Kun toisen ihmisen todellisuus on suppeampi ja mittapuut erilaiset kuin itsellä

Jaksaisiko joku pohtia tätä?

Joskus vaan tiedostaa sen että oma tai toisen käsitys asioista ei ole kokonainen, riittävä.
Esim.joku voi sanoa olevansa hyvä työntekijä koska puurtaa ahkerasti sorvinsa ääressä mutta jättää työnteosta yhden osa-alueen pois eli kahvitaukojuttelut muiden työntekijöiden kanssa (siis silloinkin kun ei ole kiireinen).

Tai joku voi kehua olevansa hyvä isä tai äiti kun vie hoploppiin tenavat usein ja rakentelevat legoilla ja pelaavat pelejä, mutta ei vie metsäretkille, uimarantaan tai ota mukaan pihatöihin.

Tai joku joka sanoo että kaikki jotka kritisoivat häntä, ovat vain kateellisia (yleensä ne muut eivät todellakaan ole sitä). Kateuskortti tulee usein ihmiseltä joka ei näe kaikkea yhtä laajasti kuin muut. Olen sen käyttöön aikaisemmin itsekin sortunut mutta huomannut että voi räkä, ei nuo muut olekaan kateellisia.

Onko se suppeammin ajatteleva ihmisenä riittävä (kristillisessä mielessä on, mutta kysynkin nyt yleistä näkökulmaa)? Riittääkö hän muille?
Mä olen joutunut laajentamaan käsityksiäni paljon. Olen pitänyt itseäni hyvänä työntekijänä, vaimona ja äitinä mutta en ole ollut sitä.

Tuota....yritän saada tästä ajatuksestasi kiinni eli palaan otsikkoosi. Kun toisen ihmisen todellisuus on suppeampi ja mittapuut erilaiset kuin itsellä, niin - riittääkö se? Miksi se ei riittäisi, heitän. Eikö juuri erilaiset kokemukset ja käsitykset todellisuudesta opeta ihmistä eniten suhteessa erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin? Ja erilaisuushan on rikkaus, mikä avartaa näkökulmia.

Ja mitä on tämä riittävyyden perään kyseleminen? Eikö ihminen itsessään oikeasti ole riittävä? Oikeasti? Jokaisella on oma tapansa ja kokemusperänsä tehdä asioita ja toteuttaa itseään parhaan kykynsä mukaan. Kyllä sen minun mielestäni pitäisi jo itsessään riittää mutta eihän ihminen ikinä valmis ole, vaan aina pitää myös olla halu muuttaa omia käsityksiään ja toimintatapojaan. Olla avoin muutoksille ja muuttumiselle. Ympäristö asettaa ne omat kriteerinsä olemiselle mutta kun tekee parhaansa juuri niillä voimavaroilla ja tiedoilla ja taidoilla, omilla kokemuksillaan, niin - kuka on loppujen lopuksi se, joka saa kritisoida oletko riittävä? Oletko tarpeeksi? Jos homma hoituu - oli hommana sitten vanhemmuus tai työntekijänä oleminen - eli asiat menevät eteenpäin, niin mikä olikaan ongelmana?

Ainahan löytyy sitten se ihminen, jolle et niin millään riitä etkä kelpaa. Mutta silloin koen sen tilanteen jotenkin niin, että siinä ei ole ainoastaan tarkasteltavana minun riittämättömyyteni vajaavaisuuteni, sen toisen silmin, vaan myös ikään kuin hänen riittämättömyys suhteessa itseeni. Silloin ei vain meidän molempien todellisuudet, meidän keskinäiset tarpeemme ja toiveemme, kohtaa vaan se vaatii lisää heittäytymistä ja uskallusta lähteä tutustumaan tuohon toiseen ihmiseen ja siinä sivussa myös omaan itseensäkin. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja jokainen reagoi niihin eri tavalla, kuitenkin yhtä arvokkaina ja riittävinä juuri erilaisuutemme takia .

 

Suomalaisten poliitikkojen todellisuus tuntuu vaihtelevan puoluekannan mukaan, sinäkö haluat määrittää mikä on oikea todellisuus?

