Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset *Joulukuussa*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Unico
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Voi ihanaa. :heart: Onnea matkaan Ada! :heart: En osaa oikein muuta sanoa. Olo on minullakin liikuttunut. :'( :xmas:

Delfikselle lisää suppareita ja yhä kipeämpiä. Vaikka luulisi, että nyt niitä ei tarvitsisi paljon edes enää toivotella, kun paikatkin ovat jo oikeastaan valmiina vauvan alkaa työntää esiin vaan. Tuntuu hurjalta, miten toisilla kaikki käy ihan yhtäkkiä ja toiset taas joutuvat viikkokaupalla odottelemaan niin kuin sinä.

Hapsiainen, haastan sut kisaan, kummalla on ekana äippäpakkaus kotona hypisteltävänä. Päätös on näköjään mullekin tehty perjantaina!

Sipsusen vaivat kuulostavat kohduhn kasvukivuilta/lantion siteiden löystymiseltä. Hyviä merkkejä siis!

Voi apua, en yhtäkkiä muistanut yhtään, millä viikolla olen menossa. Piti tarkistaa tuolta ylempää. Siis

piip 28+6
 
Ada voi ihanuus! Ihana uutinen, onnea huomiseen. :heart:

Piip nonni, nyt kisataan sitten kumpi saa pakkauksen ekana. :D

Mulla on kamala väsymys päällä, mutta yritän väkisin pysyä hereillä nyt siihen asti kun voin heittäytyä yöunille. Pitäis varmaan lähteä suihkuun nyt että pääsen sitten ajoissa nukkumaan. Mieskin vissiin tulee sitten joskus yöllä kotiin, tai ainakin toivottavasti tulee. :D

Nyt pitää nousta pois koneelta etten väsähdä tähän, huomenna sitten lisää tekstiä.

- Hapsiainen 23+5
 
Ada, onnea huiomiselle :D oi sitten saat oman nyytin syliin :heart:

delfis, voi ei vieläkin kasassa. peukkuja ja häätöuhka vilille ja jaksuja!

rosehip
onko siitä jo niin kauan ;)

piip ja hapsisinen
:D voi kohta teillä molemmilla on paketti siellä pyöriteltävänä :D

Täällä väsyttää pätkii ja muuten ihan pihalla ja bonuksena särkee hemmetisti lonkkia. No onneksi on pari huilipäivää ja kattelee sitten mitä ne sanoo. Ja kaippa sitä särkylääkettä pitää kokeilla ennen kun menee lääkärille valittamaan ;)

Unico ja Toukka 19+ jotain ei jaksa miettiä nyt
 
Kiitos tytöt tsempeistä!! :heart: Ootte ihan parhaita :flower:

Täällä on takana yli 2tunnin shoppailureissu, josta osa piti välillä levätä, mutta toivotaan, että tehoais ja sais yön aikana suunnata nokan kohti synnäriä ja pääsis Vili tuhisemaan äiskän ja iskän sykkyyn :heart:

Kiitos vielä, kun jaksatte tsempata! :heart:
Delfis ja Vili :heart:
 
Ada onnea huomiselle vauvanhakupäivälle! Kuulosti niin ihanalta tuo sinun kirjoituksesi. :heart:

Delfikselle tsemppiä Vilin häätöön. :xmas:

Poistun tästä parantelemaan ylävatsakipujani. :(

Kevätesikko 17+0 (mistä näitä viikkoja oikein tulee?)
 
kevätesikko, niitä viikkoja tulee huomaamatta :D

delfis, toivottavasti soppailureissu auttoi :D

huiliminen pitkällään auttoi ainakin hetkeksi tohon särkyyn, toivottavasti huomenna ei palaa ja helpottuu kokonaan yöksi yön aikana :)
 
Tänään on Adalla suuri päivä. Herkistyy ihan tässä itsekin. :heart:

Täällä on Herneellä aamujumpat menossa, eilen illalla pikkuinen jumppaili niin paljon että näki selvästi vatsan päältä kun se siellä myllerteli. :heart:

