Lapsen rajua retuutusta

On se hyvä ettei teillä mene hermot koskaan viimesen päälle, jos oikeen on paska päivä niin kyllä minä huudan mutta se ei tarkota sitä että päivästä toiseen täällä karjun kiroten. Ja olen minäkin joutunu lasta väkisin viemään perässä, muuten sitä ois pitäny olla koko päivä tuolla tienpäällä ruokineen ja vaunuineen, ja sitten kun pientä ei voi uhata että jättää sen siihen, muutenhan se painaa autojen alle.

Ja joidenkin on pakko sinne kauppaan mennä oli uhmaa kaikilla tai ei, ainakin minun on kun kukaan ei sitä ruokaa tänne tuo muuten.

Ei me aikuisetkaan mitään robotteja olla ja aina pitäis jaksaa vaan vaikka kuinka perse päivä, virheitä sattuu kaikille. Nehän on eriasioita jos lasta joka asiasta retuutetaan ja kiljutaan ties mitä.

 

^^^Mä olen aikoinani tuon esikoisen kanssa monet tappelut käynyt läpi kaupan pihalla. Ja monta jouduin laittamaan pojan väkisin autoon. Mutta silti en ole ikinä tuolla tavalla käyttäytynyt, saatika puhunut lapselle noin.

Noin pieni, 2-3 vuotias ei ole niin iso, etteikö häntä voisi kantaa kotiin ilman RAJUA retuutusta. Mulla ainakin aika oikukas 3 vuotias, jota on monesti jouduttu väkisin kantamaan kainalossa, kun hän ei suostu yhteistyöhön. Huonoin keino on alkaa itse huutamaan.

Annan sulle esimerkin;
Kantaisitko itse 3 vuotiaan 20 kiloisen uhmarin kotiin noin kilometrin matkan? Jos vielä sulla ois 2 vee talutettavana toisessa kädessä. Matka ois pääasiassa autotien reunassa kulkemista ja ylämäkeä? Ja mukana ois viel kauppakassi?

Mä en lähtökohtaisesti lähtisi tuollaista matkaa tekemään yksin kahden lapsen kanssa varsinkaan minään uhmapäivänä. Ja painaako 3 vuotias oikeasti 20 kiloa?

kaikki ei voi valita,vaan on pakko!ja tosiaan,kyllä vaan voi painaa ja painaakin.

 

En todellakaan ole hysteerinen äiti. Nyt sitten tuli sellainen maine |O
Toki itsekin korotan ääntäni joskus tolle yksi vuotiaallekin jo. Mutta todellako sallitaan yleisesti tuollainen kielenkäyttö? Enkä ollut niin kaukana ettenkö olisi nähnyt mitä tapahtui. Ei lapsi välttämättä kivusta huutanutkaan, mutta pahalta tuntuu henkisesti jos maahan tönitään. Niin taisi olla ylilyönti tuo ilmoitus :ashamed:
Voimille varmaan ottaa uhmakohtaus vanhemmillekin, mutta ei kai väkivltaa silti hyväksytä?

 

:ashamed: mä menetin hermoni kerran kaupan pihassa totaalisesti. laitoin kauppakasseja auton perään kun kuopus lähti juoksemaan päättömästi parkkipaikalla. esikoinen lähti perään, multa alko tulla tietenkin huutoa ja sit pinkaisin perään. kun mukulat sain kiinni niin tais kummaltakin olla jalat irti maasta kun nappasin käsistä kiinni. tulipa muutama kirosanakin.

toisella kertaa esikoinen sai kaupassa rauvarit ja heittäytyi lattialle. aikansa siinä huusi ja sit nappasin poikaa kädestä ja talutin kärryn vierellä. välillä poika jätti kävelemättä mut mä pidin kädestä kiinni joten poika "raahautui" mukana.

 

Mäkin olen joutunut pitämään kiemurtelevaa, polvilleen heittäytyvää ja rääkyvää taaperoa kädestä kiinni, ja saattaahan se aika rajulta ulkopuolisen silmiin näyttää.
Mutta perässä repiminen, töniminen ja "painu helvettiin siitä " kuulostaa jo aika huolestuttavalta

 

lunaxu vai mikä se nyt oli:
Ja se mun lapselle huutaminen oli minusta itsestäni johtuvaa, lapsi ei tehnyt pahojaan. Mä koin olevani niin Helv*tin riittämätön ja taitamaton. Heräiltiin pahimmillaan 9 kertaa yössä ja lapsi roikkui lahkeessa koko ajan. Ja tietty kukaan muu ei kelvannut kun äiti. Mutta siis kai nyt "riita" poikki ja pinoon ja koittakaamme kaikkia nauttia omasta äitiydestämme, hermojakin raastavana päivänä! =) :flower:

 

En todellakaan ole hysteerinen äiti. Nyt sitten tuli sellainen maine |O
Toki itsekin korotan ääntäni joskus tolle yksi vuotiaallekin jo. Mutta todellako sallitaan yleisesti tuollainen kielenkäyttö? Enkä ollut niin kaukana ettenkö olisi nähnyt mitä tapahtui. Ei lapsi välttämättä kivusta huutanutkaan, mutta pahalta tuntuu henkisesti jos maahan tönitään. Niin taisi olla ylilyönti tuo ilmoitus :ashamed:
Voimille varmaan ottaa uhmakohtaus vanhemmillekin, mutta ei kai väkivltaa silti hyväksytä?

