Lapseni kuoli kohtuun, saa kysyä!

[ghj]

En usko tätä ketjua. Provo, keksitty juttu. Pelottelu mielessä.

Mikset usko? Musta on hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan avoimesti. Kyllähän tuota kuitenkin tapahtuu.

Niin tekee ja puhumattomuuteen nähden vielä usein (mutta siis ei kuitenkaan montaa kertaa/vuosi suomessa, mutta sanotaan nyt niin, että kuukausittain kuitenkin)

 

[ap]

kyse oli keskussairaalasta.

Ja niistä liikkeistä, jos joku myöntää koko ajan tuntevansa vauvan liikkeet niin onnittelut hänelle. Minun vauvani ei ainakaan koko aikaa liikkunut muutenkaan, että olisin huolestunut liikkeiden vähyydestä.

 

[Christina Dior]

Mitä haluat että sulta kysytään?

Miksi pitäisi kysyä?

Tätä minäkin vähän ihmettelen. Minultakin on kuollut lapsi.(tapaturmaisesti)
Ihmettelen tapaasi tulla näin pian tapahtuman jälkeen kysymään,mitä haluatte minulta kysyä?

Minä haluan kysyä miten voit?
Miten jaksat näin pian olla palstalla esittämässä vastaajaa/olla vastaajana?
Mitä sinä haluat sanoa ja miksi?
Sanoahan sinä jotakin tahdot, kun koet tarpeelliseksi asiasta tulla palstalle keskustelemaan.
Käytkö sinä psykologilla tms. Jonka kanssa käyt tuntemuksiasi ja esimerkiksi jaksamistasi läpi.

Onko sinulla riittävästi tukijoukkoja itselläsi?

Lopuksi haluan sanoa, että meillä lapsen menettäneillä on pitkä tie selvitä asiasta. EIKÄ siitä selviäkään. Sen kanssa pitää ja on PAKKO oppia elämään, muuten elämä ei jatku. Pikkuhiljaa sitä aurinkoa on joka päivä vähän enemmän ja asia jää taustalle unohtumatta ja kulkien mukana yhtenä asiana elämässä. Se rakas lapsi ei unohdu, eikä sen saakaan unohtua. Tulee kuitenkin päivä, jolloin on kiitollinen niistä hetkistä, joita sai viettää lapsen kanssa. Sinäkin tulet joskus, paljon myöhemmin hyväksyttyäsi tapahtuneen ja ymmärtämään, että se on osa sinun elämääsi ,aina. Uskallan sanoa näin, oman lapseni tapaturmaisesti/hoitovirheen kautta vauvana menettäneenä.
JAKSAMISTA Perheellenne!!! :hug:

 

[ap]

En usko tätä ketjua. Provo, keksitty juttu. Pelottelu mielessä.

Mikset usko? Musta on hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan avoimesti. Kyllähän tuota kuitenkin tapahtuu.

Niin tekee ja puhumattomuuteen nähden vielä usein (mutta siis ei kuitenkaan montaa kertaa/vuosi suomessa, mutta sanotaan nyt niin, että kuukausittain kuitenkin)

itse asiassa 200/vuosi SUOMESSA!! Meidän sairaalassa kerran kuukaudessa keskimäärin.

 

[kyllä sitä tapahtuu]

En usko tätä ketjua. Provo, keksitty juttu. Pelottelu mielessä.

Mikset usko? Musta on hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan avoimesti. Kyllähän tuota kuitenkin tapahtuu.

Niin tekee ja puhumattomuuteen nähden vielä usein (mutta siis ei kuitenkaan montaa kertaa/vuosi suomessa, mutta sanotaan nyt niin, että kuukausittain kuitenkin)

Vuosittain kuolee kohtuun 400-500 lasta Suomessa. Lohtuhali ap:lle!

 

[?]

No kai nyt suurimmalle osalle joku syy on? Vai eikö muka?

 

[ap]

Minä voin tällä hetkellä ihan kohtuullisen hyvin, fyysisesti olen parantunut synnytyksestä. Henkinen hyvinvointi on hukassa, mutta senhän te jo tiesittekin.