Kyse ei ole edelleenkään mun näkemyksistä, vaan puhun siitä mitä olen nähnyt.
Ei Suomi-demari ole sama asia kuin nationalisti Venäjällä. Ei suomalaiset demarit tai vasurit ole kilvan täältä Venäjälle muuttamassa, vaikka vasemmalle kallellaan ovatkin.

 

Taas kerran ap tuo esiin oman tyhmyytensä.

Jollain lailla alan olla väsynyt tällaisiin kommentteihin. Voisitko sä puolestasi näyttää uskomattoman korkean älykkyytesi ja perustella tuon lauseesi, jotta mekin saataisiin nauttia sun älysi loisteesta?

On hauskaa että nuo "olet tyhmä, HV, painu sinne sun tänne"-kommentoijat eivät itse sen kommenttinsa takia vaikuta itse kovin älykkäiltä, kun haukkuvat tyhmäksi, ilman perusteluja. Tuommoiseen kommenttiin ei paljon älyä vaadita.

 

Kyse ei ole edelleenkään mun näkemyksistä, vaan puhun siitä mitä olen nähnyt.

Siis mitä? Eikö ne ihmisen näkemykset juuri näkemällä synny?

 

Siis mitä? Eikö ne ihmisen näkemykset juuri näkemällä synny?

Siis jos mä kerron siitä mitä olen nähnyt ja kuullut, niin toimin vain kertojana.

 

Jaksaisiko joku pohtia tätä?

Joskus vaan tiedostaa sen että oma tai toisen käsitys asioista ei ole kokonainen, riittävä.
Esim.joku voi sanoa olevansa hyvä työntekijä koska puurtaa ahkerasti sorvinsa ääressä mutta jättää työnteosta yhden osa-alueen pois eli kahvitaukojuttelut muiden työntekijöiden kanssa (siis silloinkin kun ei ole kiireinen).

Tai joku voi kehua olevansa hyvä isä tai äiti kun vie hoploppiin tenavat usein ja rakentelevat legoilla ja pelaavat pelejä, mutta ei vie metsäretkille, uimarantaan tai ota mukaan pihatöihin.

Tai joku joka sanoo että kaikki jotka kritisoivat häntä, ovat vain kateellisia (yleensä ne muut eivät todellakaan ole sitä). Kateuskortti tulee usein ihmiseltä joka ei näe kaikkea yhtä laajasti kuin muut. Olen sen käyttöön aikaisemmin itsekin sortunut mutta huomannut että voi räkä, ei nuo muut olekaan kateellisia.

Onko se suppeammin ajatteleva ihmisenä riittävä (kristillisessä mielessä on, mutta kysynkin nyt yleistä näkökulmaa)? Riittääkö hän muille?
Mä olen joutunut laajentamaan käsityksiäni paljon. Olen pitänyt itseäni hyvänä työntekijänä, vaimona ja äitinä mutta en ole ollut sitä.

Mielestäni oma maailmaankuvasi on suppea, jos hyvän työntekijän on osallistuttava kahvitaukoihin tai vietävä lapsi metsäretkelle tai puutarhatöihin.
Jos asuu vaikka täällä kerrostalolähiössä, on helpompi harrastaa lasten kanssa jotain muuta kuin metsäretkiä. Myöskään monella työpaikalla työ ei vaadi kahvikeskusteluja, vaan enemmän keskittymistä, esim. Ohjelmointi.

 

Siis jos mä kerron siitä mitä olen nähnyt ja kuullut, niin toimin vain kertojana.

Mistä sinä voit oikeastaan tietää näitä asioita? Jospa sinä tulkkaat asioita väärin ja vedät virheellisiä johtopäätöksiä? Jos joku ei istu muiden kanssa kahvitunnilla, sanovatko muut (et tietenkään sinä ), että tuo ei nyt ole hyvä homma, ei tuo ole hyvä työntekijä, kun ei istu täällä meidän kanssa? Vaikea uskoa. Enemmän nämä sinun esimerkkisi kyllä kuulostavat keskustelun herättämiseksi keksimiltäsi. Eikä siinä sinänsä ole vikaa, mutta sen voisi kertoa.

 

Joskus minulle tulee olo, että minusta ajatellaan juuri otsikon tapaisesti: että ajattelisin suppeasti ja että minulla olisi erilaiset mittapuut elämässä (mitä sitten mittapuilla ap tarkoittikaan...) ja sitten minulle puhutaan sen mukaan. Joskus kuin lapselle, joskus ylimielisesti sellaiseen tyyliin, että "poor little rich girl".

