KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Tänään tuli lopullinen veritestitulos että ihan negatiivinen on. Tammikuussa uusi hoito eli siirryn vuoden 11 hoitoihin. Kiitos kaikille vertaistuesta. Yksi keskenmeno oli tämän vuoden saldo. 3. IVF:n 2. PAS ja viimeinen hoito silloin niillä viimeisillä "rupualkioilla".

Otin tänään punaviiniä illallisella, vähän helpotti mieltä...
 
SaaraX No höh :( Pahoittelut negasta :hug: Mutta tsemppiä ensi vuoden hoitoon! Sovitaan niin, että ensi vuosi on Se Onnistumisen Vuosi.

O.N. Hassua miten pienestä sitä ilahtuu. Meillä kun sattui itsenäisyyspäivä tuohon hoidon keskelle, niin saatiin sen vuoksi alkioille pitkä viljely "kaupan päälle" :) Eli saatiin pakkaseen lopulta 5 blastoa, eikä jouduttu edes maksamaan niistä ekstraa.
 
Viimeksi muokattu:
Moi, ehdinkö mä vielä tänne mukaan? :) Mulla siirretty samana päivänä Rossin kanssa kaksi alkiota, eli nyt pp4. Toisen ICSIN kolmas PAS kyseessä ja pakastin nyt tyhjä.

Menkkakramppailut alkoi jo eilen, yritän kovasti pysyä positiivisena ja toivoa että jouluksi viimein odotettu lahja saataisiin. Tammikuussa tulee kaksi vuotta täyteen hoitoja, alkaisi jo riittää.
 
*******************14.12.2010.********************
Nimimerkki............Hoito...........Tapa.........Pu..........Sii.........hoitop.
Marjaane...........2.IVF:n 3.PAS........lä.................................
Doris79.............1.IVF:n 3.PAS..........................................
Miiru82.......................................................................... TAYS
NeelaNaranja......1.IVF:n1.PAS.........lä...........vko50..........NKL
Munkkiniemi.......2.IVF.....................pi................................
Cris...................4.ICSI....................pi.................................
Tähtisilmä79.......1.IVF:n3.PAS....... ....................................OYS
Mandalay............1.IVF:n1.PAS.........lu...............................OYS
Zax....................2.IVF.....................................................
onnijatoivo.........1.IVF:n1.PAS........ ...................................
Helmiina78.........2.IVF:n1.PAS......... ..................................
Myyrä2...............2.IVF............. ........................................ ..
Meg....................2.IVF............ ........................................ ..
UnelmaSirpaLeen.2.IVF................... ..pi...............................OYS
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... .....lu...............................OY S
lepis...................3.ICSI.......... ........................................ ....NKL
Faith83...............2.IVF:n1.PAS...... .....................................
Katjuska-79.........1.IVF...................pi... .....vko7..................OYS
nainen83.............3.IVF..............................tammi-helmikuu
Mollamaija82.......2.IVF............. ...............tammikuu...........TAYS
wilma32..............2.ICSI............ ...............helmikuu-11.......
syssy..................3.ICSI:n1.PAS... .....................................AVA
HalleB.................2.ICSI......... ........................................ ..KYS
fiia69......................PAS......... .. ........................................
Sannuli-81...................................... ..................................
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly.............................TAYS
toivorikas-72...................................... ...............................


