KOLMATTA LASTA KAIPAAVAT TAMMIKUUSSA

Hei, päätin alkaa kirjoittaa tähän ketjuun, kun tuntui "omimmalta" Meillä 3- ja 1-vuotiaat lapset ja nyt siis kolmas toiveissa. Yritys alkaa tästä kierrosta, nyt menossa kp3/30 ja yk1.

Tämä kolmas lapsi, jos meille sellainen vielä annetaan, jäänee viimeiseksi, ja siksi yrittämisen aloittaminen tuntuu entistäkin jännittävämmältä. Melkein tekisi jo mieli alkaa neuloa pieniä vauvan tossuja tai ostaa pieniä vaatteita (ihan niinkuin niitä ei noiden kahden jäljiltä meillä olisi...).

Ensimmäinen lapsi sai alkunsa yk2 ja toinen yk4. Jos yhtä hyvä "tuuri" käy kuin edellisissä raskauksissa, niin kolmas lapsi voisi vielä tämän vuoden puolella syntyä. Mutta eivätpä nämä aina niin yksinkertaisia asioita ole.

Varpu30 kp3 B)
 
varpun kanssa (eiku miten se taipuu.. varvun? ei..) Ollaankin samaa hyvää vuosimallia,jos tuo 30 on sun ikäsi? Todennäköisesti tämä kolmas jäisi meillekin viimeiseksi, mutta plussa antoi edellisellä kerralla odottaa itseään yllättävän pitkään, niin ei tässä vielä ole sellainen olo, että kutimia pitäisi kaivaa esiin. Katsotaan sit jos se plussa pärähtäisi... Mutta aika luovuttanut olo on tämän kierron suhteen, ensi kiertoa kohti jo ajatuksia suuntaan. Toisaalta miehen kanssa ja muutenkin menee nyt niin hyvin, että nautin elämästä näinkin =) Katsotaan sit kun täti saapuu, vieläkö jaksaa nauttia :|
 
otin vähän ennakkoa tuota nimimerkkiä "arpoessani", 30 tulee tänä vuonna myöhemmin täyteen, olen siis vm. 80. Nyt kun tuon 30 kirjoittaa, niin tuntuupa se paljolta... Kääk, olen tulossa vanhaksi. =)

Nyt ainakin tuntuu siltä, että jaksan plussaa testissä odottaa pidempäänkin, vaikka hienointa tietenkin olisi, jos heti onnistaisi. Ei ole niin hätäinen olo, kuin kahdella edellisellä kerralla. Nämä kaksi täällä kotona pitävät huolen, ettei tule aika pitkäksi.

Olen kuitenkin innoissani tästä yrittämisen aloittamisesta, pitkän aikaa kun miehen kanssa pohdittiin, lähdetäänkö vauvarumbaan vielä kerran. Vihdoin saimme päätöksen tehtyä ja kolmas vauva saa tulla! :heart:
 
Jotenkin on semmoinen olo, että on voinut onnistaa. Merkkejä on, jotka voisivat viitata siihen.. Tai sitten kaikki on taas menkkoihin liittyvää, tosin hyvin erilainen kierto tää on ollut kaikenkaikkiaan.. Ylihuomenna jos taas koittas testata...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ella-83:
Jotenkin on semmoinen olo, että on voinut onnistaa. Merkkejä on, jotka voisivat viitata siihen.. Tai sitten kaikki on taas menkkoihin liittyvää, tosin hyvin erilainen kierto tää on ollut kaikenkaikkiaan.. Ylihuomenna jos taas koittas testata...
Wandii täällä kurkkii odotuspuolelta. Tsemppiä Ella, jännitän sun puolesta myös! Jos nappaa, niin tuu jatkamaan juttua tänne. Ja kaikki muut myös. Epeti tekas uuden listan meille to be kolminkertaisille...