Niinä hetkinä mietin, että vähämpä tuo tietää - olenko itse silloin samanlainen? Vai teemmekö me kaikki päätelmiä toisista vähän liian helposti?

 

Vai teemmekö me kaikki päätelmiä toisista vähän liian helposti?

Tämä lienee totta.

 

Ap, saako vielä kysyä tarkennusta otsikkoosi?

 

[QUOTE="Mera";30302227]Mielestäni oma maailmaankuvasi on suppea, jos hyvän työntekijän on osallistuttava kahvitaukoihin tai vietävä lapsi metsäretkelle tai puutarhatöihin.
Jos asuu vaikka täällä kerrostalolähiössä, on helpompi harrastaa lasten kanssa jotain muuta kuin metsäretkiä. Myöskään monella työpaikalla työ ei vaadi kahvikeskusteluja, vaan enemmän keskittymistä, esim. Ohjelmointi.[/QUOTE]

Tietysti kahvitauoissa, metsäretkissä ja poutarhahommissa vaikuttaa se ympäristö, eli ei kerrostalon pihalla asukkaat paljoa haravoi lehtiä ja istuta kukkia, ja moneen kertaan olen sanonut että työkavereiden kanssa hengailu riippuu paljon työpaikasta. Ja vaikka esim.opettajat toimivat hyvin sosiaalisella alalla niin sen tiedän ettei kaikki ehdi välitunneilla muiden kanssa kahvia juomaan.

Mutta ihmettelisin sitä jos ei lapsia viedä metsään edes kerran vuodessa, vaikka asuisi Hesan keskustassa. Tai jos asuu okt:ssa ja kouluikäinen lapsi ei ole haravoinut (jos siis vanhemmat haravoi).

 

Ap, saako vielä kysyä tarkennusta otsikkoosi?

No kysy.

 

Joskus minulle tulee olo, että minusta ajatellaan juuri otsikon tapaisesti: että ajattelisin suppeasti ja että minulla olisi erilaiset mittapuut elämässä (mitä sitten mittapuilla ap tarkoittikaan...) ja sitten minulle puhutaan sen mukaan. Joskus kuin lapselle, joskus ylimielisesti sellaiseen tyyliin, että "poor little rich girl".

Niinä hetkinä mietin, että vähämpä tuo tietää - olenko itse silloin samanlainen? Vai teemmekö me kaikki päätelmiä toisista vähän liian helposti?

Vaikka en monessa sun ajatuksessa ole mukana. Mut yhdyn tähän. Meistä ja me vedetään liian helposti päätelmiä toisista. Syynä lienee omat rajoitukset, se miten itse on määrittäny "näin pitää elää" ja "näin on hyvä".Toisaalta mä en näe siinä mitään pahaa. Saa olla erilainen. Ja kuitenkaan kaikkia ei tarvitse millään tasolla ymmärtää.

Mutta mielen avaaminen sille että kuuntelee perustelut jonkun asian takaa mikä ei ole itselle millään muotoa ominaista tai tuttua laajentaan omaa maailmaa. En nyt äkkiä keksiki mitään tän parempaa esimerkkiä, mutta vaikka rokotusvastaiset vanhemmat. Mun kaaliin ei mahdu se ajatus ja koulukunta jota he edsutavat. Enkä sitä voi tukea. Mutta rehellisesti sanottuna jotkut todella perustelevat kantansa hyvinkin järkeen käyvästi. Toki ei mielestäni aukottomasti. Mutta kuitenkin. Ja ennen kaikkea. Kuten minäkin, hekin halauvat vain lapsensa parasta, parhaaksi näkemällään tavalla.


Ihan samaa ajatusketjua voi käyttää työelämässä, vanhemmuudessa, yksilöllisyydessä, ihan missä vaan. En mä tiedä. Voin olla väärässä. Mutta näkisin että tälläinen on jollain tasoa laajaa näkemystä elämästä. Se tietynlainen erillaisuuden hyväksyminen vaikka ymmärrys ei aina riittäisikään.

 

No kysy.

