:heart: :heart: ONNEA :heart: :heart: UNICO! :flower: =)
Suosittelen kovasti, että siirrytte nopeasti sanoista tekoihin. Kaduin pitkään tosin paljon sitä, että en vakavammin alkanut suunnitella häitä heti kihlauksen jälkeen, koska miehen mielestä se oli kiirehtimistä. No, meillä menikin sitten yli neljä vuotta kihlauksesta häihin. Hirveän helposti se vaan alkaa lykkääntyä, jos ei heti ota asiakseen sopia päivää, kun vielä on innoissaan! Mutta ehkä toisille sopii verkkaisempikin tahti.
:heart: :heart: ONNEA :heart: :heart: HALLAMA! (Tulethan pian odotuspuolelle? Toivoisin kovasti, että siellä olisi joku pienemmillä viikoilla kuin itse olen... :ashamed: )
Kaapo, sun tunteet ovat ihan luonnollisia eikä niitä kannata sen suuremmin itseltä kieltää, kunhan pitää järjen mukana. Tiedän todella hyvin, mistä puhut, koska ehdin niin kauan kadehtia muita. Meillähän projekti kesti lähes kolme vuotta. Sanoin monta kertaa, että jos vaan joku kertoisi mulle, että joskus saisin oman vauvan, en kadehtisi enää. Mutta sellaista varmuutta ei mistään tule, ja pelko lisääntyy, kun aika kuluu.
Nuo tunteet olivat suurin syy siihen, että lakkasin yhtenä päivänä avaamasta kaksplus-palstaa. En halunnut kuulla enää yhtään kertaa, että joku kiilasi taas jonossa ohi. En tiedä, johtuuko se juuri siitä, vai paikkakunnan muutosta ja monesta uudesta haasteesta, mutta yhtäkkiä ne kateuden tunteet alkoivat tulla harvemmin ja harvemmin. Voi sanoa, että yhdessä vaiheessa olin suurin piirtein neutraali asian suhteen, joitain tunnemyrräköitä lukuunottamatta. Ehdin ollakin noin puoli vuotta aika rento asian suhteen, pystyin kuulemaan kavereiden vauvauutisia niin kuin se ei olisi koskenut mua. Ja sitten yhtäkkiä, yhtenä päivänä: plussa omassa tikussa.
Ei se mennyt aika nyt enää tunnu yhtään pitkältä. Mutta tiedän, ettei se lohduta ketään teistä. Haluan vaan sanoa, että kateuden tunteet ovat normaaleja, mutta oman itsensä takia kannattaa etsiä keinoja päästä niistä hallitsevimmista ajan mittaan yli.
Paljon tsemppiä teille kaikille.
:heart: piip 10+3