Nyt muuten testataan possurokotteen toimivuus, meillä on meinaan toimistolla melkoinen sikainfluenssaaalto. Pomon poika oli sairastunut lauantaina ihan ykskaks, ja kaikki työntekijät (paitsi minä ) olivat juuri silloin viettämässä pikkujouluja/pomon tupareita heidän luonaan. No eilen sitten pomo lähti kesken työpäivän kotiin kun kuume nousi ykskaks korkeaksi. Nyt yksi työntekijä ilmoitti että hänelle nousi yöllä korkea kuume. Saa nähdä kuinka monta muuta ilmoitusta vielä tulee.... Toisaalta nyt toivon että kyseessä olisi sikaflunssa ja rokote toimisi, koska jos tuo onkin tavallista influenssaa niin tarkoittaa siis sitä että myös minä voisin saada tartunnan... Nyt vaan toivotaan ettei tule mitkään pöpöt ja toivotaan että tänne toimistolle tulis nyt joku muukin töihin kun minä, en välttämättä koko puljua halua pyörittää. :D

- Hapsiainen ja Herne 23+6 (Apua, huomenna TAAS poksuu! :o )
 
Adalle onnea pikkuisen hakuun :heart:

Omaa napaa: Neuvolassa käyty ja kaikki ok. Rautaa pitää edelleenkin syödä :kieh: Pikkuisen sydänääniä ei saatu kuulumaan, pavulla tuntui olevan kiirettä. Potkuja ja potkuja vaan kuului. Ensiviikolla uudestaan. Sit tajusin aamulla, että ei enää montaa kuukautta, kun saa jäädä kotiin. Tammi ja helmikuu kokonaan töitä. Sit talviloma ja sit alkaa jo äippäloma. Ihan oikeesti. Aika menee tosi nopeasti...
 
Ada:lle vielä kerta onnea !

hapsiainen
, toivottavasti possu ei iske sinuun;) mut mitäö ihmettä ne siellä toimistolla tekee ;) Ihana kun siellä on jo noin kovat liikkeet :)

päpsy, oi siellä on sitten vilkas piikkuinen kun ei ehi äipälle antaa sydäntään kuunteluun. Kohtahan sää oikeesti pääse äippälomailemaan :D

sipsunen, mitkä on olotilat?

Täällä vedetään kakkua naamaa (juu ei oo terveellistä, mutta niin hyvää) itsenäisyyspäivänä tehtiin ja sillon illalla alettiin kahteenpekkaan syömään ja rippeet jälellä hmm... tykkääkö meillä joku kakusta :D
No jos tänään sais jotain aikaankin, alkaa oleen taas ihan kiva olotila :D mut kettellaan kun alkaa puuhailemaan kun saa tankattua niin. Nukkuminen on kyllä ihan parasta.

Unico ja Toukka 19+4
 
:heart: Adan päivä. :heart: Ihanaa! Onkohan suuri ihme jo tapahtunut?

Entä saakohan Delfis pienokaisensa jo tänä samana päivänä?

Hapsiainen, voitsitko vetää siellä töissä nyt vaan lonkkaa, jos ei siellä ole juuri ketään katsomassa? ;)

Unico, mullekin maistuisi kakunpala.

Itse yritän täällä ryhdistäytyä. Näin todella stressaavan unen että ostimme kaksi lähes purkukuntoista taloa asunnoiksemme. Ostimme siis ensimmäisen, jota aloimmekin jo kunnostaa, mutta sitten huomasimmekin, että toinen paljon isompi ihan lähellä maksoi piharakennuksineen vain 50 000 euroa, joten päätimme ostaa senkin. Sitten vasta huomasin, että seinät ovat ihan vinossa ja katto joistain kohdin melkein maassa asti. Tulin kysyneeksi, oliko mies edes pyytänyt lainaa pankista ennen kuin allekirjoitimme kauppakirjat, mutta ei kuulemma ollut muistanut. Ja meillä oli vielä tämä Helsingin-asuntokin myymättä.