Minusta tuo ei ole mikään normaalikäytäntö uhmaisen lapsen kohtelussa. Olen nähnyt hermonsa menettäneitä vanhempia ja lapsia raahaavia vanhempia ja vihaisia vanhempia. Mutta tuo isä töni lasta ja kirosi lasta. :$

 

Huutaa ei saa, eikä retuuttaa, lyödä tms.

Mutta onpahan meiltäkin joskus naapurit kuulleet, ku oon huutanut 1.5-vuotiaalle, että VIT** NYT NUKUT! Ja täysillä. Arvatkaa nukkuko...

 

lue edelleen se mitä tuolla kirjoitin. Eli kun lapsella on uhma, ja päättää pistää stopin niin eihän sitä lasta siihen voi jättää. Jollain lailla se on kotiin saatava. Miksi ihmeessä takerruit tohon painu helvettiin- juttuun. Isän tartti raahata tai retuuttaa lastaan, ihan sama. Kauppareissu ja aamu muutenkin olivat varmaan olleet jo fiasko, hermot kireellä ja muksu pistää hanttiin. Mä en vaan itse olisi enään kehdannut huutaa että painu helvettiin siitä? Just sen takia, että joku kaksplussalainen on tekemässä jo lastensuojeluilmoitusta. Olisin ehkä karjunut jotain muuta. Ja tulee taas niin paikkansa pitävä lause mieleen, kukaan ei ole niin ilkeä toiselle kuin lapsi lapselle ja äiti äidillä. Kiitos ja kumarrus.

Kuikkasin sun profiiliin. Jos sulla on 1,5 vee muksu jolle olet jo joutunut karjumaan pää punasena ja huutamaaan ties mitä kirouksia kotisi rauhassa, niin odotas vaan kun hän on vuoden vanhempi Voipa sultakin julkisesti lipsahtaa muutama ruma sana uhmakohtauksen sattuessa. Harva sitä HARKITSEE huutavansa julkisesti rumia asioita. Terveisin kiukuttelevien 4 ja 2,5 vuotiaiden huonostikäyttäytyvä äiti.

Oma tosiaan vasta 1,5 vuotias ja olen hänelle karjunut, koska olin todella väsynyt. Mutta siis nyt taas kaikki hyvin sillä saralla. Kokemustakin löytyy useista eri uhmakkaista lapsista.
Mä oon muuten ruvennut tietoisesti ruvennut miettimään omaa käyttäytymistäni sen jälkeen kun tän palstan löysin. Voisinkin sanoa, että jopa joskus tarkkailen itseäni juuri siksi, että kukaan ei vaan pääsisi sanomaan, kommentoimaan eikä muullakaan lailla kauhistelemaan mun toimintaa. Siis kun täällä oikeesti puututaan mitä ihmeellisimpiin asioihin, siis esim. joku äiti ostaa läpselle kesällä pipon?!? Just joo. Mä aika harvoin ees viittin kommentoida tällaisiin ketjuihin, koska aina tuntuu tulevan sota. Joku ymmärtää väärin vahingossa, toinen tahallaan. Ja just siksi, että täällä käsketään kiillottelemaan sitä sädekehää (jota ei ole) ja luullaan olevinaan superäitejä. Musta tää on vaan niin surullista, ja silti täällä olen.. :/

Mulla oli pitkään tän palstan löytymisen jälkeen sellainen vaihe että en julkisesti kutsunut lapsiamme heidän nimillään Ja muutenkin seurasin jatkuvasti käytöstäni että en vaan tekisi julkisesti mitään mikä voisi aiheuttaa supinaa. Mutta onneksi se meni ohi ja nykysin uskallan olla juuri sellainen äiti mitä olen.
Mun harhakuvitelmat ennen tätä palstaa oli et äidit ovat suvaitsevaa porukkaa. Mutta sitten kävi ilmi kuinka aina seläntakana se puukko heiluu. jos joku puistossa sanoo sulle jotain kaunista. Niin todennäköisesti hän kotiin päästyään avaa netin ja sukeltaa jonnekin palstalle kertomaan miten järkyn mamman tapasi puistossa. Mutta enään en jaksa välittää.

 

tapahtuma:
äiti ja lapset ylittää suojatietä. Vauva vaunuissa, isompi polkupyörällä.
Lapsi jääkin jälkeen ja keskelle tietä, valot vaihtuu punaiseksi ja autoilijoille vihreäksi, auto on tulossa suojatielle kohti, ja siinä keskellä se lapsi pyörällään, äiti jo toisella puolen katua.

