täällä taas. voi mikä helpotuksen huokaus kun eilen alkoi sellaiset vatsakrampit ettei epäilystäkään mitä ne enteili. nyt on hanat vihdoin auenneet, enkä osaa tässä vaiheessa muuta kuin iloita siitä että kroppa päätti lopulta toimia. tuli taas itkettyä enemmän kuin laki sallii, mieli on ollut niin alakuloinen että kiittäkää onneanne etten tänne ole hetkeen tullut vuodattamaan mietteitäni... tuli jopa mieleen että kestääkö pää tätä kuumeilua ja pettymysten sarjaa, mutta luulen että tämä kerta tuntui erityisen raskaalta venyneen
kierron takia, ja niiden riivattujen viivanpaikkojen. muistin taas miksen tykkää testailusta, ja päätin etten enää tee kuin yhden, plussamerkkisen. vaan mistäpä sitä tietää, jos kierto taas venyy ja toiveet nousee kattoon...
kiva kun olette jännänneet mukana, ja anteeksi että viimeajat olen ollut kurkkua myöten täynnä omaa napaa. tämä pino on todellinen henkireikä, vaikka minulla on miehen lisäksi kolme läheistä keille pystyn aiheesta avautumaan. huomaan että käyn välillä miehenkin voimille, synkkyyteni on joskus aivan lamaannuttavaa. hetkittäin olen jopa huolissani itsestäni, koska olen muuten aika elämäniloinen ja positiivinen tyyppi. olen myös herkkä ja tunteellinen, ja annan tunteiden viedä niin hyvässä kuin pahassakin. uskon jotenkin niiden puhdistavaan vaikutukseen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. se, että
suren sydänjuuriani myöten pettymystä, tuo tilaa taas toivolle ja uskolle onnistumiseen.
minua kiinnostaa miten teidän miehet suhtautuvat tähän piinailuun, siis lähinnä pettymyksiin kuukaudesta toiseen. minun mies on aina tukena ja lohtuna, muttei itse vielä sure. en tiedä onko se hyvä vai huono asia. tottakai on hyvä että edes toisella on lippu korkealla, enkä oletakaan että hän käsittelisi asioita samoin kuin minä. mietin vaan milloin hänkin kokee pettymyksen, ja alkaa surra sitä ettei
meidän lastenteko tule välttämättä olemaan kovin helppoa. no aika näyttää.
toinen kysymys kaikille: oletteko tässä kuumeessa hommanneet jotain vauvajuttuja? minä en, olen jotenkin ajatellut että sallin sen vasta kun plussa tulee testiin. nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan, josko hommaisi kaapin perukoille jonkun yhden pienen jutun esimerkiksi pienen vauvan bodyn, jota voisi sitten hypistellä aina kun toivo on aivan kadoksissa. josko se toisi lohtua ja uskoa siihen, että jonain päivänä sille on käyttöä.