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1626487#m18926219

Negaus ei tarkota vielä mitään. Minähän heitin hanskat tiskiin jo kp 13. Ja sitten vasta päiviä myöhemmin näky tärppi...:D
 
Moikka,

saanko liittyä taustallaolevien joukkoon? Meillä ei kolmannen tekeminen ole ajankohtaista (pikkukakkonen syntyi meille 18pv sitten) ja lapsilla on pienehkö ikäero, 1v4kk mutta tuntuu että joskus vielä voisin kolmannenkin haluta :), ainakin ajatus siitä että koskaan ei enää olisi vauvaa on KAMALA |O

Mimonmami
 
Onnea plussanneille. Itse tässä odottelen tätiä tulemaksi. En sitten malttanut olla testaamatta ja testasin suureksi pettymykseksi negan. Onko teillä muuttunut joskus tuo nega positiiviseksi? Itselläni vain ihmeellisiä tuntemuksia ollut vatsassa mm. napaa nipisti illalla kovasti. Voihan ne olla kuvitelmaakin kun on niin kova tää kuume.
Meilläkin tämä on ehdottomasti se iltatähti ja viimeinen. Meille kakkonen tärppäsi heti eka yrityksestä, mutta esikoisella menikin sitten vuoden päivät.
 
olikohan mulla eilen ovis? niin jumalaton kipua että olin 2h kaksinkerroin kun en päässyt suoristumaan, nukahdin litalginin avulla eli se auttoi. mutta nyt kyllä olis sattumassa taas uudestaan :/
mua on näinpaljon sattunut viimeks kun kuopus syntyi, siitä mietinkin että onko tää km, mutta tein ne negat ja oli jonkinlaiset menkatkin pari vkoa sitte..
 
TIISTAI 18.1.2010

Ella-83...................................kp 46/24-61........................yk 13
äitx2......................................kp 46/27-31........................yk 2
UuTeEnNoUsUUn...................kp 43/28.............................yk 7
Lasihelmi................................kp 28/30.............................yk 13
syksyinen...............................kp 24/35-36........................yk 2
puupi......................................kp 24/30-35........................yk 11
Summergirl.............................kp 23/25.............................yk 9
gammi....................................kp 23/32............................. yk 3
mussu81.................................kp 19/31.............................yk 2
Orwokki..................................kp 19/32-35........................yk 9
Mädchen.................................kp 19/28.............................yk 3
MarjaPorkkana........................kp 19/28-30........................yk 4
memmiliini...............................kp 19/27-40........................yk 12
maitsu83.................................kp19/30-32........................yk 2
Tarkse....................................kp 18/29.............................yk 2
höperö75................................kp 18/28............................ yk 19
Sssalla....................................kp 14/32.............................yk 8
Alba........................................kp 13/26...............................yk 2
TaikaWiitta..............................kp 12/27...............................yk ??
Muutosta.................................kp 8/28-30...........................yk 2
kekkis.....................................kp 8/??................................yk 1
Minttis81..................................kp 8/25-36...........................yk 5
snowangel...............................kp 8/27................................yk 19
smurffiina84.............................kp 6/??................................yk 1
Frutti.......................................kp 4/27.................................yk 6
Varpu30..................................kp 4/30.................................yk 1
tääl taas.................................kp 1/20-26........................yk 4

satukirjan sankari...................kp ??/32-38.........................yk 1,5v
Black Adder.............................kp ??/??.............................
P123.......................................kp ??/??.............................
Laurelias.................................kp ??/??.............................
kekkis.....................................kp??/??...............................
ankanpoikanen.......................kp ??/??..............................
Helinäkeiju10..........................kp??/??.............................

Taustalla:

Miuskipa
Kirppu81
pikku 3
Kynsilakka
Hirsimökin Hulda
maini76
Silmäterä
onlydream
Rhiannon
ZiiliZeija
mimonmami

Haamut

Vuoden 2010 plussat:

Lotskuliini
Poni06
unikeiju
Wandii
Epeti

Plussaonnea!! :flower:

Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja lopusta kaikki ylimääräinen Plussaonnea!! jälkeen. Tää on sovittu, että kuka vaan voi tehdä tätä, eikä ole vaikeaa!

Tervetuloa uudet kuumeilijat. :flower: Lisäsin teidät listaan.