Äiti ottaa askeleita taaksepäin rattaiden kanssa, vetäsee lapsen fillarin sarvista rajusti tien yli, kiroilee.

Tien toisella puolen mummo on järkyttynyt: noin ei puhuta lapselle.

Äiti käskee mummon painua helvettiin.

Kamala akka, tommosen ei tartteisi lapsia tehdäkään.

Mutta mitä tapahtui ennen tuota valo-ohjattua risteystä??

Äiti ja lapset olivat kävelyllä joka sujui muuten kivasti ja hyvin, mutta jokaisella kadun ylityksellä lapsi teki saman: jättäytyi jälkeen ja oli tien toisella reunalla kun äiti jo toisella puolen ja AINA sieltä auto oli tulossa ja AINA äiti hätääntyi: mitä teen? Kumman jätän auton alle? Työnnänkö rattaat tien yli ja jätän vauvan sinne odottamaan, kun palaan takaisin hakemaan isomman fillarinsa kanssa? vai palaanko takaisin vaunujen kanssa?
ja kun palaan vaunujen kanssa, palaammeko takaisin tien reunaan vai juostaanko yli ...???

Ja AINA äiti piti ns. puhuttelun siitä, miten katu ylitetään. Poljetaan reippaasi yli, tai työnnetään se pyörä, ei saa jäädä keskelle tietä!!!

kunnes sitten tuossa valo-ohjatussa jälleen kerran, ja vielä se, että jalkankulkijoiden valo vaihtui jo punaisesi ja autoilijoille tuli jo vihreä ja se lapsi on keskikorokkeen toisella puolen, kun ei tullutkaan perässä, vaikka sillä tavalla kadun ylitys lähti äiti astui vaunuineen ensin, lapsi lähti polkasemaan perässä, ja sitten jättäytyikin keskelle tietä.

olisko apn tapauuksessa jotain samankaltaisuutta.

mulla tuo lapsi on 4,5 v. joten niitä fillarisääntöjä on kerrattu kaiken aikaa ja kauan.

 

tapahtuma:
äiti ja lapset ylittää suojatietä. Vauva vaunuissa, isompi polkupyörällä.
Lapsi jääkin jälkeen ja keskelle tietä, valot vaihtuu punaiseksi ja autoilijoille vihreäksi, auto on tulossa suojatielle kohti, ja siinä keskellä se lapsi pyörällään, äiti jo toisella puolen katua.

Äiti ottaa askeleita taaksepäin rattaiden kanssa, vetäsee lapsen fillarin sarvista rajusti tien yli, kiroilee.

Tien toisella puolen mummo on järkyttynyt: noin ei puhuta lapselle.

Äiti käskee mummon painua helvettiin.

Kamala akka, tommosen ei tartteisi lapsia tehdäkään.

Mutta mitä tapahtui ennen tuota valo-ohjattua risteystä??

Äiti ja lapset olivat kävelyllä joka sujui muuten kivasti ja hyvin, mutta jokaisella kadun ylityksellä lapsi teki saman: jättäytyi jälkeen ja oli tien toisella reunalla kun äiti jo toisella puolen ja AINA sieltä auto oli tulossa ja AINA äiti hätääntyi: mitä teen? Kumman jätän auton alle? Työnnänkö rattaat tien yli ja jätän vauvan sinne odottamaan, kun palaan takaisin hakemaan isomman fillarinsa kanssa? vai palaanko takaisin vaunujen kanssa?
ja kun palaan vaunujen kanssa, palaammeko takaisin tien reunaan vai juostaanko yli ...???

Ja AINA äiti piti ns. puhuttelun siitä, miten katu ylitetään. Poljetaan reippaasi yli, tai työnnetään se pyörä, ei saa jäädä keskelle tietä!!!

kunnes sitten tuossa valo-ohjatussa jälleen kerran, ja vielä se, että jalkankulkijoiden valo vaihtui jo punaisesi ja autoilijoille tuli jo vihreä ja se lapsi on keskikorokkeen toisella puolen, kun ei tullutkaan perässä, vaikka sillä tavalla kadun ylitys lähti äiti astui vaunuineen ensin, lapsi lähti polkasemaan perässä, ja sitten jättäytyikin keskelle tietä.

olisko apn tapauuksessa jotain samankaltaisuutta.

mulla tuo lapsi on 4,5 v. joten niitä fillarisääntöjä on kerrattu kaiken aikaa ja kauan.

Äiti ennakoi ja katsoo jo tietä ylitettäessä ettei toinen jää jälkeen . Kun kerran tietää että se on hyvin todennäköistä.

