Kyllästyminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitä tehdä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitä tehdä

Vieras
Pakko purkaa, tällä hetkellä ahdistaa pahasti. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä teini-iästä asti ja muutaman vuoden jo aviossakin. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta biologisen kellon tikitys on saanut harkitsemaan lasten hankintaa. Jotenkin viime aikoina suhde on tuntunut mielestäni väljehtyneen, elämä on pelkkää arkea ja rutiineja. Viime aikoina on mieleen tullut myös se, että en ole koskaan ollut todella rakkauden huumassa mieheeni, jotenkin avioliittoonkin vain ajauduttiin. Seksielämä on kunnossa (sikäli kun tiedän, muita ei ole ollut) ja mies on ihana, huomaavainen ja aidosti rakastunut minuun. En pysty puhumaan ahdistuksestani hänelle, sillä pelkään loukkavani häntä. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen näin. Kuitenkin tiedän, että moni olisi kiitollinen ja onnellinen siitä, jos mies olisi yhtä hyvä kuin mitä mulla on. Jotenkin vaan tuntuu, että tässäkö tämä mun elämä nyt oli?

Onko kellään vastaavia kokemuksia ja miten niistä selviää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä tehdä:
Pakko purkaa, tällä hetkellä ahdistaa pahasti. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä teini-iästä asti ja muutaman vuoden jo aviossakin. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta biologisen kellon tikitys on saanut harkitsemaan lasten hankintaa. Jotenkin viime aikoina suhde on tuntunut mielestäni väljehtyneen, elämä on pelkkää arkea ja rutiineja. Viime aikoina on mieleen tullut myös se, että en ole koskaan ollut todella rakkauden huumassa mieheeni, jotenkin avioliittoonkin vain ajauduttiin. Seksielämä on kunnossa (sikäli kun tiedän, muita ei ole ollut) ja mies on ihana, huomaavainen ja aidosti rakastunut minuun. En pysty puhumaan ahdistuksestani hänelle, sillä pelkään loukkavani häntä. Jotenkin tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen näin. Kuitenkin tiedän, että moni olisi kiitollinen ja onnellinen siitä, jos mies olisi yhtä hyvä kuin mitä mulla on. Jotenkin vaan tuntuu, että tässäkö tämä mun elämä nyt oli?

Onko kellään vastaavia kokemuksia ja miten niistä selviää?

Kokemusta on. Itse olen suurinpiirtein alkanut tuntea pelkkää sisarellista sympatiaa miehiini noin 4-6 vuoden jälkeen. Älä koe huonoa omatuntoa, mutta ole rehellinen miehellesi jos tuo asia todella muuttaa elämääsi-
Koskaan ei voi tietää mitä toisella liikkuu päässä. Mitäs jos hänkin esittää rakastunutta vain ettei loukkaisi sinua.
menkää pariterapiaan, ja kokeilkaa saatteko hyviä vinkkejä,

Kuitenkin, kokemuksesta tiedän senkin verran että jos tuo kyllästyminen on nyt todellinen tunne ja se vaivaa päivästä toiseen, niin fakta on ettei se miksikään muutu jollei sitä mitenkään käsittele ja harkitse yhdessä mitä tehdä. Jos alat yksin sitä harkita, niin saatat ajautua miehestä etäälle ihan senkin takia, että sinulla on tuo oma salainen ajatuksesi.

Jos sensijaan se haihtuu välittömästi kun ajattelet kertovasi siitä miehelle...niin ehkä se ei olekaan todellista. Nainenhan on sellainen että jos mies on liian hyvä, eikä suhteessa ole mitään korjattavaa, alkaa päiväunet ritareista ja valkoisista ratsuista, pahis miehistä ja rentuista.
 
Vähän samanlainen tilanne minulla, tosin suhde kestänyt vasta pari vuotta. Avomieheni on todella hyvä mies, monessa suhteessa juuri minulle sopiva. Suurin ongelma lieneekin se, että tämä on ensimmäinen suhde jossa asun koskaan kenenkään kanssa yhdessä vaikka olenkin jo lähemmäs kolmekymmentä. Aiemmat "suhteet" ovat olleet lähinnä deittailua joten ei ole mitään mihin verrata. Ehkä sinullakin ap voi olla tämä sama ongelma koska olette teinistä asti olleet yhdessä.

