Heippa kullanmurut!
Olen ollut laiska kirjoittamaan. Päivät meni viikonloppuna ulkona pihahommissa ja illalla sitä ei ihmeempiä iltasatuja tarvittukaan, kun jo sänkyyn kaaduin. Väsymystä, täysin tolkuttoman loputonta nälkää ja herkkyyttä. Aamuisin pahoinvointia, kuvotusta, ällötystä. Aika perusoireet ilmeisesti. Vielä viikko tätä odottelua "epätietoisuudessa" ja sitten selviää, onko ja mitä matkassa.
Enni, toi sun kuvaama tilanne kuule kolahti täällä ja voin sanoa, että samoja kriisejä ollaan käyty läpi. On ollut jaksoja, jolloin mies on tuntunut omasta mielestä jopa kylmältä minua kohtaan ja erityisesti ne on sijoittuneet piinapäiviin. Nyt kun olen oppinut ymmärtämään ja tuntemaan miestäkin paremmin, se on juuri kuten Kummi sanoi. Hän yrittää vähentää sitä pudotusta, pitää realismia pelissä (ihan liiaksikin), koska tietää kuinka minä putoan..ja hän mukanani, koska olen hänelle niin valtavan tärkeä. Todella rankkojen riitojen ja välillä jopa "se on loppu"-tyyppisesti päätyneiden taisteluiden jälkeen ollaan kuitenkin tultu ihan eri tasolle. En tiedä, mikä siinä ennen muuta on ollut avainasemassa - ehkä tällaiset kriisit vain pitää käydä läpi ja kumpikin kun yrittää selviytyä omalla tyylillään ja samalla pitäisi vielä parisuhdekin pysyä kasassa, on siinä kertaheitolla kenelle tahansa liikaa kannettavaa. Halaus :hug:
Kummi, voi itku mitä olet käynyt läpi. Sait sitten kunnian olla 20 vuoteen ensimmäinen tappaus. Hieman kyseenalainen kunnia, mutta toivotaan, että Puregon onki sitten ihan toista maata. Joko pääsit harjoittelemaan pistoshommia? Eihän ollut niin kamalaa kuin voisi etukäteen kuvitella?
Ade, meillä nuo romanttiset "kylvömatkat" on kyllä vuosien saatossa tulleet tutuiksi. Monesti vielä niin,että mies olen lähtenyt töiden jälkeen junalla vaikka Turkuun. Hengaillut illan, kun mies on vienyt asiakkaita ulos syömään ja yrittänyt väkisin pitää itseäni hereillä hotellihuoneen nukuttavan ihanilla sängyillä, kunnes pitäisikin sitten tehdä ihan jotain muuta kuin nukkua... työkaverit ovat ihailleet, voi että kun te viitsitte järjestää tuollaisia ihania romanttisia juttuja - hah, tietäisivätpä vaan!
Ja on se niin totta mitä tuossa ihmettelit tästä neljän viikon syklistä. Ehkä ihmeellisintä on se, ettei ihminen "opi" vaan kaikki samat tuntemukset, aprikoinnit, toivo, pettymys, suru, kirveen heittäminen kaivoon toistuvat. Toisaalta taas lohdullista, että aina se uusi toivo herää ja antaa voimia jatkaa.
Kesälle hurjasti peukkuja täältäkin!!! Tulethan kertomaan uutiset meille kun suinkin kykenet!
Enkeli, meille annettiin ohjeeksi odottaa yksi kierto. Eikä oikein fiiliskään olisi vielä antanut myöden aiemmin. Toki jälkitarkastus, ultra ja verikoe olivat ne ehdottomat selvitettävät ennen yritystä. Mutta omaan tuntemukseen on hyvä luottaa myös ja jos siltä tuntuu niin siitä vaan. Toivotan onnea, että toipuminen on sujunut hyvin ja suotuisat olosuhteet uuden elämän alulle olisi olemassa.
|O uni tulee jo pikkuhiljaa. Iltapesulle ja sänkyyn, mars!