Voi Unico, kumpa se täti ei tulis.. Inhottavaa..
Hemmetti, nyt se ukko sitten lähti, ei edes ehitty näkeen ku mä olin lohdutuskampaajalla ja meinasin sielki alkaa koko ajan itkee. Sentää tucca nyt hyvin, en ollukaa puoleen vuoteen ollu.
Mut mikä kiire sillä äijällä nyt taas oli, ettei kahta tuntia voinu odottaa, ku hyvin ties et mul on paha mieli täst koko jutusta. Niin tyypillistä miehen käytöstä, äkkiä vaa pakoon, ettei hullu akka käy kinuu jotai lisää. Nyt mul on tääl sit yksi edessä kaikki pakkaaminen ja reissuvalmistelut. Siis sinne miehen porukoille, viikko ollaan. Jos mä nyt edes menen ku ärsyttää niin paljon.
Nyt pitäis sitten siivota, tiskata, pyykätä, viedä roskat, kastella kukat, pakata autoon koira, kissa, niiden safkat viikoks, koiran peti, koiraportti, kissan vessa ja pienempi kiipeilypuu. Ei sillä, ettenkö selviäis yksinkin kaikesta, mutta mies lupas viedä tänään noi eläinten tarvikkeet. Eihän se mitään muistanu ku muka niin kiire bilettään, tai sit vaa pois mun luota. Kai mä sit oon ihan hirvee kotinatsi ja rajotan sen elämää. Mut hitto sanois sen sitte, jos viel on menohaluja. Viimeks tänään pyysin et sanoo, ettei mee mahdollinen pieni elämä sen takia pilalle ku iskä dokaa. Ei se nyt hirveesti ole käyny, mut lähinnä siks ku minä oon se ikävä ämmä, joka vinkuu vastaan. Must tuntuu et mä oon joku ilon pilaaja ja taakka ja hirvee rajoite.
Vaikken ees oo. Etelänmatkan jälkeen mies lähtee norjaan kalaan, en mä siitäkään mitään sano, vaikka itse voisin lähteä kummipoikaa katsomaan, mut ei sinne voi koiraa ja kissaa molempia ottaa. Onneks ne tuli nyt tänne päin maailmaa, näen niitä sit vaikka joka päivä nyt kun ne on täällä.
Kaikki varmaan ajattelee, et mitä hittoa mä tollasen kans oon mitään perhettä ees perustamassa, kun sillä selkeesti on viel menohaluja. En kuulkaa tiedä itsekään. Miks ihmeessä se sit ei vaadi ehkäisyä, tai miks se mihinkää tutkimuksiinkaa suostuu? Tosi ristiriitasia viestejä, en tajuu. Haluu perheen ja haluu vapauden. Sit ku aika usein tuntuu, et ton sen yhen todella dominoivan kaverin tarpeet menee aina mun edelle. Hirvee meteli, jos mun mies ei lähe sen kotkotuksiin mukaan, puhumattakaan jos mies yrittää mitään perua tai ees kompromissia. Ja kaikki on tietysti sen tyypin mielestä sit mun syy, mä oon muuttunu ja yritän varastaa häneltä kaverin.
Mä oon ihan hullu, tää meidän juttu päätyy varmaan eroon tätä menoa. Mä en jaksa noita ton kavereita enää. Ja sitä et mun puolia ei pidetä. Ja sitä et mä oon se ikävä ämmä, joka kieltää
kaiken hauskanpidon. Oikeesti oon mielestäni aika lepsu. Mut joku raja!
Mies on jo tän vuoden aikana ollut ainakin neljästi öitä pois kotoa kavereiden luona, mökeillä ja laivalla. Must se ei ole normaalia parisuhteessa. Kaikkiaan vuoden aikana tästä taakse päin tää on varmaan kymmenes kerta, se on lähes kerran kuussa! Puhumattakaan kaikki muut ihme biletyskerrat, mitä toi sen yks kaveri varsinkin järjestää ihan koko ajan. Mun mielestä, jos on noin kova tarve olla koko ajan kavereiden kanssa jossain, niin kannattais harkita parisuhteen järkevyyttä.
Mulla alkaa oleen mitta täys, mut tuntuu pahalta nyt perääntyäkään, just saatu lapsettomuusasiat etenee, ja on meillä paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Yhdessä on niin hyvä olla, jos noi sen kaverit ei koko ajan sekottais ja olis vaatimassa, ja sit hirvee meteli jos meille ei käy. En mä tämmöstä ainakaa loppu elämääni jaksa. Ei tää oo normaalia, eihän? Äh, kai mä sit oon hirvee nalkuttaja. Helvetti ku en edes ole!! Olenko? Paljonko mun pitää joustaa?