Täällä taas roikutaan... koira on tosin taas vaatimassa osansa eli lenkille lähdetään piakkoin.
Piglet, hyvä, että tilanteesi selvisi, vaikkakin plussa olisi tietty ollut paras tilanne!!! Onnea uudelle kierrokselle!
Olipa hyvä, että sait Kummi ohjeistusta piikittelyyn. Ihan hurjalta kyllä kuulostavat nuo puuhat. Mitenkähän sitä ikinä uskaltautuu moiseen..?!! :/ Tulet sitten heti kertoilemaan ultrakuulumiset jookos?!
Kesä-ystäväinen. Yhdyn Kummin sanoihin. Toivut nopeammin, jos lepäät. Olisiko se jotenkin järkättävissä?!
Missä Enni? Tahtoo kuulla fiiliksesi!! Saitko unta viime yönä lainkaan..?
Mahtavaa Miru, että aiot jatkossakin ilahduttaa meitä. No, jos olisit aikonut karata, olisin tullut perässä muihin pinoihin sua jahtaamaan Oikea foorumihäirikkö!!
Eilinen ennustukseni 24 tunnin sisällä tapahtuvasta verisestä hyökkäyksestä ei ole vielä toteutunut. Piina jatkuu. Jostain syystä otan tällä kertaa mieluummin vastaan kyseisen verilöylyn kuin negan tikussa. Eikä kyllä ole mitään vehjettäkään, millä testailla.
Ihan mahdottoman mukava tavata teitä (ketkä nyt sitten pääsettekään paikalle). Ihan pimeä juttu, mutta olen jumpassa käydessä saanut päähäni, että eräs tyttö näyttää jotenkin EnniV:ltä. No luultavasti et Enni edes näytä lainkaan häneltä!!
Onneksi olette olemassa!! :heart: