Kristus on ylösnoussut

Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Ei ne yksinkertaiset paimentolaiset olleet sen yksinkertaisempia kuin tämän ajan ihmisetkään. Heillä vain ei ollut tätä tämän ajan uutta teknologiaa käytettävänä. Siksipä asiat kerrottiin ja kirjoitettiin muistiin sen ajan keinoin.
Kyllä siihen aikaan oli taikausko vielä enemmän voimissaan kuin nykyisin. Ja kun siltä pohjalta on kirjoitettu ohjekirja, jota pari miljardia ihmistä vielä nykyäänkin noudattaa, niin aika arveluttavaa on. Ei tarvitse kuin katsoa mitä usa:n edellinen pressa sai aikaan raamattuhöyryissään niin... :eek:
Tuliko mieleen että se pressa oli siis on ihminen ja voi käyttää väärin valtaansa ja "uskoaan" ja raamattuaan.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Se on sitä että ihminen on fyysinen, psyykkinen ja hengellinen kokonaisuus. Jos joku näistä puuttuu, ihminen ei ole eheä. Siksi ihmisellä on sielu. Sielu kaipaa hengellistä täyttymystä. Yliluonnollista ei voi todistaa, mutta se on olemassa. Usko ei olisi uskoa, jos kaiken voisi todistaa. Usko on jotain elämää suurempaa.

Moni lahjakas ihminen ei olisi menestynyt ilman uskoaan siihen että se mitä hän haluaa ja mihin hän pystyy, voisi toteutua. Sitä ei voinut ennalta kukaan todistaa, mutta jos tämä lahjakas ihminen uskoi ja toteutti asioitaan uskonsa mukaan, niistä tuli tosia.

Itseasiassa voisi sanoa, että moni tieteen ala on kehittynyt uskon avulla.
Mä allekirjoitan tämän :) Moni tieteen ala on saanut pontensa juuri siitä, että sen tieteen harjoittajana on ollut henkilö, joka ei usko mihinkään ennenkuin omin silmin sen näkee. Eli eivät ole antaneet minkään uskonnonkaan vaikuttaa käsityksiinsä.

Minusta jokainen uskonto on oikea. Ainut oikea. Siihen uskontoon kuuluville. Jollekin se on kristinusko, toiselle islam, kolmannelle buddhalaisuus, neljännelle jotain muuta. Jokaisella olkoon oikeus omaan uskontoonsa. Tai siihen, että ei usko mihinkään.

Alkuperäinen kirjoittaja björn:
Varmaan onkin, jos ei osaa lukea kuin kirjaimellisesti. Sitä paitsi Raamattuhan on aikaansa sidottua.
En mä nyt sitä tarkoita, vaan sitä että ne asiat on hieman.. hmm.. ylipaisuneita huhujuttuja, sanoisinko :D Ok, ehkä on ollut Jesse joka on ollut kulkija-luonne, mutta kaikki se muu siinä on ihan huuhaata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä on usokki? Voi olla erimieltä mutta minusta tuo sinun nimittelysi ja nauruhymiö ovat pilkkaa ja ivailua!
Usokki on lyhennys uskovaisesta. Ja miksi ei saa laittaa hymiöitä? Kun minusta asia on vaan naurettava! :LOL:
Mua ei haittaa vaikka mitkään hymiöt. Tiedän ettei asioita voi sisäistää ennenkuin ne on itse kokenut tosiksi. Ja Jumala kestää sen myös, niinkuin kaiken epäilyn ja silti jokainen ihminen on hänelle rakas.

uskova
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Alkuperäinen kirjoittaja björn:
Varmaan onkin, jos ei osaa lukea kuin kirjaimellisesti. Sitä paitsi Raamattuhan on aikaansa sidottua.
En mä nyt sitä tarkoita, vaan sitä että ne asiat on hieman.. hmm.. ylipaisuneita huhujuttuja, sanoisinko :D Ok, ehkä on ollut Jesse joka on ollut kulkija-luonne, mutta kaikki se muu siinä on ihan huuhaata.
Milläs tuon perustelet?! :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Se on sitä että ihminen on fyysinen, psyykkinen ja hengellinen kokonaisuus. Jos joku näistä puuttuu, ihminen ei ole eheä. Siksi ihmisellä on sielu. Sielu kaipaa hengellistä täyttymystä. Yliluonnollista ei voi todistaa, mutta se on olemassa. Usko ei olisi uskoa, jos kaiken voisi todistaa. Usko on jotain elämää suurempaa.