Kun mainitset siinä sanan "itsellä" niin kuka se itse on? Jos et sinä? Ei tätä enää oikein voi kääntää muuksi siitä, että puhut "omasta todellisuudestasi", jota pidät ilmeisesti laajempana kuin jonkun muun todellisuutta. En kyllä oikeasti edes ymmärrä, mitä on todellisuuden laajuus tai suppeus Mutta ymmärtäisin mielelläni.

 

Mistä sinä voit oikeastaan tietää näitä asioita? Jospa sinä tulkkaat asioita väärin ja vedät virheellisiä johtopäätöksiä? Jos joku ei istu muiden kanssa kahvitunnilla, sanovatko muut (et tietenkään sinä ), että tuo ei nyt ole hyvä homma, ei tuo ole hyvä työntekijä, kun ei istu täällä meidän kanssa? Vaikea uskoa. Enemmän nämä sinun esimerkkisi kyllä kuulostavat keskustelun herättämiseksi keksimiltäsi. Eikä siinä sinänsä ole vikaa, mutta sen voisi kertoa.

Sen olen nähnyt monen monta kertaa että sitä joka ei osallistu muiden kanssa keskusteluun (muuhunkin kuin pakolliset, työhön liittyvät jutut) pidetään outona, ehkä ylimielisenä. Jos tämä henkilö on selvästi ujo niin se ymmärretään jotenkin, samoin ymmärretään se jos jollakulla on kriisejä tai vain halu olla välillä joitakin aikoja hiljaa.

Pomot on poikkeus, niiden osallistumattomuutta katsotaan suopeammin kun ajatellaan että ei tuo nyt ehdi.

 

Kun mainitset siinä sanan "itsellä" niin kuka se itse on? Jos et sinä? Ei tätä enää oikein voi kääntää muuksi siitä, että puhut "omasta todellisuudestasi", jota pidät ilmeisesti laajempana kuin jonkun muun todellisuutta. En kyllä oikeasti edes ymmärrä, mitä on todellisuuden laajuus tai suppeus Mutta ymmärtäisin mielelläni.

Juu huomasin että tuo otsikko vaikuttaa vähän ylimieliseltä. Mutta siis, tuo sana "itse" viittaa kuhunkin lukijaan. Ehkä "kuin itsellä" olisi voinut olla "kuin toisella".

Aloitin ketjun kännykällä, ja silloin kirjoittelu on hutilointia.

 

Sen olen nähnyt monen monta kertaa että sitä joka ei osallistu muiden kanssa keskusteluun (muuhunkin kuin pakolliset, työhön liittyvät jutut) pidetään outona, ehkä ylimielisenä. Jos tämä henkilö on selvästi ujo niin se ymmärretään jotenkin, samoin ymmärretään se jos jollakulla on kriisejä tai vain halu olla välillä joitakin aikoja hiljaa.

Pomot on poikkeus, niiden osallistumattomuutta katsotaan suopeammin kun ajatellaan että ei tuo nyt ehdi.

Mutta eikö sellainen suhtautuminen ole väärin? Huonosti suhtauduttu? Ei kai ihmisten pidä tuomita sitä, joka ei toimi kuten ns. muut asiassa, joka ei vaikuta työn suorittamiseen? Minä olen aina ollut se omasta tahdostani sivullinen, muttei ole ikinä kuuna päivänä tullut mieleenikään, ettenkö silti olisi arvostettu ja pidetty työkaveri, vaikken kahvijuomattomana ihmisenä istukaan samassa pöydässä samaan aikaan. On tosin työpaikkakin sellainen, että tauot ovat ihmisillä eri aikoihin, se varmasti vaikuttaa. Mutta jos tästä syystä minusta ajatellaan sitten negatiivisesti, niin sillepä minä en haluakaan tehdä mitään. Ajatelkoon vain niin, mutten kyllä usko sitä omassa työyhteisössäni, jossa ihmiset saavat ja heidän on hyväkin olla juuri sellaisia kuin ovat, koska luotamme työturvallisuuden ja ihmishenkiä sen varaan, ettei kenenkään tarvitse esittää mitään, vaan jokaiseen pitää voida luottaa täysin.