Täällä ei mitään ihmeitä, ovis oli kp 15 ja saas nähä kuinka kävi... Varsinaisesti ei päästy hyödyntämään kun oli viikonloppuna kaikkea muuta puuhaa :/ Jos on sitkeitä simppoja, niin ehkä sitten :D Eli en plussaa kyllä odota tässä kierrossa, mutta ensi kierrossa sitten kaikki peliin ;)
 
Kiitti Mädchen, kun lisäsit mut listalle. Hännillä ollaan vielä... Ovista odottelen jossain tuolla kierron puolivälin paikkeilla. Olenkin jo yrittänyt sovitella menoja siten, että oltaisiin siihen aikaan ukon kanssa molemmat samalla paikkakunnalla. B)

Ssalla, kuulostaa kovin ovisoireilta. Itsellä ainakin ovisoireet voimistuneet synnytysten jälkeen. Nyt en yksinkertaisesti voi olla huomaamatta ovista, sen verta kipua se aiheuttaa. Olen ajatellut niin, että kun muutenkin paikat "herkistyvät" synnytysten myötä, niin ovisoireetkin tuntee paremmin.

Pahoittelut sulle täällä taas. Parempaa onnea tässä kierrossa! :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Varpu30:

jos mun ovis tulee olemaan tuollanen, tai jos tuo edes oli se.. hyi juma, oikeasti ei oviksen varmasti kuuluisi olla synnytyskivun veroinen :eek: edelleen juilii muttei tarvitse lääkettä, kovalla tuolilla hankalaa istua. ihankun liitoskipuja häntäluussa.
jos sattuu vielä huomenan niin tarvinee käydä lääkärissä..
 
Sssalla mulla kyllä joissain kierroissa on ollu saman kaltaisia ovisoireita, onneksi ei joka kerta yhtä kovia, mutta kivuttomia ei ole oikeastaan koskaan... :kieh: Eli ihan mahdollista että oli ovis ja passaisi kyllä päivienkin osalta.

Meillä tänään vielä grande finale :LOL: On pupusteltu tasan joka toinen päivä nyt reilun viikon ajan ja sen kyllä huomaa... :D Tänään vielä ja sitten lupasin armeliaasti miehelle ainakin kahden päivän tauon... :p Eli tämä kierto on kyllä todella yritetty (täytyy silti myöntää että kivaa on ollut ja hymy korvissa...) ja ens kierto sit taas tjottaillaan jos ei nyt tärppää, muuten menee pian ilo koko hommasta.
 
saanko liittyä mukaan?

meillä lapset 3 v ja 6 kk. yritystä on ollu miltei vauvan syntymästä saakka enemmän ja vähemmän. oon jahkannu haluun, en haluu, tuu sisälle, älä tuukkaan. ei siittä pääse yli eikä ympäri, vauvakuume tulee aina uudestaan ja uudestaan! samapa tuo on tehä sit samaan syssyyn, niin on lapsista seuraa toisilleen.

imetän vielä kuopusta. onko täällä muita? tai sit onko joku tullu raskaaks imetyksestä huolimatta? eka raskaus alko yk 1 ja tää kakkonen yk 3.

sitä lähinnä oon jahkannu tos kolmoses et kuinka jaksan raskausajan. eka raskaus meni hyvin ja tokasta olin saikulla rv 28 jo loppuun saakka. ja olin tosi rikki. ny mulla on ylipainoa jo lähtöön, joten tarkotus ois selvitä niin vähällä painon nousulla kuin mahdollista. laihuttelen täs samalla. kakkosesta oli raskausajan diabetes.

onkohan se raskausajan diabetes kuin herkkä uusimaan? ite pärjäsin ruokavaliolla. senpä takia oon nyt jo lopettanut herkkujen syönnin et ei tulis sit sitä...

mulla siis yk 1 ja nuista kierroista en oo niin varma. viimiset menkat tais alkaa reilu viikko sitte
 
B)

Meillä pitäis nyt takoa kun rauta on kuumaa, eli ihan selkeä ovista ilmoilla, mutta nyt on tilanteet heittäny häränpyllyä, enkä päästä tuota yhtä lähelleni lainkaan.
Kaipa tämä tästä kuitenki...
 