 

tapahtuma:
äiti ja lapset ylittää suojatietä. Vauva vaunuissa, isompi polkupyörällä.
Lapsi jääkin jälkeen ja keskelle tietä, valot vaihtuu punaiseksi ja autoilijoille vihreäksi, auto on tulossa suojatielle kohti, ja siinä keskellä se lapsi pyörällään, äiti jo toisella puolen katua.

Äiti ottaa askeleita taaksepäin rattaiden kanssa, vetäsee lapsen fillarin sarvista rajusti tien yli, kiroilee.

Tien toisella puolen mummo on järkyttynyt: noin ei puhuta lapselle.

Äiti käskee mummon painua helvettiin.

Kamala akka, tommosen ei tartteisi lapsia tehdäkään.

Mutta mitä tapahtui ennen tuota valo-ohjattua risteystä??

Äiti ja lapset olivat kävelyllä joka sujui muuten kivasti ja hyvin, mutta jokaisella kadun ylityksellä lapsi teki saman: jättäytyi jälkeen ja oli tien toisella reunalla kun äiti jo toisella puolen ja AINA sieltä auto oli tulossa ja AINA äiti hätääntyi: mitä teen? Kumman jätän auton alle? Työnnänkö rattaat tien yli ja jätän vauvan sinne odottamaan, kun palaan takaisin hakemaan isomman fillarinsa kanssa? vai palaanko takaisin vaunujen kanssa?
ja kun palaan vaunujen kanssa, palaammeko takaisin tien reunaan vai juostaanko yli ...???

Ja AINA äiti piti ns. puhuttelun siitä, miten katu ylitetään. Poljetaan reippaasi yli, tai työnnetään se pyörä, ei saa jäädä keskelle tietä!!!

kunnes sitten tuossa valo-ohjatussa jälleen kerran, ja vielä se, että jalkankulkijoiden valo vaihtui jo punaisesi ja autoilijoille tuli jo vihreä ja se lapsi on keskikorokkeen toisella puolen, kun ei tullutkaan perässä, vaikka sillä tavalla kadun ylitys lähti äiti astui vaunuineen ensin, lapsi lähti polkasemaan perässä, ja sitten jättäytyikin keskelle tietä.

olisko apn tapauuksessa jotain samankaltaisuutta.

mulla tuo lapsi on 4,5 v. joten niitä fillarisääntöjä on kerrattu kaiken aikaa ja kauan.

SInä tulet saamaan paaaaaaljon neuvoja, kuinka vastaava tilanne hoidetaan oikein .

 

tapahtuma:
äiti ja lapset ylittää suojatietä. Vauva vaunuissa, isompi polkupyörällä.
Lapsi jääkin jälkeen ja keskelle tietä, valot vaihtuu punaiseksi ja autoilijoille vihreäksi, auto on tulossa suojatielle kohti, ja siinä keskellä se lapsi pyörällään, äiti jo toisella puolen katua.

Äiti ottaa askeleita taaksepäin rattaiden kanssa, vetäsee lapsen fillarin sarvista rajusti tien yli, kiroilee.

Tien toisella puolen mummo on järkyttynyt: noin ei puhuta lapselle.

Äiti käskee mummon painua helvettiin.

Kamala akka, tommosen ei tartteisi lapsia tehdäkään.

Mutta mitä tapahtui ennen tuota valo-ohjattua risteystä??

Äiti ja lapset olivat kävelyllä joka sujui muuten kivasti ja hyvin, mutta jokaisella kadun ylityksellä lapsi teki saman: jättäytyi jälkeen ja oli tien toisella reunalla kun äiti jo toisella puolen ja AINA sieltä auto oli tulossa ja AINA äiti hätääntyi: mitä teen? Kumman jätän auton alle? Työnnänkö rattaat tien yli ja jätän vauvan sinne odottamaan, kun palaan takaisin hakemaan isomman fillarinsa kanssa? vai palaanko takaisin vaunujen kanssa?
ja kun palaan vaunujen kanssa, palaammeko takaisin tien reunaan vai juostaanko yli ...???

Ja AINA äiti piti ns. puhuttelun siitä, miten katu ylitetään. Poljetaan reippaasi yli, tai työnnetään se pyörä, ei saa jäädä keskelle tietä!!!

kunnes sitten tuossa valo-ohjatussa jälleen kerran, ja vielä se, että jalkankulkijoiden valo vaihtui jo punaisesi ja autoilijoille tuli jo vihreä ja se lapsi on keskikorokkeen toisella puolen, kun ei tullutkaan perässä, vaikka sillä tavalla kadun ylitys lähti äiti astui vaunuineen ensin, lapsi lähti polkasemaan perässä, ja sitten jättäytyikin keskelle tietä.

olisko apn tapauuksessa jotain samankaltaisuutta.

mulla tuo lapsi on 4,5 v. joten niitä fillarisääntöjä on kerrattu kaiken aikaa ja kauan.

Mä talutan mun 4,5-vuotiaan aina kadun yli, kun hän pyöräilee. Toisella kädellä työnnän rattaita, toisella kädellä pidän ohjaustangosta kiinni ja tarvittaessa vedän perässä. Juurikin siksi, että vaikka asiasta on keskusteltu ja paljon, niin tyttö saattaa silti jäädä pyöränsä kanssa keskelle katua haaveilemaan.
Lapselle kiroilu ja mummolle haistattelu on aika tökeröä mun mielestä. Oikeassahan mummo oli: ei lapsille saa kiroilla.

 

lunaxu vai mikä se nyt oli:
Ja se mun lapselle huutaminen oli minusta itsestäni johtuvaa, lapsi ei tehnyt pahojaan. Mä koin olevani niin Helv*tin riittämätön ja taitamaton. Heräiltiin pahimmillaan 9 kertaa yössä ja lapsi roikkui lahkeessa koko ajan. Ja tietty kukaan muu ei kelvannut kun äiti. Mutta siis kai nyt "riita" poikki ja pinoon ja koittakaamme kaikkia nauttia omasta äitiydestämme, hermojakin raastavana päivänä! =) :flower:

En mä ole riidellyt. Vaihdoimme vaan mielipiteitä asiasta milloin on soveliasta huutaa ja milloin ei =) :flower:

 

En todellakaan ole hysteerinen äiti. Nyt sitten tuli sellainen maine |O
Toki itsekin korotan ääntäni joskus tolle yksi vuotiaallekin jo. Mutta todellako sallitaan yleisesti tuollainen kielenkäyttö? Enkä ollut niin kaukana ettenkö olisi nähnyt mitä tapahtui. Ei lapsi välttämättä kivusta huutanutkaan, mutta pahalta tuntuu henkisesti jos maahan tönitään. Niin taisi olla ylilyönti tuo ilmoitus :ashamed:
Voimille varmaan ottaa uhmakohtaus vanhemmillekin, mutta ei kai väkivltaa silti hyväksytä?

Minusta tuo ei ole mikään normaalikäytäntö uhmaisen lapsen kohtelussa. Olen nähnyt hermonsa menettäneitä vanhempia ja lapsia raahaavia vanhempia ja vihaisia vanhempia. Mutta tuo isä töni lasta ja kirosi lasta. :$

Sirkka hei, sinä ET nähnyt käsittääkseni sitä tilannetta? Joten kukaan meistä ei tiedä TÖNIKÖ se isä oikeasti sitä lasta vai ei. Meillä on vain ap´n NÄKEMYS asiasta. Ehkä kyseinen isä voisi kertoa mitä oikeasti on tapahtunut. Muut voivat vaan spekuloida sitä mitä ap USKOI tapahtuneen.

 

En todellakaan ole hysteerinen äiti. Nyt sitten tuli sellainen maine |O
Toki itsekin korotan ääntäni joskus tolle yksi vuotiaallekin jo. Mutta todellako sallitaan yleisesti tuollainen kielenkäyttö? Enkä ollut niin kaukana ettenkö olisi nähnyt mitä tapahtui. Ei lapsi välttämättä kivusta huutanutkaan, mutta pahalta tuntuu henkisesti jos maahan tönitään. Niin taisi olla ylilyönti tuo ilmoitus :ashamed:
Voimille varmaan ottaa uhmakohtaus vanhemmillekin, mutta ei kai väkivltaa silti hyväksytä?

Minusta tuo ei ole mikään normaalikäytäntö uhmaisen lapsen kohtelussa. Olen nähnyt hermonsa menettäneitä vanhempia ja lapsia raahaavia vanhempia ja vihaisia vanhempia. Mutta tuo isä töni lasta ja kirosi lasta. :$

Sirkka hei, sinä ET nähnyt käsittääkseni sitä tilannetta? Joten kukaan meistä ei tiedä TÖNIKÖ se isä oikeasti sitä lasta vai ei. Meillä on vain ap´n NÄKEMYS asiasta. Ehkä kyseinen isä voisi kertoa mitä oikeasti on tapahtunut. Muut voivat vaan spekuloida sitä mitä ap USKOI tapahtuneen.

Keskustelua käydään minun mielestä nyt silläperusteella, mitä ap kertoi. ette te muutkaan siellä olleet. Ap oli.

 

tapahtuma:
äiti ja lapset ylittää suojatietä. Vauva vaunuissa, isompi polkupyörällä.
Lapsi jääkin jälkeen ja keskelle tietä, valot vaihtuu punaiseksi ja autoilijoille vihreäksi, auto on tulossa suojatielle kohti, ja siinä keskellä se lapsi pyörällään, äiti jo toisella puolen katua.

Äiti ottaa askeleita taaksepäin rattaiden kanssa, vetäsee lapsen fillarin sarvista rajusti tien yli, kiroilee.

Tien toisella puolen mummo on järkyttynyt: noin ei puhuta lapselle.

Äiti käskee mummon painua helvettiin.

