Kummius on joskus ahdistavaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kerttuelli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kerttuelli

Vieras
En tiedä, mikä minulla on, mutta olen ahdistunut kummiuden velvoitteista. Olen ollut jo muutaman vuoden itse sairas ja elän hyvin pienillä rahoilla. Samalla olen yrittänyt hieman opiskellakin. Ihmisten pitäisi tietää, että elän hyvin niukasti ja eikä oikein ole varaa mihinkään ylimääräiseen.
Olen joskus aikoinani tullut kummiksi ja minusta tuntuu, että minulta odotetaan kalliita lahjoja. Olen yrittänyt ostaa 20-30e lahjan, mutta tuntuu, että tämäkin koetaan melkein ei mitään.., mutta nytkin huomasin, kun muistin kortilla, että korttia ei noteerata mihinkään vaan odotetaan jotain tavaramuistamista.

Tänään olen taas niin ahdistunut. Olen saanut kyllä listoja, mitä toivotaan lahjaksi. Joskus on tehnyt mieli suuttua, että eivätkö ihmiset ympärillä näe, missä paineessa elän elämässäni, kun rahaa ei ole mihinkään. Sairaudenhoitokin vie jo niin suuren osan rahan käyttövaroistani. Olen jo niin monesta asiasta tinkinyt omassa elämässä eli haen kirpputoreilta vaatteita, herkkuja en salli itselleni usein, autoa ei ole, huonekaluja en pysty hankkimaan... Nyt tuntuu taas, että en tiedä, mistä nipistäisin seuraavaksi omista menoistani.

Näiden lahjojen lisäksi odotetaan minulta, että veisin kummilasta kylpylään, huvipuistoihin, osallistuisin kalliisiin harrastuksiin jne. Siis vaikka mitä..
 
Jos jaksat, ole lapselle läsnä sellaisena kuin olet, juuri niillä varoilla, mitä sinulla on. Ehkä lapsesta kasvaa aikuinen joka muistaa, että sinä olit se joka vei lähikiskalle jätskille ja joka kuunteli, kun lapsella oli jotain sydämellään. Tai että sinä olit se, joka paistoi kotonaan lettuja ja otti yökylään, joka luki kivoja kirjoja (kirjastosta lainattuja) ja teki tavallisia juttuja.
 
Voisitko puhua ihan suoraan kummilapsen vanhemmille siitä mitä tunnet ja mitä he kummilta odottavat? Itse en kuulu kirkkoon eikä lapsillani ole kummeja enkä itse ole kummi, mutta jos olisi, valitsisin kummiksi ihmisen jonka uskon pystyvän tukemaan lasta kristillisessä kasvussa (tai miten se kirkon antama tehtävä menikään) ja olisi lapselle välittävä ja turvallinen aikuinen, ei lahja-automaatti. Mun mielestä aika ja aito kiinnostus on arvokkainta mitä lapselle voi antaa; mennä vaikka puistoon syöttämään sorsia tai kutsua yökylään ja rakentaa maja.
 
[QUOTE="vieras";28054745]Voisitko puhua ihan suoraan kummilapsen vanhemmille siitä mitä tunnet ja mitä he kummilta odottavat? Itse en kuulu kirkkoon eikä lapsillani ole kummeja enkä itse ole kummi, mutta jos olisi, valitsisin kummiksi ihmisen jonka uskon pystyvän tukemaan lasta kristillisessä kasvussa (tai miten se kirkon antama tehtävä menikään) ja olisi lapselle välittävä ja turvallinen aikuinen, ei lahja-automaatti. Mun mielestä aika ja aito kiinnostus on arvokkainta mitä lapselle voi antaa; mennä vaikka puistoon syöttämään sorsia tai kutsua yökylään ja rakentaa maja.[/QUOTE]

Minusta tuntuu, että he eivät osaa arvostaa mitään sellaista, mihin ei menisi rahaa vaan kaikki pitäisi olla jotain mikä maksaa.
 
Minä olen antanut aikaani, toinen on jo aikuinen ja toinen on nyt 5 kk. Aikaani ja tehnyt yhdessä kaikkea kivaa; samoin tulen tekemään tämän toisen kummilapseni kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28054762]Minä olen antanut aikaani, toinen on jo aikuinen ja toinen on nyt 5 kk. Aikaani ja tehnyt yhdessä kaikkea kivaa; samoin tulen tekemään tämän toisen kummilapseni kanssa.[/QUOTE]

Tein sen virheen ihan alussa, kun minua kysyttiin kummiksi että en kysynyt, mitä he toivoavat kummiudelta.
On mennyt ristiin odotukset kummmilasten vanhempien kanssa.
 