*****************Piinailijat************ **********
Nimimerkki..........hoito.................alkiot...........PP.......testipv.
terhi-76............1.IVF/ICSI 1.PAS....2.............12........14.12(+)
Miimii-75..........1.IVF 2.PAS............2..............11.......17.12
Kaarne.............1.IVF.....................1............8........20.12
Hopping...........2.ISCI 3.PAS.........1...............5........21.12
Ross................1.IVF 1.PAS............1.............4........24.12
Lady Gigi..........2. ISCI 3.PAS............2.............4........24.12
pirpana74.........2.IVF:n 1.PAS...........2.............1........26.12
Mansikkainen79.....3.IVF/ICSI............2..............1........24.12



++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++
Vadelmaunelma..6.9...............787/14............2.IVF/ICSI............2
Peppiina78..........16.9.............932/13...........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13..............2.IVF.................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12...........4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12...........4.ICSI:n 1.PAS....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12..............1.IVF..................1
Ninea................27.10.............538/14..........1.IVF...................1
Viu....................29.10.............kt/14.............1.ICSI.................2
Hugsy...............15.11............1007/19....................................1
Raitapaitainen.....1.12............2195/22..........4.ICSI.................2
PieniTähtönen.....1.12............2231/19............4.IVF.................2
mammy..............7.12..............kt/11............2.IVF..................
Muru1981..........7.12..............483/18..........2.IVF:n 1.PAS......1
 
Tervetuloa Lady Gigi:wave:
Olen käynyt ahkerasti lukemassa muiden kirjoituksia, mutta hervemmin kirjoittelen. Tää piinailu ei tunnu tällä kertaa miltään. Viimeks oli ivf:n hormooneista jäänyt kaikkia tuntemuksia, mutta nyt oli lääkkeetön pas, eikä ole mitään tuntemuksia mihinkään suuntaan. En haluais olla negatiivinen, mutta niin kauan kun miltään ei tunnu, en usko raskautumiseen.
Terhi, Miimii ja Kaarne mikä meininki? Terhillä ainakin vaikuttaisi hyvältä =)
Onnea kaikille tuleville testaajille !!
 
Ross Täällä samanlainen fiilis: kun ei oo mitään tuntemuksia, on vaikea pitää plussatoivoa yllä. Vieläpä kun mulla on ollut aikamoisia pms-depiskohtauksia. En oo viitsinyt vielä testata, kun mulla on vain 2 testiä kaapissa, ja toinen pitää säästää viralliseen testipäivään. Ekan testin teen perjantaina kun on pp 11. Tietää sit, voiko juoda viinilasillisen viikonloppuna :)

Lady Gigi Toivottavasti ne krampit oli kiinnittymistuntemuksia ;)

Miimii ja heidh Pahoittelut negasta :hug:
 
SaaraX, Heidh ja Miimii :hug:

Menen huomenna veritestiin, saan vastauksen torstaina. Testejä on tullut tehtyä joka päivä... :ashamed: ja viivat on vahvistuneet. Kipuja on ollut jatkuvasti, saa nähdä mitä seuraa. Tissit on turvoksissa ja kipeet, kuumat ja kylmät aallot jatkuvat. Eli olotila on juuri niinkuin ennen menkkoja.

Jaksamista kaikille!
 
Toivorikas:hug: elämä antaa ja ottaa,on se niin väärin.Lohdutuksen sanoja ei ole...
Itse mietin hoidon aloittamista,mutta tällä hetkellä kuukautiset on jääneet pois,aamulla kävin veritestissä,halusivat testata jos toinen alkio olisi jäänyt ja tarrautunut,itse pidän sitä mahdottomana ajatuksena,kun siirron jälkeen vuoti niin paljon ja testit näyttivät miinusta!!! No,iltapäivällä kuulee onneksi jo tulokset!!!
 