Moni lahjakas ihminen ei olisi menestynyt ilman uskoaan siihen että se mitä hän haluaa ja mihin hän pystyy, voisi toteutua. Sitä ei voinut ennalta kukaan todistaa, mutta jos tämä lahjakas ihminen uskoi ja toteutti asioitaan uskonsa mukaan, niistä tuli tosia.

Itseasiassa voisi sanoa, että moni tieteen ala on kehittynyt uskon avulla.
Minä olen ihan eheä vaikken mihinkään yliluonnolliseen uskokaan. Ja minä en todellakaan kaipaa mitään hengellistä täyttymystä. Kun moni ihminen on pelastunut (milloin mistäkin) uskon avulla niin hyvä niin. Moni heikko ihminen vain tarvitsee jonkun "ylemmän" johon turvautua. Minä pärjään ihan hyvin omineni. Jos jotain auttaa johonkin olemattomaan uskominen niin hieno homma!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mursuliini:
Uskova haluaa pitää kiinni mitä Raamattuun on kirjoitettu ja jos jonkun asian Jumalan Sana sanoo vääräksi (=synniksi), se on väärin silloin Jumalan silmissä.
Eikä uskovan tule lähteä syntiä puolustelemaan. :/
Synnitön ei ole uskovakaan, mutta Jeesus on varsinkin uskovien Vapahtaja, sanotaan Raamatussa. :)
Uskon, ja tää on niin oikein sanottu kun voi olla, enkä mielestäni ole ahdasmielinen, en tiukkapipo , uskoni kautta olen saanut ymmärryksen , ilon , toivon ja kaiken sen mitä tarvitsen, osaanpa jopa olla myötäeläjä , empaattinenkin kuulemma. Ja se on lähtöisin Jumalasta !Kukaan ei ole voinut keksiä kaikkea sitä mitä raamattu opettaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Alkuperäinen kirjoittaja björn:
Varmaan onkin, jos ei osaa lukea kuin kirjaimellisesti. Sitä paitsi Raamattuhan on aikaansa sidottua.
En mä nyt sitä tarkoita, vaan sitä että ne asiat on hieman.. hmm.. ylipaisuneita huhujuttuja, sanoisinko :D Ok, ehkä on ollut Jesse joka on ollut kulkija-luonne, mutta kaikki se muu siinä on ihan huuhaata.
Eli mitä sä tarkotat? Mä en saa tosta ympäripyöreästä vastauksesta pointtia irti.

Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Minä olen ihan eheä vaikken mihinkään yliluonnolliseen uskokaan. Ja minä en todellakaan kaipaa mitään hengellistä täyttymystä. Kun moni ihminen on pelastunut (milloin mistäkin) uskon avulla niin hyvä niin. Moni heikko ihminen vain tarvitsee jonkun "ylemmän" johon turvautua. Minä pärjään ihan hyvin omineni. Jos jotain auttaa johonkin olemattomaan uskominen niin hieno homma!
Oletko koskaan ajatellut, että kohdallasi se "hengellinen täyttymys" onkin juuri ateismi? Itse en pidä hengellistä täyttymystä minkään uskonnon omaksumisena vaan yksilön vapaatahtoisena näkemyksenä siitä, minkä kokee oikeaksi.

Alkuperäinen kirjoittaja björn:
Eli mitä sä tarkotat? Mä en saa tosta ympäripyöreästä vastauksesta pointtia irti.
Pakko puhua ympäripyöreästi, ettei heti vedetä hernepeltoa nessuun.
Mutta joo, ehkä on ollut Jesse ja kaverina pari ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettua heppua keksimässä tarinoita toosan toivossa tai jotain. Ja nyt ne nauraa partaansa tuolla jossain, kun ihmiset ottaa sen todesta.