Olet tullut kummiksi? Eikös kummiksi ryhtyminen ole täysin vapaaehtoista?
Ei, en nyt tarkoita että kokemasi vaatimukset ovat reiluja tai oikeutettuja, mutta aina välillä näitä tekstejä lukiessa ei voi kuin ihmetellä että kenen lasten kummeiksi ihmiset oikeasti lupautuvat kun kaikki mahdolliset vaatimukset tulevat yllätyksenä? Tällä tarkoitan siis että eikö kummi ja lapsen vanhemmat tunne toisiaan tarpeeksi hyvin tietääkseen mitä mahdollinen kummius tuo tullessaan tai tarpeeksi hyvin keskustellakseen keskenään (vaikka nyt niistä rahahuolista tms?).
Itse olen lapsilleni pyytänyt (ja onnekseni saanut) kummeiksi ihmisiä joille tiedän materiaa tärkeämpää olevan sen pienen ihmisen alun, meillä kummit ovat enemmänkin läsnä lapselle omien voimavarojensa mukaan (niin kuin Phoebsi esitti viestissään), enkä itse ole kummiksi suostunut kuin sellaisten vanhempien lapsille joiden kanssa tiedän jakavani näkemykseni kummin "tehtävästä".

Voitko ap ottaa ihan suoraan puheeksi kummilapsesi vanhempien kanssa asiat, ne kun eivät välttämättä heille ole itsestäänselviä vaikka sinulle ovatkin?
 
Empä tiedä, kun se tavara ei koskaan voi olla toisille riittävän arvokasta. Siihen kilpaan on siis turha lähteä. Jos ei kelpaa pienempi muistaminen niin ei tunnu kelpaavan se isompikaan. Annan aikaani ja muistan kortilla. Yritän osoittaa olevani kiinnostunut lapsen elämästä ja se riittäköön.
 
Puhu kummilasten vanhempien kanssa!

Mä olen toivonut lasten kummeilta, että he joskus viettäisivät aikaa kummilapsensa kanssa. Kirjaa lukien, lautapeliä pelaten, jutellen, eväsretkellä metsään, ihan mitä tahansa! Kirjat, pelit ja eväät voin laittaa mukaan, niitä ei tarvitse eriskeen hankkia ;) (vaikka jokaisella on lapsia). Mä kiusaannun liian isoista lahjoista. Esikoisen kummit on joskus tehneet niin, että antaneet lahjaksi jonkun kirjan tai pienen lelun, joka liittyy tulevaan yhteiseen tekemiseen ja lahjaan on siis aina liittynyt se, että he viettävät muutaman tunnin lapsen kanssa. Siis ihanaa :). Keskimmäisen kummit vetivät joskus överiksi lahjojen kanssa, onneksi eivät enää. Hekin viettävät aikaa lapsen kanssa ja me otamme silloin heidän lapsensa luoksemme esikoisemme kaveriksi. Kuopuksen kummeilta tuli juuri niin iso lahja, että hävettää :ashamed:, luultavasti hekin viettävät aikaa lapsen kanssa kun hän on isompi, se on ainoa mitä toivon.
 
Olet tullut kummiksi? Eikös kummiksi ryhtyminen ole täysin vapaaehtoista?
Ei, en nyt tarkoita että kokemasi vaatimukset ovat reiluja tai oikeutettuja, mutta aina välillä näitä tekstejä lukiessa ei voi kuin ihmetellä että kenen lasten kummeiksi ihmiset oikeasti lupautuvat kun kaikki mahdolliset vaatimukset tulevat yllätyksenä? Tällä tarkoitan siis että eikö kummi ja lapsen vanhemmat tunne toisiaan tarpeeksi hyvin tietääkseen mitä mahdollinen kummius tuo tullessaan tai tarpeeksi hyvin keskustellakseen keskenään (vaikka nyt niistä rahahuolista tms?).
Itse olen lapsilleni pyytänyt (ja onnekseni saanut) kummeiksi ihmisiä joille tiedän materiaa tärkeämpää olevan sen pienen ihmisen alun, meillä kummit ovat enemmänkin läsnä lapselle omien voimavarojensa mukaan (niin kuin Phoebsi esitti viestissään), enkä itse ole kummiksi suostunut kuin sellaisten vanhempien lapsille joiden kanssa tiedän jakavani näkemykseni kummin "tehtävästä".