*******************15.12.2010.********************

Nimimerkki............Hoito...........Tapa.........Pu..........Sii.........hoitop.
Marjaane...........2.IVF:n 3.PAS........lä.................................
Doris79.............1.IVF:n 3.PAS..........................................
Miiru82.......................................................................... TAYS
NeelaNaranja......1.IVF:n1.PAS.........lä...........vko50..........NKL
Munkkiniemi.......2.IVF.....................pi................................
Cris...................4.ICSI....................pi.................................
Tähtisilmä79.......1.IVF:n3.PAS....... ....................................OYS
Mandalay............1.IVF:n1.PAS.........lu...............................OYS
Zax....................2.IVF.....................................................
onnijatoivo.........1.IVF:n1.PAS........ ...................................
Helmiina78.........2.IVF:n1.PAS......... ..................................
Myyrä2...............2.IVF.......................................................
Meg....................2.IVF............ ..........................................
UnelmaSirpaLeen.2.IVF................... ..pi...............................OYS
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... .....lu...............................OYS
lepis...................3.ICSI.......... ............................................NKL
Faith83...............2.IVF:n1.PAS...... .....................................
Katjuska-79.........1.IVF...................pi........vko7..................OYS
nainen83.............3.IVF..............................tammi-helmikuu
Mollamaija82.......2.IVF............. ...............tammikuu...........TAYS
wilma32..............2.ICSI...........................helmikuu-11.......
syssy..................3.ICSI:n1.PAS... .....................................AVA
HalleB.................2.ICSI................................................. ..KYS
fiia69......................PAS...................................................
Sannuli-81........................................................................
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly.............................TAYS
toivorikas-72.....................................................................


*****************Piinailijat************ **********
Nimimerkki..........hoito.................alkiot...........PP.......testipv.
terhi-76............1.IVF/ICSI 1.PAS....2.............13........14.12(+)
Kaarne.............1.IVF.....................1............9........20.12
Hopping...........2.ISCI 3.PAS.........1...............6........21.12
Ross................1.IVF 1.PAS............1.............5........24.12
Lady Gigi..........2. ISCI 3.PAS............2.............5........24.12
pirpana74.........2.IVF:n 1.PAS...........2.............2........26.12
Mansikkainen79.....3.IVF/ICSI............2..............2........24.12



++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++
Vadelmaunelma..6.9...............787/14............2.IVF/ICSI............2
Peppiina78..........16.9.............932/13...........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13..............2.IVF.................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12...........4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12...........4.ICSI:n 1.PAS....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12..............1.IVF..................1
Ninea................27.10.............538/14..........1.IVF...................1
Viu....................29.10.............kt/14.............1.ICSI.................2
Hugsy...............15.11............1007/19....................................1
Raitapaitainen.....1.12............2195/22..........4.ICSI.................2
PieniTähtönen.....1.12............2231/19............4.IVF.................2
mammy..............7.12..............kt/11............2.IVF..................
Muru1981..........7.12..............483/18..........2.IVF:n 1.PAS......1
 
Tämä piinailija täällä on itse rauhallisuus. Ei paljon tee mieli testailla sitä lähes varmaa negaa. Hieman välillä nippailee, mutta se kuuluu asiaan tässä vaiheessa kiertoa. Mitään muita oireita ei ole edelleenkään, vaikka yrittäis oikein kuulostella. On tää oottelu vaan tylsää |O Olis jo joulu niin sais muuta ajateltavaa.
 
Voihan hemmetti Miimii:'(
Ja toinen hemmetti lähtee mun omasta tyhmyydestä... eli tänään vasta luin ovulaatiotestin ohjeet. Siinä sanotaan ettei aamu virtsaa saa käyttää. Mullehan tehtiin pas lääkkeettömään kiertoon, ja sen ovulaatiotestin tein aamu virtsasta kun sen positiivisen tuloksen sain. Sen mukaan sitten siirrettiin alkio.
No nyt kun satuin ne ohjeet lukemaan, ni tein piruuttani sellasen ovistestin, ja se näytti nyt ovis plussaa, pp 5. Ei hyvää päivää, ei kai se ovis plussa voi kahdeksaa päivää näkyä??
Uskokaa tai älkää, mut mä ihan tosiaan haluan nää hoidot hoitaa kunnolla, olen itsekin hoitaja, mä en ymmärrä tätä mun huolimattomuutta. Tuntuu et itse sössin omat kalliit hoitoni.:ashamed:
Että tällästä.
 