Hirvittää siis toisaalta jättää hyvä mies ja sinällään hyvä suhde ja ehkä todeta sitten myöhemmin että hän olisikin ollut täydellinen. Vain sen takia että elämä on niin arkista? En minä mitään ruusuilla tanssimista odottanutkaan, mutta kun nimenomaan on usein olo niinkuin mieheni olisi veljeni... Välitän hänestä kovasti mutta hän ei sytytä seksuaalisesti, ja arkipäivät tuntuvat jopa mielekkäämmiltä kuin viikonloput jolloin vietämme enemmän aikaa vain kaksistaan ja olemme usein tylsistyneitä...

Yhden samanlaisen vaiheen koin tässä suhteessa jo kun seurustelua oli takana yksi vuosi, no se meni ohi ja kaikki tuntui taas aurinkoisemmalta joten siksikin mietin että josko tämäkin on taas ohimenevää. Todella toivon niin.
 
Missään suhteessa huuma ja alkuajan tunne ei kestä samanlaisena muutamaa vuotta pitempään, jos sitä odotatte niin saatte vaihtaa kumppania monta kertaa. Yhdessäolo on enimmäkseen arjen sietämistä.
Älä nyt hyvä ihminen ainakaan lapsia ala tehdä, lapsi ei ikinä pelasta suhdetta vaan lisää vaikeuksia jos niitä on ennestään.
 
Parisuhde on kuin kämppä, jossa asutte. Jos ette koskaan siivoa, muuttuu asuminen ja eläminen tunkkaiseksi. Jos siis odotatte että tuo toinen tekisi jotain, niin saahan sita odottaa ja kyllästyä. Näistä asioista pruukataan puhua keskenään, keksiä yhdessä piristyksiä arkeen, eikä vain odottaa. Tietenkin, jos tuo kommunikointi ja yhdessä tekeminen on kovin yksipuolista, on vakavamman keskustelun paikka. Ovatko omat vanhenpanne antaneet teille semmoisen mallin, jossa parisuhde on itsestään selvyys ja onnellisuusautomaatti, vai mistä tuo 'saamattomuus' tarttua asiaan on peräisin? Kertakäyttökulttuurista eli hanki, ime tyhjiin ja poista? Itse olen 'siivonnut' kumppanini kanssa jo 30 v eikä kyllä vieläkään kyllästytä. Myös arjessa on kipinää sen verran kuin vanhan äijän pumppu kestää :)
 
Olen samaa mieltä kuin nimimerkki "Siivotkaa...",puhumalla ja tekemällä asiioille jotain ne selviävät.Kaikissa liitoissa ennenpitkää alkuhuuma menee ohi ja alkaa arki ja tulee jossain vaiheessa kyllästymisen tunteita.Ja jos vielä on teini-iästä asti ollut saman kumppanin kanssa,voi tulla mieleen että jotain elämässä on jäänyt kokematta.Sinulla on kuitenkin ilmeisesti hyvä mies,ei ole väkivaltainen ja juoppo eikä ilmeisesti käy vieraissa,joten kannattaa kyllä puhua asiat selviksi,tiedän että se auttaa.Vaikka vaihtaisit,arki tulee vastaan sittenkin.

 
Niinpä niin. Tullaan siihen tosiasiaan, että naiset huomaa muutaman vuoden kuluttua, että ei ne miehet nyt niin ihmeellisiä värkkejä ole. Niillä on vaan se pippeli, joka joskus saattaa meitä naisia niin viehättää, mutta mitä muuta sitten miehissä muka on jota ei hyvä ystävä voisi paikata?
 
Kannattaa miettiä, mihin sitä oikein on kyllästynyt. Ehkä itseensä ennenkaikkea?

Vastuu onnellisuudesta on itsellämme. Jos elämäsi on tylsää, arkista ja keskivertoa, on todennäköistä, että olet tylsä, arkinen ja keskiverto ihminen.

Milloin viimeksi teit mitään tavallisuudesta poikkeavaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
Kannattaa miettiä, mihin sitä oikein on kyllästynyt. Ehkä itseensä ennenkaikkea?