Tein aamulla sellaisen tulkinnan, että nyt on aika alkaa suorittaa asioita yksi kerrallaan pois alta, jotta vauva voisi tulla vaikka heti. Siis remontti kohta kohdalta, omat tekemättömät hommat ja vauvan tarvikkeiden hankkiminen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pistän nyt netin kiinni tältä päivältä ja alan keskittyä olennaisempaan.

:wave: piip 29+0
 
Joo mä vedänkin lonkkaa täällä. Surffaan netissä ja nuokun sen verran sinnitellen että havahdun jos puhelin soi. :D

Menin syömään ihan liikaa äsken, tuntuu että halkean tähän paikkaan! Jälkiruoka odottelee vielä tuossa näppiksen vieressä, se ei vaan ole vielä mahtunut mahaan. Piti ottaa se mukaan työpisteelle kun eihän nyt jälkkäriä voi jättää syömättä. :D

Ei täällä toimistolla onneksi ole kuin yksi vähän "puolikuntoinen", sellainen joka valittelee että tuntuu kuin olisi tulossa kipeäksi. Muut onneksi ovat älynneet jäädä kotiin. Toivottavasti pysyisivätkin... Mä desinfioin käsiäni nyt koko ajan, en halua pöpöjä.

Huomenna pidänkin etäpäivän, ihan kivaa. Sattuu oleen nimpparipäivä ja porukat haluaa tulla nimpparikahville niin ehdin hyvin työpäivän lomassa pyöräyttää vaikka joulutortut. :)

Taidan vaihtaa nyt satulatuolin tuohon perinteiseen, yrittää ottaa siinä hyvän löhöasennon ja puolitorkkua hetken. ;) Ei pysy silmät auki ei.

- Ähkyinen Hapsiainen
 
piip, oleppas hyvä tässä on kermakakkua pala *tarjoaa* sisältää mansikka ja aroniahilloja ja kermaa päällä tähtikoristeita. Mielen kiintoisia unia.

hapsiainen, totta, ei jälkkäriä voi mitenkään jättää syömättä :)

Ai juu tää on kanssa nähnyt ihan ihme unia viimeaikoina sillon kun ne muistaa sen hetken kun herää.Ja tullut hirveä huoli jos mies jossain on et kai se tulee sieltä hengissä kotiin, vaikka ei mitään syytä pelätä etteikö tulis.

Unico ja Toukka, jotka saaneet jopa jotain aikaan :laugh: nyt tässä syömässä :)
 
No voi pöh. Nyt on mieskin sairastunut. Sitä sitten ei tiedä mikä sillä on, mutta kotiin tuo oli lähtenyt kesken työpäivän. :o Sinänsä uusi juttu, kun ei se koskaan ole oikein kipeänä. :o

Eli todellakin nyt testaillaan mun vastustuskykyä ja sitä rokotteen toimivuutta jos on possuflunssaa... Enää ei näköjään ole väliä onko kotona vai töissä, aina voi altistua taudeille. Miehestä kyllä olen tartunnan saanut viime yönä jos joku on tarttuakseen joten turha sitä on enää karttaa. :laugh:

 
Täällä väsyneenä ja rikki omaanapaa vain :'( :headwall: :headwall: :headwall:
Ei tää häätö tepsi sitten millään... tänään neuvolaan ja loppuviikosta mietitään jatkoja.

Adan kuulumisia kuitenkin kuikuilemassa. Toki teidän muidenkin. :heart:

Mukavaa keskiviikkoa! :flower:

Delfis ja Vili Vitkastelija
41+1 :whistle:
 
delfis :hug: jaksuja sulle sinne, kyllä se vili pitää nyt piinassa

Hapsiainen nimppari onnea!