Ross, minkälaista testiä käytit? Olen käsittänyt, että tärkeämpää kuin testausajankohta on se että testaa samaan aikaan vuorokaudesta. CB:n digitestiä ainakin saa käyttää aamuisin. Kai siinä aamuvirtsassa on se ongelma, että LH-hormonia alkaa erittyä aamuyöstä ja aamulla, kun rakossa on myös sitä illan/yön pissaa, niin se voi olla liian laimeaa ja siksi aamulla tulla väärä negatiivinen. Mutta jos sä testasit edellisenä aamuna negan, niin jossain siinä välissähän se plussa sitten tuli. Mulle lääkäri juuri edellishoidossa sanoi, ettei se ole niin puolen päivän päälle, koska ovistesti kertoo että ovulaatio tapahtuu todnäk seuraavan 36h kuluessa, mutta ei voida tarkalleen sanoa koska.

En usko, että olet mitään onnistunut pilaamaan. Jospa tuo ovistesti reagoisi jo raskaushormoniin ;) Kovasti peukkuja!
 
Ross Mä ainakin oon testannut aamuisin ovistestit, vaikka niissä lukee ettei aamuvirtsaa sais käyttää. Ja aina oon oviksen saanut bongattua ihan oikein. Jos lh-huippu on ollut jo yöllä, niin ovistesti ei välttämättä enää näyttäis sitä seuraavana iltapäivänä. Mutta sehän on tietty yksilöllistä. Tarkinta kai olis tehdä o-testi kahdesti päivässä, aamulla ja illalla.
Et varmasti ole mitenkään saanut pilattua hoitoa tuolla että oot testannut oviksen aamulla.
Mullekin tuli heti mieleen, että oliskohan raskaushormoni jo tehnyt plussan sun ovistestiin... :)
 
Hei kaikki ihanaiset!
Tulin parin kuukauden tauon jälkeen katsastamaan tilannetta. Olipa yllätys että plussaajia on vähän!
No, uusi vuosi uudet kujeet, eiks jeh! Itse menen huomenna 2 IVF:n suunnitteluun.
Hyvää päivää kaikille!
Suukko,
Mollis :rolleyes:
 
Pp 13 Hcg-arvo 265, ihan hyvä kuulemma. Tosin alkiot siirrettäessä jo noin 4 päivän ikäisiä. Eka ultra 7.1., jos sinne saakka päästään. Viime yönä alkoi kauheat kuumat aallot ja sellainen olo vatsassa että vuoto alkaa... : /

Ross, voit varmaan pian tehdä raskaustestin, testasin testimielessä yksi päivä ovulaatiotestillä ja vahvaa plussaa näytti myös. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tänään valtasi mielen oiken iso ahdistus ,että mitä ihmettä me tehdään jos ei nytkään edes lahjasoluilla onnistuta, alkaa vaihtoehdot käymään todella vähiin. Nää pettymykset tuntuu kerta kerralta pahemmilta ,kun tuntuu että mitä enempi niitä epäonnistumisia tulee ,sitä pienemmäksi menee onnistumismahdollisuudet ja keinot. Voisikohan ajan pysäyttää, tämä piinailuhetki on oikeastaan näissä hoidossa kaikista parasta, voi hetken ajatella että nyt on oikeasti mahdollista onnistua. Kauhulla odotan viikonloppua, edellisessä hoidossa blastojen siirron jälkeen vuoto nimittäin alkoi jo pp4, tosin blastot siirrettiin silloin 6pv ikäisinä. Nyt voi siis vuoto alkaa pp5, jos sama kaava toistuu. Toivon mukaan ei toistuisi.