Vastuu onnellisuudesta on itsellämme. Jos elämäsi on tylsää, arkista ja keskivertoa, on todennäköistä, että olet tylsä, arkinen ja keskiverto ihminen.

Milloin viimeksi teit mitään tavallisuudesta poikkeavaa?

Niinpä. Tätä olen miettinyt itsekin. Pitäisi ehkä keksiä joku uusi harrastus, jossa tapaisi uusia ihmisiä ja sitä kautta saisi vaihtelua elämään.
 
Elämä on keskiverrosti aika tylsää ja arkista puurtamista. Uuteen työpaikkaan kyllästyy vuodessa parissa, rutiinit alkavat toistaa itseään. Sama parisuhteessa. Rutiinit alkavat toistaa itseään siinäkin. Jos ei tee mitään.

Jos alkuperäinen kuvittelee saavansa suhteeseensa jotakin eloa hankkimalla jotain kivaa harrastusta tai tekemistä itselleen, niin miten ihmeessä se auttaa ja lähentää teitä????? Jos sen itseesi keskittymisen sijaan tekisittekin jotain teidän suhteellenne?
Onko teillä mitään yhteisiä tavoitteita? Unelmia? Jotain, mitä te molemmat haluaisitte elämässänne tehdä yhdessä? Jakakaa jotain uskoa ja ponnistusta vaativaa yhdessä. Jos mitään ei ole, alkakaa puhua ja miettiä niitä. Sillä elämä ilman unelmia ja tavoitteita on vain tyhjänä ajelehtimista päivästä toiseen.

Jossain oli tutkittu ihmisten onnellisuutta ja suurin onnellisuutta antava seikka ihmisten elämässä oli se, kun nämä tekivät päätöksiä. Kummallista, mutta hieman mietittynä varmaan totta. Päämäärätön ajelehtiminen tekee ainakin minusta onnettoman. Silloin ei välttämättä tajua, että onni istuu siinä vieressä sohvalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh sentään:
Jos alkuperäinen kuvittelee saavansa suhteeseensa jotakin eloa hankkimalla jotain kivaa harrastusta tai tekemistä itselleen, niin miten ihmeessä se auttaa ja lähentää teitä????? Jos sen itseesi keskittymisen sijaan tekisittekin jotain teidän suhteellenne?
Onko teillä mitään yhteisiä tavoitteita? Unelmia? Jotain, mitä te molemmat haluaisitte elämässänne tehdä yhdessä? Jakakaa jotain uskoa ja ponnistusta vaativaa yhdessä. Jos mitään ei ole, alkakaa puhua ja miettiä niitä. Sillä elämä ilman unelmia ja tavoitteita on vain tyhjänä ajelehtimista päivästä toiseen.

Siinäpä se ongelma onkin. Suurin osa harrastuksista on yhteisiä, samoin unelmat ja haaveet. Ehkäpä juuri siksi ukon naama alkaa kyllästyttää kun kaikki asiat tehdään yhdessä. Mielestäni parisuhteessa elävillä ihmisillä pitää olla oma elämäkin, minulla sitä ei ole ollut vuosiin.
 
Saan kirjoituksistasi sen käsityksen, että olette fyysisesti yhdessä koko ajan, mutta ajatusten ja tunteiden tasolla ette ole kovin läheisiä. Et koe edes tästä asiasta voivasi puhua elämänkumppanillesi.

Uskon, että elämäsi kumisee tyhjyyttään, jos se on pelkkää työtä ja parisuhdetta, jossa ei edes puhuta todellisista asioista. Älkää ihmeessä vääntäkö lapsia täyttämään tyhjyyttänne. Lapset ansaitsevat enemmän kuin syntyä elämänsisällöksi vanhemmilleen.
 
Ole muuta mahdollisuutta kuin erota.

Miehenä tällaiset erot ovat mahdottomia käsittää; aivan hirveä vääryys kohdata kaiken sortuminen ja syynä on sellainen asia, jota toinen ei edes itsekään ymmärrä. joskus ihmisen on vain lähdettävä ja sitten myöhemmin voi tulla mieleen, että olisi nämäkin rypemiset välttänyt, jos olisi yrittänyt parantaa itsensä. Suomi on vapaa maa; täällä saa aivan vapaasti kontata ja moni nainen konttaakin ihan omasta halustaa, kun on niin vaikeaa päänupissa.

kannattaa erota mahdollisimman nopeasti ja ilman pettämistä, mies on ansainnut rehellisen kumppanin.
 