Voitko ap ottaa ihan suoraan puheeksi kummilapsesi vanhempien kanssa asiat, ne kun eivät välttämättä heille ole itsestäänselviä vaikka sinulle ovatkin?


Kysyit näin: "Olet tullut kummiksi? Eikös kummiksi ryhtyminen ole täysin vapaaehtoista?"

Kyllä olen tullut kummiksi ja olen tullut kummiksi vapaaehtoisesti.
 
Minua kummiudessa ahdistaa se, ettemme mielestäni vietä riittävästi aikaa kummilapsen kanssa. Asuvat kyllä samassa kaupungissa, mutta sekä meillä että kummilapsen perhellä on paljon menoja, töitä, muita aikataulukiireitä. Meillä on itselläkin 3 ihan pientä lasta, joten aina ei riitä energiaa edes ajatella kummilasta, saati että jaksaisimme ottaa meille hoitoon tms. Harmi, mutta kaikkea ei osaa ennustaa tai tietää silloin kun kummiksi kysytään ja siihen tulee suostuneeksi. Sen verran viisastunut olen, että enää en uutta kummilasta ota.
 
Puhuisin kummilasten vanhemmille suoraan ja hyvässä hengessä. Jos sanoisit, että sinulla on nyt tosi huono rahatilanne, ja sinua harmittaa, ettet pysty kalliita lahjoja ostelemaan, mutta ehdotat jotain kivaa, ilmaista tai edullista yhteistä tekemistä kummilapsen kanssa. Vaikka sillä varjolla ottaisit puheeksi, että vähän niin kuin kysyisit vanhemmilta vinkkejä tällaisiin.
 
Tuntuu vähän omituiselta, että kukaan odottaisi kummilta nimenomaan kalliita lahjoja. Harmi, että näin on käynyt sinun kohdallasi. :( Me pyysimme lapsemme pakanakummiksi vanhan ystäväni, koska halusimme tytön elämään jonkun perheen ulkopuolisen aikuisen, joka olisi lapsen elämässä läsnä. Tavara ei ole tärkeää, me kyllä pystymme lapsen materiaaliset tarpeet täyttämään ja totta kai emotionaalisetkin. Mutta lapsi tarvii nimenomaan aikuisilta läheisyyttä, välittämistä, kiinnostusta ja aikaa. Sen ei pitäisi olla tärkeää, että laitatko synttärimuistamisena kalliin lahjan vai kortin: tärkeää on, että muistat lapsen merkkipäivän ylipäätään.

Ehkä sinun todella pitäisi käydä aiheesta keskustelu vanhempien kanssa. Kertoa, että mikä tilanteesi todella on ja että mihin pystyt ja mihin et.
 
[QUOTE="vihreä";28054798]Empä tiedä, kun se tavara ei koskaan voi olla toisille riittävän arvokasta. Siihen kilpaan on siis turha lähteä. Jos ei kelpaa pienempi muistaminen niin ei tunnu kelpaavan se isompikaan. Annan aikaani ja muistan kortilla. Yritän osoittaa olevani kiinnostunut lapsen elämästä ja se riittäköön.[/QUOTE]

Ja se riittää. Mulla on itelläni kummitäti joka on aina jaksanu voivotella miten hänellä ei oo rahaa ja tällanen lahja vaan jne....Koskaan häneltä ei oo odotettu suuria lahjoja ja kummosia juttuja. Jotenkin rassaa kun toinen ei usko että ei oo syytä voivotella.Oon ollu sielä kylässä yms joka mulle on riittäny vallan ja ollu kivaa. Edelleen pidetään yhteyttä ja sama virsi jatku mun pojan kohdalla jolle osti vauvalahjan, kun tää nyt vaan on tällanen...(tosi ihana potkupuku). Vissii hällä aika huono itsetunto. Mun pojan kummit eivät lahjoilla hukuta vaan panostavat kontaktiin lapsen kanssa. Minusta hyvä niin että pojalla on jotkut turvalliset aikuiset elämässään vanhempien lisäksi. Alunperin jo sanottiin että emme odota lahjoja yms hienoa. Vaan aitoa yhteyttä lapseen.
 
Itseäni ei ole kummiudessa ahdistanut muu kuin se, etten ehdi nähdä niin usein kummilapsia kuin haluaisin. Muuten olen saanut erittäin ihanat kummilapset ja perheet, joilla ei ole ollut mittaamattomia lahjavaatimuksia tai vastaavia.
 