Ei kummempaa, väsyttää ja yrjö vaihteeksi lentää huoh. No on mulla pyykit pyörimässä et jotain aikaan saatu.
Toi mun ukko ihana kun kommentoi et on sulla iso maha :laugh: ja muuta vastaavaa. No se on kai tässä ennen lopputulosta edessä et se on vielä isompi. No on se kuitenkin vähän hölmöä kun maha kasvaa ja paino on samassa ei onneksi oo pudonnut enää. Katotaan niin lopussapaisun sit kun pulla taikina. Ja oon vielä yrittänyt vetää suklaata jakaikkea vähän väliä et sais hiukan. No onneksi seuraava neuvola on joulun jälkeen jos sais joulusyömisillä hiukka lisää sitten.

Unico ja Toukka 19+5
 
Kiitos Unico. Ja on nyt kumma kun sulla ei tuo pahoinvointi helpota!
Tuossa just pari kaveria hehkutti sitä kun niillä molemmilla oli loppunu pahoinvointi kuin seinään viikolle 12. Mulla on itelläni nyt se pahin takana, mutta se ällömaku ja etovuus piinaa päivittäin jos menen syömään jotain makeaa. Ja makeaahan mä syön aika ajoin vaikka tiedän siitä tulevan huonon olon... En opi koskaan. Eilen just mietin että millekkähän tuntuu sitten joskus jos pystyy syömään suklaata ihan sillain kun ennen. :laugh:

Tuokin on tuttua, että paino pysyy samassa ja maha senkus kasvaa. Mä olin viime neuvolassa tullut sen 600 grammaa yli lähtöpainon ja maha on kuitenkin entiseen nähden valtava. Hullua. :D

Delfis Kyllä on Vili nyt asettunut sitkeästi aloilleen yksiöönsä. jaksamisia sinne, ei siihen onneksi enää sitten kauaa mene kun viimeistään käynnistyksellä häätävät Vilin maailmaan. :hug: Sun sisuksissa on ilmeisesti vaan niin hyvä olla. :)

Meillä nyt varmistui töistä ainakin muutaman osalta sikainfluenssa, tuosta miehen taudista nyt ei vielä tiedä mikä se on. Lihassärkyä ja kuumetta, mutta yllättävän pirteä tuo muuten on. Sairasta sakkia siis ympäriinsä.

Mä tässä oon yrittänyt tehdä etätöitä, välillä enemmän menestyksekkäästi, välillä vähemmän. Aika hiljainen päivä (koputan puuta) töiden osalta kyllä, jospa tuossa ehtis iltapäivällä vaikka joulutorttuja paistaa. :)

Kauankohan muuten niitten vauvavakuutusten käsittelyissä menee?? Meillä on kohta kuukaus siitä kun se on otettu, eikä vieläkään mitään päätöstä.
(Mä muuten oon varmaan kysyny tuota samaa jo aiemminkin, tää raskausdementia vaan vaivaa enkä jaksa alkaa nyt selata viestiketjuja läpi. :laugh: )

Niin joo ja vielä omaa napaa. Mä nimittäin nukuin viime yönä melkein 11 tuntia, tai no, kahden tunnin välein kävin vessassa, mutta sain nukuttua ne kaikki välit kyllä ihan hyvin. Liekkö tuosta jatkuvasta heräilystä johtuen olen kuitenkin ihan naatti taas. Mutta pikkuinen potkii välillä suoraan virtsarakkoon tai sitten muuten painaa niin että tuntuu kuin rakko räjähtäisi. :(

Nyt takaisin töiden pariin, tai ainakin katsastamaan onko mulla töitä.

- Hapsiainen ja Herne 24+0 Niin joo, taas poksahti täydet! :D
 
Hapsiainen , hyvä et muistutit pitää kohta alkaa oikeesti miettimään sitä vakuutuksen ottoa mistä siis :) Onnea poksuista! Kiva kuulla et sullakaan ei paino oo tosta kummemmin, et ei tarvi ressata. Mut kyllä sitä silti miettii, ja lopussa tietty kärvistelee kun paisuu kun mikä :D

Tää on ollut reipas, sain tehtyä jopa ruokaa, en muista kyllä koska viimeksi oon saanut aikaan. Sitten keitin kiisseliä eilisen puuron seuraksi ja pesin sekä pyykkiä että astianpesukoneen :xmas: tää on oikeesti ihan öönä et noin paljon saanu aikaan ja vielä syötyä, mut nyt kyllä väsyttää, mut pitää lähteä sinne kaupunkiin. Mut sainpas tehtyä jotain :D seuraavat sitten jouluna tai jotain :laugh:
 
Heihei!