Maija Meikäläinen - keskikertaisilla lahjoilla ja ulkonäöllä varustettu turvallisuushakuinen tavallinen tyttö - ajautuu avioliittoon ensimmäisen seurustelukumppaninsa kanssa.

Seurustelukumppani on samanlainen keskinkertaisella ulkonäöllä ja älynlahjoilla siunattu mies.

Seurustelu sujuu hyvin, kun mistään ei puhuta ja mitään ei riskeerata. Ei tule riitaa, kun yhdessä katsellaan telkkaria ja lauantaisaunan päälle naida naksautetaan. Arvot ja toiveet osuvat yksiin: halutaan olla samanlaisia kuin kaikki muutkin.

Jos jotain poikkeavaa tekisi, niin mitä siitä naapuritkin sanoisivat!

Yhtenä päivänä Maija toteaa, että elämä on jotenkin tavallista ja tylsää. Missä vika?

No miehessä tietysti! Ei kun mies vaihtoon, niin kyllä se elämä siitä heti hurjaksi seikkailuksi sukeutuu!

Ainoa ongelma on se, että Maija ei mitenkään voi viehättää ketään, joka ei olisi keskinkertainen. Ei se siis vaihtamalla parane, jos Maija ei vaihda ensin itseään.
 
Viimein päätin nostaa kissan pöydälle ja puhua tunteistani miehelleni. Keskustelimme molempien tunteista, tulevaisuudesta, suhteestamme, kaikesta mahdollisesta. Mieheni oli varsin ymmärtäväinen alkujärkytyksen jälkeen. Päätimme yrittää muuttaa arkeamme yhdessä, keksiä vaihtelua myös suhteeseemme. Keskustelun päätteeksi harrastimme kiihkeää seksiä...

Keskustelu auttoi huomattavasti, oli ihanaa käpertyä illan päätteeksi miehen kainaloon nukkumaan. En kuitenkaan ole naiivi ja luule, että asiat korjaantuvat yhdellä keskustelulla. Tästä eteenpäin teen enemmän työtä suhteemme ja myös oman elämäni suhteen. Tiedän kuitenkin sen, etten löytäisi itselleni parempaa miestä. Arki koittaa jokaisessa suhteessa ennemmin tai myöhemmin. Töitä on tehtävä, jotta molemmat ovat onnellisia ja ongelmista on puhuttava ennen kuin niistä tulee ylitsepääsemättömiä.
 
"Arki koittaa jokaisessa suhteessa ennemmin tai myöhemmin."

Mitä tällä muuten tarkoitetaan? Onko 'arki' tässä yhteydessä kielteinen ja ikävä asia?

Parisuhteeni on kohta 15-vuotias. Ilmeisesti "riittävän" vanha, jotta tuo ikävän arjen olisi pitänyt iskeä. Ei ole iskenyt.

Minusta arki on juuri sitä parasta! Puolisoni on paras kaverini, ja mikään ei ole niin hauskaa kuin hänen kanssaan hengailu ilman sen kummempaa tekemistä.

Odotan ihan, että lapset kasvavat ja muuttavat omilleen, että meillä on enemmän sitä kahdenkeskistä arkea.
 
Niinhän se on, että kun on paljon aikaa ja asiat sujuvat hyvin, niin ihmismieli keksii ongelmia vaikka väkisin. Hyvän miehen kanssa on ehkä vähän tylsää. Jos sinulla olisi vaikkapa alkoholisti tai väkivaltainen mies, niin ei taatusti olisi tasaista, kun joka päivä saisit jännityksellä odottaa, että tuleeko mies suoraan töistä kotiin vai vasta baarin kautta hyvällä tuurilla jo parin tunnin odottelun jälkeen tai ehkä vasta puolilta öin.

Minusta ainoa keino on keskustella miehen kanssa. Jos ette keskenänne pysty selvittämään ongelmaa, niin suosittelen parisuhdeterapiaa, josta itse olen saanut hirveästi apua.