Jotain tähän tyyliin. Eli Jesse, mahdollista. Jumalat, ennustukset ja ihmeteot puppua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja cothis:
Pakko puhua ympäripyöreästi, ettei heti vedetä hernepeltoa nessuun.
Mutta joo, ehkä on ollut Jesse ja kaverina pari ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettua heppua keksimässä tarinoita toosan toivossa tai jotain. Ja nyt ne nauraa partaansa tuolla jossain, kun ihmiset ottaa sen todesta.
Eli uskot kuitenkin että sielu ei kuole, vaikka ruumis kuoleekin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Se on sitä että ihminen on fyysinen, psyykkinen ja hengellinen kokonaisuus. Jos joku näistä puuttuu, ihminen ei ole eheä. Siksi ihmisellä on sielu. Sielu kaipaa hengellistä täyttymystä. Yliluonnollista ei voi todistaa, mutta se on olemassa. Usko ei olisi uskoa, jos kaiken voisi todistaa. Usko on jotain elämää suurempaa.

Moni lahjakas ihminen ei olisi menestynyt ilman uskoaan siihen että se mitä hän haluaa ja mihin hän pystyy, voisi toteutua. Sitä ei voinut ennalta kukaan todistaa, mutta jos tämä lahjakas ihminen uskoi ja toteutti asioitaan uskonsa mukaan, niistä tuli tosia.

Itseasiassa voisi sanoa, että moni tieteen ala on kehittynyt uskon avulla.
Minä olen ihan eheä vaikken mihinkään yliluonnolliseen uskokaan. Ja minä en todellakaan kaipaa mitään hengellistä täyttymystä. Kun moni ihminen on pelastunut (milloin mistäkin) uskon avulla niin hyvä niin. Moni heikko ihminen vain tarvitsee jonkun "ylemmän" johon turvautua. Minä pärjään ihan hyvin omineni. Jos jotain auttaa johonkin olemattomaan uskominen niin hieno homma!
Me ihmiset olemme loppujen lopuksi kaikki heikkoja. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Olemme vajavaisia surkimuksia kaikki. Teemme väärin ja loukkaamme toisiamme. Sodimme, vihaamme, tuotamme kärsimystä. Voihan sitä elää illuusiossa että on vahva eikä tarvitse mitään muuta kuin itsensä. Mutta jossain vaiheessa elämässä tulee se hetki, että huomaa sen kuinka se oman itsensä vahvuus ei autakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Tuliko mieleen että se pressa oli siis on ihminen ja voi käyttää väärin valtaansa ja "uskoaan" ja raamattuaan.
Tätähän minä olen alusta asti sanonut: tätä samaa on tehty historian sivu!
Niin on tehty :( Mutta muista, että ne ovat vain ihmisiä jotka niin ovat tehneet. Jumala vihaa vääryyttä.
 
vieras
Mikähän saa teidät kuitenkin uskomaan Jeesukseen, mutta sitä ette voi hyväksyä että Jeesus oli neitseellisesti syntynyt, sanokaahan joku muu historin henkilö jonka väitetään syntyneen niinkuin Jeesus, kertokaa kuka muu on tehnyt niitä tunnustekoja, kuka muu on ylösnoussut ja ennen taivaaseen siirtymistään näyttäynyt opetuslapsilleen , kertokaas mullekkin .
 
Siinähän se tulikin :whistle:
 
vieras
Hauskaa luettavaa. Ensinnäkin pieni huomio, uskonto ei tapa, ihminen tappaa. Nykypolitiikkaa ja uskontoa ei pidä sekoittaa. Uskonto ei ole sama kuin sitä hyödykseen tai kilpenään käyttävät ihmiset ja politiikka. Ja raamattu on loistava teos, innoituksen lähde monille taiteen suurille teoksille. Se inspiroi niin kirjoittajia, säveltäjiä kuin kuvataiteilijoita. Samoin muut suuret uskonnolliset teokset. Toisen uskolle nauraminen ja henkisyyden irvailu osoittaa jotain suurta ihmisestä, nimittäin sivistymättömyyttä ja ihan vaan kotikasvatuksen ja arvojen puutetta. Suurimman osa lapsista on esim. kastettu, miksi?
 
Yhteistyössä