Kamala akka, tommosen ei tartteisi lapsia tehdäkään.

Mutta mitä tapahtui ennen tuota valo-ohjattua risteystä??

Äiti ja lapset olivat kävelyllä joka sujui muuten kivasti ja hyvin, mutta jokaisella kadun ylityksellä lapsi teki saman: jättäytyi jälkeen ja oli tien toisella reunalla kun äiti jo toisella puolen ja AINA sieltä auto oli tulossa ja AINA äiti hätääntyi: mitä teen? Kumman jätän auton alle? Työnnänkö rattaat tien yli ja jätän vauvan sinne odottamaan, kun palaan takaisin hakemaan isomman fillarinsa kanssa? vai palaanko takaisin vaunujen kanssa?
ja kun palaan vaunujen kanssa, palaammeko takaisin tien reunaan vai juostaanko yli ...???

Ja AINA äiti piti ns. puhuttelun siitä, miten katu ylitetään. Poljetaan reippaasi yli, tai työnnetään se pyörä, ei saa jäädä keskelle tietä!!!

kunnes sitten tuossa valo-ohjatussa jälleen kerran, ja vielä se, että jalkankulkijoiden valo vaihtui jo punaisesi ja autoilijoille tuli jo vihreä ja se lapsi on keskikorokkeen toisella puolen, kun ei tullutkaan perässä, vaikka sillä tavalla kadun ylitys lähti äiti astui vaunuineen ensin, lapsi lähti polkasemaan perässä, ja sitten jättäytyikin keskelle tietä.

olisko apn tapauuksessa jotain samankaltaisuutta.

mulla tuo lapsi on 4,5 v. joten niitä fillarisääntöjä on kerrattu kaiken aikaa ja kauan.

Mä talutan mun 4,5-vuotiaan aina kadun yli, kun hän pyöräilee. Toisella kädellä työnnän rattaita, toisella kädellä pidän ohjaustangosta kiinni ja tarvittaessa vedän perässä. Juurikin siksi, että vaikka asiasta on keskusteltu ja paljon, niin tyttö saattaa silti jäädä pyöränsä kanssa keskelle katua haaveilemaan.
Lapselle kiroilu ja mummolle haistattelu on aika tökeröä mun mielestä. Oikeassahan mummo oli: ei lapsille saa kiroilla.

Minulla oli vaunut.
En kävellyt vapain käsin.
Joka ikinen kerta ne ennakoitiin, kadun ylitykset, eikä se ipana vierellä mene muulloinkaan, kun pyöräilee,
mutta nuo kadun ylitys tilanteet se teki tahallaan.

Aikaisemmin oli näin:
kävelyllä, äidillä ne vaunut, lapsi polki ihmisten päälle. Lapsi siis meni vähän edellä, polkasi lisää vauhtia ja karkasi ihmisten päälle, ja äiti huutelee perässä juosten: muista varoa, väistä jne.

ja aina juoksi kiinni ja piti neuvottelun että miten mennään ja nyt kun jatkat tästä matkaa niin tällä tavalla ja plaaplaa ja tolla tavalla ja plaaplaa, se pieni lapsihan vasta opettelee..

kunnes taas polkaisi vastaantulijoiden päälle, oikein käänsi pyärän kohti. Ja sitten nuhde. Ja taas jatkui matka, edessä oli kauppa, ja neuvoin, että aja tuosta kohti (kaupan rappuset, ne kaupan kyltit ja muuta rekvisiittaa keskellä jalkakäytävää, annoin ohjeet miten ajaa fiksuiten)

tiedättekö mitä lapsi teki?
käänsi fillarin kohti rappusilla seisovaa ihmistä.

Silloin lähti pyörä, nostin sen rattaiden päälle, työnsin rattaita ja kannoin RAAHASIN perässäni HUUTAVAA lasta, ja raahasin siksi, ettei hän kävellyt, enkä voinut jättää siihenkään makaamaan ja hän huusi siksi, ettei saanut sitä pyörää ei siksi että raahasin . Olisin kyllä taluttanut, mutta ei voi taluttaa, jos ei kävele mukana, vaan heittäytyy jalattomaksi.

TUON JÄLKEEN on neuvoteltu, voiko fillarilla mennäkään.

Mutta tien ylitys oli uusi juttu.

Nyt uusin juttu on viskellä vauvan leluja ilmaan: ne osuvat meidän isoihin roikkuviin kattolamppuihin. jäävät lamppuihin roikkumaan tai laittavat lampun heilumaan aika hienosti.

ja tekee sen taas niin monta kertaa, että hermostutaan ihan kunnolla, kun ei usko vaikka kauniisti sanotaan.

 

Minulla oli vaunut.
En kävellyt vapain käsin. Joka ikinen kerta ne ennakoitiin, kadun ylitykset, eikä se ipana vierellä mene muulloinkaan, kun pyöräilee,
mutta nuo kadun ylitys tilanteet se teki tahallaan.