Olen itse läpikänyt saman eli ekan vakavastiotettavan seurustelukumppanin kanssa avoliitto, häät, pari lasta, omakotitalo jne. Kyllästymistä ei tuntunut niin paljon, kun oli kaikkea muuta puuhasteltavaa (häät, vauva jne). Kun elämä alkoi helpottamaan, tuli aikaa ajatella sitä, miten tyhjä tunne sisimmässä oli ja miten huonosti parisuhdetta oli hoidettu. Olimme vuosien aikana saaneet paljon aikaiseksi, mutta itse parisuhde oli mennyt huonompaan suuntaan. Väliltämme puuttui rakkaus, läheisyys, toisen kunnioittaminen ja seksielämäkin on karmaisevan ennalta-arvattavaa.

Se on totta, että rakastumisen tunteessa on kuulemma 80 % intohimon tunnetta. Jos lähdetään suhteeseen kaveripohjalta liikkeelle, niin ei ihme, että suhde tuntuu jo heti alusta asti tylsältä, kun sitä intohimoa ei ole. Siksi läpi vuosien tuntuu siltä, että jotain oleellista puuttuu. Kun vielä kumpikin on seksissä "vihreitä" eikä kumppaneita ole ollut monia ja ollaan arkoja puhumaan seksistä, niin seksi erityisesti hitaasti laukeavan naisen kannalta on todella ongelmallinen.

Ymmärrän kyllä, että muutoksen hakeminen on vaikeaa. On niin paljon helpompaa vaieta ja jatkaa entistä menoa, koska ongelmien esiinnostaminen tarkoittaa sitä, että paluuta entiseen ei ole. Jos mieskin on tyytymätön ja haluaa esim. kokeilevampaa seksiä, niin sittenhän tilanne on loistava, koska kumpikin on varmasti innokkaita kokeilemaan uusia asioita ja se tilanne heijastuu varmasti muihinkin elämän osa-alueisiin. Sen sijaan jos miehesi on täysin tyytyväinen, niin se voikin olla ongelmana, kun hän ei tajua, miksi asioita pitäisi tehdä nyt toisin, kun elämä on tähänkin asti sujunut ihan kivasti.

Joka tapauksessa ota itsellesi ikiomaa aikaa. Tapaa kavereitasi, keksi joku harrastus, ota henkireikää parisuhteesta. Itse ainakin allekirjoitan ihan täysin sen, että jos koko ajan ollaan yhdessä, niin ei ehdi tulla edes mitään kaipauksen tunnetta. Itse odotan innolla, että mieheni lähtee lomalla pohjoiseen. Sillä aikaa on kiva tehdä omia asioita just niin kuin tahtoo. Vastaavasti on sitten mukava, kun mies palaa takaisin, kun jo etukäteen tietää, että miten mukavaa on taas olla yhdessä.
 
Ollaanko todellakin siinä tilanteessa,mikään ei enää kestä parisuhteessa?Itse olen kokenut näitä herkkuja ja todellakaan ei ole mitään herkkua.Ovatko naiset ensimmäisiä kyllästyjiä?Siltä vaikuttaa kun lukee näitä vuodatuksia.Jospa tosiasiassa pitäisikin asennoitua toisin.Rakastutaan,hankitaan pari lasta,kasvatetaan aikuiseksi,sitten voidaan mennä omille teilleen.Näinhän luonnossa tapahtuu paljoltikin.Väkisin yhdessäolo ei toimi.Vai pitäisikö ihmisten alkaa ajatella asioita toiselta kantilta?Ollaan yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta ja yhdessäolosta.Lapsille varmaan tällainen sopisi oikein hyvin.On turvalliset vanhemmat olemassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sohvis:
Ollaanko todellakin siinä tilanteessa,mikään ei enää kestä parisuhteessa?Itse olen kokenut näitä herkkuja ja todellakaan ei ole mitään herkkua.Ovatko naiset ensimmäisiä kyllästyjiä?Siltä vaikuttaa kun lukee näitä vuodatuksia.Jospa tosiasiassa pitäisikin asennoitua toisin.Rakastutaan,hankitaan pari lasta,kasvatetaan aikuiseksi,sitten voidaan mennä omille teilleen.Näinhän luonnossa tapahtuu paljoltikin.Väkisin yhdessäolo ei toimi.Vai pitäisikö ihmisten alkaa ajatella asioita toiselta kantilta?Ollaan yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta ja yhdessäolosta.Lapsille varmaan tällainen sopisi oikein hyvin.On turvalliset vanhemmat olemassa.