Täällä roikun koska muutakaan ei ole. Esikoinen menehtyi, töihin en ole valmis palaamaan, liikuntaa en uskalla vielä kunnolla aloittaa... ei ole juuri muuta tekemistä. Mieskin on jo töissä.

Käyn psykologilla kyllä, olen nyt kerran käynyt ja menen uudestaan ensi viikolla.

Mikä siinä niin kummallista on että täällä olen. Mitä minun PITÄISI tehdä??

 

[Pesky Pixie]

En usko tätä ketjua. Provo, keksitty juttu. Pelottelu mielessä.

Mikset usko? Musta on hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan avoimesti. Kyllähän tuota kuitenkin tapahtuu.

Niin tekee ja puhumattomuuteen nähden vielä usein (mutta siis ei kuitenkaan montaa kertaa/vuosi suomessa, mutta sanotaan nyt niin, että kuukausittain kuitenkin)

Vuosittain kuolee kohtuun 400-500 lasta Suomessa. Lohtuhali ap:lle!

Ihan totta. Viimeksi kun itse näin tilastot, Suomessa kuoli n. 400 lasta perinataalikaudella, mikä tarkoittaa ennen synnytystä, synnytyksen aikana tai välittömästi synnytyksen jälkeen. Tämän päivän tilastoista en ihan varmasti osaa sanoa, mutta varmasti tuota luokkaa.

 

[tiedän]

No kai nyt suurimmalle osalle joku syy on? Vai eikö muka?

Kolmannekselle ei löydy syytä. Istukkaperäiset ongelmat lienee suurin syy.

 

[Pesky Pixie]

No kai nyt suurimmalle osalle joku syy on? Vai eikö muka?

Itseasiassa varsin usein tarkkaa syytä ei löydy. Syynä voi tosiaan olla istukan tai napanuoran toiminnan häiriöt, kromosomipoikkema tms. Mutta paljon on tapauksia, joissa mitään selkeää syytä ei ole. :/

 

[vippis]

Mitä ajattelet mahdollisesta uudesta raskaudesta? Vai etkö halua ajatella sitä vielä?

 

[niin no]

Minä voin tällä hetkellä ihan kohtuullisen hyvin, fyysisesti olen parantunut synnytyksestä. Henkinen hyvinvointi on hukassa, mutta senhän te jo tiesittekin.

Täällä roikun koska muutakaan ei ole. Esikoinen menehtyi, töihin en ole valmis palaamaan, liikuntaa en uskalla vielä kunnolla aloittaa... ei ole juuri muuta tekemistä. Mieskin on jo töissä.

Käyn psykologilla kyllä, olen nyt kerran käynyt ja menen uudestaan ensi viikolla.

Mikä siinä niin kummallista on että täällä olen. Mitä minun PITÄISI tehdä??

Parempi kai täällä "puhua" ja "purkaa", kuin yksinään surra ja märehtiä. jatka vaan, jos hyvältä tuntuu. Se, mikä yhdelle on hyvä, ei toimi toisella.

 

[kohtalotoveri]

Mitä haluat että sulta kysytään?

Miksi pitäisi kysyä?

Tätä minäkin vähän ihmettelen. Minultakin on kuollut lapsi.(tapaturmaisesti)
Ihmettelen tapaasi tulla näin pian tapahtuman jälkeen kysymään,mitä haluatte minulta kysyä?

Minä haluan kysyä miten voit?
Miten jaksat näin pian olla palstalla esittämässä vastaajaa/olla vastaajana?
Mitä sinä haluat sanoa ja miksi?
Sanoahan sinä jotakin tahdot, kun koet tarpeelliseksi asiasta tulla palstalle keskustelemaan.
Käytkö sinä psykologilla tms. Jonka kanssa käyt tuntemuksiasi ja esimerkiksi jaksamistasi läpi.

Onko sinulla riittävästi tukijoukkoja itselläsi?