Pomojen on useissa työyhteisöissä viisainta ollakin juoruköörien ja paussijutustelujen ulkopuolella jossain määrin, sillä ammatillisuus jo sen vaatii. Ei mitenkään orjallisesti, mutta joku etäisyys on hyvä pitää ihan sen vuoksi, että osaa pysyä puolueettomana ja reiluna. Se nyt vasta olisikin soppa, jos esimies ihmettelisi, että miksei se Jaakko istu täällä paskaa jauhamassa kuten me muutkin ,)

 

Mutta ajatteletko, etta aina joku tietty porukka maarittelee sen, miksi ihmisen kannattaa silla hetkella muokkautua? Etta kun tuleekin lorppasuiden tilalle vahan fiksumpia ja koulutetumpia, niin sitten kaivetaan naftaliinista joku kokonaan toinen persoona, koska se on se todellisuus silloin. Kun huomataan, etta se tyopaikan hiljaisempi ja asioihin keskittyva onkin yhtakkia suosiossa, niin meneeko siina kusi sukkaan ja taytyy alkaa muokkautumaan tai keksimaan juonia. Tuollaisia ihmisiahan on. Kutsutaan opportunisteiksi. Vaikeana kuuluu esim. narsistiseen persoonallisuushairioon.

 

Joskus minulle tulee olo, että minusta ajatellaan juuri otsikon tapaisesti: että ajattelisin suppeasti ja että minulla olisi erilaiset mittapuut elämässä (mitä sitten mittapuilla ap tarkoittikaan...) ja sitten minulle puhutaan sen mukaan. Joskus kuin lapselle, joskus ylimielisesti sellaiseen tyyliin, että "poor little rich girl".

Niinä hetkinä mietin, että vähämpä tuo tietää - olenko itse silloin samanlainen? Vai teemmekö me kaikki päätelmiä toisista vähän liian helposti?

Tuletko irlissä helposti ymmärretyksi?

Mä en jaksa aina tuoda vaikkapa täällä palstalla kaikkia puolia itsestäni esille ja mua pidetään suppeasti ajattelevana, vaikka luulen tietäväni kuinka monet ajattelevat. Olen muutakin kuin homoketjuissa väittelevä vänkkyrä. En vaan jaksa jatkuvasti peesaillakaan vaikka olen aika usein samaa mieltä jonkun kirjoittajan kanssa.

 

Sen olen nähnyt monen monta kertaa että sitä joka ei osallistu muiden kanssa keskusteluun (muuhunkin kuin pakolliset, työhön liittyvät jutut) pidetään outona, ehkä ylimielisenä. Jos tämä henkilö on selvästi ujo niin se ymmärretään jotenkin, samoin ymmärretään se jos jollakulla on kriisejä tai vain halu olla välillä joitakin aikoja hiljaa.

Pomot on poikkeus, niiden osallistumattomuutta katsotaan suopeammin kun ajatellaan että ei tuo nyt ehdi.

Täytyy sanoa, että eräässä vanhassa työpaikassa näin juuri oli - ne, jotka eivät olleet sopuleita taukopaikalla ja mukana vapaa-ajan biletyksissä olivat niitä, joita katsottiin pitkään ja joista ajateltiin kaikenlaista. Kuitenkin ne, jotka ylenivät tavalla tai toisella olivat aina niitä ei-niin-sopuleita ihmisiä. Miksi niin?

Onko sopuli ihminen, joka ei ymmärrä erilaisuutta ja siten omaa kapean katsantokannan myös työpaikkaansa, työnkuvaansa? Ei siis hallitse kokonaisuuksia?

Ja sopulilla tarkoitan niitä jokaisen työpaikan kahvipöydän jokapaikanhöyliä. Niitä, joilla oli kovat mielipiteet kaikesta mutta jotka pomon edessä olivat hiljaa. Niitä, joilla oli siellä kahvipaikalla suuret mielipiteet siitä miten asiat pitäisi hoitaa, mutta jotka jäätyivät tosi paikan tullen. Ei sellaisia osaa arvostaa.

 

vaikka luulen tietäväni kuinka monet ajattelevat.