Aikaisemmin oli näin:
kävelyllä, äidillä ne vaunut, lapsi polki ihmisten päälle. Lapsi siis meni vähän edellä, polkasi lisää vauhtia ja karkasi ihmisten päälle, ja äiti huutelee perässä juosten: muista varoa, väistä jne.

ja aina juoksi kiinni ja piti neuvottelun että miten mennään ja nyt kun jatkat tästä matkaa niin tällä tavalla ja plaaplaa ja tolla tavalla ja plaaplaa, se pieni lapsihan vasta opettelee..

kunnes taas polkaisi vastaantulijoiden päälle, oikein käänsi pyärän kohti. Ja sitten nuhde. Ja taas jatkui matka, edessä oli kauppa, ja neuvoin, että aja tuosta kohti (kaupan rappuset, ne kaupan kyltit ja muuta rekvisiittaa keskellä jalkakäytävää, annoin ohjeet miten ajaa fiksuiten)

tiedättekö mitä lapsi teki?
käänsi fillarin kohti rappusilla seisovaa ihmistä.

Silloin lähti pyörä, nostin sen rattaiden päälle, työnsin rattaita ja kannoin RAAHASIN perässäni HUUTAVAA lasta, ja raahasin siksi, ettei hän kävellyt, enkä voinut jättää siihenkään makaamaan ja hän huusi siksi, ettei saanut sitä pyörää ei siksi että raahasin . Olisin kyllä taluttanut, mutta ei voi taluttaa, jos ei kävele mukana, vaan heittäytyy jalattomaksi.

TUON JÄLKEEN on neuvoteltu, voiko fillarilla mennäkään.

Mutta tien ylitys oli uusi juttu.

Nyt uusin juttu on viskellä vauvan leluja ilmaan: ne osuvat meidän isoihin roikkuviin kattolamppuihin. jäävät lamppuihin roikkumaan tai laittavat lampun heilumaan aika hienosti.

ja tekee sen taas niin monta kertaa, että hermostutaan ihan kunnolla, kun ei usko vaikka kauniisti sanotaan.

Minähän kerroin, että mulla on toinen käsi tytön pyörän ohjaustangossa ja toisella työnnän kuopusta rattaissa...parhaimmillaan kannan kauppakassiakin siinä samassa. Mutta en uskalla antaa tytön ylittää katua yksikseen, kun ei siitä koskaan tiedä.
Muuhun en ota kantaa, mun 4½ v on onneksi aika helppo tapaus ulkosalla liikuttaessa. Tai siis ainakin uskoo kun sitä uhkailee saavutettujen etuuksien menettämisellä :xmas: . Hermostutaan täälläkin, useita kertoja päivässä. 4 vuoden ikä on tosi rasittava, tai ainakin musta tuntuu siltä aika useinkin :|

 

Haluaisin ihan oikeasti tietää, miten se kadun ylitys käytännössä onnistuu, jos kumarrun sen pikku fillarin puoleen työntämään, vetämään ja taluttamaan ja toisella kädellä sitten yritän työntää vaunuja, ja vielä yritämme sitten mennä suoraan kadun yli ilman, että jyräämme vastaantulijat???

Jo pelkästään katukivetysten kohdalla auttaminen on hankalaa, kun vaunut on keskellä tietä, autot tulee kohti ja nostan lasta fillarinsa kera kivetyksen yli - ja tenava huutaa: mä en pääse tästääääää!!! - minä autan, älä huuda!!!

 

Haluaisin ihan oikeasti tietää, miten se kadun ylitys käytännössä onnistuu, jos kumarrun sen pikku fillarin puoleen työntämään, vetämään ja taluttamaan ja toisella kädellä sitten yritän työntää vaunuja, ja vielä yritämme sitten mennä suoraan kadun yli ilman, että jyräämme vastaantulijat???

Jo pelkästään katukivetysten kohdalla auttaminen on hankalaa, kun vaunut on keskellä tietä, autot tulee kohti ja nostan lasta fillarinsa kera kivetyksen yli - ja tenava huutaa: mä en pääse tästääääää!!! - minä autan, älä huuda!!!

 

Te joilla viskellään leluja kattolamppuun, missä on jäähyn käyttö? Sillä se loppuu. Pitää vaan itse jaksaa viedä jäähylle tasan niin monta kertaa kuin tarvii. Huutaminen on helppo, mutta tehoton keino. Ja retuuttamiset vaan lisää lapsen uhmaa ja vastarintaal.

 

En todellakaan ole hysteerinen äiti. Nyt sitten tuli sellainen maine |O
Toki itsekin korotan ääntäni joskus tolle yksi vuotiaallekin jo. Mutta todellako sallitaan yleisesti tuollainen kielenkäyttö? Enkä ollut niin kaukana ettenkö olisi nähnyt mitä tapahtui. Ei lapsi välttämättä kivusta huutanutkaan, mutta pahalta tuntuu henkisesti jos maahan tönitään. Niin taisi olla ylilyönti tuo ilmoitus :ashamed:
Voimille varmaan ottaa uhmakohtaus vanhemmillekin, mutta ei kai väkivltaa silti hyväksytä?