Lopuksi haluan sanoa, että meillä lapsen menettäneillä on pitkä tie selvitä asiasta. EIKÄ siitä selviäkään. Sen kanssa pitää ja on PAKKO oppia elämään, muuten elämä ei jatku. Pikkuhiljaa sitä aurinkoa on joka päivä vähän enemmän ja asia jää taustalle unohtumatta ja kulkien mukana yhtenä asiana elämässä. Se rakas lapsi ei unohdu, eikä sen saakaan unohtua. Tulee kuitenkin päivä, jolloin on kiitollinen niistä hetkistä, joita sai viettää lapsen kanssa. Sinäkin tulet joskus, paljon myöhemmin hyväksyttyäsi tapahtuneen ja ymmärtämään, että se on osa sinun elämääsi ,aina. Uskallan sanoa näin, oman lapseni tapaturmaisesti/hoitovirheen kautta vauvana menettäneenä.
JAKSAMISTA Perheellenne!!! :hug:

En ole ap, mutta saman kokeneena haluan tuoda esiin, että ihmiset kokevat asiat hyvin eri tavoin. Jos sinä et ole jaksanut tai halunnut puhua asiasta esim. tällaisella listalla, niin se ei tarkoita, että sinun tapasi on oikea. Ymmärrän ap:ta oikein hyvin. Itselläni oli hyvin pian tarve saada puhua ja jakaa asiaa ihmisten kanssa - valitettavasti ihmisten oli vaikea puolestaan puhua minun kanssani lapsen menettämisestä. Kuitenkin tiesi, että ihmiset miettivät, mitä oli tapahtunut. Tällainen lista on vallan mainio paikka anonyymisti käydä asiaa läpi, puida sitä itsensä ja muiden kanssa. Siitä vain ap! Toivottavasti se tuo sinulle lohtua! Välttämättä itse ei edes tiedä, mitä haluaa/voi sanoa, mutta sanomisen tarve voi olla pakahduttava! Ja lisäksi minusta on erittäin hienoa, että tuot vaikean asian esille!

 

[Pesky Pixie]

Mikä siinä niin kummallista on että täällä olen. Mitä minun PITÄISI tehdä??

Musta sun pitää tehdä juuri niin kuin susta hyvältä tuntuu. Jos täällä puhuminen tuntuu hyvältä, niin sitten teet niin. Musta on täysin luonnollista, että vanhempi/äiti haluaa keskustella tällaisesta asiasta, vaikka sitten keskustelupalstalla. Huonommin menee silloin, jos asiasta ei voi tai halua puhua lainkaan.

 

[ghj]

Vuosittain kuolee kohtuun 400-500 lasta Suomessa. Lohtuhali ap:lle!

Ihan totta. Viimeksi kun itse näin tilastot, Suomessa kuoli n. 400 lasta perinataalikaudella, mikä tarkoittaa ennen synnytystä, synnytyksen aikana tai välittömästi synnytyksen jälkeen. Tämän päivän tilastoista en ihan varmasti osaa sanoa, mutta varmasti tuota luokkaa.

Ok, mä vähän "kaunistelin alakanttiin", muistelin kanssa että meidän sairaalassakin näin käy enemmän, kuin kerran/kk. Mutta harvoin kuitenkin, kun vertaa kaikkiin synnytyksiin. Ja perinataalikausihan on aika, joka alkaa rv22 ja loppuu viikko synnytyksen jälkeen.

 

[ap]

Haluan uudelleen raskaaksi pian, vaikka tiedän ettei se korvaa nyt menetettyä lasta. Ja tiedän että surun käsittely ei ole valmis vielä.

 

[vieras]

kysyn, mutta ei ole pakko vastata, jos et halua, mutta olitko ottanut sikainfluenssarokotteen? tää ei oo pahalla! osanottoni teille!

 

[Christina Dior]

Minä voin tällä hetkellä ihan kohtuullisen hyvin, fyysisesti olen parantunut synnytyksestä. Henkinen hyvinvointi on hukassa, mutta senhän te jo tiesittekin.

Täällä roikun koska muutakaan ei ole. Esikoinen menehtyi, töihin en ole valmis palaamaan, liikuntaa en uskalla vielä kunnolla aloittaa... ei ole juuri muuta tekemistä. Mieskin on jo töissä.

Käyn psykologilla kyllä, olen nyt kerran käynyt ja menen uudestaan ensi viikolla.