Heh, eikö se ole jo aika ylimielistä, jos sellaista menee luulemaan

 

[QUOTE="jenni";30302269]Vaikka en monessa sun ajatuksessa ole mukana. Mut yhdyn tähän. Meistä ja me vedetään liian helposti päätelmiä toisista. Syynä lienee omat rajoitukset, se miten itse on määrittäny "näin pitää elää" ja "näin on hyvä".Toisaalta mä en näe siinä mitään pahaa. Saa olla erilainen. Ja kuitenkaan kaikkia ei tarvitse millään tasolla ymmärtää.

Mutta mielen avaaminen sille että kuuntelee perustelut jonkun asian takaa mikä ei ole itselle millään muotoa ominaista tai tuttua laajentaan omaa maailmaa. En nyt äkkiä keksiki mitään tän parempaa esimerkkiä, mutta vaikka rokotusvastaiset vanhemmat. Mun kaaliin ei mahdu se ajatus ja koulukunta jota he edsutavat. Enkä sitä voi tukea. Mutta rehellisesti sanottuna jotkut todella perustelevat kantansa hyvinkin järkeen käyvästi. Toki ei mielestäni aukottomasti. Mutta kuitenkin. Ja ennen kaikkea. Kuten minäkin, hekin halauvat vain lapsensa parasta, parhaaksi näkemällään tavalla.


Ihan samaa ajatusketjua voi käyttää työelämässä, vanhemmuudessa, yksilöllisyydessä, ihan missä vaan. En mä tiedä. Voin olla väärässä. Mutta näkisin että tälläinen on jollain tasoa laajaa näkemystä elämästä. Se tietynlainen erillaisuuden hyväksyminen vaikka ymmärrys ei aina riittäisikään.[/QUOTE]

Miksi pitäisi hyväksyä jokainen erilainen asia ja erilainen mielipide? Pelätäänkö me niin paljon suvaitsemattoman leiman saamista, ettei uskalleta kyseenalaistaa mitään?

Jos rokotuksista puhutaan niin siinä kyllä yksi mielipide on parempi kuin toinen, koska ne rokotusten riskit on paljon pienemmät verrattuina hyötyihin. Eli siinä tapauksessa enemmistön mielipide on se oikea.

Mä ymmärrän rokottamattomienkin kannan, mutta en hyväksy.

 

Heh, eikö se ole jo aika ylimielistä, jos sellaista menee luulemaan

No jos mä luen monien tekstejä ja nyökyttelen mielessäni "juu, noin mäkin ajattelen" niin eikös se ole toisen ymmärtämistä jollakin tapaa?
Pitäisikö ravata joka keskustelussa peesailemassa...aina en jaksa "tykkää"-nappiakaan käyttää koska sitä saisi käyttää päivittäin 100 kertaa ->työlästä.

Ja sit tulisi joku harmaa joka syyttäisi nuoleskelijaksi.

 

Miksi pitäisi hyväksyä jokainen erilainen asia ja erilainen mielipide? Pelätäänkö me niin paljon suvaitsemattoman leiman saamista, ettei uskalleta kyseenalaistaa mitään?

Jos rokotuksista puhutaan niin siinä kyllä yksi mielipide on parempi kuin toinen, koska ne rokotusten riskit on paljon pienemmät verrattuina hyötyihin. Eli siinä tapauksessa enemmistön mielipide on se oikea.

Mä ymmärrän rokottamattomienkin kannan, mutta en hyväksy.

Mitä hyötyä on taistella toisten mielipiteitä vastaan? Jos se siis on sellaista lapsellista kiukuttelua siitä, että toinen ei ajattele niin kuin itse ajattelee. Hyväksyminen, että sinun mielipiteesi on erilainen kuin minun, ei tarkoita vielä minusta mitään sen kummempaa.

Ja mitä tulee enemmistön ainaiseen oikeassa olemiseen, niin mistä tämä ajatus kumpuaa? Että jos enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että susien kaatoluvat on kohtuullista ja oikein, niin se on absoluuttinen oikea mielipide asiasta?

 

No jos mä luen monien tekstejä ja nyökyttelee mielessäni "juu, noin mäkin ajattelen" niin eikös se ole toisen ymmärtämistä jollakin tapaa?
Pitäisikö ravata joka keskustelussa peesailemassa...aina en jaksa "tykkää"-nappia käyttää koska sitä voisin käyttää päivittäin 100 kertaa ->työlästä.

Okei, ymmärsin väärin tuon, että tiedät mitä toiset ajattelevat