Mihin jäivät meikkisaarnat tällä kertaa? Kai naisten meikkaamisella on edes jotain merkitystä tässäkin asiassa?

 
Alkuperäinen kirjoittaja haukionkala:
Ymmärrän kyllä, että muutoksen hakeminen on vaikeaa. On niin paljon helpompaa vaieta ja jatkaa entistä menoa, koska ongelmien esiinnostaminen tarkoittaa sitä, että paluuta entiseen ei ole. Jos mieskin on tyytymätön ja haluaa esim. kokeilevampaa seksiä, niin sittenhän tilanne on loistava, koska kumpikin on varmasti innokkaita kokeilemaan uusia asioita ja se tilanne heijastuu varmasti muihinkin elämän osa-alueisiin. Sen sijaan jos miehesi on täysin tyytyväinen, niin se voikin olla ongelmana, kun hän ei tajua, miksi asioita pitäisi tehdä nyt toisin, kun elämä on tähänkin asti sujunut ihan kivasti.

Joka tapauksessa ota itsellesi ikiomaa aikaa. Tapaa kavereitasi, keksi joku harrastus, ota henkireikää parisuhteesta. Itse ainakin allekirjoitan ihan täysin sen, että jos koko ajan ollaan yhdessä, niin ei ehdi tulla edes mitään kaipauksen tunnetta. Itse odotan innolla, että mieheni lähtee lomalla pohjoiseen. Sillä aikaa on kiva tehdä omia asioita just niin kuin tahtoo. Vastaavasti on sitten mukava, kun mies palaa takaisin, kun jo etukäteen tietää, että miten mukavaa on taas olla yhdessä.

Mieheni on siinä mielessä ihanteellinen, että hän on aina valmis kaikkeen uuteen, koskipa se sitten seksiä, harrastuksia, ihan mitä tahansa. Yleensä näiden uusien asioiden kehittäminen on kuitenkin jäänyt minun vastuulleni enkä koe olevani kovin innovatiivinen ihminen. Ehkä siksi mitään uutta ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Seksin suhteen mieheni kyllä keksii uutta (ylläri:)) ja yleensä minä olen ollut se, jota saa suostutella. Nyt olen kuitenkin vapautunut myös sen suhteen ja huomaan kehitteleväni itsekkin uusia asioita, joilla kiihottaa miestäni.

Tämän kaipauksen ja ikävöinnin suhteen naiset ja miehet ilmeisesti ajattelevat eri tavalla. Minä haluaisin myös tuntea sitä ikävää ja läheisyyden kaipuuta, mutta mieheni taas ei. Hän ei haluaisi olla erossa edes viikonloppua. Tällä hetkellä odotan omaa hiihtolomaani, jolloin saan olla ihan itsekseni omissa ajatuksissa uusissa maisemissa.
 
"Tämän kaipauksen ja ikävöinnin suhteen naiset ja miehet ilmeisesti ajattelevat eri tavalla. Minä haluaisin myös tuntea sitä ikävää ja läheisyyden kaipuuta, mutta mieheni taas ei."

En ole lainkaan samaa mieltä kanssasi, eikä sinun mielestäni pitäisi tehdä yleistyksiä pohjaten yhden tapauksen otantaan.

Uskoisin, että "oman ajan tarve" on täysin yksilöstä kiinni, ei niinkään sukupuolesta. Meillä kumpikin tarvitsee ehdottomasti oman aikansa, joten siitä ei sitten ole syntynyt ongelmiakaan - toista kun on helppo ymmärtää tarpeiden ollessa samankaltaiset.
 
Voiko käydä niin että uudessa suhteessakin tapahtuu kyllästyminen?Eikös ole aikamoinen ongelmavyyhti edessä.Kun alkuhuuma haihtuu,tilalle tulee tympääntyminen.Äskeinen RAKAS onkin ällöttävä,YÖÖK.Miten tuollasta aina uudelleen yrittämistä jaksatte?Minä olen luopunut ajat sitten.Olen liian vanha aloittamaan taas alusta.Se syö miestä,myöskin naista.
 

Yhteistyössä