Mites tuo vauvavakuutus, ootteko ottaneet? Missä vaiheessa ootte ottaneet? Vertailleet eri vakuutusyhtiöitä?

Ylihuomenna eka neuvola edessä. ei jaksais millään odottaa. Eilen olin työterveystarkastuksessa. Kaikki veriarvot oli hyviä, mitä nyt hemoglobiini hypännyt 127, ja vyötärönympärys olis saanut olla pienempi, mutta eipä nyt voi enää laihduttaakaan...
 
Unico: Rintojen arkuus katosi eilen, mutta on palannut taas tänään. Ehdin jo melkein säikähtää, kun olo oli niin normaali. Ilmeisesti nuo oireet vaihtelevat. Alaselkä on tänään taas jomotellut vähän ja ajoittain olen ollut tuntevinani häivähdyksen etovaa oloa. Varhaisultraan pitäisi jaksaa kärvistellä vielä pari viikkoa. Aika tuntuu matelevan kun jotakin oikein odottaa. Huomenna menen hakemaan neuvolasta sikapiikin ja olen varannut loppupäivän lepäilyä varten, ettei nostaisi kuumetta.

Sipsunen rv 5+2 :heart:
 
mekkalalla jännä päivä edessä, eka neuvola! Muistan kans, kuin sitä sai odottaa kuin kuuta nousevaa, tuntui ettei se päivä ikinä tule :laugh:

Mulla on ihan jättimaha, mut en jaksa stressata ite. Sitte ku neuvolatäti sanoo et se on iso, niin voin kai vähän huolestua. Muuten oon aika hoikka, niin..

Lonkat kipeytyy kovin, tai tuo vasen lähinnä. Varsinkin kun töissä istuu, saati jos on pitkä palaveri, argh :| Perjantaina on lääkäri, toivon että sais vähän sairaslomaa, niin sais vähän henkeä vetää välillä.. Menee töihinki kaikki motivaatio kun ei jaksa niin ei huvita.

Onnea Adalle ja tsemppiä delfikselle :flower:

Odessa80 17+3
 
Ihanaa, täällä on taas kohta uusia eka neuvola kuulumisia :D mekkalalla ihan pian ja sipsusellakin kohtapuoleen vai joko oot soittanut ja varannut?

Tota vakuutusyhtiöitä pitäs vertailla ihan kesken ja olikos se niin että 3kk ennen laskettua pitää ottaa jos haluaa sen heti syntymästä voimassa olevan.

odessa, mut jos sulla vaan on rakenne sellainen et maha näyttää isolta? Mittasko se sun kohdun kokoa vai mikä mitta se nyt onkaan mikä otetaan tosta edestä? jaksuja ton lonkkakivun kanssa se on ärsyttävää.

täällä oireet välilä vaihtelee ja välilä on sit ihan muuta :D no kattellaan millon tasaantuu vai tasaantuko. piparitaikinan ostin janyt sitä on syöty pitäs mennä leipomaan et sais jotain valmistakin ettei kaikki pipari ja torttutaikinat mee raakana napaan :) Väsy vaan iskenyt mut jos noi laittas ja sit nukkumaan :). En tiiä missä piparimuotit ees on ja löydänkö jos en löydä osti uuden pikkusen jalanjäljen muotin niin tehdään sitten sillä jos ei muita löydy :D

Unico ja Toukka 19+5
odotan mielenkiinnolla kun alkaa liikkeet tuntumaan kunnolla ja koko ajan et mitä toi toukkis meinaa mun uimisesta tuolla järvessä :D
 

Yhteistyössä