Terve!

täällä ovis oli mitä ilmeisemmin eilen, mulla myös ollut viime aikoina tosi kovia oviskipuja! Ihan joutui välillä istumaan alas ja hengittelemään kun lantionpohjanlihaksia jomotti ja munasarjoissa kipuili. Eli Sssalla, tuttua on tuo täälläkin. Ennen lapsia en ovista tuntenut koskaan, mutta toista on nyt :eek:

Peittoja ollaan heiluteltu vähän väliä joten ei pitäisi yrityksen puutteesta olla kiinni täälläkään. Miehellä on melkein kovempi kuume kun mulla ja sen kyllä yrityksen määrästä huomaa :heart:

Meillä lapset on tulleet helposti; esikoinen yk 1 ja pikkukakkonen ekasta imettämättömästä kierrosta. Eli mulla ainakin justiina83 imetys on ollut ehkäisyistä parhain. Nyt oon ollut imettämättä 2kk eli ei ainakaan ihan ekasta tärpännyt tällä kertaa.

Plussatuulia kaikille!

TIISTAI 18.1.2010

Ella-83...................................kp 46/24-61........................yk 13
äitx2......................................kp 46/27-31........................yk 2
UuTeEnNoUsUUn...................kp 43/28.............................yk 7
Lasihelmi................................kp 28/30.............................yk 13
syksyinen...............................kp 24/35-36........................yk 2
puupi......................................kp 24/30-35........................yk 11
Summergirl.............................kp 23/25.............................yk 9
gammi....................................kp 23/32............................. yk 3
mussu81.................................kp 19/31.............................yk 2
Orwokki..................................kp 19/32-35........................yk 9
Mädchen.................................kp 19/28.............................yk 3
MarjaPorkkana........................kp 19/28-30........................yk 4
memmiliini...............................kp 19/27-40........................yk 12
maitsu83.................................kp19/30-32........................yk 2
Tarkse....................................kp 18/29.............................yk 2
höperö75................................kp 18/28............................ yk 19
Sssalla....................................kp 14/32.............................yk 8
Alba........................................kp 13/26...............................yk 2
TaikaWiitta..............................kp 12/27...............................yk ??
Muutosta.................................kp 8/28-30...........................yk 2
kekkis.....................................kp 8/??................................yk 1
Minttis81..................................kp 8/25-36...........................yk 5
snowangel...............................kp 8/27................................yk 19
smurffiina84.............................kp 6/??................................yk 1
Frutti.......................................kp 4/27.................................yk 6
Varpu30..................................kp 4/30.................................yk 1
tääl taas.................................kp 1/20-26........................yk 4

justiina83...............................kp ??/??...............................yk 1
Helinäkeiju10..........................kp??/??.............................
ankanpoikanen.......................kp ??/??..............................
satukirjan sankari...................kp ??/32-38.........................yk 1,5v
Black Adder.............................kp ??/??.............................
P123.......................................kp ??/??.............................
Laurelias.................................kp ??/??.............................

Taustalla:

Miuskipa
Kirppu81
pikku 3
Kynsilakka
Hirsimökin Hulda
maini76
Silmäterä
onlydream
Rhiannon
ZiiliZeija
mimonmami

Haamut

Vuoden 2010 plussat:

Lotskuliini
Poni06
unikeiju
Wandii
Epeti

Plussaonnea!! :flower:

Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja lopusta kaikki ylimääräinen Plussaonnea!! jälkeen. Tää on sovittu, että kuka vaan voi tehdä tätä, eikä ole vaikeaa!

Tervetuloa Justiinallekin :) Mulla ainakin imetys oli hyvä ehkäisy. Menkat pysyi poissa melkein kaksi vuotta synnytyksen jälkeenkin :whistle: Tuosta raskausdiabeteksestä, minulla oli molemmissa raskauksissa se ja vuosi sitten sain tuomion 2. tyypin diabeteksestä :( Eli ei kannata sen asian kanssa leikitellä. Ruokavaliohoidolla mäkin nuo raskausdiabetekset selvisin ja sama on hoito onneksi nyt tässä 2. db:ssä. Tuo onkin ainoa asia mikä mua huolettaa mahdollisessa tulevassa raskaudessa... Jos se pahentaa tilaa pysyvästi, raskausajan seison vaikka päälläni, kunhan lapsi voi hyvin. Itestäni en osaa niin hyvin huolehtia :ashamed:

Hiukan kivempiin juttuihin =) Täytyy toivoa, että helmikuussa vasta tärppäisi, saataisiin tähän taloon yksi tyttölapsikin ;) :D Alla linkkiä :)

http://www.holodeck.com/pregnancy/chinese-cal.html
 
no voihan imetys...mulla alko menkat jo 2 kk synnytyksestä, vaikka täysimetin. esikosta menkat alko heti kk synnytyksestä, vaikka sillon pumppasin sitä maitoa ku villi. saas nähä kuin mun käy. on tää jänskää...

mulla on ens viikon pe se kontrolli siitä diabeteksesta, ny aamutuimaan ei tuu sitä oikeeta nimeä mieleen. toivottavasti siinä ei oo mitään.
 
KESKIVIIKKO 20.1.2010

Ella-83...................................kp 47/24-61........................yk 13
äitx2......................................kp 47/27-31........................yk 2
UuTeEnNoUsUUn...................kp 44/28.............................yk 7
Lasihelmi................................kp 29/30.............................yk 13
syksyinen...............................kp 25/35-36........................yk 2
puupi......................................kp 25/30-35........................yk 11
Summergirl.............................kp 24/25.............................yk 9
gammi....................................kp 24/32............................. yk 3
mussu81.................................kp 20/31.............................yk 2
Orwokki..................................kp 20/32-35........................yk 9
Mädchen.................................kp 20/28.............................yk 3
MarjaPorkkana........................kp 20/28-30........................yk 4
memmiliini...............................kp 20/27-40........................yk 12
maitsu83.................................kp 20/30-32........................yk 2
Tarkse....................................kp 19/29.............................yk 2
höperö75................................kp 19/28............................ yk 19
Sssalla....................................kp 15/32.............................yk 8
Alba........................................kp 14/26...............................yk 2
TaikaWiitta..............................kp 13/27...............................yk ??
Muutosta.................................kp 9/28-30...........................yk 2
kekkis.....................................kp 9/??................................yk 1
Minttis81..................................kp 9/25-36...........................yk 5
snowangel...............................kp 9/27................................yk 19
smurffiina84.............................kp 7/??................................yk 1
Frutti.......................................kp 5/27.................................yk 6
Varpu30..................................kp 5/30.................................yk 1
tääl taas.................................kp 2/20-26........................yk 4

justiina83...............................kp ??/??...............................yk 1
Helinäkeiju10..........................kp??/??.............................
ankanpoikanen.......................kp ??/??..............................
satukirjan sankari...................kp ??/32-38.........................yk 1,5v
Black Adder.............................kp ??/??.............................
P123.......................................kp ??/??.............................
Laurelias.................................kp ??/??.............................

Taustalla:

Miuskipa
Kirppu81
pikku 3
Kynsilakka
Hirsimökin Hulda
maini76
Silmäterä
onlydream
Rhiannon
ZiiliZeija
mimonmami

Haamut

Vuoden 2010 plussat:

Lotskuliini
Poni06
unikeiju
Wandii
Epeti

Plussaonnea!! :flower:

Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja lopusta kaikki ylimääräinen Plussaonnea!! jälkeen. Tää on sovittu, että kuka vaan voi tehdä tätä, eikä ole vaikeaa!

Huomenta.. Testasin testiajan sisään viivanpaikan/tosi tosi hailun viivan. Tolla testillä oon noita jossain aiemmassakin kierrossa saanut 10min jälkeen, mutta toi oli havaittavissa jo 5min. kohdalla. Lämmöt nousivat vähän lisää entisestää. Nyt aamulla 36.74 kun ennen ovista arvot olivat 36.2-36.4 luokkaa. Oviksen jälkeen 36.5-36.6 luokkaa keskimäärin.

Uusia oireita nenän ja huulten kuivuminen, mikä voi ihan sisäilmastakin johtua..
 
Ella-83 meneepäs jännäks.... täällä seurailen tätä sun tilannetta ja saisit kyllä jo siirtyä tuonne odotus puolelle niin paljon on teilläkin yritystä jo takana .... tietysti toivon kaikille mahdollisimman pian plussia.....

Kunnon plussaaalto puuuuuuhhhhhh :whistle:
 
Yhteistyössä