Ja se riittää. Mulla on itelläni kummitäti joka on aina jaksanu voivotella miten hänellä ei oo rahaa ja tällanen lahja vaan jne....Koskaan häneltä ei oo odotettu suuria lahjoja ja kummosia juttuja. Jotenkin rassaa kun toinen ei usko että ei oo syytä voivotella.Oon ollu sielä kylässä yms joka mulle on riittäny vallan ja ollu kivaa. Edelleen pidetään yhteyttä ja sama virsi jatku mun pojan kohdalla jolle osti vauvalahjan, kun tää nyt vaan on tällanen...(tosi ihana potkupuku). Vissii hällä aika huono itsetunto. Mun pojan kummit eivät lahjoilla hukuta vaan panostavat kontaktiin lapsen kanssa. Minusta hyvä niin että pojalla on jotkut turvalliset aikuiset elämässään vanhempien lisäksi. Alunperin jo sanottiin että emme odota lahjoja yms hienoa. Vaan aitoa yhteyttä lapseen.

Jos mulla olisi ollut kummitäti, joka olisi voivotellut, että "hänellä ei ole rahaa". Olisin vaan sanonut kummitädille, että ei se mitään, että ei tarvitse käyttää sinun rahosi tähän eli ei mitään paineita nyt tästä.
 
Tämä kävi jo selväksi, sulta vaan meni täysin ohi alkuperäisen viestini idea, joka ei suinkaan ollut "mitäs ryhdyit kummiksi??"

Olen samaa mieltä, että kannattaa tuntea hyvin ennen kuin lupaa kummiksi. Minä en tuntunut hyvin vaan otin suurena kunniana, kun minua nuorena kutsuttiin kummiksi.

vasta vuosien jälkeen olen ymmärtänyt, että mitä odotuksia heillä on kummiudesta ja mitä minä itse oletin tämän olevan.

Olen muistanut kummilastani monta kertaa vuodessa, mutta olen täysin erilaisessa asemassa kuin he ovat. Minä olen paljon köyhempi ja minä en pysty sellaisia asioita toteuttamaan, mitä he toivoisivat kummin tehtäväksi.

Eli mikä mon oppiläksy tästä.. pitää tuntea toisensa hyvin ennen kuin lupautuu kummiksi.

Tässäkin on tosin aikaa mennyt eli ihmisetkin voivat muuttua paljon noin kymmenen vuoden aikana.. Ihmiset muuttuu myös ja odotukset muuttuvat jne.
 
mulla itellä on useampi kummilapsi ja musta tuntuu että kaikki muut ottaa mun lahjat hyvillä mielin vastaan mutta erään kummilapsen vanhemmilta ei heru kiitosta eikä muutakaan sanaa lahjasta tai kortista. Mä tykkään ennemminkin viedä kummilapsiani ulkoilemaan, syömään ja touhuamaan kahden kesken kaikkea mukavaa. Musta ei oo tärkeintä vaan lahjominen ei se oo kummin tehtävä vaan se läsnäolo! :)
 
[QUOTE="susu";28055004]mulla itellä on useampi kummilapsi ja musta tuntuu että kaikki muut ottaa mun lahjat hyvillä mielin vastaan mutta erään kummilapsen vanhemmilta ei heru kiitosta eikä muutakaan sanaa lahjasta tai kortista. Mä tykkään ennemminkin viedä kummilapsiani ulkoilemaan, syömään ja touhuamaan kahden kesken kaikkea mukavaa. Musta ei oo tärkeintä vaan lahjominen ei se oo kummin tehtävä vaan se läsnäolo! :)[/QUOTE]

En muuten minäkään saa kiitosta lahjoista, vaikka olen aiemmin vuosia sitten aina ostanut sitä, mitä pyydettiin.

Tämäkin asia kaiversi minua kauan, että miksi ei voida kiittää, mutta kaikki ihmiset eivät kiitä.
 
Jos mulla olisi ollut kummitäti, joka olisi voivotellut, että "hänellä ei ole rahaa". Olisin vaan sanonut kummitädille, että ei se mitään, että ei tarvitse käyttää sinun rahosi tähän eli ei mitään paineita nyt tästä.

On kyl sanottu. Se vaan ei osaa vissii uskoa että tosiaan hältä ei ihmeitä ootella. on kyl sellanen itteään aliarvioiva ihminen. Nyt kun olen aikuinen, murehtii miten ei aikanaan sitä ja tätä...Mutta silti haluan pitää yhteyttä kun on ihminen joka välittää ja haluaa edelleen kaikkia kummilapsiaan auttaa jne.
 

Yhteistyössä