta päädyttiin lahjasoluhoitoihin.. Ei sitä näköjään koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan.

Ulkona paistaa aurinko, luminen luonto on uskomattoman kauniin näköinen, olen kovin onnellinen!!

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!!

Vilhelmiina ja pojat
 
Krokodiili
Hyvää tätä vuotta teille kaikille!

Vatsan taputtelusta ollut jotain puhetta... Mulla on vatsa kerrassaan jättimäinen ja monet haluavat koskea. En ole kovasti häiriintynyt, ihan ok mulle.

( . )
Pikkuisella on viime aikoina ollut tosi usein hikka. Se on aika häiritsevää minun kannaltani... Myös potkut ovat varsin napakoita...

Vauvan huoneessa alkaa olla aika valmista. Mitä nyt muovitettua froteeta pitäisi ostaa pinnasänkyyn, kehdon muovifroteen laitoin äitiyspakkauksesta. Vaippojakaan en ole vielä ostanut, mutta muuten alkaa olla melko valmiiksi varusteltua. (Okei, mies tekee vielä vaatekaapit siihen huoneeseen, mutta niitä nyt ei lasketa varsinaisesti vauvan tarvikehankinnoiksi...)

Äitiyslomaan ei ole enää kovin montaa viikkoa. Saa nähdä, miten jaksan sinne asti. Kyllä nyt alkaa väkisin nimittäin tahti hidastua, vähän väliä on levättävä sängyn päällä.

Terv. Krokodiili 31+2

 
Hei vaan jos mahtuisin tähän kekoon vaikka talvi jo on?! Lasta yritetty 1,5 v. Tutkimukset loppusuoralla kun mies saisi omat näytteensä tehtyä. Kuuden plussan (rv. 5-6 edenneitä - km sairaalan mukaan) jälkeen 7. plussa tänään tikussa pienen tauon jälkeen. Henkisesti taas mennään onnen ja pelon sekaisin tuntein. Olisko 4+3 eli ihan alkumetrit. Menkat myöhässä muutaman päivän. Laskemaan tämän kekoutumisen jälkeen =) olen päättänyt että sisällä pysyy :headwall:
 

Yhteistyössä