Minusta tuo ei ole mikään normaalikäytäntö uhmaisen lapsen kohtelussa. Olen nähnyt hermonsa menettäneitä vanhempia ja lapsia raahaavia vanhempia ja vihaisia vanhempia. Mutta tuo isä töni lasta ja kirosi lasta. :$

Sirkka hei, sinä ET nähnyt käsittääkseni sitä tilannetta? Joten kukaan meistä ei tiedä TÖNIKÖ se isä oikeasti sitä lasta vai ei. Meillä on vain ap´n NÄKEMYS asiasta. Ehkä kyseinen isä voisi kertoa mitä oikeasti on tapahtunut. Muut voivat vaan spekuloida sitä mitä ap USKOI tapahtuneen.

Keskustelua käydään minun mielestä nyt silläperusteella, mitä ap kertoi. ette te muutkaan siellä olleet. Ap oli.

Eli keskustelu käydään kauhistelu mielessä. Eikä suinkaan mietitä mistä moinen käytös olisi voinut johtua.
Tietty voi ihmetellä miksi näitä avauksia tehdään, joiden tarkoitus on lyödä lyttyyn jonkun ihmisen toiminta SILLÄ perustein mitä ulkopuolinen on nähnyt.
Asian vierestä, en ihmettele miksi suomalaiset kulkevat ohitse jos joku makaa kadulla. Heti oletetaan että kyseessä on humalainen, vaikka totuus voi olla kaikkea muuta. Tämä avaus mielestäni kuuluu vähän samaan sarjaan. Ollaan varmoja asiasta mikä on vain ohimennen nähty. Parhaan kuvan ap olisi saanut jos olisi rohkaissut mielensä ja mennyt kysymään voisiko kenties auttaa. niin simppeliä se on.

 

Haluaisin ihan oikeasti tietää, miten se kadun ylitys käytännössä onnistuu, jos kumarrun sen pikku fillarin puoleen työntämään, vetämään ja taluttamaan ja toisella kädellä sitten yritän työntää vaunuja, ja vielä yritämme sitten mennä suoraan kadun yli ilman, että jyräämme vastaantulijat???

Jo pelkästään katukivetysten kohdalla auttaminen on hankalaa, kun vaunut on keskellä tietä, autot tulee kohti ja nostan lasta fillarinsa kera kivetyksen yli - ja tenava huutaa: mä en pääse tästääääää!!! - minä autan, älä huuda!!!

Meillä onnistuu, enkä mä osaa sen tarkemmin sanoa että miten.
Tytöllä on 16-tuumainen fillari.

 

Jeps. kuulostat just semmoselta kuin kaikki tän palstan hyvät äidit. joka ikiseen lapsen tekemään juttuun on ennakointiohjeet kuin valittujen palojen elämän ohjeissa ikään: mitä teen kun ....... 1) tapahtuu vvvvvv. Toimi näin: xxxxx

olet noudattanut näitä siitä lähtien kun lapsi syntyi, joten he ovat oppineet toimimaan kuten kasvatusoppaiden esimerkkilapset joten esimerkkeihin annetut ratkaisut toimivat.

Se klassinen:
lapsi ei halua sukkahousuja, mutta annat hänen valita kummat ottaa: punaiset vai keltaiset. silloin lapsi saa itse päättää ja valita, eikä tarvitse riidellä siitä, että ne ylipäätään pitää laittaa.
Minun lapset:
aamulla puetaan. Lapsi haluaa tietyt mielihousunsa jalkaan. ne on likaiset, pyykkikopassa, niitä ei ole ennätetty pestä koska ne meni likaiseksi edellisenä iltana. Lapsi saa kuitenkin valita, ottaako hän housut A vai housut B. Kummatkaan ei käy, hän haluaa ne likaiset. Neuvottelut ei tuota tulosta, äiti pukee toiset housuista lapselle, joka huutaa, jonka johdosta alakerran naapuri soittaa ovikella, koska hänen mielestään lasta pahoinpidellään.

Tapaus on tosi, sattui vanhemman lapsen kohdalla kun hän oli 4 v. Nyt tuo lapsi on aikuinen, ja ihan tavallinen normaali nuori aikuinen hänestä kasvoi jopa minun metodeilla , eikä edes muista tuota tapausta. Joo, meillä on on hyvät välit.

 

Minusta mikään tässä maailmassa ei oikeuta sanomaan 3-vuotiaalle painu helvettiin. Että oikeutusta tuollaiselle on turha etsiä. Mutta toki syyn miettiminen voi olla järkevää siinä mielessä, että perhe itse ymmärtäisi hakea apua tms.