Mikä siinä niin kummallista on että täällä olen. Mitä minun PITÄISI tehdä??

Teet juuri mitä haluat.
Olet varmasti shokissa jotenkin vieläkin. Tietynlainen tunteettomuus paljastaa sen.
Minä en ainakaan halunnut loukata sinua. Itseäni silloin kolme vuotta sitten auttoivat myös kirjat. ESIM Teresa Laine Puhakainen; Liian lyhyt elämä. Lue ihmeessä!

 

[ap]

Otin rokotteen kyllä. En usko että oli syynä, koska se näkyisi jo tilastoissa.

 

[vierasko]

Olen todella pahoillani puolestanne!

 

[alaston sydän]

:hug:

 

[Scala]

Otan osaa ja voimia sinulle ja miehellesi :hug:

Meidän pojan kuolemasta (rv40+1) ja syntymästä tulee 19.4. kuluneeksi tasan kolme vuotta.

Kätilöopistolla oli onneksi yhden hengen huone päivystysosastolla, jonne pääsimme. Ei tarvinnut synnyttäneiden osastolla olla. Meidä tapauksessa kuolinsyy selvisi, napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri.

Sille joka epäilee tätä aloitusta provoksi: kohtukuolemat ovat todellisuutta, niistä ei vain puhuta. Me olimme silloin Kätilöopiston tapaus nro 13, ja vuotta oli kulunut vain 3,5kk.

 

[?]

No kai nyt suurimmalle osalle joku syy on? Vai eikö muka?

Itseasiassa varsin usein tarkkaa syytä ei löydy. Syynä voi tosiaan olla istukan tai napanuoran toiminnan häiriöt, kromosomipoikkema tms. Mutta paljon on tapauksia, joissa mitään selkeää syytä ei ole. :/

Toi on varmaan vielä hirveempää kun/jos syytä ei osata sanoa, aina se epätietoisuus on vieläkin tilannetta pahempaa. Asiassa kuin asiassa.

 

[voi ei]

Minä voin tällä hetkellä ihan kohtuullisen hyvin, fyysisesti olen parantunut synnytyksestä. Henkinen hyvinvointi on hukassa, mutta senhän te jo tiesittekin.

Täällä roikun koska muutakaan ei ole. Esikoinen menehtyi, töihin en ole valmis palaamaan, liikuntaa en uskalla vielä kunnolla aloittaa... ei ole juuri muuta tekemistä. Mieskin on jo töissä.

Käyn psykologilla kyllä, olen nyt kerran käynyt ja menen uudestaan ensi viikolla.

Mikä siinä niin kummallista on että täällä olen. Mitä minun PITÄISI tehdä??

Teet juuri mitä haluat.
Olet varmasti shokissa jotenkin vieläkin. Tietynlainen tunteettomuus paljastaa sen.
Minä en ainakaan halunnut loukata sinua. Itseäni silloin kolme vuotta sitten auttoivat myös kirjat. ESIM Teresa Laine Puhakainen; Liian lyhyt elämä. Lue ihmeessä!

Tietynlainen tunteettomuus... todella empaattista oman lapsensa menettäneeltä ja lisäksi sairaanhoitajalta. Tietynlainen tunteettomuus ja kyvyttömyys myötäelämiseen paljastuu omasta teksistäsi.

 

[qwer]

Anteeksi, mutta mun mielestä tässä on nyt pelottelun makua. Asian todenperäisyyteen en ota kantaa.

no, pelottelua tai ei, niin tuollaista tapahtuu. Suomessakin joka vuosi, vaikka erittäin harvinaista onkin. Syynä voi olla vaikka solmu napanuorassa, istukan irtoaminen/ ongelmat. Kyllä mä tiedän yhden tapauksen myös, että liikkeet tuntui aamulla iltapäivällä vauva oli kohtuun kuollut ja jo syntynytkin kiireellisellä sektiolla.

Ei sitä silti tarv i pelkäämään ruveta, äärimmäisen harvinaista on!

Samaa mieltä. Tiedän tapauksen, jossa äiti oli käynyt aamulla neuvolassa ja kaikki ok. Yöllä lapsi syntyi kuolleena.

Mutta osanottoni ap:lle!