Hieno tulos Terhillä, voikun itsekin saisi kuulla noin hyviä uutisia. :)
 
Onnittelut Terhi, hyvä arvo sulla :).
Ja kiitokset tsempeistä, joita tuli tota ovulaatio testausta koskien. Itse löysin netistä useita kirjoituksia monta päivää kestäneestä ovulaatiohuipusta. Kyseessä on kuulemma tila jossa munasolu ei irtoa. Kroppa yrittää sitä irrottaa mutta ei onnistu, ja siksi lh-huippu jatkuu, näin luin, sitä en osaa sanoa onko faktaa. Mitään raskauteen viittaavia oireita ei ole, ei siis mitään!!! Missä vaiheessa plussaneilla oireet on alkanut? Mulla on nyt PP 6.
Lady Gigi tuntuuko mitään?
 
*******************16.12.2010.********************

Nimimerkki............Hoito...........Tapa.........Pu..........Sii.........hoitop.
Marjaane...........2.IVF:n 3.PAS........lä.................................
Doris79.............1.IVF:n 3.PAS..........................................
Miiru82.......................................................................... TAYS
NeelaNaranja......1.IVF:n1.PAS.........lä...........vko50..........NKL
Munkkiniemi.......2.IVF.....................pi................................
Cris...................4.ICSI....................pi.................................
Tähtisilmä79.......1.IVF:n3.PAS....... ....................................OYS
Mandalay............1.IVF:n1.PAS.........lu...............................OYS
Zax....................2.IVF.....................................................
onnijatoivo.........1.IVF:n1.PAS........ ...................................
Helmiina78.........2.IVF:n1.PAS......... ..................................
Myyrä2...............2.IVF.......................................................
Meg....................2.IVF............ ..........................................
UnelmaSirpaLeen.2.IVF................... ..pi...............................OYS
kaz.....................1.ICSI:n1.PAS... .....lu...............................OYS
lepis...................3.ICSI.......... ............................................NKL
Faith83...............2.IVF:n1.PAS...... .....................................
Katjuska-79.........1.IVF...................pi........vko7..................OYS
nainen83.............3.IVF..............................tammi-helmikuu
Mollamaija82.......2.IVF............. ...............tammikuu...........TAYS
wilma32..............2.ICSI...........................helmikuu-11.......
syssy..................3.ICSI:n1.PAS... .....................................AVA
HalleB.................2.ICSI................................................. ..KYS
fiia69......................PAS...................................................
Sannuli-81........................................................................
MiukuMau.............2.ICSI............. .....ly.............................TAYS
toivorikas-72.....................................................................


*****************Piinailijat************ **********
Nimimerkki..........hoito.................alkiot...........PP.......testipv.
Kaarne.............1.IVF.....................1............10........20.12
Hopping...........2.ISCI 3.PAS.........1...............7........21.12
Ross................1.IVF 1.PAS............1.............6........24.12
Lady Gigi..........2. ISCI 3.PAS............2.............6........24.12
pirpana74.........2.IVF:n 1.PAS...........2.............3........26.12
Mansikkainen79.....3.IVF/ICSI............2..............3........24.12



++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++
Vadelmaunelma..6.9...............787/14............2.IVF/ICSI............2
Peppiina78..........16.9.............932/13...........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13..............2.IVF.................1
Jonttunen...........20.9...............k t/12...........4.IVF..................2
Maitoparta-80.....21.9..............548/12...........4.ICSI:n 1.PAS....1
scrap.................24.9.............. 107/14..........2.ICSI.................1
Minttuska83.......26.10.............vt/12..............1.IVF..................1
Ninea................27.10.............538/14..........1.IVF...................1
Viu....................29.10.............kt/14.............1.ICSI.................2
Hugsy...............15.11............1007/19....................................1
Raitapaitainen.....1.12............2195/22..........4.ICSI.................2
PieniTähtönen.....1.12............2231/19............4.IVF.................2
mammy..............7.12..............kt/11............2.IVF..................
Muru1981..........7.12..............483/18..........2.IVF:n 1.PAS......1
terhi-76...........16.12............265/13.........1.IVF/ICSI 1.PAS....2
 

Yhteistyössä